Varokaapas

vanhemmat niitä lastenne edesottamuksia näin varsinkin reissaillessanne Joulun aikoihin mummoliinne tai muihin paikkoihin.
Tänään pelastin aivan varmalta kuololta kolme vaahtosammuttajan kokoista pikkumiestä joen jäältä virtauksesta johtuen oli keskeltä ainoastaan riitteessä, mutta lumen petollisesti peittämä. Onnekseen huomasin heidät ja pysäytin ajoni sekä kiirehdin sinne antamaan ohjeita takaisin tulosta. Hetken päästä isänsäkin saapui hengästyneenä paikalle hädissään ja kertoi olleensa kinkunpaistossa, kun kersat olivat kadonneet naapurin pojan kanssa pihalta.
Jumaliste, että tuli mieleen se tragedia siellä Honkajoella toisintoineen. Jään paksuus oli vain kolme cm., joten ei siinä omaa painoani olisi kestänyt.
Vuosi sitten pelastin samoihin aikoihin erään pikkutytön sulasta, mutta silloin oli kyllä kastuttava itsekin, kun ei muitakaan keinoja enää löytynyt. Tyttö ainakin lähetti ainoan saamani joulukortin kiitokseksi.
Varokaa nyt niitä jäitä, ja katselkaa muutenkin kersojenne perään tohinoissanne.
1133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ASIAA!!!!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pkr-1 kirjoitti:

vanhemmat niitä lastenne edesottamuksia näin varsinkin reissaillessanne Joulun aikoihin mummoliinne tai muihin paikkoihin.
Tänään pelastin aivan varmalta kuololta kolme vaahtosammuttajan kokoista pikkumiestä joen jäältä virtauksesta johtuen oli keskeltä ainoastaan riitteessä, mutta lumen petollisesti peittämä. Onnekseen huomasin heidät ja pysäytin ajoni sekä kiirehdin sinne antamaan ohjeita takaisin tulosta. Hetken päästä isänsäkin saapui hengästyneenä paikalle hädissään ja kertoi olleensa kinkunpaistossa, kun kersat olivat kadonneet naapurin pojan kanssa pihalta.
Jumaliste, että tuli mieleen se tragedia siellä Honkajoella toisintoineen. Jään paksuus oli vain kolme cm., joten ei siinä omaa painoani olisi kestänyt.
Vuosi sitten pelastin samoihin aikoihin erään pikkutytön sulasta, mutta silloin oli kyllä kastuttava itsekin, kun ei muitakaan keinoja enää löytynyt. Tyttö ainakin lähetti ainoan saamani joulukortin kiitokseksi.
Varokaa nyt niitä jäitä, ja katselkaa muutenkin kersojenne perään tohinoissanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu