Daavid oli Jumalan

mielen mukainen mies.
Jokainen vähänkään Raamattuun tutustunut on lukenut Daavidin elämää kertovia kirjoituksia. Eikä se hetikään ole yksistään loistokasta ,puhdasta menoa ja vaellusta Jumalan johdossa ja läheisyydessä.

Joskin hän oli suuresti Jumalaa rakastava,ja halusi aina olla lähellä Jumalaa, vaikka hänen onnensa oli olla Jumala lähellä, oli hänessä toinenkin,inhimillinen puoli,joka oli hyvinkin herkkä tunnepitoislle asioille.

Hän joutui Saul kuninkaan vainoamaksi,ja kun Saul ei saanut häntä mistään rikoksesta kiinni,hän alkoi keksimään olemattomia,vain kadehtiessaan Daavidia, ja siitä syntyi Psalmi 62.
""1. Veisuunjohtajalle; Jedutunin tapaan; Daavidin virsi.

2. Jumalaa yksin minun sieluni hiljaisuudessa odottaa, häneltä tulee minulle apu.
3. Hän yksin on minun kallioni, minun apuni ja turvani: en minä suuresti horju.
4. Kuinka kauan te yhtä miestä ahdistatte, hänet yhdessä surmataksenne, niinkuin hän olisi kaatuva seinä, niinkuin murrettu muuri?
5. He vain pitävät neuvoa, miten syöstä hänet korkeudestaan. He rakastavat valhetta, he siunaavat suullansa ja kiroavat sydämessänsä. Sela.
6. Odota yksin Jumalaa hiljaisuudessa, minun sieluni, sillä häneltä tulee minun toivoni.
7. Hän yksin on minun kallioni, minun apuni ja turvani: en minä horju.
8. Jumalassa on minun apuni ja kunniani. Minun väkevyyteni kallio, minun turvani on Jumala.
9. Turvatkaa häneen joka aika, te kansa; vuodattakaa hänen eteensä sydämenne. Jumala on meidän turvamme. Sela.
10. Vain tuulen henkäystä ovat ihmiset, vain valhetta ihmisten lapset: kaikki he nousevat vaa'assa ylös köykäisempinä kuin tuulenhenkäys.
11. Älkää luottako väkivaltaan, älkää turhaan panko toivoanne ryöstettyyn tavaraan. Jos rikkautta karttuu, älkää siihen sydäntänne kiinnittäkö.
12. Kerran on Jumala sanonut, kahdesti olen sen kuullut: väkevyys on Jumalan.
13. Ja sinun, Herra, on armo; sillä sinä maksat kullekin hänen tekojensa mukaan""

Batseban tapauksessa Daavidin lankeemus oli suurin mahdollinen,ensin murha,sitten haureus,väkivalloin anastettu toisen miehen vaimo,ei ollut mikään pikku rikos,kuitenkin hän sai lujat Daavidin armot.
Tänäpäivänä jos joku uskovainen tekisi moisen rikoksen,ei hänellä olisi toivoakaan päästä takaisin seurakunta yhteyteen,saati,että saisi "kuninkuutensa" takaisin.
Daavid sai,siinä oli se Daavidin saamat lujat Jumalan armot.
Jumala tietää, minkälaista tekoa me olemme,Hän muistaa meidät tomuksi,liha on heikko,vaikka henki olisikin altis Jumalan laille ja sen noudattamiseen.
Saulkin lankesi,mutta ei sanotakkaan enää,että olisi saanut armon Jumalan edessä.
Hän teki sen ainoa kadottavan synnin jolle ei löydy armoa,ei tässä eikä iankaikkisessa elämässä,Saul pilkkasi Pyhää Henkeä,menemäällä noidalta hakemaan apua,ja noidan kautta jälleen ihmiseltä,eli Samuelilta,vaikka Samuel olikin vanhurskas Jumalan mies,hänkin oli vain ihminen,sensijaan,että Saul olisi turvautunut Herraan,niinkuin Daavid teki,hän olisi voinut ehkä saada myös armon,hän kuitenkin turvautui saatanalliseen apuun,ja näin katsoi halvaksi Pyhän Hengen ja tuli pilkanneeksi Henkeä,Jumalan sisintä olemusta. Se koitui Saul kuninkaan tuhoksi.
On siis vaarallista,mitä tälläkin palstalla usein saa ,ikävä kyllä, lukea,että puhutaan halveksivaan sävyyn Pyhästä Hengestä,jopa suoranaista ivausta ja pilkkaa saa kauhukseen lukea.
Siunausta ja oikein rauhaisaa JOULUA jokaiselle palstalaiselle.

""5. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.
6. Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä""
571355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

"Tänäpäivänä jos joku uskovainen tekisi moisen rikoksen,ei hänellä olisi toivoakaan päästä takaisin seurakunta yhteyteen,saati,että saisi "kuninkuutensa" takaisin."

Nythän puhut taas palturia. Helluntailaiseksi pääsemiseksi rikollinen menneisyys on eduksi. Mitä suurempi synti, sitä suurempi armo. Vai mitä?

Äänestä

Minusta on mukavaa, että puhut kaunissti Daavidista. Mihin nyt unohdit hänen RAKKAANSA Joonatanin? Heidän tarinansa on Raamatun kauneimpia ja ylevimpiä rakkauskertomuksia. Kaiken lisäksi se on Jumalan mielen mukainen, kuten aito rakkaus on.

Äänestä
  • hänen arvonsa mukaisesti,hän oli Jumalan mieleinen mies,ei siis missään nimessä homo,johon viittaat Joonatanin ystävyydellä,he olivat ystävät,jota verrataan kun saa olla Jeesuksen ystävä,eikä siihen kuulu mitkään likaiset seksisuhteet.
    Miten muka Daavid olisi langennut tekemään murhia,ihastuessaan kauniiseen Batsebaan katsellessaan hänen alastonta vartaloaan ,tämän ollessa kylpemässä? Miten homo sellaiseen viettelykseen syttyy?
    Itse olet sanonut,joko on homo tai sitten ei,eikä sitä voi muuksi muuttaa,miten siis Daavid olisi noin silmittömästi rakastunut Batsebaan,jos olisi ollut homo, ja otti hänet lopuksi elämäänsä vaimokseen,mihin se homous sitten hävisi,perustele nyt!
    On melkein Jumalan pilkkaa sanoa Daavidia ja Joonatania homoiksi.

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    hänen arvonsa mukaisesti,hän oli Jumalan mieleinen mies,ei siis missään nimessä homo,johon viittaat Joonatanin ystävyydellä,he olivat ystävät,jota verrataan kun saa olla Jeesuksen ystävä,eikä siihen kuulu mitkään likaiset seksisuhteet.

    Daavid oli bi.

    Sanon vielä kerran: sinä ET tiedä, että Daavidin ja Joonatanin suhde ei ollut rakkaussuhde - sinä LUULET niin. Luulon ja tiedon eroa et ymmärrä.

    Tiedätkös mitä on bi-seksuaalisuus? SitäKIN oli Raamatun aikoina jo, eikä seKÄÄN ollut syntiä - ei ollut eikä ole.

    On jumalanpilkkaa sanoa TIETÄVÄNSÄ, ettei Daavigin ja Joonatanin suhde ollut seksuaalinen. Sitä EI sanota Raamatussa - sinä siis ET sitä tiedä.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Kaikki me saamme palkkamme sitten aikanaan.Poikalapset,työmiehet ja työttömät,merimiehet"liikenaiset"Hyvät,pahat ja rumat.Se on ihan siitä kiinni kuka on sinun Herrasi ja kenen palveluksessa olet.

    Äänestä

  • merim.raimo kirjoitti:

    Luemme Raamatusta:"Pelkää Jumalaa ja pidä Hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen tehdä. Ja Jumala on tuova tuomiolle jokaisen ihmisen ja tuomio on kohtaava kaikkea salassa olevaa, olkoonpa se hyvää tai pahaa". Näin vapaasti käännettynä Daavidin pojan Salomon sanat Saarnaajan kirjan viimeisen luvun lopusta.

    Mutta Herran antaman pelastuksen perustus pysyy lujana ja siinä on tämä sinetti:"Herra tuntee omansa" ja "luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee".

    Jeesus Kristus on Herra. Lahjomaton tuomio pannaan täytäntöön ja se alkaa meistä Herran omista. Hänellä on viskimensä kädessään (kiitos Jumalalle, että on) ja Hän on puhdistava puimatanterensa kooten viljan aittaansa ja sitten polttamalla valheviljan sekä akanat sammumattomassa tulessa.

    Aika on paha ja synti sumentaa ihmisten mielet. Tehkäämme ajastamme oikeat johtopäätökset ja tutkikaamme, mikä on Herran tahto ja tehkäämme se.

    Uskovaiset, kuten sinäkin, saavat tietysti förskottia: oikeuden esiintyä jumalina maan päällä.

    Äänestä

  • UPDATE_7593888 kirjoitti:

    lukeehan raamatussakin"te olette lähes jumalolentoja"

    Äänestä

  • merim.raimo kirjoitti:

    lukeehan raamatussakin"te olette lähes jumalolentoja"

    Sinä kuitenkin uskallat sen myöntää. Monille hihhuleille sen sanominen ei ole mieleen, vaikka he jumalolentoina itseään pitävätkin.

    Äänestä

  • UPDATE_7593888 kirjoitti:

    Sinä kuitenkin uskallat sen myöntää. Monille hihhuleille sen sanominen ei ole mieleen, vaikka he jumalolentoina itseään pitävätkin.

    Joo,rehellisyys on tärkeätä ja ns.vuorisaarnassa Jeesus kertoi monista muistakin tärkeistä asioista.Jeesuksen "selän takana"meillä on veren suoja Jumalan Pyhää vihaa syntiä ja saastaisuutta kohtaan.On siis erittäin tärkeätä pelastuksen kannalta,minkälaisena Jumala meidät näkee.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Sanon vielä kerran: sinä ET tiedä, että Daavidin ja Joonatanin suhde ei ollut rakkaussuhde - sinä LUULET niin. Luulon ja tiedon eroa et ymmärrä.

    Tiedätkös mitä on bi-seksuaalisuus? SitäKIN oli Raamatun aikoina jo, eikä seKÄÄN ollut syntiä - ei ollut eikä ole.

    On jumalanpilkkaa sanoa TIETÄVÄNSÄ, ettei Daavigin ja Joonatanin suhde ollut seksuaalinen. Sitä EI sanota Raamatussa - sinä siis ET sitä tiedä.

    kerran,Daavidin ja Joonatanin suhde oli puhtainta "veljien" välistä ,Kristuksen rakkauteen verrattavaa rakkautta,eikä ollut mitään tekemsitä houden eikä minkäänlaisen fyysisen rakkuden kanssa mitään yhteistä,niin, että älä yritä mustata kauneinta veljes yhteyttä homoiluusi!
    On sulla otsaa !

    Äänestä

  • UPDATE_7593888 kirjoitti:

    Sinä kuitenkin uskallat sen myöntää. Monille hihhuleille sen sanominen ei ole mieleen, vaikka he jumalolentoina itseään pitävätkin.

    se onkin,niin sinäkin olet lähes jumal´olento,ei siinä eritellä ketään,jokainen on sitä,haluatko siis kieltää Jeesuksen,ja pilkata,sensijaan,että uskoist Häneen,ja antaist kunnian Hänelle!

    Äänestä

  • Oliko Daavid homo?

    1 Sam:13:14. ""Minä olen löytänyt mieleni mukaisen miehen. [ Daavidin ]""

    1 Kuning. 11:4. "" Daavid oli antanut sydämensä ehyenä Herralle.""
    14:8. ""Mutta sinä et ole ollut niinkuin minun palvelijani Daavid,joka noudatti minun käskyjäni ja seurasi minua kaikesta sydämestänsä,niin että hän teki ainoastaan sitämikä oli oikeata minun silmissäni."" 2 Kuning.18:3.""Hän teki sitä,mikä on oikein Herran silissä,aivan niinkuin hänen isänsä Daavid oli tehnyt.""

    Olisiko Daavid siis voinut rikkoa niin pahasti Herran käskyjä,mm:ssa tätä.
    3 Moos 18:22.""Älä makaa miehen puolen kanssa niinkuin maataan naisen kanssa,sillä se on kauhistus Herralla.""

    Olisko siis Daavid voinut rikkoa Jumalan käskyt?
    Ei ole mahdollista,koska tuolla edellä luimme,mitä mieltä Jumala oli Daavidista,Hänen käskyjensä suhteen.

    Äänestä

  • UPDATE_7593888 kirjoitti:

    Daavid oli bi.

    Daavid oli Jumalan mielenmukainen mies,niin miten käy yksiin,se mitä Paavali kirjoittaa 1 Kor 6:9. ...eikä miehimykset !
    Daavid oli kuuliainen Jumalan käskyille,ei hän siis voinut tehdä sitä,mikä oli kauhistus Jumalan silmissä!
    Sanoppa,mitenkä hän oliskaan voinut olla Jumalan mielenmukainen,jos kauhistuksia,jotka Jumala oli kieltänyt, vastoin Jumalan käskyjä !

    Tässä samassa luvussa muuten jakeessa 11 luvataan,että homotkin voi eheytyä.

    "Tuommoisia te olitte,jotkut teistä,mutta te olette vatstaan ottaneet peson,te olette pyhitetyt,te olette vanhurskautetut meidän Herramma Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.""
    Niin,että homotkin voi eheytyä,Jumalahan tässä Sanassaan juuri lupaa niin tehdä!

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    Luemme Raamatusta:"Pelkää Jumalaa ja pidä Hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen tehdä. Ja Jumala on tuova tuomiolle jokaisen ihmisen ja tuomio on kohtaava kaikkea salassa olevaa, olkoonpa se hyvää tai pahaa". Näin vapaasti käännettynä Daavidin pojan Salomon sanat Saarnaajan kirjan viimeisen luvun lopusta.

    Mutta Herran antaman pelastuksen perustus pysyy lujana ja siinä on tämä sinetti:"Herra tuntee omansa" ja "luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee".

    Jeesus Kristus on Herra. Lahjomaton tuomio pannaan täytäntöön ja se alkaa meistä Herran omista. Hänellä on viskimensä kädessään (kiitos Jumalalle, että on) ja Hän on puhdistava puimatanterensa kooten viljan aittaansa ja sitten polttamalla valheviljan sekä akanat sammumattomassa tulessa.

    Aika on paha ja synti sumentaa ihmisten mielet. Tehkäämme ajastamme oikeat johtopäätökset ja tutkikaamme, mikä on Herran tahto ja tehkäämme se.

    Emme me kykene pitämään käskyjä,et veljeni sinäkään,ei kukaan,jokaista käskynrikkojaa seuraa rangaistus,jos emme pidä Hänen käskyjään.
    Veli,pidätkö sinä ? Minä en kykene siihen!

    Mutta kiitos olkoon taivaan ja maan Jumalan,joka antoi Poikansa Jeesuksen Kristuksen.
    Häntä rangaistiin minun syntieni,käskyjen rikkomiseni tähden,ilman Jeesusta en edes yritä olla jumalinen,en kykene täyttämään Jumlan pyhää lakia,joka vieläkin on vartijana Eedenin porteilla,ilaman Jeesusta tuosta portista ei mene yksikään.

    ""4. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
    5. mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
    6. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.
    7. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut.
    8. Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli? Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus häntä"" Kiitos Jeesus !

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Sanon vielä kerran: sinä ET tiedä, että Daavidin ja Joonatanin suhde ei ollut rakkaussuhde - sinä LUULET niin. Luulon ja tiedon eroa et ymmärrä.

    Tiedätkös mitä on bi-seksuaalisuus? SitäKIN oli Raamatun aikoina jo, eikä seKÄÄN ollut syntiä - ei ollut eikä ole.

    On jumalanpilkkaa sanoa TIETÄVÄNSÄ, ettei Daavigin ja Joonatanin suhde ollut seksuaalinen. Sitä EI sanota Raamatussa - sinä siis ET sitä tiedä.

    Onks se eheytymisen merkki? Jos sitä homokin tyttöjä alkaa vilkuileen ja pikku hiljaa unohtaa ne vanhat haisevat ajat.

    Vai se ny muutu Daavidkin bii- pojatks,kyll olet metka kristitty,ei sitä muualta varmaan lyötäs,eli ihankohan Herra on johdattanut,nii sua ku muakin.

    Kyllä mä tuon kirjotuksesi johdosta toivotan oikeen mojovat joulut sulleki,poikalapsi.

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    kerran,Daavidin ja Joonatanin suhde oli puhtainta "veljien" välistä ,Kristuksen rakkauteen verrattavaa rakkautta,eikä ollut mitään tekemsitä houden eikä minkäänlaisen fyysisen rakkuden kanssa mitään yhteistä,niin, että älä yritä mustata kauneinta veljes yhteyttä homoiluusi!
    On sulla otsaa !

    Sano sinä vaikka sata kertaa: KUITENKAAN et tiedä tuota, mitä sanot - tuota ei lue Raamatussa vaan sinun päässäsi.

    On sinulla otsaa: väität Raamatussa lukevan omia houreitasi. Kuinka sinä kehtaat?

    Sinulle homous on siis FYYSISTÄ rakkautta? Kuulepas nyt pappa: homous ei ole YHTÄÄN sen fyysisempää kuin heterouskaan, ei, vaikka te helluntaivalehyelijat muuta väitättekin.

    Olet sinä kyllä TOSI kamala esimerkki "uskovasta".

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    Oliko Daavid homo?

    1 Sam:13:14. ""Minä olen löytänyt mieleni mukaisen miehen. [ Daavidin ]""

    1 Kuning. 11:4. "" Daavid oli antanut sydämensä ehyenä Herralle.""
    14:8. ""Mutta sinä et ole ollut niinkuin minun palvelijani Daavid,joka noudatti minun käskyjäni ja seurasi minua kaikesta sydämestänsä,niin että hän teki ainoastaan sitämikä oli oikeata minun silmissäni."" 2 Kuning.18:3.""Hän teki sitä,mikä on oikein Herran silissä,aivan niinkuin hänen isänsä Daavid oli tehnyt.""

    Olisiko Daavid siis voinut rikkoa niin pahasti Herran käskyjä,mm:ssa tätä.
    3 Moos 18:22.""Älä makaa miehen puolen kanssa niinkuin maataan naisen kanssa,sillä se on kauhistus Herralla.""

    Olisko siis Daavid voinut rikkoa Jumalan käskyt?
    Ei ole mahdollista,koska tuolla edellä luimme,mitä mieltä Jumala oli Daavidista,Hänen käskyjensä suhteen.

    Pilko sinä Raamattua, niin pirukin tekee. MISSÄÄN kohdassa Raamatussa ei sanota mitään Daavidin seksuaalisen suuntauksen vahvistavaa. MIKSI et voi sitä myöntää vaan oletat vain omia luulojasi?

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Pilko sinä Raamattua, niin pirukin tekee. MISSÄÄN kohdassa Raamatussa ei sanota mitään Daavidin seksuaalisen suuntauksen vahvistavaa. MIKSI et voi sitä myöntää vaan oletat vain omia luulojasi?

    Raamattua.

    MUISTUUKO MIELEEN ,KU VÄITIT DAAVIDIA HOMOKSI,ETHÄN NYT OLE MUUTTANUT KANTAASI,KUN "VAIMOSI"= työmies SANOI,ETTÄ DAAVID OLIS BI???
    Sinä sentään ymmärrät heikointakin sukupuolta,ettet hänen kanssaan riitaanu.
    Vai onko se nii,että teillä "vaimo sanooin kaapin paikan?

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    Daavid oli Jumalan mielenmukainen mies,niin miten käy yksiin,se mitä Paavali kirjoittaa 1 Kor 6:9. ...eikä miehimykset !
    Daavid oli kuuliainen Jumalan käskyille,ei hän siis voinut tehdä sitä,mikä oli kauhistus Jumalan silmissä!
    Sanoppa,mitenkä hän oliskaan voinut olla Jumalan mielenmukainen,jos kauhistuksia,jotka Jumala oli kieltänyt, vastoin Jumalan käskyjä !

    Tässä samassa luvussa muuten jakeessa 11 luvataan,että homotkin voi eheytyä.

    "Tuommoisia te olitte,jotkut teistä,mutta te olette vatstaan ottaneet peson,te olette pyhitetyt,te olette vanhurskautetut meidän Herramma Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.""
    Niin,että homotkin voi eheytyä,Jumalahan tässä Sanassaan juuri lupaa niin tehdä!

    Jahas: että "eheytymisiä" tuossa tapahtuu... Olepas nyt rehellinen: VOISITKO muka itse muuttua homoksi, jos kerran olet syntymästäsi ollut hetero? Voisitko? MIKSI kukaan maailmassa ei ole muuttunut homosta heteroksi, vaikka te uskottelette ja valehtelette moisia? MIKSI?

    Mikä ihmeen vimma sinulla on idioottimaisesti kysyä voiko homosta muuttua jos et kuitenkaan usko.

    Lopettasit edes sen puolen tyhmyydet.

    Etkö voisi paremminkin kirjoittaa,"en usko teitä,vaikka miten perustelisitte,koska te valehtelette"???
    Silloin sinun kirjoituksesi tulisivat uskottavammaksi.

    Keroppa miten sinulle pitäisi todistaa?

    Ethän sinäkään edes esiinny omalla nimelläsi,kuten en minäkään.

    Sinä valehtelijaksi nimittelet kirjoittajia,jotka eivät ole saamaa mieltä Raamatusta ja mielipiteistä yleensä.

    Mitä minä muka olen sinulle valehdellut???
    Ennen kuin vastaat mieti miten perustelet.

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    se onkin,niin sinäkin olet lähes jumal´olento,ei siinä eritellä ketään,jokainen on sitä,haluatko siis kieltää Jeesuksen,ja pilkata,sensijaan,että uskoist Häneen,ja antaist kunnian Hänelle!

    Että oikein jumalolento melkein minäkin? Älä nyt sentään liikaa innostu kehumaan, vaikka ihan hyvä tyyppi olisinkin. Tavallinen kuolevainen sitä minä kuitenkin...

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Mikä ihmeen vimma sinulla on idioottimaisesti kysyä voiko homosta muuttua jos et kuitenkaan usko.

    Lopettasit edes sen puolen tyhmyydet.

    Etkö voisi paremminkin kirjoittaa,"en usko teitä,vaikka miten perustelisitte,koska te valehtelette"???
    Silloin sinun kirjoituksesi tulisivat uskottavammaksi.

    Keroppa miten sinulle pitäisi todistaa?

    Ethän sinäkään edes esiinny omalla nimelläsi,kuten en minäkään.

    Sinä valehtelijaksi nimittelet kirjoittajia,jotka eivät ole saamaa mieltä Raamatusta ja mielipiteistä yleensä.

    Mitä minä muka olen sinulle valehdellut???
    Ennen kuin vastaat mieti miten perustelet.

    Kun on kyse tieteellisistä, kuten psykologiaan liittyvistä aiheista, eivät hypoteesit perustu uskoon. Jos joku terapeutti olisi onnistunut muuuttamaan ihmisen seksuaalisen identiteetin homosta heteroksi tai päinvastoin, aihetta olisi käsitelty yleisesti alan kirjallisuudessa ja tieteellisissä julkaisuissa ja asia olisi yleisesti tiedossa.

    P.S: Jos itsetuntosi on seksuaalisen suorituskyvyn osa-alueella kovin huono, et sen takia tarvitse bemaria ostaa, ellei sinulle jo semmoinen ole. Voithan mennä saarnamiehen luo ja vaivihkaa mainita, että pitäisi tuota jalkaa vähän pidentää...

    Äänestä

  • merim.raimo kirjoitti:

    Kaikki me saamme palkkamme sitten aikanaan.Poikalapset,työmiehet ja työttömät,merimiehet"liikenaiset"Hyvät,pahat ja rumat.Se on ihan siitä kiinni kuka on sinun Herrasi ja kenen palveluksessa olet.

    maksaa veroa vai onko se ihan puhtaana käteen? entäs sos. turva kulut

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Pilko sinä Raamattua, niin pirukin tekee. MISSÄÄN kohdassa Raamatussa ei sanota mitään Daavidin seksuaalisen suuntauksen vahvistavaa. MIKSI et voi sitä myöntää vaan oletat vain omia luulojasi?

    Raamatusta,lue sinäkin,ja usko lukemasi,äläkä raivoa !

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    Daavid oli Jumalan mielenmukainen mies,niin miten käy yksiin,se mitä Paavali kirjoittaa 1 Kor 6:9. ...eikä miehimykset !
    Daavid oli kuuliainen Jumalan käskyille,ei hän siis voinut tehdä sitä,mikä oli kauhistus Jumalan silmissä!
    Sanoppa,mitenkä hän oliskaan voinut olla Jumalan mielenmukainen,jos kauhistuksia,jotka Jumala oli kieltänyt, vastoin Jumalan käskyjä !

    Tässä samassa luvussa muuten jakeessa 11 luvataan,että homotkin voi eheytyä.

    "Tuommoisia te olitte,jotkut teistä,mutta te olette vatstaan ottaneet peson,te olette pyhitetyt,te olette vanhurskautetut meidän Herramma Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.""
    Niin,että homotkin voi eheytyä,Jumalahan tässä Sanassaan juuri lupaa niin tehdä!

    VÄITE: Daavid oli Jumalan mielen mukainen mies

    TODETAAN:
    - Daavid murhasi
    - Daavid teki huorin Batseban kanssa
    - Daavid oli bi-seksuaali

    MIKÄ TEKEE KAHDESTA ENSIMMÄISESTÄ JUMALAN MIELEN MUKAISTA, MUTTA KOLMANNESTA EI?

    Äänestä

  • LUE TÄMÄ kirjoitti:

    noista Daavidin erheistä tee hänestä Jumalan mielenmukaista miestä,ja tuo viimeisin väite,bi-seksuaalisuudesta on taas täysin sinun omaa ilkeää luulosairautta.

    Daavid oli JUmalan mielenmukainen mies sen takia,kun hän oli Jumalaan turvaava,aina Jumalaa rakastava,kunnioitti Jumalan lakeja,eli hurskaasti,vaelsi Jumalan pelossa ja kysyi aina Herran tahtoa,ja ennen kaikkea,hänen onnensa oli olla Jumalaa lähellä,ja siihen Jumala mieluistyi,ja mielistyy edelleenkin mieheen/naiseen,joka haluaa olla Jumalaa lähellä.

    Mutta ei oleisi ollut Daavid Jumalan mieleinen,jos olisi ollut miehimys,koska se olisi ollut Jumalalle kauhistus,varsinkin vahantestamentin lakitalouskautena.

    ""3 Moos 18:22 Älä makaa miehen puolen kanssa niinkuin naisen kanssa maataan,se on kauhistus Herralle.""
    "" 20:13 Jos joku makaa miehenpuolen kanssa,niinkuin naisen kanssa maataan,tekevät he molemmat kauhistuksen,heidät rangaistakoon kuolemalla,he ovat verivelan alaiset.""

    luulisitko,että Daavid olisi ollut Jumalan mielen mukainen mies,jos hän olisi harrastanut Joonatanin kanssa sitä,mitä tehdään normaalisti naisen kanssa?
    Siinä se on kuule ristiriita niin suuri,että Daavid ei voinut olla homo,ei sitten niin mitenkään,vaikka kuinka yritätte sokeudessanne uskotella itsellenne jotain täysin Jumalalle mahdotonta yhdyseälmää. Ja nimenomaan Daavidin ja Joonatanin suhteen kun haluatte loata täysin Jumalalle kuhistuksena olevaan suhteeseen !

    Murhaaminen, tappaminen, pahoinpitely yms. ovat helluntailaiseksi pyrkivälle vain meriittejä. Toista se on, jos joku sattuisi toista ihmistä rakastamaan. Se on herralle kauhistus.

    Äänestä

  • UPDATE_7593888 kirjoitti:

    Murhaaminen, tappaminen, pahoinpitely yms. ovat helluntailaiseksi pyrkivälle vain meriittejä. Toista se on, jos joku sattuisi toista ihmistä rakastamaan. Se on herralle kauhistus.

    sinun omaa logiikkasi !

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Sano sinä vaikka sata kertaa: KUITENKAAN et tiedä tuota, mitä sanot - tuota ei lue Raamatussa vaan sinun päässäsi.

    On sinulla otsaa: väität Raamatussa lukevan omia houreitasi. Kuinka sinä kehtaat?

    Sinulle homous on siis FYYSISTÄ rakkautta? Kuulepas nyt pappa: homous ei ole YHTÄÄN sen fyysisempää kuin heterouskaan, ei, vaikka te helluntaivalehyelijat muuta väitättekin.

    Olet sinä kyllä TOSI kamala esimerkki "uskovasta".

    kun homous vaan ei kuulu helluntailaisuuteen,sano minua vaan ihan miksikä haluat,ei se Raamatun kansta homouteen siitä muutu.
    Lakkaist vastustamasta Jumalaa,ja uskoisit Jeesukseen pelastajana,sydämen uskolla,ei päänsuko hyödytä mitään,niinkuin väität uskovasi Jumalaan,se on vain pääkoppasi tasolla,eikä siis ole elävää uskoa,eikä merkitse mitään,ennenkuin otat vastaan Jeesuksen syntiesi sovittajana ja pelastajana. Ja teitenkin parantajana ja eheyttäjänä !

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    sinun omaa logiikkasi !

    Se on minun pärjättävä omalla ajattelulla ja logiikalla. Sinä kuvittelet kaiken "viisautesi" olevan jumalallista, koska olet itse jumalallinen. Kuitenkin meinaat selityksissäsi sotkeutua omiin housuihisi, kun tappaminen ja rakastaminenkaan eivät meinaa käsityksinä enää erottua toisistaan.

    Äänestä

Noinhan se on . Tuo kavala käärme , Perkele on mielistynyt murhaajiin ja homoihin .

Äänestä
  • Taivaan Jumalan,Raamatun Jumalan,maailmoiden,maaimankaikkeuden Luojan ja Majesteetin,Jeesuksen ihmisille antaneen Jumalan,Jeesuksessa pelstuksen valmistaneen Jumalan,Pyhällä Hengellä kastavan Jumalan,ihmisen luoneen,kaiken Luojan,rakkauden Jumalan mielen mukainen mies oli Daavid!

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    Taivaan Jumalan,Raamatun Jumalan,maailmoiden,maaimankaikkeuden Luojan ja Majesteetin,Jeesuksen ihmisille antaneen Jumalan,Jeesuksessa pelstuksen valmistaneen Jumalan,Pyhällä Hengellä kastavan Jumalan,ihmisen luoneen,kaiken Luojan,rakkauden Jumalan mielen mukainen mies oli Daavid!

    älä valehtele . valheen isä on perkele . ja daavidin jumala samoin .

    Äänestä

elämää ja edesottamuksia.
Hän eli loistossa,oli ollut paimenpoika,isänsä kodissa,ja nuorimpana vanhempien veljien kiusattavana.
Aikuisena ollessaan hän usein joutui hankaluuksiin,oli yksinäinen monasti,hulluksikin tekeytyi,pelastaakseen nahkansa.
Daavidin elämä oli niin värikästä ja monisärmäistä,että melkein jokainen uskova löytää itsestään jotain "Daavidia".
Hän oli hyvin raadollinen,inhimillinen,heikkouksia oli ,mutta oli vahvuuksiakin.
Ja parasta mitä hänessä oli ,oli se,että hän halusi aina,tilanteista ,olosuhteista välittämättä,olla Jumalan mielenmukainen mies,hän palveli Herraa aina ilolla,ja oli Hänelle uskollinen.
Sai kärsiä monien pilkat,poikasakkien ilkkumiset ja kivitykset,kun joku yritti estää kivien viskelyn,hän vetosi Jumalaan,ja jätti asiansa Jumalan käteen.
Hänessä on niin sanomattoman paljon antaa jokaiselle uskovaiselle,koska meillä kaikilla on taistomme,olimmepa miten hyviä tahansa omasta mielestämme.
Kannattaa siis perehtyä Daavidin elämään ja persoonaan,niin oppii ymmärtämään heikompiaan omassa vahvuudessaan,katsokoon siis se,joka luulee seisovansa,ettei lankea.

Äänestä
  • Nuokin kertomasi seikat ovat muuten aika tyypilliisiä erilaisen nuoren kokemuksia: toisten pilkkaa ja vainoa ym. Ja sinä se et halua nähdä, mitä nuo asiat kertovat?

    Jos minulla olisi osoite, lähettäisin sinulle asiatietoa, ettei tarvitsisi sinunkaan luulojen vallassa hautaan asti kulkea. Itse et tietoa ota vastaan: olet HELL8UNTAILAINEN ja tieto on sinusta kielletty asia.

    Äänestä

  • Samoin ,kuin Daavid,että on niin siunatun suuri,että on varma osuma.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Nuokin kertomasi seikat ovat muuten aika tyypilliisiä erilaisen nuoren kokemuksia: toisten pilkkaa ja vainoa ym. Ja sinä se et halua nähdä, mitä nuo asiat kertovat?

    Jos minulla olisi osoite, lähettäisin sinulle asiatietoa, ettei tarvitsisi sinunkaan luulojen vallassa hautaan asti kulkea. Itse et tietoa ota vastaan: olet HELL8UNTAILAINEN ja tieto on sinusta kielletty asia.

    mistä sinunkin kanssa haastellaan,löydän kyllä Ramatusta vastaukset,vaikka ne eivät olekkaan sinun mieleisiäsi,Raamatussa on faktat homoudesta,mitä se se on uskovaiselle,olkoon sitten h-lainen,tai kuka muu "lainen" tahansa.

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    mistä sinunkin kanssa haastellaan,löydän kyllä Ramatusta vastaukset,vaikka ne eivät olekkaan sinun mieleisiäsi,Raamatussa on faktat homoudesta,mitä se se on uskovaiselle,olkoon sitten h-lainen,tai kuka muu "lainen" tahansa.

    Niin: löydät "vastauksia" omasta päästäsi, koska luulet olevasi jumala. No, ongelma on sinun, ei minun. Perhekuntaasi minun aina käy sääliksi: voi niitä raukkoja, joiden on pakko elää tuollaisen luulijan kanssa. SUKUSI homot ja lesbot ovat visusti kaapissa, kunnes kuolet, koska olet niin saatanallinen.

    Jumalan Sana noin kovasti,Jumalalle sinä riehut oikeasti,et minulle.
    Etkö huomaa,Jeesus kutsuu sinua,olis itsellesi parempi,että muutuisit,etkä suuttuisi!

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    Jumalan Sana noin kovasti,Jumalalle sinä riehut oikeasti,et minulle.
    Etkö huomaa,Jeesus kutsuu sinua,olis itsellesi parempi,että muutuisit,etkä suuttuisi!

    Olet sinä kyllä TOSI merkillinen jääräpää: kun minä sanon tiukasti, sanon suoraan SINULLE. Jumalan kanssa en totisesti keskustele tämmöisillä palstoilla, kuten sinä näyt kuvittelevan. Tai, ai niin: olin jo unohtaa - sinähän kuvittelet olevasi itse jumala.

    Siksi toiseksi: en minä RIEHU. Lähempänä riehumista on sinun ala-arvoinen käytöksesi, joka ei näy edes vanhemmuuten muuttuvan asialliseksi.

    Onneksi jouluuni EI kuulu ainoaakaan helluntailaista. Saan siis olla ihan rauhassa ja juhlistaa Jeesuksen syntymää ilman teidän saatanallisia harhaoppejanne ja panetteluanne.

    Koeta käyttäytyä edes joulukokouksessa - semmoiseenhan te helluntaihihheit menette, ette jouluKIRKKOON, kuten me kristityt. Tehkääpä hyviä päätöksiä: tulkaa vaikka joukolla järkiinne, lopettakaa sorto ja taikasukon levittely "totuutena".

    Mutta puhun Jumalan sanoja Hänen kirjastaan Raamatusta.
    Paavali kehoittaa,että kun puhutte,puhukaa niikuin puhuisitte Jumalan sanoja.
    Siksi se voi tuntua sinusta joka et ole sisällä Raamatun sanassa,että se on ikäänkuin kirjoittaja olisi se Jumala,olen kuule aivan sieltä inhimmillisemmästä päästä oleva äijän köriläs,en kuule koroita itseäni pätkän vertaa,niinkuin sinä tunnut tekevän jokaisessa viestissäsi,aliarvioimalla ja nimieetelällä valehtelijoiksi ja vaikka miksikä.
    Sinun tulisi ,käyttäytymiusestä puheen ollen,mennä "nettiketti" sivuille ja opetella edes aakkoset sieltä,oppisit jotain asialliseta keskustelusta,mutta yleensä vain riehut ja isoilla fonteilla huudat kurkku suorana jotain,vain omaa näkemystäsi,etkä pätkääkään kunnioita toisten mielipiteitä.
    Mitä muuten teet kirkossa,siellä saarnataan Raamatusta,jota sinä halveksit sydämesi pohjasta,oot käsittämätön "kristtitty" !?

    Äsken "tiesit", että Daavidin ja Joonatanin suhde ei ole missään tapauksessa ollut seksuaalinen, vaikka ko. asiaa ei lue Raamatussa. Nyt "tiedät", että en ole sisällä Raamatun sanassa - mitä sontaa tuokin stiiknafuulia sitten tarkoittaneekaan. Minä osaan lukea, olen lukenut ja luen Raamattua aika ajoin. Sisätiloissa luen, enkä niin kaheli edes ole, että "sanojen sisään" pyrkisin. Luultavasti ymmärrän lukemaani aika hyvin - en ainakaan tule väittämään, että Raamatussa sanotaan vaikkapa semmoista, että Daavidin ja Joonatanin välillä EI ollut tai OLI seksiä. Sitä kun EI siellä sanota. Vai sanotaanko muka, oi yliritari?

    Lankesit taas kerran valehtelun syntiin: sanot, että minä halveksin sydämeni pohjasta Raamattua. En halveksi Raamattua. HELLUNTAILAISTA LINJAA OLEN OPPINUT - kiitos sinun - halveksimaan, koska se on omapäistä paskaa. Ei sinun jutuillasi ole Jumalan kanssa tekemistä mitään. Kunahn pappa bamlaa omiaan.

    Kevyet mullat!

    Vai inhimillisenä sinä pidät itseäsi? Huh! MITEN semmoine raaska voi olla inhimillinen, joka valehtelee, tuomitsee, panettelee ja syrkjii tahallaan? Tässäkin viestissäni on sinulle esimerkkejä siitä, mitä kaikkea palturia olet taas "totuutena" ja "jumalan sanana" puhunut, oi ritarijumalaton.

    että Jumalan sana sattuu sinuunkin,kas kun se ei tyhjänä palaja,se tekee sen tehtävän,mitä varten se on lähetettykin,sinä mollaat sanomisiani,samalla halveksit Jumalaa ja Hänen sanaasa,koska perustelen tietämiseni Jumalans analla.
    Olen perustellut ja todistanut,juuri Jumalan sanalla,että Daavid ja Joonatan eivät olleet missään tapauksessa homoja.

    Asetin sinulle kysymyksen,tuolla aikaisemmin,mutta tapoihisi uskollisena et vaivautunut siihen vastaamaan,sensijaan haukkua räkätät kuin phaha rakkikoira.

    Astin Jumalan mielen mukaisen miehen,jonka Jumala oli valinnut,ja sitten Jumalan lain jossa Hän tuomitsee homouden,miten siis Jumalan mielenmukainen mies rikkoisi Jumalansa lakia,jonka Hän sanoo Daavidin täyttävän ja olevan uskollinen ja kuuliaianen Jumalan tahdolle,ja juuri siksi oli Jumalan mielenmukainen mies,ja hänkö sitten pettäisi Jumalaa olemalla homo,tämäkö sinut taas sai raivon valtaan,silloin raivoat Jumalalle,et minulle,onko sinulle tuokin asia mahdoton käsittää,miten valtaisa ristiriita siinä on,Daavidin ja Jumalan suhteessa,jos Daavid ja Joonatan homostelivat? Järki käteen poikakulta !

    että daavid oli joonatanin salarakas....

    Äänestä

  • kyse siitä kirjoitti:

    että daavid oli joonatanin salarakas....

    antaisi väärää todistusta,kun varmaa on,että valehtelet ja puhut omiasi!

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    antaisi väärää todistusta,kun varmaa on,että valehtelet ja puhut omiasi!

    tämän ketjun kaltasia typeriä juttujas. Vois olla sulle parempi ette tekis ittees noin naurettavaks. Tyyppi esitti vain salarakasteorian:) ja sinä muka-tiedät olevan varmaa, että hän valehtelee. Eihän kukaan edes voi valehdella jos vain arvelee. Ymmärrätkö edes tuota? Tuskin.

    Kerro, miten voit TIETÄÄ vaikkapa sitä, ettei Joonatan ollu Daavidin salarakas? Raamatussa ei sanota sitä. Siellä ei sanota myöskään hänen olleen sitä, mutta tuskin voit vetää johtopäätöstä, että näin ei myöskään ollut.

    Kerrotaanko Raamatusa sitäkään, että tuola josain kaukasesa maasa elää karibuja. Tai vaikka intiaaneja, jotka metästelee biisoneita. Näin kuitenkin todennäkösesti oli jo Jeessyksenki aikoihin. On olemasa monta asiaa, jota ei kerrota Raamatusa.

    Sähän Ritari oletat ittes Jumalan sanansaattajaks kertoesas mikä on Jumalan mielen mukasta ja siis sen miten Jumala ajattelee. Lukeekos siellä Biibelissä jotenki näin että tutkimattomia on Herran tiet.. Miten voit tietää Jumalan mielenmukaisuuksista?

    Laskeudupa ihan vaan takas tänne maanpinnalle. Uskovaisilla on yleisistiki tuo ikävä tapa liidellä avaruuksisa.

    Äänestä

  • MunNimi kirjoitti:

    ..siis välttelisit tämän ketjun kaltasia viestejäs..

    Jokainen, joka väittää Raamatun kertomusten olevan varmasti totta, valehtelee. Sinäkin.

    Äänestä

  • UPDATE_7593888 kirjoitti:

    Jokainen, joka väittää Raamatun kertomusten olevan varmasti totta, valehtelee. Sinäkin.

    totta,eikä sinun totuutesi sitä tee valheeksi !

    Äänestä

  • MunNimi kirjoitti:

    tämän ketjun kaltasia typeriä juttujas. Vois olla sulle parempi ette tekis ittees noin naurettavaks. Tyyppi esitti vain salarakasteorian:) ja sinä muka-tiedät olevan varmaa, että hän valehtelee. Eihän kukaan edes voi valehdella jos vain arvelee. Ymmärrätkö edes tuota? Tuskin.

    Kerro, miten voit TIETÄÄ vaikkapa sitä, ettei Joonatan ollu Daavidin salarakas? Raamatussa ei sanota sitä. Siellä ei sanota myöskään hänen olleen sitä, mutta tuskin voit vetää johtopäätöstä, että näin ei myöskään ollut.

    Kerrotaanko Raamatusa sitäkään, että tuola josain kaukasesa maasa elää karibuja. Tai vaikka intiaaneja, jotka metästelee biisoneita. Näin kuitenkin todennäkösesti oli jo Jeessyksenki aikoihin. On olemasa monta asiaa, jota ei kerrota Raamatusa.

    Sähän Ritari oletat ittes Jumalan sanansaattajaks kertoesas mikä on Jumalan mielen mukasta ja siis sen miten Jumala ajattelee. Lukeekos siellä Biibelissä jotenki näin että tutkimattomia on Herran tiet.. Miten voit tietää Jumalan mielenmukaisuuksista?

    Laskeudupa ihan vaan takas tänne maanpinnalle. Uskovaisilla on yleisistiki tuo ikävä tapa liidellä avaruuksisa.

    Tiedän sen,aivan varmasti,koska luen Raamattua,tunnen heidät ,tiedän,Daavid oli Jumalan mielenmukainen mies,siksikään,hän ei voinut olla homo,koska homous on Jumalalle kauhistus,niin mitenkä siis kauhistuksen tekijä voisi olla Jumalan mieleinen mies,niin,sano sinä se ?

    Äänestä

  • MunNimi kirjoitti:

    ..siis välttelisit tämän ketjun kaltasia viestejäs..

    olevasi?
    Onkohan käynyt niin,että Jumalan sana on koskettanut sinunkin omaatuntoasi,onko alkanut kolkuttaa,kun noin rumia puhut ,ja nimittelet,mistä lie ite oot eksynyt tälle palstalle?
    Jos ei sulla parempaa asiata ole,niin ei kaiketi sua kukaan tänne kaipaa !

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    Tiedän sen,aivan varmasti,koska luen Raamattua,tunnen heidät ,tiedän,Daavid oli Jumalan mielenmukainen mies,siksikään,hän ei voinut olla homo,koska homous on Jumalalle kauhistus,niin mitenkä siis kauhistuksen tekijä voisi olla Jumalan mieleinen mies,niin,sano sinä se ?

    ..pohtisit sitä, mitä voit väittää tietäväsi. Väität TIETÄVÄSI, ettei Joonatan ollut Daavidin salarakas. Väität TUNTEVASI heidät. Oletko tavannut heidät? Vai tunnetko heidät vain sen perusteella, mitä joku ulkopuolinen on heistä kirjoittanut ja nämä tarinat on myöhemmin liitetty Raamattuun?

    Minua ei ainakaan Ritari paljoakaan kiinnosta, oliko Joonatan salarakas vai ei. Enemmänki kiinnostaa tuo sun naiivius.

    Miten voit tietää, ettei Raamattu jätä jotain kertomatta Daavidista? Raamattu ei kerro, että Joonatan ei ollut Daavidin salarakas. Voitko tästä päätellä, ettei näin myöskään ollut? Sama jos päättelisit, ettei karibuja ole olemassa, koska Raamattu sitä ei kerro. Sama, että väittäisit, ettei Maria Magdaleena koskaan masturboinut, koska Raamattu ei sitä kerro.

    Huomaatko, että nyt keskustellaan siitä, mitä voi väittää tietävänsä ja mitkä asiat taas kuuluu henkilökohtaisten uskomusten/luulojen pariin?

    Samaten tuo Jumalan mielenmukaisuusasia. Sinä Ritari USKOT ehkä Raamatunkin perusteella, että Daavid oli Jumalan mielen mukainen, koska Raamatussa sanotaan niin. Voitko sanoa TIETÄVÄSI, että näin oli? Samoin sanot homouden olevan Jumalalle kauhistus, koska USKOT Jumalaan ja Raamattuun Jumalan sanana, ja väität Raamatun sisältävän viitteitä siitä, että näin on. USKOTKO vai TIEDÄTKÖ, että Jumala on olemassa?

    Minä en sano tuohon mitään, voiko kauhistuksen harjoittaja olla Jumalan mielen mukainen mies, koska en usko Jumalaan ainakaan siinä mielessä, miten sinä, paremminkin en ollenkaan. Minä en TIEDÄ, onko Jumalaa olemassa. Mielestäni kukaan ihminen ei voi tietää.

    Jos/kun vastaat tähän, niin älä toista sitä, että Joonatan ei ollut Daavidin salarakas. Se mielipitees on jo täällä kuultukin. Jätit vastaamatta kysymyksiini edellisestä viestistä. Jospa nyt tekisit sen, vastaukses niihin haluaisin kuulla.

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    olevasi?
    Onkohan käynyt niin,että Jumalan sana on koskettanut sinunkin omaatuntoasi,onko alkanut kolkuttaa,kun noin rumia puhut ,ja nimittelet,mistä lie ite oot eksynyt tälle palstalle?
    Jos ei sulla parempaa asiata ole,niin ei kaiketi sua kukaan tänne kaipaa !

    En usko Raamattuun Jumalan sanana. Miten Raamattu sitten voi koskettaa omaatuntoani? Kerro, oi suuri Ritarimme, Jumalan sanansaattaja ja mielenmukaisuuksien tuntija.

    Kaipaako mua tänne kukaan, sitä en tiä. Mutta Eniron palstana tämä on kaikille täysin avoin, ja luulenpa että sun kaltaiset hoihottelijat tekee tämän palstan niin mielenkiintoseks, että se keikkuu kymmenentenä suosituimmuus-tilastosa. Sun ja kaltastes aivotoiminta olis monelle tutkijalle mielenkiintoinen haaste, ehkäpä mahdotonta ymmärtää ;)

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    olevasi?
    Onkohan käynyt niin,että Jumalan sana on koskettanut sinunkin omaatuntoasi,onko alkanut kolkuttaa,kun noin rumia puhut ,ja nimittelet,mistä lie ite oot eksynyt tälle palstalle?
    Jos ei sulla parempaa asiata ole,niin ei kaiketi sua kukaan tänne kaipaa !

    Eiköhän täällä keskustelut pysy tulevaisuudessakin paremmin kiinnostavina, jos hihhulien lisäksi kirjoittajina on itsenäisesti ajattelevia tyyppejäkin. MunNimi kirjoittelee asiallisia ja perusteltuja kommentteja vastapainoksi sinulle ja joillekin muille. Toivottavasti hän kuitenkin ymmärtää, miksi sinäkin häntä olet pois häätämässä: käyttääkseni omaa kielikuvaasi, sinua on alkanut kolkuttaa.

    Älä sinäkään häviä minnekään. Hyvätkin kirjoitukset menettäisivät kiinnostavuutensa, jos vertailukohta puuttuisi.

    että on "asiallisia" keskutelijoita,mutta kun jo heti ensimmäisessä kommentissa ollaan tietämässä ,ja nimittelemäässä ,vain saadakseen provosoida,eikä se ole mitään keskutelua,mielipiteet asiallisella tasolla on jokaisen oikeus tälläkin palstalla,mutta selvä provosointi saa aikaan tämänkin turhan keskusetelun.
    Voisit sinäkin,lopettaa henkilökohtaisuuksien vetämisen mukaan,ja antaa oikeaa infoa tulijoille,etkä tue provoja,mutta jos on vain yksinomaan tarkoistus olla häirikkönä ,eikä meininkikään asillisuuteen ?

    Toisaalta kyllä ymmärrän sinunkin vastahengen kirjoituksiani kohtaan,koska perustelen mielipiteeni Raamatulla,jota sinulla taas ei ole edes mahdollisuutta.
    "Sillä,mikä on jumalaton ottamaan minun =Jumalan) sanani suuhunsa."
    Lainaus on Raamatusta,ettet taas sano,että olen sanonut olevani Jumala!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

RitariOlevainen kirjoitti:

mielen mukainen mies.
Jokainen vähänkään Raamattuun tutustunut on lukenut Daavidin elämää kertovia kirjoituksia. Eikä se hetikään ole yksistään loistokasta ,puhdasta menoa ja vaellusta Jumalan johdossa ja läheisyydessä.

Joskin hän oli suuresti Jumalaa rakastava,ja halusi aina olla lähellä Jumalaa, vaikka hänen onnensa oli olla Jumala lähellä, oli hänessä toinenkin,inhimillinen puoli,joka oli hyvinkin herkkä tunnepitoislle asioille.

Hän joutui Saul kuninkaan vainoamaksi,ja kun Saul ei saanut häntä mistään rikoksesta kiinni,hän alkoi keksimään olemattomia,vain kadehtiessaan Daavidia, ja siitä syntyi Psalmi 62.
""1. Veisuunjohtajalle; Jedutunin tapaan; Daavidin virsi.

2. Jumalaa yksin minun sieluni hiljaisuudessa odottaa, häneltä tulee minulle apu.
3. Hän yksin on minun kallioni, minun apuni ja turvani: en minä suuresti horju.
4. Kuinka kauan te yhtä miestä ahdistatte, hänet yhdessä surmataksenne, niinkuin hän olisi kaatuva seinä, niinkuin murrettu muuri?
5. He vain pitävät neuvoa, miten syöstä hänet korkeudestaan. He rakastavat valhetta, he siunaavat suullansa ja kiroavat sydämessänsä. Sela.
6. Odota yksin Jumalaa hiljaisuudessa, minun sieluni, sillä häneltä tulee minun toivoni.
7. Hän yksin on minun kallioni, minun apuni ja turvani: en minä horju.
8. Jumalassa on minun apuni ja kunniani. Minun väkevyyteni kallio, minun turvani on Jumala.
9. Turvatkaa häneen joka aika, te kansa; vuodattakaa hänen eteensä sydämenne. Jumala on meidän turvamme. Sela.
10. Vain tuulen henkäystä ovat ihmiset, vain valhetta ihmisten lapset: kaikki he nousevat vaa'assa ylös köykäisempinä kuin tuulenhenkäys.
11. Älkää luottako väkivaltaan, älkää turhaan panko toivoanne ryöstettyyn tavaraan. Jos rikkautta karttuu, älkää siihen sydäntänne kiinnittäkö.
12. Kerran on Jumala sanonut, kahdesti olen sen kuullut: väkevyys on Jumalan.
13. Ja sinun, Herra, on armo; sillä sinä maksat kullekin hänen tekojensa mukaan""

Batseban tapauksessa Daavidin lankeemus oli suurin mahdollinen,ensin murha,sitten haureus,väkivalloin anastettu toisen miehen vaimo,ei ollut mikään pikku rikos,kuitenkin hän sai lujat Daavidin armot.
Tänäpäivänä jos joku uskovainen tekisi moisen rikoksen,ei hänellä olisi toivoakaan päästä takaisin seurakunta yhteyteen,saati,että saisi "kuninkuutensa" takaisin.
Daavid sai,siinä oli se Daavidin saamat lujat Jumalan armot.
Jumala tietää, minkälaista tekoa me olemme,Hän muistaa meidät tomuksi,liha on heikko,vaikka henki olisikin altis Jumalan laille ja sen noudattamiseen.
Saulkin lankesi,mutta ei sanotakkaan enää,että olisi saanut armon Jumalan edessä.
Hän teki sen ainoa kadottavan synnin jolle ei löydy armoa,ei tässä eikä iankaikkisessa elämässä,Saul pilkkasi Pyhää Henkeä,menemäällä noidalta hakemaan apua,ja noidan kautta jälleen ihmiseltä,eli Samuelilta,vaikka Samuel olikin vanhurskas Jumalan mies,hänkin oli vain ihminen,sensijaan,että Saul olisi turvautunut Herraan,niinkuin Daavid teki,hän olisi voinut ehkä saada myös armon,hän kuitenkin turvautui saatanalliseen apuun,ja näin katsoi halvaksi Pyhän Hengen ja tuli pilkanneeksi Henkeä,Jumalan sisintä olemusta. Se koitui Saul kuninkaan tuhoksi.
On siis vaarallista,mitä tälläkin palstalla usein saa ,ikävä kyllä, lukea,että puhutaan halveksivaan sävyyn Pyhästä Hengestä,jopa suoranaista ivausta ja pilkkaa saa kauhukseen lukea.
Siunausta ja oikein rauhaisaa JOULUA jokaiselle palstalaiselle.

""5. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.
6. Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä""

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu