ajan ilmiö

Väkivalta on näköjään aina vieraanamme näiden katkeroituinen ja vihaisten kokemattomien nuorien
sekä hieman vanhempien kieltäjien toimesta.
Mutta ei kenenkään, yhdenkään aidon ja oikean uskovan, kristinuskovan kannata lannistua näiden henkisen väkivallan tekijöiden edessä, sillä seisoihan esim. Kristuskin pystyssäpäin ja murtumattomana kun häntä rienattiin ja herjattiin sekä kohdeltiin väkivaltaisesti. Ja aina täytyy muistaa, kosto on yksin Herramme ja Luojamme, Kaikkivaltiaan käsissä ja Hän sen myös laittaa tuomion muodossa käytäntöön.
22688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

aatteelliset ihmiset ovat ilmeisesti kaikkien pahinpia tuossa väkivaltaisessa toiminnassa, kuten täälläkin voimme aika-ajoin huomata.

Äänestä

ottanut ja oikonut lommot soittimestaan ja viritellyt uuden nimimerkin, puhemies "Spokeman"?

Puhemiehen, joka puhuu veljen luoman "jumalan" suulla?

Äänestä
  • voi sinua houkkaa, etkö tunnista enää sanoja ?

    Äänestä

  • Meitä on jopa moneksi ja monta yhdeksi sekä yhdeksi monenmonituisen moniksi.

    Äänestä

Tuo on uskovan miehen puhetta ja jämptiä kaikkinensa .

Äänestä
  • Olet saanut pienen ystävän Niemenmäkeen. Spugeman.

    Äänestä

  • Reiska kirjoitti:

    Olet saanut pienen ystävän Niemenmäkeen. Spugeman.

    pakonomaisesti heti alkaa osoittamaan halveksuntasi.
    (Ilmeisesti siis)

    Äänestä

Totta joka sana. Hyvä hyvä.

Äänestä

väkivalta on huono isäntä sekä renki .

Äänestä

krisselelillä on aina käynnissä. Väen väkisin yritetään olla syyttä vainottuja marttyyreitä ja väkivallan uhreja, kun valtakunta on pullollaan "valtionkirkon" ristihörskiä ja hienohelmoja krisselihörhöjä joka lähtöön itkemään. Nämä yksi- tai kaksilahkeiset sipsuttajat katsovat olevansa sorrettu ja väkivallalla päähänpotkittu valtaenemmistö. Siitä tulee HYVÄ MIELI? Otan osaa paranoian uhreille.

Äänestä
  • Etpä sinä nyt ole keskustelemassa valtakirkon kanssa. Ja kuka tässä mitään uhrautumisesta on sanonut. Jos sinulla on jotakin sanottavaa luterilaisille, niin mene puhumaan heille suoraan asiasi, jos sinulla kerran sellaista on.
    Sinunkin täällä harjoittama henkinen väkivalta on väkivaltaa sellaisenaan, joten älä pakene itseäsi ja vastuutasi olla ihminen toiselle ihmiselle.

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    Etpä sinä nyt ole keskustelemassa valtakirkon kanssa. Ja kuka tässä mitään uhrautumisesta on sanonut. Jos sinulla on jotakin sanottavaa luterilaisille, niin mene puhumaan heille suoraan asiasi, jos sinulla kerran sellaista on.
    Sinunkin täällä harjoittama henkinen väkivalta on väkivaltaa sellaisenaan, joten älä pakene itseäsi ja vastuutasi olla ihminen toiselle ihmiselle.

    SOTA ON RAUHAA! RAKKAUS ON VIHAA! NIEMENMÄKI ON VATIKAANI! RÄYHÄT OVAT JEESUKSIA! KAIKKI ON SKEIDAA! TRUBA RULAA!

    (Apostoli Truban teot 1565:9090876?

    Äänestä

  • xzcrtsrew kirjoitti:

    SOTA ON RAUHAA! RAKKAUS ON VIHAA! NIEMENMÄKI ON VATIKAANI! RÄYHÄT OVAT JEESUKSIA! KAIKKI ON SKEIDAA! TRUBA RULAA!

    (Apostoli Truban teot 1565:9090876?

    Noh, nythän tuonkin todistit ja hyvin teitkin. Eipä täällä ole juuri viime aikoina ollut kuin muutama kieltäjä-räyhä hörhöilemässä, siis sinä ja sinun ne muut räyhäävät räksyttäjä "kaverit". Tekojasi en kuitenkaan listaa, mutta muistan ne vähän aikaa.

    Äänestä

  • xzcrtsrew kirjoitti:

    SOTA ON RAUHAA! RAKKAUS ON VIHAA! NIEMENMÄKI ON VATIKAANI! RÄYHÄT OVAT JEESUKSIA! KAIKKI ON SKEIDAA! TRUBA RULAA!

    (Apostoli Truban teot 1565:9090876?

    " Elämä antaa itsestään paljon enemmän, jos jokainen meistä osaisi elää aivan oikein joka hetki. " Muista tuo, kun menet illalla nukkumaan.

    Äänestä

  • Tremoles kirjoitti:

    " Elämä antaa itsestään paljon enemmän, jos jokainen meistä osaisi elää aivan oikein joka hetki. " Muista tuo, kun menet illalla nukkumaan.

    Kiitos elämänohjeesta. Vastahan tässä on iloisena ja virkeänä herätty.

    Äänestä

Trubaduurille toivon, että hän ja nimimerkki "mie vain" löytäsivät toisensa.
" mie vain" ihailee trubaduurin viisaita sanoja. Näin kaksi samankaltaista voisivat tulla onnellisiksi yhdessä.

Äänestä
  • Varmaankin tarkoitit ihan hyvää, mutta uskovaisilla on tällainen ymmärrys asioista. Ei se tarkoita että pitäisi mennä yhteen.

    Äänestä

  • Ei kristityn tarvitse löytää kuin itsensä, niin silloin hän on jo löytänyt toisetkin kristityt.
    Sillä Kristus meidät sitoo yhteen, mutta silloin muut ihmiset jäävät kyllä ulkopuolelle pysyvästi.

    Äänestä

  • Spokeman kirjoitti:

    Ei kristityn tarvitse löytää kuin itsensä, niin silloin hän on jo löytänyt toisetkin kristityt.
    Sillä Kristus meidät sitoo yhteen, mutta silloin muut ihmiset jäävät kyllä ulkopuolelle pysyvästi.

    tosi tv sarjaksi.
    Minäkin haluaisin nähdä Trubaduurin ja ´mie vain´ keskustelemassa kristinuskosta.Olisi kiva nähdä aitoa tyhmyyttä suorana lähetyksenä.

    Äänestä

  • no religion kirjoitti:

    tosi tv sarjaksi.
    Minäkin haluaisin nähdä Trubaduurin ja ´mie vain´ keskustelemassa kristinuskosta.Olisi kiva nähdä aitoa tyhmyyttä suorana lähetyksenä.

    eihän yleisö saa osallistua itse keskusteluun ja harvemmin siitä tehdään yhtä pääosan esittäjää.

    Äänestä

  • sirkukseen kirjoitti:

    eihän yleisö saa osallistua itse keskusteluun ja harvemmin siitä tehdään yhtä pääosan esittäjää.

    tyhmimmästä päästä missaa pointin jatkuvasti.

    Ehdotin palsta tyhmintä ihmistä ihailijoineen tekemään omaa tosi-tv tä. Aiheena Jeesuksen odottaminen ja taivasmatkalle valmistutuminen. Lähtö Jeesuksen kanssa paratiisiin suorana lähetyksenä.

    Äänestä

  • Niin minäkin toivon, jotta Trubaduurit sallivat meidän kuulla vielä sulosävelmiä ja sanoituksia maailmankaikkeuden totuuksista. Sillä maailmalla on paljon nytkin liikkeellä sellaisia ihanteita, jotka eivät ole sopusuhdassa oikean elämän kanssa, joten on erityisen hienoa, jos joku ihminen on valmis vielä lukemaan ja kuuntelemaan Luojan luomia ja lähettimiä selkeitä sanoja, silmät apposen ammollaan ja korvakäytävät putipuhtaaksi puhdistettuina.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Spokeman kirjoitti:

Väkivalta on näköjään aina vieraanamme näiden katkeroituinen ja vihaisten kokemattomien nuorien
sekä hieman vanhempien kieltäjien toimesta.
Mutta ei kenenkään, yhdenkään aidon ja oikean uskovan, kristinuskovan kannata lannistua näiden henkisen väkivallan tekijöiden edessä, sillä seisoihan esim. Kristuskin pystyssäpäin ja murtumattomana kun häntä rienattiin ja herjattiin sekä kohdeltiin väkivaltaisesti. Ja aina täytyy muistaa, kosto on yksin Herramme ja Luojamme, Kaikkivaltiaan käsissä ja Hän sen myös laittaa tuomion muodossa käytäntöön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu