Minusta alle 10000 euroa tienaavat pienituloiset pitäisi vapauttaa vallan tuloverotuksesta. Olen itse tällä hetkellä työkyvyttömyyseläkeläinen ja tuloni jäävät alle 10000 euron. Viime vuonna veroprosenttini oli yli 20 ja sain mätkyjäkin maksettavaksi.
Nykyään verotus on yhä enemmän kulutuksen verotusta, kun ollaan menossa kohti tasaveroa. Pienituloisten tuloveron poisto poistaisi köyhyyttä ja parantaisi merkittävästi köyhien elämänlaatua. Ihmettelen vaan miksi demarivetoinen hallitus ei osoita solidaarisuutta meitä köyhiä kohtaan verotukseen tehtävin muutoksin? Rikkaiden varallissuusvero oli kyllä tärkeä poistaa, mutta köyhille kansaneläkettä nauttiville annetaan naurettava viiden euron korotus eläkkeeseen kuukaudessa.
Minusta köyhiä autettaisiin jatkuvasti kulujen noustessa parhaiten tuloveron poistolla. Toki ymmärrän, että köyhien tuloverot siirtyisivät sitten rikkaiden maksettavaksi ja kuntien valtionapua olisi lisättävä, mutta sen verran olettaisin Suomessa solidaarisuushenkeä löytyvän. Harmi vaan että nukkuvien puolueeseen kuuluu suuri osa köyhiä ja he näin ollen osoittavat hiljaista kannatusta vallitsevalle systeemille. Minusta todella merkillistä ja häpeällistä, että valtion maksamista pienistä etuisuuksista (opintotuki, kansaneläke) pidätetään vielä veroa.
alle 10000 euron tulot verovapaaksi!!!
12
1084
Vastaukset
- Tasapuolista
Hyvä huomio.. SAK/SDP vastustaa tuota, koska silloin häviäisi yksi uhkakuva ja suuri osa kannatusta katoasisi..
Tasaveromalli, jossa alle 10000€ vuositulot ovat verottomia, on malli jota kannattaa ajaa..
Verotulot eivät paljoa vähene, koska aktiivisuus lisääntyy ja työnteko alkaa kannattamaan ihan toisella lailla kun nyt..
Jos haluat paremman Suomen, et koskaan äänestä SAK/SDP:tä ja pysähtyneisyyden aikaa..- avohoitopotilas
En halua tasaveromallia vaan progressiivisen verotuksen jatkumista. Köyhimmät vapauttaisin tuloveroista vallan. Uskoisin, että tässä maassa riittäisi sen verran solidaarisuushenkeä huono-osaisia kohtaan, jos demarivetoinen hallitus tämmöistä ratkaisua vaan alkaisi ajamaan.
- Tasapuolista
avohoitopotilas kirjoitti:
En halua tasaveromallia vaan progressiivisen verotuksen jatkumista. Köyhimmät vapauttaisin tuloveroista vallan. Uskoisin, että tässä maassa riittäisi sen verran solidaarisuushenkeä huono-osaisia kohtaan, jos demarivetoinen hallitus tämmöistä ratkaisua vaan alkaisi ajamaan.
Niin, mutta tuo progressiivinen verotus estää kansantalouden kohentumisen.. Kukaan ei viitsi tehdä töitä, koska suurin osa menee verottajalle..
Tasaveromallissa, jossa veroton alaraja on noin 10000€ eurossa toimii, koska silloin työnteko kannattaa ja keskituloisillakin jää rahaa myös kulutukseen eikä pelkästään verotukseen..
Progressiivinen veromalli on pysähtyneisyyden ajalta ja alunperin pelkkä kateus on ajanut tähän malliin..
- PekkaMan
Sama vero kaikille!
- avohoitopotilas
Tasavero on jo tulossa, kun kunnille halutaan antaa suurempi verotusoikeus. Jos taas köyhiä todella haluttaisiin auttaa, niin köyhiltä ei perittäisi tuloveroa ollenkaan. Nyt ei näytä hyvältä, kun verotus on meillä köyhillä vain kiristymässä.
- kfghsjdkfa
avohoitopotilas kirjoitti:
Tasavero on jo tulossa, kun kunnille halutaan antaa suurempi verotusoikeus. Jos taas köyhiä todella haluttaisiin auttaa, niin köyhiltä ei perittäisi tuloveroa ollenkaan. Nyt ei näytä hyvältä, kun verotus on meillä köyhillä vain kiristymässä.
Tasavero voitaisiin toteuttaa mikäli tuo nimim.
avohoitopotilaan ehdotus siitä, että alle 10000e
ei maksettaisi veroja eikä veroluonteisia maksuja.
Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että tasaveroporsentti olisi noin 35-40% luokkaa.
Tasavero mitä porvarit haluavat on taas sellainen että
kaikki maksavat samansuuruisen veron myös köyhät.
Käytännössä tämä tarkoittaa että rikkaiden veroprosentti putoaa 10%-yksikköä kun taas köyhien veroprosentti kohoaisi 15-prosenttiyksikköä. - avohoitopotilas
kfghsjdkfa kirjoitti:
Tasavero voitaisiin toteuttaa mikäli tuo nimim.
avohoitopotilaan ehdotus siitä, että alle 10000e
ei maksettaisi veroja eikä veroluonteisia maksuja.
Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että tasaveroporsentti olisi noin 35-40% luokkaa.
Tasavero mitä porvarit haluavat on taas sellainen että
kaikki maksavat samansuuruisen veron myös köyhät.
Käytännössä tämä tarkoittaa että rikkaiden veroprosentti putoaa 10%-yksikköä kun taas köyhien veroprosentti kohoaisi 15-prosenttiyksikköä.Ei tavallista työssäkäyvääkään saa verottaa kohtuuttomasti. Minusta ainoa toimiva ja oikeudenmukainen systeemi on progressiivinen verotus niin, että köyhät vapautetaan verotukseksesta.
Tässä maassa ei kukaan halua ajaa oikeasti köyhän asiaa. Tuloerot vaan kasvavat ja köyhän pieneläkeläisen verotus kiristyy. En ole ensimmäinen ihminen, joka tässä maassa ehdottaa köyhien vapautusta tuloverosta. Eräs tamperelainen köyhyystutkija sanoi tätä samaa asiaa jo vuosia sitten lehdessä. - huono matikka
avohoitopotilas kirjoitti:
Ei tavallista työssäkäyvääkään saa verottaa kohtuuttomasti. Minusta ainoa toimiva ja oikeudenmukainen systeemi on progressiivinen verotus niin, että köyhät vapautetaan verotukseksesta.
Tässä maassa ei kukaan halua ajaa oikeasti köyhän asiaa. Tuloerot vaan kasvavat ja köyhän pieneläkeläisen verotus kiristyy. En ole ensimmäinen ihminen, joka tässä maassa ehdottaa köyhien vapautusta tuloverosta. Eräs tamperelainen köyhyystutkija sanoi tätä samaa asiaa jo vuosia sitten lehdessä.Minun ammattikoulu matikalla 15k? vuodessa tienaavalta jää enemmän käteen tasaverolla kuin nykyisellä systeemillä. Kertokaa jos olen väärässä! Näin se menee minun mielestä:
Tasavero: Ensin saa 10k? ilman veroja tilille. Sitten loppu 5000 eurosta verotetaan 40% josta jää jäljelle 3000?, eli yhteensä vuodessa 13000euroa.
Nykyinen malli: Verotetaan vaikkapa 20% 15k eurosta, jäljelle jää 12000?. Eli tasavero mallilla saa 1000euroa enemmän, loistavaa vai olenko tyhmä?
- valkokaulusduunari
Olen samaa mieltä. Raja voisi olla 1000€/kk, jonka ali menevästä osuudesta ei makseta veroa.
Se lisäisi ostovoimaa ja vähentäisi pimeää työtä, jota nyt köyhien on pakko tehdä, jos moraali sen kestää.
Seuraavissa eduskuntavaaleissa kannattaa laittaa kandidaatit koville tästä asiasta, haluavatko he ajaa matalatuloisten asioita vai lisätä elintasokuilua?- avohoitopotilas
Eihän tässä maassa kukaan aja köyhän asiaa. Köyhät kuuluvat suurimmaksi osaksi nukkuvien puolueseen, joten meillä ei montaa edustajaa eduskunnassa ole.
- heteka
Kansalaispalkka 1334 € / kk
15720,00 €/ vuosi
Vero 12 % kansalaispalkasta jokaiselta .
Ansio vähennetty vero 13834,00 € / vuosi
Verotus tulorajat
15721 ,00 € / vuosi - 26269,00 € vero on 24 %
26270,00 €/ vuosi - 39990,00 € vuosi vero on 38 %
40000,00 € / vuosi - 69990,00 € vuosi vero on 50 %
70000,00 € / vuosi - 99990,00 € vuosi vero on 54 %
100000,00 € / vuosi > on 54% ja Harkintaverotus
Kun näillä mennään on kaikki tyytyväisiä. - laiskattöihinsiitä
minusta alle 10 000 tienaavan pitäisi pakottaa keräämään marjoja ja sieniä ja tällätavalla hän saisi verotonta tuloa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.724934Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.113359Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j202632Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.571687- 471556
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441336- 941312
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2191083Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.71995IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra51885