Jättääkö vihannespunkki jotkin kasvit rauhaan?

Itse olen ollut huomaavinani, että esimerkiksi liisankukka ei juuri millekään ötökälle maita.

Nyt minulla asusti sekä aloe vera ( tai joku sen lähisukulainen ) että joulukaktus ( tai joku sen lähisukulainen ) lähellä enkelinsiipeä, jonka mullassa on edelleen huolestuttavasti vihannespunkkia muistuttavia veikkoja. Enkelinsiipi on nyt karanteenissa ja rääkkään jatkuvasti mönkkäreitä erilaisin keinoin.

Mullan tonkimisella tai tarkalla kirppusyynilläkään ei näistä naapurikasveista löytynyt mitään punkinnäköistä. Ei niissä koskaan aikaisemminkaan ole ollut mitään muita elukoita kuin kesällä partsilla asuessa hämähäkki pitämässä jöötä.

Millaisia havaintoja teillä muilla on siitä, pystyvätkö jotkin kotikasvimme vastustamaan erilaisia ötököitä toisia paremmin?

Sitruksia on helppo saada itämään ja hyvään kasvun alkuun, mutta ne tuntuvat pystyvän kehittämään ihan itse valtaisan ja elinvoimaisen vihannespunkkikannan!
Muilla vastaavia kokemuksia?
23364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen kasvattanut 4jää pomelo nimistä sitrusta kasvatin ne siemenistä kylvin ne monta vuotta sitten ja ne ovat jo melkein metrin pituisia!!! Syksyllä ne kaikki kasvattivat uusia oksia yhdessä oksassa oli joitain ötököitä laiton multaan myrkkytikut ja suihkutin kasvin raidilla heti kuolivat ötökät kasveissani on myös piikkejä muihin kasveihin ei kuitenkaan tullut öttiäisiä.

Äänestä

Minä olen opintojen aikana karsinut omia viherkasveja niin tiedon kuin omien karvaiden kokemustenkin myötä, että tällä hetkellä olevat kasvit ovat kutakuinkin sellaisia, että ne kerrostalon kuivassa huoneilmassa on kohtalaisessa/hyvässä hoidossa punkinkestäviä. Minun lista ei ole kuitenkaan pitkä:


Peikonlehti varma
Herttaköynnösvehka varma
Soikkoköynnösvehka varma
Viirivehka luottokasvi
Posliinikukka ei tullut punkkeja saastunnan aikaan
Pullojukka --"--
Kultaköynnös kestävä ja varma
Viherrönsylilja vaatimaton ja kestävä
Rahapuu
Anopinhammas

Viikunat on minulla sellaisia, joita syynään, samoin aasinkorva, kiinanruusut ja santpaulia. Keisariaralia minulla on aivan erillään muista, sillä aralioihin tulee helposti punkkeja.

Viherkasveissa on siis eroa punkkikestävyydessä. Perinteisiin kasveihin on syytä luottaa, sillä eiväthän ne olisi olleet niin kauan suosittuja, jos eivät elossa pysyisi :) Anopinkielet, traakkipuut sun muut!
Jos haluat tietää tarkemmin kasveista, joita ei esimerkiksi käytetä vihersisustamisessa ollenkaan, niin voin niitä eritellä! (esimerkiksi virastotaloja sisustettaessa ei voi käyttää tauteja heikosti kestäviä kasveja)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onttomukulakiurunkannus kirjoitti:

Itse olen ollut huomaavinani, että esimerkiksi liisankukka ei juuri millekään ötökälle maita.

Nyt minulla asusti sekä aloe vera ( tai joku sen lähisukulainen ) että joulukaktus ( tai joku sen lähisukulainen ) lähellä enkelinsiipeä, jonka mullassa on edelleen huolestuttavasti vihannespunkkia muistuttavia veikkoja. Enkelinsiipi on nyt karanteenissa ja rääkkään jatkuvasti mönkkäreitä erilaisin keinoin.

Mullan tonkimisella tai tarkalla kirppusyynilläkään ei näistä naapurikasveista löytynyt mitään punkinnäköistä. Ei niissä koskaan aikaisemminkaan ole ollut mitään muita elukoita kuin kesällä partsilla asuessa hämähäkki pitämässä jöötä.

Millaisia havaintoja teillä muilla on siitä, pystyvätkö jotkin kotikasvimme vastustamaan erilaisia ötököitä toisia paremmin?

Sitruksia on helppo saada itämään ja hyvään kasvun alkuun, mutta ne tuntuvat pystyvän kehittämään ihan itse valtaisan ja elinvoimaisen vihannespunkkikannan!
Muilla vastaavia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu