Tässä muutama muutosehdotus nykyisen varsin surkean merimieskoulutuksen saattamiseksi asialliseen kuntoon:
-Kaikki koulutus takaisin valtion alaisuuteen, joko Koulutusministeriön tai Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnoitavaksi. Ala eroaa kuitenkin sen verran maatyöstä, että tällainen on perusteltua.
-Merioppilaille unofirmupakko kouluun. Sopiva formu voisi olla vaikka tummansininen puku, lämpiminä vuodenaikoina polvihousut, valkoinen paita, karvahattu tai knalli (koulun kokardi), solmio ja koulun solmioneula. Asiallinen kampaus. Pännii aivan uskomattomasti nämä nykyiset variksenpelättimet mitkä liikkuu siellä.
-Olkaimet. Oppilailla olkalaatassa olla viivat sen mukaan monenko vuoden oppilaita ne on, ja se millä linjalla ne opiskelee. YT-kurssilaisille voisi antaa ankkurin, sähkömies salaman kuvan, korjaajille vaikka jonkun solmun, konemestareille hammasrattaan ja perämiehille/merikapteeneille tähden. Lisäksi viivat kertoisivat montako vuosikurssia oppilas on suorittanut: 1. vahtimieskurssin jälkeen saisi ensimmäisen viivan jne.
-Kunnolliset käyttäytymis- ja järjestyssäännöt.
-Ennenkaikkea kaipaisin koululle mahdollisuutta ojentaa ja jopa erottaa oppilaita, jotka ei selvästi sovellu alalle.
Tällaisia ajatuksia pyörii päässä. Mitä mieltä olette?
-Kaikki koulutus takaisin valtion alaisuuteen, joko Koulutusministeriön tai Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnoitavaksi. Ala eroaa kuitenkin sen verran maatyöstä, että tällainen on perusteltua.
-Merioppilaille unofirmupakko kouluun. Sopiva formu voisi olla vaikka tummansininen puku, lämpiminä vuodenaikoina polvihousut, valkoinen paita, karvahattu tai knalli (koulun kokardi), solmio ja koulun solmioneula. Asiallinen kampaus. Pännii aivan uskomattomasti nämä nykyiset variksenpelättimet mitkä liikkuu siellä.
-Olkaimet. Oppilailla olkalaatassa olla viivat sen mukaan monenko vuoden oppilaita ne on, ja se millä linjalla ne opiskelee. YT-kurssilaisille voisi antaa ankkurin, sähkömies salaman kuvan, korjaajille vaikka jonkun solmun, konemestareille hammasrattaan ja perämiehille/merikapteeneille tähden. Lisäksi viivat kertoisivat montako vuosikurssia oppilas on suorittanut: 1. vahtimieskurssin jälkeen saisi ensimmäisen viivan jne.
-Kunnolliset käyttäytymis- ja järjestyssäännöt.
-Ennenkaikkea kaipaisin koululle mahdollisuutta ojentaa ja jopa erottaa oppilaita, jotka ei selvästi sovellu alalle.
Tällaisia ajatuksia pyörii päässä. Mitä mieltä olette?
Vastaukset 28
Vanhimmat
No tarvetta ei varmasti ole, koska univormufetissin saa tyydytettyä puolustusvoimissa!
Antaa kaukoidän miesten hoitaa toi puoli, ne tarvii sitä vissiin vähän kipeemmin kun me
...niin minkä?
Noin tyhmämies ei pärjää missään merenkulkuoppilaitoksessa.Ei uniformut auta opiskelussa . Ennen istuttiin illat kapakoissa juotiin ja tanssittiin.Päivät opiskeltiin tiiviisti ja hyvin oppi meni perille koskapa todistukset saatiin ajallaan. Ystävä hyvä älä käytä nimimerkkiä merimies koska sitä sinä et vielä ole. Ensimmäiset 30v on harjoitteluaikaa ja senjälkeen voit käyttää merimies titteliä.
UGh. Puhut oikeita sanoja, valkoinen veljeni.
muutaman hyväkin idean, vaikka Suomella ei ainakaan vielä Koulutusministeriötä olekaan.
Kun katselee nykyisiä oppilas-lookeja, tulee väkisin mieleen, että "jotakin tarttis tehrä"! Ei siistin yhtenäisen varustuksen tarvitse olla juuri esittämäsi tapainen, mutta kuitenkin sen tulisi antaa kuva kantajastaan: me olemme säntillisiä merimiehiä tai ainakin tulevia sellaisia. Ja meihin voi luottaa.
Olkaepoletit eivät liioin ole hassumpi ajatus, käyttäväthän niitä mm. Meripelastusseuran meripelastajatkin osoittaakseen, mitä he osaavat ja minkä tasoisia ovat. Eivätkä taatusti ole sotilaallisia, jos sitä nyt kohtuullisissa rajoissa pysyvänä välttämättä kielteiseksi piirteeksi voikaan lukea.
Jos kaikissa asioissa, jotka hiemankin pyrkivät saamaan aikaan holttia ja asiallista käyttäytymistä, nähdään aina pelkkää pahaa ja koetaan se rajoittavana, kertoo se mielestäni kannanottajan luonteesta aika paljon.
Kun aikanani katselin esim. Pookinmäen poikien (oli siellä silloin jo muutama tyttökin) "opiskelua", ei se ainakaan minun mielestäni vastannut normaaliopiskelulle asetettuja vaatimuksia: tunneilta oltiin poissa kovan kankkusen takia, koska ilta ja osa yöstäkin oli vietetty sitä "vapaata opiskeluelämää" paikallisissa kuppiloissa. Jos määräykset olisivat tiukemmat ja ulkoiselle olemukselle laitettaisiin enemmän painoa, saattaisi opiskelu normaalissa suunnitellussa aikataulussa onnistuakin tai ainakin onnistua nykyistä paremmin. Tiedän nimittäin varmasti, että aikataulussa eivät kaikki oppilaat valmistu lähimainkaan.
Virkapuvusta ei ainakaan tutkimusten mukaan ole ollut missään haittaa. Finnairin emot pukevat tummaa kuosia päälleen laskeutumisen lähestyessä. Se rauhoittaa lentopelosta kärsiviä matkustajia. Ja kun onnettomuuspaikalle tulee sairasauto valkotakkisineen, rauhoittaa se potilasta kummasti. Tutkitusti siis. Miksei se voisi myös antaa ryhtiä ja itsevarmuutta kantajalleen, mikä on onnistuneen toiminnan eräs tärkeä edellytys.
Rauhallista joulua ja suvaitsevaisempaa uutta vuotta.
Eiköhän olisi viisainta alkaa käyttää niitä koulupukuja siellä peruskoulun ala-asteella, ilman arvomerkkejä. Eivät ne univormut sitä turvallisuuden tunnetta luo, jos kantaja on kovassa sivumyötäisessä. Jo edesmennyt opettaja sanoi, että "se kapakka on hyväpäisten paikka".
Pätee yhä.
hillityt koulutuksen kulloistakin tasoa osoittavat merkit. Kyllähän nämä oppilaat jo nytkin pitävät kaikenkarvaisia merkkejä hihoissaan, rintapielissään ja lakeissaan. Se on epäyhtenäisenä melko holtittoman näköistä. Ja tuskin tätä oppilasasua kukaan koulun ulkopuolisissa riennoissa käyttäisi vai joko on menty niin pitkälle, että oppilaat ovat jo koulussakin sivumyötäisessä. Alkoholista ja sen vaikutuksesta voin kokemuksesta sanoa sen verran, että se on hyvä preparaatti, mutta ei siinä lahjakkuus säily.
Eivätkö oppilaat/opettajat enää tiedä, kuka on milläkin luokalla, vai ketä varten " arvomerkit" olisivat ? Eiväkö kippariluokkalaiset enää erotu muista pitkätukista; pankoot pikkutakin ja solmion kuten joskus vanhaan hyvään aikaankin !
Peruskouluissa puku olisi hyvä poistamaan merkkituotefanatismia. Spriihin upotettuna pää säilyy lähes rajattomasti..! Hyvää joulua .
aluksella palvellut, tietänet miten hierarkinen järjestelmä siellä on. Ei teksisi pahaa totuttautua siihen jo koulussa, esimerkiksi esittämälläni tavalla tasomerkein. Kyse ei ole arvomerkeistä, älä käytä sanaa edes lainausmerkeissä.
Muutoin tarkoitin juuri tuota sanomaasi, paitsi pään osalta, mikä oli silkkaa roskapuhetta sinulta. Vai oliko se mielestäsi hyväkin huuli! Tuollaisilla asioilla ei tulisi leikkiä, edes kaikkitietävän.
...olla taustaltasi laivastoporukkaa, tai sitten matkustajalaivojen päällystöä (sitä väkeä, jonka työhön kuuluu osana matkustajille pelehtiminen). En väitä itseäni tässä asiantuntijaksi, mutta ammattilaisilta kuulemani ja lukemani viittaa yksimielisesti siihen, että rahtitonnistossa ei epoleteilla komeilla. Jos jotakuta arvostetaan, niin se perustuu työssä nähtyyn osaamiseen eikä mihinkään merkkeihin.
Noin kolmekymmentä vuotta sitten eka kertaa kipparina; muuten aloitin siihen aikaan, kun jungmannit eivät sinutelleet kolmostakaan, ei poosu förstiä- eikä päinvastoinkaan ! Että hierarkia kyllä tunnetaan, muuta onneksi siitä on päästy eroon.
Ketä varten sitä tasoa pitää niillä merkeillä esitellä ? Niillä ei siviilikouluissa mitään "kaapin paikkaa" määrätä, kuten armeijan laitoksissa.. Alkoholissa ei lahjakkuus säily, on tiivistys sanomastasi. Jos jatketaan ja viilataan pilkkua, niin yleensä aivot ja lahjakkuus liitetään toisiinsa, ja ne säilyvät spriissä hyvin - fyysisesti. Kaikkitietäväksi en kuitenkaan taida ehtiä koskaan tulemaan - " tasomerkeistä " riippumatta.
Nykyisin laivoissa on oppilaita jotka tulevat ammattikoulun puolelta esim konemestarioppilas ja saavat käytyäänn ko. koulun ja praktiikan vahtikonemestarin kirjan (ent. alikonemestarinkirja).Yleistiedon taso on aivan surkea (esim.säätötekniiksta, sähköopista, kylmätekniikasta ja höyry-ja lämpöopista), ei varmaan ole oppilaiden vstuulla koulusta saatu tiedon taso.
Koulujen sijoituspaikka ohjailee opettajien pätevyystasoa ja johtuen tästä Helsingin seutu on ainoa mahdollinen sijoituspaikka merikoululle jos halutaan nostaa opetuksen tasoa.
Tämä "virkapuku" varmaan lisäisi jäykyyttä, mistä on päästy eroon vuosien saatossa
Yleensä "niuhotuksen" taso vaihtelee eri yhtiöissä paljonkin ja itsekkin voisin laatia "rankinglistan" nykysestä ja entisistä varustamoista.
Mikä laadun tae se sijainti Hesassa olisi ? Siellä ei niillä palkoilla ole edes varaa asua.
Joskus sitä "uutta" 4 vuoden mallia perusteltiin sillä, että mitä enemmän koulutusta, sitä perusteellummin voidaan pyytää parempaa palkkaa.
aluksilla on tullut helpommaksi, on se lisännyt kommunikointia henkilöstön jäsenten kesken ja vaaratilanteita on saatettu sen ansiosta jopa välttää. Joskushan epätietoisuus on aiheuttanut pahojakin onnettomuuksia, kun yhteydet olivat sosiaalisella tasolla heikot eikä alainen uskaltanut kysyäkään epäselvää asiaa esimieheltään. Tämä ei saa kuitenkaan johtaa tilanteeseen, jossa henkilökunta ei enää ymmärtäisi, kuka kaikesta vastaa. "Ruotsalainen" sinuttelu, pehmoilu ja diskuteeraaminen käskytyslinjan sijasta ovat huonoja tekijöitä aluksella. Suorastaan vaarallisia. Jokainenhan tietenkin tajuaa, ettei mistään pokkuroinnista eikä äkseerauksesta ole kysymys. Oletan silti, ettei tee pahaa aina silloin tällöin nähdä ulkoisestikin, kuka mistäkin tehtävästä kantaa osavastuun ja kuka kokovastuun. Kaikilla ei näet ole sitä asemakohtaista karismaa, joka tekisi asian itsestään selväksi. Muistin virkistäminen ei koskaan tee pahaa.
Kun vielä palvelin aluksella, laittoi päällikkö aina luotsin saapuessa virkapuvun päälleen ja vastaanottamaan mennyt perämies samaten. Sama toistui satamissa asiapapereita käsiteltäessä. Ei tee pahaa, kuten jo totesinkin, muidenkin nähdä, kuka on kuka ja painaa se visusti mieleensä.
Pelkäsinkin, ettei preparaatti käsitteenä ole kaikille tuttu. Sitä se esittämäsi fyysisyys juuri oli, säilömistä säilöntäaineessa.
Sitäpaitsi yli kolmekymmentä vuotta sitten koulunsa käyneet olivat pääosin kansakoulutasoisia poikia. Jokunen harva keskikoulun käynyt mahtui mukaan. Ja olihan meitä ylioppilaitakin aina jokunen silloin tällöin. Silloin ei paljon pallotrigonometriaa opiskeltu, ei ainakaan laskuja laskettu alusta loppuun, vaan paikanmääritys tähdistä tapahtui mekaanisesti, taulukkokirjoja selaillen. Itse ratkaisun perusta jäi liki kaikille epäselväksi.
Pitänee lisäksi todeta, ettei se oivalluskykykään kaikilla silloin ollut huippuluokkaa. Toivottavasti tilanne nyt on jo parempi ja jokainen todella hoitaa oma-aloitteisesti ja tunnollisesti leiviskänsä. Valitettavasti kuulemani kertomukset eivät tue tätä, vaan lähes kaikki ovat itsekkäästi etujaan ajamassa ja lisävapauksia peräämässä. Sellainen on ihminen, kun saa siihen mahdollisuuden!
Ei alainen kysykään, jos annetaan ymmärtää, että minä tiedän aina kaiken paremmin.
Minä olen ollut perämiehenä myös ruotsalaisissa, eikä siellä pehmoiltu, vaikka sinuja oltiinkin!
Kyllä laivaväki tietää vastuunkantajan ilman, että lauantaisin pannan kaluunat kierrokselle.
Virkapukukäytäntö on jokaisen oma asia , ellei varustamosta ole annettu suoranaisia ohjeita;
jossain toivottavaakin, muttei koulussa !!!!
Preparaatti(preparat på svenska )tarkoitaa valmistetta, joten turha nostaa siitä meteliä.
En ollut kansakoulutasoinen poikakaan, mutta onneksi joku oli tehnyt ne taulukot valmiiksi,
muuten olisi paikanmääritys tainnut onnistua vain teiltä ylioppilailta, joiden kaikkien oivalluskyky ei ollut paljoakaan tavallisen puolimatruusin yläpuolella. Onneksi ei sentään Mensan jäsennumeroa kysytä vieläkään - joutuisit pian vielä seilaamaan.
jäisi tämäkään keskustelu, niin turhaa meteliä nostamatta haluan kuitenkin yleissivistyksesi kohottamiseksi kertoa, että preparaatilla tarkoitetaan myös nimenomaan säilytystä varten tehtyä valmistetta, kuten esimerkiksi alkoholia.
Olen itse purjehtinut Broströmin ja Sale'nin paateilla, ruotsalaisilla siis, ja tunnen heidän diskuteerausmentaliteettinsa. Sama vaiva on myös ruotsalaisten maissa tapahtuvalla toiminnalla: mistään ei tahdo oikein tulla mitään, kun päätöksiä ei kukaan uskalla tehdä ja sitten kun tehdään, niistä urputetaan pitkään.
Ja näyttää tuo tasojenkin ulkoinen ilmaisu myös menevän "ohi", joten parasta lienee tältä osin lopettaa täysin hedelmätön keskustelu.
Jos yleissivistysantisi on preparaatista kiinni, niin siitä ei kannata kirjoitella. Luulisin kuitenkin, että esim. alkoholia on valmistettu nimenomaan ensin muuhun tarkoitukseen kuin säilöntään.
Tason nostamiseksi mainittakoon myös, että ko. varustamon nimi oli Salén - eikä Sale.
Ruotsalaisesta johtamistavasta on yleisesti tehty jokin pilan kohde, mutta ehkä niiden työpaikkailmasto on parempi kuin management by p-kele maassa, ei ruotsalaisilla niinkään heikosti mene.
Meillä sekä miehistö että päällystö koostui useasta kansallisuudesta. Vanha merimies on yleensä arvonsa tunteva, joten esim. nuoren yo-perämiehenkään ei pidä liikaa neuvoa jonkin normaalin työn suoritustapaa, joka on vuosikymmenten saatossa havaittu parhaaksi, koska siitä monesti ongelmat alkavatkin. Kiilloittele niitä "tasopukusi" nappeja ja nauhoja; muut eivät niitä kouluihinsa ensimmäiseksi taida tarvita.
Mutta ne, joille tasomerkit ovat elämääkin suurempi asia, hakeutukoot tasavallan laivastoon - tai rauhanturvaajaksi, nähdäkseen " muailmoo" ! Ilman kaukokaipuuta olevat palokuntaan, pelastusarmeijaan, poliisiin jne.
olen ollut skönellä 27vuotta ja sen voi sanoa että ne kipparit ,siiffit, förstit,koneykköset ,stujut poosut,dunkit ja esat oli etupäässä helvetin hyviä ammattimiehiä kun lähdin skönelle ja niiltä oppi jos haluja oli. ja kyllä ne skönelle kelpaamattomat muutaman reissun jälkeen katos (vitosen luukku oli hyvä laki).
niin sanotuista uusista kippareista ja styyreistä ei voi sanoa samaa kuin noin 10 prosentista( nykyisin jatkuvasti läheltä-piti tilanteita vaikka tekniikka on huipussaan ei ymmärretä merta,ilmaa,säätä ,konetehoja,massaa jne,). ,poosuthan ovat kohta historiaa kun viimeset kunnon puosut jäävät tällä vuosikymmenellä eläkkeelle.koneessahan on jo nyt helvetillinen pula ammattimiehistä,bysssaan ku tulee noita uusia "kokkeja" ni niiden ruuat ei yleensä kyllä vastaa kunnon ruuan kriteereitä(lue riisiä ja pastaa kyllästymiseen asti).
...niille ruotsalaisaluksille sitten sattua havereita kuinkakin moninkertainen määrä vaikka suomalaisiin verrattuna ja aluskantaan suhteutettuna, kun kerran käyttävät niin vaarallisia työtapoja?
sen verran, että tekstissäni lukee Sale'nin, jossa perusosa on Sale'n. Muusta ei kannata enää puhua.
No kirjoitetaanko Tampereessa vai Tampereella?
Nominatiivi on Salén , josta genetiivi Salén'in.
Nimessä e:n päällä käytettiin heittomerkkiä, ja varustamossa palvelleenakin (?) yhtiön nimen oikeinkirjoituksen olisi luullut jäävän mieleen.
Vai että koulupuku. En kyllä sellaista kannata. Muuten olen kyllä sen kannalla että kuria ja ryhtiä tarvitaan merikouluun. Tällä hetkellä oppilaina pidetään ihan ketä vain riippumatta sopivatko he merelle vai ei. Väki voi hillua ihan kuin haluaa kunhan vaan koulu saa rahat oppilaista heidän kotikunniltaan. Tässä onkin ehkä se suurin ongelma. Koulun ei kannata antaa oppilaalle kenkää koska se pienentää tuloja.
Merikoulut heti valtion alaisuuteen samaan tyyliin kuin palo-opisto Kuopiossa.
Merelle sopimattomat oppilaat heti pihalle kouluista, vaikka se merkitsisikin oppilas pulaa niin jäljelle jäävien motivaatio taatusti nousisi kun ei tarvitsisi seurata idioottien ajanviettoa.
On aivan ääliömäistä yrittää kouluttaa merimiehiä ihmisistä jotka eivät omaa pienimpiäkään mahdollisuuksia ammatissa toimimiseen.
On ikävä todeta mutta suuri osa meidänkin koulun oppilaista on sitä tasoa etten ikinä halua heidän kanssaan samaan laivaan ja toivon että he eivät koskaan vastaa kenenkään turvallisuudesta merellä.
yli-ihmiset on yli-ihmisiä jo 16-vuotiaina! Hyvää Joulua!;)
olla sitä varten että opitaan
ja kurin perverssille ihannoinnille on jo olemassa paikka; Laivasto. Sinne vaan kaikki koppalakkeja sekä nahkasaappaita kaipaavat ääliöt. Jätetään oikea merenkulku ihmisille jotka ymmärtävät asiat ilman huutamista ja rivissä seisomista
Itse olen suorittanut vahtiperämiehen koulutuksen yhdessä näistä Suomen huonotasoisessa merenkulunoppilaitoksessa.
Omasta luokastani voin sanoa, että siellä on paljon potentiaalia merenkululle, lienee johtuvan siitä, että olimme monet jo vanhempia ja kasvaneet murrosiästä aikuisuuteen.
Nuoremmissa opiskelijoissa toisilta luokilta oli kyllä vaikka minkälaista hiippailijaa, joita en uskaltaisi päästää laivan turvallisuudesta vastaamaan. Mutta varmaan tämä kirjava joukko merenkulun kouluissa johtuu siitä, että moni siellä opiskeleva (tai koulussa joskus käyvä!!!)on teini ja siinä vaiheessa on aika hukassa itsensä kanssa.
Laiva ei ole kuitenkaan oikea paikka missä näitä kasvatetaan, joten merenkulunkouluun voisi olla korkeampi ikävaatimus! Ei suoraan peruskoulun penkiltä, koska hyvin harva on valmis laivaelon vaatimaan rutiininomaiseen työhön. Tiukemmat pääsykokeet olisi myös yksi parannus, nostettaesssa merikoulujen tasoa.
Opettajatkin monessa koulussa joutais muihin hommiin kun ei niitä jaksa kiinnostaa opettaminen ja asioihin paneutuminen. Vanhat mertsuopet tietää kokemuksella hommasta mutta valitettavasti 70-luvulle jääneelle seilauksella ei nykypäivän merenkulun kanssa ole juuri mitään tekemistä. Miten sitten sellainen voi opettaa nykymenoon...?
Enpä usko että koulupuvuista tai mistään merkeistä rinnuksissa on hyötyä, jos halutaan parantaa asioita. Mitä hyvää jäyhässä hierarkiassa on? Se vaan lisää jännitettä miehistön ja päällystön välissä, tuskin tekee parempaa työyhteisöä tai turvallisempaa. BRM-kurssilla on hyviä ajatuksia tähän liittyen.
Kyllä nämä epäsopivat merellelähtijät karsiutuu pois laivoista, kun huomaavat ettei jaksa tai pärjää siellä. Niin huono työvoimapula ei kuitenkaan (vielä)ole, että joka yrittäjästä tehdään pidempi aikainen työtekijä!!!!!