Kemiallisia`?

sinä tuon tiedät??? Ei tuo ole koskaan mikäään salaisuus ollut. Asetarkastajat kävivät tutkimassa Irakissa mitä mahdollisia joukkotuhoaseita sieltä löytyy, ei löytynyt mitään?! Tuskimpa Saddam olisi kaasulla USA:n turvallisuutta uhannut, vaikka sitä olisi löytynytkin. Irak käytti kaasua yhdysvaltain tukemana ja hyväksymänä Iranin vastaisessa sodassa!!!!!!!!!!!!! Eipäs sillloin USA vastustellut???? On oletettu, että juuri tästä syystä Saddam luuli olevan "normaalia" käyttää kaasua kurdeja vastaan! Jospa ottaisit hiukan laajemmin historiasta ja alueen tapahtumista selvää, niin huomaisit että noita mainitsemiasi "viattomia" on muitakin kuin Saddam!

piippolan vaari kirjoitti:

sinä tuon tiedät??? Ei tuo ole koskaan mikäään salaisuus ollut. Asetarkastajat kävivät tutkimassa Irakissa mitä mahdollisia joukkotuhoaseita sieltä löytyy, ei löytynyt mitään?! Tuskimpa Saddam olisi kaasulla USA:n turvallisuutta uhannut, vaikka sitä olisi löytynytkin. Irak käytti kaasua yhdysvaltain tukemana ja hyväksymänä Iranin vastaisessa sodassa!!!!!!!!!!!!! Eipäs sillloin USA vastustellut???? On oletettu, että juuri tästä syystä Saddam luuli olevan "normaalia" käyttää kaasua kurdeja vastaan! Jospa ottaisit hiukan laajemmin historiasta ja alueen tapahtumista selvää, niin huomaisit että noita mainitsemiasi "viattomia" on muitakin kuin Saddam!

Sinappikaasu luokitellaan kemialliseksi aseeksi. Ja noilla kaasuilla mistä nyt puhutaan ei USA:lla ole mitään tekemistä. Koetahan selventää mihinkä noita käyrtettiin?

Jankutat kirjoitti:

Sinappikaasu luokitellaan kemialliseksi aseeksi. Ja noilla kaasuilla mistä nyt puhutaan ei USA:lla ole mitään tekemistä. Koetahan selventää mihinkä noita käyrtettiin?

mennyt jakeluun?? Esitin asian ehkä huonosti? yritetään uudelleen! Irak käytti jo Iranin vastaisessa sodassa kemiallisia aseita yhdysvaltain hyväksymänä! Tästä USA tietenkin oletti Irakilla edelleenkin olevan kemiallisia aseita, mutta tarkastuksissa ei niitä löytynyt!!!

piippolan vaari kirjoitti:

mennyt jakeluun?? Esitin asian ehkä huonosti? yritetään uudelleen! Irak käytti jo Iranin vastaisessa sodassa kemiallisia aseita yhdysvaltain hyväksymänä! Tästä USA tietenkin oletti Irakilla edelleenkin olevan kemiallisia aseita, mutta tarkastuksissa ei niitä löytynyt!!!

Siis piippola sun kirjotuksestasi saa sen käsityksen että vain ja ainoastaan USA anto Saddamille noi kemialliset aineet. Nyt kuitenkin joku Hollantilainen on jaellut niitä myös. Yritä nyt vähä kirjottaa tostakin, vai onko sekin naamioitunut USA:laiseksi. Varmaan saa hyvän korvauksen 15 vuoden vankeudesta USA:lta

piippolan vaari kirjoitti:

mennyt jakeluun?? Esitin asian ehkä huonosti? yritetään uudelleen! Irak käytti jo Iranin vastaisessa sodassa kemiallisia aseita yhdysvaltain hyväksymänä! Tästä USA tietenkin oletti Irakilla edelleenkin olevan kemiallisia aseita, mutta tarkastuksissa ei niitä löytynyt!!!

Piippola oot takuulla yksi joka täällä väitti aikanaan että ei Saddamilla ole kemiallisia aseita. Nyt ilmenee että niitä on sinne jakanut muutkin kuin USA. Sä et kuitenkaan tunnu tietävän kuin tosta USA:jakelusta vain. Mitenkä on mahdollista? vai ootko Uuno Turhapuro, joka vihaa vain USA:ta ja näkee vain sen teot?

Jeremias kirjoitti:

Piippola oot takuulla yksi joka täällä väitti aikanaan että ei Saddamilla ole kemiallisia aseita. Nyt ilmenee että niitä on sinne jakanut muutkin kuin USA. Sä et kuitenkaan tunnu tietävän kuin tosta USA:jakelusta vain. Mitenkä on mahdollista? vai ootko Uuno Turhapuro, joka vihaa vain USA:ta ja näkee vain sen teot?

"lukea rivien välistä", en ole maininnut, enkä omasta mielestäni edes vihjaissut vain USA:n toimittaneen Irakille kemiallisia aseita!

ei niinkään kurdien kaasuttamiseen, vaan kemiallisten aseiden olemassaoloon ja USA:n tukeen Irakille Iranin vastaisessa sodassa,
Lainaus: 2.3 Yhdysvaltojen ja Irakin suhteet ennen Kuwaitin kriisiä

Irakin ja Yhdysvaltojen suhteiden perusta Kuwaitin kriisiä edeltävällä kaudella oli syntynyt 1970- ja 1980-lukujen taitteessa. Vuonna 1979 Yhdysvallat menetti vanhan liittolaisensa Iranin maassa tapahtuneen islamilaisen vallankumouksen jälkeen. Vastoinkäymistä on verrattu jopa Vietnamin sodan tappioon. Oli kysymys suuren luokan epäonnistumisesta: ensiksikin Yhdysvallat oli menettänyt vahvan liittolaisen ja toiseksi koko Persianlahden alue, strategisesti tärkeine öljyvaroineen, oli joutunut radikaalin islamin uhan alle. Lisäksi kylmä sota oli edelleen kesken ja Yhdysvaltain vastoinkäymiset näyttivät lisäävän Neuvostoliiton vaikutusmahdollisuuksia Lähi-idässä. Jimmy Carterin hallinto oli epätoivoisessa tilanteessa, koska keskustiedustelupalvelu CIA ei ollut onnistunut ennakoimaan tulevaa kumousta. Näin ollen Jimmy Carterin tehtäväksi jäi turvata Persianlahden alue – hintaan mihin hyvänsä – islamilaisen vallankumouksen vaarasta. (41.)

Voimatasapainon muututtua Saddam Hussein yritti täyttää voimatyhjiötä, jolloin Irakin ja Yhdysvaltojen intressit näyttivät kohtaavan. Shaahin kukistuminen tarjosi Saddam Husseinille mahdollisuuden solmia liiton lännen kanssa ja tähän tilaisuuteen hän myös tarttui. Irak oli vielä 1970-luvulla luokiteltu lännen viholliseksi ja sen katsottiin kuuluneen Neuvostoliiton etupiiriin ja olevan Persianlahden valtioille uhka, jota Yhdysvaltain tukema Iran pyrki tasapainottamaan. Vuosina 1977-1979 Irak kävi propagandasotaa Egyptiä vastaan, koska maa neuvotteli rauhasta Israelin kanssa. Irak tuki avoimesti arabiterroristeja, minkä vuoksi Yhdysvallat sijoitti maan terrorismia tukevien maiden listalle. Irak oli kuitenkin puhdistanut 1970-luvulla kommunisteja hallinnostaan. Lisäksi Egyptin asema johtavana arabimaana oli heikentynyt Israelin kanssa solmitun rauhansopimuksen jälkeen, sillä muut arabimaat olivat asettaneet Egyptin taloussaartoon. Näin ollen Irakilla oli siis täysi mahdollisuus tulla alueen mahtavimmaksi valtioksi. (42.)

Irakin lopullista siirtymistä lännen, ja siis ennen kaikkea Yhdysvaltojen, leiriin auttoi alueen ulkopoliittisen tilanteen merkittävä kiristyminen vuosina 1979 ja 1980. Kylmä sota syveni Neuvostoliiton hyökättyä Afganistaniin, kun maa sitä ennen oli osoittanut avointa tukeaan iranilaisille. Irak hyökkäsi puolestaan Iraniin syyskuussa 1980. Tällöin länsi puuttui tapahtumien kulkuun ja vesitti YK:ssa Irakin toimet voimakkain sanoin tuomitsevan päätöslauselman. Saddam Husseinille tämä saattoi merkitä hyökkäystoimien hyväksymistä lännen taholta. (43.)Näiden toimien voidaan katsoa olevan ensimmäisiä voimakkaita merkkejä Saddam Husseinille, että hänen kansainvälisiä sääntöjä rikkovat toimensa tultaisiin sallimaan, jos ne eivät uhkaisi Yhdysvaltojen kansallisia etuja. Tämän arvion virheellisyydellä näyttää myöhemmin olleen vaikutusta Kuwaitin miehitystä edeltäviin tapahtumiin.

Iranin vastaisen sodan alku kaipaa silti hieman lisäselvitystä. Yleisesti ottaen on annettu ymmärtää, että Saddam Hussein aloitti Iranin vastaisen sodan puhtaasti itsekkäistä syistä. Esimerkiksi sekä Time että Newsweek katsoivat, että Saddam Hussein ryhtyi Iranin vastaiseen sotaan, koska halusi kasvattaa vaikutusvaltaansa Persianlahden alueella. Lehdet kirjoittavat tästä kuin kysymyksessä olisi itsestään selvä tosiasia. (44.)KARSHin ja RAUTSIn mukaan Saddam Husseinille sota ei ehkä sittenkään ollut hänelle mikään mieluisa vaihtoehto. Vuosina 1979-1980 nousseiden öljyn hintojen ansiosta Irakin talous kukoisti ja Saddam Hussein yritti ainakin aluksi luoda korrekteja suhteita naapuriinsa. Iran sen sijaan halusi syrjäyttää hänet. Irakin väestöstä 60% oli shiiamuslimeja, jotka olivat selvänä enemmistönä Iranin puolella ja siksi Iran tuki shiiojen sissitoimintaa Irakissa. Shiiojen vastarintaliike oli kurdien tavoin jo pitkään vastustaneet baath-hallintoa ja vastarinnan tukahduttamisyritykset olivat epäonnistuneet. Shiiakapinallisten suoritettua maassa laajan pommikampanjan Saddam Hussein kallistui sodan kannalle. Eli KARSHin ja RAUTSIn mukaan pelko pikemminkin kuin ahneus ajoi Saddamin voimankäyttöön. Heidän mielestään sodan huono eteneminen ja pitkittyminen johtuivat Saddam Husseinin epävarmasta sodanjohdosta ja siitä, että sodalla ei ollut Irakin kannalta mitään selkeitä päämääriä.(45.) Tätä näkemystä tukee myös Irakin syyskuussa YK:ssa esittämät syytökset Iranin kasvaneesta aggressiivisesta politiikasta Irakia kohtaan. (46.)

Keskeinen tekijä Irakin merkityksen kasvamisessa Yhdysvaltojen kannalta oli epäilemättä Saddam Husseinin kyvy hyödyntää lännen pelkoja ja uhkakuvia. Hänen onnistui saamaan Yhdysvaltojen tuen sotaponnisteluilleen. Sotaonnen käännyttyä vuonna 1982 Irakin kannalta epäedulliseen suuntaan, Washingtonissa päätettiin että Irakille annettaisiin tukea aseiden ja rahan muodossa. Irak oli yhä terrorismia tukevien maiden listalla, mutta helmikuussa 1982 ulkoministeriö, kysymättä ensin lupaa kongressilta, siirsi kaikessa hiljaisuudessa maan pois listalta. Lisäksi amerikkalaiset saivat aikaan sopimuksen, jolla Irak lakkasi aktiivisesti tukemasta terroristiryhmiä. (47.)Yhdysvaltojen poliittiset epäonnistumiset Libanonissa johtivat entistä syvempään Irakin tukemiseen. Ihmisoikeusjärjestöjen raportit ja maan opposition varoitukset työnnettiin varovaisesti syrjään ja vuonna 1984 Reaganin hallinto solmi diplomaattisuhteet Irakin kanssa. Tässä vaiheessa maiden välinen sotilaallinen yhteistyö oli jo hyvin läheistä ja vuoteen 1987 mennessä maat olivat tosiasiassa liittolaissuhteessa. Yhdysvaltain sotilastiedustelu tarjosi esimerkiksi vuonna 1986 satelliittikuvia Iranin joukkojen keskityksistä, jotka myöhemmin osoittautuivat Irakin sotamenestyksen kannalta erittäin arvokkaiksi. (48.)

Irakin onnistui lisäksi vetää Yhdysvallat mukaan itse konfliktiin. Toukokuussa 1987 yksinäinen irakilainen hävittäjä oli hyökännyt rutiinimatkalla ollutta USS Sharkia vastaan ja vaurioittanut pahoin alusta. Irak selitti tapauksen vahingoksi ja Yhdysvallat hyväksyi selityksen. Pommituksen seurauksena Yhdysvaltojen sotilaallinen läsnäolo Persianlahdella lisääntyi. Sotilaallisesti Yhdysvallat jatkoi Irakin tukemista: maalle tarjottiin myös länsimaista teknologiaa ja Saudi-Arabiassa sijainneiden AWACS-koneiden ilmavalvontaa. Lisäksi kuwaitilaiset sallivat Irakin käyttää satamiaan, mikä oli huollon kannalta ratkaisevan tärkeää. Kuwait antoi myös Irakin ilmavoimien käyttää alueensa ilmatilaa. Iranin taloudellinen ja sotilaallinen tilanne alkoi tämän vuoksi ratkaisevasti heikentyä. Irakin ohjuksista oltiin kehitelty parannettuja versioita, jotka pystyivät iskemään Iranin kaupunkeihin. Vuoden 1988 puolella taistelut kääntyivät voitolliseksi Irakille ja sen onnistui vapauttaa Faon niemimaa. DARWISHin ja ALEXANDERin arvion mukaan menestys ei kuitenkaan johtunut Irakin sotilaallisesta kyvykkyydestä, vaan egyptiläisten ja amerikkalaisten tarjoamasta avusta. (49.)

Yhdysvallat ei poliittista syistä siis ottanut tarpeeksi voimakasta kantaa Irakin ihmisoikeusrikkomuksiin. Tämän ongelman tunnetuimpia esimerkkejä oli välinpitämätön suhtautuminen Irakin kemialliseen sodankäyntiin kurdiväestöä kohtaan vuonna 1988. Maaliskuussa 1988 tapahtui erittäin kuuluisaksi muodostunut kemiallisin asein suoritettu pommitus Halabjanin kaupunkia vastaan, mikä tappoi ehkä 5000 kurdisiviiliä. Kemiallisten aseiden käyttö tuli julkisuuteen juuri kun YK:n pääsihteeri Javier Perez de Cuéllar oli Genevessä keskittynyt Irakin ja Iranin välisiin rauhanneuvotteluihin. (50.)Näistä taustoista katsoen on ymmärrettävää ettei olisi ollut lännen etujen mukaista, jos neuvottelut olisivat katkenneet. Yhdysvallat oli jo tässä vaiheessa uhrannut valtavasti rahaa ja voimia kriisin hoitoon, joten jossain määrin kysymys on täytynyt olla myös taloudellisista eduista.

Taloudellisten seikkojen on täytynyt vaikuttaa myös siihen, miten tapahtuneeseen suhtauduttiin myöhemmässä vaiheessa. Syyskuussa 1988 senaatti lähetti edustajiaan paikan päälle. He löysivät heti runsaasti todisteita kemiallisten aseiden käytöstä siviilejä kohtaan. Heidän raportissaan varoitettiin Yhdysvaltojen liian kevyestä suhtautumisesta Irakin kemiallisiin sodankäyntiä. Irak oli tulkinnut pystyvänsä huoletta käyttämään kemiallisia aseita kurdeja vastaan todennäköisesti siksi, että Iranin vastaisessa sodassa niiden käyttö ei ollut herättänyt vastustusta. Raportin seurauksena Irakia vastaan tähdättiin lakialoite, joka olisi asettanut voimaan pakotteita. Lakialoite kuitenkin hyllytettiin. Epäilemättä taloudellisten etujen lisäksi myös Yhdysvaltain lähestyvät presidentinvaalit vaikuttivat lain hautaamiseen: Reaganin hallinto halusi varmistaa George Bushin vaalivoiton, eikä poliittinen kriisi sopinut republikaanien vaalisuunnitelmiin. Washington halusi myös edelleen jatkaa hyvien poliittisten suhteiden luomista Irakiin. (51.)

Yllättävintä suhtautumisessa kemialliseen sodankäyntiin oli, että ainoastaan lännen tiedotusvälineet tuomitsivat hyökkäyksen voimakkaasti. Arabilehdet joko unohtivat aiheen kokonaan tai julkaisivat kurdien vastaisia artikkeleita. Kuwaitin lehdistö oli, yllättävää kyllä, yksi innokkaimpia Irakin politiikan kannattajia. (52.)

Arabien suhtautumisella on varmasti yhteytensä kurdien huonoon asemaan Lähi-idän kansojen keskuudessa. Toisaalta esimerkiksi Kuwaitin kohdalla Irakin menestyksekäs sota Irania vastaan on tulkittavissa oman puolivirallisen liittolaisen poliittiseksi myötäilyksi. Tässä suhteessa Timen ja Newsweekin asenteet eroavat ratkaisevalla tavalla hallituksen myötäilevästä politiikasta. Kurdeja vastaan käydystä kemiallisesta sodankäynnistä tuli jo alkuvuodesta 1990 lehdissä malliesimerkki, johon vedottiin lähes jokaisessa Saddam Husseinia käsittelevässä artikkelissa. (53.)

On mahdollista, että Yhdysvaltojen Irakia myötäilevää politiikkaa syvensi vielä maata hallitsevan baath-puolueen pyrkimys esittää Irak maltillisena arabimaana.

jatkoa löytyy täältä mistä edellinenkin lainaus on: http://www.hum.utu.fi/historia/yh/opinnaytteet/petsaari/2.html

piippolan vaari kirjoitti:

ei niinkään kurdien kaasuttamiseen, vaan kemiallisten aseiden olemassaoloon ja USA:n tukeen Irakille Iranin vastaisessa sodassa,
Lainaus: 2.3 Yhdysvaltojen ja Irakin suhteet ennen Kuwaitin kriisiä

Irakin ja Yhdysvaltojen suhteiden perusta Kuwaitin kriisiä edeltävällä kaudella oli syntynyt 1970- ja 1980-lukujen taitteessa. Vuonna 1979 Yhdysvallat menetti vanhan liittolaisensa Iranin maassa tapahtuneen islamilaisen vallankumouksen jälkeen. Vastoinkäymistä on verrattu jopa Vietnamin sodan tappioon. Oli kysymys suuren luokan epäonnistumisesta: ensiksikin Yhdysvallat oli menettänyt vahvan liittolaisen ja toiseksi koko Persianlahden alue, strategisesti tärkeine öljyvaroineen, oli joutunut radikaalin islamin uhan alle. Lisäksi kylmä sota oli edelleen kesken ja Yhdysvaltain vastoinkäymiset näyttivät lisäävän Neuvostoliiton vaikutusmahdollisuuksia Lähi-idässä. Jimmy Carterin hallinto oli epätoivoisessa tilanteessa, koska keskustiedustelupalvelu CIA ei ollut onnistunut ennakoimaan tulevaa kumousta. Näin ollen Jimmy Carterin tehtäväksi jäi turvata Persianlahden alue – hintaan mihin hyvänsä – islamilaisen vallankumouksen vaarasta. (41.)

Voimatasapainon muututtua Saddam Hussein yritti täyttää voimatyhjiötä, jolloin Irakin ja Yhdysvaltojen intressit näyttivät kohtaavan. Shaahin kukistuminen tarjosi Saddam Husseinille mahdollisuuden solmia liiton lännen kanssa ja tähän tilaisuuteen hän myös tarttui. Irak oli vielä 1970-luvulla luokiteltu lännen viholliseksi ja sen katsottiin kuuluneen Neuvostoliiton etupiiriin ja olevan Persianlahden valtioille uhka, jota Yhdysvaltain tukema Iran pyrki tasapainottamaan. Vuosina 1977-1979 Irak kävi propagandasotaa Egyptiä vastaan, koska maa neuvotteli rauhasta Israelin kanssa. Irak tuki avoimesti arabiterroristeja, minkä vuoksi Yhdysvallat sijoitti maan terrorismia tukevien maiden listalle. Irak oli kuitenkin puhdistanut 1970-luvulla kommunisteja hallinnostaan. Lisäksi Egyptin asema johtavana arabimaana oli heikentynyt Israelin kanssa solmitun rauhansopimuksen jälkeen, sillä muut arabimaat olivat asettaneet Egyptin taloussaartoon. Näin ollen Irakilla oli siis täysi mahdollisuus tulla alueen mahtavimmaksi valtioksi. (42.)

Irakin lopullista siirtymistä lännen, ja siis ennen kaikkea Yhdysvaltojen, leiriin auttoi alueen ulkopoliittisen tilanteen merkittävä kiristyminen vuosina 1979 ja 1980. Kylmä sota syveni Neuvostoliiton hyökättyä Afganistaniin, kun maa sitä ennen oli osoittanut avointa tukeaan iranilaisille. Irak hyökkäsi puolestaan Iraniin syyskuussa 1980. Tällöin länsi puuttui tapahtumien kulkuun ja vesitti YK:ssa Irakin toimet voimakkain sanoin tuomitsevan päätöslauselman. Saddam Husseinille tämä saattoi merkitä hyökkäystoimien hyväksymistä lännen taholta. (43.)Näiden toimien voidaan katsoa olevan ensimmäisiä voimakkaita merkkejä Saddam Husseinille, että hänen kansainvälisiä sääntöjä rikkovat toimensa tultaisiin sallimaan, jos ne eivät uhkaisi Yhdysvaltojen kansallisia etuja. Tämän arvion virheellisyydellä näyttää myöhemmin olleen vaikutusta Kuwaitin miehitystä edeltäviin tapahtumiin.

Iranin vastaisen sodan alku kaipaa silti hieman lisäselvitystä. Yleisesti ottaen on annettu ymmärtää, että Saddam Hussein aloitti Iranin vastaisen sodan puhtaasti itsekkäistä syistä. Esimerkiksi sekä Time että Newsweek katsoivat, että Saddam Hussein ryhtyi Iranin vastaiseen sotaan, koska halusi kasvattaa vaikutusvaltaansa Persianlahden alueella. Lehdet kirjoittavat tästä kuin kysymyksessä olisi itsestään selvä tosiasia. (44.)KARSHin ja RAUTSIn mukaan Saddam Husseinille sota ei ehkä sittenkään ollut hänelle mikään mieluisa vaihtoehto. Vuosina 1979-1980 nousseiden öljyn hintojen ansiosta Irakin talous kukoisti ja Saddam Hussein yritti ainakin aluksi luoda korrekteja suhteita naapuriinsa. Iran sen sijaan halusi syrjäyttää hänet. Irakin väestöstä 60% oli shiiamuslimeja, jotka olivat selvänä enemmistönä Iranin puolella ja siksi Iran tuki shiiojen sissitoimintaa Irakissa. Shiiojen vastarintaliike oli kurdien tavoin jo pitkään vastustaneet baath-hallintoa ja vastarinnan tukahduttamisyritykset olivat epäonnistuneet. Shiiakapinallisten suoritettua maassa laajan pommikampanjan Saddam Hussein kallistui sodan kannalle. Eli KARSHin ja RAUTSIn mukaan pelko pikemminkin kuin ahneus ajoi Saddamin voimankäyttöön. Heidän mielestään sodan huono eteneminen ja pitkittyminen johtuivat Saddam Husseinin epävarmasta sodanjohdosta ja siitä, että sodalla ei ollut Irakin kannalta mitään selkeitä päämääriä.(45.) Tätä näkemystä tukee myös Irakin syyskuussa YK:ssa esittämät syytökset Iranin kasvaneesta aggressiivisesta politiikasta Irakia kohtaan. (46.)

Keskeinen tekijä Irakin merkityksen kasvamisessa Yhdysvaltojen kannalta oli epäilemättä Saddam Husseinin kyvy hyödyntää lännen pelkoja ja uhkakuvia. Hänen onnistui saamaan Yhdysvaltojen tuen sotaponnisteluilleen. Sotaonnen käännyttyä vuonna 1982 Irakin kannalta epäedulliseen suuntaan, Washingtonissa päätettiin että Irakille annettaisiin tukea aseiden ja rahan muodossa. Irak oli yhä terrorismia tukevien maiden listalla, mutta helmikuussa 1982 ulkoministeriö, kysymättä ensin lupaa kongressilta, siirsi kaikessa hiljaisuudessa maan pois listalta. Lisäksi amerikkalaiset saivat aikaan sopimuksen, jolla Irak lakkasi aktiivisesti tukemasta terroristiryhmiä. (47.)Yhdysvaltojen poliittiset epäonnistumiset Libanonissa johtivat entistä syvempään Irakin tukemiseen. Ihmisoikeusjärjestöjen raportit ja maan opposition varoitukset työnnettiin varovaisesti syrjään ja vuonna 1984 Reaganin hallinto solmi diplomaattisuhteet Irakin kanssa. Tässä vaiheessa maiden välinen sotilaallinen yhteistyö oli jo hyvin läheistä ja vuoteen 1987 mennessä maat olivat tosiasiassa liittolaissuhteessa. Yhdysvaltain sotilastiedustelu tarjosi esimerkiksi vuonna 1986 satelliittikuvia Iranin joukkojen keskityksistä, jotka myöhemmin osoittautuivat Irakin sotamenestyksen kannalta erittäin arvokkaiksi. (48.)

Irakin onnistui lisäksi vetää Yhdysvallat mukaan itse konfliktiin. Toukokuussa 1987 yksinäinen irakilainen hävittäjä oli hyökännyt rutiinimatkalla ollutta USS Sharkia vastaan ja vaurioittanut pahoin alusta. Irak selitti tapauksen vahingoksi ja Yhdysvallat hyväksyi selityksen. Pommituksen seurauksena Yhdysvaltojen sotilaallinen läsnäolo Persianlahdella lisääntyi. Sotilaallisesti Yhdysvallat jatkoi Irakin tukemista: maalle tarjottiin myös länsimaista teknologiaa ja Saudi-Arabiassa sijainneiden AWACS-koneiden ilmavalvontaa. Lisäksi kuwaitilaiset sallivat Irakin käyttää satamiaan, mikä oli huollon kannalta ratkaisevan tärkeää. Kuwait antoi myös Irakin ilmavoimien käyttää alueensa ilmatilaa. Iranin taloudellinen ja sotilaallinen tilanne alkoi tämän vuoksi ratkaisevasti heikentyä. Irakin ohjuksista oltiin kehitelty parannettuja versioita, jotka pystyivät iskemään Iranin kaupunkeihin. Vuoden 1988 puolella taistelut kääntyivät voitolliseksi Irakille ja sen onnistui vapauttaa Faon niemimaa. DARWISHin ja ALEXANDERin arvion mukaan menestys ei kuitenkaan johtunut Irakin sotilaallisesta kyvykkyydestä, vaan egyptiläisten ja amerikkalaisten tarjoamasta avusta. (49.)

Yhdysvallat ei poliittista syistä siis ottanut tarpeeksi voimakasta kantaa Irakin ihmisoikeusrikkomuksiin. Tämän ongelman tunnetuimpia esimerkkejä oli välinpitämätön suhtautuminen Irakin kemialliseen sodankäyntiin kurdiväestöä kohtaan vuonna 1988. Maaliskuussa 1988 tapahtui erittäin kuuluisaksi muodostunut kemiallisin asein suoritettu pommitus Halabjanin kaupunkia vastaan, mikä tappoi ehkä 5000 kurdisiviiliä. Kemiallisten aseiden käyttö tuli julkisuuteen juuri kun YK:n pääsihteeri Javier Perez de Cuéllar oli Genevessä keskittynyt Irakin ja Iranin välisiin rauhanneuvotteluihin. (50.)Näistä taustoista katsoen on ymmärrettävää ettei olisi ollut lännen etujen mukaista, jos neuvottelut olisivat katkenneet. Yhdysvallat oli jo tässä vaiheessa uhrannut valtavasti rahaa ja voimia kriisin hoitoon, joten jossain määrin kysymys on täytynyt olla myös taloudellisista eduista.

Taloudellisten seikkojen on täytynyt vaikuttaa myös siihen, miten tapahtuneeseen suhtauduttiin myöhemmässä vaiheessa. Syyskuussa 1988 senaatti lähetti edustajiaan paikan päälle. He löysivät heti runsaasti todisteita kemiallisten aseiden käytöstä siviilejä kohtaan. Heidän raportissaan varoitettiin Yhdysvaltojen liian kevyestä suhtautumisesta Irakin kemiallisiin sodankäyntiä. Irak oli tulkinnut pystyvänsä huoletta käyttämään kemiallisia aseita kurdeja vastaan todennäköisesti siksi, että Iranin vastaisessa sodassa niiden käyttö ei ollut herättänyt vastustusta. Raportin seurauksena Irakia vastaan tähdättiin lakialoite, joka olisi asettanut voimaan pakotteita. Lakialoite kuitenkin hyllytettiin. Epäilemättä taloudellisten etujen lisäksi myös Yhdysvaltain lähestyvät presidentinvaalit vaikuttivat lain hautaamiseen: Reaganin hallinto halusi varmistaa George Bushin vaalivoiton, eikä poliittinen kriisi sopinut republikaanien vaalisuunnitelmiin. Washington halusi myös edelleen jatkaa hyvien poliittisten suhteiden luomista Irakiin. (51.)

Yllättävintä suhtautumisessa kemialliseen sodankäyntiin oli, että ainoastaan lännen tiedotusvälineet tuomitsivat hyökkäyksen voimakkaasti. Arabilehdet joko unohtivat aiheen kokonaan tai julkaisivat kurdien vastaisia artikkeleita. Kuwaitin lehdistö oli, yllättävää kyllä, yksi innokkaimpia Irakin politiikan kannattajia. (52.)

Arabien suhtautumisella on varmasti yhteytensä kurdien huonoon asemaan Lähi-idän kansojen keskuudessa. Toisaalta esimerkiksi Kuwaitin kohdalla Irakin menestyksekäs sota Irania vastaan on tulkittavissa oman puolivirallisen liittolaisen poliittiseksi myötäilyksi. Tässä suhteessa Timen ja Newsweekin asenteet eroavat ratkaisevalla tavalla hallituksen myötäilevästä politiikasta. Kurdeja vastaan käydystä kemiallisesta sodankäynnistä tuli jo alkuvuodesta 1990 lehdissä malliesimerkki, johon vedottiin lähes jokaisessa Saddam Husseinia käsittelevässä artikkelissa. (53.)

On mahdollista, että Yhdysvaltojen Irakia myötäilevää politiikkaa syvensi vielä maata hallitsevan baath-puolueen pyrkimys esittää Irak maltillisena arabimaana.

jatkoa löytyy täältä mistä edellinenkin lainaus on: http://www.hum.utu.fi/historia/yh/opinnaytteet/petsaari/2.html

Et sä tossa kerro mitään noista muista jotka toimitti kaasuja Saddamille. Vai oliko tuo Hollantilaisen käry sulle yllätys. Siis oli muita ja sä et tiedä muista kuin USA:sta. Eikö sustakin ole aika ihmeellistä?

piippolalle kirjoitti:

Et sä tossa kerro mitään noista muista jotka toimitti kaasuja Saddamille. Vai oliko tuo Hollantilaisen käry sulle yllätys. Siis oli muita ja sä et tiedä muista kuin USA:sta. Eikö sustakin ole aika ihmeellistä?

enpä todellakaan tiedä kuka itseasiassa toimitti mitäkin??? Kaikkihan myy kaikille, eikö niin. Irakillakin oli käytössä aseita jenkkilästä ja myös Venäjältä (tai oikeastaan neuvostoliitosta)! Totesin vaan, että amerikkalaiset hyväksyivät kemiallisten aseiden käytön Irania vastaan (koska olivat tukemassa Irakia sodassa). Tarkoitin tällä USA:n olleen "kaksinaamainen" niinkuin aina! Kaasunkäyttö sopi silloin kun se edisti myös heidän omia pyrkimyksiään alueella, niinkuin nyt fallujah´n tapauksessa valkoisen fosforin käyttö! (en ole aivan varma oliko se sitä, korjatkaa jos olen väärässä).