Suomen kuolema

on alkanut. Suomi maksaa satoja miljoonia,siitä että saa olla isojen poikien hiekkalaatikolla.
En tiedä mitä Suomi on hyötynyt Unionista.
Yritykset on voitu nyt myydä ulkomaisille omistajille. Ruuan hinnnan piti laskea. Nyt ruoka maksaa suunnilleen saman verran euroina kuin aikoinaan markkoina. Viljelijöiden tulot on tippuneet, josta seuraa maatalouden loppuminen.
Terveydenhuoltoa ajetaan alas, samoin sotaveteraanit ovat oman onnensa nojassa. Nytkin kerätään varoja Kaunialan sotavammasairaalan henkilökunnan palkkaamiseen. Häpeällistä. ollaan perustamassa nopean toiminnan joukkoja USA:n kätyriksi. Saadaan taas uusia invalideja.

EU:n KANNATTAJAT, KERTOKAA MISTÄ SUOMI OTTAA NÄMÄ EUROT SINNE KASSAAN, MITEN TULOT NOUSEE, ETTEI JOSTAIN LEIKATTAISI POIS. KUKA YAAS KÄRSII.
762373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 76

Vanhimmat

Kirjoitit täyttä asiaa! Viime aikoina olen myös miettinyt, miksi pelastushelikopterin täytyy kerätä rahaa pullonpalautuksilla. Toiminta on niin tärkeää, että rahat pitäisi löytyä valtion kassasta.

Äänestä

Nytkin kerätään varoja Kaunialan sotavammasairaalan henkilökunnan palkkaamiseen. Häpeällistä.

Niimpä miten tämä on mahdollista, että joudutaan KERJÄÄMÄÄN sotavammasairaalalle euroja, minun mielestäni yhteiskunnan tulisi päinvastoin "syytää" rahaa sinne ,veteraanien kuntouttamiseen.Ihmeellisintä on se ,että päättäjät kirkkainsilmin vakuuttavat Suomen olevan rikkaampi kuin koskaan,mutta kun katsotaan julkisten palveluiden alasajoa EI todellakaan siltä vaikuta.Vaiko onko sillälailla että päättäjien mielestä ,yhteisestä hyvästä on tullut käytännössä kirosana, paitsi vaalien alla kun ääniä taviksilta kalastellaan!Vaiko onko tämäkin sitä EU/EMU:n sopeuttamis politiikkaa jota kirkasotsaisesi suomessa noudatetaan, vaikka vähäosaisten kustannuksella?

Äänestä

Nyt ruoka maksaa suunnilleen saman verran euroina kuin aikoinaan markkoina? Jotain rajaa nyt siihen paskan jauhamiseen.

Kannattaa muuten muistaa että valtion budjetti on ylijäämäinen, joten rahasta ei ole nyt kysymys.

Äänestä

Ne jotka tekee paljon töitä ja ylitöitä ja maksaa suuret verot kärsivät tietenkin.
Samoin myös ne, joilla ei ole varaa maksaa omasta koulutuksesta ja terveydenhoidosta, koska systeemi on parhaista päivistä taantunut.
Lopputilit saaneet lukuisat suomalaiset kärsivät, mutta eihän täällä kannata tehdä mitään.
Suuria uhkia on tulevaisuudessa ja niinpä olisikin tarmokkaasti ryhdyttävä niitä torjumaan.

Äänestä

Joko Suomi nyt on TAAS kuolemassa?

Kuinkahan monta kertaa sen täytyykään tapahtua...

Äänestä
  • Kyllä Suomalaiset pärjäsivät siperiassakin, kun oli pakko. Ei helvetti tässä siitä ole kyse etteikö pettuleivälläkin elä. Kyse on siitä miksei JUMALAUTA voitaisi elää vapaina ilman eu-orjuutta.

    Äänestä

  • kansa kirjoitti:

    Kyllä Suomalaiset pärjäsivät siperiassakin, kun oli pakko. Ei helvetti tässä siitä ole kyse etteikö pettuleivälläkin elä. Kyse on siitä miksei JUMALAUTA voitaisi elää vapaina ilman eu-orjuutta.

    ...olla EU-orjana kuin NL-orjana. Jälkimmäisestä on Suomella kokemusta monelta vuosikymmeneltä.

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    Nl orjana ei tarvitse maksaa 400-500 milj. euroa

    NL:llää ei enää ole, Mitä sinä European sekoilet?Täysin idioottimainen vertaus!

    Äänestä

  • 400 milj e , mitähän silläk... kirjoitti:

    Nl orjana ei tarvitse maksaa 400-500 milj. euroa

    Suomi olisi aikoinaan maksanut vaikka 2000 milj. euroa päästäkseen NL:n orjuudesta...

    Äänestä

  • epes kirjoitti:

    NL:llää ei enää ole, Mitä sinä European sekoilet?Täysin idioottimainen vertaus!

    Eikös sen NL:n hajoittanut EU, jotta Suomesta saatiin idänkauppa romahtamaan. Taisi olla osa EU-sopeutusta... :-))

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    ...olla EU-orjana kuin NL-orjana. Jälkimmäisestä on Suomella kokemusta monelta vuosikymmeneltä.

    NL on kuollut..Toivottavasti EU kuolee myös.

    Venäjä taasen on nouseva talous.Vois olla hyväkin
    olla kaksipäisen kotkan siipien suojassa.

    Äänestä

  • kansa kirjoitti:

    Kyllä Suomalaiset pärjäsivät siperiassakin, kun oli pakko. Ei helvetti tässä siitä ole kyse etteikö pettuleivälläkin elä. Kyse on siitä miksei JUMALAUTA voitaisi elää vapaina ilman eu-orjuutta.

    kun me ei haluta

    Äänestä

Itse en kuulu EU-kannattajiin mutta tässä muutama tyypillinen EU-kannattajan tyypillinen kommentti:

"Sinä paska olet vain kateellinen eikö ole ihan oikein jos on yrittänyt ja opiskellut niin sitten saa myös hyvät tulot."

(Ikäänkuin kysymys olisi rikkauden kadehtimisesta eikä siitä että köyhyys lisääntyy.)

"Suomen kansantalous kasvaa nopeammin kuin koskaan ja kilpailukyky on Euroopan korkein"

(Ikäänkuin alimpien tuloluokkien ihmiset pääsisivät tästä osalliseksi. Ja kun tämä olisi toteutunut ilman EU:iin liittymistäkin.)

"EU luo työpaikkoja"

(Niitä se on luonut lähinnä politiikoille. Ilman EU:ta Suomen työllisyystilanne saattaisi olla parempi, kun esim. virolaiset veronkiertäjäyritykset eivät pääsisi vapaasti tuomaan työväkeään Suomeen.)

Äänestä
  • "(Ikäänkuin kysymys olisi rikkauden kadehtimisesta eikä siitä että köyhyys lisääntyy.)"

    => Köyhyyden lisääntyminen alkoi jo ennen EU-aikaa. Siitä huolimatta Suomi on upporikas maa.

    "Suomen kansantalous kasvaa nopeammin kuin koskaan ja kilpailukyky on Euroopan korkein" "
    "(Ikäänkuin alimpien tuloluokkien ihmiset pääsisivät tästä osalliseksi. Ja kun tämä olisi toteutunut ilman EU:iin liittymistäkin.) "

    => Olisko toteutunut ilman liittymistä? Olisimme joutuneet sopeutumaan ja sopeutumaan ETA:ssa, ja maksamaan kalliita jäsenmaksuja ilman vaikuttamisen mahdollisuutta. Ja ETAAN olisi pakko kuitenkin kuulua, mikäli haluamme käydä kauppaa. Ja kyllä kansantalouden kasvu on AINA hyvä asia kaikille. Miten niiden köyhien olisikaan käynyt, jos kansantaloutemme ei kasvaisi?

    "(Niitä se on luonut lähinnä politiikoille. Ilman EU:ta Suomen työllisyystilanne saattaisi olla parempi, kun esim. virolaiset veronkiertäjäyritykset eivät pääsisi vapaasti tuomaan työväkeään Suomeen.)"

    => Paino sanoilla "saattaisi olla". Todennäköisesti ei kuitenkaan olisi. Mikäli suomalaiset firmat eivät saisi käyttää Virolaista työvoimaa, ei olisi niitä firmojakaan täällä enää.

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    "(Ikäänkuin kysymys olisi rikkauden kadehtimisesta eikä siitä että köyhyys lisääntyy.)"

    Kuten sanoin, tässä oli mitä tyypillisimpiä EU-puolustajan kommentteja. Ja kyllä kalikka kalahti kun arvostelin heidän tavanomaisimpia kommentteja.

    Äänestä

  • Rufus nro1 kirjoitti:

    ... kuten kivi tyhjässä ämpärissä. Kalikka saattoi kalahtaa mutta koira ei älähtänyt...

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    ... kuten kivi tyhjässä ämpärissä. Kalikka saattoi kalahtaa mutta koira ei älähtänyt...

    sinä huomaa ,kyllä se kalahi ja koira älähti! Juuri tuollaisia te EU:n puolustajat etupäässä olette (ei kaikki),oman navan tuijottajia, siinäkin tapauksessa kun toiset yrittävät puolustaa "hyvinvointiyhteiskunnan" vähempiosaisia!

    Kun itse yritän puolustaa Euroopan vähempiosaisia, täällä itketään kaameasti että Suomen maksuosuus kasvaa EU:ssa - vaikka meillä jos kellä on siihen varaa!

    Sinä jos kuka olet omaan napaasi tuijottaja. Suomi on hyvinvointivaltio niin kauan, kun huuhtelemme jätöksemme alas puhtaalla juomavedellä.

    Suomi on hyvinvointivaltio niin kauan, kun huuhtelemme jätöksemme alas puhtaalla juomavedellä.

    Ompa hyvä pointti...tiesitkö että vedenkulutusta pitäisi lisätä, että viemärit pysyisi kunnossa!Sitäpaitsi jos meillä ei olisi noita vesivaroja, niin järjestelmä olisi varmaan toinen,kuten Saksassa.

    Suomen maksuosuus kasvaa EU:ssa - vaikka meillä jos kellä on siihen varaa!

    Tiesitkö missä jamassa on kuntien ja julkisten palvelujen rahatilanne....no tiesit varmaan! Sotavammasairaalakin joutuu kerjäämään varoja SOTAVETERAANIEN KUNTOUTTAMISEEN.....todella häpeällistä!!!Pistetään ensin omat asiat kuntoon ja katotaan sitten jos jotain jää niin ,autetaan sitten muita!Et sinäkään naapurisi kanssa tilejä tasaile ja hyväntekeväisyyteenkin laitat jos sinulla on siihen oikeasti varaa!
    Kysymys: mitä juuri sinä hyödyt EU:sta ja mitä sinun ystäväsi ja sukulaisesi jos sinulla sellaisia on?

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    "(Ikäänkuin kysymys olisi rikkauden kadehtimisesta eikä siitä että köyhyys lisääntyy.)"

    => Köyhyyden lisääntyminen alkoi jo ennen EU-aikaa. Siitä huolimatta Suomi on upporikas maa.

    "Suomen kansantalous kasvaa nopeammin kuin koskaan ja kilpailukyky on Euroopan korkein" "
    "(Ikäänkuin alimpien tuloluokkien ihmiset pääsisivät tästä osalliseksi. Ja kun tämä olisi toteutunut ilman EU:iin liittymistäkin.) "

    => Olisko toteutunut ilman liittymistä? Olisimme joutuneet sopeutumaan ja sopeutumaan ETA:ssa, ja maksamaan kalliita jäsenmaksuja ilman vaikuttamisen mahdollisuutta. Ja ETAAN olisi pakko kuitenkin kuulua, mikäli haluamme käydä kauppaa. Ja kyllä kansantalouden kasvu on AINA hyvä asia kaikille. Miten niiden köyhien olisikaan käynyt, jos kansantaloutemme ei kasvaisi?

    "(Niitä se on luonut lähinnä politiikoille. Ilman EU:ta Suomen työllisyystilanne saattaisi olla parempi, kun esim. virolaiset veronkiertäjäyritykset eivät pääsisi vapaasti tuomaan työväkeään Suomeen.)"

    => Paino sanoilla "saattaisi olla". Todennäköisesti ei kuitenkaan olisi. Mikäli suomalaiset firmat eivät saisi käyttää Virolaista työvoimaa, ei olisi niitä firmojakaan täällä enää.

    Haluatko vaikuttaa koko korttelin asioihin kahden prosentin painolla? Samalla tietenkin vaikutat myös omiin asioihisi yhtä suurella KAHDEN PROSENTIN painolla, eli koko muu kortteli päättää sinun asioistasi 98-prosenttisesti.

    Minun puolestani naapuri saa tehdä omalla tontillaan (lain puitteissa) mitä haluaa, mutta älköön hänkään tulko määräilemään meidän tontillemme.

    Kansantalouden jatkuva kasvu merkitsee vain rajallisten raaka-ainevarojen yhä nopeampaa kulutusta. Köyhyyden vähentäminen onnistuisi kyllä jakamalla nykyinen kakku tasapuolisemmin.

    Äänestä

  • epes kirjoitti:

    Suomi on hyvinvointivaltio niin kauan, kun huuhtelemme jätöksemme alas puhtaalla juomavedellä.

    Ompa hyvä pointti...tiesitkö että vedenkulutusta pitäisi lisätä, että viemärit pysyisi kunnossa!Sitäpaitsi jos meillä ei olisi noita vesivaroja, niin järjestelmä olisi varmaan toinen,kuten Saksassa.

    Suomen maksuosuus kasvaa EU:ssa - vaikka meillä jos kellä on siihen varaa!

    Tiesitkö missä jamassa on kuntien ja julkisten palvelujen rahatilanne....no tiesit varmaan! Sotavammasairaalakin joutuu kerjäämään varoja SOTAVETERAANIEN KUNTOUTTAMISEEN.....todella häpeällistä!!!Pistetään ensin omat asiat kuntoon ja katotaan sitten jos jotain jää niin ,autetaan sitten muita!Et sinäkään naapurisi kanssa tilejä tasaile ja hyväntekeväisyyteenkin laitat jos sinulla on siihen oikeasti varaa!
    Kysymys: mitä juuri sinä hyödyt EU:sta ja mitä sinun ystäväsi ja sukulaisesi jos sinulla sellaisia on?

    "Tiesitkö missä jamassa on kuntien ja julkisten palvelujen rahatilanne....no tiesit varmaan! "

    => Siis tarkoitatko nyt Puolan tai Liettuan julkisten palvelujen rahatilannetta? Toivottavasti.
    Sillä niihin verrattuna Suomen kunnat ovat upporikkaita.

    Oletko joutunut koskaan piipahtamaan sairaalassa vaikkapa Venäjällä? Kannattaisi käydä, kokemus on avartava. Ja niitä sotavammasairaaloita en muuten tiedä olevan Venäjällä tai Puolassa lainkaan...

    Minä hyödyn EU:sta paljon, nautin vakaasta valuutasta, alhaisesta korkotasosta ja edullisesta ruoasta kun alalle saatiin vihdoin kilpailua. Espanjassa on kiva lomailla, kun sama raha kelpaa. Hintavertailut ovat helppoja jopa nettikaupoissa, valuutanvaihtokuluja ei tule.

    Voin hakea hyvän käytetyn auton Saksasta erittäin edullisesti ja nauttia saunaoluet pilkkahintaan lauantaisin. Aikaisemmin noistakin asioista sai maksaa itsensä kipeäksi, kiitos Helsingin Herrojen.

    puolesta tarvittiin jo kansanliikettä, kun meinasivat yksityistettäessä kupata veteraanit rahattomiksi:

    "Kuusikoti siirtyi hoitokotia ylläpitäneeltä Kuusikoti ry:ltä Espoon kaupungin omistukseen, minkä jälkeen kaupunki ulkoisti talon hoitopalvelut. Tarjouskilpailun voittanut MedOne suunnitteli muun muassa hoitomaksuihin roimia korotuksia...

    ...Palvelujen ulkoistamisesta nostivat äläkän Kuusikodissa asuvat veteraanit. Länsiväylä kertoi veteraanien huolesta 27. marraskuuta. Sen jälkeen syntyi pieni kansanliike puolustamaan talon asukkaiden ja työntekijöiden oikeuksia"

    http://www.lansivayla.fi/lyhyet/kuusikoti

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    "Tiesitkö missä jamassa on kuntien ja julkisten palvelujen rahatilanne....no tiesit varmaan! "

    => Siis tarkoitatko nyt Puolan tai Liettuan julkisten palvelujen rahatilannetta? Toivottavasti.
    Sillä niihin verrattuna Suomen kunnat ovat upporikkaita.

    Oletko joutunut koskaan piipahtamaan sairaalassa vaikkapa Venäjällä? Kannattaisi käydä, kokemus on avartava. Ja niitä sotavammasairaaloita en muuten tiedä olevan Venäjällä tai Puolassa lainkaan...

    Minä hyödyn EU:sta paljon, nautin vakaasta valuutasta, alhaisesta korkotasosta ja edullisesta ruoasta kun alalle saatiin vihdoin kilpailua. Espanjassa on kiva lomailla, kun sama raha kelpaa. Hintavertailut ovat helppoja jopa nettikaupoissa, valuutanvaihtokuluja ei tule.

    Voin hakea hyvän käytetyn auton Saksasta erittäin edullisesti ja nauttia saunaoluet pilkkahintaan lauantaisin. Aikaisemmin noistakin asioista sai maksaa itsensä kipeäksi, kiitos Helsingin Herrojen.

    Siis tarkoitatko nyt Puolan tai Liettuan julkisten palvelujen rahatilannetta? Toivottavasti.
    Sillä niihin verrattuna Suomen kunnat ovat upporikkaita.

    ..Kas kummaa kun et hakenu esimerkkimaita Afrikasta asti?Oletko tosiaan sitämieltä että ,tässä asiassa ei ole mitään eriskummallista että Sotainvaliidit joutuvat "kerjäämään" rahaa että saisivat parempaa hoitoa, puhumattakaan muun julkisensektorin rahavajeesta!

    Noi sun perustelus EU: hyödyistä on kyllä aika hataralla pohjalla ,jos noi on niitä hyötyjä mitä sä saat ja arvostat ,niin olet kyllä aika hukassa ja tietämätön!!!

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    "Tiesitkö missä jamassa on kuntien ja julkisten palvelujen rahatilanne....no tiesit varmaan! "

    => Siis tarkoitatko nyt Puolan tai Liettuan julkisten palvelujen rahatilannetta? Toivottavasti.
    Sillä niihin verrattuna Suomen kunnat ovat upporikkaita.

    Oletko joutunut koskaan piipahtamaan sairaalassa vaikkapa Venäjällä? Kannattaisi käydä, kokemus on avartava. Ja niitä sotavammasairaaloita en muuten tiedä olevan Venäjällä tai Puolassa lainkaan...

    Minä hyödyn EU:sta paljon, nautin vakaasta valuutasta, alhaisesta korkotasosta ja edullisesta ruoasta kun alalle saatiin vihdoin kilpailua. Espanjassa on kiva lomailla, kun sama raha kelpaa. Hintavertailut ovat helppoja jopa nettikaupoissa, valuutanvaihtokuluja ei tule.

    Voin hakea hyvän käytetyn auton Saksasta erittäin edullisesti ja nauttia saunaoluet pilkkahintaan lauantaisin. Aikaisemmin noistakin asioista sai maksaa itsensä kipeäksi, kiitos Helsingin Herrojen.

    Eli Suomalaisten täytyisi antaa omasta rahapussista että entisten itäblokin maissa olisi sama elintaso?

    Heh heh haiskahtaa minun mielestä KOMMUNISMILTA.

    Just joo.

    Jos näissä itäblokin maissa oltaisiin oikeasti kiinostuneita eurooppalaisesta elintasosta, niin siellä OLTAISIIN TEHTY JOTAKIN SEN ETEEN, eikä tehdä sitä niin kuin nyt tehdään MEIDÄN KUSTANNUKSELLA!!!

    On meinaan sen verran vanhaa kommunismijohtoa tuolla latvia-liettua-romania seudulla että menee sukupolvia ennenkuin ne rahat joita sinne syydetään menevät oikeisiin paikkoihin.

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    "Tiesitkö missä jamassa on kuntien ja julkisten palvelujen rahatilanne....no tiesit varmaan! "

    => Siis tarkoitatko nyt Puolan tai Liettuan julkisten palvelujen rahatilannetta? Toivottavasti.
    Sillä niihin verrattuna Suomen kunnat ovat upporikkaita.

    Oletko joutunut koskaan piipahtamaan sairaalassa vaikkapa Venäjällä? Kannattaisi käydä, kokemus on avartava. Ja niitä sotavammasairaaloita en muuten tiedä olevan Venäjällä tai Puolassa lainkaan...

    Minä hyödyn EU:sta paljon, nautin vakaasta valuutasta, alhaisesta korkotasosta ja edullisesta ruoasta kun alalle saatiin vihdoin kilpailua. Espanjassa on kiva lomailla, kun sama raha kelpaa. Hintavertailut ovat helppoja jopa nettikaupoissa, valuutanvaihtokuluja ei tule.

    Voin hakea hyvän käytetyn auton Saksasta erittäin edullisesti ja nauttia saunaoluet pilkkahintaan lauantaisin. Aikaisemmin noistakin asioista sai maksaa itsensä kipeäksi, kiitos Helsingin Herrojen.

    Siis pitää sanoa että todella tyypillinen EU-kannattaja. Varakas henkilö, joka todella voi nauttia siinä EU-pullassa olevista rusinoista. Kun on varaa kuluttaa runsaasti niin kyllä EU silloin hyödyttää.

    On varaa velkaantua ja nauttia alhaisista koroita, on varaa hakea auto Saksasta ja matkustella Espanjassa.

    Onhan se aivan ymmärrettävää että laisesi kannattavatkin EU:a, teikäläiset kun ovat hyötyjiä. Te joilla on rahaa kuluttaa.

    Vaan sitäpä ihmettelen että mitenkäs sinä vaadit esim. kahden lapsen pätkätyölais-yksinhuoltajaäitiä ja puolitoistavuotta työttömänä ollutta pohjoispohjanmaalaista perheellistä sekatyömiestä antamaan rahojaan jonnekin Puolan julkisiin palveluihin. Tai sitä 89-vuotiasta laitostunutta pikku hiljaa dementoituvaa (pelkästään kansaneläkkettä saavaa) vanhusta jonka runsasta 300 euron kuukausieläkettä eläkettä kutistettiin taitetun indeksin kautta.

    Kyllä on monen Suomalaisen elämästä hyvinvointi kaukana eikä EU tuo siihen mitään hyvää, vaan kyllä heidän rahansa kelpaavat niin Puolan julkisten palveluiden rakentamiseen kuten myös EU-herrojen huippupalkkojen maksamiseen.

    "Vaan sitäpä ihmettelen että mitenkäs sinä vaadit esim. kahden lapsen pätkätyölais-yksinhuoltajaäitiä ja puolitoistavuotta työttömänä ollutta pohjoispohjanmaalaista perheellistä sekatyömiestä antamaan rahojaan jonnekin Puolan julkisiin palveluihin."

    => Miksi tätä on niin vaikeaa käsittää? Miksi EU:n sitten pitäisi antaa rahaa rikkaalle Suomelle, häh? Jos Puolan talous saadaan jatkumaan nousu-uralla, se hyödyttää myös Suomea, jopa kahden lapsen pätkätyöläis-yksinhuoltajaäitiä sekä hänen kumppaniaan sekatyömiestä. Vauraustuva eurooppa tuo työtä myös suomalaisille.

    Se on oleellisesti parempi vaihtoehto kuin se, että nekin 400 milj. euroa annettaisiin näille ihmisille suoraan käteen. Ei tarvitsisi muuta kuin maata ja syleksiä kattoon. Huh huh.

    "Kyllä on monen Suomalaisen elämästä hyvinvointi kaukana eikä EU tuo siihen mitään hyvää"

    => Läheppä nyt sinne Venäjälle ihmettelemään elämisen meininkä ennen kuin tulet valittamaan suomalaisten hyvinvoinnista. Se ei ole paljoa tingitty, jos suomalainen eläkeläinen lähteekin vain kahdesti Mallorcalle entisen kolmen reissun sijasta. Venäläinen kollega ei pääse sinne koskaan.

    On niitä ihan kotimaassakin sellaisia joilla ei ikipäivänä ole varaa lähteä Mallorcalle tai edes naapurikuntaan.

    Maailmassa on paljon ihmisiä jotka voivat huonommin kuin Suomessa keskimäärin. Vaan miksipä meidän pitäisi kustantaa heidän elintason nousu? Luovu sinä autostasi ja etelänmatkoista, anna ne rahat ulkolaisille huono-osaisille.

    joakisen ihmisen kurjuus on yksilöllinen, ei se helpota suomalaisa köyhälistoa yhtään jos jossain maailmankolkassa on vielä huonommin. Ja kurjuus johtuu niissä paikoissa paljos samasta syystä kuin täälläkin: politiikot ja mu eliitti ei halua luopua omastaan kansan hyväksi.

    Eikä EU:n tänne tarvi rahaa antaa. Riittäisi sekin jo paljon, kun erottaisiin EU:sta ja käytettäisiin nekin jäsenmaksurahat huono-osaisten tilan kohentamiseen.

    Eikä vaurasstunut Eurooppa ja vielä vaurastuneempi Suomi ole ole helpottanut työttömyyttä juuri ollenkaan. ja kuten varmaan tiedät, köyhyys Suomessa on lisääntynyt. Koska kaikki EU:n hyvä menee pääasiassa eliitin taskuihin. Ja jos maa on nettomaksaja, se takaisin tulematon osa on pelkästään duunarien ja yhteiskunnan alaportaan maksettava. He maksavat, mutta hyödyn vievät varakkaat, joilla on varaa kuluttaa.

    Ja lopuksi tiedoksi: Venäjä ei kuulu EU:iin.

    "On niitä ihan kotimaassakin sellaisia joilla ei ikipäivänä ole varaa lähteä Mallorcalle tai edes naapurikuntaan."

    => Toki toki. Kummassa haluaisit asua, Venäjän Petroskoissa vaiko Suomen Espoossa? Käsi sydämellä? Suomalaisella köyhällä virtaa lämmin vesi. Hänellä on yleensä kuitenkin sisävessa ja sossun tukirahat. Asioita, jotka naapurimaassa eivät todellakaan ole itsestäänselvyyksiä.

    "Vaan miksipä meidän pitäisi kustantaa heidän elintason nousu?"

    => Mietippä sitä. Jos Puolan talous nousee, siitä hyötyy myös Suomi ja Suomen elinkeinoelämä. Ja jos talous saadaan nousuun, ei EU:n tarvitse Puolaa enää tukea. Yksinkertaista?

    "ei se helpota suomalaisa köyhälistoa yhtään jos jossain maailmankolkassa on vielä huonommin."

    => Ja tämä on juuri sitä itsekästä omaan napaan tuijottamista.

    "Eikä vaurasstunut Eurooppa ja vielä vaurastuneempi Suomi ole ole helpottanut työttömyyttä juuri ollenkaan.

    => Mitä haihattelua tämä nyt sitten on? Onhan Suomen työttömyys oleellisesti alempi kuin laman jälkeen, ennen EU-aikaa.

    "Ja jos maa on nettomaksaja, se takaisin tulematon osa on pelkästään duunarien ja yhteiskunnan alaportaan maksettava"

    => EU:n arvoa ei mitata nettomaksajuudessa. EU ei ole sijoituskohde. Toki olisi mukavaa, jos jokainen maa saisi EU:ta enemmän kuin mitä sinne maksaa. Mitenkähän tämä olisi mahdollista? Olisi vielä kivempi, jos jokainen suomalainen veronmaksaja saisi valtiolta tulonsiirtoina enemmän kuin mitä veroja maksaa. Ihan jokainen. Mitenkähän systeemi toimisi, oletko miettinyt? Toisaalta, olen mielläni nettomaksaja Helsingille, tiedänpähän että on sairaala sitten lähellä kun sitä tarvitsen. Enkä varmasti itke ja kiroa: " En halua olla nettomaksaja Helsinkiin, yäää".

    Eikö sen espoolaisenkin pitäisi luopua lämpimästä vedestään esim. burkina fasolaisen kylmän veden hyväksi.
    Jos Burkina Fason elintaso nousee, hyötyy siitä varmaan myös Suomi. Vai eikö hyödy. Meneekö se raja Puolan ja Burkina Fason välillä? Missä kohtaa?

    Levy vaan pyörii ja ydintähän kierrät kuin kissa kuumaa puuroa.

    Kaikella kunnioituksella, en todellakaan pidä pahana jos EU auttaa jonkun maan taloutta pystyyn. uskon kyllä, että EU todella lisää valtioiden vakautta ja tuo sille rikkautta. Noin keskimäärin.

    Vaan sitä en käsitä, että miksi köyhän pitäisi luopua sisävessasta ja juoksevasta vedestä jonkun Puolan tai kohtapuoliin Turkin vähäosaisten takia. EU kannattajien mielestä tämä on sitä "omaan napaansa tuijottamista" vaan jos ottaa puheeksi sen että pääoman omistajien voittoja -jotka ihan todella lisääntyvät EU:n ansiosta- voisi vähentää ja jakaa siitä EU:n vähemmän kehittyneille maille, niin se on heti rikkaiden kadehtimista. Mikseivät he voisi kustantaa kehittymättömien maiden elintason nousua?

    Mitä taas työttömyyteen tulee niin laman aikaisiin työttömyyshuippuihin vertaaminen on suoranaista harhaanjohtamista. Ennen lamaa työttömiä oli siinä sadantuhannen paikkeilla vaikka Suomen tuotanto oli paljon vähäisempää. Nyt se on vakiintunut noin kaksinkertaiseksi, vaikka taloudellisesti Suomi on vahvempi kuin koskaan. Syynä yksinkertaisesti se että kaikki EU-hyvä on kerääntynyt varakkaille. ja köyhyys on lisääntynyt, kiitos EU:n.

    Niin, EU on todella sijoitus. Pakolla kerätään jäsenmaksut ja siitä rahasta joka tulee takaisin pääosa menee eliitin taskuihin ja joku hyötyy enemmän kuin on maksanut. Vaan duunari ei hyödy mitään, hänellä on pelkkä maksumiehen osa. Hän maksaa osan eliitille palautuvasta osuudesta sekä sen osuuden joka jää kokonaan tulematta.

    Äänestä

  • rajasi? kirjoitti:

    "Jos Burkina Fason elintaso nousee, hyötyy siitä varmaan myös Suomi. Vai eikö hyödy. Meneekö se raja Puolan ja Burkina Fason välillä? Missä kohtaa?"

    => Milloin Burkina Faso on liittynyt Euroopan Unioniin? Raja menee Unionin rajan kohdalla, koska EU-maksuista tässä nyt keskustellaan.

    "Eikö sen espoolaisenkin pitäisi luopua lämpimästä vedestään esim. burkina fasolaisen kylmän veden hyväksi. "

    => Kysymys ei ole näin suurista asioista. Espoolainen voisi luopuoa joka toisesta viikonlopun kossupuollostaan tai syysloman Teneriffan-matkalta. Tällä saataisiin jo ihmeitä aikaan vaikkapa Puolassa. Samalla saattaisi espoolaisen omakin terveys kohentua eikä hän rasittaisi enää Suomen julkista terveydenhuoltoa...

    "Vaan sitä en käsitä, että miksi köyhän pitäisi luopua sisävessasta ja juoksevasta vedestä jonkun Puolan tai kohtapuoliin Turkin vähäosaisten takia."

    => Etköhän nyt kärjistä tahallasi? Kenekään Suomessa ei tarvitse luopua sisävessasta tai juoksevasta vedestä. Sen sijaan sellaiset voitaisiin saada monille EU:n köyhille maille, missä näitä ei kaikilla vielä ole. Tästä on kysymys.

    "Ennen lamaa työttömiä oli siinä sadantuhannen paikkeilla vaikka Suomen tuotanto oli paljon vähäisempää. Nyt se on vakiintunut noin kaksinkertaiseksi, "

    => Ja paljonkos niitä työttömiä mahtoi olla laman AIKANA? Laman aikana köyhyys ja eriarvoisuus lisääntyivät, ja silloin Suomi ei ollut EU:ssa.

    "Niin, EU on todella sijoitus. Pakolla kerätään jäsenmaksut ja siitä rahasta joka tulee takaisin pääosa menee eliitin taskuihin ja joku hyötyy enemmän kuin on maksanut"

    => Menevätkö EU:n maataloustuet ja alueelliset tuet myös eliitin taskuun? Rohkenen epäillä.

    Miten määrittelet eliitin?

    Olen ymmärtänyt mielipiteesi olevan, ettei ole oikein suosia suomalaista (kansalaista) muiden eurooppalaisten kustannuksella. Eli että on syytä tasata eroja kehittyneiden ja kehittymättömien valtioiden välillä. Right?

    Mikä tekee afrikkalaisesta niin paljon huonomman, että tämä tasa-arvoistamispyrkimys pitää lopettaa EU:n rajalle?

    Eiköhän sillä rahalla, joka kuluu espoolaiskotien veden (ja huoneilman) lämmittämiseen, hankkisi kylmää juomavettä aika monelle afrikkalaiselle. Haluatko mennä sanomaan heille, ettei kysymys ole näin suurista asioista?

    Äänestä

  • siinä? kirjoitti:

    Sisäistin vasta nyt, että haluat olla eurooppalainen, eli itsekkyytesi raja seuraa Euroopan maantieteellisiä rajoja. Minä haluan olla vielä itsekkäämpi ja olla suomalainen.

    Jos täällä lumen ja jään keskellä, missä "mikään ei kannata", on joskus saatu nykytilanteeseen johtanut kehitys käyntiin, niin miksei se ole onnistunut alueella, missä ei tarvita lämmitystä ja kasvit kasvavat ympäri vuoden?

    Siellä on aikojen alusta päästy liian helpolla. Ei ole ollut syytä varautua pitkään talveen keräämällä ravintoa varastoon jo kesällä jne. Urbaani legendahan kertoo, ettei hyvin ruskettuneille työntekijöille kannata maksaa päivän palkkaa enempää kerrallaan, mikäli haluaa heidän tulevan töihin seuraavanakin päivänä.

    Äänestä

  • siinä? kirjoitti:

    Olen ymmärtänyt mielipiteesi olevan, ettei ole oikein suosia suomalaista (kansalaista) muiden eurooppalaisten kustannuksella. Eli että on syytä tasata eroja kehittyneiden ja kehittymättömien valtioiden välillä. Right?

    Mikä tekee afrikkalaisesta niin paljon huonomman, että tämä tasa-arvoistamispyrkimys pitää lopettaa EU:n rajalle?

    Eiköhän sillä rahalla, joka kuluu espoolaiskotien veden (ja huoneilman) lämmittämiseen, hankkisi kylmää juomavettä aika monelle afrikkalaiselle. Haluatko mennä sanomaan heille, ettei kysymys ole näin suurista asioista?

    ... keskustelu koskee Suomen nettomaksuosuuden kasvusta 400 milj. eurolla EU:n uudessa budjetissa. Ja tämä nettomaksuosuus on Suomen hinta EU:n laajenemisesta. Ja EU ei ole laajentumassa Afrikkaan.

    Mikäli halutaan alkaa keskustelmaan Suomen Valtion omista kehitysyhteistyövaroista, voimme alkaa keskustelmaan muistakin maista. Suomen kehitysyhteistyörahathan ovat myös "nettomaksuja", mutta tällä palstalla ei niinkään NIITÄ huudeta poistettavaksi. Minä tietenkin kannatan kehitysyhteystyövarojakin, luonnollisesti. Afrikkalaiset ihmiset ovat yhtä arvokkaita kuin Eurooppalaisetkin.

    Eli se 400 milj. euroa ei ole menossa Afrikkaan vaan Eurooppaan. Afrikkaa tuemme sitten omasta budjetistamme erikseen.

    Ymmärsitkö vai väännänkö lisää?

    Äänestä

  • tuet menevät kirjoitti:

    Miten määrittelet eliitin?

    ... tuota asiaa Rufukselta.

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    "Vaan sitä en käsitä, että miksi köyhän pitäisi luopua sisävessasta ja juoksevasta vedestä jonkun Puolan tai kohtapuoliin Turkin vähäosaisten takia."

    => Etköhän nyt kärjistä tahallasi? Kenekään Suomessa ei tarvitse luopua sisävessasta tai juoksevasta vedestä. Sen sijaan sellaiset voitaisiin saada monille EU:n köyhille maille, missä näitä ei kaikilla vielä ole. Tästä on kysymys.

    "Ennen lamaa työttömiä oli siinä sadantuhannen paikkeilla vaikka Suomen tuotanto oli paljon vähäisempää. Nyt se on vakiintunut noin kaksinkertaiseksi, "

    => Ja paljonkos niitä työttömiä mahtoi olla laman AIKANA? Laman aikana köyhyys ja eriarvoisuus lisääntyivät, ja silloin Suomi ei ollut EU:ssa.

    "Niin, EU on todella sijoitus. Pakolla kerätään jäsenmaksut ja siitä rahasta joka tulee takaisin pääosa menee eliitin taskuihin ja joku hyötyy enemmän kuin on maksanut"

    => Menevätkö EU:n maataloustuet ja alueelliset tuet myös eliitin taskuun? Rohkenen epäillä.

    Olisi sopivaa että edes lukisit mitä olen kirjoittnaut ennen kuin kommentoit.

    Sanoin mm. että on vääristelyä verrata työttömyystilannetta laman huippuvuosiin. Sen rinnalla kun kaikki näyttää hyvältä. Verrataan tilannetta mielummin ennen lamaa olleeseen vakiintuneeseen tilanteeseen jolloin Suomessa oli n. 100 000 työtöntä. Ja työttömyysturvan piirissä oli silloin helpompi olla kuin nyt.

    Verrataan lähes mitä tahansa niin huono-osaisuus on lisääntynyt huolimatta siitä, että Suomi on valtiona vauraampi kuin koskaan ennen.

    Ehkä kärjistin hieman nämä sisävessajutut, mutta en ihan kauheasti: köyhyys ja asunnottomuus on Suomessa lisääntynyt. Eikä EU voi sille mitään, ei liene edes EU:n asia. Se on seurausta siitä ja nimenomaan siitä, että köyhimpien käytettävissä olevat tulot ovat vähentyneet.

    En ymmärrä, miksi henkilön, joka juuri ja juuri tulee tuloillaan toimeen, pitäsi olla innostunut EU:sta. EU ei todellakaan hyödytä niitä joilla ei ole varaa kuluttaa, mikään perustarvike ei ole EU:n myötä halventunut. Verotus on Eurooppalaisittain korkea ja palkkaus pienempi. Paitsi politiikoilla ja eliitillä. Ne ovat kohonneet nopeasti Eurooppalaiselle tasolle.

    Sen lisäksi että duunarin palkka ei ole noussut EU ole ole myöskään lisännyt duuraityöpaikkoja. Eikä niistä alueellisista tuista ym. juuri duunariportaalle ole hyötyä ollut vaikka ehkä jokunen lantti lienee sinne langennutkin, mutta mitään kokonaisvaltaista apua ei niistä ole ollut. Ja sehän on tutkittu että EU:n tuista suurin osa häviää teille tietymättömille. Ja niitäkin on Suomalainen duunari maksamassa.

    >>1990-luvun suuri lama päättyi yli kymmenen vuotta sitten ja nyt Suomi on rikkaampi kuin koskaan.

    Paitsi, että kaikkein huono-osaisimpien lama on jatkunut koko ajan ja jatkuu aina vaan. Lamaa edeltäneeseen aikaan verrattuna köyhät ovat entistäkin köyhempiä. Toimeentulotuen ostovoima on nyt 30 euroa kuukaudessa alempi kuin vuonna 1990.>>

    http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/10/kyhimpien-ostovoima-alentunut-vuodesta.html

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    ... keskustelu koskee Suomen nettomaksuosuuden kasvusta 400 milj. eurolla EU:n uudessa budjetissa. Ja tämä nettomaksuosuus on Suomen hinta EU:n laajenemisesta. Ja EU ei ole laajentumassa Afrikkaan.

    Mikäli halutaan alkaa keskustelmaan Suomen Valtion omista kehitysyhteistyövaroista, voimme alkaa keskustelmaan muistakin maista. Suomen kehitysyhteistyörahathan ovat myös "nettomaksuja", mutta tällä palstalla ei niinkään NIITÄ huudeta poistettavaksi. Minä tietenkin kannatan kehitysyhteystyövarojakin, luonnollisesti. Afrikkalaiset ihmiset ovat yhtä arvokkaita kuin Eurooppalaisetkin.

    Eli se 400 milj. euroa ei ole menossa Afrikkaan vaan Eurooppaan. Afrikkaa tuemme sitten omasta budjetistamme erikseen.

    Ymmärsitkö vai väännänkö lisää?

    jos kärsit ummetuksesta, tai käy apteekissa.

    Laajensin keskustelua periaatteelliselle tasolle saadakseni selville mielipiteesi. Miksi pitäytyä tässä tasapäistämisasiassa vain Euroopan alueella, jos afrikkalaiset sinunkin mielestäsi ovat yhtä arvokkaita kuin eurooppalaiset? Luulenpa, että suuri osa afrikkalaisista itkisi onnesta päästessään Puolan oloihin.

    Kysymys on edelleenkin itsekkyydestä. Joidenkin kohdalla eurooppalaisesta ja toisten kohdalla suomalaisesta. Ymmärsitkö itse?

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    ... tuota asiaa Rufukselta.

    koska sinunkin viestisi sisälsi mielipiteen, joka koski eliittiä.

    Äänestä

  • Rufus nro1 kirjoitti:

    Olisi sopivaa että edes lukisit mitä olen kirjoittnaut ennen kuin kommentoit.

    Sanoin mm. että on vääristelyä verrata työttömyystilannetta laman huippuvuosiin. Sen rinnalla kun kaikki näyttää hyvältä. Verrataan tilannetta mielummin ennen lamaa olleeseen vakiintuneeseen tilanteeseen jolloin Suomessa oli n. 100 000 työtöntä. Ja työttömyysturvan piirissä oli silloin helpompi olla kuin nyt.

    Verrataan lähes mitä tahansa niin huono-osaisuus on lisääntynyt huolimatta siitä, että Suomi on valtiona vauraampi kuin koskaan ennen.

    Ehkä kärjistin hieman nämä sisävessajutut, mutta en ihan kauheasti: köyhyys ja asunnottomuus on Suomessa lisääntynyt. Eikä EU voi sille mitään, ei liene edes EU:n asia. Se on seurausta siitä ja nimenomaan siitä, että köyhimpien käytettävissä olevat tulot ovat vähentyneet.

    En ymmärrä, miksi henkilön, joka juuri ja juuri tulee tuloillaan toimeen, pitäsi olla innostunut EU:sta. EU ei todellakaan hyödytä niitä joilla ei ole varaa kuluttaa, mikään perustarvike ei ole EU:n myötä halventunut. Verotus on Eurooppalaisittain korkea ja palkkaus pienempi. Paitsi politiikoilla ja eliitillä. Ne ovat kohonneet nopeasti Eurooppalaiselle tasolle.

    Sen lisäksi että duunarin palkka ei ole noussut EU ole ole myöskään lisännyt duuraityöpaikkoja. Eikä niistä alueellisista tuista ym. juuri duunariportaalle ole hyötyä ollut vaikka ehkä jokunen lantti lienee sinne langennutkin, mutta mitään kokonaisvaltaista apua ei niistä ole ollut. Ja sehän on tutkittu että EU:n tuista suurin osa häviää teille tietymättömille. Ja niitäkin on Suomalainen duunari maksamassa.

    Verrata voi toki aina siihen lukuun, mikä on omasta mieletä tarkoituksenmukaisinta.

    "Verrataan lähes mitä tahansa niin huono-osaisuus on lisääntynyt huolimatta siitä, että Suomi on valtiona vauraampi kuin koskaan ennen. "

    => Tämä voi pitää paikkaansa, kunhan muistaa, että huono-osaisten lisääntyminen on alkanut jo selvästi ENNEN EU-aikaa - siitä ei missään nimessä voi syyttää EU:ta, vaan katsoa peiliin ihan täällä Suomessa.

    "En ymmärrä, miksi henkilön, joka juuri ja juuri tulee tuloillaan toimeen, pitäsi olla innostunut EU:sta. EU ei todellakaan hyödytä niitä joilla ei ole varaa kuluttaa, mikään perustarvike ei ole EU:n myötä halventunut."

    => Pitäisikö tämän henkilön olla yhtään innostuneempi sitten Suomesta? Ei minusta. Ja juuri peruselintarvikkeet ovat EU-aikana halventuneet, alkaen ruoasta. Mitähän mahtaisi jauheliha maksaa, jos emme olisi Unionissa? Tai maitolitra?

    Ja jos puhut duunareista, niin muistele taas vaikka niitä Paperiliittolaisia. Tienaavat enemmän kuin moni johtaja.

    Äänestä

  • pois kirjoitti:

    jos kärsit ummetuksesta, tai käy apteekissa.

    Laajensin keskustelua periaatteelliselle tasolle saadakseni selville mielipiteesi. Miksi pitäytyä tässä tasapäistämisasiassa vain Euroopan alueella, jos afrikkalaiset sinunkin mielestäsi ovat yhtä arvokkaita kuin eurooppalaiset? Luulenpa, että suuri osa afrikkalaisista itkisi onnesta päästessään Puolan oloihin.

    Kysymys on edelleenkin itsekkyydestä. Joidenkin kohdalla eurooppalaisesta ja toisten kohdalla suomalaisesta. Ymmärsitkö itse?

    ... siis nyt alkaa itkemään Suomen valtion budjetissa olevista kehitysyhteistyövaroista? Niistä nettomaksuista?

    Olen toki valmis puolustamaan niitäkin varoja tarvittaessa! Kyllä meillä on varaa.

    Mitä globaalimpaa itsekkyys on, sitä vähemmän sillä on merkitystä. Mitä lähempänä omaa napaa arvomaailma on, sitä vastenmielisempi on ihminen.

    Äänestä

  • sinulta kirjoitti:

    koska sinunkin viestisi sisälsi mielipiteen, joka koski eliittiä.

    Minä en tiedä, keitä Rufusnro1 tarkoittaa "eliitillä".

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    Verrata voi toki aina siihen lukuun, mikä on omasta mieletä tarkoituksenmukaisinta.

    "Verrataan lähes mitä tahansa niin huono-osaisuus on lisääntynyt huolimatta siitä, että Suomi on valtiona vauraampi kuin koskaan ennen. "

    => Tämä voi pitää paikkaansa, kunhan muistaa, että huono-osaisten lisääntyminen on alkanut jo selvästi ENNEN EU-aikaa - siitä ei missään nimessä voi syyttää EU:ta, vaan katsoa peiliin ihan täällä Suomessa.

    "En ymmärrä, miksi henkilön, joka juuri ja juuri tulee tuloillaan toimeen, pitäsi olla innostunut EU:sta. EU ei todellakaan hyödytä niitä joilla ei ole varaa kuluttaa, mikään perustarvike ei ole EU:n myötä halventunut."

    => Pitäisikö tämän henkilön olla yhtään innostuneempi sitten Suomesta? Ei minusta. Ja juuri peruselintarvikkeet ovat EU-aikana halventuneet, alkaen ruoasta. Mitähän mahtaisi jauheliha maksaa, jos emme olisi Unionissa? Tai maitolitra?

    Ja jos puhut duunareista, niin muistele taas vaikka niitä Paperiliittolaisia. Tienaavat enemmän kuin moni johtaja.

    >>Suomi lähti mukaan rahamarkkinoitten liberalisointiin ja myös orientoitui EU-jäsenyyteen1980-luvun lopulla.
    http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/03/sosiaalipolitiikan-suunnan-muutos-1990.html

    EU-aikaa:

    Lisää uudistuksia tulossa, tervetuloa uudistuvan sosialidemokratian pariin:

    >>Kansanedustaja Esa Lahtela:– Yksi kommentti tähän matalan tuottavuuden alojen osalta. Onko hallitus pohtinut sitä, että mihin tämä voi kaiken kaikkiaan johtaa...

    >>Kansanedustaja Harry Wallin:...jos tämä toteutuu, romuttaa koko joukkoliikenteen haja-asutusalueilla.

    >>Kansanedustaja Lauri Kähkönen:...että mennään vain takapakkia
    ...Eivät ne ainakaan tällä tavalla toteudu.

    http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/04/sdpn-ministeritkin-purnaavat.html

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    Verrata voi toki aina siihen lukuun, mikä on omasta mieletä tarkoituksenmukaisinta.

    "Verrataan lähes mitä tahansa niin huono-osaisuus on lisääntynyt huolimatta siitä, että Suomi on valtiona vauraampi kuin koskaan ennen. "

    => Tämä voi pitää paikkaansa, kunhan muistaa, että huono-osaisten lisääntyminen on alkanut jo selvästi ENNEN EU-aikaa - siitä ei missään nimessä voi syyttää EU:ta, vaan katsoa peiliin ihan täällä Suomessa.

    "En ymmärrä, miksi henkilön, joka juuri ja juuri tulee tuloillaan toimeen, pitäsi olla innostunut EU:sta. EU ei todellakaan hyödytä niitä joilla ei ole varaa kuluttaa, mikään perustarvike ei ole EU:n myötä halventunut."

    => Pitäisikö tämän henkilön olla yhtään innostuneempi sitten Suomesta? Ei minusta. Ja juuri peruselintarvikkeet ovat EU-aikana halventuneet, alkaen ruoasta. Mitähän mahtaisi jauheliha maksaa, jos emme olisi Unionissa? Tai maitolitra?

    Ja jos puhut duunareista, niin muistele taas vaikka niitä Paperiliittolaisia. Tienaavat enemmän kuin moni johtaja.

    Piikkeihin ja vastaaviin ilmiöihin vertaaminen ona aina tarkoitushakuista harhaanjohtamista. Voisihan liikenneonnettomuuksiakin verrata aina Konginkangaan turmaan, niin joka liikenneonnettomuudessa voisi todeta, että vähälläpä päästiin, uhreja on niin vähän. Liikenneturvallisuutta on ihan turha parantaa.

    Suomi on vauraampi kuin koskaan, varmaankin myös EU:n ansiosta. Kyllä olisi aivan kohtuullista se hyvinvointi näkyisi myös alimmissa yhteiskuntaluokissa. Huono-osaisuuden pitäsi tällaisessa tilanteessa vähentyä, mutta kun se vaan lisääntyy. Kun se EU:sta tullut hyöty jää sinne yhteikunnan yläportaisiin. Siinä olet oikeassa, että peiliin pitäisi katsoa - Arkadianmäellä. Mutta kun siellä ei katsota eikä juuri välitetäkään, siellä on niin kova kiire kuoria kermaa pois EU-kakun päältä.
    Summa summarum -EU ei ole tuonut huono-osaisuuteen minkäänlaista parannusta.

    Ei auta mitään jos maitolitraan tai limppuun menee vuodessa muutama kymppi vähemmän rahaa, kun EU-jäsenmaksu laskee samanaikaisesti nettoansioita satasilla.

    "Suomi on vauraampi kuin koskaan, varmaankin myös EU:n ansiosta. Kyllä olisi aivan kohtuullista se hyvinvointi näkyisi myös alimmissa yhteiskuntaluokissa."

    => Kenties. Tämä on kuitenkin asia, josta Suomi voi itse päättää. Ei siihen EU:ta tarvita, vain Suomen eduskunnan päätöksiä. Jos tuohon ongelmaan ei ole EU tuonunut parannusta, turha on ollut sitä odottaa Suomeltakaan. Käsittääkseni EU on kuitenkin toimittanut ruokapaketteja jakeluun leipäjonoihin.

    "Ei auta mitään jos maitolitraan tai limppuun menee vuodessa muutama kymppi vähemmän rahaa, kun EU-jäsenmaksu laskee samanaikaisesti nettoansioita satasilla."

    => Mistä olet saanut päähäsi, että EU-jäsenmaksu laskee nettoansioitamme satasilla? Laskisihan niitä nettoansioita ETA-maksukin, tai kehitysyhteistyömaksut, tai YK:n jäsenmaksut. Lista on loputon.

    Kuitenkin se, että leivän ja ruoan hinta laskee, on varsinkin köyhemmille kuluttajille erittäin tärkeä ja merkityksellinen asia.

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    "Vaan sitäpä ihmettelen että mitenkäs sinä vaadit esim. kahden lapsen pätkätyölais-yksinhuoltajaäitiä ja puolitoistavuotta työttömänä ollutta pohjoispohjanmaalaista perheellistä sekatyömiestä antamaan rahojaan jonnekin Puolan julkisiin palveluihin."

    => Miksi tätä on niin vaikeaa käsittää? Miksi EU:n sitten pitäisi antaa rahaa rikkaalle Suomelle, häh? Jos Puolan talous saadaan jatkumaan nousu-uralla, se hyödyttää myös Suomea, jopa kahden lapsen pätkätyöläis-yksinhuoltajaäitiä sekä hänen kumppaniaan sekatyömiestä. Vauraustuva eurooppa tuo työtä myös suomalaisille.

    Se on oleellisesti parempi vaihtoehto kuin se, että nekin 400 milj. euroa annettaisiin näille ihmisille suoraan käteen. Ei tarvitsisi muuta kuin maata ja syleksiä kattoon. Huh huh.

    "Kyllä on monen Suomalaisen elämästä hyvinvointi kaukana eikä EU tuo siihen mitään hyvää"

    => Läheppä nyt sinne Venäjälle ihmettelemään elämisen meininkä ennen kuin tulet valittamaan suomalaisten hyvinvoinnista. Se ei ole paljoa tingitty, jos suomalainen eläkeläinen lähteekin vain kahdesti Mallorcalle entisen kolmen reissun sijasta. Venäläinen kollega ei pääse sinne koskaan.

    tuota mantraa on jauhettu aina vaan... kun nyt ensin maksamme niin sitten saamme. Miten niin? Luuletko että länsieuroopan vauraista maista lähteneet yritykset tulevat takaisin, kun niissä maissa kehitys nousee siellä osataan kohta tekniikkaa ym. paremmin kuin täällä. Siellä riittää tekijöitä, varsinkin jossain puolassa, jossa tulevaisuudessa tulee maalta kaupunkeihin työvoimaa vaikka kuinka ja paljon.

    Perustuuko tämä ajatusmalli kenties siihen että kun lahjoitamme heille elintasomme tuotoksia niin joku kaunis päivä he antavat meille köyhäinapua?

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    "On niitä ihan kotimaassakin sellaisia joilla ei ikipäivänä ole varaa lähteä Mallorcalle tai edes naapurikuntaan."

    => Toki toki. Kummassa haluaisit asua, Venäjän Petroskoissa vaiko Suomen Espoossa? Käsi sydämellä? Suomalaisella köyhällä virtaa lämmin vesi. Hänellä on yleensä kuitenkin sisävessa ja sossun tukirahat. Asioita, jotka naapurimaassa eivät todellakaan ole itsestäänselvyyksiä.

    "Vaan miksipä meidän pitäisi kustantaa heidän elintason nousu?"

    => Mietippä sitä. Jos Puolan talous nousee, siitä hyötyy myös Suomi ja Suomen elinkeinoelämä. Ja jos talous saadaan nousuun, ei EU:n tarvitse Puolaa enää tukea. Yksinkertaista?

    "ei se helpota suomalaisa köyhälistoa yhtään jos jossain maailmankolkassa on vielä huonommin."

    => Ja tämä on juuri sitä itsekästä omaan napaan tuijottamista.

    "Eikä vaurasstunut Eurooppa ja vielä vaurastuneempi Suomi ole ole helpottanut työttömyyttä juuri ollenkaan.

    => Mitä haihattelua tämä nyt sitten on? Onhan Suomen työttömyys oleellisesti alempi kuin laman jälkeen, ennen EU-aikaa.

    "Ja jos maa on nettomaksaja, se takaisin tulematon osa on pelkästään duunarien ja yhteiskunnan alaportaan maksettava"

    => EU:n arvoa ei mitata nettomaksajuudessa. EU ei ole sijoituskohde. Toki olisi mukavaa, jos jokainen maa saisi EU:ta enemmän kuin mitä sinne maksaa. Mitenkähän tämä olisi mahdollista? Olisi vielä kivempi, jos jokainen suomalainen veronmaksaja saisi valtiolta tulonsiirtoina enemmän kuin mitä veroja maksaa. Ihan jokainen. Mitenkähän systeemi toimisi, oletko miettinyt? Toisaalta, olen mielläni nettomaksaja Helsingille, tiedänpähän että on sairaala sitten lähellä kun sitä tarvitsen. Enkä varmasti itke ja kiroa: " En halua olla nettomaksaja Helsinkiin, yäää".

    muistaa että sitä rahaa menee paljon muualle kuin "terveydonhoitoon" siellä omassa kotikunnassasikin. Taitaa itseasiassa se olla ensimmäisiä säästökohteita...

    Sama pätee eu:hun. Rahaa menee vaikka kuinka ja paljon. Tähän asti rahaa on revitty paljon saksalaisten selkänahasta, mutta koko ajan eivät hekään voi olla maksajina. Nimittäin työttömyys alkaa saksassa huidella sitä kuuluisaa kipukynnystä, puhutaan suuremmasta määrästä työttömiä mitä suomessa on ihmisiä. Aika paljon se johtuu siitä että firmat painuvat itäeurooppaan ja aasiaan.

    Eu on myös vienyt suomalaiselta työltä arvoa. Ei voi mitään sille että jostain löytyy työmiehiä ja naisia moninkertaisesti halvemmalla kuin kotimaasta. Se tarkoittaa sitä että täällä on työttömyyttä ja veroja ei tule sinne yhteiseen kassaamme. Ei tosiaan helpota perähikiäläistä hitsaria ja tehtaan työntekijää kun työpaikat menevät alta halvemman kustannuksen maille.

    Sitähän eliitti ei tietenkään voi tajuta ikinä. EU voi epäonnistuessaan ja liikaa länttä köyhdyttämällä saattaa koko euroopan sotatantereeksi joku kaunis päivä. Skeptinen pelkokerroin, mutta mahdollinen. Toivottavasti emme ainakaan maksa siitä

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    Verrata voi toki aina siihen lukuun, mikä on omasta mieletä tarkoituksenmukaisinta.

    "Verrataan lähes mitä tahansa niin huono-osaisuus on lisääntynyt huolimatta siitä, että Suomi on valtiona vauraampi kuin koskaan ennen. "

    => Tämä voi pitää paikkaansa, kunhan muistaa, että huono-osaisten lisääntyminen on alkanut jo selvästi ENNEN EU-aikaa - siitä ei missään nimessä voi syyttää EU:ta, vaan katsoa peiliin ihan täällä Suomessa.

    "En ymmärrä, miksi henkilön, joka juuri ja juuri tulee tuloillaan toimeen, pitäsi olla innostunut EU:sta. EU ei todellakaan hyödytä niitä joilla ei ole varaa kuluttaa, mikään perustarvike ei ole EU:n myötä halventunut."

    => Pitäisikö tämän henkilön olla yhtään innostuneempi sitten Suomesta? Ei minusta. Ja juuri peruselintarvikkeet ovat EU-aikana halventuneet, alkaen ruoasta. Mitähän mahtaisi jauheliha maksaa, jos emme olisi Unionissa? Tai maitolitra?

    Ja jos puhut duunareista, niin muistele taas vaikka niitä Paperiliittolaisia. Tienaavat enemmän kuin moni johtaja.

    Juuri eu:n kannattajathan ovat yleensä aina mainostamassa sitä kuinka eu-aikana (eli siis mukamas eu:n ansiosta) suomi on noussut lamasta. Kun eu:hun liityttiin oli kovasta lamanpohjasta lähdetty jo hyvään nousukiitoon.

    Käsittääkseni suomi on nykyaikana todella paljon vähemmän riippuvainen esimerkiksi saksan kaupasta kuin joskus 80-luvulla. Eu:lla on ollut häviävän pieni vaikutus suomen talouden kehitykseen, lähinnä sillä on ollut vaikutusta maatalouteen. Mitä euroon tulee niin ruotsalaisille menee vähintään yhtä hyvin kuin meillä...

    Kyllä juuri eu-myötäilijät yleensä tuovat esille kaikkia myönteisiä asioita mukamas eu:n ansioksi. Oikeasti eu on kuitenkin iso byrokratia jossa yrittää toimia lukuisa määrä täysin eri tarkoitusperin ja eduin olevia kansoja. Tietänet että eu:ssa ollaan aika paljon ns. kotiinpäinvetämis -asenteella paitsi tietysti maailmanparantaja - suomen edustajat.

    Ja aina sama laulu, olisi ollut paljon pahemmat vaatimukset mutta me torjuimme ne ja saimme lisämaksuja/velvoitteita vain tämän verran...

    Äänestä

  • Rufus nro1 kirjoitti:

    Piikkeihin ja vastaaviin ilmiöihin vertaaminen ona aina tarkoitushakuista harhaanjohtamista. Voisihan liikenneonnettomuuksiakin verrata aina Konginkangaan turmaan, niin joka liikenneonnettomuudessa voisi todeta, että vähälläpä päästiin, uhreja on niin vähän. Liikenneturvallisuutta on ihan turha parantaa.

    Suomi on vauraampi kuin koskaan, varmaankin myös EU:n ansiosta. Kyllä olisi aivan kohtuullista se hyvinvointi näkyisi myös alimmissa yhteiskuntaluokissa. Huono-osaisuuden pitäsi tällaisessa tilanteessa vähentyä, mutta kun se vaan lisääntyy. Kun se EU:sta tullut hyöty jää sinne yhteikunnan yläportaisiin. Siinä olet oikeassa, että peiliin pitäisi katsoa - Arkadianmäellä. Mutta kun siellä ei katsota eikä juuri välitetäkään, siellä on niin kova kiire kuoria kermaa pois EU-kakun päältä.
    Summa summarum -EU ei ole tuonut huono-osaisuuteen minkäänlaista parannusta.

    Ei auta mitään jos maitolitraan tai limppuun menee vuodessa muutama kymppi vähemmän rahaa, kun EU-jäsenmaksu laskee samanaikaisesti nettoansioita satasilla.

    Sieltä se sitten tuli.

    Olet vahvasti sitä mieltä että EU hyödyttää Suomea.

    Mutta kuten sanoit, se että hyvinvointi ei näy alemmissa tuloluokissa ei ole EU:n asia. Eli juuri mitä olen koko ajan sanonut: EU hyödyttää Suomea, mutta ei alimpia tuloluokkia millään tavalla.

    Vihdoinkin olemme asiasta samaa mieltä!

    ---------------------------------------
    EU-jäsenmaksu on siinä 3 miljardia ja se tulee nousemaan. Jos nyt vaikka oletetaan että Suomessa on kolme miljoonaa veronmaksajaa se tekee tuhat euroa vuodessa nuppia kohti. Kun tämä kerätään veroina niin tietysti itse kunkin osuuden suuruuteen vaikuttaa henkilön tulot. Kyllä se silti alimmissa tuloluokissa on useita kymppejä vuodessa, kyllä se syö ne säästöt mitä jotkut harvat ruokatarvikkeet ovat halventuneet. Ja tämäkin hyöty tulee vain siinä tapauksessa, että käyttää niitä halvempia tuotteita.

    Suuri apu olisi siinä, jos ruoan ALV-veroa laskettaisiin Eurooppalaiselle tasolle, esim. Saksan 7 tai oliko se 12 % tasolle. Mutta kuten itsekin totesit, on asiota, joihin ei EU voi puuttua, ja niin ollen myös sen tuoma hyöty jääpi saamatta. (Ja leipäpaketteja ei ole tuotu enää moneen vuoteen.)

    Vaan esim. kansanedustajien palkkaus nousi alta aikayksikön Eurooppalaiselle tasolle, kun EU:iin mentiin. Tämä on aivan erinomainen esimerkki siitä miten eliitti tempaisee heti hyödyt itselleen, perustellen sitä "Eurooppalaisella tasolla". Kansan (pl. eliittiväki) saatavilla olevat asiat eivät sen sijaan ole yksikään Eurooppalaisella tasolla, vaan aina joko sen yli tai alle sen mukaan mitä enemmän rahaa saadaan kansalta nyhdettyä.

    Äänestä

  • Rufus nro1 kirjoitti:

    Piikkeihin ja vastaaviin ilmiöihin vertaaminen ona aina tarkoitushakuista harhaanjohtamista. Voisihan liikenneonnettomuuksiakin verrata aina Konginkangaan turmaan, niin joka liikenneonnettomuudessa voisi todeta, että vähälläpä päästiin, uhreja on niin vähän. Liikenneturvallisuutta on ihan turha parantaa.

    Suomi on vauraampi kuin koskaan, varmaankin myös EU:n ansiosta. Kyllä olisi aivan kohtuullista se hyvinvointi näkyisi myös alimmissa yhteiskuntaluokissa. Huono-osaisuuden pitäsi tällaisessa tilanteessa vähentyä, mutta kun se vaan lisääntyy. Kun se EU:sta tullut hyöty jää sinne yhteikunnan yläportaisiin. Siinä olet oikeassa, että peiliin pitäisi katsoa - Arkadianmäellä. Mutta kun siellä ei katsota eikä juuri välitetäkään, siellä on niin kova kiire kuoria kermaa pois EU-kakun päältä.
    Summa summarum -EU ei ole tuonut huono-osaisuuteen minkäänlaista parannusta.

    Ei auta mitään jos maitolitraan tai limppuun menee vuodessa muutama kymppi vähemmän rahaa, kun EU-jäsenmaksu laskee samanaikaisesti nettoansioita satasilla.

    "Mutta kuten sanoit, se että hyvinvointi ei näy alemmissa tuloluokissa ei ole EU:n asia. Eli juuri mitä olen koko ajan sanonut: EU hyödyttää Suomea, mutta ei alimpia tuloluokkia millään tavalla. "

    => Osittain oikein. Täytyy kuitenkin muistaa, että Suomen hyöty on kuitenkin koko kansan hyöty, mitä Euroopan Unioniin tulee. Se on sitten Suomen ja Arkadianmäen asia, miten hyötyjä maassamme sisäisesti jaetaan.

    Ruoan ALV voisi todella olla alempi. Miten nämä veromenetykset katettaisiin valtion budjetissa? Ruuan myyntimäärä kun kuitenkin on varsin vakio, hinnasta riippumatta.

    Vierastan edelleen tuota "eliitti" -sanaa. Jos eliitti tarkoittaa hyvätuloisia, niin paperiliittolaiset pitää lukea eliittin myös. Vaikka ovatkin ns. duunareita. Ja se eliitti on kyllä myös vuosien saatossa huolehtinun omista eduistaan!

    Äänestä

  • Rufus nro1 kirjoitti:

    Piikkeihin ja vastaaviin ilmiöihin vertaaminen ona aina tarkoitushakuista harhaanjohtamista. Voisihan liikenneonnettomuuksiakin verrata aina Konginkangaan turmaan, niin joka liikenneonnettomuudessa voisi todeta, että vähälläpä päästiin, uhreja on niin vähän. Liikenneturvallisuutta on ihan turha parantaa.

    Suomi on vauraampi kuin koskaan, varmaankin myös EU:n ansiosta. Kyllä olisi aivan kohtuullista se hyvinvointi näkyisi myös alimmissa yhteiskuntaluokissa. Huono-osaisuuden pitäsi tällaisessa tilanteessa vähentyä, mutta kun se vaan lisääntyy. Kun se EU:sta tullut hyöty jää sinne yhteikunnan yläportaisiin. Siinä olet oikeassa, että peiliin pitäisi katsoa - Arkadianmäellä. Mutta kun siellä ei katsota eikä juuri välitetäkään, siellä on niin kova kiire kuoria kermaa pois EU-kakun päältä.
    Summa summarum -EU ei ole tuonut huono-osaisuuteen minkäänlaista parannusta.

    Ei auta mitään jos maitolitraan tai limppuun menee vuodessa muutama kymppi vähemmän rahaa, kun EU-jäsenmaksu laskee samanaikaisesti nettoansioita satasilla.

    Yrittäisit nyt keksiä jotain muita fraaseja.

    Suomen hyöty on koko kansan hyöty! Vaan kun ei ole, siitä meidän eduskuntamme pitää huolen. Mm. julkiset palvelut heikentyneet ja sosiaalinen tuki pienentynyt, ja niiden piirissä on ihmisiä jotka ovat tipahtaneet lopullisesti köyhyysloukkuun ja sieltä ne eivät nouse. EU ei heitä hyödytä, eikä oma esivaltamme halua heille antaa mitään.

    Elintarvikkeiden ALV-verojenlasku lienee yksi parhaimmista keinoista helpottaa yhteiskunnan heikoimpien asemaa. Se millä verokertymä saataisiin takaisin, on sitten eri asia. Varmasti siihen keinot löytyisi, siis sellaiset, jotka eivät kurittaisi yhteiskunnan alimpia tuloluokkia.

    Auto- ja alkoholiverokin on laskenut ja katetaan nämäkin "vajaus " jollain. Ja parhaillaan ollaan poistamassa varallisuusveroa.

    Mutta selvää on että EU ei hyödytä vähävaraisia kansalaisia, ja eduskunta (edustavat eliittiä) torppaa senkin vähän minkä he mahdollisesti voisivat saada.

    Eliittiä voisivat olla esim. perhe, jonka isä ajaa 150 000 euroa maksavalla katumaasturilla, äidillä on vain 100 000 maksava kauppakassi ja poika saa lukion päästötodistusta vastaan lahjaksi uuden kuusisylinterisen ja nelivetoisen Audin.

    Ja näistä ihmisistä kuka tahansa voi lopettaa työntekonsa koska tahansa ja elää korko- ja osinkotuloillaan (tai vaikka sopeutumiseläkkeen tturvin) sekä omaisuutensa turvin loppuelämänsä elintason pysyessä silti huomattavasti keskimääräistä korkeampana.

    Nämä ovat ihmisiä, joilla on varaa kuluttaa ja nauttia EU:n hyödyistä.

    Tulorajoja on hieman vaikea vetää, mutta jos paperimies voi tehdä näin, niin kyllä -sitten hän kuuluu eliittiin.

    Äänestä

  • Rufus nro1 kirjoitti:

    Piikkeihin ja vastaaviin ilmiöihin vertaaminen ona aina tarkoitushakuista harhaanjohtamista. Voisihan liikenneonnettomuuksiakin verrata aina Konginkangaan turmaan, niin joka liikenneonnettomuudessa voisi todeta, että vähälläpä päästiin, uhreja on niin vähän. Liikenneturvallisuutta on ihan turha parantaa.

    Suomi on vauraampi kuin koskaan, varmaankin myös EU:n ansiosta. Kyllä olisi aivan kohtuullista se hyvinvointi näkyisi myös alimmissa yhteiskuntaluokissa. Huono-osaisuuden pitäsi tällaisessa tilanteessa vähentyä, mutta kun se vaan lisääntyy. Kun se EU:sta tullut hyöty jää sinne yhteikunnan yläportaisiin. Siinä olet oikeassa, että peiliin pitäisi katsoa - Arkadianmäellä. Mutta kun siellä ei katsota eikä juuri välitetäkään, siellä on niin kova kiire kuoria kermaa pois EU-kakun päältä.
    Summa summarum -EU ei ole tuonut huono-osaisuuteen minkäänlaista parannusta.

    Ei auta mitään jos maitolitraan tai limppuun menee vuodessa muutama kymppi vähemmän rahaa, kun EU-jäsenmaksu laskee samanaikaisesti nettoansioita satasilla.

    "Suomen hyöty on koko kansan hyöty! Vaan kun ei ole, siitä meidän eduskuntamme pitää huolen. "

    => On kuitenkin hyvä, että EU on Suomelle voittopuolisesti hyvä asia, vaikkei eduskunta sitä hyvää kaikille jaakkaan. Jakaahan se sitä edes osalle kansastamme, ja minä väitän, että eduskunta jakaa sitä SUURIMMALLE osalle suomalaisista. Vähävaraisia on vauraassa maassamme kuitenkin varsin vähän.

    Toinen vaihtoehto olisi vielä huonompi: jos EU ei olisi Suomellekaan hyvä asia, ei sitä jaettavaa tulisi edes keski-/ hyvätuloisille.

    "Auto- ja alkoholiverokin on laskenut ja katetaan nämäkin "vajaus " jollain. Ja parhaillaan ollaan poistamassa varallisuusveroa. "

    => Autoveron alennus jopa lisäsi valtion verotuloja, koska autojen myynti lähti voimakkaaseen kasvuun. Samaa ilmiötä ei valitettavasti voi tulla elintarvikkeiden kohdalla, ja tässä on se ongelma. Varsinkin kun elintarvikkeiden ALV-kertymä on todella merkittävä.

    "Eliittiä voisivat olla esim. perhe, jonka isä ajaa 150 000 euroa maksavalla katumaasturilla, äidillä on vain 100 000 maksava kauppakassi ja poika saa lukion päästötodistusta vastaan lahjaksi uuden kuusisylinterisen ja nelivetoisen Audin. "

    => Tästä olemme samaa mieltä. Ja eduskunta maksaa tällaistenkin perheiden vesoille lapsilisää jota minä en hyväksy.

    Äänestä

  • Rufus nro1 kirjoitti:

    Piikkeihin ja vastaaviin ilmiöihin vertaaminen ona aina tarkoitushakuista harhaanjohtamista. Voisihan liikenneonnettomuuksiakin verrata aina Konginkangaan turmaan, niin joka liikenneonnettomuudessa voisi todeta, että vähälläpä päästiin, uhreja on niin vähän. Liikenneturvallisuutta on ihan turha parantaa.

    Suomi on vauraampi kuin koskaan, varmaankin myös EU:n ansiosta. Kyllä olisi aivan kohtuullista se hyvinvointi näkyisi myös alimmissa yhteiskuntaluokissa. Huono-osaisuuden pitäsi tällaisessa tilanteessa vähentyä, mutta kun se vaan lisääntyy. Kun se EU:sta tullut hyöty jää sinne yhteikunnan yläportaisiin. Siinä olet oikeassa, että peiliin pitäisi katsoa - Arkadianmäellä. Mutta kun siellä ei katsota eikä juuri välitetäkään, siellä on niin kova kiire kuoria kermaa pois EU-kakun päältä.
    Summa summarum -EU ei ole tuonut huono-osaisuuteen minkäänlaista parannusta.

    Ei auta mitään jos maitolitraan tai limppuun menee vuodessa muutama kymppi vähemmän rahaa, kun EU-jäsenmaksu laskee samanaikaisesti nettoansioita satasilla.

    Voittopuolisestihan on hyvä että on useimmille jaettavaa. Nutta vaikka kuinka olisimme S. Niinistön sanoin Suomen valtion duunareita, en voi hyväksyä sitä että täällä jätetään vähäosaisimmat aina ilman osuuttaan, maksut kyllä kerätään ja säännöt ja sanktiot koskevat heitäkin.

    Itse luulisin olevani keskituloinen, ehkä siellä alarajalla mutta kumminkin. En katso saaneeni mitään vastinetta sille euromäärälle jonka olen (laskennallisesti) jäsenmaksua maksanut. EU:n vaikutuksia ei näe kotona eikä työpaikalla. Ainoastaan auton ostaminen olisi ainoa mahdollisuus saada edes joku hyöty EU:sta, mutta kun en tarvitse sellaista.

    Ei elintarvikeiden ALV-veron vähennys välttämättä aiheuttaisi verotulojen menetystä ainakaan siinä määrin kuin mitä se laskennallisesti aiheuttaisi. Onhan niin että jos elintarvikkeiden hinta laskisi, ihmiset alkaisivat syömään hieman laadukkaampaa (kalliimpaa) ruokaa ja käymään enemmän ulkona syömässä. Pienituloisimmatkin luultavasti ostaisivat hieman monipuolisempaa ruokaa ja sillä varmasti olisi vaikutusta heidän terveyteen, joka taas näkyisi terveydenhoitomenojen pienenemisenä. Vaan tietysti jos on päivässä vitonen käytettävissä ruokaan, ei siitä suuria summia säästä vaikka ALV-vero olisi mikä.

    Ko. ALV-veron laskemisen vaikutusta on vaikea arvioida, mutta muistan kyllä miten autoveroa pakolla laskettaessa kuului hirveää parkua valtionhallinnon suunnalta ja uhkailua Suomen lähestulkoon varmasta ja lopullisesta konkurssista.

    Äänestä

Homma on tullut selväksi:
- jäsenmaksut nousevat ja se nyhdetään kansalaisilta.
- tyhjän kauppa (=päästökauppa) nyhdetään kansalaisilta.
- EU-byrokraatit keksivät mitä hullumpia todistuksia, jotka kansalaisten on pakko hankkia (viimeisimpänä esim. oman talon energiatodistus)
- valtion omavaraisuus vähenee ruuantuotannossa, energiantuotannossa. Bisnesmiehet vetävät rahat "laillisesti" liiveihin. Kansalaiset maksaa.
- terveydenhoito, lasten koulutus, tiekunnossapito ajetaan "säästötoimin" alas. Miten ennen varoja näihin aina riitti?
- työpaikat siirtyvät Kiinaan, kun EU kannattaa globaalia vapaa-kauppaa. Pitäisi edes oman jäsentalousalueen puolta, mutta ei.
- isot EU-jäsen valtiot tuon taivaallista välittävät päätöksistä, mutta pieni "partiopoika-Suomi" on eturintamassa toteuttamassa kaikki hulluudet.
- tuloerot kasvavat, palkat romahtavat EU:n salliessa EU:n ulkopuoliset halpatyövoiman.
- EU:n yrityksiltä ja tuottajilta vaaditaan kaikki idioottimaiset todistukset ja paperit, mutta EU:n ulkopuolelta tuotaessa niitä ei vaadita.
- ammattityöntekijöiltä vaaditaan kaikenmoisia lisenssejä ja kortteja monista pätevyyksistä ja niiden määräaikaisvoimassaoloa.
Igor kun työskentelee rakennuksella, niin kukaan ei vaadi mitään. EU-virkamiehiä eikä verottajaa kiinnosta. Ainoa joka kiinnostuu on ammattiliiton tarkastaja.
- EU on tuonut ison läjän järjettömiä direktiivejä, joita mittatikkuinsinööri-virkamiehet millintarkasti noudattavat.

Toisinaan toivon, että koko paska rojahtaisi kasaan kun korttitalo ja ihmiset näkisivät, mikä elämässä on todella tärkeää ja aitoa.

Äänestä
  • Joko sitä hyvinvointivaltiota taas lopetellaan? Mene kuule asumaan vaikka kuukaudeksi Petroskoihin ja tule sitten vasta puhumaan hyvinvointivaltion alasajosta. Siperia opettaa.

    "jäsenmaksut nousevat ja se nyhdetään kansalaisilta."

    => aivan kuten verot yleensäkin.

    " EU-byrokraatit keksivät mitä hullumpia todistuksia, jotka kansalaisten on pakko hankkia (viimeisimpänä esim. oman talon energiatodistus) "

    => Suomen byrokraatit ovat vielä pahempia tässä. Kun tontille rakentaa grillikatoksen pitää kierrellä naapureilta luvat. Jos naapuri ei lupaa anna, sillä ei kuitenkaan ole käytännön merkitystä.

    "- valtion omavaraisuus vähenee ruuantuotannossa, energiantuotannossa. Bisnesmiehet vetävät rahat "laillisesti" liiveihin. Kansalaiset maksaa. "

    => Ja samalla leivän hinta laskee koko ajan ja verotus kevenee kun ei tarvitse maksaa älyttömiä tukiaisia maanviljelijä-pankinjohtajille.

    "- työpaikat siirtyvät Kiinaan, kun EU kannattaa globaalia vapaa-kauppaa. Pitäisi edes oman jäsentalousalueen puolta, mutta ei. "

    => Juu, ja nopeammin siirtyisivät jos emme olisi Unionin jäseniä. Silti työttömyytemme on alhaisempi kuin ennen liittymistä 90-luvun alussa. Globalisaatio on täällä, ja siltä ei yksikään ulkomaankauppaa käyvä maa ole turvassa.

    "- isot EU-jäsen valtiot tuon taivaallista välittävät päätöksistä, mutta pieni "partiopoika-Suomi" on eturintamassa toteuttamassa kaikki hulluudet. "

    => Näinhän se demokratia toimii. Helsingin kansanedustajat eivät piittaa pätkääkään Kainuun ongelmista.

    "- tuloerot kasvavat, palkat romahtavat EU:n salliessa EU:n ulkopuoliset halpatyövoiman. "

    => Mikäli Suomen palkkakustannukset eivät putoa, lähtee se viimeinenkin työpaikka Kiinaan.

    "- EU on tuonut ison läjän järjettömiä direktiivejä, joita mittatikkuinsinööri-virkamiehet millintarkasti noudattavat. "

    => Ja näitä direktiivejä on noudatettava, vaikka ei olisi Unionin jäsenkään (vrt. Norja, joka on kuuliaisin direktiivien soveltaja omaan lainsäädäntöönsä). Unionin jäsenenä pääsemme sentään laatimaan niitä direktiivejä. Sillä ETAan meidän pitää kuulua joka tapauksessa, mikäli haluamme käydä kauppaa Euroopassa. Ja sitähän me haluamme, vai mitä?

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    Joko sitä hyvinvointivaltiota taas lopetellaan? Mene kuule asumaan vaikka kuukaudeksi Petroskoihin ja tule sitten vasta puhumaan hyvinvointivaltion alasajosta. Siperia opettaa.

    Ei tarvi mennä Petroskoihin, eikä Siperiaan, kun kahdenkymmen vuoden päästä Suomi on kuin Siperia!

    "=> aivan kuten verot yleensäkin."

    OK. Nimitetään niitä veroiksi, mutta yhtälailla kirpaisee, kun VEROT jatkuvasti nousee. Jos veroja ei nostetaan, säästetään terveydenhoidossa ja koulutuksessa.

    "=> Suomen byrokraatit ovat vielä pahempia tässä. Kun tontille rakentaa grillikatoksen pitää kierrellä naapureilta luvat. Jos naapuri ei lupaa anna, sillä ei kuitenkaan ole käytännön merkitystä."

    Mistähän ne Suomen byrokraatit ideat saa ja millä kotkotukset perustelee?

    "=> Ja samalla leivän hinta laskee koko ajan ja verotus kevenee kun ei tarvitse maksaa älyttömiä tukiaisia maanviljelijä-pankinjohtajille."

    Esimerkkinä energia(sähkön)tuotannon yksityistäminen ja "vapaa kilpailu". Miten on hinnoille käynyt?

    "=> Juu, ja nopeammin siirtyisivät jos emme olisi Unionin jäseniä. Silti työttömyytemme on alhaisempi kuin ennen liittymistä 90-luvun alussa. Globalisaatio on täällä, ja siltä ei yksikään ulkomaankauppaa käyvä maa ole turvassa."

    Unionin pitäisi pitää paremmin jäsenvaltioiden puolta esim. USA tekee sen paljon paremmin kuin EU.
    Epäilenpä väitettä, että työpaikat siirtyisivät nopeammin pois, jos emme olisi jäseniä.
    Vastauksellasi hyväksyt siis, että työpaikat lähtee Suomesta? EU ei siis estä, vaan ainoastaan hidastaa?

    "=> Näinhän se demokratia toimii. Helsingin kansanedustajat eivät piittaa pätkääkään Kainuun ongelmista."

    Ja hyväksyt tämän politikkojemme pelleilyn? Eikö meidän politikot pitäisi pitää kansalaisten puolia EU:ssa, eikä juoksemassa tukka putkella direktiivien perässä?

    "=> Mikäli Suomen palkkakustannukset eivät putoa, lähtee se viimeinenkin työpaikka Kiinaan."

    Nyt murjasit vitsin. Ihmeratkaisuna tarjotaan palkkojen alentamista, jolla täällä ei tule toimeen ja joka kasvattaa tuloeroja sekä siitä aiheutuvia ongelmia.

    Pieni esimerkki:
    Duunarin tuntipalkka 10 euroa/tunti, josta verojen jälkeen jää käteen 6 euroa/tunti. Sos.kuluineen firmalle duunari maksaa 15 e/tunti.
    Firma laskuttaa asiakasta 30 - 40 euroa/tunti.
    Ratkaisunako tarjoat, että duunari saisi käteen 3-4 euroa/tunti, ehkä vähemmän?

    "=> Ja näitä direktiivejä on noudatettava, vaikka ei olisi Unionin jäsenkään (vrt. Norja, joka on kuuliaisin direktiivien soveltaja omaan lainsäädäntöönsä). Unionin jäsenenä pääsemme sentään laatimaan niitä direktiivejä. Sillä ETAan meidän pitää kuulua joka tapauksessa, mikäli haluamme käydä kauppaa Euroopassa. Ja sitähän me haluamme, vai mitä?"

    Ja direktiivejä noudattaa USA, Kiina, Intia muut kehitysmaat?
    Silti EU:n ulkopuolelta tulee tuotteita, kun pieni leima on hankittu. Vai mitä?

    Äänestä

  • edellinen patu kirjoitti:

    Jos kuitenkin kävisit siellä Petroskoissa ihmettelemässä naapurin hyvinvointiyhteiskuntaa. Avartaa elämänkatsomusta kummasti.

    "Mistähän ne Suomen byrokraatit ideat saa ja millä kotkotukset perustelee? "

    => Sitä pitänee kysyä heiltä itseltään. Täällä on vähintään yhtä pahoja byrokraatteja kuin EU:ssa.

    "Esimerkkinä energia(sähkön)tuotannon yksityistäminen ja "vapaa kilpailu". Miten on hinnoille käynyt? "

    => Esimerkkinä ruoka, olut, uudet autot, käytetyt autot. Miten on hinnoille käynyt?

    "Vastauksellasi hyväksyt siis, että työpaikat lähtee Suomesta? EU ei siis estä, vaan ainoastaan hidastaa? "

    => Kuten sanottua, kukaan ei pysty piiloutumaan globalisaatiolta. Yritys, joka käy ulkomaankauppaa, joutuu kohtaamaan kansainvälisen kilpailun. Yritys lähtee Kiinaan täysin riippumatta Suomesta tai EU:sta - sen määrää markkinat. Väkisin ei kukaan voi firmoja täällä pitää. Suomessa on tällä hetkellä ENEMMÄN työpaikkoja kuin vielä 10 vuotta sitten, tulevaisuudessa saattaa monta alaa vaivata työvomapula.

    "a hyväksyt tämän politikkojemme pelleilyn? Eikö meidän politikot pitäisi pitää kansalaisten puolia EU:ssa, eikä juoksemassa tukka putkella direktiivien perässä? "

    => En ota kantaa puolesta enkä vastaan. Kerron vain tosiasian. Kansa mittaa poliitikon luottamuksen vaaleissa - seuraava tilaisuus on tammikuussa. EU:n vastustajillakin on selkeä ehdokas, jännitetään yhdessä pääseekö hän toiselle kierrokselle.

    "Duunarin tuntipalkka 10 euroa/tunti, josta verojen jälkeen jää käteen 6 euroa/tunti. Sos.kuluineen firmalle duunari maksaa 15 e/tunti.

    Ratkaisunako tarjoat, että duunari saisi käteen 3-4 euroa/tunti, ehkä vähemmän?"

    => Paljonkos se paperiduunarin tuntipalkka nyt onkaan? Vähän hiivatin paljon enemmän kuin 10 euroa/tunti. Samoin paperisiivojien. Tästähän kesällä taisteltiin - suomalainen ay-liike ei vieläkään näe tosiasioita. Metsäteollisuus on seuraava joka tästä maasta lähtee - uusia investointeja ei tänne enää kannata tehdä.

    Asia on massatuotannossa yksinkertainen: Jos Nokian kännyn valmistus Kiinassa on 10 kertaa halvempaa kuin Suomessa ei liene epäselvyyttä siitä missä ne kännyt tehdään? Kukaan ei osta Nokiaa, jos se on tolkuttoman paljon kalliimpi kuin kilpailija, joka tehdään kuitenkin siellä Kiinassa. Kuluttajat maailmalla ratkaisevat, en minä. Juuri tämä on sitä globalisaatiota, jolta Nokiakaan ei pääse piiloon. Siperia opettaa.

    "ja direktiivejä noudattaa USA, Kiina, Intia muut kehitysmaat?

    => Ja Kiina, USA, Intia ym. ovat siis eurooppalaisia valtioita, niinkö? Kuuluvatko ne Euroopan talousalueeseen, ETAAN?

    Ehkä voisi pitää mielessä, että meillä on ollut hyvinvointiyhteiskunta, jota nyt ajetaan alas kovaa vauhtia.
    Onko oikein verrata sitä sellaiseen, missä ei juuri hyvinvointia ei koskaan ole ollut? paremmin se toimii varoittavana esimerkkinä, mitä tapahtuu jos tuloerot kasvavat.

    "=> Sitä pitänee kysyä heiltä itseltään. Täällä on vähintään yhtä pahoja byrokraatteja kuin EU:ssa."

    Ja ne Suomen byrokraatit kun saavat EU valtakirjan ja direktiivit käteen, niin jo on soppa valmis.

    "=> Esimerkkinä ruoka, olut, uudet autot, käytetyt autot. Miten on hinnoille käynyt?"

    Suomi edelleen pitää korkeaa verotusta niin autoilla kuin alkoholilla. Suurta hintojen tasausta EU alueella ei ole tapahtunut. Valtio pitää kynsin hampain kiinni verotuloista.
    Sen sijaan mitä Suomen jäsenmaksuille on tapahtunut?

    "=> Kuten sanottua, kukaan ei pysty piiloutumaan globalisaatiolta. Yritys, joka käy ulkomaankauppaa, joutuu kohtaamaan kansainvälisen kilpailun. Yritys lähtee Kiinaan täysin riippumatta Suomesta tai EU:sta - sen määrää markkinat. Väkisin ei kukaan voi firmoja täällä pitää. Suomessa on tällä hetkellä ENEMMÄN työpaikkoja kuin vielä 10 vuotta sitten, tulevaisuudessa saattaa monta alaa vaivata työvomapula."

    Yritykselle saatetaan maksaa EU:n tai valtion tukia ja kiitokseksi he siirtävät tehtaat Kiinaan.
    EU:n täytyisi jäsenalueen ulkopuolisille tuotteille määrätä tuontitullit, jotta EU ja muut maat olisivat samassa kilpailuasemassa. Ei kai kilpailuasema voi olla sama, jos direktiivit vaativat yrityksiltä sitä ja tätä ja kehitysmaissa niistä ei tarvitse välittää?
    Hyvinpä EU pitää jäsenvaltioiden puolia muuta maailmaa vastaan? USA hallitsee tämän. EU ei.

    "=> En ota kantaa puolesta enkä vastaan. Kerron vain tosiasian. Kansa mittaa poliitikon luottamuksen vaaleissa - seuraava tilaisuus on tammikuussa. EU:n vastustajillakin on selkeä ehdokas, jännitetään yhdessä pääseekö hän toiselle kierrokselle."

    Kerrankin samaa mieltä.

    "=> Paljonkos se paperiduunarin tuntipalkka nyt onkaan? Vähän hiivatin paljon enemmän kuin 10 euroa/tunti. Samoin paperisiivojien. Tästähän kesällä taisteltiin - suomalainen ay-liike ei vieläkään näe tosiasioita. Metsäteollisuus on seuraava joka tästä maasta lähtee - uusia investointeja ei tänne enää kannata tehdä."

    Paperi ja paperi. Sen verran paperista, että pääasiassa tulot tulee ulkomailta ja silti yhtiöt tuottaa voittoa, osakkeen omistajat saavat tuoton paperilaisten palkoista huolimatta. Vai pitäisikö nekin keskiarvonylittävä palkkakulu antaa optioina johtajille. Eiköhän duunareilla jaettu palkka tule tehokkaammin kotimaan kulutukseeen.

    Mikset ottanut esimerkkinä vaikkapa sairaanhoitajien palkkatasoa?

    "Asia on massatuotannossa yksinkertainen: Jos Nokian kännyn valmistus Kiinassa on 10 kertaa halvempaa kuin Suomessa ei liene epäselvyyttä siitä missä ne kännyt tehdään? Kukaan ei osta Nokiaa, jos se on tolkuttoman paljon kalliimpi kuin kilpailija, joka tehdään kuitenkin siellä Kiinassa. Kuluttajat maailmalla ratkaisevat, en minä. Juuri tämä on sitä globalisaatiota, jolta Nokiakaan ei pääse piiloon. Siperia opettaa."

    Sitä se globalisaatio on.
    Työt teetetään nälkäpalkalla puutteellisissa työolosuhteissa, lapsityövoimalla, ylipitkinä työpäivinä, välittämättä saasteista.
    Joku siinä rikastuu ja kerää suuret voitot, toisia riistetään.

    Pitääkö globaalisaation haitat vain mukisematta hyväksyä ja sulkea silmät?
    Siksi Eu:n alueelle tuotaville tuotteille pitäisi asettaa tullit.

    "=> Ja Kiina, USA, Intia ym. ovat siis eurooppalaisia valtioita, niinkö? Kuuluvatko ne Euroopan talousalueeseen, ETAAN? "

    Esimerkkinä siitä, ettei tarvitse kuulua EU:n ja silti kauppa näyttää toimivan erinomaisesti.

    Paljonkos se paperiduunarin tuntipalkka nyt onkaan? Vähän hiivatin paljon enemmän kuin 10 euroa/tunti. Samoin paperisiivojien. Tästähän kesällä taisteltiin - suomalainen ay-liike ei vieläkään näe tosiasioita. Metsäteollisuus on seuraava joka tästä maasta lähtee - uusia investointeja ei tänne enää kannata tehdä.

    Palkkaus on alakohtainen ,paperin palkkakustannukset on 8% luokkaa ja siinä HERROJENKIN LIKSAT eli jos tiedät asioista jotain toi 8% on aika pieni, jos puhutaan yleisistä palkkakustannuksista ! MItä sinä saat palkkaa taidat saada alle 10€ kun noin vingut?
    p.s en ole tekemisissä paperihommien kanssa mitenkään, mutta tiedämpähän asioista muuten vaan!!

    Ja sitä paitsi Islantilaisilla menee hyvin. Jopa taisi (?) EU-pravda eli hesari päästää jutun ulos? ELi Islanti kuolisi parissa vuodessa EU:n mielettömiin maksuihin muun muassa.

    Äänestä

  • edellinen patu kirjoitti:

    Ehkä voisi pitää mielessä, että meillä on ollut hyvinvointiyhteiskunta, jota nyt ajetaan alas kovaa vauhtia.
    Onko oikein verrata sitä sellaiseen, missä ei juuri hyvinvointia ei koskaan ole ollut? paremmin se toimii varoittavana esimerkkinä, mitä tapahtuu jos tuloerot kasvavat.

    "=> Sitä pitänee kysyä heiltä itseltään. Täällä on vähintään yhtä pahoja byrokraatteja kuin EU:ssa."

    Ja ne Suomen byrokraatit kun saavat EU valtakirjan ja direktiivit käteen, niin jo on soppa valmis.

    "=> Esimerkkinä ruoka, olut, uudet autot, käytetyt autot. Miten on hinnoille käynyt?"

    Suomi edelleen pitää korkeaa verotusta niin autoilla kuin alkoholilla. Suurta hintojen tasausta EU alueella ei ole tapahtunut. Valtio pitää kynsin hampain kiinni verotuloista.
    Sen sijaan mitä Suomen jäsenmaksuille on tapahtunut?

    "=> Kuten sanottua, kukaan ei pysty piiloutumaan globalisaatiolta. Yritys, joka käy ulkomaankauppaa, joutuu kohtaamaan kansainvälisen kilpailun. Yritys lähtee Kiinaan täysin riippumatta Suomesta tai EU:sta - sen määrää markkinat. Väkisin ei kukaan voi firmoja täällä pitää. Suomessa on tällä hetkellä ENEMMÄN työpaikkoja kuin vielä 10 vuotta sitten, tulevaisuudessa saattaa monta alaa vaivata työvomapula."

    Yritykselle saatetaan maksaa EU:n tai valtion tukia ja kiitokseksi he siirtävät tehtaat Kiinaan.
    EU:n täytyisi jäsenalueen ulkopuolisille tuotteille määrätä tuontitullit, jotta EU ja muut maat olisivat samassa kilpailuasemassa. Ei kai kilpailuasema voi olla sama, jos direktiivit vaativat yrityksiltä sitä ja tätä ja kehitysmaissa niistä ei tarvitse välittää?
    Hyvinpä EU pitää jäsenvaltioiden puolia muuta maailmaa vastaan? USA hallitsee tämän. EU ei.

    "=> En ota kantaa puolesta enkä vastaan. Kerron vain tosiasian. Kansa mittaa poliitikon luottamuksen vaaleissa - seuraava tilaisuus on tammikuussa. EU:n vastustajillakin on selkeä ehdokas, jännitetään yhdessä pääseekö hän toiselle kierrokselle."

    Kerrankin samaa mieltä.

    "=> Paljonkos se paperiduunarin tuntipalkka nyt onkaan? Vähän hiivatin paljon enemmän kuin 10 euroa/tunti. Samoin paperisiivojien. Tästähän kesällä taisteltiin - suomalainen ay-liike ei vieläkään näe tosiasioita. Metsäteollisuus on seuraava joka tästä maasta lähtee - uusia investointeja ei tänne enää kannata tehdä."

    Paperi ja paperi. Sen verran paperista, että pääasiassa tulot tulee ulkomailta ja silti yhtiöt tuottaa voittoa, osakkeen omistajat saavat tuoton paperilaisten palkoista huolimatta. Vai pitäisikö nekin keskiarvonylittävä palkkakulu antaa optioina johtajille. Eiköhän duunareilla jaettu palkka tule tehokkaammin kotimaan kulutukseeen.

    Mikset ottanut esimerkkinä vaikkapa sairaanhoitajien palkkatasoa?

    "Asia on massatuotannossa yksinkertainen: Jos Nokian kännyn valmistus Kiinassa on 10 kertaa halvempaa kuin Suomessa ei liene epäselvyyttä siitä missä ne kännyt tehdään? Kukaan ei osta Nokiaa, jos se on tolkuttoman paljon kalliimpi kuin kilpailija, joka tehdään kuitenkin siellä Kiinassa. Kuluttajat maailmalla ratkaisevat, en minä. Juuri tämä on sitä globalisaatiota, jolta Nokiakaan ei pääse piiloon. Siperia opettaa."

    Sitä se globalisaatio on.
    Työt teetetään nälkäpalkalla puutteellisissa työolosuhteissa, lapsityövoimalla, ylipitkinä työpäivinä, välittämättä saasteista.
    Joku siinä rikastuu ja kerää suuret voitot, toisia riistetään.

    Pitääkö globaalisaation haitat vain mukisematta hyväksyä ja sulkea silmät?
    Siksi Eu:n alueelle tuotaville tuotteille pitäisi asettaa tullit.

    "=> Ja Kiina, USA, Intia ym. ovat siis eurooppalaisia valtioita, niinkö? Kuuluvatko ne Euroopan talousalueeseen, ETAAN? "

    Esimerkkinä siitä, ettei tarvitse kuulua EU:n ja silti kauppa näyttää toimivan erinomaisesti.

    "Onko oikein verrata sitä sellaiseen, missä ei juuri hyvinvointia ei koskaan ole ollut?"

    => On, juuri se on oikein. Viittaan edelleen Petroskoin matkaan. Itsekkyys pois.

    "Suomi edelleen pitää korkeaa verotusta niin autoilla kuin alkoholilla. Suurta hintojen tasausta EU alueella ei ole tapahtunut. Valtio pitää kynsin hampain kiinni verotuloista.
    Sen sijaan mitä Suomen jäsenmaksuille on tapahtunut?"

    => Korkea verotus onkin juuri Suomen iki oma ongelma, ei EU:n. Jäsenmaksut ovat nousemassa, kuten oikein onkin. Suomella on varaa siihen, ja entisen itä-euroopan maiden talouskasvu on meidän kaikkien etu.

    "Hyvinpä EU pitää jäsenvaltioiden puolia muuta maailmaa vastaan? USA hallitsee tämän. EU ei."

    => Tämä on varmasti totta, USA:lla on ollut siihen vielä toistaiseksi varaa huimasta budjettialijäämästä huolimatta. Mitenkähän pieni ja piskuinen Suomi-parka tässä pärjäisi yksin mummonmarkkoineen? Kaameaa edes ajatella!

    "Eiköhän duunareilla jaettu palkka tule tehokkaammin kotimaan kulutukseeen. "

    => Kenties, mutta jos globaalissa kaupankäynnissä samalle duunarille ulkomailla maksetaan puolet vähemmän niin havaitaan että yhtälö ei toimi. Kas kun niiden suomalaisten duunarien tuotteita ei saada kaupaksi kun hinnat ovat liian kalliita.

    "Mikset ottanut esimerkkinä vaikkapa sairaanhoitajien palkkatasoa? "

    => Koska globalisaatio ei koske terveydenhoitoalaa. Vielä ei olla tilanteessa, missä sairaat vanhukset voisivat tai haluaisivat hakeutua Kiinaan hoitoon.

    "Pitääkö globaalisaation haitat vain mukisematta hyväksyä"

    => Globalisaation ehdoilla on pystyttävä toimimaan omilla vahvoilla aloilla. Itku ja surkuttelu ja syyn sysääminen EU:lle ei tässä nyt auta.

    "Siksi Eu:n alueelle tuotaville tuotteille pitäisi asettaa tullit. "

    => Voi kunpa se olisikin näin yksinkertaista. tuosta seuraisi se, että myös EU:n tuotteille asetettaisiin vastaavasti korkeita tullimaksuja ja kierre on valmis. Toisaalta tuo aiheuttaisi myös sen, että monien tuotteiden hinnat nousisivat huimasti - ja tätä kuluttajat, EU:n kansalaiset eivät sulattaisi.

    "Esimerkkinä siitä, ettei tarvitse kuulua EU:n ja silti kauppa näyttää toimivan erinomaisesti."

    => Juu, ei Intian tarvitse kuulua EU:n, se on totta. Se ei tosin edes VOISI kuulua. Mistähän se johtuu, että en silti muuttaisi missään tapauksessa yhteenkään mainitsemaasi maahan asumaan. Asun ehdottomasti mieluimmin tässä Pohjois-Euroopan ja EU:n murheen alhossa, Suomessa.

    Äänestä

  • ORJA kirjoitti:

    Ja sitä paitsi Islantilaisilla menee hyvin. Jopa taisi (?) EU-pravda eli hesari päästää jutun ulos? ELi Islanti kuolisi parissa vuodessa EU:n mielettömiin maksuihin muun muassa.

    Norja on ETA:n orja, ja joutuu muuttamaan lainsäädäntöään EU-direktiivejä vastaavaksi pystymättä itse vaikuttamaan lainkaan niiden sisältöön.

    Lisäksi Norja on vielä Naton, tuon kaamean sotilasliiton, orja.

    Eli ongelmansa kullakin, sano.

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    Norja on ETA:n orja, ja joutuu muuttamaan lainsäädäntöään EU-direktiivejä vastaavaksi pystymättä itse vaikuttamaan lainkaan niiden sisältöön.

    Lisäksi Norja on vielä Naton, tuon kaamean sotilasliiton, orja.

    Eli ongelmansa kullakin, sano.

    ei tarvitse käyttää kohtuuttomasti verovaroja puolustukseen, kun siitä huolehtivat halvemmalla amerikkalaiset joukot. Vrt. amerikkalainen naudanliha.

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    "Onko oikein verrata sitä sellaiseen, missä ei juuri hyvinvointia ei koskaan ole ollut?"

    => On, juuri se on oikein. Viittaan edelleen Petroskoin matkaan. Itsekkyys pois.

    "Suomi edelleen pitää korkeaa verotusta niin autoilla kuin alkoholilla. Suurta hintojen tasausta EU alueella ei ole tapahtunut. Valtio pitää kynsin hampain kiinni verotuloista.
    Sen sijaan mitä Suomen jäsenmaksuille on tapahtunut?"

    => Korkea verotus onkin juuri Suomen iki oma ongelma, ei EU:n. Jäsenmaksut ovat nousemassa, kuten oikein onkin. Suomella on varaa siihen, ja entisen itä-euroopan maiden talouskasvu on meidän kaikkien etu.

    "Hyvinpä EU pitää jäsenvaltioiden puolia muuta maailmaa vastaan? USA hallitsee tämän. EU ei."

    => Tämä on varmasti totta, USA:lla on ollut siihen vielä toistaiseksi varaa huimasta budjettialijäämästä huolimatta. Mitenkähän pieni ja piskuinen Suomi-parka tässä pärjäisi yksin mummonmarkkoineen? Kaameaa edes ajatella!

    "Eiköhän duunareilla jaettu palkka tule tehokkaammin kotimaan kulutukseeen. "

    => Kenties, mutta jos globaalissa kaupankäynnissä samalle duunarille ulkomailla maksetaan puolet vähemmän niin havaitaan että yhtälö ei toimi. Kas kun niiden suomalaisten duunarien tuotteita ei saada kaupaksi kun hinnat ovat liian kalliita.

    "Mikset ottanut esimerkkinä vaikkapa sairaanhoitajien palkkatasoa? "

    => Koska globalisaatio ei koske terveydenhoitoalaa. Vielä ei olla tilanteessa, missä sairaat vanhukset voisivat tai haluaisivat hakeutua Kiinaan hoitoon.

    "Pitääkö globaalisaation haitat vain mukisematta hyväksyä"

    => Globalisaation ehdoilla on pystyttävä toimimaan omilla vahvoilla aloilla. Itku ja surkuttelu ja syyn sysääminen EU:lle ei tässä nyt auta.

    "Siksi Eu:n alueelle tuotaville tuotteille pitäisi asettaa tullit. "

    => Voi kunpa se olisikin näin yksinkertaista. tuosta seuraisi se, että myös EU:n tuotteille asetettaisiin vastaavasti korkeita tullimaksuja ja kierre on valmis. Toisaalta tuo aiheuttaisi myös sen, että monien tuotteiden hinnat nousisivat huimasti - ja tätä kuluttajat, EU:n kansalaiset eivät sulattaisi.

    "Esimerkkinä siitä, ettei tarvitse kuulua EU:n ja silti kauppa näyttää toimivan erinomaisesti."

    => Juu, ei Intian tarvitse kuulua EU:n, se on totta. Se ei tosin edes VOISI kuulua. Mistähän se johtuu, että en silti muuttaisi missään tapauksessa yhteenkään mainitsemaasi maahan asumaan. Asun ehdottomasti mieluimmin tässä Pohjois-Euroopan ja EU:n murheen alhossa, Suomessa.

    "=> On, juuri se on oikein. Viittaan edelleen Petroskoin matkaan. Itsekkyys pois."

    Paremminkin karmaiseva esimerkki siitä mihin itsekkyys ja tuloerot johtaa.

    "=> Korkea verotus onkin juuri Suomen iki oma ongelma, ei EU:n. Jäsenmaksut ovat nousemassa, kuten oikein onkin. Suomella on varaa siihen, ja entisen itä-euroopan maiden talouskasvu on meidän kaikkien etu."

    Suomen korkea verotus yhdistettynä EU:n tuomiin lisämaksuihin on kestämätön ongelma. Jos Suomi ei osaa yhdenmukaistaa verotustaan jäsenmaiden kanssa, niin olemme väärässä junassa.
    Juuri siksi, että Suomi ei ole onnistunut EU poliitikassa, herättää vastustusta.

    "=> Tämä on varmasti totta, USA:lla on ollut siihen vielä toistaiseksi varaa huimasta budjettialijäämästä huolimatta. Mitenkähän pieni ja piskuinen Suomi-parka tässä pärjäisi yksin mummonmarkkoineen? Kaameaa edes ajatella!"

    Edelleen EU ei ole puolustanut jäsenmaiden kansalaisten etuja siten, kuten pitäisi. Se osoittaa, että tavoitteet ovat EU johdolla toiset kun kansalaisilla.
    Jo se, että osa maista uhkaisi erota EU:sta saattaisi luistaa unionin poliittiseen kriisiin, joka saattaisi johtaa kurssinmuutokseen.
    Pelkällä joo-joo-politiikalla ei saavuteta mitään. Sen tietää Italia, Ranska ja Englanti.
    Miksei siis pienet EU maat voi kapinoida?

    "=> Kenties, mutta jos globaalissa kaupankäynnissä samalle duunarille ulkomailla maksetaan puolet vähemmän niin havaitaan että yhtälö ei toimi. Kas kun niiden suomalaisten duunarien tuotteita ei saada kaupaksi kun hinnat ovat liian kalliita."

    Ja edelleen. Duunarin käteenjäävä palkka ei ole ongelma. Jos tilastoja katsotaan, niin keskimääräinen EU-jäsenmaidenpalkkojen mukaan Suomessa ei palkat ole korkealla.
    Ongelma on ihan muussa kuin duunarin käteenjäävässä osuudessa.
    En ymmärrä, miten lyhytnäköistä on vaatia TA-liittojen puheilla palkkojen (LUE:ostovoiman) pienentämistä, koska ostovoiman pieneminen johtaa Suomessa lamaan ja työttömyyden tuomiin ongelmiin.
    Kestonauhaselitys on syyttää aina AY-liikettä ja todellisena tarkoituksena on murtaa Suomessakin minimipalkka sopimukset, jolloin tuloerot kasvavat.
    Keppihevoseksi käy aina se GLOBAALISAATIO.

    "=> Koska globalisaatio ei koske terveydenhoitoalaa. Vielä ei olla tilanteessa, missä sairaat vanhukset voisivat tai haluaisivat hakeutua Kiinaan hoitoon."

    Niin. Globaalisaatio ei varmaan koske mäkkärin työntekijöitä, siivoustyöalaa, muita matalapalkka aloja?

    "=> Globalisaation ehdoilla on pystyttävä toimimaan omilla vahvoilla aloilla. Itku ja surkuttelu ja syyn sysääminen EU:lle ei tässä nyt auta."

    Globaalisaatiota vastaan voi taistella, mutta monet hyväksyvät sen ja käyttävät sitä hyväkseen keppihevosena, jotta työntekijöiden etuja ja palkkoja saadaan karsittua.
    Paljon voidaan tehdä, jos halua löytyy. Ei globaalisaatio ole hallitsematon voima.

    "=> Voi kunpa se olisikin näin yksinkertaista. tuosta seuraisi se, että myös EU:n tuotteille asetettaisiin vastaavasti korkeita tullimaksuja ja kierre on valmis. Toisaalta tuo aiheuttaisi myös sen, että monien tuotteiden hinnat nousisivat huimasti - ja tätä kuluttajat, EU:n kansalaiset eivät sulattaisi."

    Miksei se voisi olla näin yksinkertaista? USA suojaa omaa tuotantoaan samalla kun vaatii Kiinaa avamaan kaupan USA:n tuotteille.

    Edelleen EU:n talousalue on iso ja Unionin alueella on vapaakauppa alue. Muu maailma, kuten Aasia on iso potentiaalinen kauppa-alue, jossa riittää asiakkaista EU:n ulkopuolella sijaitsevalle teollisuudelle.

    Kun EU:n tuotantolaitosten samanlainen kilpailukyky turvataan unioinin sisällä, voidaan tänne tuotavilta tuotteilta vaatia samaa. Jos sitä ei ole, niin tullit ovat aiheellisia.

    Mitä pidät globaalisaation yhdestä kukkasesta, että EU-maissa on tiukat CO2-päästökiintiöt ja maksut, mutta joku Kiina ei noudata niitä?
    Sekö on globaalisaatiossa oikein, että Kiina saa ansaitsematonta kilpailuetua, että saastuttaa pahemmin kuin EU-maat?

    Kyse on siitä, että EU on pettänyt kansalaisten odotukset, eikä pidä tarpeeksi hyvin kansalaisten puolta.
    Siksi se täytyy voimakkaasti viestittää Brysseliin, jotta he huomaisivat sen. Jos me vain mukisematta hyväksymme kaikki norsunluutornin kotkotukset, niin ansaitsemme kaikkin ongelmat, jotka globaalisaatio ja EU tuo.

    Jos EU ei ole tarpeeksi hyvä puolustaakseen kansalaisten etua, niin kuuluu normaaliin historialliseen kehitykseen että liittoutuma kaatuu.

    -EU:n lisämaksut eivät ole hyötyihin nähden Suomelle mikään ongelma. Tolkuton verotus taas on.

    - "Miksei siis pienet EU maat voi kapinoida?"

    => Hyvä pointti, mutta se on pienistä maista kiinni, ei EU:sta. Suomen pahin ongelma on se, että maasta puuttuu rakentava EU-kriittisyys. Ainoa kritiikki vaatii eroa Unionista, vaikka se ei ole mikään todellinen ratkaisu yhteenkään ongelmaan.

    "Duunarin käteenjäävä palkka ei ole ongelma. Jos tilastoja katsotaan, niin keskimääräinen EU-jäsenmaidenpalkkojen mukaan Suomessa ei palkat ole korkealla. "

    => Osittain näin. Palkan sivukustannukset ovat täällä todella korkeat, mutta niilläpä sitä juuri ylläpidetään hyvinvointivaltiota. Joillakin aloilla tässä maassa on yksinkertaisesti aivan liian suuret työvoimakustannukset. Paperiteollisuus on ensimmäinen uhri, joka tulee kärsimään maassamme ja paljon. Metsäyhtiöt eivät enää tee Suomeen uusinvestointeja, vaan ne tehdään muualle. Eräs syy on korkeat työvoimakustannukset ja työmarkkinoiden täydellinen joustamattomuus.

    "Niin. Globaalisaatio ei varmaan koske mäkkärin työntekijöitä, siivoustyöalaa, muita matalapalkka aloja? "

    => Varsin pitkälle näin. Hampurilaisia kun ei voida paistaa Kiinassa, eikä Toholampelaisen konttorin lattioita voida pyyhkiä Kiinassa. Mutta paperia voidaan tehdä mainiosti Brasiliassa ja kännyköitä Pekingin liepeillä. Autoja voidaan koota Turkissa ja vaatteita ommella Virossa. Kenkäteollisuushan Suomesta on ajautunut alas jo kauan sitten.

    USA on maailman rikkain valtio, joten sillä on aivan erilaiset neuvotteluasemat globaalisti kuin esimerkiksi EU:lla. Eihän maan edes tarvitse hyväksyä Kioton ilmastosopimusta, kun se vaikuttaisi haitallisesti USA:n teollisuuteen. Mutta kyllä se Siperia opettaa, pienen läksyn USA sai jo WTC-iskuissa ja toisen New Orleansin tulvissa. Ilmastomuutos ja hurrikaanit alkavat takoa maata yhä kiihtyvällä vauhdilla.

    "Miksei se voisi olla näin yksinkertaista? USA suojaa omaa tuotantoaan samalla kun vaatii Kiinaa avamaan kaupan USA:n tuotteille."

    => Ei se ole, kuten ei myöskään USA:n ja Kiinan kaupankäynnissä.

    "Mitä pidät globaalisaation yhdestä kukkasesta, että EU-maissa on tiukat CO2-päästökiintiöt ja maksut, mutta joku Kiina ei noudata niitä?
    Sekö on globaalisaatiossa oikein, että Kiina saa ansaitsematonta kilpailuetua, että saastuttaa pahemmin kuin EU-maat? "

    => Kiinan teollistumisen kehitys on niin paljon länsimaita jäljessä, että siirtymäaika Kiinalle on aivan perusteltua. Kyllä hekin päästötalkoisiin mukaan tulevat aikanaan, se on selvä. Sen sijaan USA:n armoa minä en ymmärrä, siellä asia ei ole teknologiasta kiinni. Kuinka surkeaan jamaan maapallon ilmaston pitää mennä, että he ymmärtävät mistä tässä on kyse?

    EU on varmasti pettänyt monien kansalaisten odotuksia, koska ne odotukset olivat liian korkealla. Ei EU mikään paratiisi ole, eikä siitä myöskään sellaista voi tulla. Täytyy muistaa, että myös Suomi on pettänyt monien kansalaistensa odotukset varsinkin 80- ja 90 -luvuilla, ylivelkaantuneita ihmisiä on paljon edelleen.

    EU nyt vain sattuu olemaan tällä hetkellä parempi vaihtoehto Suomelle kuin olla yksinäisenä saarekkeena sen ulkopuolella heikon valuuttansa ja kuihtuvan metsäteollisuutensa kanssa. Unohtamatta turvallisuuspoliittisia aspekteja.

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    Norja on ETA:n orja, ja joutuu muuttamaan lainsäädäntöään EU-direktiivejä vastaavaksi pystymättä itse vaikuttamaan lainkaan niiden sisältöön.

    Lisäksi Norja on vielä Naton, tuon kaamean sotilasliiton, orja.

    Eli ongelmansa kullakin, sano.

    Siis: European esim. todentaa, että EU on oruuttaja! TÄssä se on siis itse EU-kannattajan tekstissä julki tuotu?

    Vaan, Norjapa voi päättää, jatkaako orjuuteen vievällä tiellä! JA tällä hetkellä on suuntana vapaus ja oman öljyrahan käyttö! Puhumattakaan siitä, että Tanskia ei ole Ranska, vaan vähän vapaampi EU:n "säännöstelyistä"-oma raha ei oo paha!

    Samoin Islanti ui vapaana kuin turska, jolla ei ole uhkana EU-murska!

    Äänestä

  • EUlaista tunnustusta kirjoitti:

    ..."JA tällä hetkellä on suuntana vapaus ja oman öljyrahan käyttö!"

    => Milloinkahan Suomi alkaa käyttämään omia öljyrahojaan...?

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    ..."JA tällä hetkellä on suuntana vapaus ja oman öljyrahan käyttö!"

    => Milloinkahan Suomi alkaa käyttämään omia öljyrahojaan...?

    Oletteko tyhmiä?

    Sitä paitsi Norjan öljytulot ovat vain alle 20% kaikesta. NE laitetaan säästöön. Ja kelpaahan olla, kun jää jotkut tyhmät toisille menevät nettojäsenyydet maksamatta, kas kun ei ole orja, kuten EU-SUomi!

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    Joko sitä hyvinvointivaltiota taas lopetellaan? Mene kuule asumaan vaikka kuukaudeksi Petroskoihin ja tule sitten vasta puhumaan hyvinvointivaltion alasajosta. Siperia opettaa.

    "jäsenmaksut nousevat ja se nyhdetään kansalaisilta."

    => aivan kuten verot yleensäkin.

    " EU-byrokraatit keksivät mitä hullumpia todistuksia, jotka kansalaisten on pakko hankkia (viimeisimpänä esim. oman talon energiatodistus) "

    => Suomen byrokraatit ovat vielä pahempia tässä. Kun tontille rakentaa grillikatoksen pitää kierrellä naapureilta luvat. Jos naapuri ei lupaa anna, sillä ei kuitenkaan ole käytännön merkitystä.

    "- valtion omavaraisuus vähenee ruuantuotannossa, energiantuotannossa. Bisnesmiehet vetävät rahat "laillisesti" liiveihin. Kansalaiset maksaa. "

    => Ja samalla leivän hinta laskee koko ajan ja verotus kevenee kun ei tarvitse maksaa älyttömiä tukiaisia maanviljelijä-pankinjohtajille.

    "- työpaikat siirtyvät Kiinaan, kun EU kannattaa globaalia vapaa-kauppaa. Pitäisi edes oman jäsentalousalueen puolta, mutta ei. "

    => Juu, ja nopeammin siirtyisivät jos emme olisi Unionin jäseniä. Silti työttömyytemme on alhaisempi kuin ennen liittymistä 90-luvun alussa. Globalisaatio on täällä, ja siltä ei yksikään ulkomaankauppaa käyvä maa ole turvassa.

    "- isot EU-jäsen valtiot tuon taivaallista välittävät päätöksistä, mutta pieni "partiopoika-Suomi" on eturintamassa toteuttamassa kaikki hulluudet. "

    => Näinhän se demokratia toimii. Helsingin kansanedustajat eivät piittaa pätkääkään Kainuun ongelmista.

    "- tuloerot kasvavat, palkat romahtavat EU:n salliessa EU:n ulkopuoliset halpatyövoiman. "

    => Mikäli Suomen palkkakustannukset eivät putoa, lähtee se viimeinenkin työpaikka Kiinaan.

    "- EU on tuonut ison läjän järjettömiä direktiivejä, joita mittatikkuinsinööri-virkamiehet millintarkasti noudattavat. "

    => Ja näitä direktiivejä on noudatettava, vaikka ei olisi Unionin jäsenkään (vrt. Norja, joka on kuuliaisin direktiivien soveltaja omaan lainsäädäntöönsä). Unionin jäsenenä pääsemme sentään laatimaan niitä direktiivejä. Sillä ETAan meidän pitää kuulua joka tapauksessa, mikäli haluamme käydä kauppaa Euroopassa. Ja sitähän me haluamme, vai mitä?

    Tottakai suomessa on vähemmän työttömiä kuin ison laman aikana. Eu:lla ei siihen ole juuri osaa eikä arpaa. Ei ole mitenkään eu:n ansiota esimerkiksi Nokian menestystarinen jne.

    Tietenkään kansan ei tarvi olla tyytyväinen siihen että maksavat jollekin itäeuroopalle pakosta kehitysraa. Rahapula se on meillä meidän mittapuiden mukaan esimerkiksi kunnilla jotka laistavat jo päivähoidostakin.

    Leivän hinta laskee koko ajan???? No minäpäs sanon että eu-aikan öljyn hinta nousee koko ajan. Sama veto...

    Mikäli suomen palkkataso putoaa niin loppuu kohta se tämäkin maksaminen sinne eu -kassaan. Mutta on se nähty ettei niillä Kiinan menijöillä olekaan niin ruusuinen tulevaisuus monella ollut... Paperiala lienee yksi esimerkki.

    Me emme eu:ssa paljon näihin direktiiveihin vaikuta. Väitänpä että Norjalla on euroopassa yhtä paljon vaikutusvaltaa kuin suomellakin on tosiasiassa. No, ETA toisaalta olisi jättänyt mm. tämän 400 miljoonaa tänne...

    Äänestä

Sitä saatte mitä olette tilanneet?
SDP porvairt hyvinvoinnin tuhoajat!
Mieluummin Kokoomuksessa vasemmalla kuin SDP:ssä oikealla?

Äänestä

Ei kun ei tämä ollutkaan vakuutusyhtiö Etelän mainos. "Viestin hierarkia liian syvä."
Siispä vastausta eurooppalaiselle.

Jokainen pitää tietenkin omaa mielipidettään ja ajatusmaailmaansa oikeana. Europeanilla se on Eurooppa ja minulla Suomi. Jos itsekkyys menee henkilökohtaiselle tasolle, se on minunkin mielestäni mitä vastenmielisin ilmiö.

Oman "itsekkyysvyöhykkeeni" olen valinnut perinteisesti kansallisvaltiopohjalta. Omaa maata on ennenkin katsottu aiheelliseksi puolustaa mm. sodimalla.

Voidaan kysyä, mitä sitten ovat esim. työtaistelut.
Ja Radio Jerevan vastaa: Kansallista henkilökohtaisemmalle tasolle menevää itsekkyyttä.

Äänestä

voit epäillä, etteivät EU-tuet mene eliitin taskuun, ellet tiedä mitä eliitillä tarkoitettiin?

Äänestä
  • Totta kai voin epäillä - koska minä tiedän, ettei maatalouden EU-tuet mene eliitin taskuun. Ne menevät maanviljelijöille.

    Ellei "eliitti" sitten tarkoita maanviljelijää...

    Voisitko muuten sinä valistaa meitä kaikkia mitä tuo salaperäinen "eliitti" oikein tarkoittaa? Ketä siihen oiken mahtaa kuulua...?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kake kirjoitti:

on alkanut. Suomi maksaa satoja miljoonia,siitä että saa olla isojen poikien hiekkalaatikolla.
En tiedä mitä Suomi on hyötynyt Unionista.
Yritykset on voitu nyt myydä ulkomaisille omistajille. Ruuan hinnnan piti laskea. Nyt ruoka maksaa suunnilleen saman verran euroina kuin aikoinaan markkoina. Viljelijöiden tulot on tippuneet, josta seuraa maatalouden loppuminen.
Terveydenhuoltoa ajetaan alas, samoin sotaveteraanit ovat oman onnensa nojassa. Nytkin kerätään varoja Kaunialan sotavammasairaalan henkilökunnan palkkaamiseen. Häpeällistä. ollaan perustamassa nopean toiminnan joukkoja USA:n kätyriksi. Saadaan taas uusia invalideja.

EU:n KANNATTAJAT, KERTOKAA MISTÄ SUOMI OTTAA NÄMÄ EUROT SINNE KASSAAN, MITEN TULOT NOUSEE, ETTEI JOSTAIN LEIKATTAISI POIS. KUKA YAAS KÄRSII.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu