Kävin hetki sitten ostamassa Siemens merkkisen kännykän. Kyselin niiden muidenkin hintoja ja toimintoja. Olin jo päättänyt että ostan 49 euroa maksavan puhelimen, kun myyjä yhtäkkiä sanoi että yksi puuttuu ja että otinko minä sen. Vastasin ettei minulla mitään vielä ole, että ostan sen halvan. Tyttö sanoi että yksi kännykkä puuttuu,katso vaikka. Niin siinä katsottiin mutta se ei vielä riittänyt täytyi oikein tutkia taskut. Kun sanoin että katso vaan tyttö kaiveli jopa farkun taskut, kaipa se puuttuva kännykkä oli siellä hyllyssä kuitenkin. Niin että hirveän paljon kiitos ja joulumieltä Prisman aulassa olevalle myyjä/esittelijälle, jossain päin etelä-savoa.
Myymälävarasko?
Rehellinen
2461
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ole onnellinen ettei myyjätyttö tajunnut että olit tehnyt niin kuin eräs romanialainen myymälävaras, joka työnsi matkapuhelimen perseeseensä!
Varas oli vieläpä nainen, mutta ehkä toinen aukko oli jo varattuna muille tuotteille, tai sitten puhelimessa ei ollut suristinhälyytystä.
suurin osa myymälävarkaista on liikkeen henkilökuntaa. Kerran katselin kun opiskelukaverini vuosia sitten teki mittavat ostokset ja kassalla maksoi vain mitättömän summan ostosten arvosta. Kun sitten ihmettelin tätä hänelle, niin sanoi kassan myyjättären olevan hänen vuokralaisensa ja täten kattaen vuokraansa. Voihan nenä.