Islam ja helluntai?

Tänään Aamulehti kirjoittaa uudesti syntyneestä islamilaisesta naisesta. Nyt olen ymmälläni: miten eroaa teidän helluntailaisten uudesti syntyminen islamilaisen vastaavasta, bai onko kyse ihan samasta asiasta?

Olen monet kerrat saanut täällä kuulla, etten voi käsittää "opetuksianne" ja varsinkaan "totuutta", joka minusta on tahallista valehtelua, koska en ole uudestisyntynyt. Siis MIKÄ tämä teidän ja islamilaisten ilmiö oikein on? Onko tellä yhteiset optikot, jotka toimittavat vääristäviä silmälaseja "uskoville"?
591566
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 59

Vanhimmat

uutisten hämätä,voihan islamilaisetkin jollain joogaa vastaavalla ,itseään silulliseen nirvanaan suggestoivalla menetelmällä itsensä vaivuttaa sielun tasolla.
Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä aidon,Jeesuksen veren kautta tapahtuvaan uudestisyntymiseen,vain ja ainostaan Jeesus Kristus voi uudestisynnyttää ihmisen kuolleesta henkisestä tilasta elävään hengelliseen elämään,kaikki muut on ihmisen itsensä aikaan saatuja henkisiä ja sielullisia ,kehoon perustuvia tuntemuksia,eikä siinä todellakaan synny mitään uutta,sensijaan Jumala luo uutta. "Vanha on kadonnut,katso uusi on sijaan tullut."

Äänestä
  • "-- jollain joogaa vastaavalla ,itseään silulliseen nirvanaan suggestoivalla menetelmällä itsensä vaivuttaa sielun tasolla."

    Niin, kysymys kuului, että mitä eroa...

    Äänestä

  • Jahas: ja taas rapsahti tuomio Ritarilta! Mistä voit olla niin varma, että islamilaisen uudesti syntyminen on jotain erilaista kuin oma, rakas helluntailahkosi markkinoima? Asenteesi islamiin on syrjivä, katselet ko. uskonnon HARJOITTAJIA ylempää luullen itse olevasi jumala. No, ei ollut uutta. Et myöskään perustellut ainoaakaan väitettäsi millään. Kebeät ovat helluntailaisten eväät!

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Jahas: ja taas rapsahti tuomio Ritarilta! Mistä voit olla niin varma, että islamilaisen uudesti syntyminen on jotain erilaista kuin oma, rakas helluntailahkosi markkinoima? Asenteesi islamiin on syrjivä, katselet ko. uskonnon HARJOITTAJIA ylempää luullen itse olevasi jumala. No, ei ollut uutta. Et myöskään perustellut ainoaakaan väitettäsi millään. Kebeät ovat helluntailaisten eväät!

    On vain yksi Raamattu,joka on Jumalan sanaa,ja on vain yksi Jeesus Kristus joka on kuollut syntiemme tähden,ja joka voi Sanan ja Pyhän Hengen kautta uudestisynnyttää elävään uskoon.
    Islamilaisilla ei ,ikävä kyllä ole tätä Raamatun Jeesusta,joka voisi heillekin antaa uudestisyntymisen ilon ja riemun.
    Heillä ei ole ylösnousstta Vapahtajaa,ja siksi he eivät voi myöskään uudestisyntyä,paitsi jos uskovat Raamatun Jumalaan ja antavat elämänsä Jeesukselle,siinä mielessä he kyllä ovat yhtä arvolliset kuin kuka tahansa,saamaan syntinsä anteeksi ja mahdollisuuden uudestisyntyä Jeesuksen ansion tähden.

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    Kuitenkin islamilaiset puhuvat TÄSMÄLLEEN samaan sävyyn uudestisyntymästä kuin sinä. Miten mahdat voida olla varma siitä, että olet yksi oikeassa ja he väärässä. Pitäisikö olla "uudestisyntynyt" voidakseen olla varma? Entäs, jos on islamilainen uudestisyntynyt ja ON varma siitä, että juuri se OMA uusi syntymä onkin oikea?

    Suoraan sanoen minusta te MOLEMMAT puhutte silkkaa sontaa: ihminen syntyy VAIN kerran. Muu on seonneiden houretta, joka antaa luvan valehdella ja luulla omia käsityksiä jumalan sanomiksi, kuten mm. sinä usein teet. Joka itsensä ylentää, se alennetaan - muistaisitpa edes hetken sen, oi Ritari!

    Poikalapsi on mahtavin esimerkki mitä minä olen aikuisista "kristityistä" nähnyt.

    On surkuteltavan hauskaa nähdä,että joku suomessakin on noin metsittynyt raamatun suhteen.

    Oletko tosissasi noin tietämätön vai tekeydytkö?

    Ymmärrykseni asenteeseesi selkenee päivä päivältä,kun seuraa raamatun vastaisuuttasi.

    Tiedätkö edes ketkä ovat "kristittyjä"? oletko itse?

    Tämä minun täytyy kyllä "juoruta" vaimolleni,että yks homo "uskovainen" on opin alkeissa todellisesti.

    Jeesuksen edessä,ja tunnustat,että Hän on Herra,ja uudestisynnyt,niin sittenpähän tiedät,et ennen voisikaan,olet niin lihanmielinen kuin olla voit,että et voisikaan käsittää mitään hengellistä,kaiketi tämän myönnät,se on jo hyvä alku paranemiseen !

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Jos ajatellaan aikaa, jolloin Raamattu on kirjoitettu ja jossa sinäkin kuvitelmissasi elät, on näillä korkeuksilla ollut korpimetsää ihan toisessa määrin kuin nykyään.

    Miksi sinä et itse elä Raamatun mukaisesti vaan yrität vaatia sitä toisilta? Älä kysy minulta, missä kohdassa et noudata Raamatun mukaisuutta. Tajuat kai sen hyvä mies itsekin.

    Metsänhoidosta sen verran, että jos latva on laho, niin on yleensä jo tyvikin. Tietysti sanotaan niinkin, että mitä lahompi puu, sitä kovempi oksa. Yleensä uskon vanhoihin sanontoihin, tuosta en tosin ole varma, pitääkö aina paikkaansa...

    Nöyrry itse ja lopeta valehtelu. Minä uskon Jumalaan ja luotan siihen, että Hän kerran sinunkin valheesi ja paskapuheesi punnitsee. Nöyrry ja myönnä, että et ole ihmistä kummempi sinäkään, vaikka jumalaksi itsesi oletkin korottanut.

    Kuinkahan nöyränä sinunkin horinoitasi pitäisi kuunnella? Huh: HÄPEÄ edes panetteluasi, jos et muita valheitasi osaa hävetä.

    Kukapa se ei näin joulun alla vähän lihanmielinen olisi? Hyvä ettei hurskaan ritarinkin uunissa jo kohta kinkku tirise.

    Äänestä

  • UPDATE_7593888 kirjoitti:

    Jos ajatellaan aikaa, jolloin Raamattu on kirjoitettu ja jossa sinäkin kuvitelmissasi elät, on näillä korkeuksilla ollut korpimetsää ihan toisessa määrin kuin nykyään.

    Miksi sinä et itse elä Raamatun mukaisesti vaan yrität vaatia sitä toisilta? Älä kysy minulta, missä kohdassa et noudata Raamatun mukaisuutta. Tajuat kai sen hyvä mies itsekin.

    Metsänhoidosta sen verran, että jos latva on laho, niin on yleensä jo tyvikin. Tietysti sanotaan niinkin, että mitä lahompi puu, sitä kovempi oksa. Yleensä uskon vanhoihin sanontoihin, tuosta en tosin ole varma, pitääkö aina paikkaansa...

    Arvelen,että olet hiukan "ystävääsi"edellä raamatun tiedossa,kirjoitustesi perusteella,vaan et ole vielä "kiihko"kristittynä esiintynyt.

    Katos minä en eläkään ,niin raamatullisesti kun arvelet,vaan teen melkoisesti virheitä,jopa silloin kun "latva" ei ollut niin lahonnut kuin tänään.

    Se ei ole vielä tuo lahoamis prosessi kokonaan vienyt ja siitä olen kiitollinen Jeesukselle.

    Muuten on hyvä elää Kristuksen yhteydessä,eli Kristuksessa.

    Jos tahdot tietää miten sitä eletään Kristuksessa,niin vastaan vain näin,että anna Hänen tulla elämäsi Herraksi.

    Jos taas ihmetelet ,miten Kristuksessa niin monet mahtuvat elämään,niin mieti tätä kaunista suomenkieltä ,jossa joskus mahtuu porukka puolukassakin olemaan,joten sellasta tää vapaus on,ei tartte papeilta eikä "vaimoltas " neuvoja onkia.
    ERÄÄLLÄ TAVALLA OLEN ILOINEN,ETTÄ POIKALAPSI EI TUNNE "KIRJOITUKSIA " KANTTA EDEMMÄLLE.
    Sehän antaa uutta toivoa paremmasta huomisesta,hänenkin kohdalla.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Nöyrry itse ja lopeta valehtelu. Minä uskon Jumalaan ja luotan siihen, että Hän kerran sinunkin valheesi ja paskapuheesi punnitsee. Nöyrry ja myönnä, että et ole ihmistä kummempi sinäkään, vaikka jumalaksi itsesi oletkin korottanut.

    Kuinkahan nöyränä sinunkin horinoitasi pitäisi kuunnella? Huh: HÄPEÄ edes panetteluasi, jos et muita valheitasi osaa hävetä.

    ...on jotain mitä kristitty saarnaaja alituisesti peräänkuuluttaa kaikilta muilta paitsi ei itseltään.

    Äänestä

olet vakuuttanut tällä palstalla, että olet kristitty, mutta et kuitenkaan mukamas ymmärrä, mitä eroa on kristinuskolla ja islamilaisuudella. uudestisyntymä, kuten taatusti tiedät, on yksi yleis-kristinuskon peruskäsitteistä, eikä, kuten äänekkäästi provosoit, yksinomaan helluntailaisuudesta lähtenyttä oppia.

ottaisit tosi mielessä selvää Jeesuksesta, niin et täällä tarvitse kysellä (noinkin tyhmiä kysymyksiä), mitä eroa on Jeesuksella ja muhammedilla. Jeesus kun on kaikkien häneen uskovien uudestisynnyttävä Vapahtaja, ei yksin helluntailaisten.

Äänestä
  • Jos täs joku väärin ymmärsi tahallaan niin katopas sinne peiliin.

    Ei kysytty mikä ero on islamilaisuudella ja kristinuskolla, vaan mikä ero on ilmiöllä nimeltä UUDESTISYNTYMINEN islamilaisuudessa ja kristinuskossa.

    Mielestäni kysymys on erittäin aiheellinen, koska kristityt uskovaiset, ne "elävän uskon" omaavat tykkäävät niin kovin mennä sen "uudestisyntymisensä" taakke piiloon kun pitäisi selittää jotakin mitä ei osata selittää.

    Tyypillisin selitys kuuluu halveksivasti, ja ylemmyydentuntoisesti: "Ei sulle kannata mitään selittää eikä keskustelua kannata jatkaa koska sinä et pysty ymmärtämään koska et ole UUDESTISYNTYNYT uskovainen."

    Hyvin helposti uskovainen silloin, kun joku uskoon liittyvä ristiriita tulee liian ilmeiseksi, eikä sitä pystytä myöntämään "koska meidän uskossamme ei ole mitään ristiriioja", alkaa vääntämään uskostaan jotakin mystistä salaisuutta, ja varsinkin raamatusta jotakin ihmeellistä salakieltä, jonka vain ne UUDESTISYNTYNEET kykenevät YMMÄRTÄMÄÄN.

    Monesti kuulee sellaisia väittämiä että vasta Pyhä Henki "kirkastaa" raamatun sanan siten että sen voi ymmärtää "oikein".
    (Kummasti tosin myös näiden "uudestisyntyneiden" tulkinnat eroavat toisistaan, ja samalla tavalla nämä "uudestisyntyneet" riitelevät keskenään siitä miten tulisi elää ja miten raamattua tulisi tulkita ;-). Silloin taas alkaa tappelu siitä kuka on OIKEASTI uudestisyntynyt ja kuka ei. Jokainen uskovainen on omasta mielstään se "oikea" uudestisyntynyt.)

    Vaikka uudestisyntymä on yleiskristillinen käsite, siihen ei vedota missään muualla niin paljoa kuin vapaiden suuntien piirissä. Ja onhan ymmärrettävää, että koska hellaripalstalla ollaan, täällä puhutaan nimenomaan helluntailaisuudesta, joten jos sinä siitä provosoidut, olisi ehkä taas aihetta miettiä mistä moinen johtuu. Sanotaan, että tyhmä ei ole se joka provosoi, vaan se joka provosoituu. No provosoitumisenkin ymmärtää joskus, jos on kysymys oikeasta provosoimiesta. Tässä aloituksessa ei ole mitään provosoivaa.

    Onko siis niin, että uudestisyntminen liittyy vain kristinuskoon, vai voisiko olla niin että esim. muslimi voi uudestisyntyä omassa uskossaan, jolloin myös hänelle "kirkastuu" Koraanin sanoma ihan eri tavalla kuin maallistuneille muslimeille tai muille talliaisille?

    Muslimi voisi siis sanoa esim. sinulle, että sinä et tajua hänen uskoaan koska et ole uudestisyntynyt hänen näkökulmastaan.

    Äänestä

  • fladnag kirjoitti:

    Jos täs joku väärin ymmärsi tahallaan niin katopas sinne peiliin.

    ei tässä ole varaa halveksi ketään ylemmyydentuntoisesti. sama Jeesuksen uudestisyntymisvaade koskee minua, samoin, kuin koskee sinua ja islamistia.
    eri asia sitten on, kuka haluaa olla kenenkin vapahdettu.

    uudestisyntyminen on vasta alkua Jeesuksen seuraamisessa. silloin ei välttämättä olla edes raamattua aukaistu, saatikka että oltaisiin sen tulkitsija-neroja. senhän jo tiesitkin, vai kuinka?
    tiesit senkin, että muslimi ei voi uudestisyntyä Jeesuksen opetuksen mukaan, joka kuuluu näin:

    "MINÄ olen tie, totuus ja elämä, kukaan ei tule Isän tykö muutoin, kuin minun kauttani."

    siinä on siis ero islamin ja kristinuskon välillä ja sen eron esilletuominen on tässä keskustelussa kyllä varsin tärkeä juttu.

    Äänestä

  • Miten tämä kristinuskon peruskäsite uudestisyntymä määritellään? Wikipediasta esim. en löytänny selitystä.

    Äänestä

  • tode' kirjoitti:

    ei tässä ole varaa halveksi ketään ylemmyydentuntoisesti. sama Jeesuksen uudestisyntymisvaade koskee minua, samoin, kuin koskee sinua ja islamistia.
    eri asia sitten on, kuka haluaa olla kenenkin vapahdettu.

    uudestisyntyminen on vasta alkua Jeesuksen seuraamisessa. silloin ei välttämättä olla edes raamattua aukaistu, saatikka että oltaisiin sen tulkitsija-neroja. senhän jo tiesitkin, vai kuinka?
    tiesit senkin, että muslimi ei voi uudestisyntyä Jeesuksen opetuksen mukaan, joka kuuluu näin:

    "MINÄ olen tie, totuus ja elämä, kukaan ei tule Isän tykö muutoin, kuin minun kauttani."

    siinä on siis ero islamin ja kristinuskon välillä ja sen eron esilletuominen on tässä keskustelussa kyllä varsin tärkeä juttu.

    ...itse kirjoitukseen oikeastaan mitään, vaan latelit (tavan vuoksi?) muutaman ympäripyöreän fraasin.

    Mikähän siinä on että tuon "uudestisyntymisen" myötä tuntuu se luetun ymmärtäminen katoavan tyystin. Vai osuiko PakanaF kiusallisen lähelle??

    Äänestä

uskovat jumalaan, mutta pitävät jumlanpilkkana että jumlalla olisi ollut poika Jeesus. Mutta kyllä he koraanissaan puhuvat Jeesuksesta, ja Mariasta joka synnytti yksin Jeesuksen jonkun palmun alla. He elävät lain alla, ja yrittävät omilla teoillaan miellyttää Jumalaa, mutta pelastusta eli syntiensovittajaa heillä ei ole.
Koraania hiljan tutkineena.
Ja he ksotavat jos tästä islamiuskosta eroaa joku ja kääntyy kristityksi. He tappavat vaikka oman lapsensa jos näin käy. Aika julmaa, eikö.
Vääräuskoiset pois vain.
Armoton kirja tuo koraani. Vaikka paljon hyviä asioitakin siellä on niinkuin yleensä uskonnoissa onkin.

Äänestä
  • "He tappavat vaikka oman lapsensa jos näin käy." Yleistyksesi ei pidä paikkaansa reaalimaailmassa, kuten ei pidä moni yleistävä väitteesi muissakaan asioissa. Katsos kun Koraanin sanomiset ovat eri asia kuin käytännön elämä. Näinhän se on teillä helluntailahkolaisillakin: yhtä puhutte, ihan toista teette.

    Peruskysymykseen et vastannut. Onko uudesti syntyminen islamilaislla samanlainen kuin teillä helluntaihemmoilla?

    Äänestä

  • "Ja he kostavat jos tästä islamiuskosta eroaa joku ja kääntyy kristityksi. He tappavat vaikka oman lapsensa jos näin käy. Aika julmaa, eikö."

    ...

    Nonnii siinä tulee taas oikein tarkoitushakuista yleistystä. Mihinköhän islamilaisuuden haaraan sinä tarkasti ottaen viittaat kertoessasi meille että muslimit "tappavat oman lapsensa jos tämä kääntyy kristityksi"?
    Islamilaisuudessa on monia monia eri haaroja. On sunnit, shiiat ja niin edelleen ja niin edelleen... sekä vieläkin enemmän eroja on yksittäisten yhteisöjen ja ihmisten kesken. Aivan samalla tavalla kuin on kristinsukossakin.

    Siihen millä tavalla sitä islamia toteutetaan käytännössä, vaikuttaa erityisesti mm. sivistyksen taso. Suurin osa äärimmäisistä uskonnollisista fanaatikoista löytyy sieltä missä on köyhyyttä ja koulutustaso on alhainen.

    Kuule ihan samalla tavalla voisi yleistää että kristinuskoon kuuluu luopion hylkääminen perheyhteisöstä koska monet kristityt uskovaiset hylkäävät perheenjäsenensä joka valitsee toisen tien.

    Aivan samalla tavalla voisi yleistää jonkun tiukan lestadiolaisyhteisön, jossa harrastetaan lasten pieksentää ja jossa ei katsota tv:ta, että kaikki kristityt käyttäytyvät samoin.

    Tai aivan samalla tavalla voisi sanoa että kristinuskoon kuuluu tappaminen ja se oikeuttaa sodan alkamisen, kun katsoo vaikkapa George W. Bushin motiiveja hyökätä Irakiin. George on hyvin syvästi uskovainen kristitty eikä voisi aloittaa sotaa ellei hänen uskonsa sitä hyväksyisi.

    Ooksä muuten koskaan lukenut raamattua kuinka paljon...? Raamatun Jumala on hyvin julma, raaka ja armoton. Se armollinen ja rakastava Jumala esiintyy raamatussa vain uudesa testamentissa vähän aikaa, ja siitäkin voidaan olla montaa mietä kuinka "armollista" on uhrata oma poika. Itseasiassa voisi sanoa, että ne muslimit, jotka ylpeänä suostuttelevat omat lapsensa itsemurhapommittajiksi antaakseen heille marttyyrinkruunun päähän, toimivat jotenkin KUMMAN TUTULLA tavalla;

    Samalla tavalla kuin kristittyjen Jumala, joka uhrasi oman poikansa. ;-P

    Toisaalta voisi ajatella, että islamiin liittyy paljon enemmän ajatus siitä, että ihmisen tulee kantaa VASTUU ja seuraukset teoistaan, kun taas kristnuskoon liittyy tämä Golgatan pikapesula, jonka kautta voi kätevästi päästä kaikista synneistään eroon. Voisi siis ehkä sanoa että islam opettaa paljon paremmin vastuun kantamista kuin kristinusko, joka on tehty kuin mittatilaistyönä kaikille rikollisille ja pahantekijöille, jotta he pääsisivät tekojensa seurauksista eroon.

    Kaikki katsos riippuu siitä millä asenteella niihin uskonnollisiin teoksiin asennoituu. Ei ole ihme jos Koraanikin on "armoton kirja", kun sitä lukee kuin piru Koraania. =)

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    "He tappavat vaikka oman lapsensa jos näin käy." Yleistyksesi ei pidä paikkaansa reaalimaailmassa, kuten ei pidä moni yleistävä väitteesi muissakaan asioissa. Katsos kun Koraanin sanomiset ovat eri asia kuin käytännön elämä. Näinhän se on teillä helluntailahkolaisillakin: yhtä puhutte, ihan toista teette.

    Peruskysymykseen et vastannut. Onko uudesti syntyminen islamilaislla samanlainen kuin teillä helluntaihemmoilla?

    Voiko tuon "homommin" ilmaista:D

    Äänestä

  • Nasse kirjoitti:

    Voiko tuon "homommin" ilmaista:D

    Nimimerkillinen olet mutta et rekisteröidysti. En usko sinuun, olet wannabe-Nasse. Haluatko pönkittää uskottavuuttasi Nassea esittämällä, kuten hihhulit esittämällä Jumalaa?

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    "He tappavat vaikka oman lapsensa jos näin käy." Yleistyksesi ei pidä paikkaansa reaalimaailmassa, kuten ei pidä moni yleistävä väitteesi muissakaan asioissa. Katsos kun Koraanin sanomiset ovat eri asia kuin käytännön elämä. Näinhän se on teillä helluntailahkolaisillakin: yhtä puhutte, ihan toista teette.

    Peruskysymykseen et vastannut. Onko uudesti syntyminen islamilaislla samanlainen kuin teillä helluntaihemmoilla?

    sama asia, heillä ei ole Jeesusta joka pelastaa.
    Heidän tekonsa on se joka vie heidät paratiisiin.
    Ja tuo on kyllä ihan totta että Koraanissa kosto on kristityn kohtalo. Lui juuri kirjan naisesta joka kääntyi muslimista kristityksi. Alkoi kova vaino, laittoivat hänen kauniin kotinsa palamaan kun he olivat sisällä jne. luehan koraania mitä siellä sanotaan muslimista joka kääntyy 'vääräuskoiseksi' Meidän on kosto jne.

    Äänestä

  • hansutuulia kirjoitti:

    Maailmanhistoriassa on PALJON esimerkkejä myös siitä, että "kristityt" ovat vainonneet muihin uskontoihin kääntyneitä. Te helluntailaiset tunnutte ahkeraan vainoavan kaikkia mahdollsia vähemmistööryhmiä, koska "jumalanne ääni" antaa päänne sisällä oikeuden syrjintään, sortoon, valehteluun ja kaksinaamaisuuteen. Toivon, ettei se ala antaa lupia myös pommittamiseen, muuhunkin kuin sanalliseen terrorisointiin.

    Islam saattaa ihan hyvin olla yhtä oikeassa kuin kristinusko, tai yhtä väärässä. Joka tapauksessa islamilaisiakin on monenlaisia, kuten kristittyjäkin. Kaikki islamilaisetkaan eivät ole ollenkaan fundamentaaleja, kuten kaikki kristityt eivät ole helluntaihurahtaneita.

    ja lainausmerkeissä tosiaankin. Eivät he ole oikeita uskovia jotka sellaisia tekoja tekevät.
    Kirkot oikein vainosivat niitä ihmisiä jotka todella kääntyivät Jeesuksen puoleen ja antoivat pelastaa elämänsä. Heitä poltettiin vääräuskoisina. Mutta uskosta ei kylläkään ole tietoa. Ihminen joka valitsee vainon Jeesukseen uskovia kohtaan ei ole uskovainen. Fariseuksia on ollut aina ja tulee olemaan.

    Oletkos varma, ettet itsekin kuulu joukkoon "kristityt"? Voitko kirkkain silmin väittää, ettei pikku helluntaiseurakuntasi vainoa ketään? Jos voit, valehtelet.

    "Ihminen joka valitsee vainon Jeesukseen uskovia kohtaan ei ole uskovainen."

    Mutta ihminen joka valitsee vainon homoja, muslimeja tai maallistuneita luterilaisia kohtaan Jeesuksen nimessä, on uskovainen?

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Oletkos varma, ettet itsekin kuulu joukkoon "kristityt"? Voitko kirkkain silmin väittää, ettei pikku helluntaiseurakuntasi vainoa ketään? Jos voit, valehtelet.

    Uskovan ei tule vainota ketään. Uskovissa on erilaisia ihmisiä ja jos joku tekee pahaa toiselle, hän on siitä vastuussa Jumalan edessä.

    Äänestä

  • fladnag kirjoitti:

    "Ihminen joka valitsee vainon Jeesukseen uskovia kohtaan ei ole uskovainen."

    Mutta ihminen joka valitsee vainon homoja, muslimeja tai maallistuneita luterilaisia kohtaan Jeesuksen nimessä, on uskovainen?

    käsitykset uskovista. Vainoavatko uskovat homoja? ei minun tietääkseni. Meidän penkeissä saa istua homot, huorat, alkoholistit, mutta saavat kuulla evankeliumia ihan samalla siinä kuin kuka tahansa ihminen. Synnistä tulee kertoa jokaiselle ihmiselle, koska synti ei peri taivaan valtakuntaa. Jokainen ihminen on tehnyt syntiä ja tarvitsee Jeesusta.

    Äänestä

  • UPDATE_7593888 kirjoitti:

    Nimimerkillinen olet mutta et rekisteröidysti. En usko sinuun, olet wannabe-Nasse. Haluatko pönkittää uskottavuuttasi Nassea esittämällä, kuten hihhulit esittämällä Jumalaa?

    Olen yhtä vakuuttava kuin työtön työmies:D

    Äänestä

  • Nasse kirjoitti:

    Olen yhtä vakuuttava kuin työtön työmies:D

    Taidat vähän olla ollaksesi ollessasi olevinasi olemassa oleva Nasse.

    Äänestä

  • hansutuulia kirjoitti:

    käsitykset uskovista. Vainoavatko uskovat homoja? ei minun tietääkseni. Meidän penkeissä saa istua homot, huorat, alkoholistit, mutta saavat kuulla evankeliumia ihan samalla siinä kuin kuka tahansa ihminen. Synnistä tulee kertoa jokaiselle ihmiselle, koska synti ei peri taivaan valtakuntaa. Jokainen ihminen on tehnyt syntiä ja tarvitsee Jeesusta.

    "Ihminen joka valitsee vainon Jeesukseen uskovia kohtaan ei ole uskovainen."

    Ihminen, joka valitsee vainon muita kuin Jeesukseen uskovia kohtaan voi siis olla uskovainen?

    Näin asia olis sun yllä olevasta kommentista pääteltävisä. Miten on?

    Äänestä

  • fladnag kirjoitti:

    "Ja he kostavat jos tästä islamiuskosta eroaa joku ja kääntyy kristityksi. He tappavat vaikka oman lapsensa jos näin käy. Aika julmaa, eikö."

    ...

    Nonnii siinä tulee taas oikein tarkoitushakuista yleistystä. Mihinköhän islamilaisuuden haaraan sinä tarkasti ottaen viittaat kertoessasi meille että muslimit "tappavat oman lapsensa jos tämä kääntyy kristityksi"?
    Islamilaisuudessa on monia monia eri haaroja. On sunnit, shiiat ja niin edelleen ja niin edelleen... sekä vieläkin enemmän eroja on yksittäisten yhteisöjen ja ihmisten kesken. Aivan samalla tavalla kuin on kristinsukossakin.

    Siihen millä tavalla sitä islamia toteutetaan käytännössä, vaikuttaa erityisesti mm. sivistyksen taso. Suurin osa äärimmäisistä uskonnollisista fanaatikoista löytyy sieltä missä on köyhyyttä ja koulutustaso on alhainen.

    Kuule ihan samalla tavalla voisi yleistää että kristinuskoon kuuluu luopion hylkääminen perheyhteisöstä koska monet kristityt uskovaiset hylkäävät perheenjäsenensä joka valitsee toisen tien.

    Aivan samalla tavalla voisi yleistää jonkun tiukan lestadiolaisyhteisön, jossa harrastetaan lasten pieksentää ja jossa ei katsota tv:ta, että kaikki kristityt käyttäytyvät samoin.

    Tai aivan samalla tavalla voisi sanoa että kristinuskoon kuuluu tappaminen ja se oikeuttaa sodan alkamisen, kun katsoo vaikkapa George W. Bushin motiiveja hyökätä Irakiin. George on hyvin syvästi uskovainen kristitty eikä voisi aloittaa sotaa ellei hänen uskonsa sitä hyväksyisi.

    Ooksä muuten koskaan lukenut raamattua kuinka paljon...? Raamatun Jumala on hyvin julma, raaka ja armoton. Se armollinen ja rakastava Jumala esiintyy raamatussa vain uudesa testamentissa vähän aikaa, ja siitäkin voidaan olla montaa mietä kuinka "armollista" on uhrata oma poika. Itseasiassa voisi sanoa, että ne muslimit, jotka ylpeänä suostuttelevat omat lapsensa itsemurhapommittajiksi antaakseen heille marttyyrinkruunun päähän, toimivat jotenkin KUMMAN TUTULLA tavalla;

    Samalla tavalla kuin kristittyjen Jumala, joka uhrasi oman poikansa. ;-P

    Toisaalta voisi ajatella, että islamiin liittyy paljon enemmän ajatus siitä, että ihmisen tulee kantaa VASTUU ja seuraukset teoistaan, kun taas kristnuskoon liittyy tämä Golgatan pikapesula, jonka kautta voi kätevästi päästä kaikista synneistään eroon. Voisi siis ehkä sanoa että islam opettaa paljon paremmin vastuun kantamista kuin kristinusko, joka on tehty kuin mittatilaistyönä kaikille rikollisille ja pahantekijöille, jotta he pääsisivät tekojensa seurauksista eroon.

    Kaikki katsos riippuu siitä millä asenteella niihin uskonnollisiin teoksiin asennoituu. Ei ole ihme jos Koraanikin on "armoton kirja", kun sitä lukee kuin piru Koraania. =)

    Ugandassahan vaikuttaa terroristijoukko nimeltään Herran Vastarinta-Armeija, joka pyrkii kaappaamaan vallan maassa ja perustamaan Ugandaan raamatun oppien mukaisen valtion. Herran työssä on luonnollisesti kaikki keinot sallittua, joten nämä hurskaat kristityt harrastavat mm. lapsisotilaiden käyttöä ja muuta kivaa...

    Eli jos nyt sovellamme tuota kristillistä logiikkaa, niin ylläoleva pätee ilmeisesti kaikkiin kristittyihin. Kivaa porukkaa, eikös juu?

    Äänestä

Molemmille on tyypillistä vain oman uskon ehdottomuus, suhteessa muihin uskontoihin.
Hellareissa uudestisyntymisen ehdottomuutta
korostetaan, muslimit pitävät osaa harhaoppisia vihollisina, joten uudestisyntyminen on yhtä
tärkeässä roolissa. Lakiuskonnoissa on kirjoitettu sana, josta pidetään agressiivisesti kiinni. KOraanin laki vastaan Raamatun laki. Ei olla niin suvaitsevaisia toisia kohtaan kuin esim. luonnonuskonnoissa. Suomalaisia kristittyjäkin on uudestisyntynyt avioliiton kautta muslimiuskoon. ( ainakin muslimimorsiamen vanhemmat vaativat tätä kristityltä sulhaselta, ennenkuin liitolle annetaan lupa. ) Näin siis
sivusta seuranneena häävieraana.

Äänestä
  • Luen huvittuneena tekstiäsi:)
    Amatöörin tulkintaa.

    Äänestä

  • Niin, ja mä juuri puhuin erään muslimin kanssa naimisissa olevan kaverini kanssa joka kertoi että hänen muslimimiehensä viettää joulua heidän kanssaan ihan samalla tavalla kuin kuka tahansa kristitty. On paketoinut lahjatkin ihan innoissaan. Tämä mies viettää kummankin uskonnon juhlia. Käy Ramadanin jälkeisillä syömingeillä, ja toisaalta juhlii myös joulua. Mikäs sen mukavampaa, kuin juhlia aina kun on syytä.

    =)

    Tässä taas nähdään kuinka ns. maallistuneilla ihmisillä, oli ne sitten maallistuneita muslimeja tai kristittyjä, on paljon paremmat mahdollisuudet esim. onnistua liitossaan, koska he osaavat ottaa rennosti.

    Äänestä

  • huvittavaa kirjoitti:

    Luen huvittuneena tekstiäsi:)
    Amatöörin tulkintaa.

    Ymmärrettävästi jokainen uudestisyntynyt ei voi
    noin ajatellakaan, koska uudestisyntyminen on aina henkilökohtainen juttu ja jokainen arvioija on amatööri sen rinnalla. Kysymys onkin siitä
    että jokaista uudestisyntymää pitäisi kunnioittaa samalla tavalla, olipa maa tai uskonto mikä tahansa. Sehän on uskontojen vaikein
    ongelma.

    Äänestä

  • fladnag kirjoitti:

    Niin, ja mä juuri puhuin erään muslimin kanssa naimisissa olevan kaverini kanssa joka kertoi että hänen muslimimiehensä viettää joulua heidän kanssaan ihan samalla tavalla kuin kuka tahansa kristitty. On paketoinut lahjatkin ihan innoissaan. Tämä mies viettää kummankin uskonnon juhlia. Käy Ramadanin jälkeisillä syömingeillä, ja toisaalta juhlii myös joulua. Mikäs sen mukavampaa, kuin juhlia aina kun on syytä.

    =)

    Tässä taas nähdään kuinka ns. maallistuneilla ihmisillä, oli ne sitten maallistuneita muslimeja tai kristittyjä, on paljon paremmat mahdollisuudet esim. onnistua liitossaan, koska he osaavat ottaa rennosti.

    tuo maallistuminen, luterilaiset puhuvat itsestään että ovat kristittyjä, kun kuuluvat kirkkoon ja vauvana kastettu. Mutta missä se näkyy. Uudestisyntyminen missä se on. Monet luterilaiset eivät edes usko Jumalaan, tutkimuksen perusteella hiljan tehty. Monet viettävät joulua vain sen kauneuden ja juhlallisuuden takia, käydään joulukirkossa hakemsssa tunnelmaa, mutta muuten siellä ei sitten käydäkään kuin niissä pakollisissa, hautajaisissa ja häissä. Kristitty sana on suomessa saanut väärän merkityksen. Ei kaikki ole niitä jotka sanovat Herra Herra, vaan ne jotka tekevät taivaallisen Isän tahdon ja seuraavat häntä.
    Luterilaisen 'kristityn' kanssa ei todellakaan voi puhua uudestisyntyisestä tai parannuksen teosta, heille se on käsite jota he eivät tunne. Kaikki on menossa taivaaseen kun kuuluvat kirkkoon, on sitten tehnyt rikoksia ja vaikka mitä.
    Jeesus itse sanoi, kun hän tulee tänne,löytäneekö hän uskoa maan päältä.
    Pidetään lamppu kirkkaana ja itsemme puhtaana, sillä emme tiedä koska Jeesus tulee takaisin.

    Kuulepas nyt hansutuulia: taas pääsit puhumaan silkkaa sontaa luterilaisista, joista tässä ketjussa ei ole puhe. Luterilaisista varmasti OSA on maallistuneita, mutta yhtä todennäköisesti teidän aikuiskastehihhulien joukossa on maallistuneita - yekopyhiä ja kaksinaamaisia näökyy ainakin olevan.

    Helluntailaisten luterilaisviha on merkillinen juttu. Kuitenkin sanotte olevanne prostestantteja...

    Lopetuksesi on muuten oksettavan omahyväinen, suorastaan haisevan omakehuinen. ONNEKSI kaikki helluntailaiset eivät ole tuolla lailla asennoituvia.

    totuutta, kun alat heti iskemään takaisin.
    Luterilaisia en todellakaan vihaa, se oli toteamus yleensäkin kaikesta uskonnosta, eli siis maallistumisesta. Eikö totuutta voi helluntalainen sanoa? tekeekö se noin kipeää että alat heti lyömään sanoillasi.

    Äänestä

  • hansutuulia kirjoitti:

    tuo maallistuminen, luterilaiset puhuvat itsestään että ovat kristittyjä, kun kuuluvat kirkkoon ja vauvana kastettu. Mutta missä se näkyy. Uudestisyntyminen missä se on. Monet luterilaiset eivät edes usko Jumalaan, tutkimuksen perusteella hiljan tehty. Monet viettävät joulua vain sen kauneuden ja juhlallisuuden takia, käydään joulukirkossa hakemsssa tunnelmaa, mutta muuten siellä ei sitten käydäkään kuin niissä pakollisissa, hautajaisissa ja häissä. Kristitty sana on suomessa saanut väärän merkityksen. Ei kaikki ole niitä jotka sanovat Herra Herra, vaan ne jotka tekevät taivaallisen Isän tahdon ja seuraavat häntä.
    Luterilaisen 'kristityn' kanssa ei todellakaan voi puhua uudestisyntyisestä tai parannuksen teosta, heille se on käsite jota he eivät tunne. Kaikki on menossa taivaaseen kun kuuluvat kirkkoon, on sitten tehnyt rikoksia ja vaikka mitä.
    Jeesus itse sanoi, kun hän tulee tänne,löytäneekö hän uskoa maan päältä.
    Pidetään lamppu kirkkaana ja itsemme puhtaana, sillä emme tiedä koska Jeesus tulee takaisin.

    "Pidetään lamppu kirkkaana ja itsemme puhtaana, sillä emme tiedä koska Jeesus tulee takaisin."

    Ethän tiedä Jessen tulosta, etpä niin. Ettet vaan nyt ajattelisikin tonttuja, joilla on tapana näihin aikoihin kurkistella salaa ikkunoista. Voivat vielä huomata, että Hansun kuuppa on vähän tummunut.

    Äänestä

  • UPDATE_7593888 kirjoitti:

    "Pidetään lamppu kirkkaana ja itsemme puhtaana, sillä emme tiedä koska Jeesus tulee takaisin."

    Ethän tiedä Jessen tulosta, etpä niin. Ettet vaan nyt ajattelisikin tonttuja, joilla on tapana näihin aikoihin kurkistella salaa ikkunoista. Voivat vielä huomata, että Hansun kuuppa on vähän tummunut.

    sanoa yhden asian. Olet taitava arvioimaan ja lyömään sanoillasi minua. Arvioit mielenterveyttäni, etkö ole itse mennyt tekemään sellaista mistä sinun tulee tehdä parannus.
    Olenko koskaan sanonut sinulle vastaavaa?
    Lähdetkö heti lyömään sanoillasi toista ihmistä kohtaan vaikka et tunne häntä?
    Minä en uskalla mennä sanomaan minkälainen olet ihmisenä. Olet varmasti ihan mukava kaveri, mutta et kuitenkaan ole saanut rauhaa sisimpääsi uskovia kohtaan kun niitä olet täällä kovasti ruotimassa ja haukkumassa. SAnoistasi sinutkin tuomitaan sanoo Jumalan Sana, en minä. Niistä miunkin tulee tehdä parannus.

    Äänestä

  • hansutuulia kirjoitti:

    totuutta, kun alat heti iskemään takaisin.
    Luterilaisia en todellakaan vihaa, se oli toteamus yleensäkin kaikesta uskonnosta, eli siis maallistumisesta. Eikö totuutta voi helluntalainen sanoa? tekeekö se noin kipeää että alat heti lyömään sanoillasi.

    Kylläpä sitä nyt ollaan taas niin uhria niin uhria että. =D

    Ku sua niin taas isketään sanoilla, pyhää uskovaista.

    Niih, raukka parka.

    Ei sitä ollenkaan ole tullut huomattua kuinka sitä on itse tullut lyötyä sanoilla, ylennettyä itsensä, oltua niin tietäväisenä "oikeassa" joka asiassa - tai siis kuten itse ilmaiset - tullut TODETTUA, että kukaanmuueioletosiauskovainenkuinminäitsekoskaminäitseolenainoaoikeauudestisyntynythallelujaa.

    Sinä lyöt ja loukkaat sanoillasi, ja oikeutat sen pitämällä sitä vain TOTUUDEN sanomisena.

    Etkä edes tajua että vahvistat vain koko ajan omalla käytökselläsi sitä mistä tässä puhutaan.

    Äänestä

  • hansutuulia kirjoitti:

    sanoa yhden asian. Olet taitava arvioimaan ja lyömään sanoillasi minua. Arvioit mielenterveyttäni, etkö ole itse mennyt tekemään sellaista mistä sinun tulee tehdä parannus.
    Olenko koskaan sanonut sinulle vastaavaa?
    Lähdetkö heti lyömään sanoillasi toista ihmistä kohtaan vaikka et tunne häntä?
    Minä en uskalla mennä sanomaan minkälainen olet ihmisenä. Olet varmasti ihan mukava kaveri, mutta et kuitenkaan ole saanut rauhaa sisimpääsi uskovia kohtaan kun niitä olet täällä kovasti ruotimassa ja haukkumassa. SAnoistasi sinutkin tuomitaan sanoo Jumalan Sana, en minä. Niistä miunkin tulee tehdä parannus.

    Top top Hansu, paita on välissä!

    Etkö kestä totuutta?

    Äänestä

  • fladnag kirjoitti:

    Niin, ja mä juuri puhuin erään muslimin kanssa naimisissa olevan kaverini kanssa joka kertoi että hänen muslimimiehensä viettää joulua heidän kanssaan ihan samalla tavalla kuin kuka tahansa kristitty. On paketoinut lahjatkin ihan innoissaan. Tämä mies viettää kummankin uskonnon juhlia. Käy Ramadanin jälkeisillä syömingeillä, ja toisaalta juhlii myös joulua. Mikäs sen mukavampaa, kuin juhlia aina kun on syytä.

    =)

    Tässä taas nähdään kuinka ns. maallistuneilla ihmisillä, oli ne sitten maallistuneita muslimeja tai kristittyjä, on paljon paremmat mahdollisuudet esim. onnistua liitossaan, koska he osaavat ottaa rennosti.

    Uskon että trendi on juuri tämänsuuntainen. Maailma pienenee ja sosiaalinen älykkyys (maallistuminen?) on nousussa.
    Saddamin pudotus toi jo hieman liberaalimpaa ajattelua, kun muslimit näkivät tuhon ja itsensä osana uskontojen sekamelskaa. Islamin väitetään kyllä leviävän kuin kulovalkea, mutta sitä levittävät kansainvälistyvät ihmiset. Ja se on mahdotonta ase kädessä. ääriainekset toki pysyvät
    hamaan loppuun saakka ase kädessä.

    Äänestä

  • kuinka ihmeessä sinä voit ohittaa uudestisyntymisen, jos haluat olla kristitty, Jeesuksen seuraaja?? Jeesushan tähdensi itse uudestisynymisen merkitystä hyvin vakavalla äänenpainolla.

    en tajua, miksi väännät siitä nimenomaan helluntailaisen ehdottomuusperiaatteen!
    kyllä Jeesuksen puheet uudestisyntymisestä koskevat kaikkia ihmisiä aivan samalla tavalla. myös sinua, häävieras-kutsun saanutta (itse häihin meno edellyttää Jeesuksen opetuksen mukaan juuri sitä uudestisyntymisen hyväksymistä).
    kuinka tuokin, niin selvä ja mutkaton Jeesuksen opetus, on väännelty ja käännelty eri piireissä mitä pahemmalle mutkalle.

    taivaallisten hääjuhlien kutsukortissa on ilmaistuna puhupakko, ei siis vain toive pukeutumisesta:

    "minä neuvon sinua ostamaan kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja val-ke-at vaat-teet et-tä nii-hin pu-keu-tui-sit, eikä alastomuutesi häpeä näkyisi ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit".
    siinä on raamatun ohjeet uudestisyntymiseen. koskee myös helareita.

    Äänestä

  • fladnag kirjoitti:

    Niin, ja mä juuri puhuin erään muslimin kanssa naimisissa olevan kaverini kanssa joka kertoi että hänen muslimimiehensä viettää joulua heidän kanssaan ihan samalla tavalla kuin kuka tahansa kristitty. On paketoinut lahjatkin ihan innoissaan. Tämä mies viettää kummankin uskonnon juhlia. Käy Ramadanin jälkeisillä syömingeillä, ja toisaalta juhlii myös joulua. Mikäs sen mukavampaa, kuin juhlia aina kun on syytä.

    =)

    Tässä taas nähdään kuinka ns. maallistuneilla ihmisillä, oli ne sitten maallistuneita muslimeja tai kristittyjä, on paljon paremmat mahdollisuudet esim. onnistua liitossaan, koska he osaavat ottaa rennosti.

    Mielläkin saa ottaa rennosti,eikä edes tarte hermo sauhuja ottaa.

    Miellä taas muslimi perheestä osa lusii,kun kunnia murhana siskonsa tappo,ku rakastu kristittyyn poikaan.

    NII KUULUT SÄÄ NIIHI MAALLISTUNEISIIN,VAI???

    Äänestä

  • fladnag kirjoitti:

    Kylläpä sitä nyt ollaan taas niin uhria niin uhria että. =D

    Ku sua niin taas isketään sanoilla, pyhää uskovaista.

    Niih, raukka parka.

    Ei sitä ollenkaan ole tullut huomattua kuinka sitä on itse tullut lyötyä sanoilla, ylennettyä itsensä, oltua niin tietäväisenä "oikeassa" joka asiassa - tai siis kuten itse ilmaiset - tullut TODETTUA, että kukaanmuueioletosiauskovainenkuinminäitsekoskaminäitseolenainoaoikeauudestisyntynythallelujaa.

    Sinä lyöt ja loukkaat sanoillasi, ja oikeutat sen pitämällä sitä vain TOTUUDEN sanomisena.

    Etkä edes tajua että vahvistat vain koko ajan omalla käytökselläsi sitä mistä tässä puhutaan.

    ja noin kauniisti runoilit,taidat mietä sittenkin rakastaa?

    Säälisikin tuli sydämmen sopukoista,mulle ei ole vielä annettu noin paljon rakkautta,siksihän näitä töherryksiä tuleekin.

    Jeesus kyllä minuakin on kestänyt suuressa rakkaudessaan,eihän Hän nimeäni olisi enää kirjoissa muuten pitänyt.

    Se on hyvä kun on nimi elämän kirjoissa,joista ei ihmiset sitä poista.

    Äänestä

  • tode' kirjoitti:

    kuinka ihmeessä sinä voit ohittaa uudestisyntymisen, jos haluat olla kristitty, Jeesuksen seuraaja?? Jeesushan tähdensi itse uudestisynymisen merkitystä hyvin vakavalla äänenpainolla.

    en tajua, miksi väännät siitä nimenomaan helluntailaisen ehdottomuusperiaatteen!
    kyllä Jeesuksen puheet uudestisyntymisestä koskevat kaikkia ihmisiä aivan samalla tavalla. myös sinua, häävieras-kutsun saanutta (itse häihin meno edellyttää Jeesuksen opetuksen mukaan juuri sitä uudestisyntymisen hyväksymistä).
    kuinka tuokin, niin selvä ja mutkaton Jeesuksen opetus, on väännelty ja käännelty eri piireissä mitä pahemmalle mutkalle.

    taivaallisten hääjuhlien kutsukortissa on ilmaistuna puhupakko, ei siis vain toive pukeutumisesta:

    "minä neuvon sinua ostamaan kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja val-ke-at vaat-teet et-tä nii-hin pu-keu-tui-sit, eikä alastomuutesi häpeä näkyisi ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit".
    siinä on raamatun ohjeet uudestisyntymiseen. koskee myös helareita.

    heh, olen näköjään kirjoittanut kaksi kertaa tuon sanan väärin: tarkoitan siis puKupakkoa, kun tuossa saarnaan!

    Äänestä

  • fladnag kirjoitti:

    Kylläpä sitä nyt ollaan taas niin uhria niin uhria että. =D

    Ku sua niin taas isketään sanoilla, pyhää uskovaista.

    Niih, raukka parka.

    Ei sitä ollenkaan ole tullut huomattua kuinka sitä on itse tullut lyötyä sanoilla, ylennettyä itsensä, oltua niin tietäväisenä "oikeassa" joka asiassa - tai siis kuten itse ilmaiset - tullut TODETTUA, että kukaanmuueioletosiauskovainenkuinminäitsekoskaminäitseolenainoaoikeauudestisyntynythallelujaa.

    Sinä lyöt ja loukkaat sanoillasi, ja oikeutat sen pitämällä sitä vain TOTUUDEN sanomisena.

    Etkä edes tajua että vahvistat vain koko ajan omalla käytökselläsi sitä mistä tässä puhutaan.

    Sitähän tämä porukka juuri on. Istuvat omassa norsunluutornissa ja heittelevät sieltä "totuuden" almuja muille. Kun joku esittää jotain "kinkkisiä" kysymyksiä niin ne ohitetaan ylimielisyydellä ja epämääräisillä "henkisillä totuuksilla". Tämän porukan nootit eivät kestäisi yhtäkään minuuttia yhdessäkään todellisessa kriittisessä seminaarikeskustelussa.

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Mielläkin saa ottaa rennosti,eikä edes tarte hermo sauhuja ottaa.

    Miellä taas muslimi perheestä osa lusii,kun kunnia murhana siskonsa tappo,ku rakastu kristittyyn poikaan.

    NII KUULUT SÄÄ NIIHI MAALLISTUNEISIIN,VAI???

    Sorry mut taas meni ohi. Förstås inte.

    Tarkoitatko siis että se sisarensa kunniamurhannut oli maallistunut muslimi vai?

    Mietis uudelleen.

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Mielläkin saa ottaa rennosti,eikä edes tarte hermo sauhuja ottaa.

    Miellä taas muslimi perheestä osa lusii,kun kunnia murhana siskonsa tappo,ku rakastu kristittyyn poikaan.

    NII KUULUT SÄÄ NIIHI MAALLISTUNEISIIN,VAI???

    minä kuulun tietysti siihen parhaaseen A- ryhmään.

    Äänestä

  • tode' kirjoitti:

    kuinka ihmeessä sinä voit ohittaa uudestisyntymisen, jos haluat olla kristitty, Jeesuksen seuraaja?? Jeesushan tähdensi itse uudestisynymisen merkitystä hyvin vakavalla äänenpainolla.

    en tajua, miksi väännät siitä nimenomaan helluntailaisen ehdottomuusperiaatteen!
    kyllä Jeesuksen puheet uudestisyntymisestä koskevat kaikkia ihmisiä aivan samalla tavalla. myös sinua, häävieras-kutsun saanutta (itse häihin meno edellyttää Jeesuksen opetuksen mukaan juuri sitä uudestisyntymisen hyväksymistä).
    kuinka tuokin, niin selvä ja mutkaton Jeesuksen opetus, on väännelty ja käännelty eri piireissä mitä pahemmalle mutkalle.

    taivaallisten hääjuhlien kutsukortissa on ilmaistuna puhupakko, ei siis vain toive pukeutumisesta:

    "minä neuvon sinua ostamaan kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja val-ke-at vaat-teet et-tä nii-hin pu-keu-tui-sit, eikä alastomuutesi häpeä näkyisi ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit".
    siinä on raamatun ohjeet uudestisyntymiseen. koskee myös helareita.

    Samalla tavalla synnytään ylhäältä muslimiksi.
    Sillä erotuksella, että myös Jeesus oli muslimi monen muun ohella, eikä häntä seurata. Jumalan sana taas koraanin yksinoikeus ja kristityt talibaanit ovat pelkkiä nasaretilaisia.
    Uudestisyntyminen ylhäältä tapahtuu yhtä ykseyttä tunnustaen. ( en tunne tarkkaa sanaa )
    Häissä oltiin kyllä valkoiset päällä
    mutta erotettuina muslimivieraiden kanssa.
    Kyllä savolaisenkin posket punottivat noissa häissä.

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    ja noin kauniisti runoilit,taidat mietä sittenkin rakastaa?

    Säälisikin tuli sydämmen sopukoista,mulle ei ole vielä annettu noin paljon rakkautta,siksihän näitä töherryksiä tuleekin.

    Jeesus kyllä minuakin on kestänyt suuressa rakkaudessaan,eihän Hän nimeäni olisi enää kirjoissa muuten pitänyt.

    Se on hyvä kun on nimi elämän kirjoissa,joista ei ihmiset sitä poista.

    Misä voi käydä tarkistamasa onko nimi mainitsemasasi kirjasa? Siis misä sitä säilytetään?

    Minkä värinen se elämän kirja on ku oot käyny kattomas nimes olevan siinä? Montako sivua siinä on, huomasikko kattoa sitä?

    Niin ja mikä on elämän kirja? Onko se lista niistä ihmisistä jotka on elosa? Vai niistä jotka elää tai on eläneet eli kaikista maapallolla tallustelleista?

    Äänestä

  • MunNimi kirjoitti:

    Sitä paitsi, minä luulen, että nuo luettelot pitäisi löytyä nykyään jo netistäkin, ainakin jos on palveluun rekisteröitynyt. Frihetin neuvoa tässäkin tietysti kaivataan, koskapa Googlegaan ei löydä.

    Äänestä

  • hansutuulia kirjoitti:

    sanoa yhden asian. Olet taitava arvioimaan ja lyömään sanoillasi minua. Arvioit mielenterveyttäni, etkö ole itse mennyt tekemään sellaista mistä sinun tulee tehdä parannus.
    Olenko koskaan sanonut sinulle vastaavaa?
    Lähdetkö heti lyömään sanoillasi toista ihmistä kohtaan vaikka et tunne häntä?
    Minä en uskalla mennä sanomaan minkälainen olet ihmisenä. Olet varmasti ihan mukava kaveri, mutta et kuitenkaan ole saanut rauhaa sisimpääsi uskovia kohtaan kun niitä olet täällä kovasti ruotimassa ja haukkumassa. SAnoistasi sinutkin tuomitaan sanoo Jumalan Sana, en minä. Niistä miunkin tulee tehdä parannus.

    sanoa yhden asian. Uskovaiset samalla tavalla esittävät arvioita siitä, kenessä ei ole henkeä ja kenessä on, kuka on todellinen uudestisyntynyt/uskovainen ja kuka ei, kenen sisällä on pahuus ja kenen sydämessä asuu Jeessys. Tämä on uskovaisten naiiviutta.

    Näettekö ihmisen sisälle mitä sielä on? Jospa kyse onkin vain siitä, että hän ajattelee eri tavalla ja että pidä niistä ajatuksista? Tämän vuoksi alennatte hänet toteamalla ykskantaan, että hänellä ei ole henkeä/Jeesysta sisällä, hänessä on pahuus jne.

    Mistä olette saaneet tällaisen näkökyvyn itsellenne?

    Äänestä

  • tode' kirjoitti:

    kuinka ihmeessä sinä voit ohittaa uudestisyntymisen, jos haluat olla kristitty, Jeesuksen seuraaja?? Jeesushan tähdensi itse uudestisynymisen merkitystä hyvin vakavalla äänenpainolla.

    en tajua, miksi väännät siitä nimenomaan helluntailaisen ehdottomuusperiaatteen!
    kyllä Jeesuksen puheet uudestisyntymisestä koskevat kaikkia ihmisiä aivan samalla tavalla. myös sinua, häävieras-kutsun saanutta (itse häihin meno edellyttää Jeesuksen opetuksen mukaan juuri sitä uudestisyntymisen hyväksymistä).
    kuinka tuokin, niin selvä ja mutkaton Jeesuksen opetus, on väännelty ja käännelty eri piireissä mitä pahemmalle mutkalle.

    taivaallisten hääjuhlien kutsukortissa on ilmaistuna puhupakko, ei siis vain toive pukeutumisesta:

    "minä neuvon sinua ostamaan kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja val-ke-at vaat-teet et-tä nii-hin pu-keu-tui-sit, eikä alastomuutesi häpeä näkyisi ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit".
    siinä on raamatun ohjeet uudestisyntymiseen. koskee myös helareita.

    miten "uudestisynnyn" sun ja Jeesuksen tarkoittamalla tavalla? Mitä proseduureja siihen käytännösä kuuluu?

    "minä neuvon sinua ostamaan kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja val-ke-at vaat-teet et-tä nii-hin pu-keu-tui-sit, eikä alastomuutesi häpeä näkyisi ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit".
    siinä on raamatun ohjeet uudestisyntymiseen. koskee myös helareita."

    En oiken kässänny tuosta mitä mun pitää käytännösä tehä jotta syntysin ittelleni toisen kerran. Kultaa mulla ei opiskelijana oo varaa ostaa. Ja valkosia vaatteita en tykkää pitää. Käykö mustat? Silmävoidetta voin kyllä lainata systeriltä.

    Määrittelisitkö meille kaikille uudestisyntymän niin voitais joukolla syntyä uudestaan? Millä tavalla siihen liityy häihin meno?

    Ois jänää kokia se uudestaan, ekasta ja toistaseks ainoasta syntymästäni ku en muista mitään..

    Äänestä

tänään tulee tästä aiheesta ohjelma kakkoselta klo: 22:50 Euroopan vuoksi, Uudestisyntyneet. Katsotaanpas onko muslimin, kristityn ja juutalaisen uudestisyntymisillä suuria eroja!

:-)

Äänestä
  • luterilaiset tunne edes Raamattua, samoin on myös muslimien kohdalla, eivät tiedä mitä Koraani sisältää. Maallistuneita on siis joka uskonalalla.
    Siskoni kanssa tuli juuri viikonloppuna eräästä asiasta kysymys Raamatun pohjalta, hän ei tunne Raamatun sisältöä, vaikka on 'kristitty'. Näin se menee joka paikassa. Ei tunneta mitä sinne on kirjoitettu, mutta ollaan kyllä väittelemässä ja tuomitsemassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

poikalapsi kirjoitti:

Tänään Aamulehti kirjoittaa uudesti syntyneestä islamilaisesta naisesta. Nyt olen ymmälläni: miten eroaa teidän helluntailaisten uudesti syntyminen islamilaisen vastaavasta, bai onko kyse ihan samasta asiasta?

Olen monet kerrat saanut täällä kuulla, etten voi käsittää "opetuksianne" ja varsinkaan "totuutta", joka minusta on tahallista valehtelua, koska en ole uudestisyntynyt. Siis MIKÄ tämä teidän ja islamilaisten ilmiö oikein on? Onko tellä yhteiset optikot, jotka toimittavat vääristäviä silmälaseja "uskoville"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu