inhoan

kaikilla on hauskaa ja ihmisiä ympärillä, mutta mulla ei ole.Ryyppään tänään kotona, huomen aamuna pubiin iltaan asti ja joulupäivänä myös.Onneksi baarit ovat nykyään auki jouluna.En haluaisi, et asia ovat näin, ne vaan nyt on.Olkaa kaikki perheen kanssa joulu viettävät onnellisia.T:Makke
10330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

inhoan joulua. Vaikka perhe olisi
ympärillä... Ei se joulu enää samaa
ole kuin joskus ennen.
Olet samassa tilanteessa kuin minä
joskus, kun asuin hesassa. Junalippu oli valmiina että lähdet koto puoleen viettämään joulua, mutta veljeni soittikin ovi kelloa, päällä syys vaatteet ja jalassa kumikengät. Kädessä hätäisesti otetut vaatteet ja paperit muovikassissa. Jouluksi en ollut varannut mitään ruokaa, kska olin lähdössä Pohjois-Karjalaan. Siinä vietimme joulua TV:tä katsellen ja kun jauhoja oli, teimme suurimpaan nälkäämme leivänkakkaroita, että ei niin nälkä olisi. Illalla kävelimme hesan keskustaan (5km). Ja oli ikävä kaikkia läheisiä. Nyt veljeni on jo vainaa, kun ei jaksanut tätä elämää. Aina näin jouluna tulee niin helkatin ikävä sitä ihmistä.

Äänestä

Kaikki ei ees vietä joulua. Minäkin yksin, vaikk monta lasta oon maailmaan laittanut. Jokainen siell, miss on hauskaa ja ystävii. Minä en joutanut hankkimaan ystäviä, kun oli niin paljon työtä lasten kans. Nyt oon sitt yksin, kun lapset isoi jo. Ei kannata ryypätä, ja pitää muistaa olla hyvä ja armollinen itselle: olet lähin lähimmäisesi, tee elämästäsi onnellinen: minäkin yritän. Tsemppiä =)

Äänestä

jopa täältä huuhaalta löytyy ihmisiä jotka esittävät että hienoa olla yksin jouluna mutta syvällä sydämmessään ovat surullisia ja miettivät miksi on näin.joulu menee alkoholia ottamalla ja huuhaalla esittäen iloista.
hyvää joulua kuitenkin sinulle ja onneksi sinulla jotain seuraa on edes siellä baarissa.

Äänestä
  • yksin olemisessa on? Me ihmiset ollaan loppujen lopuksi aina yksin omien ajatustemme kanssa.
    Ja joulu.... Ajatteles kuin pienen hetken se kestää.

    Äänestä

  • yksitypy kirjoitti:

    yksin olemisessa on? Me ihmiset ollaan loppujen lopuksi aina yksin omien ajatustemme kanssa.
    Ja joulu.... Ajatteles kuin pienen hetken se kestää.

    Ihanan kauniisti kirjoitit.Kiitos kauniista sanoista, hyvää joulua sinulle, nyt taksi odottaa pihalla ja sammutan tään laina koneen. Halalaus kaunis sinulle nimimerkki yksitypy.Love yoy.

    Äänestä

  • yksitypy kirjoitti:

    yksin olemisessa on? Me ihmiset ollaan loppujen lopuksi aina yksin omien ajatustemme kanssa.
    Ja joulu.... Ajatteles kuin pienen hetken se kestää.

    Vietän nyt elämäni ensimmäisen joulun (uskokaa tai älkää, vasta nyt 31-vuotiaana) yksin. Kaikki aikaisemmat joulut olen röhnöttänyt äitini valmistaman pöydän ääressä, mutta tänä vuonna me lapset olemme jo niin eri puolilla Suomea, että ei kannata Joulun takia hakeutua yhteen.

    Mutta me olemmekin ajattelevainen (lue=kyyninen) perhe, me kokoonnuimme yhteen ja söimme jouluaterian jo pari viikkoa sitten. Silloin vietettiin siskonpojan ristiäisiä (sisko asuu Keski-Suomessa) joihin tulimme koko porukalla. Äiti on suhteellisen uskonnollinen ihminen, mutta käytännöllisyys on hänelle kuitenkin tärkeintä. Siksi vietimme perinteisen "Vainaiden kokoontumisajon", siis jouluaterian, siinä samassa hässäkässä.

    Nyt varsinaisena jouluna olemme kukin tahoillamme ja minä ainakin olen tyytyväinen. Ensimmäinen joulu kun saa istua kaikessa rauhassa kotona kalsareisillaan. Se perinteinen kokoontuminenhan on kuitenkin lähinnä sellainen sanaton pakko josta äitikin haluaisi eroon. Isäni ei ole kyseisiin tilaisuuksiin osallistunut 20 vuotta sitten tapahtuneen avioeron jälkeen ja äidin "uusi" mies (sentään jo 12 vuotta naimisissa olleet, ei kovinkaan uusi siis...) varmasti palaa halusta päästä meistä penskoista eroon hehe...

    Äänestä

mulla on kato kokemusta siitä et siirrä pahaolo huomiseen ,mut oikein hyvää ja rauhallista joulua sulle

Äänestä

Sinulle jokatapauksessa...lämpöä mieleen:o))

Äänestä

KOLMAS NAINEN

[säv. Pesola san. Hanhiniemi sov. Pesola-Hanhiniemi-Löyvä-Valkama & Kallioniemi]

Asserin kapakkaan
sinut vien
jos lähdet vaan
keppanaa nauttimaan
tupakkaa otan mukaan pari toppaa
sillä siellä se on kalliimpaa

Asserin kapakkaan
vie miehen tie
pöytään nojaamaan
vaikken tahtoiskaan
täältä minut noutaa saat
yö laskeutuu
janottaa kuivaa suu
mutta keppanalla kaikki kirkastuu

Asserin kapakkaan
sinut vien juhlimaan
on ilta lauantai
se on meidän kolmen vain
tilin eilen käteen sain
joo tilin sain ja pullon hain
tämä ilta kuluu loiventain

Äänestä

jouluhulinasta yhtään ja olen monet kerrat sitä yksin kaikessa rauhassa viettänyt. Ei ole silti ikinä tarvinnut joulua ryypäten viettää. Asennoitumiskysymys ilmeisesti.
Hyvät joulut kaikille, missä ja miten sen sitten vietättekin!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


joulua, kirjoitti:

kaikilla on hauskaa ja ihmisiä ympärillä, mutta mulla ei ole.Ryyppään tänään kotona, huomen aamuna pubiin iltaan asti ja joulupäivänä myös.Onneksi baarit ovat nykyään auki jouluna.En haluaisi, et asia ovat näin, ne vaan nyt on.Olkaa kaikki perheen kanssa joulu viettävät onnellisia.T:Makke

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu