Koiramaista

"Meidän asemamme on kaikkein huonoin", murisi Musti salaisessa koirien kokouksessa, jonne kaikki omaa tahtoa vähänkin omaavat koirat olivat saapuneet. "Jopa vessassa käyntiin tarvitaan lupa ihmiseltä. Saamme syödä vasta ihmisen jälkeen ja saamme huonompaa ruokaa, herkkuruuista saamme vain tähteet. Ne saavat nukkua pehmeämmässä pedissä, ja olen kuullut että jotkut koirat eivät saa edes oleilla sisällä kuin eteisessä. Seksi meiltä on kielletty.
Ihminen väittää olevansa koiran pää ja hänen kaikkia
oikkuja pitää totella, muuten se heti tarttuu poskikarvoihin, napittaa suoraan silmiin ja toruu. Ne ovat järjestäneet jopa niin, että kouluissa opetetaan miten ihmistä pitää totella. Ja näitä hyviä tottelijoita sitten niin kehutaan ja ylistetään.
"Mutta minä haluan totella ja miellyttää ihmistäni", uskalsi Rekku sanoa.

"Niin kai, kun sinut on pienestä pitäen siihen opetettu. Varo vain sinäkin, ettet tule raskaaksi ja synnytä äpäriä," jatkoi Musti.
Rekku punastui ja oli hiljaa.

"Lisäksi ihminen on keksinyt nimityksiä, jotka viittaavat koiraan ja ovat negatiivia.On koiranilmaa sekä koiruuksia, mikä viittaisi mukamas viekkauteen, vaikka sellainen on meistä todella kaukana, sanoisinpa että ihminen itse on viekkaampi kuin koira."

Kotimatkan varrella Musti kyykisteli useita kertoja, pissaili moneen kohtaan ajatellen,että onhan meillä näitä samoja ominaisuuksia, kuin joillakin ihmisilläkin.


Pikaisesti kirjoitettu, mutta näenpä tässä joitain yhtymäkohtia asiaan ennen ja vielä tänäkin päivänä, vaikka olemme ihmisiä.

Hauskaa Joulua kaikille!

toivoopi MM
5324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Onhan tuokin, kun ihminen haukkuu toista ihmistä, negaatio koirille. Feministit naukuu..noh, olkoon nyt näin Jouluna.
Mutta osuva juttu vai olitko sen itse keksinyt?

Äänestä

Niinpä. Siksi minä purinkin talutushihnan poikki ja juoksin ja kovaa minkä kaikista neljästä tassustani pääsin.

Äänestä

Ja kiitos vuoden mittaisista koiruuksista! ;)

Äänestä

Hyvin kirjoitettu.

Lisäisin tarinaan vielä semmoisen, että kerran Musti näykkäsi omistajaansa ja mikä suunnaton meteli siitä silloin syntyikään. Musti lähti piikille. Mikä koira se semmoinen on, joka ei isäntäänsä tottele?

Äänestä
  • Sanos saakeli muuta piikille vaan, jos ei tottele!!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


mariamagda kirjoitti:

"Meidän asemamme on kaikkein huonoin", murisi Musti salaisessa koirien kokouksessa, jonne kaikki omaa tahtoa vähänkin omaavat koirat olivat saapuneet. "Jopa vessassa käyntiin tarvitaan lupa ihmiseltä. Saamme syödä vasta ihmisen jälkeen ja saamme huonompaa ruokaa, herkkuruuista saamme vain tähteet. Ne saavat nukkua pehmeämmässä pedissä, ja olen kuullut että jotkut koirat eivät saa edes oleilla sisällä kuin eteisessä. Seksi meiltä on kielletty.
Ihminen väittää olevansa koiran pää ja hänen kaikkia
oikkuja pitää totella, muuten se heti tarttuu poskikarvoihin, napittaa suoraan silmiin ja toruu. Ne ovat järjestäneet jopa niin, että kouluissa opetetaan miten ihmistä pitää totella. Ja näitä hyviä tottelijoita sitten niin kehutaan ja ylistetään.
"Mutta minä haluan totella ja miellyttää ihmistäni", uskalsi Rekku sanoa.

"Niin kai, kun sinut on pienestä pitäen siihen opetettu. Varo vain sinäkin, ettet tule raskaaksi ja synnytä äpäriä," jatkoi Musti.
Rekku punastui ja oli hiljaa.

"Lisäksi ihminen on keksinyt nimityksiä, jotka viittaavat koiraan ja ovat negatiivia.On koiranilmaa sekä koiruuksia, mikä viittaisi mukamas viekkauteen, vaikka sellainen on meistä todella kaukana, sanoisinpa että ihminen itse on viekkaampi kuin koira."

Kotimatkan varrella Musti kyykisteli useita kertoja, pissaili moneen kohtaan ajatellen,että onhan meillä näitä samoja ominaisuuksia, kuin joillakin ihmisilläkin.


Pikaisesti kirjoitettu, mutta näenpä tässä joitain yhtymäkohtia asiaan ennen ja vielä tänäkin päivänä, vaikka olemme ihmisiä.

Hauskaa Joulua kaikille!

toivoopi MM

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu