Tuntui kuin sisukset olisivat käntyneet nurinpäin kun olin kokouksissa ja konventeissa, niin paha maku jäi näistä ns. ystävistä. Teeskentelyä ja teennäisiä hymyjä jopa myrkyllisiä katseita. Seurakunnissa vallitsevat luokkaerot jotka jo yksinään riittävät masentamaan ja painamaan maanrakoon sen pienen, vaatimattoman ja köyhän ihmisen. En ollut koskaan edes erotettuna, mutta siitähuolimatta kohtelu oli ala-arvoista. Mitä enemmän teki(hulluna) sitä paremmin ehkä sai joskus ystävien hyväksyntää ja jopa joskus viitsivät aivan juttusille saakka ja joskus jopa kyläkutsukin tuli, tosin se mitä teki ei riittänyt alkuunkaan. Silti niin pahaa teki, että itketti ja oksetti kun tunsin, että täällä ei ole kaikki kohdallaan, ihmisten keskuudessa vallitsee jotain ennekokemattoman inhottavaa, kylmää ja väärää joten Jumala ei voi olla näissä seurakunnissa läsnä. Herkkänä aistii kaikki vääryydet. vaikka Jumalahan näkee ja Jaumalalle teemme, mutta silti annettiin ymmärtää, että ihmisille näytäminen oli se tärkein ydin.
Jotain pielessä
Empaatti..
151029
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Vaikka olen erotettu ja minulla olisi paljonkin hampaankolossa entisisiä uskontovereitani vastaan, niin voin sanoa että tuntuu oudolta jos päälimmäinen tunteesi on noin pettynyt.
Ainakin niissä seurakunnissa, joissa itse vaikutin oli paljon mukavia ja lämpimiä ihmisiä. Tietyt yksilöt saivat karvani pystyyn mutta toisaalta sain niin paljon hyviä ja vilpittömiä ystäviä, että kesti vuosia ennenkuin todella halusin pois jt:sta.
Jokaisella on tietysti omat kokemuksensa ja oma historiansa, enkä käy tunteitasi epäilemään. Tuntuu vain että sinulla on käynyt todella huono tuuri sen/niiden seurakunnan/seurakuntien suhteen johon/joihin olet kuulunut.
Sen muuten olen tässä viimeaikoina huomannut että jt-uskossa mukana sitkuttelevatkin niittävät joka tapauksessa sitä mitä kylvävät. Olen kauan ihmetellyt muutamaa juoppoa "veljeä", jotka vaan porskuttavat koska eivät näe mitään hengellistä syytä muuttaa toimintaansa. Tällä viikolla sitten kuulin että eräs heistä oli saanut aivohalvauksen, ja toinen oli menettänyt maineensa yrittäjänä. Eli jos seurakunta ei tuomitse niin luonto hoitaa homman tai sitten elämän realiteetit. Ihmisille on siis loppujenlopuksi turha esittää. Jossain homma kusee joka tapauksessa.
Tämä ei liity oikeastaan tähän aloitukseen, mutta tuli nyt vain sitä lukiessa mieleeni ja siksi kommentoin tähän perään.
Äitini kertoi eräästä tuttavastaan joka sairasti kait skitsofreniaa. Tämä henkilö sanoi, että tiettyinä aikoina näytti siltä, että ihmiset olisivat irvistelleet hänelle ja nauraneet pilkallisesti yms. asioita. Silloin hän kertoi huomanneensa olevan taas aika avun hakemiseen. Yleensähän on kai niin, että sairas ei itse tiedä olevansa avun tarpeessa ollenkaan.
Samoin itse tunnen ko. sairaudesta kärsivän ja kovin näyttäisi olevan samoja ongelmia. Väärin ymmärtäminen näyttäisi olevan ihan pakollista. Jos esimerkiksi hymyilet hänelle, hän saattaa käsittää sen ilvehtimiseksi. Jos taas et uskalla katsoakaan sinnepäin ettei väärin tulisi ymmärretyksi, niin se on sitten paha asia. Mikäpä siinä sitten auttaa.
Kuulin kyllä tuollaisiakin kommentteja kun valitin näistä asioista, mutta voin sanoa, että lääkärin lausunto on 'terveen paperit' eli minulla ei ole todettu skitsofreniaa.
Ihmetyttää muuten että Fger alentuu tuollaiseen. Luulisi että voisi muutenkin puolustaa uskoaan kuin vihjaamalla aloittajan olevan skitsofreenikko.
Hulluhan sitä on ja väärässä juu.
Se vika ei ole muissa, vaan kehoitetaan katsoon peilistä:DD
Aina on vika "valittajan" asenteessa, joka on jollain tapaa maallistunut.. (syy: ei ole ollut tarpeeksi kokouksissa, kentällä tms)
Pitäis "avartua", juu. Ja kun sanoo jo niin tehneensä, niin ei ole tehnyt sitten tarpeeksi.
Ja viime kädessä, jos "ystävissä" nyt jotain pientä vikkaa vaikka sitten (ehkä) oliskin, niin nehän poistuu sitten paratiisissa, kun eihän tässä olla täydellisiä kukaan..
Juurihan minä teksitin alussa sanoin, että tuli vain mieleen ja asia ei varsinaisesti tähän edes kuulu. Mutta itseasiassa sinä myös ihmettelit asiaa. Joskus olen tavannut hekilöitä jotka valittavat, että joka seurakunnassa on vain huonoja yksilöitä. Silloin kyllä suosittelen tuota peiliterapiaa.
Täytyyhän tämä sairaus puolikin ottaa asiassa huomioon, vai onko se jokin tabu?
Eräskin sanoi että ahdistellaan ja ammutaan sellaisilla luodeilla joista ei jää reikiä seiniin.
Asia ei varsinaisesti kuulu tähän aiheeseen mutta katsoit asiaksesi laittaa kommenttisi juuri tämän aiheen ketjuun. Tuntuu oudolta.
Ketä tai keitä varten laitoit nämä arvelusi mielisairaudesta?
Enhän minä mitään arveluita esittänyt, vaan ihan aitoja esimerkkejä. Ja kuten mainitsin tämä tuli mieleeni aloitusta lukiessani. Mainitsemassani tapauksessa sairastunut luulee toisten alituiseen vainoavan häntä ja tämä tietenkin pelottaa muita kun ei oikein tiedä miten pitäisi olla ettei tule väärin syytetyksi. Voihan tästä oman ketjunkin tehdä.
Tottakai kokemusteni valossa puntaroin kaikkia kirjoituksia myös tältä kantilta, vai onko se kiellettyä?
Luit varmaan vastaukseni aloitukseen tuossa alussa. Minäkin luin sinun vastauksesi.
Sinun pitäisi olla hellä paimen joka hakee eksyneitä takaisin elämään. Minun pitäisi olla katkera luopio joka haluaa vain hajottaa kaiken.
Miksi minusta kuitenkin tuntuu että sinä olit paljon armottomampi? Minä voisin hyvin ymmärtää sen että aloittaja pääsisi takaisin hyvien ihmisten joukkoon(eli jehtod sinun mielestäsi). Sinä taas aloit kertoa mielisairaudesta. Tuntuu oudolta.
Voisin kuvitella että uskonnostasi saisi paljon paremman kuvan jos opettelisit empaattisuutta, jota aloituksessakin peräänkuulutettiin.
Tottakai saat puntaroida kirjoituksia vaikka miltä kantilta, mutta oletko ollenkaan ajatellut miltä esim aloittajalta tuntuu kun hänet leimataan hulluksi?
Kaikki on sallittua. Mutta onko kukaan haukkunut sinua täällä skitsofreeniksi? Miltä se mielestäsi tuntuisi.
Voisitko edes yhden kerran vastata suoriin kysymyksiin suoraan?
Katsoin viestini uudelleen ja tämä pätkä viittasi edelliseen kappaleeseen.
>>>Samoin itse tunnen ko. sairaudesta kärsivän ja kovin näyttäisi olevan samoja ongelmia.
Fger on juuri tyypillinen jehovantodistaja, joka ei osaa asennoitua vastapuolen asemaan, vaan latelee suustaan loukkaavia sanoja tajuamatta lainkaan että olisi ollut parempi pitää suu supussa.
Mikähän on syynä tuollaiseen sosiaaliseen kömpelyyteen jehovantodistajien keskuudessa? Ihmetyttää!
Et ole ollut tarpeeksi tarkkana, sillä minua ohjeistetiin näin eilen: "Sinun pitäisi ottaa oppia esim JuhaniP:sta ja opetella kunnioittamaan ihmisiä." En siis välttämättä ole mikään tyypillinen tapaus.
Mahdollisesti haluat minun livullani päästä kollektiivisesti mollaamaan muitakin? Tietysti odottaisin tarkkanäköisen toteavan, että täällä ei välttämättä muutkaan tahot aina parhaaseen suoritukseen yllä.
Ajattelin ehdottaa että palattaisiin takaisin aloittajan aiheeseen, mutta luin ketjun ja huomasin että tässähän se jo tulikin vastaus aloituksen väitteisiin.
Kukin lukekoon rivien välistä.
Kiitos vastauksista ja mielipiteistä. Toki seurakuntaan mahtui 'muutama' aidosti hengellinen ja miellyttäväkin ihminen, mutta ikävä kyllä suurinosa oli juuri minun seurakunnassani tällaisia joista mainitsin. Toivon totisesti, että usko muuttaisi heitä parempaan suuntaan jossain vaiheessa ja heidän sydämen tilansa tulisi rakkaudellisemmaksi.
Raamattu sanoo, että jos sinulla ei ole rakkautta, sinä et voi olla Kristuksessa:
"Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi" (1.Kor.13:2).
Vaihda seurakuntaa, tule itikseen. Meillä on rakkaus.