Kovaa tekstiä

http://www.vahtikoira.net/?p=40

Ostoseksiä Suomessa ja Ruotsissa
Vieraskynä / Kansalaisoikeudet , Vieraskynä , Talous , Hyvinvointivaltio
Suomeen ollaan tarmokkaasti puuhaamassa prostituutioasiakkuuden kriminalisointia. Viikoittain jokin naisjärjestö antaa tiedotteen siitä, kuinka hienosti laki toimisi ihmiskaupan vastaisessa taistelussa. Perustelu on vakuuttavaa, eihän ketään saa pakottaa prostituutioon ja kysyntä luo rikollisille markkinat.

Kaksi asiaa jää kuitenkin askarruttamaan: Miksi lähes kaikki kentän kanssa toimivat asiantuntijatahot (sosiaalityöntekijät, poliisit, tutkijat) sekä prostituoidut itse vastustavat tätä hienoa lakia? Toiseksi, miksi USA niin tarmokkaasti rahoittaa ihmiskaupan vastaisia kampanjoita, jopa Suomessa?

Hiljalleen on asia alkanut selvitä. Sellaista Suomeen kohdistuvaa ihmiskauppaa, johon oston kriminalisoinnilla voitaisiin teoriassakaan puuttua, on villeimpienkin arvioiden mukaan vain joitakin promilleja. Ihmiskaupasta puhutaan, koska siinä hyvikset ja pahikset on helppo erottaa toisistaan. Samalla voi ohittaa prostituoitujen poliittisesti epäkorrektit mutta ikävä kyllä paljon yleisemmät ihmisoikeusongelmat. Näitä ovat esimerkiksi syrjintä, viranomaisten väärinkäytökset, väkivalta, rasismi, seksuaalisuuden rajoittaminen, verokohtelu, vaikeudet päästä mielenterveys- tai päihdehuoltoon ja joissakin tapauksissa jopa – nälkä. Näin siis Suomessa, muissa maissa seksityöntekijöiden ihmisoikeustilanne on vielä huonompi.

Tein viime kesänä kenttätyöjakson Tukholmassa: parissa viikossa tavoitin kansalaisjärjestöaktiivien lisäksi kymmeniä prostituoituja ja asiakkaita. Viesti kentältä oli yksiselitteinen, ei tiedetä, onko kielto vähentänyt ihmiskauppaa, mutta ainakin se on vaikeuttanut ihmiskaupan uhrien tavoittamista ja auttamista. Lisäksi se on luultavasti lisännyt lievempää paritusta. Prostituoidut kokevat olonsa turvattomammaksi kuin ennen lakia.

Huolestuttavinta on, että ostokielto näyttää lisänneen painetta suojaamattomaan seksiin. Asiakkaat pelkäävät, että kondomeja voitaisiin käyttää todisteina heitä vastaan, eivätkä seksityöntekijät uskalla ratsioiden pelossa kantaa kumeja mukanaan. Lisäksi itsenäisten prostituoitujen suhteellinen vähentyminen (niin kuin on luultavasti käynyt) merkitsee aina myös turvaseksin vähenemistä. Vaikka prostituutio olisikin kokonaisuudessaan vähentynyt (mitä siis ei tiedetä), prostituutioon liittyvät yhteiskunnalliset ongelmat ovat lisääntyneet ja niiden viranomaisvalvonta vaikeutunut.

Miksi ihmeessä kukaan sitten haluaa ajaa lakia, jonka haitat ovat konkreettisia mutta hyödyt vain välillisiä? Nyt palataan alussa esittämääni toiseen kysymykseen.

USA, joka muuten rahoitti Naisasialiitto Unionin naiskauppa-julistekampanjan, pyrkii maailmanlaajuisesti tukemaan ”ihmiskaupan vastaista taistelua”. Kokeilkaapa vaihtaa se ”terrorismin vastaisen taistelun” tilalle – muuttuuko mikään muu, kuin että köyhien miesten sijaan nyt rajoitetaan köyhien naisten liikkuvuutta?

Toisin kuin muut maat, USA ei rahoita AIDS-projektejaan YK:n kautta. Yhdysvaltalaisen avun saamiseksi valtioiden ja järjestöjen on sitouduttava kahteen sääntöön: ne eivät saa antaa aborttineuvontaa tai jakaa kondomeja prostituoiduille. Esimerkiksi vuosi sitten Brasilia kieltäytyi ottamasta apua vastaan, koska yksi sen AIDS-vastaisen työn tukipilareista on seksityöntekijöiden keskinäinen turvaseksivalistus.

Länsimaista vain kaksi on kieltäytynyt jakamasta kondomeja seksityöntekijöille. Ne ovat USA ja Ruotsi.

Minulla on ollut ilo saada Suomessa tutustua moniin elämäniloisiin, karismaattisiin ja älykkäisiin seksityöntekijöihin. He eivät halua lakeja, joissa yksinkertaisesti on kyse naisen seksuaalisuuden kontrolloinnista. Tässä muutamia terveisiä Vahtikoiralle Sallin pikkujouluista toissalauantailta:

Olennainen osa itsemääräämisoikeutta on oikeus päättää omasta ruumiistaan ja seksuaalisuudestaan. Se, mitä teen omalla vartalollani ei kuulu eduskunnalle tai Suomen valtiolle!
9437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

"Olennainen osa itsemääräämisoikeutta on oikeus päättää omasta ruumiistaan ja seksuaalisuudestaan. Se, mitä teen omalla vartalollani ei kuulu eduskunnalle tai Suomen valtiolle!"

Kyllä se kuuluu, kun sillä tienataan rahaa. Ilmaiseksi voit jakaa hyväntekeväisyytenä niin paljon kuin haluat, se ei kiinnosta feministejä.

Jos kyseessä ei sitten ole ihmiskauppa, sorto tai pakottaminen työhön, niin pakkoko sitä sitten om myydä seksipalveluita. Menkää oikeisiin työhön kaupan kassalle tai siivoamaan. Voitte jopa opiskella itsellenne uuden työn, kuka tahansa Suomessa voi saada opintotukea. Loppuu ainakin turha monimutkaisuus työssänne. Suomessa on olemassa turvaverkko, jottei kenenkään tarvitse hädässä turvautua seksipalvelujen myyntiin. Joten lopeta toi jeesustelu.

Äänestä
  • "Jos kyseessä ei sitten ole ihmiskauppa, sorto tai pakottaminen työhön, niin pakkoko sitä sitten om myydä seksipalveluita."

    ööö..? Siis ei tietenkään mikään pakko. Mutta joku haluaa myydä. Ehkä se on hyvä tapa tienata. Mitä se kenellekään kuuluu?

    Äänestä

  • butbut kirjoitti:

    "Jos kyseessä ei sitten ole ihmiskauppa, sorto tai pakottaminen työhön, niin pakkoko sitä sitten om myydä seksipalveluita."

    ööö..? Siis ei tietenkään mikään pakko. Mutta joku haluaa myydä. Ehkä se on hyvä tapa tienata. Mitä se kenellekään kuuluu?

    Tässä maassa ei tienata ilman veronmaksua, etkö sitä tiedä? Joten totta kai se kuuluu meille veronmaksajille, jos joku tekee rahaa pimeänä.

    Jos ei ole pakko myydä pildeä, vaan haluaa sitä tehdä ihan väkisin, niin miksi sitten vinkua siitä, että työ on niin rasittava ja vaarallinen? Ja hakea sääliä, kun kapuloita pistetään rikollisten rattaisiin? Verojen maksamatta jättäminen on talousrikollisuutta.

    Tunnen myötätuntoa, niitä kohtaan, jotka halauamattaan ovat joutuneet alalle, mutta horatsuja, jotka makaavat leveällä persellään laiskoina reidet auki, en sääli tippaakaan. Ihan hyvä, että joutuvat vaikeuksiin, kun eivät saa enää asiakkaita.

    Äänestä

  • voivoivoi kirjoitti:

    Jaa, että verotuksesta kiikastaakin.
    No mitenkäs sitten kirpputorikauppiaat,
    kuutamoremppamiehet ja muut vastaavat? :)

    Ja miten tuota ostokieltoa voisi käytännössä valvoa?
    Miten jos minä olisin vaikka homoseksuaali ja ostan toiselta mieheltä seksipalveluja. Soitan hänelle puhelimella ja menen hänen asunnolleen.

    "Jaa, että verotuksesta kiikastaakin.
    No mitenkäs sitten kirpputorikauppiaat,
    kuutamoremppamiehet ja muut vastaavat? :) "

    No verotuksesta, verotuksesta. Kirppiskauppiailla tuskin on saman tason tienestit kuin horatsuilla. Valitettavasti noihin mainitsemiisi ammatteihin ei kuulu osatekijänä samaa ihmiskauppauhri-aspektia kuin kuitenkin prostituutioon kuuluu, siellä on joukossa myös hyväksikäytettyjä eli suomeksi uhreja. Osa prostituuteista on uhreja, siksi eri keinot hillintään kuin mainitsemillasi joukoilla.

    Siksihän sitä kritisoidaan, kun käytännössä sitä on vaikea valvoa. Uhriongelman takia vain osto on suunniteltu kriminaaliksi teoksi ja nämä tavalliset horatsut pääsevät hyötymään oravanreiästä eli välillisesti hyötyvät ihmiskaupan uhreista. Siksikin halveksuttavaa.

    Äänestä

""Olennainen osa itsemääräämisoikeutta on oikeus päättää omasta ruumiistaan ja seksuaalisuudestaan. Se, mitä teen omalla vartalollani ei kuulu eduskunnalle tai Suomen valtiolle!"

Kyllä se kuuluu, kun sillä tienataan rahaa. Ilmaiseksi voit jakaa hyväntekeväisyytenä niin paljon kuin haluat, se ei kiinnosta feministejä."

Kysymys on hintasodasta - femakot rahastaa papin siunauksella.
Jos irtoseksiä on tarjolla ei seksillä kiristäminen avio/avoliitossa ole helpoa.

Äänestä
  • "Kysymys on hintasodasta - femakot rahastaa papin siunauksella.
    Jos irtoseksiä on tarjolla ei seksillä kiristäminen avio/avoliitossa ole helpoa."

    Feministit eivät ole ensimmäisinä käyttämässä seksiä valuuttana - kuuluu ennemminkin niiden perinteistä naisellisuutta korostavien naisten tyyliin. Yleensä feministit eivät myöskään tyydy pettäviin miehiin, heillä kun sattuu olemaan tuo valinnan vapaus tiedossa, päin vastoin kuin niillä tavallisilla ei-feministi -muijilla, joille mies (ja sen rahat) on koko elämä.

    Äänestä

  • voivoivoi kirjoitti:

    "Kysymys on hintasodasta - femakot rahastaa papin siunauksella.
    Jos irtoseksiä on tarjolla ei seksillä kiristäminen avio/avoliitossa ole helpoa."

    Feministit eivät ole ensimmäisinä käyttämässä seksiä valuuttana - kuuluu ennemminkin niiden perinteistä naisellisuutta korostavien naisten tyyliin. Yleensä feministit eivät myöskään tyydy pettäviin miehiin, heillä kun sattuu olemaan tuo valinnan vapaus tiedossa, päin vastoin kuin niillä tavallisilla ei-feministi -muijilla, joille mies (ja sen rahat) on koko elämä.

    Ja onhan sitä irtoseksiä saatavilla ihan tarpeeksi aviomiehillekin, senkus laahustatte baariin vonkaamaan. Niin, ja olihan sitten nämä hyväntekijä ex-horatsut käytettävissänne, jotka ennen lakia otti maksun, mutta nyt jakavat hyväntekeväisyyttään. Eikös se niin menny :?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mutta ei yllätä kirjoitti:

http://www.vahtikoira.net/?p=40

Ostoseksiä Suomessa ja Ruotsissa
Vieraskynä / Kansalaisoikeudet , Vieraskynä , Talous , Hyvinvointivaltio
Suomeen ollaan tarmokkaasti puuhaamassa prostituutioasiakkuuden kriminalisointia. Viikoittain jokin naisjärjestö antaa tiedotteen siitä, kuinka hienosti laki toimisi ihmiskaupan vastaisessa taistelussa. Perustelu on vakuuttavaa, eihän ketään saa pakottaa prostituutioon ja kysyntä luo rikollisille markkinat.

Kaksi asiaa jää kuitenkin askarruttamaan: Miksi lähes kaikki kentän kanssa toimivat asiantuntijatahot (sosiaalityöntekijät, poliisit, tutkijat) sekä prostituoidut itse vastustavat tätä hienoa lakia? Toiseksi, miksi USA niin tarmokkaasti rahoittaa ihmiskaupan vastaisia kampanjoita, jopa Suomessa?

Hiljalleen on asia alkanut selvitä. Sellaista Suomeen kohdistuvaa ihmiskauppaa, johon oston kriminalisoinnilla voitaisiin teoriassakaan puuttua, on villeimpienkin arvioiden mukaan vain joitakin promilleja. Ihmiskaupasta puhutaan, koska siinä hyvikset ja pahikset on helppo erottaa toisistaan. Samalla voi ohittaa prostituoitujen poliittisesti epäkorrektit mutta ikävä kyllä paljon yleisemmät ihmisoikeusongelmat. Näitä ovat esimerkiksi syrjintä, viranomaisten väärinkäytökset, väkivalta, rasismi, seksuaalisuuden rajoittaminen, verokohtelu, vaikeudet päästä mielenterveys- tai päihdehuoltoon ja joissakin tapauksissa jopa – nälkä. Näin siis Suomessa, muissa maissa seksityöntekijöiden ihmisoikeustilanne on vielä huonompi.

Tein viime kesänä kenttätyöjakson Tukholmassa: parissa viikossa tavoitin kansalaisjärjestöaktiivien lisäksi kymmeniä prostituoituja ja asiakkaita. Viesti kentältä oli yksiselitteinen, ei tiedetä, onko kielto vähentänyt ihmiskauppaa, mutta ainakin se on vaikeuttanut ihmiskaupan uhrien tavoittamista ja auttamista. Lisäksi se on luultavasti lisännyt lievempää paritusta. Prostituoidut kokevat olonsa turvattomammaksi kuin ennen lakia.

Huolestuttavinta on, että ostokielto näyttää lisänneen painetta suojaamattomaan seksiin. Asiakkaat pelkäävät, että kondomeja voitaisiin käyttää todisteina heitä vastaan, eivätkä seksityöntekijät uskalla ratsioiden pelossa kantaa kumeja mukanaan. Lisäksi itsenäisten prostituoitujen suhteellinen vähentyminen (niin kuin on luultavasti käynyt) merkitsee aina myös turvaseksin vähenemistä. Vaikka prostituutio olisikin kokonaisuudessaan vähentynyt (mitä siis ei tiedetä), prostituutioon liittyvät yhteiskunnalliset ongelmat ovat lisääntyneet ja niiden viranomaisvalvonta vaikeutunut.

Miksi ihmeessä kukaan sitten haluaa ajaa lakia, jonka haitat ovat konkreettisia mutta hyödyt vain välillisiä? Nyt palataan alussa esittämääni toiseen kysymykseen.

USA, joka muuten rahoitti Naisasialiitto Unionin naiskauppa-julistekampanjan, pyrkii maailmanlaajuisesti tukemaan ”ihmiskaupan vastaista taistelua”. Kokeilkaapa vaihtaa se ”terrorismin vastaisen taistelun” tilalle – muuttuuko mikään muu, kuin että köyhien miesten sijaan nyt rajoitetaan köyhien naisten liikkuvuutta?

Toisin kuin muut maat, USA ei rahoita AIDS-projektejaan YK:n kautta. Yhdysvaltalaisen avun saamiseksi valtioiden ja järjestöjen on sitouduttava kahteen sääntöön: ne eivät saa antaa aborttineuvontaa tai jakaa kondomeja prostituoiduille. Esimerkiksi vuosi sitten Brasilia kieltäytyi ottamasta apua vastaan, koska yksi sen AIDS-vastaisen työn tukipilareista on seksityöntekijöiden keskinäinen turvaseksivalistus.

Länsimaista vain kaksi on kieltäytynyt jakamasta kondomeja seksityöntekijöille. Ne ovat USA ja Ruotsi.

Minulla on ollut ilo saada Suomessa tutustua moniin elämäniloisiin, karismaattisiin ja älykkäisiin seksityöntekijöihin. He eivät halua lakeja, joissa yksinkertaisesti on kyse naisen seksuaalisuuden kontrolloinnista. Tässä muutamia terveisiä Vahtikoiralle Sallin pikkujouluista toissalauantailta:

Olennainen osa itsemääräämisoikeutta on oikeus päättää omasta ruumiistaan ja seksuaalisuudestaan. Se, mitä teen omalla vartalollani ei kuulu eduskunnalle tai Suomen valtiolle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu