Richard Dawkinsin haastattelu

-Prismassa TV1:ssä oli kansallismuseon uudesta Monrepos-kokoelmasta juttua, sen yhteydessä esittelijä mainitsi miten 1700-l ranskassa ensyklopedisti havaittuaan lajien synnyn mahdolliseksi jne tuli myöhemmin ateistiksi koska luomiselle olikin vaihtoehtoinen selitys. Tämä siis jo ennen Darwinia..

-MTV3:n Pirjo Nuotion tekemässä dokumentissa (monta vuotta sitten) amer. uskonlahkossa (amish-tyylinen, saksalaissyntyperää about pari vuosisadan takaa) pari kaveria löysi tietosanakirjasta juttua evoluutiosta, jota kylän vanhimmisto ei tietovajautensa takia olleet älynneet sensuroita.(Seksiä olivat sensuroineet).
Heille tuli samanlainen ahaa-elämys kuin yllä eli evoluutio avasi vaihtoehtoisen selityksen, että luominen ei olekaan ainoa vaihtoehto. Kaverit lähti lahkosta..

Ainakin evoluutio voi joissain tapauksessa olla hyvä syy, ponnistin kohti ateismia päin.

Jeesushan todellakin on todennäköisesti ollut olemassa mutta se ei tarkoita että hän olisi ollut jumalan poika. Myyttejä on syntynyt ennen Jeesustakin ja usein niissä on joku tapahtuma tai todellinen henkilö taustalla.

Tuosta kristinuskon leviämisestä vielä. Ei ole kovin vaikea käännyttää ihmisiä jos toinen vaihtoehto on kidutus tai kuolema. Kristinuskon leviämisen historia on täynnä tällaisia esimerkkejä. Kun vielä lisäksi esim. kirkon "totuudesta" eriävien mielipiteiden esittämisestä on jälleen seurauksena rangaistus niin ei ihme että kristinusko on tullut niin vahvaksi kulttuurissamme.

So.kra kirjoitti:

Jeesushan todellakin on todennäköisesti ollut olemassa mutta se ei tarkoita että hän olisi ollut jumalan poika. Myyttejä on syntynyt ennen Jeesustakin ja usein niissä on joku tapahtuma tai todellinen henkilö taustalla.

Tuosta kristinuskon leviämisestä vielä. Ei ole kovin vaikea käännyttää ihmisiä jos toinen vaihtoehto on kidutus tai kuolema. Kristinuskon leviämisen historia on täynnä tällaisia esimerkkejä. Kun vielä lisäksi esim. kirkon "totuudesta" eriävien mielipiteiden esittämisestä on jälleen seurauksena rangaistus niin ei ihme että kristinusko on tullut niin vahvaksi kulttuurissamme.

Alkukirkon aikoina vuosina 40-380 kristinusko levisi julistustyön avulla ja saavutti monien raskaiden vainojen jälkeen hallitsevan tunnustetun aseman Rooman valtakunnassa. Tuskin mikään muu aate kuin kristinusko on joutunut kulkemaan näin vaikeiden vaiheiden läpi. Tänä aikana kääntymisen vaihtoehtona ei ollut kidutus tai kuolema. Myöhemmin laitostunut kirkko sortui valitettavasti miekkalähetykseen ja muihin virheisiin.
Alkukirkon aikoina tuhannet kristityt marttyyrit ovat ilmeisesti olleet vakuuttuneita siitä, että Jeesus oli Jumalan poika. He valitsivat mieluummin kuoleman kuin luopuivat tästä uskostaan.

Tässä on lyhyt historiallinen katsaus alkukirkon raskaista ajoista:

”Nero oli ensimmäinen Rooman keisari, joka vainosi kristityitä v.64. Tämä vaino ei kuitenkaan sanottavasti ulottunut Roomaa kauemmaksi. Kristinuskon levitessä se herätti vähitellen yhä suurempaa vastustusta, koska kristityt eivät kunnioittaneet Rooman jumalia eivätkä osallistuneet keisarinpalvontaan. Kun muuan maaherra tiedusteli keisari Trajanukselta (98-117), miten kristittyjä oli kohdeltava, tämä antoi ohjeen, jonka mukaan kristityitä ei pitänyt etsiä, ei tuomita nimettömäin ilmiantojen perusteella eikä myöskään, jos he julkisesti syytettyinä uhraamalla (keisarin kuvan edessä) osoittivat luopuvansa uskostaan; mutta jos heidät todistettiin kristityiksi ja he pysyivät uskossaan, heitä oli rangaistava kuolemalla. Näitä periaatteita seurattiin puolitoista vuosisataa. Tänä ajanjaksona eräs kovimmista vainoista eräissä osissa valtakuntaa tapahtui keisari Marcus Aureliuksen (161-180) määräyksestä. Tämä stoalainen filosofi halveksi kristittyjen uskonintoa, jonka hän katsoi johtuvan itsepäisyydestä tai huomion herättämisen halusta. Myöhemmin keisarivalta pani toimeen kautta koko valtakunnan ulottuvia yleisiä vainoja kristinuskon hävittämiseksi. Eräs niistä tapahtui keisari Deciuksen (k. 251) hallitessa. Keisarillinen julistus vaati kaikkia kansalaisia määräajan kuluessa ilmoittautumaan viranomaisille ja uhraamaan Rooman jumalille. Kieltäytyneitä etsittiin, heidät pantiin vankeuteen ja heitä kidutettiin. Varsinkin koetettiin saada kiinni seurakuntien johtajia, ja useat heistä, mm. viisi Rooman piispaa perätysten, kärsivät marttyyrikuoleman. Puoli vuosisataa myöhemmin, keisari Diocletianuksen aikana kristinusko oli jo levinnyt niin laajalti, että tämä hallitsija arveli sen uhkaavan valtakunnan yhteyttä ja päätti sen vuoksi kukistaa sen. Hänen käskystään alkoi v.303 kaikista vainoista laajin ja perusteellisin. Määrättiin, että kaikki kirkot oli revittävä, kristittyjen pyhät kirjat oli annettava pois ja poltettava. Kokouksia ei saanut pitää, papit oli vangittava, kristittyjen piti menettää virkansa ja yhteiskunnalliset oikeutensa ja kaikkia vaadittiin uhraamaan. Vaino raivosi kaikkialla valtakunnassa paitsi Britanniassa, Galliassa ja Espanjassa, joita hallitseva alakeisari ei niitä hyväksynyt. Kristityitä tuomittiin pakkotyöhön vuorikaivoksiin, heitä hukutettiin ja ristiinnaulittiin, ja toisinaan poltettiin kokonaisia joukkoja rukoushuoneissa. Vainot eivät kuitenkaan voineet ehkäistä kristinuskon leviämistä. Sitä mukaa kuin kristittyjen luku suureni, ilmestyi enenevässä määrässä luopioita, jotka vaaran hetkellä kielsivät uskonsa, mutta jatkuvasti oli myös niitä, jotka eivät luopuneet vaan rohkeasti kärsivät kidutuksen ja kuoleman. Vastustamattomana todistuksena heidän alttiutensa veti seurakuntiin yhä uusia jäseniä. Ajan kuluessa kristinuskon vastustajille oli alkanut selvitä heidän työnsä toivottomuus ja lopulta keisari Konstantinus v.313 sai aikaan julistuksen, joka antoi kristityille uskonnonvapauden. V.380 keisari Teodosius määräsi, että kaikkien on tunnustettava sitä uskontoa, jota ”apostoli Pietari oli julistanut roomalaisille”.
(Salomies-Tammisto: Kirkkohistorian oppikirja, Gummerus 1961 ss.16-23)