mainontaan ?! Osto/lainan otto/ kuluttaminen ja kullan hinnan nousemisen tammikuussa, juuri sopivasti ennen joulua, eikö pitäisi hoitaa vain puolueeton uutisointi ?
Miksi YLE uutiset
valjastettu
1178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
No mitä puolueellista kullan hinnan nousussa on, taidat olla kultakauppias jolta jää romut hyllyyn.
Tämähän on jopa kansaa kiinnostavaa käytännön uutisointia. On sillä korujen ostajille merkitystä, jos hinta on korkealla. Toisaalta, jos yhden korun ostaa lahjaksi tai omaksi, ei liene väliä maksaako se vitosen enemmän tai vähemmän.
Lainojen otto taas - no pitää pystyä hahmottamaan missä talousasioissa mennään. Jos kovin moni edelleen ottaa lainaa niin kuka tahansa ainakin asuntomarkkinoilla kykenee päättelemään mitä lisäraha pankista haettuna tekee asuntojen hinnoille. Siis ihan käytännön tietoa.
Kuluttaminen - no joo, kun rahaa on markkinoilla ja kulutetaan niin ainakin se on työllisyyttä tukevaa toimintaa.
Näitä samoja uutisia tulee kyllä taas alkuvuodesta jostain näkökulmasta, ei tässä joululla ole mitään sen isompaa merkitystä. Paitsi että lahjoja vanhasta tottumuksesta ostavat ihmiset kuluttavat joulun alla enemmän rahnaa kuin ehkä muina kuukausina.
Niin että mitä puolueetonta tässä on? Tai miten uutisoisit puolueettomasti? Kenen puolella mielestäsi YLE, Maikkari/Alma tai vaikka Hesari näistä isoista mediataloista sitten on jos kertoo että kylläpä ihmiset laittaa rahaa taas kerran kiertoon?