HERJAAMINEN
Mitä herjaaminen on? Miten Israelissa rankaistiin herjaajia? Herjaaminen on loukkaavaa tai solvaavaa puhetta. Israel rankaisi vanhempien herjaamisen tai kiroamisen kuolemalla (2. Moos. 21:17; Matt. 15:4; Mark. 7:10). Omien vanhempien fyysinen pahoinpitely oli lähtöisin samasta pahansuovasta asenteesta kuin sanallinen pahoinpitelykin, ja siksi siitä sai saman rangaistuksen (2. Moos. 21:15). Vanhemmat edustivat Jahvea [JHVH, Jehovaa] suhteessa lapsiin. Vanhempiaan herjaava herjasi siis Jumalaa (vrt. 2. Moos. 20:12).
Israelin hallitusmiehille tuli myös osoittaa asianmukaista kunnioitusta. Vaikka apostoli Paavalia oli kohdeltu epäoikeudenmukaisesti, hän pyysi anteeksi sitä, että hän oli tietämättään puhutellut ylimmäistä pappia toisten mielestä herjaavin sanoin. (2. Moos. 22:28; Apt. 23:1–5.)
Tahallisella herjaamisella ei siis ollut sijaa I. vuosisadan kristittyjen keskuudessa (1. Kor. 6:9, 10; 1. Pit. 3:8, 9). Henkilö, joka otti tavakseen tahallaan mustata toisia, piti erottaa Jeesuksen ja apostolien alkusrk:sta (1. Kor. 5:11–13).
Jeesuksen seuraajat vaikuttivat merkityksettömiltä ja olivat epäsuosittuja maailmassa toimintansa ja sanomansa vuoksi. Siksi he joutuivat usein herjausten kohteeksi (vrt. Joh. 9:28, 29; 17:14; 1. Kor. 1:18; 4:11–13). He eivät maksaneet takaisin herjaamalla vastustajiaan. Kristus antoi hyvän esimerkin tässä suhteessa (1. Piet. 2:21, 23). Jeesusta syytettiin viininjuojaksi, syömäriksi, Panettelijan välikappaleeksi, sapatin rikkojaksi ja Jumalan rienaajaksi. Kristus ei kostanut herjaamalla syyttäjiään (Matt. 11:19; 26:65; Luukas 11:15; Joh. 9:16). Kun Jeesusta vastaan esitettiin Pilatuksen edessä vääriä syytöksiä, hän pysyi vaiti (Matt. 27:12–14).
Se että joku kristitty jäljitteli Jeesusta, saattoi vaikuttaa myönteisesti vastustajiinkin. Jotkut ymmärsivät, ettei herjauksilla ollut mitään perustetta. Tajuaminen johti jopa siihen, että he alkoivat kirkastaa Jumalaa. (Vrt. Room. 12:17–21; 1. Piet. 2:12.) Kristityt käyttäytyivät hyvin, jotteivät antaneet vastustajille tarpeetonta tilaisuutta herjaamiseen. Miksi? Paavali kirjoitti seurakunnan nuorista leskistä. Näillä oli taipumus juoruilla ja sekaantua toisten asioihin. Hän kehotti heitä menemään naimisiin ja keskittymään lasten kasvattamiseen sekä talouden hoitamiseen. Ahkerina vaimoina he eivät antaisi vastustaialle aihetta herjata kristittyjä juoruilijoiksi ja toisten asioihin sekaantujiksi, 1. Tim. 5:13, 14.
Jotkut eivät olleet Kristuksen seurassa hänen ollessaan maan päällä. He osoittivat toiminnallaan, että he olivat ’hänen puolellaan’ ja etteivät he nopeasti liittyisi vastustajien kanssa herjaamaan häntä. Sellainen oli esimerkiksi muuan mies, joka ajoi ulos demoneja Jeesuksen nimen perusteella, ilmeisesti Jumalalta saamallaan voimalla. Johannes ja muut ajattelivat, että miestä pitäisi estää, koska ei seurannut heitä.
Jeesus sanoi: ”Älkää yrittäkö estää häntä, sillä ei ole ketään, joka tekee voimateon minun nimeni perusteella ja joka voi tuota pikaa herjata minua [”puhua pahaa minusta”].” (Markus 9:38–40.) Jeesus lausui tämän aikaan, jolloin juutalaisella seurakunnalla oli Jumalan hyväksyntä ja kristillisen seurakunnan perustaminen oli vielä edessäpäin (vrt. Matt. 16:18; 18:15–17).
Jeesus ei siis vaatinut, että kaikki uskovat seuraisivat häntä kirjaimellisesti (Markus 5:18–20). Kun juutalainen (liittokansaan kuuluva), teki voimatekoja Jeesuksen nimessä, osoitti kyseisen miehen olevan Jumalan suosiossa. Kristillisen seurakunnan perustettua, Jumalan suosiota haluavien täytyi pysyä sen yhteydessä Kristuksen uskollisina seuraajina (vrt. Apt. 2:40, 41). Tämän jälkeen pelkästään voimatekojen tekeminen Jeesuksen nimessä ei enää osoittaisi, että joku oli Jeesuksen Kristuksen puolella, eikä takaisi sitä, ettei hän syyllistyisi Jumalan Pojan herjaamiseen, Matt. 7:21–23. Herjaajat eivät peri J:n valtakuntaa. (Matt. 6:9-13, vrt. Ilm. 21:7-10). Nettiraamattu: http://www.evl.fi/raamattu/
Mitä herjaaminen on? Miten Israelissa rankaistiin herjaajia? Herjaaminen on loukkaavaa tai solvaavaa puhetta. Israel rankaisi vanhempien herjaamisen tai kiroamisen kuolemalla (2. Moos. 21:17; Matt. 15:4; Mark. 7:10). Omien vanhempien fyysinen pahoinpitely oli lähtöisin samasta pahansuovasta asenteesta kuin sanallinen pahoinpitelykin, ja siksi siitä sai saman rangaistuksen (2. Moos. 21:15). Vanhemmat edustivat Jahvea [JHVH, Jehovaa] suhteessa lapsiin. Vanhempiaan herjaava herjasi siis Jumalaa (vrt. 2. Moos. 20:12).
Israelin hallitusmiehille tuli myös osoittaa asianmukaista kunnioitusta. Vaikka apostoli Paavalia oli kohdeltu epäoikeudenmukaisesti, hän pyysi anteeksi sitä, että hän oli tietämättään puhutellut ylimmäistä pappia toisten mielestä herjaavin sanoin. (2. Moos. 22:28; Apt. 23:1–5.)
Tahallisella herjaamisella ei siis ollut sijaa I. vuosisadan kristittyjen keskuudessa (1. Kor. 6:9, 10; 1. Pit. 3:8, 9). Henkilö, joka otti tavakseen tahallaan mustata toisia, piti erottaa Jeesuksen ja apostolien alkusrk:sta (1. Kor. 5:11–13).
Jeesuksen seuraajat vaikuttivat merkityksettömiltä ja olivat epäsuosittuja maailmassa toimintansa ja sanomansa vuoksi. Siksi he joutuivat usein herjausten kohteeksi (vrt. Joh. 9:28, 29; 17:14; 1. Kor. 1:18; 4:11–13). He eivät maksaneet takaisin herjaamalla vastustajiaan. Kristus antoi hyvän esimerkin tässä suhteessa (1. Piet. 2:21, 23). Jeesusta syytettiin viininjuojaksi, syömäriksi, Panettelijan välikappaleeksi, sapatin rikkojaksi ja Jumalan rienaajaksi. Kristus ei kostanut herjaamalla syyttäjiään (Matt. 11:19; 26:65; Luukas 11:15; Joh. 9:16). Kun Jeesusta vastaan esitettiin Pilatuksen edessä vääriä syytöksiä, hän pysyi vaiti (Matt. 27:12–14).
Se että joku kristitty jäljitteli Jeesusta, saattoi vaikuttaa myönteisesti vastustajiinkin. Jotkut ymmärsivät, ettei herjauksilla ollut mitään perustetta. Tajuaminen johti jopa siihen, että he alkoivat kirkastaa Jumalaa. (Vrt. Room. 12:17–21; 1. Piet. 2:12.) Kristityt käyttäytyivät hyvin, jotteivät antaneet vastustajille tarpeetonta tilaisuutta herjaamiseen. Miksi? Paavali kirjoitti seurakunnan nuorista leskistä. Näillä oli taipumus juoruilla ja sekaantua toisten asioihin. Hän kehotti heitä menemään naimisiin ja keskittymään lasten kasvattamiseen sekä talouden hoitamiseen. Ahkerina vaimoina he eivät antaisi vastustaialle aihetta herjata kristittyjä juoruilijoiksi ja toisten asioihin sekaantujiksi, 1. Tim. 5:13, 14.
Jotkut eivät olleet Kristuksen seurassa hänen ollessaan maan päällä. He osoittivat toiminnallaan, että he olivat ’hänen puolellaan’ ja etteivät he nopeasti liittyisi vastustajien kanssa herjaamaan häntä. Sellainen oli esimerkiksi muuan mies, joka ajoi ulos demoneja Jeesuksen nimen perusteella, ilmeisesti Jumalalta saamallaan voimalla. Johannes ja muut ajattelivat, että miestä pitäisi estää, koska ei seurannut heitä.
Jeesus sanoi: ”Älkää yrittäkö estää häntä, sillä ei ole ketään, joka tekee voimateon minun nimeni perusteella ja joka voi tuota pikaa herjata minua [”puhua pahaa minusta”].” (Markus 9:38–40.) Jeesus lausui tämän aikaan, jolloin juutalaisella seurakunnalla oli Jumalan hyväksyntä ja kristillisen seurakunnan perustaminen oli vielä edessäpäin (vrt. Matt. 16:18; 18:15–17).
Jeesus ei siis vaatinut, että kaikki uskovat seuraisivat häntä kirjaimellisesti (Markus 5:18–20). Kun juutalainen (liittokansaan kuuluva), teki voimatekoja Jeesuksen nimessä, osoitti kyseisen miehen olevan Jumalan suosiossa. Kristillisen seurakunnan perustettua, Jumalan suosiota haluavien täytyi pysyä sen yhteydessä Kristuksen uskollisina seuraajina (vrt. Apt. 2:40, 41). Tämän jälkeen pelkästään voimatekojen tekeminen Jeesuksen nimessä ei enää osoittaisi, että joku oli Jeesuksen Kristuksen puolella, eikä takaisi sitä, ettei hän syyllistyisi Jumalan Pojan herjaamiseen, Matt. 7:21–23. Herjaajat eivät peri J:n valtakuntaa. (Matt. 6:9-13, vrt. Ilm. 21:7-10). Nettiraamattu: http://www.evl.fi/raamattu/
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.