Olen nyt vahvasti sitä mieltä, että miehillä on sellainen kaksikerroksinen ajattelu itsestään. (Ja varmaan myös naisilla) Se päällimmäinen kerros on esillä silloin, kun ett oo tutustunut häneen. (Ulkokuori) Mutta kun aikaa kuluu, se ydinosa (millainen hän oikeesti on) tulee esille. Ja kun yrität sanoa, että "sinä toimit noin", niin hän suojautuu sen ylimmäisen kerroksen alle, sillä tavoin millainen hän uskottelee itselleen olevansa. Tämä raapii minua päähän meidän suhteessa. Esimerkki: Hän ei ikinä muista, jos minut pitäis hakea jostakin. Vaikka olis asiasta keskusteltu 20 min aikaisemmin, minun on aina pakko soittaa hänelle. Hän on jo "unohtanut". Ja kun sanon hänelle että "aina teet tämän minulle", hän hiilestyy:"minä olen aina kuskannut sinua, turhaa puhetta"!!! Raivostun niin että melkein pompin kattoon. Miten hän voi hyvällä omallatunnolla väittää ihan muuta, vaikka hän on miljoona kertaa tehnyt tämän saman? Hän suojautuu sen minäkuvan alle, jollainen hän uskoo olevansa, vaikka ei ole? Tiedän kyllä, että tälle asialle on oikein nimikin: passiivisagressiivisuus. Mutt siltikin raapii päähän...
Mieheni omakuva
ja todellisuus
2230
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
mitäs sinä tuosta suotta ressaat. Laita sille tekstari aina _just silloin_ kun sut pitää hakee. Ei sitä voi enää 20 minuutin päästä muistaa, että joku piti jostain hakea. Nimimerkillä jokailtalapsiakuskaavaunohtelija, jolla on muutakin tekemistä ja ennenkaikkea muuta ajattelemista
Ottaa niin penteleesti päähän, kun tietää jo kyytiä kysyessään, että taashan ukko on hukassa...Mistähän sais vaihdettua toiseen...vai onko niillä kaikilla yhtä huono muisti?