Kertokaa nyt eksegeetikot vielä selitys sille, kuka kytki maailman parhaiten puolustetun rakennuksen ilmatorjuntajärjestelmän pois päältä juuri sopivasti? Paperiveitsimiehetkö senkin saivat aikaan vai itse joulupukki vuoristokolostaan salaperäisellä deaktivaattorilla parin satelliitin kautta?
Pentagonin ilmapuolustus
Karin.a
211594
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
asioista niin ennenkuin siirrytään selittelyvaiheeseen niin kertoisitko millainen tämä ilmapuolustusjärjestelmä on?
Se on käsittääkseni automaattinen ohjusjärjestelmä.
Sen piti pudottaa jokainen lähestyvä lentävä kohde, joka ei lähetä USA:n ilmavoimien tunnistussignaalia. Ja sen kai piti olla parasta mitä alalla on. Aika huonosti tuntui toimivan.
Itse en ole ollenkaan "asioista selvillä" - päinvastoin, yritän jotenkin käsittää itselleni, miten tapahtunut oli mahdollista. En nimittäin enää usko joulupukkiin.
sitten pörrää siviilikoneita vaikka kuinka eli huonosti on toiminut tähänki saakka se "Ilmapuolustus" ja huonosti toimii edelleen...tai hei, ehkä kaikki siviilikoneet jotka alueella lepattavat, saavat jenkkien ilmavoimien tunnuksen?
ei uponnut tuo selitys.
niinkuin totuusliikkeellä (mikä nimi?!) on tapana
"maailman parhaiten puolustetun rakennuksen ilmatorjuntajärjestelmän"
Et tuossa esittänyt että tuo on käsityksesi, ihme selittelyä.
Jurputtaja viitannee Pentagonin lähellä sijainneeseen Reaganin lentokenttään, joka oli ennen iskuja sisämaan reittikoneiden lentokenttä. Toki Dullesin kansainvälinen asemakin toimi sisäisten lentojen kenttänä varmaankin vielä suuremmassa määrin, kuin Reaganin kenttä.
Ongelmana näillä virallisen teorian kritiikittä nielijöillä on se, ettei 911-komission mukaan USA:n puolustusministeriöllä ollut minkäänlaista sotilaallista turvaa satojen kilometrien säteellä, mikäli väite Pentagonin ohjuspuolustusjärjestelmästä on epätosi. 911-komissio nimittäin väitti, että läheisessä muutaman mailin päässä sijainneessa Andrewsin lentotukikohdassa ei ollut hävittäjiä valmiudessa. Niitä ei itseasiassa ollut tuossa tukikohdassa lainkaan, joten meidän pitäisi vain uskoa, että USA:n pääkaupunki Washington D.C. ja siellä olevat elintärkeät ja potentiaaliset ilmaiskukohteet, kuten Pentagon, Valkoinen talo, Capitol Hill, ym. olivat täysin vailla minkäänlaista sotilaallista ilmasuojaa. Kai sen nyt lapsikin tajuaa, että tuollainen väite on silkkaa paskaa. Mutta nämä herkkäsieluiset ja hyväuskoiset virallisen teorian pulustajat, "muka" eivät tajua. Siksi "muka", koska kyllä hekin sen oikeasti tajuavat, mutta eivät vain pysty myöntämään sitä todeksi.
taas nähtiin miten pelkkä jonkun päässä syntynyt
"maailman parhaiten puolustetun rakennuksen ilmatorjuntajärjestelmän"
satu muuttuikin todisteiden puuttuessa armottomaksi selittelyksi.
Sinä taas ilmeisesti väität 911-komissiota myötäillen, ettei USA:n pääkaupungin turvana ollut hävittäjiäkään satojen kilometrien säteellä. Eli ei ohjuspuolustusta, eikä hävittäjiä. Selvitätkö vielä, kuinka hoitui USA:lle elintärkeiden paikkojen, kuten White House, Pentagon ja Capitol Hill ilmapuolustus. Kannaattaa huomioida erityisesti se, että koska Washington D.C. sijaitsee käytännössä rannikolla, on siitä lyhyt matka myös kansainväliseen ilmatilaan, jossa saa lennellä ilman USA:n lupaa kuka tahansa mielinmäärin. Onko siis 911-komission esittämä väite koskien pääkaupungin ilapuolustusta uskottava? Jos on, niin mikä siitä tekee uskottavan?
Pyydän kuitenkin anteeksi jo etukäteen, mikäli toteat 911-komission väitteen epäuskottavaksi, toisin sanoen valheelliseksi.
Näytäppäs poju missä kohtaa selittelin armottomasti. Minä en ole väittänyt Pentagonin ohjuspuolustusjärjestelmästä mitään suuntaan tai toiseen. Toin vain 911-komission "armottoman selittelyn" esiin siitä, mitkä ovat vaihtoehtoina pääkaupungin ilmapuolustukselle. Niitä ovat joko ohjuspuolustus tai torjuntahävittäjät tai molemmat.
Vai uskotko sinä ihan oikeesti, ettei D.C:n suojana ollut yhtään mitään? Äläkä änkytä mitään paskaa vaan anna perusteltu vastaus.
Ota nyt niiden muiden nappien lisäksi välillä jotain verenpainetta alentavaa :)
Mitäpä jos sinä kertoisit, että millainen puolustusjärjestelmä Pentagonia suojasi?
Jos 911-komissio valehtelee, niin oikaise sinä.
Jos sinulla ei ole muuta kuin kyky räksyttää ja inttää, niin työnnä näppäimistö pöydän alle.
"Mitäpä jos sinä kertoisit, että millainen puolustusjärjestelmä Pentagonia suojasi?
Jos 911-komissio valehtelee, niin oikaise sinä."
-Minun ei tarvitse tuota tehdä, enkä itseasiassa edes pystyisi siihen, sillä niinkuin hyvin tiedät, monet noista asioista ovat hyvin salaisia. Riittää, että kyseenalaistan voimakkaasti virallisen sadun.
"Riittää, että kyseenalaistan voimakkaasti virallisen sadun."
Toki se riittää. Onkin suorastaan hävytöntä vaatia sinulta enempää.
"Toki se riittää. Onkin suorastaan hävytöntä vaatia sinulta enempää."
-Olenhan minä tarjonnut pohdittavaksi vaikka minkälaisia teorioita. Ei se kuitenkaan aina tarkoita sitä, että 100% väitän niiden olevan ainoa ja ehdoton totuus. Otetaan esimerkiksi vaikkapa teoria väitetyistä miniydinaseista. Pidän näillä nykyisillä tiedoilla todennäköisempänä, ettei torneja tuhottu niillä, mutta en pidä sitä poissuljettuna.
Enhän minäkään sinulta vaadi ehdotonta ja uskottavaa selitystä kaikista 11.9.2001 tapahtuneista ilmiöistä ja sattumuksista. Eihän kaikkia noita ilmiöitä ole kukaan tässä maailmassa pystynyt kiistattomasti selittämään. Esimerkiksi voisin vaatia sinulta, että selität uskottavasti sen, miten terroristien vuokraamista autoista löydettiin virallisen teorian mukaan arabiankielisiä Boeingin lento-oppaita, vaikkei Boeingin lento-oppaita ole koskaan painettu arabiaksi. En vaadi tällaista, koska tiedän, ettet kykene tuollaista uskottavasti selittämään. Sinulta tulisi kuitenkin jotakin "tuo on yksi urbaanilegenda" juttua tms.
Olisikohan mahdollisesti niin, että sieltä autosta on löytynyt lento-oppaita ja sitten jotain ihan muuta arabiankielistä materiaalia. Tästä on sitten vääntynyt vähemmän tahattoman hyväntahtoisesti sellainen urbaanilegenda, että sieltä olisikin "virallisen totuuden" mukaan löytynyt arabiankielisiä lento-oppaita?
En väitä, että noin on tapahtunut, mutta tuokin on mahdollista.
Toinen vaihtoehto on, että joku toimittaja on saattanut hätäpäissään kirjoittaa, että autosta on löytynyt arabiankielisiä lento-oppaita, ja tämä on sitten salaliittomaakarien toimesta väännetty niin, että "virallinen totuus" väittää autosta löytyneen arabiankielisiä lento-oppaita.
Salaliittomaakareiltahan tällainen hyväntahtoinen väärinymmärtäminen käy.
paskanpuhuminen aina käy..
Ja tottakai sinulla on oikeus puhua vaikka mitä paskaa ja nimitellä.. se onkin eri asia oletko oikeassa.. siitähän sinä et voikaan päättää..
mutta olet näköjään jokin totuudentorvin kaikissa asioissa.. ja luulet leimaamalla vaikka miksi... mutta leimaan sinut pelkäksi valehtelijaksi.. vaikka on siellä sinunki kirjoituksissa ihan oikeitakin asioita..
mutta kuiteski valehtelet kuiteski koko ajan.. kunhan salaliittoa tutkivista.. mutta eihän sinua tarvi uskoa.. vakuuttelet vaikka millä mutta smalla valheeksi se saaa.. niinhän ne kaikki NIST:iä lukevat tulevat vaan räyhäämään paskaa.. typerää sakkia.. ihan niinkuin NIST:in lukeminen oikeutta paskanpuhuminen..
No toki vastaat jotain räyhäämällä tähänkin... siinä onnistun tehokkaasti.. eli nappia painamalla aina saan teidät räyhäämään.. aivoton robotti...
nyt loukkaisn herkkiä mielipiteitäsi.. ;DD
Kyllä valehtelijan osaa erottaa mutta ethän sinä sitä osaa erottaa...
Tottakai sitä kiusaukseen joutuu kun valehdella pitää aina.. kunhan teistä ei valhdella..
Sontaa puhut ihmisistä kunhan sellaisiahan te tyhjänpäiväiset propagandan uhrit olette..
Tekeehän terroristit kaikenlaisia julkaisuja. Helposti yhden oppaan kääntää ja tekee vaikka täysin alkupeäisen kaltaisen.
...omaperäisestä kirjoitustyylistä ja hyvää joulun jatkoa vaan.
...joulun jatkoa sinnekki.
Kerro sinä millainen Pentagonin turvallisuusjärjestelmä oli tai on. Samoin voinet paljastaa mistä olet tietosi saanut.