Aika törkeetä

""Espoossa sijaitseva Taavinkylä on esimerkki koulusta, joka yhdistää tänä vuonna joulujuhlan ja joulukirkon.""

TÖRKEETÄ LASTEN HYVÄKSIKÄYTTÖÄ
81153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Lasten pitäisi boikotoida koulujen joulujuhlia jos se jotenki viittaa uskontoon.

Äänestä

sanoa vielä mitään. Meillä Vantalla lapsilla oli eilen joulukirkko kirkon jäsenille ja vapaaehtoisille, tänään koulun yhteinen joulujuhla johon kaikki lapset vanhempineen osallistuivat. Juhla alkoi Joulun kellot- laululla, sen jälkeen jouluevankeliumin kuvaelma, jossa mukana iso orkesteri ja kuoro. Sen jälkeen Enkeli taivaan, tonttuleikkejä ja paljon musiikkia. Näin on ollut pitkään eikä kenenkään ole tarvinnut asiasta riidellä. Koulussa on paljon eri uskontojen edustajia ja uskonnottomia, näistä asioita keskusteltiinkin joskus 90-luvun alkupuolella enemmän. Silloin löytyi kaikkia kunnioittava ja opetushallituksen ohjeita noudattava linja, jossa suomalainen juhla on suomalainen juhla.

Äänestä
  • Kristinusko ei kuulu suomalaisten perinteisiin uskontoihin. Kristinuskoa alettiin väkivalloin tuomaan maahamme vasta 800 vuotta sitten.

    Äänestä

  • Oman lapseni koulussa ei järjestetty laisinkaan joulujuhlaa. Joulukirkko oli ainoa tilaisuus, joka päätti lukukauden. Kirkossa jaettiin todistuksetkin. Koulusta tuli ilmoitus että lapsi menee kirkkoon, ei mitään kyselyjä sopiiko asia.

    Perheemme ei kuulu kirkkoon, emme ole kristittyjä. Lapsi on koulun ainoa ei-kristitty. En ole kuitenkaan vastustanut sitä, että koulun perinteisiin ja ilmapiiriin kuuluu paljon kristillisiä juttuja. Minusta kirkossa käynti on periaatteessa ihan ok.

    Mutta mutta. Menin lapsen kanssa päättäjäiskirkkoon. Lapsille ymmärrettäväksi tehty lässynlässyn-kristillisyys saa kyllä karvani pystyyn, mutta kestän sen. Vaan se mikä todella ärsytti oli, että pappi korosti puheissaan kasteen merkitystä. En muista mitä kaikkea hän sanoi, mutta ainakin sen että kaste on siirtänyt lapset täydestä pimeydestä valoon ja kasteen ansiosta Jumala antaa heille synnit anteeksi. Rivien välissä siis kävi ilmi, että oma lapseni on pimeydessä eikä hän kastamattomana saa syntejä anteeksi.

    Tunnen kyllä sen verran evankelis-luterilaisen kirkon oppia, että tiedän papin vain puhuvan niin kuin oppi sanoo. Silti herää kysymys, onko asiallista ja kohteliasta korostaa tuollaista opinkohtaa juhlassa, jonne on kutsuttu kaikki paikkakunnan koululaiset uskontokunnasta riippumatta ja joka on heille lukuvuoden huipentuma.

    Olen itse aikoinani kokenut hengellistä väkivaltaa ahdistavassa uskonnollisessa liikkeessä jossa raja "meidän" ja "heidän" välillä oli hyvin suuri. Siksi olen ehkä yliherkkä reagoimaan kaikkeen tällaiseen ihmisten jaotteluun. Ihmiset eivät usein tajua, miksi se ärsyttää ja loukkaa, kehottavat vain antamaan juttujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Niin antaisinkin, jos kyse olisi vain minusta. Jutut menisivät tosiaankin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta kyse onkin lapsista jotka eivät välttämättä suhtaudu asioihin olankohautuksella. En usko kuitenkaan että pappi tarkoituksella ketään loukkaa, ei vain tule ajatelleeksi asiaa.

    Olisi kiva kuulla muitten kokemuksia joulukirkoista, joihin tulee muitakin kuin kristittyjä. Onko heidän otettu millään lailla huomioon? Korostetaanko kastetta?

    Äänestä

  • Lovia kirjoitti:

    Oman lapseni koulussa ei järjestetty laisinkaan joulujuhlaa. Joulukirkko oli ainoa tilaisuus, joka päätti lukukauden. Kirkossa jaettiin todistuksetkin. Koulusta tuli ilmoitus että lapsi menee kirkkoon, ei mitään kyselyjä sopiiko asia.

    Perheemme ei kuulu kirkkoon, emme ole kristittyjä. Lapsi on koulun ainoa ei-kristitty. En ole kuitenkaan vastustanut sitä, että koulun perinteisiin ja ilmapiiriin kuuluu paljon kristillisiä juttuja. Minusta kirkossa käynti on periaatteessa ihan ok.

    Mutta mutta. Menin lapsen kanssa päättäjäiskirkkoon. Lapsille ymmärrettäväksi tehty lässynlässyn-kristillisyys saa kyllä karvani pystyyn, mutta kestän sen. Vaan se mikä todella ärsytti oli, että pappi korosti puheissaan kasteen merkitystä. En muista mitä kaikkea hän sanoi, mutta ainakin sen että kaste on siirtänyt lapset täydestä pimeydestä valoon ja kasteen ansiosta Jumala antaa heille synnit anteeksi. Rivien välissä siis kävi ilmi, että oma lapseni on pimeydessä eikä hän kastamattomana saa syntejä anteeksi.

    Tunnen kyllä sen verran evankelis-luterilaisen kirkon oppia, että tiedän papin vain puhuvan niin kuin oppi sanoo. Silti herää kysymys, onko asiallista ja kohteliasta korostaa tuollaista opinkohtaa juhlassa, jonne on kutsuttu kaikki paikkakunnan koululaiset uskontokunnasta riippumatta ja joka on heille lukuvuoden huipentuma.

    Olen itse aikoinani kokenut hengellistä väkivaltaa ahdistavassa uskonnollisessa liikkeessä jossa raja "meidän" ja "heidän" välillä oli hyvin suuri. Siksi olen ehkä yliherkkä reagoimaan kaikkeen tällaiseen ihmisten jaotteluun. Ihmiset eivät usein tajua, miksi se ärsyttää ja loukkaa, kehottavat vain antamaan juttujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Niin antaisinkin, jos kyse olisi vain minusta. Jutut menisivät tosiaankin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta kyse onkin lapsista jotka eivät välttämättä suhtaudu asioihin olankohautuksella. En usko kuitenkaan että pappi tarkoituksella ketään loukkaa, ei vain tule ajatelleeksi asiaa.

    Olisi kiva kuulla muitten kokemuksia joulukirkoista, joihin tulee muitakin kuin kristittyjä. Onko heidän otettu millään lailla huomioon? Korostetaanko kastetta?

    Uskomatonta että vielä tänäpäivänä näinkin kehittyneessä maassa kuin Suomi tehdään tuollaista järjettömyyttä.

    Säälin teitä mitä olettekaan joutuneet kärsimään uskontojen takia täällä Suomessa.

    Äänestä

  • Eräs Äiskä kirjoitti:

    Uskomatonta että vielä tänäpäivänä näinkin kehittyneessä maassa kuin Suomi tehdään tuollaista järjettömyyttä.

    Säälin teitä mitä olettekaan joutuneet kärsimään uskontojen takia täällä Suomessa.

    Öööh... nyt ei mene ymmärrykseen. On taidettu unohtaa mitä Jouluna juhlitaan - ei suinkaan kouluvuoden päättymistä, joulupukkia, tms - vaan Kristinuskon yhtä tärkeimmistä tapahtumista!! Eli eikö juhlan silloin nimenomaan pidä sisältää uskonnollisia aineksia - väittäisin vielä että sen ei pitäisi sisältää mitään muuta kuin uskonnollisia aiheita. Pidetään juhannukset sun muut vaput uskonnosta vapaana ja keskitytään vaikka kantamaan punalippuja silloin - mutta pidetään myös uskonnolliset juhlat uskonnollisena.

    Itse olen osallistunut niin muslimien, juutalaisten, kuin kristittyjenkin juhliin ja arvostan erittäin paljon sitä että ne juhlat juhlitaan perinteitä ja juhlan tarkoitusta kunnioittaen. Eiköhän tätä Joulua ole raiskattu jo ihan tarpeeksi kaupallisuudella ja muulla jonninjoutavalla. Tehkääpä kiusallanne pikagalluppi vaikka pihapiirin tenaville - kysykää että miksi Joulua juhlitaan - ja jos vastaus on jotain muuta kuin "Jeesuksen syntymäpäivä" niin onko syyllinen historian vai uskonnon opettaja?

    Äänestä

  • Zebra kirjoitti:

    Tuota. Et ole ilmeisesti tietoinen siitä, että joulu on alkuperältään täysin pakanallinen. Sen juuret ovat talvipäivänseisauksen juhlassa ja roomalaisten Saturnaliassa. Suomessa satokauden päätösjuhlan kekrin tavat ovat siirtyneet jouluun.

    Joulu on tietenkin kristittyjenKIN juhla, ja monet teistä haluavat nähdä sen ainoastaan kristillisenä, vaikka historiaa tutkimalla selviää helposti että kristillinen aines siinä hommassa on pelkkää pintasilausta. Saatte te viettää sitä ihan miten haluatte ja niin kristillisenä kuin haluatte, mutta antakaa meidän muiden viettää sitä omalla tavallamme ja omanlaisenamme juhlana. Rakkauden ja hengellisyyden sanoma voi muuten olla läsnä ilman kristinuskoakin.

    Minä en itse asiassa ole edes vastustanut joulun kristillistä sanomaa vaan sitä että lapsia aletaan koulujen tilaisuuksissa erottelemaan vuohiin (kastamattomiin) ja lampaisiin (kastettuihin). Jos se on sitä suuresti arvostettua kristillistä joulun sanomaa, niin pitää tosiaan tulevaisuudessa käyttää lain suomaa oikeutta ja kieltää lapsilta osallistuminen minkäänlaiseen kristilliseen toimintaan.

    Tunnen kyllä Joulun historiallisen perinteen, varsin hyvinkin - mutta sillä kun ei ole mitään merkitystä sille että mitä juhlitaan. Niin kauan kuin joulukuusi kannetaan sisälle koristeeksi niin sillä ei ole mitään tekemistä minkään pakanallisen juhlan kanssa - mutta tietenkin jos sen puun kantaa kotia ja pitää sitä "jumalana" tai muunlaisena tarkoituksellisesti pakanallisena symbolina, niin sitten menee pieleen.

    Samana päivänä saa kukakin juhlia vaikka mitä roomalaista pikkupirua, mutta jos juhlitaan Joulua niin juhlitaan sitä nyt sitten Jeesuksen syntymäjuhlana.

    Virheitä sattuu niin pastoreille kuin meille muillekin - ja siinä olen yhtä mieltä että yleinen koulun Joulujuhla ei ole oikea paikka kasteoppia toitottaa - mutta yleisessä Joulujuhlassa tulee silti kertoa mitä siellä juhlitaan - eikä se ole joulupukki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sirpa K kirjoitti:

""Espoossa sijaitseva Taavinkylä on esimerkki koulusta, joka yhdistää tänä vuonna joulujuhlan ja joulukirkon.""

TÖRKEETÄ LASTEN HYVÄKSIKÄYTTÖÄ

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu