Uskis+atte?

Kirjoittelin tuossa taannoin ongelmastani, että kuinka ateisti ja uskovainen voisi menestyä suhteessa. 4kk tutustumista kesti kunnes sain "vastauksen". Mies ei nähnyt liian suurten näkemyserojen takia tulevaisuutta suhteellemme. Ehkä parasta näin. Silti suuri suru tapahtunutta kohtaan kun olin niin kovin ihastunut mieheen. Muuten hän täytti ne ihanne miehen ominaisuudet. Nämä eri mielipiteet asioista vain korostuivat ja hankalaksi kävi tämä "vastakarvaan silittäminen". Yritän toipua tästä sydänsurusta ja pahimpana rakkaan uskovaisen mummon kuolemasta. Ehkäpä mummonkin toive oli johdattaa minua oikeammille reiteille. Hyvää joulua te kaikki uskovaiset ja ateistit!
6390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Siis oletko itse se uskis vai atte (ilmeisesti atte, jos mummon toiveista jotain voi päätellä)? No, oli miten oli, sanoisin että kyllä nuo näkemyserot aika suuria on. Olen seurannut erästä ystäväperhettä samassa tilanteessa, eikä ole kaunista katseltavaa ollut. Kyllä minusta ainakin suurissa linjoissa on puolisoilla oltava samanlainen näkemys. Voin olla väärässäkin.

Äänestä
  • Uskovainen minä yritän olla. Hirveästi se ei näy arkipäivässäni, mutta kovasti yritän pitää luojan mielessä.

    Äänestä

  • Nöpö kirjoitti:

    Uskovainen minä yritän olla. Hirveästi se ei näy arkipäivässäni, mutta kovasti yritän pitää luojan mielessä.

    Olen kai aika lailla samoilla linjoilla. Siis miellän itseni kristityksi kyllä, mutta en uskontoa mitenkään erityisesti harjoita. Olen jonkinlainen uskonnoton teisti kai. En oikein tiedä, miten sitä uskontoa harjoitetaan. Siis yritätkö pitää kymmenen käskyä vai mitä?

    Äänestä

  • Nöpö kirjoitti:

    Uskovainen minä yritän olla. Hirveästi se ei näy arkipäivässäni, mutta kovasti yritän pitää luojan mielessä.

    ei sen tarvii arkipäivässä näkyäkkään.

    muista aina et yritys palkitaan..jatka samaa rataa vaa,nii hyvää tulee.

    ja turhaa sä ateisti ukkoi tsiikailet..tälki palstal käy oikein varteenotettavia uskisukkeleita.en nyt viitti nikkei tähän heittää,mut kyl sä sen omas tunnistat.ei muuta ku verkot vesille ja kohti seuraavaa etappii.

    ei muutaku hyvää jouluu ja pidä verkot vesillä..kyl se siit lähtee potkii.

    Äänestä

  • joo kirjoitti:

    ei sen tarvii arkipäivässä näkyäkkään.//// entas jos sen tulisi olla 24/7. sopisiko sellainen uskonto sinulle?kylla kaiketi edellytat Jumalan pitavan huolta sinusta ymparivuorokauden,eika vaan viikonloppuisin?miksi ei sitten vice-versa?
    vai oliko tama 'verkon heittoa'?

    Äänestä

Otan osaa. Ikävää. Kaikkea hyvää sinulle.

Paremmin suhdettanne tuntematta en voi enempää sanoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nöpö kirjoitti:

Kirjoittelin tuossa taannoin ongelmastani, että kuinka ateisti ja uskovainen voisi menestyä suhteessa. 4kk tutustumista kesti kunnes sain "vastauksen". Mies ei nähnyt liian suurten näkemyserojen takia tulevaisuutta suhteellemme. Ehkä parasta näin. Silti suuri suru tapahtunutta kohtaan kun olin niin kovin ihastunut mieheen. Muuten hän täytti ne ihanne miehen ominaisuudet. Nämä eri mielipiteet asioista vain korostuivat ja hankalaksi kävi tämä "vastakarvaan silittäminen". Yritän toipua tästä sydänsurusta ja pahimpana rakkaan uskovaisen mummon kuolemasta. Ehkäpä mummonkin toive oli johdattaa minua oikeammille reiteille. Hyvää joulua te kaikki uskovaiset ja ateistit!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu