Soneran ympärillä käyvä kohina on onnen omiaan edustamaan suomalaisen keskustelun tasoa. Eli kaikki huutavat, kukaan ei kuuntele ja todellisista asioista vaietaan.
Yksinkertaisuudessahan asia on niin, että Soneran johto esitti ja yhtiön hallitus hyväksyi tyhmän ja kalliin virheinvestoinnin. Ja tuo kaikki tapahtui lain kirjaimen ja hengen mukaisessa järjestyksessä.
Juridisesti sillä, kuka kenenkin kanssa asiasta keskusteli ennen tai jälkeen päätöksen, ei ole merkitystä.
Liisa Joronen, tuo Soneran hallituksen jälkiviisas jäsen, yrittää pelastaa olemattoman maineensa liikkeenjohtajana piiloutumalla Markku Talosen selän taakse.
Liisa väittää kysyneensä Markulta, onko ostokselle pääomistajan lupa. Voi hyvät hyssykät. Liisan olisi pitänyt kysyä itseltään, onko tuo investointi liiketaloudellisesti kannattava, mutta paperissa taisi olla liian monta nollaa rouvalle, joten hän päätti äänestää yhden osakkeenomistajan oletettujen halujen mukaisesti.
Tiedoksi Liisalle, että hallituksessa istutaan henkilökohtaisella vastuulla edustamassa tasapuolisesti kaikkia osakkeenomistajia. Niin sanotusti tuleen istutaan omilla housuilla, eikä Talosen tai valtion sylissä. Tässä tapauksessa pitäisi kai sanoa, että tuleen olisi pitänyt istua omalla keltaisella vekkihameella.
Toivottavasti joku Soneran pienosakkeenomistaja haastaa Liisan oikeuteen osakeyhtiölain rikkomisesta ja esittää rouvalle neljän miljardin euron vahingonkorvausvaateen.
Toinen, jolta on mennyt muusit ja vellit keskenään sekaisin on oikeuskansleri Nikula, joka eduskunnan säätämän lain määrittelemän oikeuden sijaan on alkanut toteuttaa keskustapuolueen määrittelemää poliittista oikeutta.
Kuten on käynyt selville, maan hallitus ei ole tehnyt virallista päätöstä Soneran sisäisistä asioista, eikä sellaista ole tehty liikenneministeriössäkään. Joten mitään juridiikkaan perustuvaa tutkittavaa arvoisalla oikeusministerillä ei ole.
Juoruosastolla sen sijaan riittää tutkittavaa, eli kuka puhui ja mitä ja kenelle. Juorujen ja huhupuheiden tutkiminen ja julkistaminen ei kuulu oikeuskanslerin toimenkuvaan. Eli hänellä ei ole tutkittavaa, mutta tuntuu omassa julkisuuden kipeydessään haluavan tutkia mitä tahansa, jonka ansioista saa naamansa television kuvaruutuun.
Vaikka Olli-Pekka Heinonen olisikin keskustellut asioista Talosen tai Relanderin kanssa, niin mitä sitten? Käskyvaltaa Heinosella ei ollut kumpaankaan herraan. Jos joku sitten veti jostain jonkinlaisen johtopäätöksen, siinä kävi kuin suomalaisten naisten kanssa, antavat ymmärtää, mutta eivät ymmärrä antaa.
Keskustapuolue riekkuu eniten Soneran kimpussa, joka tuntui minusta aluksi omituiselta, sillä valtio-omistajan etua tuossa yhtiössä oli laitettu vahtimaan keskustapuoluelainen Pauli Saapunki. Vanha sanonta joka sanoo, että Kepu pettää aina, auttoi minua ymmärtämään syyn tuohon riekkumiseen.
Kysymys ei olekaan Sonerasta, vaan Yleisradiosta. Sen pääjohtaja Arne Wessberg lähtee muutaman vuoden kuluttua eläkkeelle. Sonera-riekkumisella yritetään tuhota Olli-Pekka Heinosen mahdollisuudet Arnen seuraajaksi ja pedata paikkaa radiojohtaja Seppo Härköselle, joka onkin jo palauttanut keskustapuoluelaisen nimityspolitiikan omaan organisaatioonsa.
Ylivahtimestaria korkeampaan virkaan ei nimittäin pääse ilman Kepun jäsenkirjaa.
Yhtä asiaa jään vielä ihmettelemään. Miksi Soneran johdolle annettiin lisää optioita. Minä en ainakaan haluaisi sitouttaa yhtiöön millään tavalla sen talousjohtaja Kim Ignatiusta, joka teki ne kannattavuuslaskelmat, joiden perusteella surullinen Saksan päätös nuijittiin hallituksessa läpi.
Optioiden sijasta olisin enneminkin antamassa kenkää.
Yksinkertaisuudessahan asia on niin, että Soneran johto esitti ja yhtiön hallitus hyväksyi tyhmän ja kalliin virheinvestoinnin. Ja tuo kaikki tapahtui lain kirjaimen ja hengen mukaisessa järjestyksessä.
Juridisesti sillä, kuka kenenkin kanssa asiasta keskusteli ennen tai jälkeen päätöksen, ei ole merkitystä.
Liisa Joronen, tuo Soneran hallituksen jälkiviisas jäsen, yrittää pelastaa olemattoman maineensa liikkeenjohtajana piiloutumalla Markku Talosen selän taakse.
Liisa väittää kysyneensä Markulta, onko ostokselle pääomistajan lupa. Voi hyvät hyssykät. Liisan olisi pitänyt kysyä itseltään, onko tuo investointi liiketaloudellisesti kannattava, mutta paperissa taisi olla liian monta nollaa rouvalle, joten hän päätti äänestää yhden osakkeenomistajan oletettujen halujen mukaisesti.
Tiedoksi Liisalle, että hallituksessa istutaan henkilökohtaisella vastuulla edustamassa tasapuolisesti kaikkia osakkeenomistajia. Niin sanotusti tuleen istutaan omilla housuilla, eikä Talosen tai valtion sylissä. Tässä tapauksessa pitäisi kai sanoa, että tuleen olisi pitänyt istua omalla keltaisella vekkihameella.
Toivottavasti joku Soneran pienosakkeenomistaja haastaa Liisan oikeuteen osakeyhtiölain rikkomisesta ja esittää rouvalle neljän miljardin euron vahingonkorvausvaateen.
Toinen, jolta on mennyt muusit ja vellit keskenään sekaisin on oikeuskansleri Nikula, joka eduskunnan säätämän lain määrittelemän oikeuden sijaan on alkanut toteuttaa keskustapuolueen määrittelemää poliittista oikeutta.
Kuten on käynyt selville, maan hallitus ei ole tehnyt virallista päätöstä Soneran sisäisistä asioista, eikä sellaista ole tehty liikenneministeriössäkään. Joten mitään juridiikkaan perustuvaa tutkittavaa arvoisalla oikeusministerillä ei ole.
Juoruosastolla sen sijaan riittää tutkittavaa, eli kuka puhui ja mitä ja kenelle. Juorujen ja huhupuheiden tutkiminen ja julkistaminen ei kuulu oikeuskanslerin toimenkuvaan. Eli hänellä ei ole tutkittavaa, mutta tuntuu omassa julkisuuden kipeydessään haluavan tutkia mitä tahansa, jonka ansioista saa naamansa television kuvaruutuun.
Vaikka Olli-Pekka Heinonen olisikin keskustellut asioista Talosen tai Relanderin kanssa, niin mitä sitten? Käskyvaltaa Heinosella ei ollut kumpaankaan herraan. Jos joku sitten veti jostain jonkinlaisen johtopäätöksen, siinä kävi kuin suomalaisten naisten kanssa, antavat ymmärtää, mutta eivät ymmärrä antaa.
Keskustapuolue riekkuu eniten Soneran kimpussa, joka tuntui minusta aluksi omituiselta, sillä valtio-omistajan etua tuossa yhtiössä oli laitettu vahtimaan keskustapuoluelainen Pauli Saapunki. Vanha sanonta joka sanoo, että Kepu pettää aina, auttoi minua ymmärtämään syyn tuohon riekkumiseen.
Kysymys ei olekaan Sonerasta, vaan Yleisradiosta. Sen pääjohtaja Arne Wessberg lähtee muutaman vuoden kuluttua eläkkeelle. Sonera-riekkumisella yritetään tuhota Olli-Pekka Heinosen mahdollisuudet Arnen seuraajaksi ja pedata paikkaa radiojohtaja Seppo Härköselle, joka onkin jo palauttanut keskustapuoluelaisen nimityspolitiikan omaan organisaatioonsa.
Ylivahtimestaria korkeampaan virkaan ei nimittäin pääse ilman Kepun jäsenkirjaa.
Yhtä asiaa jään vielä ihmettelemään. Miksi Soneran johdolle annettiin lisää optioita. Minä en ainakaan haluaisi sitouttaa yhtiöön millään tavalla sen talousjohtaja Kim Ignatiusta, joka teki ne kannattavuuslaskelmat, joiden perusteella surullinen Saksan päätös nuijittiin hallituksessa läpi.
Optioiden sijasta olisin enneminkin antamassa kenkää.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nimimerkkikin on UKK:lta kopsattu.
...Ylivahtimestaria korkeampaan virkaan ei nimittäin pääse ilman Kepun jäsenkirjaa...
Voisi olla ihan hyväkin asia, tuo SDP:n puoluekirjavaatimus (K-E Relander) kun käy kun kansalaisille turhan kalliiksi.