Haluan sanoa teille anoreksiaa sairastavat, että ketään miestä ei kiinnosta edes katsella liian laihaa naista. Nautin ns. kansalaisluottamusta naisten suhteen ja siten minulla on validiteettia puhua kanssaveljien puolesta, olen tehnyt kyllä asiasta empiiristä tutkimusta saunailloissa yms. jo vuosia.
Naisella täytyy olla kurveja! En tarkoita lihavuutta, vaan sellaista vartaloa, kun vaikka Lola Odusogalla tai Elina Nurmella on.
Säälin suuresti, kun kadulla näen jonkun tyttörukan, joka epätoivoisesti yrittää pukeutua liian isoihin vaatteisiin ja peittää anoreksiaansa. Ketä varten teette tuollaista itsellenne?
Mielestäni anoreksia kuuluu samaan sarjaan kuin skitsofrenia ja muut mielisairaudet, nuorisorikollisuus ja yleinen sopeutumattomuus yhteiskuntaan. Siinä on pohjimmiltaan kyse siitä, ettei ole saanut tarpeensa mukaan rakkautta läheisiltä. Jos minä saan joskus tyttären, vannon pitäväni hänestä huolta niin paljon, että hän ei tule koskaan sairastumaan anoreksiaan. Se ei ole edes paljoa luvattu.
Laiha nainen miehen näkökulmasta
51
7058
Vastaukset
- ..olla muille mieliksi!
toi kyl pitää paikkaansa mut tosi usein oon huomannu et jotkut miehet pitävät enemmän anorektisen laihoista kuin normaalipainoisista.. Mä en kyl muuta ulkonäkööni tai painooni grammaakaan miesten mieltymysten mukaa.jos en kelpaa luurankona ni ei sitte,en mä tyrkytä itteeni enkä varsinkaa mistää hinnasta lihottais itteeni.
- estoton(m)
mä tykkään todella laihoista. teissä on jotain todella seksikästä, pieni liha päälläkin on ihanaa
- tässä tulos..
mä oon ollu aina sitä mieltä etten oo saanu tarpeeks rakkautta joten tässä tulos,anoreksia.
- näköä katso
"Emme rakasta ihmisiä, koska he ovat kauniita, vaan he ovat mielestämme kauniita, koska rakastamme heitä."
Ja sitten vielä, jos pelkästään ulkonäön perusteella pitäisi valita sairaalloisen laihuuden ja sairaalloisen lihavuuden välillä, niin mielummin otan sen laihuuden. Lihaville ollaan jopa vihamielisiä ja takana päin saatetaan sanoa todella pahasti, juuri miehet puhujina. Laihuus aiheuttaa ehkä säääliä, joskus jopa kateutta, ja hyvin usein uteliaisuutta tai hoivamistarvetta, ja näistä kahta viimeistä on tullut osakseni miehiltä.
Seksuaalisesti puoleensavetävinä kukin pitää mitä pitää. Yleisimmin kai terve ulkonäkö on se miellyttävin.
Tämä nyt on kuitenkin sairaus, ei valinta.
- Psykoositar
"Mielestäni anoreksia kuuluu samaan sarjaan kuin skitsofrenia ja muut mielisairaudet, nuorisorikollisuus ja yleinen sopeutumattomuus yhteiskuntaan."
Mitä yhteistä on nuorisorikollisuudella ja skitsofrenialla??- tuntuu...
että suurin osa miehistä pitää laihoista naisista ja kyllä, rakkauden puute on yksi syy mikä tähän johtaa. Lapsi/nuori/tai jo nuori aikuinen purkaa sen itseensä.
- Jennie
Puhut asiaa, tosin minusta hieman inhottavan kärjistetysti! Miehetkin ovat erilaisia, mutta aina joukkoon voidaan vetää jakauma joka on yleisin. Omista, ystävieni ja monienmonien muiden kokemuksesta on YLEISTÄ että TERVEEN näköiset, NORMAALI painoiset naiset ovat kauneimpia ja halutuimpia. Toki on miehiäkin joita ilahduttaa runsas nainen, tai sitten ohuenohuen tyttö. Mutta uskoisin että kenelle tahansa miehelle naisen terve itsetunto ulkonäöstään on tärkeämpää kuin katsoa tyttönsä lihovan/laihtuvan huonon itsetuntonsa vuoksi.
- n.n.
Ei naisen tarvitse olla kurvikas tai lihava ollakseen fyysisesti viehättävä. Makuja ja mieltymyksiä on monia. Omasta mielestäni (fyysisesti) seksikäällä naisella on pitkät sääret, hän todellakin on anorektisen laiha eikä hän ole kurvikas muodoiltaan. Toisaalta suurin osa tuntemistani muista miehistä pitää lihavia tai ainakin hyvin kurvikkaita naisia seksikkäinä. Viehättävyyten liittyy kyllä muitakin asioita kuin pelkkä ulkonäkö. Usein tuntuu siltä, ettei mikään ole seksikkäämpää kuin älykäs nainen, joka on hyvä keskustelemaan. Siispä, esimerkiksi kumpaan asiaan kannattaa satsata enemmän itsensä kehittämisessä/parisuhteessa? Jonkun toisen mielestä oletettuihin "täydellisiin" vartalon muotoihin vaiko henkiseen puoleen?
- hoikka 60 kg
n.n. kirjoitti:
Ei naisen tarvitse olla kurvikas tai lihava ollakseen fyysisesti viehättävä. Makuja ja mieltymyksiä on monia. Omasta mielestäni (fyysisesti) seksikäällä naisella on pitkät sääret, hän todellakin on anorektisen laiha eikä hän ole kurvikas muodoiltaan. Toisaalta suurin osa tuntemistani muista miehistä pitää lihavia tai ainakin hyvin kurvikkaita naisia seksikkäinä. Viehättävyyten liittyy kyllä muitakin asioita kuin pelkkä ulkonäkö. Usein tuntuu siltä, ettei mikään ole seksikkäämpää kuin älykäs nainen, joka on hyvä keskustelemaan. Siispä, esimerkiksi kumpaan asiaan kannattaa satsata enemmän itsensä kehittämisessä/parisuhteessa? Jonkun toisen mielestä oletettuihin "täydellisiin" vartalon muotoihin vaiko henkiseen puoleen?
jälleen kerran - hoikka ja laiha ovat lähes vastakohtia mieltymyksille.
Hoikka nainen voi olla kurvikas ja usein myös on.
Laihalla ei ole mitään virikettä ulospäin - näyttävät pojilta. joku pitää pojistakin olematta katolinen pappi.
Älykäs nainen?
Ei mies tykkää itseään älykkäämmästä naisesta.
Keskusteluun ei tarvi olla älykäs, paitsi jos tarkoitat, että naisen pitää olla älykäs voidakseen keskustella.
- hyyyyyyiii
Ei ketään anorektikkoa kiinnosta minkään r*nkku erkan tai vastaavien mielipiteet... Ittestään ei pidä liikoja luulla, kuvittelemalla, että anorektikot laihduttavat minun ja muiden kaltaisieni urpojen vuoksi.
Laiha nainen on kauniimpi ja PISTE !!! Niin ja läskit tai huono kroppaset miehen ällötykset varmasti kokevat huonommuutta kauniiden ja laihojen naisten rinnalla, että ilmankos muodostatte itseänne lohduttaaksenne tuommoisia oksettavia mielipiteitä kurvikkaista ja lihavista naisista, hyi olkoon !!! - Ad astra
En usko että yksikään todella anoreksiaa sairastava laihduttaa miehiä miellyttääkseen. Voin puhua vain omasta puolestani, mutta minua henk.koht. ällöttää kaikki seksuaalisuus. En halua seurustella enkä halua miesten huomiota siinä mielessä, jos miestä elämääni kaipaan se on turvallinen luotettava vahva ISÄ. Kaipaan sydän verillä rakkautta, lämpöä, turvallisuutta. EI seksiä!! Se oksettaa.
Anoreksia on vakava, hyvin vaarallinen sairaus. Se on kauhea, kauhea sairaus...
Anorektinen kroppa ei ole kaunis. Myöskään läskinen kroppa ei ole kaunis. Normaalipaino, ns "bmi" välillä 20-25 on hyvä, silloin nainen on kaunis. Ja sekään ei ole kuin noin-arvo, riippuu tietysti ruumiinrakenteesta ym. Ja korostan; nämä on MUN henk.koht. mielipiteitä! - oma kokemukseni..
Ainakin minä olen huomannut, että kyllä niitä miehiä vaan ihmeellisesti kiinnostaa kroppani ja seurani, vaikka olenkin alipainoinen. Olen 164 cm ja painan noin 44 kiloa. En siis ole bmi 13, mutta alipainoinen kuitenkin. Kun sipsuttelen korkokengillä ja lyhyillä hameilla, saan päivittäin vihellyksia ja pitkiä katseita hymyillä. Viikonloppuisin tulee ehdotuksia puolituntemattomilta, lähtisinkö baariin tai terassille. Eikä baarissa tarvitse olla kuivin suin, aina löytyy niitä jotka haluavat tarjota juotavaa. Tunnen itseni kauheaksi kun sanon näin, mutta ainakin siinä kaveriporukassa jossa liikun, minä olen se jolla yleensä on eniten vientiä. Saan kehuja ulkonäöstäni, koska olen hoikka, pitkäsäärinen, minulla on kapeat kasvot ja korkeat poskipäät.
Olen kuitenkin todennut, että ehkä merkittävin asia, joka minusta tekee nätin, on se, että tiedän olevani hoikka. Voin laittaa huoletta vaatteita päälleni, ne eivät näytä makkarankuorilta. Meidän kauneisihanteemme on vain hoikkuutta suosiva. Ja vuosittain tulee tutkimuksia ja galluppeja, joissa käy ilme, että valitettavasti, yleisesti ottaen haluttu nainen on hoikka. Ja nykyään normaalipaino harvoin lasketaan hoikkuudeksi, hoikka nainen saattaa olla juuri alipainoinen.
En tietenkään väitä, että liiallinen laihuus olisi nättiä. Päin vastoin. Itse ollessani todella todella kuoleman laiha, en ollut nätti. Tiedän sen itsekin, enkä edes pitänyt itseäni nättinä, ainakaan terveen ihmisen silmin. (totuushan on, että anorektikkoa kadehtii vain toinen anorektikko.) Mutta kuten joku muukin jo sanoi, tarkoitukseni ei koskaan ollutkaan laihduttaa, koska olisin halunnut nimenomaan näyttää LAIHALTA. Minä sairastin, koska se oli keinoni välttää kaikki ikävä.
Harvoin oikeasti tapaa ketään, joka olisi täysin tyytyväinen ulkonäköönsä. En minäkään ole, tietenkään. Kyllähän tästä laihuudesta tulee huonojakin puolia. Esim. rintani ovat pienehköt, a-kuppia. Mutta en voi silti väittää, ettenkö olisin onnellinen hoikkaan kehooni.
Kommenttia, ihmeessä! - bmi hyvä nyt
Ei voi yleistää, riippuu miehestä. Osa miehistä tykkää muhkusta, osa riuústa ja suurin osa siitä väliltä.
Itse olen nyt normipainoinen 170/62. Olen painanut alimmillaani 38 kg ja korkeimmillani 70kg tässä pituudessa, ja välillä 48-70 painossa olen saanut miesseuraa helposti (alle 48kg:sena olin liian sairas olemaan kiinnostunut seurustelusta) . Sekä laihana että ylipainoisen rajalla ollessani sai kuulla olevani ihannenainen, eri miesten tietenkin... - enten tenten
Joo toi on totta että laihduttuani olen saanut oikein väistellä treffikutsuja ja iskuyrityksiä. Mittani ovat 165cm/42kg. Hymyilen vain kauniisti ulospäin vaikka sisälläni kiehuu syvä viha.
Ottaa päähän, kun olin normaalipainoinen kukaan ei noteerannut. Nyt, kun olen alipainoinen ja libidoni on olematon ja hormonitoiminta sekaisin eivätkä miehet kiinnosta, niin sitten oikeen pörrätään ympärillä! Käytän kyllä tilannettani törkeästi hyväksi kostaakseni aiemman kaltoinkohtelun samoilta henkilöiltä jotka minua ovat parjanneet ja vainonneet useiden vuosien ajan (entiset kiusaajatkin ovat tulleet iskemään, eivät tunnistaneet, kosto oli suloinen).
Suoraan sanottuna haistakaa miehet p**ka! En ole laihtunut vuoksenne, että saisitte ahdistella ja juosta perC perässä. Ei voisi vähempää kiinnostaa. Tällä hormonitoiminnalla olen täysin aseksuaali. Ei mitään haluja ollenkaan.
ETTÄ uskokaa jo ettei anorektikkoa voisi vähempää kiinnostaa mitä mieltä hänestä olette, häntä eivät usein muut ihmiset kiinnosta, hän elää omassa kuplassaan, omassa kalorimaailmassaan jossa ei ole sijaa rakkaudelle.
Tämä sairaus on niin hirveä, tämä on mielisairaus. Päässäsi oleva ääni kertoo sinun olevan arvoton, huono ruma läski ämmä vaikka painaisit 30kg. Sille ei kelpaa mikään. Kuvitelkaa miehet, minkälaista on elää tämän tuskan kanssa. Siinä ei paljon seksiä ehdi ajatella.
Komppaan edellisiä, minua tässä tilassa ollessani inhottaa seksuaalisuus ylipäätään, en pysty kuvittelemaankaan että antaisin yhdenkään ihailijoistani koskea minuun edes pitkällä kepillä (saati oikella kepillään).
Lyhyesti:
Anorektikolle miehet kuuluvat kategoriaan EVVVK, lapsen hormonitoiminnalla ei seksi ole luonnollista.
Anteeksi nyt purkaus mutta pisti kyllä sapen kiehumaan toi aloitus - a-poika0896587476478
Joo en ole mies vaan poika, olen anorektikko, ja voin sanoa että miehet pitävät enemmän isoista rinnoista ja normaalikokoisesta takamuksesta, ei siitä että naisella on miltei miehen tissit ja perse
- yäkyäkyäk
Ja ne tissit ja se ***** on yksin mun, ei kenellekään kuolaavalle kaljamahalle tar
koitettu! Jotta näpit irti, käyttäkää niitä muuhun (tiedätte mihin....!)
EI VOIS VÄHEMMÄN KIINNOSTAA !!!!!! - diyyydauuu
"Mielestäni anoreksia kuuluu samaan sarjaan kuin skitsofrenia ja muut mielisairaudet, nuorisorikollisuus ja yleinen sopeutumattomuus yhteiskuntaan. Siinä on pohjimmiltaan kyse siitä, ettei ole saanut tarpeensa mukaan rakkautta läheisiltä. "
Anteeksi nyt, mutta kuinka kehtaat tulla tänne anoreksiaa sairastavien palstalle jakamaan omia mielipiteitäsi siitä, miksi anoreksiaan sairastutaan? Et selkeästi edes tiedä tästä sairaudesta paljoa, mistä kertoo huolesi anorektikoiden sosiaalisista suhteista (sitä paitsi usein anoreksiaa sairastavat ovat mieluiten kahden sairautensa kanssa kuin teidän miesten perässä).
Ja voin suoraan sanoa, että vaikka rakastaisit lastasi äärimmäisyyksiin, voisi hän edelleen sairastua anoreksiaan tai muuhun mielisairauteen. Tällaiset monimutkaiset ja edelleen osittain mysteeriset asiat ei hahmotu kärjistämällä.
"Säälin suuresti, kun kadulla näen jonkun tyttörukan, joka epätoivoisesti yrittää pukeutua liian isoihin vaatteisiin ja peittää anoreksiaansa. Ketä varten teette tuollaista itsellenne? "
No ei ainakaan jätkiä varten, eikö siitä kerro jo tuo vihje laihuuden piilottelemisesta? Ei me kuljeskella kaupungilla ison "bmi alle 15! söin tänään vain omenan!" -kyltin kanssa ja toivota, että jätkät seuraa vaikuttuneina kuolaten perässä.
Mutta olet aloittaja kyllä ihan oikeassa tuosta naisihanne-asiasta. Toivoisin kuitenkin, että tutustuisit anoreksiaan vähän tuota esteettistä puolta tarkemmin. Kiitos. - "oma kokemukseni^^"
Tuli vaan mieleen kun joku sanoi, ettei anorektikkoa kiinnosta seksi. En allekirjoita. Itse olen siis edelleen laiha, 44 kiloa ja 164 cm, mutta minun seksielämääni kuuluu pelkkää hyvää. On toki totta, että jos on todella nälkiintynyt ja alipainoinen, niin ei siinä lemmenleikit kauheasti kiinnosta, koska ruoka on se pääasia. Mutta olen myös tavannut anorektikkoja, joilla on ihan normaali seksielämä. (Itse saan säännöllistä seksiä, väh. 5 kertaa viikossa.) Olen toki miettinyt, miellyttääkö miestä erityisesti se, että olen pieni ja kaunis ja söpö, mutta saatan oikeasti olla ns. "peto" sängyssä. Eräs "vakiopanoni" toitottaa aina, että olen tajuttoman söpö sängyssä.
Ja no, onhan se karu tosiasia, että jos nainen on oikeasti kävelevä "luuranko" niin ei sitten miestä ehkä edes kauheasti sytytä. ( Ellei kyseessä ole joku fetissi...)- ei millään pahalla
164cm ja 44kg ei kyllä ole anorektikko. Hoikka kyllä,mutta ei anorektikko.
- ylläolevalle
sinulla vissiin tulee vielä menkat?
Mittani ovat 166/36 ja menkkani ovat poissa, todettu seksuaali -indokriininen häiriö ( kirjoitinkohan oikein), joka johtuu anoreksiasta.
Tämä ei ole pelleilyä, anoreksia voi "tappaa" libidon täysin. Näin kävi minulle sairastettuani jo 6 vuotta. Tarkoittaa siis sitä että ne hormonikeskukset, jotka säätelevät mm. kuukautisia ja seksuaalista halua ovat vaurioituneet pysyvästi. En pysty kiihottumaan, olen kuiva, eikä minulla ole seksuaalisia tunteita. - ___Luna__Love
Minulla on samaa ongelmaa. En ennen sairastumistani ollut ajatellutkaan ettei seksi kiinnostaisi.
Mutta nyt sitä tässä ollaan. Olen sairastanut jo reilut kaksi vuotta ja avokkini kanssa erottiin juuri erinäisistä syistä; hän ei jaksanut tukea minua enää sairauden keskellä, sietää kiukuttelujani, raivonpuuskiani, masentuneisuuttani ja yleistä ruoan kanssa sähläämistä.
Myös seksielämämme loppui n. vuosi sitten kun olin fyysisesti kykenemätön siihen (kuivat limakalvot ym.).
Huomaan ettei seksillä ole edes sijaa ajatuksissani, se korkeintaan ahdistaa. En edes masturboi. Kaikki ajatukseni pyörivät syömisen ympärillä. - "oma kokemukseni"
Minulla ei tule menkkoja, mutta ehkäpä ne kohta palailevat :)
Olen menossa gynelle ensi kuun alussa, siellä juuri puhutaan noista menkoista ja siitä tulisko harkita e-pillereitä tms. Myös rinnoista puhutaan. A-kuppi on toki pieni, mutta olen iloinen, että nyt kun olen saanut noin 8 kiloa lisää viime vuodesta, huomaan, että rinnat on edes vähän kasvaneet :) - anorektinenEnkeli
kun olin terve, normaalipainoinen, sporttinen naisen alku, minua rupesi tämä poikaporukka kiusaamaan jostain käsittämättömästä syystä se että naisella oli perse, lantio ja tissit ei kelvannut heille, ja he tekivät lukiosta minulle helvettiä. Lukion alussa mittani olivat 165cm/55kg ja joka ikinen päivä he haukkuivat lihavaksi ym. vaikka en sitä ollut, nyt käsitän sen kun on jo myöhäistä. Nykyään mittani ovat 165cm/39 kg ja minulla on anorexia nervosa. tiedostan sen että olen sairas, mutta en kykene asialle mitään tekemään.
siinä se miesten mielipide todellisuudessa nähdään, naisen pitää olla jotain yliluonnollista, jos siihen ei pysty on huono. - wreyr78
Toi on niin tota...
Minunkin anoreksia alkoi kiusaamisesta ala-asteen kuudennella. Olin kuulemma ruma läski ämmä jota kukaan ei haluaisi ikinä. Sairastuin sitten ylä-asteella, jippikaijei.
Miehille ei kelpaa mikään. - scruuddd.
Jep.
Ja muotikin on nykyään taidetta, ei sillä ole mitään merkitystä enää käytännöllisyyden kanssa. Muotiin kuuluu yliluonnollisuus. - asexu4l
Minulle on ainakin aivan v*tun sama, mitä miehet minusta tai kropastani tykkäävät. Aivan kuin kaikki laihduttaminen, meikkaus ym tehtäisiin joidenkin miesten takia vain. Miehet olettavat itsestänsä liikoja! Itse ainakin aloitin laihdutuksen ihan vain itseni takia, koska koin itse olevani "lihava". Nyt on syömishäiriö ja seksuaalisuus ei voisi vähempää kiinnostaa.
- hgfh5yrtyd
ei sitä kuule miesten takia laihuteta! anorexia on sairaus!!!!
- "oma kokemukseni^^"
"ei sitä kuule miesten takia laihuteta! anorexia on sairaus!!!! "
Noh, ei ehkä suoraan miesten takia, mutta uskallan kyllä väittää, että se vastakkainen sukupuoli ja ulkonäköpaineet kävelevät aika käsikädessä. Moni laihduttaa, koska pitää itseään lihavana. Mikse se lihavuus muuten haittaisi, jos ei miettisi omaa suhtautumistaan muihin?
Omasta mielestäni seksuaalisuus on tärkeässä osassa anoreksiaa. Tuskin kukaan välttämättä alkaa laihduttaa siis nimenomaan jonkun tietyn miehen suhteen, mutta näin yleisesti ottaen, voisin veikata että aika moni laihduttaa, koska haluaa miellyttää muita, ELI myös sitä vastakkaista sukupuolta. - Hipratihiphiipheijaa
Minusta taas seksuaalisuus liittyy anoreksiaan siten, että anorektikko pakoilee seksuaalisuuttaan ja aikuistumista. "Pelkää" vastuuta.
Itse sairastuin siitä syystä että olin kyllästynyt siihen, että haukuttiin läskiksi. Ylä-asteella kimppuuni käytiin jo fyysisesti. En ajatellut asiaa miesten kannalta. - Väääääsynyt....
...."Noh, ei ehkä suoraan miesten takia, mutta uskallan kyllä väittää, että se vastakkainen sukupuoli ja ulkonäköpaineet kävelevät aika käsikädessä. Moni laihduttaa, koska pitää itseään lihavana. Mikse se lihavuus muuten haittaisi, jos ei miettisi omaa suhtautumistaan muihin?
Omasta mielestäni seksuaalisuus on tärkeässä osassa anoreksiaa. Tuskin kukaan välttämättä alkaa laihduttaa siis nimenomaan jonkun tietyn miehen suhteen, mutta näin yleisesti ottaen, voisin veikata että aika moni laihduttaa, koska haluaa miellyttää muita, ELI myös sitä vastakkaista sukupuolta...."
Lainatakseni yhtä yo.
MITEN sais kenenkään, joka itse ei ole tässä helvetinkattilassa keitetty, saada tajuamaan, että anoreksia ja laihdutus on niin kaukana toisistaan kuin kuu on maasta!!! En jaksa edes yrittää... - kahleaave
Itselläni sairastumiseen vaikutti varmasti vaikeat kokemukseni. Olen ollut koulukiusattu, yksinäinen, rehtori ala-asteella lähenteli minua.. En ollut yläasteiässä kiinnostunut niinkään pojista, että heidän takia olisin laihduttanut. Nykyään oon parantunut, onneksi. Tosin vieläkin on viha vartaloani kohtaan, mutta nautin syömisestä siitä huolimatta :) Painoni pysyy aika samassa 58kg, vaikka herkkuja mussutankin :)
- "oma kokemukseni^^"
"Lainatakseni yhtä yo.
MITEN sais kenenkään, joka itse ei ole tässä helvetinkattilassa keitetty, saada tajuamaan, että anoreksia ja laihdutus on niin kaukana toisistaan kuin kuu on maasta!!! En jaksa edes yrittää... "
Anoreksia ja laihdutus kaukana toisistaan`? Anorektikkohan laihduttaa, teki hän sitä tahallaan tai tiedostamatta. Anorektikko haluaa pysyä laihana, pelkää lihomista, liikkuu pankonomaisesti plaaplaaplaa...
Minut on keitetty tässä "helvetinkattilassa". Mutta minä aloin laihduttamaan, osittain juuri siksi että halusin olla laihempi, kauniimpi yms. Tottakai siihen vaikutti moni muukin asia, kuten se, etten osannut purkaa pahaa oloa mihinkään muuhun.
Mutta hei, kyllä anoreksia ja laihdutus liittyy toisiinsa. Eihän se tietenkään tarkoita, että laihduttaja olisi anorektikko. Mutta moni sairastuu, vaikka tarkoitus olisikin ollut vain pudottaa pari kiloa. - Väääääääsynyt
Kuule, pointtini oli, että joo, kyllä anoreksia alkaa laihdutuksella, on sen motiivi sitten mikä tahansa, mutta kun olet s a i r a s t u n u t rankan painonpudotuksen seurauksena tautiin nimeltä anoreksia, et enää vapaaehtoisesti laihduta! Et se ole sinä joka vie, vaan sairaus. Haluat tai et. Ansassa olet.
Ja siinä vaiheessa sua ei kiinosta p-n vertaa mitä jotkut miehet susta tykkää!! Siinä vaiheessa kun olet syvällä tässä kurassa ei seksi ja miehet vois vähempää kiinnostaa.
Itse olen siinä kunnossa nyt, että j ä r k i sanoo STOP heti paikalla, mutta SE on vahvempi, SE ei anna mun lopettaa.. Enää tämä ei ole laihdutusta vaan laihdun koska olen sairas eikä SE anna mun syödä vaikka mitään muuta en niin halua kuin parantua!! Olen loppuunväsynyt. - ...
Ei pidä paikkaansa. On myös miehiä, joita kiinnostaa laihat naiset.
Esim mä.
aina kun näen oikeasti laihan naisen niin alkaa hormonit hyrräämään.. Heitä vaan ei näe kovin usein.
Laihalla tarkotian suunnilleen tällaista http://www.hardsextube.com/video/663549/
eli supermallit eivät juuri sytytä :-) - 15+15
Mä pyrin sairaudellani pääsemäänkin pois miesten silmistä. En ikinä enää tahdo tulla kohdelluksi niin julmasti kuin muutama vuosi sitten. En tahdo, että minussa on mitään, ''mistä mies voisi ottaa kiinni''. Ylipäätään minulla on kamalia kokemuksia miehistä, ainut kunnollinen mies elämässäni on ollut psykiatrini. Hän on ainoa mies, joka ei ole lähennellyt tai tehnyt pahaa.
- Illummillum
Tämähän on hyvä keskustelu. Toden totta on aivan p****n hailee mitä miehet ajattelevat - kun anoreksia on päällä, on ajattelut kyllä kääntynyt niin vahvasti sisäänpäin "omaan napaan" tai ehkä paremmin navan ympäryksen mittaan, ettei siinä paljoa seksi kiinnosta. Sitä paitsi, niin kuin tuolla jo aiemmin todettu, riittävän pitkälle kun sairaus kalvaa, se tuhoaa libidon ja hormonituotannon ehkä jopa pysyvästi. Se on aivan www.whateva. noin miesten mielipiteet, mutta kiitos arvoisa aloittaja Erkka mielipiteestäsi. Kuultu on. Not a newsflash really...
Sinällään kiinnostavaa olisi tietää, miksi tänne eksyit tuon mielipiteesi kertomaan. Onko lähipiirissäsi joku, jonka painon laskusta olet huolissasi? Vai ihanko vain provosoidaksesi tulit kertomaan?- :) :) :)
Luuletko, että Erkka sulle vastaa, kun on vuonna 2005 avauksensa tänne kirjoittainut? Epäilen.
- :tomato:
:) :) :) kirjoitti:
Luuletko, että Erkka sulle vastaa, kun on vuonna 2005 avauksensa tänne kirjoittainut? Epäilen.
Niinpä, samaa kysyn minäkin... :D Vois välillä katella noita päivämääriäkin...
- 16+9
Yhyy ärsyttää tällaset, kun jotkut on hoikkia/laihoja ihan luonnostaan. Kaikille ei oo kurveja siunaantunu, joten toivotaan että tässä maailmassa on miehiä muillakin mieltymyksillä, mitä Erkka väittää.
- entinenanorektikko
En todellakaan laihduttanut miesten takia vaan nimeomaan halusin olla muodoton ja laiha, koska minua käytettiin lapsena seksuaalisesti hyväksi. En halunnut olla kaunis vaan kaikkea muuta. Että näin! Ärsyttää tuo miesten suhtautuminen, että anorektikot näännyttäisi itsensä hengiltä heidän takiansa. EI NAISET NIIN TYHMIÄ OLE!!!
- hguysklj
Eivät naiset ole tyhmiä mutta se tässä herättää hämmennystä, että kun anorektikot kirjoituksissaan aina korostavat, että laihuus on kaunista ja luuranko se vasta kaunis onkin, niin kenen silmää te sitten haluatte miellyttää?
Omaa peilikuvaa?
Toista anorektikkoa?
Sanot, että halusit näännyttää itsesi hengiltä, koska olet hyväksikäytetty. Se mitä seuraavaksi kysyn, kuulostaa julmalta ja tiedän sen, mutta haluaisin ymmärtää, mistä on kysymys. Jos halusit tappaa itsesi, ja nikistäsi ymmärrän, että niin ei onneksi enää ole, miksi valitsit niin tuskallisen ja todellakin kirjaimellisesti näännyttävän tavan? Miten sinun mielestäsi anorektikkoa voisi ja pitäisi auttaa?
- näääin
Muista en tiedä, mutta itselläni asia on näin: mitat 168cm, 43 kg. Ja näen itseni lihavana. En voi uskoa BMI ja muita lukuja, koska ihminen uskoo mitä NÄKEE ja TUNTEE.
Päässä jotain vialla? Ehkä. Alimmillaan painoindeksi ollut alle 14, ja koin itseni lihavammaksi, läskimmäksi ja suuremmaksi kuin muut. Ja täysin rehellisesti voin sanoa, että OIKEASTI luulin niin. Myöhemmin kun olen katsellut kuvia, näen totuuden, pelkän luurangon.
Katsonko kymmenen kiloa painavampana tämän aikaisia kuvia kauhulla? Enpä usko. Olen läski, ne läskit näkyvät kilometrien päähän, hullukin sen huomaa, että laihduttaa pitäisi.
En ihannoi laihuutta tai luurankoja, vaan muodokkuutta. Haluaisin laihtua sopivan muodokkaaksi, samanlaiseksi, normaaliksi, kuin muut.- Ketä kiinnostaa?
Tota hei, kun olet 168 pitkä, hyvä normaali tavispaino on sun pituuden kaksi jälkimmäistä numeroa miinus 10.
Eli jos painaisit tolla pituudella 58 kiloa, olisit ihan ok. Sä painat 15 kiloa vähemmän, Sä painat saman verran kuin kuin keskiverto 12-vuotias teinityttö.
Onko ruumiinkuvasi vääristynyt? ON. Tarvitsetko apua? KYLLÄ.
Ei muuta sanottavaa mutta pahoin pelkään, että tämänkin sanominen on turhaa.
- notgoodenought
Anoreksiaa en sairastu välttämättä sen takia, että tuntee saavansa liian vähän rakkautta.
Minä en sairastunut tämän takia, vaan sen, etten riittänyt itselleni. Vihasin ulkonäköäni, eikä ajatuksiini vaikuttanut kukaan muu kuin minä itse. - viiviiiii-
no minun poikaystäväni rakastaa minua kaikesta huolimatta...painoinpa sen 150kg tai sen 50kg...tosin jälkimmäinen on tällä hetkellä ja pituutta se 172cm..
hän ei koe minun painoani ongelmaksi, vaikkakin muistuttelee minulle miten olen liian hintelä ja pelkää minun särkyvän..
hän pitää minua kauniina juuri sellaisena kuin olen, eikä vain pelkästään ulkonäköni takia..
ja ei, hän ei ole itse anorektikko...
itsehän koen olevani sotanorsunvartaloinen kauniilla kasvoilla... - jfhehgeir
trolli!
- Kipsu__
Arvostan miehiä, jotka pitävät kurvikkaista naisista ja inhoavat luurangon laihoja anorektisia herneenpalkoja.
Itse olen 171cm pitkä ja painan tällä hetkellä 73kg. Jos se on jonkun mielestä läski, niin too bad! :D itselleni kelpaan erittäin hyvin ^^
Joskus ylä-aste aikoina tuli painettua jotain 55kg ja täytyy sanoa, että fyysinen vointi oli niissä mitoissa jotain niin kauheeta, että ei kiitos ikinä enää painoo niin alas... - kokenut2
Useimmiten anorektikot haluavat kotroloida jotain.Yleensä perheessä on ongelmia tai jotain vastaavaa, mihin henkilö itse ei voi vaikuttaa.
Ihmisellä on halu kontroloida ja jos ei voi muuta kontroloida,
kontroloidaan painoa.
Se johtaa yleensä anorektiaan.Henkilö itse voi päättää syömisistä ja lenkeistä.
Mielestenä anorektikot tai ainakin useimmat laihduttavat itsensä takia,saadakseen kotroloida jotain, ei siksi että muut ihmiset tykkäisivät.
Paitsi että osa syy voi olla kylläkin joskus sekin, mutta ei koko syy. - lidatida
Mä pelkään
Tauteja ne ovatinhottavia - Kokemuksentorvi
Minun anoreksia sai alkupläjäystä sillä, että yks jäbä sanoi pitävänsä "hiukan anorektisesta kropasta". Kyllä niitä miehiä alkoikin ensialkuun tulemaan, kun oltiin jo huomattavasti alipainon puolella, mut koska anoreksia, niin siinä kohtaan kun olis pitänyt ulkonäön vuoksi lopettaa, oli jo liian myöhäistä. Kontrollin etsintä, ahdistuksen lievitys yms veivät yliotteen, ja siinä kohtaa kun bmi oli luokkaa 13, ei ollut miehiä enää missään näköpiirissä. Ainoastaan"tajuutsä kui ruman näköstä toi on?" sai kuulla, ja tämä vain lisäsi ahdistusta, ja näin ollen myös painonputoamista. Vasta kun täysin erakoiduin, alkoi paranemisvaihe. En niinkään yrittänyt lihottaa itseäni, lihosin pari kiloa ja minusta se näytti jo aika hyvältä. En enää tiputtanut painoa, vaan ylläpidin sitä. Mutta sitten stressin takia alkoi ahmimiskausi, lihosin normaalipainon rajalle, ja kappas, nyt taas miehet vink vinkanneet painostani, suositelleet salia yms. Nyt takaisin alipainossa, vielä on siihen minun ihannepainoon (joka kokemuksen perusteella näyttää olevan myös miesten ihannepaino minulle) n. 7kg. Bmi alle 16 tuolloin. Kaikilla ei ole synnynnäisesti kim kardashian kurveja, minulla ei esim. Ole vyötäröä OLLENKAAN ilman merkittävää alipainoa, ja miesten oletukset kropan muodoista ovat täysin vääristyneet..! Tissejä ja peppua ei saa pelkällä treenillä taiottua suuriksi, geenit yms vaikuttaa, ja se on todella vaikeaa saada vatsan rasvaprosentti nollaan samaan aikaan kun pitäisi peppuun ja etuvarustukseen saada rasvaa! Rasva palaa tasaisesti, no can do, joten se on joko miesten odottama 0% rasvakerros, tai sitten ne tissit ja peppu. Tissit ajattelin kesän jälkeen hakea ihan kirurgilta, ja peppua yritän vieläkin epätoivoisesti treenata kuin hullu ettei tulisi "victorias secret kuopat".
- Skinnyfani
Tuskimpa näin vanhaa ketjua kukaan enää lukeekeen, mut mielipiteeni annan. Jokainen pyrkii olemaan "omanlaisensa", sellainen jokska itsensä henkisesti haluaa tuntea. En usko että kukaan "rupeaa" anorektikoksi siks et joku jotain sanoo, se saattaa olla lieveilmiö, jole ei ole enää korjaavaa mahdollisuutta helposti. Itse tykkään kyllä langanlaihoista naisista mikäli aattelen jotain mikä liittyy sexuaaliseen kanssakäymiseen jne. mutta se onkin sitten siinä, nainen yleisesti ei määrity mulle ulkonaisten olemusten mukaan, eli tunnen ja olen tekemisissä monissa jutuissa ja monenlaisten naisten kanssa, ja aina parjaänny hyvin. Mut sexuaalisia mieltymyksiä ei voi muuttaa yleisten käsitysten mukaan, ne tulee sisältä, jokaisella. Kyseiseen tautiin en osaa ottaa kantaa niinkuin monet muut asiaa tuntemattomat täälä, syyt moninaiset, hoidot viel moninaisemmat. Itse 190/85, en urheilullinen mut hoikka ja ruumiillista työtä teen (sillon ku jaksan ja viitin, en kuitenkaan kelan piikkiin) . Mut ehdottomasti mua kiinnostaa juurikin laiha, jopa ylilaiha, vaikken ees tiedä mitä se tarkottaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113445MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768