Lateli ulkomaan uutisissa että Boliviaan valitaan todennäköisesti presidentiksi vasemmistoPOPULISTI Evo Morales siis vasemmistoPOPULISTI mitä ihmettä miten se nyt noin lipsuu kuin meilläkin on sellainen vasemmistopopulisti presidenttinä.
Mitä ihmettä
YLE:n aamu tv
2209
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
nykyään POPULISMIA.
Kannattaa kuitenkin havaita tämä positiivinen asia ylen propagoinnista huolimatta.
Yle ei voi ylistää TODELLISEN demokratian laajnemista ja toteutumista TAKAPIHALLA. Ymmärtänet kyllä, miksi!
Otan toisen esimerkin. Kun suomi ovelasti syvimmässä lamassa jallitettiin EU:hun, herrat juhlivat. EU;sta sanottiin, että se tulee olemaan itsenäisten valtioiden liitto.
Mutta kuinka kävikään. Nyt, 10 v myöhemmin ollaan liittovaltion PERUSTUSLAKIVAIHEESSA, ja poliitikot sanovat POPULISTEILLE (=kansalle), että liittovaltion perustuslaista EI tarvitse äänestää, te "populistit" saitte äänestää siitä JO 10 v sitten.
Uskomatonta jallitusta ja kusetusta. Mutta onneksi Euroopasta löytyi vielä todellisia "populistisia" demokratioitakin, jotka äänestivät, meidänkin puolesta. Oikein !
impperialistilla on isompi lehmä ojassa.......IRAKISSA !!!!!!!!!!!!!!!!