Johannes Virolainen kirjoitti VSL:sta

Valtioneuvos Johannes Virolainen kirjoitti vuonna 1996 Vapaan Suomen Liitosta kirjassaan "Politiikan puolustus", sivuilla 188-189. Siellä on juttua Keijo Korhosesta ja muuta kansanäänestyksen ja VSL:n perustamisen ajan mielenkiintoista historiaa.

Virolainen toteaa VSL:sta seuraavaa:

Se on yhden asian puolue, joka syntyi ennen EU-kansanäänestystä ja asettui jyrkästi vastustamaan Suomen liittymistä unioniin. Sen johtavana hahmona oli tohtori Keijo Korhonen...

Uusi puolue kokosi kirjavan joukon eri puolueiden häirikköjä, joista nimekkäin oli vanha rabulisti, ennen myös Keskustaan kuulunut tohtori Ilkka Hakalehto, tunnettu helsinkiläinen populisti. Hänen valitsemisensa uuden puolueen puheenjohtajaksi lopetti Keskustassa tunnetun huolen siitä, että perustettu puolue verottaisi eduskuntavaaleissa Keskustaa.

"Vapaan Suomen Liitto". Nimi on erittäin komealta kalskahtava, mutta eduskuntavaalit osoittivat, ettei sillä ole elintilaa Suomen puoluekentässä. Eduskuntavaaleissa puolueen ehdokkaat, joita oli kaikissa vaalipiireissä, eivät yhdessäkään vaalipiirissä olleet lähelläkään eduskuntapaikkaa.

Ilmeisesti puolue kuivuu aika nopeasti, mikä olisi hyvin toivottavaa. Kansanäänestyksessä liittyminen EU:iin hyväksyttiin, joten puolueelta on pudonnut pohja. On myös otettava huomioon, että ne yli 43% äänestäjistä, jotka kansanäänestyksessä äänestivät EU:a vastaan, saavat äänensä kuulumaan "vanhojen" suurten puolueiden kautta.

Näin siis Virolainen.

VSL sai ensimmäisissä vaaleissaan 1,0% äänistä ja viimeksi käymistään 0,1%.

Viimeinen suuri talonpoika on nyt poissa mutta VSL jatkaa taisteluaan. Noinkin maineikkaalta taholta esitetyt "itsenäisyyspuolueen" lakkautusennusteet osoittautuivat pätemättömiksi. Vielä parit vaalit, ja jos VSL on vielä ylhäällä, niin sehän alkaa herättämään kunnioitusta. Saattaahan se menestys mennä näin: 0,01, 0,001, 0,0001.. jne. hamaan siihen saakka kunnes jätkät eivät enää itsekään itseään äänestä. Mutta jäsenethän sen päättävät milloin puolue lakkautetaan. Ei tarvitse välittää vähän vähääkään siitä, mitä kansa sanoo :)
10324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Johannes Virolaisen kanssa pitää olla samaa mieltä, onhan hän ollut valtioneuvos? En suosittele seuraamaan kenenkään mielipiteitä, vaan faktoja. Faktaa on se, että Suomi on Euroopan Unionin jäsen. Faktaa ovat myös EU:n myötä lisääntynyt byrokraattinen harvainvalta, Suomen ajaminen täysin riippuvaiseksi muista ja luonnon saastuminen. Näihin Itsenäisyyspuolue pyrkii vaikuttamaan. Itsenäisyys, kansanvalta, kestävä kehitys ja terve talouspolitiikka eivät ole yksi asia.

"Ilmeisesti puolue kuivuu aika nopeasti, mikä olisi hyvin toivottavaa."

Kenen tai minkä kannalta? Mielenkiintoista, että Johannes on jättänyt sen sanomatta. Ehkä EU:n ja Virolaisen itsensä kannalta.

Itsenäisyyspuolueen ensimmäisten vaalien aikana EU:sta oli kovasti puhetta. VSL:ää oli helpompi äänestää, kun asia oli pinnalla. Sen jälkeen yleinen EU-keskustelu hiljentyi.

Nyt EU-jäsenyys on taas tulossa ajankohtaiseksi, kun määräykset ja maksut ovat vain kiristymään päin.

Äänestä
  • VSL ei tule koskaan pääsemään eduskuntaan. Eihän se pääse edes kunnanvaltuustoihin.

    Taas änkyrä määritteli faktat, mutta noilla änkyräfaktoilla ei pitkälle pötkitä! Onhan se jo nähty!!!

    HA!

    Äänestä

  • eu-kansalainen kirjoitti:

    VSL ei tule koskaan pääsemään eduskuntaan. Eihän se pääse edes kunnanvaltuustoihin.

    Taas änkyrä määritteli faktat, mutta noilla änkyräfaktoilla ei pitkälle pötkitä! Onhan se jo nähty!!!

    HA!

    Niin kauan kuin itse Jumala ei tupsahda keskellemme ja määrittele objektiivisesti totuutta, värittyneisyyden vaara on olemassa.

    Mutta tällä hetkellä jumalana toimii Markkinavoimat, joka ainakin on värittynyt.

    Äänestä

  • Baikal12 kirjoitti:

    Työpanos VSL:lle on hukkaan heitetty työpanos. Pistä vaikka Neste Oilin ostowarrantteihin... Pohjat jo saavutettu... kohta alkaa nousu!

    Äänestä

  • Kiinnostavaa oli että Kepun grand old man yleensä vaivautui ottamaan kantaa Vapaan Suomen Liittoon. Mutta yksi mielipidehän se vaan oli. Onhan olemassa semmoinenkin mielipide, jonka mukaan Suomi EI olisi EU:n jäsen. Tosiasiat on kaikkien tunnustettava ja niihinhän ei koko valtakunnan ja sen historian politiikassa kuulu ainoastaan unionin huonot puolet. Kannattaisi avartaa maailmankuvaa.

    Hyvää joulua ja positiivista ajattelua uudelle vuodelle :)

    Äänestä

mutta Virolais-Jussi on jo kuollut.

Äänestä
  • Eihän kukaan tervejärkinen ihminen voi sanoa puoluetta eläväksi, jos se saa vaaleista vaalehin 0,1 prosentin kannatuksen. Haista paska!

    Äänestä

Taisi mennä nyt Baikalilla ja Maisalla sormi suuhun =).

Äänestä
  • Minä en ainakaan ala jumaloimaan kenenkään mielipiteitä.

    Euroopan Unioni tekee yhä kohtalokkaampia virheitä niin nopeasti, ettei tahdo edes perässä pysyä. EU:n käytännön vaikutukset Suomeen näkyvät hyvin.

    Äänestä

  • Baikal12 kirjoitti:

    Minä en ainakaan ala jumaloimaan kenenkään mielipiteitä.

    Euroopan Unioni tekee yhä kohtalokkaampia virheitä niin nopeasti, ettei tahdo edes perässä pysyä. EU:n käytännön vaikutukset Suomeen näkyvät hyvin.

    Suomi voi erota EU:sta milloin vain... en ymmärrä miksi änkyröit!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

MiracleMike kirjoitti:

Valtioneuvos Johannes Virolainen kirjoitti vuonna 1996 Vapaan Suomen Liitosta kirjassaan "Politiikan puolustus", sivuilla 188-189. Siellä on juttua Keijo Korhosesta ja muuta kansanäänestyksen ja VSL:n perustamisen ajan mielenkiintoista historiaa.

Virolainen toteaa VSL:sta seuraavaa:

Se on yhden asian puolue, joka syntyi ennen EU-kansanäänestystä ja asettui jyrkästi vastustamaan Suomen liittymistä unioniin. Sen johtavana hahmona oli tohtori Keijo Korhonen...

Uusi puolue kokosi kirjavan joukon eri puolueiden häirikköjä, joista nimekkäin oli vanha rabulisti, ennen myös Keskustaan kuulunut tohtori Ilkka Hakalehto, tunnettu helsinkiläinen populisti. Hänen valitsemisensa uuden puolueen puheenjohtajaksi lopetti Keskustassa tunnetun huolen siitä, että perustettu puolue verottaisi eduskuntavaaleissa Keskustaa.

"Vapaan Suomen Liitto". Nimi on erittäin komealta kalskahtava, mutta eduskuntavaalit osoittivat, ettei sillä ole elintilaa Suomen puoluekentässä. Eduskuntavaaleissa puolueen ehdokkaat, joita oli kaikissa vaalipiireissä, eivät yhdessäkään vaalipiirissä olleet lähelläkään eduskuntapaikkaa.

Ilmeisesti puolue kuivuu aika nopeasti, mikä olisi hyvin toivottavaa. Kansanäänestyksessä liittyminen EU:iin hyväksyttiin, joten puolueelta on pudonnut pohja. On myös otettava huomioon, että ne yli 43% äänestäjistä, jotka kansanäänestyksessä äänestivät EU:a vastaan, saavat äänensä kuulumaan "vanhojen" suurten puolueiden kautta.

Näin siis Virolainen.

VSL sai ensimmäisissä vaaleissaan 1,0% äänistä ja viimeksi käymistään 0,1%.

Viimeinen suuri talonpoika on nyt poissa mutta VSL jatkaa taisteluaan. Noinkin maineikkaalta taholta esitetyt "itsenäisyyspuolueen" lakkautusennusteet osoittautuivat pätemättömiksi. Vielä parit vaalit, ja jos VSL on vielä ylhäällä, niin sehän alkaa herättämään kunnioitusta. Saattaahan se menestys mennä näin: 0,01, 0,001, 0,0001.. jne. hamaan siihen saakka kunnes jätkät eivät enää itsekään itseään äänestä. Mutta jäsenethän sen päättävät milloin puolue lakkautetaan. Ei tarvitse välittää vähän vähääkään siitä, mitä kansa sanoo :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu