muisto vain

Otan siroa isä teresaa niskasta kiinni niin että oikein tuntuu. Hän parkuu siinä ja sanoo, että minun pitäisi päästää irti, mutten päästäkään. Otan terävän ruokaveitsen käteeni ja teen kivan viillon isä teresan niskaan. Pidän kuitenkin huolen siitä, että hän ei tähän viiltoon vielä kuole, vaan kärsii yhä jonkin aikaa. Siro isä teresa lupaa minulle, ettei valehtelisi enää koskaan, jos minä hänet nyt armahtaisin. Mutta minäpä en armahda! Riisun häneltä vaatteet pois ja ruoskin hänen kehonsa verille. Siro isä teresa istuu pienikokoisena maassa ja itkee. Seuraavaksi tartun häntä hiuksista kiinni ja raahaan hirttopuuhun. Siro isä teresa sanoo että "vittu mä en ymmärrä" ja lisään siihen "et niin, et ole ymmärtäväisen ihmisen arvoinen, vaan olet arvoltasi pelkkä eläin". Laitan köyden isä teresan kaulalle ja potkaisen häntä perseeseen niin lujaa kuin vain ikinä jaksan (eli tosi lujaa). Hän huutaa ollessaan hirressä, mutta niin minäkin huusin ensimmäisen kerran, kun tajusin erään asian. Siro isä teresa kituu kuollessaan aivan selvästi ja siitä voin vain todeta, että se on TÄYSIN oikeudenmukaista häntä kohtaan. Hän ja hänen valheensa....