Kopernikus

Mielenkiintoista nähdä näitä juttuja lukiessa että nyt täällä on keksitty salaliittoteorioitsijoiden toimesta vertaamaan itseään Kopernikukseen...Ja martyyreiksi sitten heittäydytään oikein urakalla.

Koittakaas kuitenkin pitää mielessä että Kopernikus ei jättänyt mitään satttuman varaan teorioissaan vaan osoitti ne oikeaksi kohta kohdalta.

Kopernikuksen teorioihin eivät kuuluneet viitaukset kirjoituksiin joiden tekijää ja motiiveja ei tiedetty eikä tunnettu, niihin eivät myöskään liittyneet sanat "Luulisin", "Uskoisin" ja niissä ei myöskään viitattu nimettömiin "asiantuntijoihin" tai henkilöihin joiden asiantuntemus oli ihan jotain muuta kuin käsiteltävä asia.

Täällä esitetyt teoriat samaistan enempi Jehovan todistajien uskomuksiin kuin Kopernikuksen teorioihin.
5367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Koittakaas kuitenkin pitää mielessä että Kopernikus ei jättänyt mitään satttuman varaan teorioissaan vaan osoitti ne oikeaksi kohta kohdalta."

-Nyt on kulunut iskuista aikaa neljä vuotta, eli teoriat ovat vielä vasta alkuvaiheissaan. Tietoa tuon päivän tapahtumista tulee jatkuvasti lisää. Kopernikuksellakin meni teorioidensa tutkimiseen ja todisteluun varmaankin puoli ihmiselämää, ennenkuin sai ne todistettua kohta kohdalta oikeiksi. Kaiken huippu on se, ettei häntä vakuuttavista todisteista huolimatta uskottu aikanaan, vaan pidettiin hulluna.

"Kopernikuksen teorioihin eivät kuuluneet viitaukset kirjoituksiin joiden tekijää ja motiiveja ei tiedetty eikä tunnettu, niihin eivät myöskään liittyneet sanat "Luulisin", "Uskoisin" ja niissä ei myöskään viitattu nimettömiin "asiantuntijoihin" tai henkilöihin joiden asiantuntemus oli ihan jotain muuta kuin käsiteltävä asia."

-Tuo on aivan totta, mutta nyt unohdat sen, että Kopernikuskaan ei ollut täysin oikeassa, eli hänen olisi kannattanut käyttää noita sanoja "luulisin", "uskoisin", jne... Nimittäin myöhemmin hänen jälkeensä tuli Kepler, joka osoitti Kopernikuksen teoriat epätarkoiksi, jopa osin epätosiksi. Kepler huomasi mm. ettei maan kiertorata ollutkaan pyöreä, vaan ellipsi, jonka toisessa polttopisteessä maa on.

Äänestä
  • kuvittelee olevansa jo vähintään Newton. Pannu sekaisin?

    Äänestä

  • salaliittodiletantti kirjoitti:

    kuvittelee olevansa jo vähintään Newton. Pannu sekaisin?

    Sinäkö määrittelet mikä minä kuvittelen olevani? Taitaa olla niin, että itse olet koko maailmankaikkeuden vitsi. Tusinapelle, joka rohkenee huudella täällä typeryyttään pää pusikossa:)

    Äänestä

  • Cheneyn operaatio 911 kirjoitti:

    Sinäkö määrittelet mikä minä kuvittelen olevani? Taitaa olla niin, että itse olet koko maailmankaikkeuden vitsi. Tusinapelle, joka rohkenee huudella täällä typeryyttään pää pusikossa:)

    Taidat luulla liikoja itsestäsi.

    Kaikkihan täällä kirjoittavat anonyyminä joten muiden arvosteleminen siitä on täysin asiatonta.

    Toisaalta kukaan muu kuin tämä cheney-tyyppi ei ole toisia jatkuvasti nimitellyt ala-arvoisilla ilmaisuilla.

    Äänestä

  • xyz kirjoitti:

    Missä kohtaa tässä keskustelussa sorruttiin ensikerran nimittelyyn tai herjaamiseen aiheesta puhumisen sijaan?

    Metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jurputtaja kirjoitti:

Mielenkiintoista nähdä näitä juttuja lukiessa että nyt täällä on keksitty salaliittoteorioitsijoiden toimesta vertaamaan itseään Kopernikukseen...Ja martyyreiksi sitten heittäydytään oikein urakalla.

Koittakaas kuitenkin pitää mielessä että Kopernikus ei jättänyt mitään satttuman varaan teorioissaan vaan osoitti ne oikeaksi kohta kohdalta.

Kopernikuksen teorioihin eivät kuuluneet viitaukset kirjoituksiin joiden tekijää ja motiiveja ei tiedetty eikä tunnettu, niihin eivät myöskään liittyneet sanat "Luulisin", "Uskoisin" ja niissä ei myöskään viitattu nimettömiin "asiantuntijoihin" tai henkilöihin joiden asiantuntemus oli ihan jotain muuta kuin käsiteltävä asia.

Täällä esitetyt teoriat samaistan enempi Jehovan todistajien uskomuksiin kuin Kopernikuksen teorioihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu