EU:n budjettitulos on Suomen kannalta kohtuullinen. Hyvänä tulosta ei voi missään tapauksessa pitää, kun Suomen kaikkien tukien määrä kasvaa ja nettomaksuosuutemme kasvaa sitäkin rajummin. Tukipaketti on puolustettavissa vain siltä näkökannalta, minkä pääministeri Vanhanenkin veti tärkeimmäksi esille. Vanhasen mukaan uusille jäsenmaille nyt ohjautuvat tuet tulevat korkojen kera takaisin. Tässä Vanhanen osoitti maailmanmiehen henkevyyttä ja jätti umpityperän kepulaisen edunvalvonnan sikseen.
Mutta ei jättänyt kuitenkaan kokonaan kepulaista edunvalvontaa, koska korosti, että seuraavalla hallituskaudella tarvitsemme kansallisia ratkaisuja paikkaamaan EU-budjetin vaikutuksia. Suomeksi tämä tarkoittaa taas yritystä ujuttaa sormet kaupunkilaisten taskuille.
Ministeri Heinäluoma on myös tajunnut olennaisimman. Nyt kun olemme nousemassa nettomaksajien kastiin, EU-politiikkamme ydin talousasioissa on budjettikurin vaaliminen. Hyvä että herääminen tapahtuu edes myöhään kuin ei milloinkaan.
Suomen maatalouden cap-tuet lisääntyvät ja MTK rutisee. Tätähän se kepulaisuus on, mikään ei riitä.
Kohtuullinen tulos
8
273
Vastaukset
- Munaus!
"Kohtuullinen tulos"... Voi itku! Kyllä tämä typeryys saa jo kyyneleen silmään... Näinkö typerien päättäjien käsissä on nykyään Suomen asioiden hoito?! Ja sitten puhutaan vielä paskaa silmät kirkkaina!
- kysyn vaan?
Mitä itket?
Meinaatko että Suomen tulisi olla aina se "saava" osapuoli muiden maiden kustannuksella?
Tähän asti ME olemme saaneet nauttia EU:n hyysäyksestä, mutta nyt on meidän aika kantaa kortemme kekoon. Eihän ole reilua meininkiä se, että yksi maa olisi aina edun saaja ja muut maksavat viulut.
Ajatteletko maamme olevan kuin Itäblogin maat? - uutta maata
kysyn vaan? kirjoitti:
Mitä itket?
Meinaatko että Suomen tulisi olla aina se "saava" osapuoli muiden maiden kustannuksella?
Tähän asti ME olemme saaneet nauttia EU:n hyysäyksestä, mutta nyt on meidän aika kantaa kortemme kekoon. Eihän ole reilua meininkiä se, että yksi maa olisi aina edun saaja ja muut maksavat viulut.
Ajatteletko maamme olevan kuin Itäblogin maat?Lisättäköön että 12 uutta maata on liittynyt EU:n ja se MAKSAA.
Maksaa suurempina nettomaksuina /vauraampi maa.
Nämä uudet vasta liittyneet maat ovat nyt niitä heikoimpia, heidän "ylösnostoonsa" tarvitaan vauraampien EU-maiden apua. - ymmärrän
uutta maata kirjoitti:
Lisättäköön että 12 uutta maata on liittynyt EU:n ja se MAKSAA.
Maksaa suurempina nettomaksuina /vauraampi maa.
Nämä uudet vasta liittyneet maat ovat nyt niitä heikoimpia, heidän "ylösnostoonsa" tarvitaan vauraampien EU-maiden apua.Noin kai se menee Euroopan Unionissa.
- nettomaksujen syyt
ymmärrän kirjoitti:
Noin kai se menee Euroopan Unionissa.
" Euroopan unioni otti vastaan kymmenen uutta valtiota vuonna 2004.
Nämä valtiot ovat
Kypros,
Tšekin tasavalta,
Viro,
Unkari,
Latvia,
Liettua,
Malta,
Puola,
Slovakia
ja Slovenia.
Bulgarian ja Romanian odotetaan seuraavan vuonna 2007.
Kroatia ja Turkki aloittavat liittymisneuvottelut vuonna 2005." - Munaus!
kysyn vaan? kirjoitti:
Mitä itket?
Meinaatko että Suomen tulisi olla aina se "saava" osapuoli muiden maiden kustannuksella?
Tähän asti ME olemme saaneet nauttia EU:n hyysäyksestä, mutta nyt on meidän aika kantaa kortemme kekoon. Eihän ole reilua meininkiä se, että yksi maa olisi aina edun saaja ja muut maksavat viulut.
Ajatteletko maamme olevan kuin Itäblogin maat?On se liikuttavaa, että te luulette Suomen maksamien rahojen menevän uusien jäsenmaiden tukemiseen. Ei hyvät veljet, ne menee mahdottoman EU-byrokratian pyörittämiseen sekä rikkaiden keski-euroopan jäsenmaiden persauksiin! Näin se on! Eu on yhtä toivoton yhtälö kuin kommunismi ja Neuvostoliittokin oli. Sekin tulee vielä hajoamaan omaan mahdottomuuteensa! Suomi pärjäisi ihan hyvin ilman EU:ta
- Aito Porvari
Mielipidepankki on MATTI VANHANEN, tästä ei ole pienintäkään epäilystä.
- myös tyytyväinen
Hymyilevä Persson oli tyytyväinen lopputulokseen vaikka Ruotsin nettomaksuosuus kohosi ollen nyt suurin /hlö koko EU:ssa.
Tyytyväisyyttään hän perusteli sillä, että Ruotsi on nyt lähempänä Tanskan ja Suomen tasoa. Niiden maksuosuudethan olivat aikaisemmin huomattavasti pienemmät kuin Ruotsin. Suomen nettomaksu/hlö on yhäkin paljon pienempi kuin Ruotsin, mutta eräiden suomalaisten mielestä sekin on näemmä liikaa.
Persson korosti ylpeänä maansa olevan nyt EU-maiden vastuunkantajien kärjessä. Samalla tavalla Ruotsi on aina esiintuonut vastuuntuntoaan kehitysmaita kohtaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861849Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,181167Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.991145Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol80997Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot154879- 94874
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs54771Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51764Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv56719- 53694