hyödyttömyyden huippu

Titanicin vajotessa kohti syvyyksiä joukko matkustajia ryhtyi rukoilemaan yläkannella - tukkien tietysti siinä sivussa niiden tien, jotka edes yrittivät kohti perän puolikantta ja viimeisiä pelastusveneitä. Samaan aikaan laivan laidalla kansiupseeri joutui ampumaan varoituslaukauksia estääkseen matkustajajoukkojen rynnimisen jo täytettyihin veneisiin, lopulta kansiupseeri ampui yhden matkustajan ja itsensä. Tältä näytelmältä olisi säästytty JOS uskovaiset EIVÄT olisi tukkineet yläkantta niiden minuuttien aikana kun jotain vielä oli tehtävissä. Osa veneistä lähti erittäin vajaina, koska ihmisiä ei saatu lastattua veneisiin lähinnä rukoilun ja yleisen kaaoksen takia. Kenelle uskovaisten rukouksista oli apua? Kuinka moni matkustaja olisi voinut pelastua jos eräät mäntit olisivat painuneet vaikka kannen alle hoitamaan rukoilunsa - ja jääneet myöskin sinne?

Jos olisin itse matkustanut Titanicilla, niin olisin lopun hetkinä yksinkertaisesti ampunut toisten pakoa hidastavat uskovaiset niille sijoilleen, tai lykkinyt heidät yli laidan, joka tapauksessa pois hidastamasta evakuointia.
8381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ja kun Estonia upposi, moni ympäripäissään törmäillyt ateistinen juoppo esti laivan harvoja selväpäisiä pelastautumasta.

Äänestä
  • Eli tästä nyt täytyy sitten loogisesti tehdä se johtopäätös, että humalaiset ja uskovaiset ovat samalla lailla sekaisin. Näin ollen he eivät pysty loogiseen ajatteluun tietyissä tilanteissa. Tosin sillä poikkeuksella että humala kestää vain hetken, se toinen juttu huomattavasti pitempään. Kommentteja?

    Äänestä

  • Oli järkyttävä tapahtuma kaikkineen tuo Estonian uppoaminen. Siellä oli kuitenkin joukko nuoria uskovia Ruotsista palaamassa kotiinsa Virosta. Useat heistä vajosivat hyiseen veteen ja hukkuivat. Kuitenkin useat heistä saivat viimeisillä hetkillään keskustella ihmisten kanssa iäisyysasioista ja aika monia tulikin uskoon! Näistä ihmepelastumisista on käyty todistamassa mm. Helsingin Saalemissa. Siis ne jotka sinä yönä pelastuivat kaksinketaisesti. Ulkoisesti ja sisäisesti. Moni nuori uskova antoi henkensä, että tuollainen vasta uskoon tullut saisi paikan heidän sijastaan pelastuslautoilla!

    Äänestä

  • Saa kirjoitti:

    Oli järkyttävä tapahtuma kaikkineen tuo Estonian uppoaminen. Siellä oli kuitenkin joukko nuoria uskovia Ruotsista palaamassa kotiinsa Virosta. Useat heistä vajosivat hyiseen veteen ja hukkuivat. Kuitenkin useat heistä saivat viimeisillä hetkillään keskustella ihmisten kanssa iäisyysasioista ja aika monia tulikin uskoon! Näistä ihmepelastumisista on käyty todistamassa mm. Helsingin Saalemissa. Siis ne jotka sinä yönä pelastuivat kaksinketaisesti. Ulkoisesti ja sisäisesti. Moni nuori uskova antoi henkensä, että tuollainen vasta uskoon tullut saisi paikan heidän sijastaan pelastuslautoilla!

    niin että se on siis todellista uskoa kun kuolemanhädässä kääntyykin uskoon?

    Äänestä

  • johto kirjoitti:

    Eli tästä nyt täytyy sitten loogisesti tehdä se johtopäätös, että humalaiset ja uskovaiset ovat samalla lailla sekaisin. Näin ollen he eivät pysty loogiseen ajatteluun tietyissä tilanteissa. Tosin sillä poikkeuksella että humala kestää vain hetken, se toinen juttu huomattavasti pitempään. Kommentteja?

    muuttuu näkemiseksi,eli tarkoitus on ettei kukaan menettäisi uskoaan täällä taapertaessaan,helpoa sen pitäminen ei aina ole.

    Mutta monet uskovat jopa että talven jälkeen tulee kevät.
    Humala useinkin muutaman päivän juoksussa haihtuu.

    No tunnen muutamia estonian pelastuneita,vaan eivät tuollasta kantaa ole kertoneet.

    Eräs uskosta osaton kyllä Viking Mariella sinä yönä päivitteli, kun myöhästyy töistä tuon pelastus työn takia,silloinhan silja ja viking nuokkivat merestä monia ihmisiä.

    Ehkä tuo Estonia on monilla vielä niin läheinen,että olisi ehkä tietämättömien parempi vaieta perättömien asioiden levittelyssä.

    Äänestä

Olet "uskottelia" ja järjestyksen mies.Kun nytt ensiksi laittaisit iäisyysasiat järjestykseen elämässäsi.Niin voitaisiin kommentoida :miksi eno putosi veneestä,ja hukkui?"

Äänestä

Moni tuossa suuronnettomuudessa pelastuneista saa kiittää kristittyjä, uudestisyntyneitä uskovia.Yön kylmyydessä ja pimeydessä, avunhuutojen seassa, pelastusveneet tupaten täynnä, nuo urheat uskovaiset ihmiset hyppäsivät pelastusveneistä kylmään, hyiseen mereen, varmaan kuolemaan.Sanoen, minun asiani Jumalan kanssa on kunnossa, voin antaa paikkani toiselle ja näin myös tapahtui.OLISITKO SINÄ, PALSTAN ALOITTAJA, ANTANUT PAIKKASI?KIRJOITUKSESI SÄVYSTÄ VEIKKAAN ETTÄ ET, OLET VARMAAN SELLAINEN VELLIPÖKSY JOKA TÄÄLLÄ RÄYHÄÄT, MUTTA TOSIPAIKAN OLLESSA KYSEESSÄ, ON TOSIAAN VELLIT PÖKSYSSÄ!

Äänestä
  • Vai niin. Kerro nyt mistä tiedät että he olivat uskovia kristittyjä? Onko sinulla joku suora yhteys tuonpuoleiseen, (jos sellainen edes on olemassa) että tiedät heidän henk.koht. vakaumuksen? Miten sitten Ranskan kirkko, joka edelleen vaikenee hyvin pitkälle siitä mitä tapahtui miehitysalueiden juutalaisille toisen maailmansodan aikoihin? Ranskan kirkkolla on nimittäin tässä suhteessa vähemmän puhtaat paperit...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


heh! kirjoitti:

Titanicin vajotessa kohti syvyyksiä joukko matkustajia ryhtyi rukoilemaan yläkannella - tukkien tietysti siinä sivussa niiden tien, jotka edes yrittivät kohti perän puolikantta ja viimeisiä pelastusveneitä. Samaan aikaan laivan laidalla kansiupseeri joutui ampumaan varoituslaukauksia estääkseen matkustajajoukkojen rynnimisen jo täytettyihin veneisiin, lopulta kansiupseeri ampui yhden matkustajan ja itsensä. Tältä näytelmältä olisi säästytty JOS uskovaiset EIVÄT olisi tukkineet yläkantta niiden minuuttien aikana kun jotain vielä oli tehtävissä. Osa veneistä lähti erittäin vajaina, koska ihmisiä ei saatu lastattua veneisiin lähinnä rukoilun ja yleisen kaaoksen takia. Kenelle uskovaisten rukouksista oli apua? Kuinka moni matkustaja olisi voinut pelastua jos eräät mäntit olisivat painuneet vaikka kannen alle hoitamaan rukoilunsa - ja jääneet myöskin sinne?

Jos olisin itse matkustanut Titanicilla, niin olisin lopun hetkinä yksinkertaisesti ampunut toisten pakoa hidastavat uskovaiset niille sijoilleen, tai lykkinyt heidät yli laidan, joka tapauksessa pois hidastamasta evakuointia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu