Mielipiteesi !

Henkistä väkivaltaa esiintyy paljon muuallakin kuin uskonnoissa. Koska tämä palsta käsittelee kuitenkin uskontoa, niin ajattelin kysyä kaikilta:

Millaista on henkinen väkivalta uskonnollisessa yhteisössä ?
Kerro jokin omasta mielestäsi kuvaava esimerkki.

Entä miten uskonto voi parantaa elämän laatua ?
Kerro jokin esimerkki jälleen.

Onko uskontoa, jossa mielestäsi selvästi jompaakumpaa voidaan havaita ?
17549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Henkisessä yhteisössä se voi olla niinkuin muuallakin syrjimistä, sorsimista ym. Lisäksi saattaa esiintyä arvostelua henkilön hengellisestä elämästä, uhkailua taivaan hylkäämisestä/ sinne pääsemättömyydestä.

Useimmiten se kuitenkin parantaa elämää, antaa toivoa paremmasta ym. Lisäksi voi tuntea kuuluvansa osana johonkin suurempaan. Kuoleville se antaa usein toivoa kuoleman jälkeisestä elämästä. Lisäksi se rohkaisee ja toimii usein "moraalinvartijana".

Äänestä

...esiintyy kaikkialla, missä ihmiset ovat keskenään toistensa kanssa tekemisissä. Aina ja kaikissa uskonnoissa löytyy ihmisiä, jotka ovat liian jumittuneita omiin mielipiteisiinsä ja eivät osaa asettua toisten ihmisten asemaan. Tästä seuraa usein armottomuutta ja henkistä väkivaltaa eli pyritään pakottamaan muut samaan uskonnolliseen muottiin, jonka itse on oppinut tai kokenut "oikeaksi". Tämä tehdään yleensä kuitenkin ns. hyvää tarkoittaen ja usein jopa vilpittömästi. Olemme kuitenkin kaikki erilaisia ihmisiä, eikä meitä saa kirveelläkään mahtumaan samaan muottiin.

Itse pidän itseäni kristittynä eli Jeesukseen uskovana. Jeesuksen opetuksesta löytyy vastakohta tälle edellä kuvaamalleni armottomuudelle. Eli armo. Armon varassa me kaikki elämme ja meidän tulisi myös armahtaa toinen toisiamme. Jos osaisimme nöyrtyä sen verran, ettemme olisi liian vakuuttuneita omien oppiemme oikeellisuudesta, emmekä olisi heti "ristiinnaulitsemassa" omasta näkemyksestämme poikkeavaa ihmistä, olisi meidän helpompi elää toinen toistemme kanssa. Kuka on se synnitön, joka on valmis "heittämään ensimmäisen kiven"?

Äänestä

kuten jehovat ja mormonit, henkinen väkivalta on oleellinen osa systeemiä. Henkistä väkivaltaa esiintyy myös vähän "kesymmissä" yhteisöissä, kuten helluntailaisissa. Helluntailaisten "ripittäytymispakko" on mitä suurimmassa määrin henkistä väkivaltaa.

Lestadiolaisyhteisöissä henkinen väkivalta kuuluu oleellisena osana kulttiin. Niin yhteisössä kuin perheen sisälläkin.

Äänestä
  • Mikä helluntalaisten ripittäytymis pakko? E oo ikinä kuullukaa mistää semmosest. En kyl oo helluntalainen.. mut paljon on kavereita/tuttuja jotka on.

    Äänestä

  • Kallio kirjoitti:

    Mikä helluntalaisten ripittäytymis pakko? E oo ikinä kuullukaa mistää semmosest. En kyl oo helluntalainen.. mut paljon on kavereita/tuttuja jotka on.

    kuullut, koska sellaista ei ole olemassa.

    Äänestä

  • Helluntalainen kirjoitti:

    kuullut, koska sellaista ei ole olemassa.

    Helluntailainen joutuu tunnustamaan syntinsä jollekin seurakuntalaiselle. Tietenkään sitä ei voida valvoa, koska eihän tunnustamaton synti ole välttämättä kenenkään tiedossa. Mutta omantunnon mukaan toimivat "tosiuskovat" joutuvat niin tekemään.

    Miksi siis valehtelet?

    Äänestä

  • Kirjoitat:

    "Helluntailaisten "ripittäytymispakko" on mitä suurimmassa määrin henkistä väkivaltaa."

    Olen keskustellut monien helluntailaisten kanssa, mutta en ole havainnut heillä olevan minkäänlaista ripittäytymispakkoa.

    Mistä moinen käsitys?

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Helluntailainen joutuu tunnustamaan syntinsä jollekin seurakuntalaiselle. Tietenkään sitä ei voida valvoa, koska eihän tunnustamaton synti ole välttämättä kenenkään tiedossa. Mutta omantunnon mukaan toimivat "tosiuskovat" joutuvat niin tekemään.

    Miksi siis valehtelet?

    taisit pakana(m) puhuu ittes pussiin.. eka kerta ku kuulin koko systeemist, oisin kyl kuullu jos sellane ois olemas.. sen verra paljo tullu niis porukois pyörittyy. neuvoks vaan et ei kannattas puhuu asioist mist ei tiiä oikeestaa mitää...

    Tiedän mistä puhun. Voihan tietenkin olla, että jokainen hihhuli ei ole perillä kulttinsa asioista.

    Äänestä

Yhdessäkään uskonnollisessa tilaisuudessa en ole kertaakaan törmännyt henkiseen väkivaltaan. Yhtäkään uskonnon harjoittajaa vielä en ole tavannut, joka olisi harjoittanut henkistä väkivaltaa, enkä kummassakaan tapauksessa puhu vain yhdestä uskonnosta tai vain parista pienestä lahkosta, vaan melkeimpä tusinasta erilaisia "uskontoja" ja kymmenistä ja taas kymmenistä uskonnollisista ihmisistä. Toisenkädentietoa minulla on ja kuulokertomuksia henkisesetä väkivallasta uskonnon piirissä, joskus niihin on sisältynyt myös fyysistä väkivaltaa.

Henkinen väkivalta on tietoista ihmisten vapauden rajoittamista (nimittäin niin, että se toinen todellakin tuntee itsensä uhatuksi tai kahlituksi eikä hänellä ole mahdollisuutta jättää tuota väkivaltaa huomioimatta) sekä tietoista ihmisen "hakkaamista". Väkivallaksi en lue ensinkään evakeliointia tai oman uskomuksensa julistamista, koska jokaisella on mahdollisuus sulkea korvansa ja olla toista mieltä siitä, mitä julistaja kertoo.

Uskonto voi parantaa elämänlaatua, siitä minulla on monia kokemuksia. Suurimmassa osassa niitä ihminen on päässyt eroon alkoholista ja huumausaineista, tupakasta sekä muusta irtonaisesta elämästä. Noissa tapauksissa siis riippuvuussuhde oli silminnähden rajoittava ja "sairas".

Ja tuota elämänlaadun paranemista olen nähnyt tapahtuvan useissa eri uskonnon harjoittajissa. Luterilaisen, vapaitten suuntien edustajissa hyvin useassa, eräällä muslimilla sekä buddhalaisella, myös muutamien hyvin pienten synkretististen uudemman ajan lahkojen edustajilla.

Äänestä
  • Mielestäsi henkinen väkivalta on henkistä väkivaltaa vasta sitten kun henkistä väkivaltaa harjoittava tekee sen tietoisesti.

    No sittenpä ei, sinun kriteeriesi mukaan, suomalaisissa kodeissa harjoiteta henkistä väkivaltaa juuri ollenkaan. Mistähän johtuu, että kaikki eivät ole samaa mieltä kanssasi, Herra asiantuntija?

    Äänestä

opettaa ristiriitaisia valheita joita se ei voi mitenkään todistaa oikeiksi.Tälläinen voi olla haitallista ihmisen mielenterveydelle.

Esimerkki. Kirkon opin mukaan ihminen on heti tietoinen kuoleman jälkeen( Rikas mies ja Lazarus) ja myös vasta senjälkeen kun on maailmanloppu ja Jeesuksen toinen tuleminen .
Kumpi on valhe?

Äänestä
  • Puuttumatta mitenkään siihen mitä kirkko itse asiassa opettaa, haluan kommentoida kirjoitustasi seuraavasti:

    Miksi mietit mitä on kuoleman jälkeen tai mitä tapahtuu kun Kristus tulee takaisin maan päälle? Mielestäni kysymyksesi osoitti peiteltyä mielenkiintoa iäisyyskysymystä kohtaan.

    Annanpa hyvän vinkin:

    Opi ja opettele tuntemaan Jeesus Kristus, niin vasta sitten nuo asiat selviävät.

    Kun olet päässyt Kristuksen yhteyteen, niin et enää pelkää Hänen toista tulemustaan, vaan suorastaan odotat sitä!

    "Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
    sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa." 1 Tess. 4:16-17

    Ihmisen elämä muuttuu paljon helpommaksi, kun hän uskoo evankeliumin ja tulee Jeesuksen opetuslapseksi.

    "Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi." Joh. 8:36

    Äänestä

  • Tosikristitty kirjoitti:

    Puuttumatta mitenkään siihen mitä kirkko itse asiassa opettaa, haluan kommentoida kirjoitustasi seuraavasti:

    "Ihmisen elämä muuttuu paljon helpommaksi, kun hän uskoo evankeliumin ja tulee Jeesuksen opetuslapseksi."

    Ei nimittäin oo totta.. uskon takii voidaa esim. kiusata koulussa.. työelämässä voidaan syrjii (noi 2 ny ekana tuli mielee.. suomessa ny harvemmi saa kokee mitää sellasii vainoja ku esim venäjäl aikoinaa.. tai kiinassa nykyäänki).. voi saada jonkun vakavan sairauden vaikka olisi uskossa (voi kylläki myös parantuu parantumattomasta sairaudest..).. eli siis päällepäin katottuna elämä ei monestikaan muutu helpommaksi.. todellinen usko on vaan jotain sellast mikä pitää ite kokee et sen ymmärtää.. kaikki muu tuntuu sen rinnalla turhalta (tämä ei tietenkää tarkota et niitä asioita ei enää haluis..).

    Koskaan en ole saanut suoraa vastausta uskiksilta Raamatun ristiriitaisiin väittämiin.

    Perisynnin markkinointi on melkein rikollista toimintaa.... siis jos esim. minä alkaisin väittää ihmisiä täysin läpimädiksi ja keräämään vaikka tälläiselle ajatukselle kolehtia... Ihmettelen miten sillekin ajatukselle ylipäätään koskaan on ollut sosiaalista tilausta.

    Olen kaiken varalta Jeesuksenkin kanssa ihan hyvä kaveri ja kaikki uskonasiat selvittänyt ajat päivät sitten, etten todellakaan kaipaa mitään tuputusta vaikka tarkoituksesi on varman hyvä.

    Äänestä

  • Kallio kirjoitti:

    "Ihmisen elämä muuttuu paljon helpommaksi, kun hän uskoo evankeliumin ja tulee Jeesuksen opetuslapseksi."

    Ei nimittäin oo totta.. uskon takii voidaa esim. kiusata koulussa.. työelämässä voidaan syrjii (noi 2 ny ekana tuli mielee.. suomessa ny harvemmi saa kokee mitää sellasii vainoja ku esim venäjäl aikoinaa.. tai kiinassa nykyäänki).. voi saada jonkun vakavan sairauden vaikka olisi uskossa (voi kylläki myös parantuu parantumattomasta sairaudest..).. eli siis päällepäin katottuna elämä ei monestikaan muutu helpommaksi.. todellinen usko on vaan jotain sellast mikä pitää ite kokee et sen ymmärtää.. kaikki muu tuntuu sen rinnalla turhalta (tämä ei tietenkää tarkota et niitä asioita ei enää haluis..).

    Tarkoitin helpommaksi tulemisella sitä, että enää ei tarvitse pohdiskella kauhunsekaisin tuntein mm. sitä, että miten ja milloin Kristus tempaa uskovaiset yläilmoihin tai mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Eikä Raamattu ole enää suljettu kirja niin kuin uskomattomille.

    Tietenkin on aivan totta, mitä kirjoitit mm. Venäjän kristittyjen vainoista, samoin kuin tapahtui alkuseurakunnankin aikoina; vain nämä esimerkit mainitakseni

    Pyrin vastedes käyttämään tarkemmin määriteltyjä sanoja.

    Kiitoksia kommentistasi!

    Äänestä

Olen ollut muutaman vuoden uskossa; olen katolilainen. En pysty kertomaan esimerkkiä henkisestä väkivallasta, koska en ole sellaista kokenut tai sellaisesta seurakunnassani kuullut. En kyllä voi sanoa, että olisin kokenut aikoinani ennen ateistiksi ryhtymistäni henkistä väkivaltaa luterialisessa kirkossakaan, vaikka sainkin silloin eräältä papilta väärää tietoa kristinuskon sisällöstä.

Kerran olen kuullut huhun yhdestä tapauksesta, jossa luterilainen pappi olisi kieltänyt vanhukselta synninpäästön sillä perusteella, että tämä on toiminut kommunistisissa piireissä. Se olisi joka tapauksessa väärä peruste, ja se on myös kuulemistani jutuista mielestäni lähimpänä henkistä väkivaltaa.

Entäs sitten elämänlaadun paraneminen? Asiani olivat monessa mielessä hyvin ateistinakin: oli aina työtä, kunnollinen toimeentulo, hyvä ja rakastava perhe, kavereita, kaunis koti, hyvä terveys – ja sangen kohtuullinen määrä tavanomaisia vastoinkäymisiä... Nämä asiat eivät muutuneet uskoontuloni myötä.

Elämän laatu on parantunut lähinnä näkökulman avautumisella. Näen nyt todellisuudesta sellaisiakin osia, jotka aikaisemmin olivat minulle hämärän peitossa. Tämä on minulle itseisarvo.

Samalla tunnen varsinkin toisaalta huonoina, toisaalta erityisen hyvinä hetkinä Jumalan voimakkaan läsnäolon, tuen ja kannustuksen elämässäni. Mitä pitemmälle uskossa kasvan, sitä helpommin koen rakastetuksi tulemisen Jumalan taholta arkisina ja tavallisina hetkinäkin. Elämänlaatu paranee siinäkin, että ongelman edessä on ihmisystävien lisäksi myös kaikkitietävä ja kaikkivoipa ystävä, jolta voi kysyä neuvoa. Koen sen mahtavana voimavarana.

Koen elämänlaadun paranemiseksi myös sen, että nyt tietoisesti yritän kehittää itseäni ja valita Jumalan tahdon mukaisia toimintamalleja arkisissa tilanteissa (en kuitenkaan läheskään aina, valitettavasti...).

Äänestä

Kommentoi aloitusta

theos kirjoitti:

Henkistä väkivaltaa esiintyy paljon muuallakin kuin uskonnoissa. Koska tämä palsta käsittelee kuitenkin uskontoa, niin ajattelin kysyä kaikilta:

Millaista on henkinen väkivalta uskonnollisessa yhteisössä ?
Kerro jokin omasta mielestäsi kuvaava esimerkki.

Entä miten uskonto voi parantaa elämän laatua ?
Kerro jokin esimerkki jälleen.

Onko uskontoa, jossa mielestäsi selvästi jompaakumpaa voidaan havaita ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu