Me hyväuskoiset

Pandoran lipas

Me hyväuskoiset

Hymyillen Ruotsin pääministeri toivotti Bulgarian tervetulleeksi liittymään Euroopan unioniin aavistamatta millainen Pandoran lipas Itä-Eurooppa on sisältä luikertavine kauheuksineen nyt ja Eurooppaan liittyessään.
Me hyväuskoiset hölmöt emme tunne tuota Euroopan kolkkaa, koska mediamme vaikenee sen kuoliaaksi. Vain Saksassa ja Britanniassa esitetään huolestuneita lausuntoja liittymisen takia.
Jos pystyy yhtään seuraamaan Itä-Euroopan omia tiedoitusvälineitä, saa selville heidän omista uutisistaan ja mielipiteistään, että
entinen kommunistipuolue on jakaantunut erinimisiin puolueisiin ja hallitsee maata edelleen.
Valtiolta yksityistetty houkuttelevin omaisuus on entisen salaisen poliisin omistuksessa Mustanmeren rannikon hotelleita myöten.
Kansalaiset protestoivat sitä, että järjestäytynyt rikollisuus ja hallinto korkeimpia elimiä mukaan lukien kietoutuvat yhteen.
Korruptio vallitsee kaikkialla. Pari päivää sitten Tv ylpeänä esitti, että nyt on saatu kiinni ensimmäinen korruptoitunut oikeuden tuomari, joka oli ottanut lahjuksia pari vanhaa autonkumia varastaneelta henkilöltä. Kansalaiset vain kysyvät kuinka henkirikoksia tehneet mafiootit eivät joudu koskaan telkien taakse, missä ovat eläkerahastosta kadonneet miljardit, miten politiikan huipulla olevat ovat koonneet muutamassa vuodessa miljardiomaisuuden, miten yksityistämisprosessissa maa-alueiden oikeudenomistajat eivät saaneetkaan maitaan takaisin, vaan ne valuivat kunnallisten viranomaisten käsien kautta isokenkäisille. Jne.
Bulgarialaiset eivät ole täysimääräisesti hyödyntäneet projektein EU:n tukirahoja, koska eivät ole vielä keksineet (maailman älykkäimmistä rikollisista huolimatta) miten varastaa ne.
Miljoonainen romaniväestö rikoksia tekemällä terrorisoi kansalaisia ja poliisia. Poliisi on täysin voimaton romanien käsissä, koska pelkää EU:n(ja Helsinki-komitean) rasismisyytöksiä.
15 vuoden aikana 1,3 miljoonaa henkilöä on muuttanut pois maasta.
Euroopassa on n. 50000 bulgarialaista prostituoitua
Wienissä on rekisteröity ihmiskaupan uhreina n. 500 lasta, joista enemmistö on bulgarialaislapsia.
Bulgariassa kuolleisuus on maailman suurimpia, ja maan väkiluku vähenee.
Maan infrastruktuuri on täysin retuperällä, ja sen korjaamiseksi tarvitaan miljardi toisensa perään.
Maanviljelys on rempallaan, tupakanviljely kuolemassa, tulvat levittävät ympäristösaasteita, voimalaitokset tupruttavat myrkkyjä niin että ihmiset sairastuvat ja puut ja kasvit kuolevat.
Elintarviketeollisuus on kontrolloimatonta ja tämän tästä ilmaantuu markkinoille terveydelle vaarallisia tuotteita, viimeksi ”Trakia”-säilykkeet, tappava alkoholi jne. Muista tuotteista esimerkkinä hiustenpesuaine, jolla pesemällä hiukset lähtevät.
Jne, jne
1206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Saksalainen lehti Bild varoittaa liittämästä Bulgariaa Euroopan Unioniin, koska Bulgariassa on liian paljon rikollisia. Bulgaria ei ole kypsä unioniin, se kirjoittaa. Bildin artikkelista tiedoitti Bulgarian kansallisen television uutiset tänään 20.12.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jeah kirjoitti:

Pandoran lipas

Me hyväuskoiset

Hymyillen Ruotsin pääministeri toivotti Bulgarian tervetulleeksi liittymään Euroopan unioniin aavistamatta millainen Pandoran lipas Itä-Eurooppa on sisältä luikertavine kauheuksineen nyt ja Eurooppaan liittyessään.
Me hyväuskoiset hölmöt emme tunne tuota Euroopan kolkkaa, koska mediamme vaikenee sen kuoliaaksi. Vain Saksassa ja Britanniassa esitetään huolestuneita lausuntoja liittymisen takia.
Jos pystyy yhtään seuraamaan Itä-Euroopan omia tiedoitusvälineitä, saa selville heidän omista uutisistaan ja mielipiteistään, että
entinen kommunistipuolue on jakaantunut erinimisiin puolueisiin ja hallitsee maata edelleen.
Valtiolta yksityistetty houkuttelevin omaisuus on entisen salaisen poliisin omistuksessa Mustanmeren rannikon hotelleita myöten.
Kansalaiset protestoivat sitä, että järjestäytynyt rikollisuus ja hallinto korkeimpia elimiä mukaan lukien kietoutuvat yhteen.
Korruptio vallitsee kaikkialla. Pari päivää sitten Tv ylpeänä esitti, että nyt on saatu kiinni ensimmäinen korruptoitunut oikeuden tuomari, joka oli ottanut lahjuksia pari vanhaa autonkumia varastaneelta henkilöltä. Kansalaiset vain kysyvät kuinka henkirikoksia tehneet mafiootit eivät joudu koskaan telkien taakse, missä ovat eläkerahastosta kadonneet miljardit, miten politiikan huipulla olevat ovat koonneet muutamassa vuodessa miljardiomaisuuden, miten yksityistämisprosessissa maa-alueiden oikeudenomistajat eivät saaneetkaan maitaan takaisin, vaan ne valuivat kunnallisten viranomaisten käsien kautta isokenkäisille. Jne.
Bulgarialaiset eivät ole täysimääräisesti hyödyntäneet projektein EU:n tukirahoja, koska eivät ole vielä keksineet (maailman älykkäimmistä rikollisista huolimatta) miten varastaa ne.
Miljoonainen romaniväestö rikoksia tekemällä terrorisoi kansalaisia ja poliisia. Poliisi on täysin voimaton romanien käsissä, koska pelkää EU:n(ja Helsinki-komitean) rasismisyytöksiä.
15 vuoden aikana 1,3 miljoonaa henkilöä on muuttanut pois maasta.
Euroopassa on n. 50000 bulgarialaista prostituoitua
Wienissä on rekisteröity ihmiskaupan uhreina n. 500 lasta, joista enemmistö on bulgarialaislapsia.
Bulgariassa kuolleisuus on maailman suurimpia, ja maan väkiluku vähenee.
Maan infrastruktuuri on täysin retuperällä, ja sen korjaamiseksi tarvitaan miljardi toisensa perään.
Maanviljelys on rempallaan, tupakanviljely kuolemassa, tulvat levittävät ympäristösaasteita, voimalaitokset tupruttavat myrkkyjä niin että ihmiset sairastuvat ja puut ja kasvit kuolevat.
Elintarviketeollisuus on kontrolloimatonta ja tämän tästä ilmaantuu markkinoille terveydelle vaarallisia tuotteita, viimeksi ”Trakia”-säilykkeet, tappava alkoholi jne. Muista tuotteista esimerkkinä hiustenpesuaine, jolla pesemällä hiukset lähtevät.
Jne, jne

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu