uskossa kun minusta tuntuu välillä että uskon ja taas en usko mitä pitäis tehdä? ja taa sjos yritän väkisin niin pää mene eihan pyörälle?
Miten?
Pysyä
7208
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Miksi nykyisin ihmisten pitää aina olla tekemässä asioita - mitä ihmettä sinä muka voit tehdä jotta pääsisit lähemmäksi Jumalaa. Käsittääkseni et mitään muuta kuin ilmaista Jumalalle että olet Hänen käytettävissään - ja Jumala tulee silloin sinun luoksesi.
Muutenkaan en oikein meinaa ymmärtää kysymystäsi. Välillä uskot ja välillä et? Perustuuko uskosi siis omaan mielipiteeseesi ja omaan järkeilyysi - itselleni en minä ainakaan pysty perustelemaan uskoani. Se on Jumala joka antaa uskon, ja sitä uskoa voi sitten tutkia, koetella, kyseenalaistaa, tms - mutta ei se usko silti mihinkään häviä, se kun ei ole järkeiltävissä vaan syvällä sydämessä.
tarkoitin tuola kysymyksellä sitä että välillä ajattelen Jumalaa ja välillä en kutienkin jos tulee erilainen tilanne niin koitan pitää opetukset päässä ja kerran kiroilen niin muutan sanojen kirjaimia että ne eivät pilkkaisi esim J....Lauta tiedätte varmaankin sanon Jumankauta tuskin tuo on paha sana??
sinussa viemään sisäistä muuttumista eteenpäin, sitten ei ehkä niin kovin usein nouse niitä sanoja mieleenkään enää?
Tarkoitan että älä niin kovasti keskity tekoihisi, pyydä Jumalalta että Hän vaikuttais sinussa armon kokemista ja vapaata rukouksen mieltä. Se on ensiarvoisen tärkeää. Kun sitten alat enempi rukoilla ja ymmärrät että se on keskinäistä seurustelua ja puhetta Jumalalle joka on sinut pelastanut ja oikeasti sinua rakastaa, tämän myötä Pyhä Henki alkaa armon kautta tehdä työtä.
Uskonto on sitä että ihmisellä on kova halu kiroilla ja juoruta ja tehdä kaikenlaisia saastaisia juttuja, mutta hän väkisin kieltää itseltään nämä asiat ja väkisin yrittää tehdä jotakin muuta ja parempaa. Mutta elävä usko on sitä että kun meillä on yhteys Jumalaan ja kun Jeesukseen keskitymme, niin Hän sitten alkaa vaikuttaa ettei enää niin kovin tee mieli noita vääriä asioita harrastella. Esimerkiksi kun lyöt vasaralla sormeen ehkä suustasi automaattisesti lipsahtaa "kiitos Jeesus" kun sieltä ennen on lipsahtanut "j...lauta". Ja vaikka lipsahtaisi "j...lauta" niin ei sekään sinua kadotukseen vie jos sydämessäsi on usko!
Jeesus on se joka pelastaa. Hän on uskon alkaja ja sen täyttäjä. Rukoile Jeesusta ja kun alat syvemmin kiintyä Hänen hyvyyteen huomaat että nämä asiat alkaa aueta ihan uudella tavalla.
Uskoa on ilmeisesti vaikea itse tuottaa, mutta epäuskoa kyllä voi, vai kuinka.
Rukous voi kyllä aukaista "hengelliset korvat" kuulemaan mitä Jumala haluaa ihmiselle sanoa. Raamatun sana vielä vahvistaa onko kuuleminen oikeata vai omaa mielikuvitusta.
Jos Jumala olisi olemassa ja olisi sellainen kuin raamatussa sanotaan, niin sitä ei kiinnostaisi pätkääkään, että uskotko häneen, kunhan rakastaisit lähimmäistäsi ja auttaisit heikompiasia.
..ei perustu tunteeseen. Jokaiselle on annettu uskon määrä.
Niin, kävin läpi omassa elämässäni aikoinaan tuon vaiheen. Se oli aikaa, jolloin Jumala puhutteli. Se tarkoitti sitä, että aina kun minua kiinnosti maalliset höpötykset enemmän, minulle tuli tuo tunne, että välillä "otan yhteyttä Jumalaan" eli vaikka rukoilen ja välillä olen hyvinkin välinpitämätön Häntä kohtaan. Pakolla ei saa mitään aikaiseksi. Jumala on elämässä koko ajan, vaikkei sitä joka hetki mieti. Päivittäin on hyvä rukoilla edes pieni hetki, kiittää vaikka ruuasta. Usein jopa niin tärkeä asia unohtuu.
Olen köyhä opiskelija ja monta kertaa olen miettinyt, miten olen selvinnyt ja tullut toimeen. Ilolla kiitän Jumalaa, kun katson jääkaappiini ja siellä on ruokaa, jota voin syödä eikä koskaan tarvi olla nälkäisenä. Elämästä itsestään kumpusi se, että yhä enemmän ja enemmän aloin rukoilla Jumalaa, kiittää asioista, joita minulla on ja kertoa myös ongelmani. Pyysin, että silloinkin, kun en tajua pyytää Jumalaa avuksi, Hän tulisi ja olisi kanssani eikä ikinä hylkäisi minua. Se on auttanut. En ole kokenut ikinä hylkäämistä enkä uskokaan että Jumala koskaan hylkäisi minua. Tiedän, että olen hänelle tärkeä ja että hän rakataa minua. Silloinkin, kun koin, etten saanut rakkautta keneltäkään ihmiseltä, tunsin, että Jumala rakastaa minua. Paha olo ja yksinäisyys oli poissa. Sitten elämään löytyi rakkaus ja saamme yhdessä rukoilla ja kiittää Jumalaa joka päivä. Se on parasta mitä elämässäni on tapahtunut.
Ehkä siis tuo kuvailemasi olotila tulee siitä, että Jumala kutsuu sinua väliajoin, kun huomaa, että sinä olet menossa omille teillesi etkä koekaan kiinnostusta Jumalaa kohtaan.
Muista Raamatun kertomus siementen kylvämisestä. Osa itää ja osa jää itämättä. Niistä, jotka itää, jäävät kasvamaan ja osa niistäkin kuolee. Usko on samanlaista. Joku saattaa uskoa vähän aikaa mutta sitten luopua uskostaan ja lähteä maailman houkutuksien perään. Itse rukoilen, etten olisi sellainen siemen, joka hetken kasvaa ja sitten kuolee. Haluaisin olla sellainen siemen joka kasvaa ja jää elämään ja ylistää Herraansa.
Siunattua uutta vuotta 2006!