Yön yli nukuttuani on pakko avata erillinen otsikko erään eilisen episodin johdosta.
"Radikaalifeministi" osoitti Herra DE SADE -otsikon alla tapahtuvassa keskustelussa minulle kommentin:
"vaan puolustelet perheväkivaltaa"
Kaikenlainen väkivalta on erittäin ikävä ilmiö. Perheen sisäinen väkivalta voi olla joko fyysistä tai henkistä. Fyysisen väkivallan seuraukset voivat olla lopullisia ja peruuttamattomia. Henkisellä väkivallalla murretaan yleensä pidemmän ajanjakson kuluessa toisen ihmisen sisäistä minää.
Kaikenlainen perheväkivalta on ehdottoman tuomittavaa - tapahtuipa se kumman osapuolen toimesta tahansa.
Pyysin "Radikaalifeministiä" kopioimaan YHDEN minun kommentin, jossa puolustelen perheväkivaltaa. No sitä hän ei tietenkään kyennyt tekemään, koska sellaista kommenttia EI OLE.
Haluaisin nyt tiedustella tämän palstan asiallisilta kirjoittajilta (mm. Hertta, Justiina ym.), oletteko valmiit allekirjoittamaan ja hyväksymään "Radikaalifeministin" keinot:
Kaikki VALEHTELU, TOISEN KIRJOITTAJAN AIHEETON MUSTAMAALAAMINEN jne. ovat sallittuja tälläkin palstalla, kunhan vain täyttyy se perusedellytys, että tämä toinen kirjoittaja on MIES.
Tämäkö on feminismin koko kuva?
PS. Tämän päivän Helsingin Sanomista löytyy artikkeli:
"Naisten tekemät rikokset ja pahoinpitelyt lisääntyvät"
"Radikaalifeministi" osoitti Herra DE SADE -otsikon alla tapahtuvassa keskustelussa minulle kommentin:
"vaan puolustelet perheväkivaltaa"
Kaikenlainen väkivalta on erittäin ikävä ilmiö. Perheen sisäinen väkivalta voi olla joko fyysistä tai henkistä. Fyysisen väkivallan seuraukset voivat olla lopullisia ja peruuttamattomia. Henkisellä väkivallalla murretaan yleensä pidemmän ajanjakson kuluessa toisen ihmisen sisäistä minää.
Kaikenlainen perheväkivalta on ehdottoman tuomittavaa - tapahtuipa se kumman osapuolen toimesta tahansa.
Pyysin "Radikaalifeministiä" kopioimaan YHDEN minun kommentin, jossa puolustelen perheväkivaltaa. No sitä hän ei tietenkään kyennyt tekemään, koska sellaista kommenttia EI OLE.
Haluaisin nyt tiedustella tämän palstan asiallisilta kirjoittajilta (mm. Hertta, Justiina ym.), oletteko valmiit allekirjoittamaan ja hyväksymään "Radikaalifeministin" keinot:
Kaikki VALEHTELU, TOISEN KIRJOITTAJAN AIHEETON MUSTAMAALAAMINEN jne. ovat sallittuja tälläkin palstalla, kunhan vain täyttyy se perusedellytys, että tämä toinen kirjoittaja on MIES.
Tämäkö on feminismin koko kuva?
PS. Tämän päivän Helsingin Sanomista löytyy artikkeli:
"Naisten tekemät rikokset ja pahoinpitelyt lisääntyvät"
Vastaukset 79
Vanhimmat
Cool down T-A :)
Raffella on varmaan omat hyvät syynsä nähdä ja esittää asioita omalla persoonallisen kärjistetyllä tavallansa.
Ihan hyvä periaate sensijaan on pitää oma käyttäytymisensä korrektina,
eli toimia itse mahdollisimman hyvänä esimerkkinä toivotunlaisesta käyttäytymisestä.
Päinvastaiset tapaukset voi mielestäni ihan hyvin jättää omaan arvoonsa tai arvottomuuteensa.
Miksi juuri hänen sanomisensa sinuun noin pahasti kolahtivat ?
"Raffella on varmaan omat hyvät syynsä nähdä ja esittää asioita omalla persoonallisen kärjistetyllä tavallansa."
TÖRKEÄ VALEHTELU ja toisen syyttäminen noinkin vakavan asian kuin perheväkivallan puolustelemisesta on vain "omaa persoonallista ja kärjistettyä tapaa".
Korjaan avaustekstiäni ja vedän sinut pois palstan ns. asiallisten kirjoittajien joukosta.
"Miksi juuri hänen sanomisensa sinuun noin pahasti kolahtivat ?"
Koska VIHAAN VALEHTELUA kaikissa tilanteissa ERITTÄIN PALJON.
Mutta ilmeisesti VALEHTELU on FEMINISTEILLE ihan normaali sosiaalisen käyttäytymisen muoto.
Se johtopäätös on selkeästi vedettävä "Radikaalifeministin" käyttäytymisestä sekä sinun VALEHTELUA VÄHÄTTELEVÄSTÄ kommentistasi.
Hyvä tytöt!!
Kyllä se naisten asema vauhdilla paranee ja tasa-arvo edistyy noilla eväillä.
No joo.
Huomaan, että olet asiasta todella närkästynyt.
Itseasiassa olet niin tuohduksissasi, että hienovarainen sanomani meni ihan ohi sinulta.
Taidat lähteä siitä olettamuksesta, että oikein kukaan ei täällä kykene asettamaan asioita niitten oikeisiin mittasuhteisiin ja näkemään syitä ja seurauksiakin kaikenmaailman sanomisien takana?
Jos frustroitunut kolmivuotias haukkuu sinua "tyhmäksi" varmaan vedät melonin nenääsi siitäkin ?
mielestä riittää pelkkä olankohautus ja pari sanaa englantia?
Ihan mainiosti tämän vakavuusluokan asiasssa.
"Ihan mainiosti tämän vakavuusluokan asiasssa."
Siis kuittaat valehtelun olankohautuksella.
Mites tässä viime aikoina naisten tekemät surmatyöt; esim. taannoin yksi äiti tukehdutti kaksi lastaan ammeeseen jne.
Kuittaatko nekin: So what?
Missä kulkee feministin raja?
Tämä on juuri se taktiikka mitä nämä feministit harrastaa, eli: valehtelu, vastakeskustelijan sanojen vääristely, ymmärretään tahallaan väärin ja jankutetaan samaa sontaa koko ajan, eikä auta vaikka esittäisi miten hyviä ja ymmärrettäviä faktoja asioista, mielipiteitään feministit eivät muuta.
Keskustele nyt sitten näitten kanssa järkeviä.
Älä ole naurettava.
Ei nämä asiat
- psykoosiin menneen äidin tekemät järkyttävät surmatyöt ja Rafen piristävät pikku räksytykset rinnastaudu yhtään millään tavalla.
On se kyllä niin kamalan väärin!
Joo-o eikö olekkin. Ei toisiaan tiedä itkiskö vai naurais.
ps: Oletko muuten saman näköinen kun se Pekka Puupään Justiina?:)
Ihan mielenkiinnosta kysyn, ilman sarvia ja hampaita.:D
Olen !=D !
"Jos frustroitunut kolmivuotias haukkuu sinua "tyhmäksi" varmaan vedät melonin nenääsi siitäkin ?"
Luulin, että "Radikaalifeministi" on täysi-ikäinen.
Sinä siis rinnastat toisiinsa seuraavat kaksi asiaa:
1. Julkisella valtakunnallisella keskustelupalstalla esitetty TÖRKEÄ VALHE vakavasta asiasta:
"vaan puolustelet perheväkivaltaa"
ja
2. Kolmivuotiaan lapsen heitto:
"olet tyhmä"
?????????????????????????????????????????
Olet todellakin huomattavasti tyhmempi nainen kuin olin aiemmin luullut!!!
Ei jeesus armahda.
Käyttäydyt kuin mikäkin viktoriaanisen aikakauden loukattu mamselli.
Jos tosiaan kaipaat sävyisiä keskusteluja ja mukavia neitokaisia , niin miksi et sitten hakeutuisi sellaisten pariin, tänne, esimerkiksi?
http://www.mtv3.fi/helmi/
"Haasta oikeuteen"
Kenet? Sinut?
"Jos tosiaan kaipaat sävyisiä keskusteluja ja mukavia neitokaisia , niin miksi et sitten hakeutuisi sellaisten pariin, tänne, esimerkiksi?"
Siis tältä palstaltako naisten puolelta löytyy vain VALEHTELEVIA PASKIAISIA??!!
""Haasta oikeuteen"
Kenet? Sinut? "
-se on sellainen fraasi, vähän samanlainen kuin "voi voi " !
"Siis tältä palstaltako naisten puolelta löytyy vain VALEHTELEVIA PASKIAISIA??!! "
-Luultavasti pikemminkin vain hieman ränttätänttähenkisempää menoa kuin mihin olet tottunut.Ja syytön MINÄ valehteluun olen, sitäpaitsi ;>
Harmi että joku kirjoitteli nimimerkilläsi valheita.Sillä minä en nyt valehtele.Tässä on tapahtunut jokin sekaannus.Sääli että pilasin yöunesi.:((
Nyt kuitenkin vedit liian hätäisen ja väärän johtopäätöksen."Feministit valehtelevat" aika naurettava.Sillälailla me puhumme toistemme ohi.Nyt voisit pyytää anteeksi feministeiltä kun mustamaalaat meitä.Sehän on teistä miehistä mahdollisimman hauskaa.
Laita tuosta ihan uusi otsikko, katsokaan onko kenelläkään täällä munaa myöntää ylilyöntoínsä ;>
"Harmi että joku kirjoitteli nimimerkilläsi valheita"
Tuskin on kirjoittanut. Minun nimimerkkini on "Tasa-Arvo" - huomaa iso AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA.
"Sääli että pilasin yöunesi.:(("
Et pilannut lainkaan. Eihän minun yöuneni toki yhden höyrähtäneen naisihmisen vuoksi mene.
"Nyt voisit pyytää anteeksi feministeiltä kun mustamaalaat meitä"
OHOH!!!
Etkö vieläkään tajua, kenen pitää pyytää anteeksi:
Sen joka valehtelee törkeästi (= "Radikaalifeministi") vain sen kenestä valehdellaan (= Tasa-Arvo)???!!!
"Laita tuosta ihan uusi otsikko, katsokaan onko kenelläkään täällä munaa myöntää ylilyöntoínsä"
Niinpä niin. Pistetään pää ja hame pensaaseen ja annetaan palstan typerimmälle tyypille kehotus:
"Pistä otsikko..."
Tuohon kykenee vain feministi!!!
Sillälailla! Sinulla se tuo lanttu leikkaa. Hyvä hyvä!
Yritän vain toimia sovittelijana, as an ahtisaari, tiedäthän :)
Rafe sanoo, että hänen nimimerkkiään on käytetty väärin ja nyt tuntuu, että kaikki käyvät kuumana aiheen ympärillä.
Vaikka toisaalta, mikäs sen virkistävämpää kuin suunnuntaiaamun adrenaliinipläjäys,
mutta kuitenkin luulisi sinultakin löytyvän rahtusen verran hyvää tahtoa jos oikein syvältä kaivelisit ?
Ettei vaan nyt kellekään jäisi ihan kovin paha mieli tästä ;>
*Niiaa ja kumartelee yleisölle ujosti*
Oi kiitos !
Kukkiakin !
Joo ja helmiä sioille. röh röh!
"vaan puolustelet perheväkivaltaa"
"Rafe sanoo, että hänen nimimerkkiään on käytetty väärin"
ylläolevassa hänen eilisessä kommentissaanko?
Ei hän niin väitä.
Meneekö teillä femakoilla nyt kaikilla kaikki asiat ihan sekaisin?
Jep, taisin ymmärtää vähän väärin.
En ole seurannut välisiänne asioita ihan tarpeeksi suurella kiinnostuksella.
Rafe sotki siis sinun nimimerkkisi jonkun toisen vastaavaan ?
No mitä,
siitäkö pitäisi langettaa vähintäänkin elinkautinen kuritushuonetuomio ?
Ja sekö oikeuttaa sinua käyttäytymään samalla tavalla - siis yleistämään rankasti ja solvaamaan vieläkin rankemmin?
Kasva jo hyvä mies aikuiseksi..;)
maailmoille saattanut, eikö ole loogista, että hän ne myös päiviltä päästää...
Etsiä vain naisista vikoja?Totuushan on että miehet sekoilivat tämänkin jutun kanssa täydellisesti.
"Jep, taisin ymmärtää vähän väärin.
En ole seurannut välisiänne asioita ihan tarpeeksi suurella kiinnostuksella."
Mutta on kuitenkin kanttia ottaa vahvasti kantaa siihen, kuka on väärässä - seuraamatta sen kummemmin asiaa!!
Jep jep.
"Kasva jo hyvä mies aikuiseksi..;)"
Lapsellinen heitto.
Laihdu jo sinäkin hyvä nainen ihmisen näköiseksi...:)
VIELÄKÖ sinä märehdit katkerana tätä ikuisen vanhaa asiaa (varmaan maailman tappiin asti ?) vaikka keskustelun ja kehityksen kärki on jo aikapäivää sitten siirtynyt toisaalle:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=114&conference=1500000000000140&posting=7000000000006918
ole syytä pestä loppuun asti?
"Ja syytön MINÄ valehteluun olen, sitäpaitsi"
aatesisaresi käyttäytymistä ja vähättelet valehtelun merkitystä.
Alamittaista!
Jos nyt yhtään olet tekemisiäni seurannut,
olet ehkä huomannut, etten kovin kärkkäästi ole puuttunut myöskään sovinistien sanomisiin.
Olen niinkuin opetankin.
Jätän mielummin arvostelematta, koska en koe siitä olevan juuri mitään hyötyä kenellekään.
Se ainoastaan kasvattaa defensiivisyyttä --> ja sitä kautta offensiivisyyttää --> kierre jatkuu ja syvenee ...
"Jos nyt yhtään olet tekemisiäni seurannut,
olet ehkä huomannut, etten kovin kärkkäästi ole puuttunut myöskään sovinistien sanomisiin."
lainkaan seurannut tekemisiäsi.
Sen sijaan olen jonkin verran seurannut kirjoituksiasi tällä palstalla.
Jos sinä olet yhtään seurannut minun kommenttejani tässä avauksessa, niin olen suuresti ihmetellyt juttujasi tässä avauksessa verrattuna aiempaan tyyliisi.
Onko "Radikaalifeministi" biologinen siskosi?
Be my guest, jatka ihan rauhassa ihmettelyäsi.
Oletko vihdoinkin saanut työväenopiston englannin kielen alkeiskurssin suoritettua?
Meinaan kun niin innokkaasti laitat tämänkin avauksen alla kaiken osaamisesi peliin.
Se (fingelska) kun sattuu olemaan työpaikallani ensimmäinen kotimainen ;)
It just comes -ah- so naturally.
Myönnän, onhan se aika hassua,mutta koeta kestää,
varmaan pahempiakin kommunikaatioloukkuja löytyy ? ;)
Onhan se vähän pakko kunnon feministin ainakin jonkin verran hienostella täällä, jotta erottuu harmaasta massasta.
Täällähän on todennäköisesti myöskin ns. maatiaisfeministejä.
Jatka vaan tyylilläsi.
"Ei jeesus armahda."
armahtaa kyllä. Eli olet väärässä.
Radikaalifeministi vaan omalla nimimerkilläsi. Vaikka minkä Maryn tai vastaavan nikin otat, niin tottakai jokainen palstan vakiokirjoittaja tunnistaa sinut välittömästi.
Että näin se menee.
sua nyt vaivaa? Jälleen kerran.
se koskaan ennenkään ole vastannut teidän kyselyihin.
sulla kaikki kotona?
"Haasta oikeuteen"
kaikki feministit.
Syy: Naissukupuolen kiihottaminen miessukupuolta vastaan.
Ja kaikki kiihotusjärjestöt (Akkaunionit jne.) pitäisi kieltää lailla.
Eihän tässä maassa nyt ihan anarkiaan pidä mennä joidenkin vouhottajien takia.
God natt!
Gute nacht!
Good night!
Buenas noches!
Kali nihta!
Laila tov!
Magandang gabi!
Tot ban dem!
O-yasumi-nasai!
"VIELÄKÖ sinä märehdit katkerana tätä ikuisen vanhaa asiaa (varmaan maailman tappiin asti ?) vaikka keskustelun ja kehityksen kärki on jo aikapäivää sitten siirtynyt toisaalle:"
on nyt täällä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=114&conference=1500000000000140&posting=7500000000003463
Sieltähän löytyi hieno kilpailu.
Kannattaa muidenkin mennä katsomaan!!
Omaa siskoa ei petetä!
toimii feministit. miehiä syyllistäen.
Ja miehethän, nuo viattomat, eivät toki itse ikinä minkäänlaisiin karrikoiviin yleistyksiin syyllisty ?
Nyt miehet valehtelevat ja mustamaalaavat feministejä.Näin epäreiluja voivat vain sovinistit olla.Kaikki vaan käännetään naisten syyksi ja väitetään ihan roskaa.Katsokaa peiliinne hyvät sovinistit.
katsoin peiliin ja näytti siltä että siellä oli mies joka näytti siltä että jos tuon kanssa on erimielisyyksiä niin vika on silloin muualla.
Olenko uhka teille?Oi sory vaan mutta keksin koko ajan uusia keinoja kiusata teitä.Mikäs olisi sen kivempaa..
Etkö osanut lukea viestiäni loppuun?!Tai etkö osaa päätellä?!Joku toinen on voinut nimimerkilläsi kirjoittaa sovinismiroskaa tänne aiemmin.Sekin on mahdollista.Joten ei kannata ottaa pikkuasioista nokkiinsa.Sillä joku "Tasa-arvo" täällä kerran kirjoitteli niin.Oletan ettet vieläkään ymmärrä mitä tarkoitan.
Kyllähän täällä kerran joku idioottimies kirjoitteli valheita Tytsyn nimimerkillä.Ilmeisesti kiusatakseen oikeata Tytsyä.MIEHET?!
Herää ihan pikkuinen - about sellainen Aasian kokoinen kysymys, miten onkin tänne hellään huomamme (sillä feministienhän palstahan tämä on!) ekynytkin noin herkkänahkaisia pojanpalleroita !
Siksi että: Pojanpallerot eivät halua ihratölleröiden levittävän vapaasti aivopesuohjeitaan nuorille viattomille lapsille.
tuli asiaa.
Ainakin tämän töllerön nuoret, viattomat lapsoset ovat niin fiksuja, etteivät pureksimatta nielaise kaikenmaailman älyvapaita aivopesuohjelmia.
"Oi sory vaan mutta keksin koko ajan uusia keinoja kiusata teitä.Mikäs olisi sen kivempaa.."
kunnon feministin mielestä VALEHTELU eri tilanteissa on hyvinkin kivaa.
Minun suoraselkäisen miehen mielestä valehtelu on ala-arvoista toimintaa. Mutta kunnon feministi ei ilmeisesti kaihda mitään.
Onko sinulla muuten millainen asearsenaali kotona, jotta voit niillä keksiä "kaikkea kivaa" meille miehille?
"sillä feministienhän palstahan tämä on!)"
luulet omistavasi tämän palstan?
Sääli että olet noin häkellyksissäsi.No luitko, että joku toinen on voinut kirjoittaa nimimerkilläsi?Etpä tietenkään.ET VOI MYÖNTÄÄ VIRHEITÄSI!!!Et edes tajunut sitä?!Vaan puutuit ihan typeriin seikkoihin.Sillä minulla ei ole tapana valehdella.Sekö että olen nainen tekee minusta valehtelevan?Ai niin miehet eivät koskaan valehtele.Vaikka paljon enemmän kuin naiset.
En luule omistavani,
mutta sensijaan minulla on melko realistinen käsitys siitä, millaisia asioita esimerkiksi auto-lemmikki- ja huuhaapalstoilla on tarkoitus käsitellä.
Ja osaan soveltaa sitä käsitystäni tännekin.
Osaatko sinä ?
No nythän sinä vasta valheen laukasit: Sillä minulla ei ole tapana valehdella.
Ja jos tässä on joku vaahdonnut niin se olet kyllä sinä, mutta sehän on sinulle niin normaali olotila ettet sitä itse pidä vaahtoamisena.
ps: Montako opetuslasta sinulla jo on?
Ettekö ymmärrä lukemaanne?Paljaistuipa sovinistien epäreiluus.
"mutta sensijaan minulla on melko realistinen käsitys siitä, millaisia asioita esimerkiksi auto-lemmikki- ja huuhaapalstoilla on tarkoitus käsitellä."
mene sinne?
Anteeksi,
mutta nyt jäi ajatuksesi logiikka ymmärtämättä.
Haluan nyt tälläkertaa puhua tasa-arvoasioista -
en kääpiöhamstereista, audeista tai paranormaaleista ilmiöistä.
Jos suinkin vain sopii ?
"Olenko uhka teille?Oi sory vaan mutta keksin koko ajan uusia keinoja kiusata teitä.Mikäs olisi sen kivempaa.."
Tämä kertoo sinusta ja motiiveistasi aika paljon.
"Se älähtää, johon kalikka kalahtaa", mutta ei aina niin että kalikan heittäjä osuu arkaan paikkaan, vaan älähtää voi myös siksi että heittäjä toimii epäreilusti.
En tiedä onko kyse erityisestä herkkänahkaisuudesta. Eiköhän täällä ole feministitkin ottaneet joskus herneitä neniin. Mutta niinhän se on, että se mikä on itsellä oikeudenmukaista kritiikkiä, on toisella herkkänahkaisuutta. Toinen on vähän alempana ja sitä rataa..
"Ainakin tämän töllerön nuoret, viattomat lapsoset ovat niin fiksuja,"
Tuota on vaikea uskoa, jos ovat saaneet äidiltään feministigeenejä.
Eri asia on, jos lapsílla on ollut onni saada valtaosa geeneistään isän puolelta.
Toivokaamme tätä yhdessä!
Eikö?
sen tarkemmin. Radikaalifeministin käytöstä tuntien voin kyllä uskoa tuon. Hänellä on toisinaan tapana heitellä aika laajoja syytöksiä suuntaan jos toiseen. Kaikki erehtyvät, kukaan ei ole täydellinen.
Aika typerän kuvan nuo muut miehet antoivat itsestään.Ihmetyttää vieläkin mitä tasa-arvoa tuo nimimerkki Tasa-Arvo edustaa.Syyttelee naisia sekoamisesta ja valehtelusta.Periaatteessa hän itse täällä sekoili liikaa.Ja alentui pikku pojan tasolle.Eikä miehiseen tapaan myönnä erehdystään vaan jatkaa syyttelyä.Hänen egonsa varmaan horjahti liikaa paikoiltaan.;))
"Periaatteessa hän itse täällä sekoili liikaa.Ja alentui pikku pojan tasolle.Eikä miehiseen tapaan myönnä erehdystään vaan jatkaa syyttelyä"
sekoili?
Sitäkö, että uskalsi kertoa julkisesti sinun TÖRKEÄN VALEHTELUN?
Mikä ihmeen erehdys pitäisi myöntää?
Tiesin jo aiemmin, että olet pimeä, mutta nyt alat varmistua pilkkopimeäksi.
Sattui väärin käsitys.Onko sinulla todellakin noin surkea itsetunto, että itket koko ajan samaa asiaa.Et osaa myöntää virheitäsi.Saanko kysyä mitä sinä oikein pidät valehteluna?Ovatko erehtymiset sinusta valehtelua?Missä hei sinun aivot ovat?Ja enkö jo toistamiseen kirjoittanut että tapahtui väärin käsitys.Oletko todellakin noin puupää?Kun ei kerran mene jakeluun.
Minusta sinulla on enemmän feminismiä vastaan kuin väärin käsitystäni.Sille en nyt voi mitään.Ollut ja mennyt.Vai onko miehillä tapana jauhaa samaa paskaa päivästä toiseen?
"Et osaa myöntää virheitäsi"
ihmeen virheeni minun pitäisi myöntää???!!!
Oletko jälleen IHAN SEKAISIN?!
PS. Väärinkäsitys on yksi sana.
Kuten esim. pala peli
sekoilee täysin.
"Haluaisin nyt tiedustella tämän palstan asiallisilta kirjoittajilta (mm. Hertta, Justiina ym.), oletteko valmiit allekirjoittamaan ja hyväksymään "Radikaalifeministin" keinot:
Kaikki VALEHTELU, TOISEN KIRJOITTAJAN AIHEETON MUSTAMAALAAMINEN jne. ovat sallittuja tälläkin palstalla, kunhan vain täyttyy se perusedellytys, että tämä toinen kirjoittaja on MIES.
Tämäkö on feminismin koko kuva?"
kommentoida asiaa, vaikka sitä nimenomaan pyydettiin.
Jälleen meni uskottavuus yhdeltä feministiltä.
Te menette vähän liian pitkälle!!!Mikä idea on tulla tänne solvaamaan ihimisiä joiden elämästä ette tiedä hevon helvettiä!!?!Jos olette saaneet kaikista miehistä tälläisen käsityksen esim.hra de sade, niin olette todella kieroutuneita! Kyseinen herra ei olekaan kieltämättä kuin säälittävä runkkari, joka hakee suuressa sovinistisuudessaan naisia ulkomailta, koska ei kykene hallitsemaan ja sitoutumaan suomalaiseen naiseen!Loppujen lopuksi tämä sälli pelkääkin naisia!MUTTA teissäkin on pakko olla jotain vikaa!!Vai oletteko niin monta kertaa epäonnistuneet suhteissanne miesten kanssa?Vai oletteko kenties ns.epäkelpoja heidän silmissään!??!En mäkään hyväksy naisten alistamista/syrjintää henk.koht.tai työ elämässä, mutta on kaikkien oma asia jääkö kotiin kersojen jälkeen vaiko palaa työhön vai antaako miehen huolehtia susta. Mulle se vois olla käypä vaihtoehto toimivassa suhteessani. Eli älkää puhuko toisten naisten puolesta yhtään mitään, koska kaikki eivät ole henkisesti yhtä vajaita!Annatte miehille aivan väärät käsitykset naisista!Ja ihmiset,jättäkää ne ulkomaalaiset väliin, suomesta löytyy paljon laadukkaampia&terveempiä yksilöitä!!!Mutta mä en jää pelkästään narisemaan suomen kohtalosta!
Käypä tuolta tutkimassa naisenlogiikkaa liikenteessä :)
http://tosimiehet.com/
ja sieltä linkki Te Naiset......Yes, It's A Woman =))
Feminismi on ihan PERSEESTÄ.
Tämän vuoksi Helsingissä järjestetään syyskuun lopussa valtakunnallinen "Pierukilpailu feministeille".
Asiasta on enemmän informaatiota Feminismi-palstan tuoreessa keskustelunavauksessa.
Kannattaa käydä tutustumassa raikkaisiin kommentteihin aiheen tiimoilta!
Linkkisivu niin kirjoitan lehteen.