Olen naimisissa oleva nainen ja ihastunut toiseen. Tai ihastunut ihastumisen tunteeseen. En tiedä varmasti, kumpaako on. Mutta enemmän kallistun ihan oikean ihastumisen puoleen.
Avioliitto tömisee paikoillaan, intohimo on laantunut ja niinpoispäin. En ole mikään seksihaukka ja hyväksyn sen, että parisuhteessa seksin laatu ja määrä eivät ole vakioita. Läheisyys ja kosketus on tärkeämpää ja niitä kaipaan. Kaipaan sitä, että joku koskettaisi niin, että selkärankaakin kutittaa. Ja antaisi tunteiden paloa kuivumoon.
Eli parisuhteessa on tasaisen arjen vaihe. Mutta teidän mielipiteitänne ja kokemuksianne kysyisin siihen , että mitä ihmettä teen tämän älyttömän kovan ihastumisen tunteen kanssa. Se sekoittaa päätä vallan mahdottomasti ja mieskin on jo kysynyt, onko mulla joku toinen. No, eihän ole. Tätä ihastumista ei ole konkreettisesti olemassa. Tunteitteni kohde saattaa aavistella jotain, mutta varma hän ei voi olla. Tätä on nyt jatkunut jo muutaman kuukauden.
Ihastukseni on monin tavoin charmikkaan oloinen ja laajan ymmärryksen hallitseva ihminen. Ihailen hänentyyppisiään, sillä heitä tapaa aniharvoin. Tavallista näkee vaikka hurumykket, mutta ei tämäntyyppistä. En kuitenkaan tunne miestä älyttömän hyvin voidakseni tehdä tämän enempää johtopäätöksiä. Mutta vaistoni sanoo vaikka mitä, ja vaikka kuinka paljon hänestä.
Mitä olette mieltä, yritänkö vaan kamppailla tunteitani vastaan ja järkeistää asioita vai mihin kummaan pääni pistäisin? Kertokaa omia selviytymiskokemuksianne tai jotain näkökulmia asiaan. Kun tuntuu, että omat ajatukset ja tunteet kiertää vaan kehää.
Kiitos, kun luit tilitykseni. ;o)
Avioliitto tömisee paikoillaan, intohimo on laantunut ja niinpoispäin. En ole mikään seksihaukka ja hyväksyn sen, että parisuhteessa seksin laatu ja määrä eivät ole vakioita. Läheisyys ja kosketus on tärkeämpää ja niitä kaipaan. Kaipaan sitä, että joku koskettaisi niin, että selkärankaakin kutittaa. Ja antaisi tunteiden paloa kuivumoon.
Eli parisuhteessa on tasaisen arjen vaihe. Mutta teidän mielipiteitänne ja kokemuksianne kysyisin siihen , että mitä ihmettä teen tämän älyttömän kovan ihastumisen tunteen kanssa. Se sekoittaa päätä vallan mahdottomasti ja mieskin on jo kysynyt, onko mulla joku toinen. No, eihän ole. Tätä ihastumista ei ole konkreettisesti olemassa. Tunteitteni kohde saattaa aavistella jotain, mutta varma hän ei voi olla. Tätä on nyt jatkunut jo muutaman kuukauden.
Ihastukseni on monin tavoin charmikkaan oloinen ja laajan ymmärryksen hallitseva ihminen. Ihailen hänentyyppisiään, sillä heitä tapaa aniharvoin. Tavallista näkee vaikka hurumykket, mutta ei tämäntyyppistä. En kuitenkaan tunne miestä älyttömän hyvin voidakseni tehdä tämän enempää johtopäätöksiä. Mutta vaistoni sanoo vaikka mitä, ja vaikka kuinka paljon hänestä.
Mitä olette mieltä, yritänkö vaan kamppailla tunteitani vastaan ja järkeistää asioita vai mihin kummaan pääni pistäisin? Kertokaa omia selviytymiskokemuksianne tai jotain näkökulmia asiaan. Kun tuntuu, että omat ajatukset ja tunteet kiertää vaan kehää.
Kiitos, kun luit tilitykseni. ;o)
Vastaukset 7
Vanhimmat
Keksi joku älyllinen testi jolla saat aste-erot kaikkien sekaantuneiden tunteista,eli siis kahden miehen tunteista sua kohtaan ja sitten jatkat sen pohjalta eteenpäin. Vaikea sanoa millainen nobel-väläys se testi olisi mutta matemaattisesti on mahdollista selvittää tuollainen asia.No, onnea matkaan.
Sanon et toi tollanen vaihe kestää sellasen vuoden verran ja sitte sä kai sekoot.
Sen jälkeen tulee seesteinen kausi jonka aikana tunteet laantuu tietylle tasolle.
En kerro missä vaiheessa mä olen mut koeta kestää. Kirjota päiväkirjaa, mullaki on yks paksu sellanen jo ihan täynnä.
Kylläpä kuulosti tutulle. Tosin itse en ollut ihastunut tunteeseen, vaikka en oikein edes tiedä, mitä se oli. Olin kai jossain kriisissä itseni kanssa ja nyt luultavasti sen selvittänyt. Ainakin se ihastus oli ja ... no, ei se tyystin ohi ole, mutta kuitenkin siinä pisteessä, etten kenellekään tunnusta olevani enää vähääkään kiinnostunut hänestä. (Suotakoon nyt tämä lipsahdus, koska kukaan ei tästä kirjoituksesta osaa yhdistää...) Minun ihastukseni tiesi ihastuksestani. Hänkin oli sitten loppujen lopuksi ihastunut minuun.
Minä kirjoitin kaiken ylös, purin sitä siis pihalle, koska en voinut puhua asiasta kenellekään. Sitten lopulta tunnustin sen yhdelle ystävälleni, joka roihusi samassa elämäntilanteessa ja puhuin itseni uuvuksiin. Eli siis se päiväkirja on hyvä juttu, mutta siinä on se vaara, että se löytyy. Minä piilotin tarinani nettiin, siksi tämä palstailu täällä on niin hyvä asia. Ei kukaan osaa yhdistää!
Minä terapoin itseäni lisäksi kaiken maailman jutuilla, lueskelin "tunneoppaita" ja rääkkäsin itseäni väsyksiin saakka. Netissähän on kaikenlaista, mm. juttua romanttisesta suhteesta ja se oli se minun apu. Kirjoittamisen lisäksi. Opin vähän tajuamaan itseäni ja muutuin, nyt mieheni on sitten vähän vaikea ymmärtää minua. Minä kasvoin, hän ei vielä... ;-)!
Nuo aiemmin mainitut jutut on totta. Olet hukassa vuoden verran. Tunteet kiertää kehää, ei pääse puusta pitkään. Se tunne vaikuttaa kaikkeen, mieskin tulee epäluuloiseksi, vaikka mitään ei olisi tapahtunutkaan. Vaikka ei antaisi tapahtua, jos olisi mahdollisuus. Totuus on, että mitä vähemmän häntä näet, sitä paremmin unohdat. Mutta pelkääminen ja tietoinen välttely ei ole se keino unohtaa, sekin pahentaa. Kokemusta on. Olen kokeillut vihatakin häntä (oli ihan syytä) ja sekin oli huonosta. Eli eipä siihen ole muuta kuin aika...!
Näin siis minä. Koeta löytää sitten itsellesi se oma tiesi! Good luck! Äläkä anna tunteille periksi, ei ole sen arvoista kuitenkaan!
Oikein hyvää joulua!
Olen jo kovasti ollut kolmisen kuukautta täysin hukassa omien "ihastumisajatuksieni" kanssa.Arkipäiväinen elämä kärsii kun ei voi keskittyä mihinkään.Ajattelee vain samaa,häntä.Suorastaan ahdistaa nämä hullut ajatukset.Toivottavasti toivun tästä pian, ettei tästä tuu joku vuoden juttu.
henk. koht?
Ettet vaan olisi ihastunut muhun?
vae että semmosta....
nii... itellä ollu vähä sama tilanne, paitsi oma suhde solmussa ja sen seurauksena ajautunu tilanteeseen... yleensä tapana ollut et hukutin murheeni työhön ja terveydessä rupes jo syksyllä näkyy se sitten... ja vastapuolikin hankalassa solmussa omassa suhteessaan, mut nyt järki kädessä ja yritetty hillitä vaikkakin se on vaikeaa... ainakin minusta. mut haluu yrittää lopettaa koska ei haluu toisen suhteelle ja perheelle mitään pahaa kummiskaan... ajatukset toisessa koko ajan, mut kai se kuuluu asiaan tässä tilanteessa... vaikeaa aikaa kun mutenkaan ei oma suhde kunnossa.. ja saanu sellasta käytöstä vaimolta itseä kohtaan, ettei oikein halua jatkaa enää sitä. vaikka yhteis eloa takana jo 8 vuotta... välillä aina sit pelko hiipii selkärankaan et miten on olla yksin. mut kai se siitä sit ajan kanssa menee... ja tämä mikä on jatkunu mullakin 2 kk ihastus, nii on sellanen ihana ihminen jollaista en ole ennen tavannut. oikea suhtautuminen elämään ja asioihin. kolahti vaan heti jotenkin... mutta toivon hänelle kaikkea hyvää jatkossakin ja et sais asiat kuntoon omassa kotonaan... eikä hänen miehensä tajua miten onnellinen pitäisi olla kun on tollasen saanu vaimokseen ;) itse tekisin hänen puolestaan mitä vaan. kummiskin ihanaa aikaa oli toi 2 kk ja sai minut tajuamaan et kyllä elämästä pitää nauttiakkin mut sopivassa suhteessa...