8-10. 3. 1942 Äänisen saarelta lähti hiukan vajaan sadan miehen sissiosasto (johtaja luutnantti Englund) järven itäpäähän kohti joenuomaa, jossa ilmatiedustelu oli havainnut useita neuvostproomuja, tehtävänään tuhota nämä proomut ennen kuin niitä voitiin käyttää keväisiin maihinnousuihin. Operaatio epäonnistui pahasti.
Tietääkö joku miksi näin tapahtui tai ylipäänsä tarkemmin ko. tapahtumasta? Yleensähän mainitunlaiset operaatiot olivat suomalaisten puolelta hyvin toteutettuja.
Tietääkö joku miksi näin tapahtui tai ylipäänsä tarkemmin ko. tapahtumasta? Yleensähän mainitunlaiset operaatiot olivat suomalaisten puolelta hyvin toteutettuja.
Vastaukset 15
Vanhimmat
En kommentoi juuri mainitsemaasi tapausta mutta kysyn lisäkysymyksen: olivatko vastaavat operaatiot yleensä hyvin suoritettuja ja kuinka paljon niitä ylipäätänsä tehtiin? Oma käsitykseni on ollut etteivät suomalaiset juuri tehneet iskuja syvälle vihollisen selustaan. Kaukopartiot olivat oma lukunsa koska niiden pääasiallinen tehtävä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta oli tiedustelu. Partiot olivat suhteellisen pieniä ja niiden oli siten mahdollista liikkua huomaamatta. Suuret osastot joita tarvitaan iskuihin puolustettuja kohteita vastaan taas olivat allttita vihollisen vastatoimille ennen kaikkea iskun jälkeen, jolloin vihollinenkin tiesi mitä etsiä.
Ehkä yksi komeimpia kaukopartioiskuja oli partisaanien koulutuskeskusken tuhoaminen Argangelin alueella, iskuun osallistui meilkein tuhat miestä Suomen puolelta.
Ainakin kaksi iskua suuremmalla joukolla tehtiin: Petrovski Jamin huoltokeskus tuhottiin joukolla jossa oli saattajineen mukana parisataa miestä, varsinaisessa iskussa oli mukana hiukan vähemmän miehiä loppujen ollessa turvaamassa taistelunjälkeistä kokoontumispaikkaa.
Toinen retki oli ns. Majevskin retki johtajansa mukaan, siitä mainitaan tuossa jäljemmässä viestissä. Retki tehtiin suurella joukolla kovassa pakkasessa, tappiotakin tällä retkellä tuli melkoisesti.
"Petrovski Jamin huoltokeskus "
Kyseessä oli kylläkin kylä siviileineen. Toki siellä oli myös armeijan toimintaa, mm. sairaala jonka suomalaiset tuhosivat potilaineen.
"Järven itäpäähän"? Itärantaan? Oliko se paikka Pudoz? Muistelen jotain kirjaa, mutta en nyt saa mieleeni kirjan nimeä.
Liittyiköhän se epäonnistuminen järvellä liikkumiseen ja säätilaan? Kylmä sää ja lumimyrsky?
Pitiköhän suomalaisten palata takaisin järven pohjoiseen niemeen? Se oli lähin kohta mantereessa.
Proomut tod.näk. Vodla-nimisen joen suulla. Liikkeelle lähtö Klimetskin saaresta ja totta että järvellä liikkuminen vaikeaa : kuuden kilometrin pummi ja hiihtäminen suoraan murrostettuun neuvostorantaan. Proomuja n. 50 ja vain muutama onnistuttiin tuhoamaan.
Poistuminen piti tapahtua Vasilisin saaren kautta reillä. Se oli kuitenkin NL:n hallussa ja paluumatkasta hajanainen tuskien tie. Tappiot melkein 50%.
-Huono suunnittelu?
-Huono johto?
-Huono (sissitoimintaan kouluttamaton) miehistö?
-Muuta?
Oheisesta sotapäiväkirjasta (sivulta 52 alkaen) löytyy tarkka selvitys hankkeesta.
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3546947
Tässä tieota epäonnisesta kaukopartioretkestä. http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/183928-aanisen-epaonnistunut-partioretki-maaliskuussa-1942
Nyttemmin on paljastunut Ohto Mannisen tutkimuksissa että monet suomalaiset partiot pelastuivat varmalta tuholta suomalaisen radiotiedustelun kaappaamien neuvostoviestien salauskoodien aukasujen kautta. Ylipäätänsä radiotiedustelu ja tykistö oli vuosien 1942-44 suurimpia onnistujia. Missään sijoitettu raha ei poikinut niin hyviä sotilaallisia tuloksia kuin mihin radiotiedustelu pääsi noina vuosina. Menestys alkoi jo talvisodassa.
》》Nyttemmin on paljastunut Ohto Mannisen tutkimuksissa 《《
Tuohan on kerrottu jo 1960-70 -luvulla julkaistuissa kaukopartioreissuista kertovissa kirjoissa. Esim. Tikkasen kirjat tai Jukka L Mäkelän kirjat. Ei siis mitään uutta.
Kaukopartiokirjoja ja radiotiedusteluakin
Mäkelä Jukka L. Salaista palapeliä - Tiedustelupalvelun ja tapahtumia talvisodan ja jatkosodan vaiheilta. WSOY, 1964
Mäkelä Jukka L. Salaisen sodan saatosta
WSOY, 1965
Mäkelä Jukka L. OsKu - Tiedustelua ja kaukopartiointia välirauhan ja jatkosodan ajoilta (Osasto Kuismanen)
WSOY, 1966
Anttala Esa Päämajan kaukopartio
Kirjayhtymä, 1961
Anttala Esa Viimeinen partio
Karisto, 1963
Anttala Esa Viimeinen partio Kannaksella
Karisto, 1969
Anttala Esa Päämajan kaukopartio saarroksissa
Karisto, 1972
Käkönen U. A: Miehityksen varalta - Päämajan tiedustelua 1943-45, Otava, 1970
Kumenius Otto Tiedustelu - tehtävä yli rajojen
Alea.
Paarma H: Salaisen tiedustelun partiot 1940-1945
Karisto, 1972.
Elfvengren Eero, Kosonen Matti, Laidinen Einar: Vihollisen selustassa - Päämajan tiedustelu Neuvosto-Karjalassa 1939-1944, Otava, 2010
Heiskanen Raimo: Saadun tiedon mukaan... - Päämajan johtama tiedustelu 1939-1945, Otava, 1989
Sudenniemi Seppo: Salaisen sodan varjot - Tiedustelu- ja desanttitoimintaa Talvi- ja Jatkosodassa
Otava, 1987
Karjalainen Mikko (toim.): Salaisen sodan sivut. Tiedustelua, vakoilua ja salatoimintaa jatkosodassa
MPKK, 2003
Lehtonen Lauri Liene Timo Manninen Ohto: Sanomansieppaajia ja koodinmurtajia Suomen radiotiedustelu sodassa. Docendo, 2016
No ihan turhaa riehumistahan se oli koska taistelutta sieltä Äänisen aaltojen ääriltä lopulta lähdettiin käpälämäkeen,eiks je vaikka suursuomea piti olla pykäämässä. -Ja sitten se toinen maailmansota hävittiin Neuvostoliitolle ja Iso-Britannialle dominioineen suursuomalaisen armeijamme varvisteluista huolimatta. -Ikävän tempun tekivät het Suursuomelle häviöittä-
mällä sen. Eiks nii?
Mikä motivaatio ja syvä kauna tällä tyypillä on kirjoittaa jokaiseen ketjuun tuon samansisältöisen höpinän?
"Mikä motivaatio ja syvä kauna tällä tyypillä on kirjoittaa jokaiseen ketjuun tuon samansisältöisen höpinän?"
Katkeruus siitä ettei Suomea bolshevisoitu ja sairas fantasiointi jossa puna-armeija olisi joukkoraiskannut suomalaiset lotat? Äärivasemmistolla on näitä perverssejä riveissään.
Siinä olisi ollut mainio kohde ilmavoimille pommittaa koko proomuarmada tuhannen päreiksi mutta valitettavasti Suomen pommitusilmavoimien taisteluarvo oli liki nolla.