Äsken päättyneessä aamuteeveen lähetyksessä haastateltiin parikymmenpäistä tontiksi pukeutunutta koululaisryhmää.
Aivan oikein; puheenvuoro annettiin ulkomaalaistaustaiselle tenavalle ja letkän toisessa päässä ollutta tummapigmenttistä yksilöä muistettiin zoomata lähikuvaan.
Tavallisisltä suomalaislapsilta ei kysytty mitään.
Näin se YLE pyrkii sitkeästi vaikuttamaan kansaan. Eipä ainakaan yritystä puutu.
Aivan oikein; puheenvuoro annettiin ulkomaalaistaustaiselle tenavalle ja letkän toisessa päässä ollutta tummapigmenttistä yksilöä muistettiin zoomata lähikuvaan.
Tavallisisltä suomalaislapsilta ei kysytty mitään.
Näin se YLE pyrkii sitkeästi vaikuttamaan kansaan. Eipä ainakaan yritystä puutu.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oliskohan tarkoituksena ollut esittää että Suomessa on myös muita kuin vaaleita pellavapäitä, jotka sulautuvat hyvin kulttuuriimme. Siinä oli viestiä mieleltään rajoittuneille junteille: Suomalaista hyvän tahdon juhlaa voi viettää näkemättä värejä.
Jos kansa on asennevammainen, siihen pitääkin yrittää vaikuttaa. Hyvä YLE, kärsikää kuulapäät...
Joo perustetaampa oma kanava. Sen ohjelmistoa ovat orjakauppa chat, Mustanaamiota metsästämässä, Dokumenttisarja "mitä aatu haluaa meidän olevan", Hiukset Pois - hiustenhoito-ohjelma, Pilottitakin seikkailut...
Onneksi on yle, harmi vaan että sieltä tulee monia ohjelmia jotka perustuvat katsojan omaan aivotoimintaan. Siinä jotkut tuntevat itsensä ulkopuoliseksi ja tulee paha olo.
-huomiosi on varmasti aivan oikeutettu.
-rasismi suomessa alkaa kohdistumaan kantaväestöön.
-tasa-arvolaki on perseestä.
-koskaan en palkkaisi mamua työttömän suomalaisen sijaan vaikka tällä olisi parempi ammattitaustakin,
senverran isänmaallinen olen.
-ensin meille sitten heille jos jää, siinä meikäläisen tasa-arvoa inkeriläisille ja muille.
Eikös täällä ollut jossain se rasismipalsta jossa voi puida kuinka maahanmuuttajat vievät työpaikat, työttömyysturvan ja vielä muijatkin samalla kun syljeskelee kattoon. Tais olla joo se maahanmuuttajat-osasto.