Sovitaanko erimielisyydet jouluksi?
-Leikitään uskovamme ellenin olleen enemmän kuin profeetta. Eli hänen julistuksensa pitäisi toteutua ennemmin kuin muiden profeettojen. Muillekin profeetoille oli mitätön kuolemantuomio palkkana toteutumattomista profetioista. Israelin valtiota en ole havainnut perustetuksi. 1945 jälkeen kukaan ei voinut pelastua, ellei ollut silloin ellenin porukoissa, jne.
-Tutkivatuomio on ihan välttämätön ihmisen pelastumiselle.
-Ellenin haudalla on ihan normaali muistomerkki, eikä mikään perkeleen obeliskia.
-Adventtikirkon logossa risti on ihan oikeinpäin, ainakin jos niin haluaa nähdä.
-Toivonlinnassa ihan oikeasti tykätään lapsista! Tai pedofilia on ainakin vanhentunut. Eikä normaaleilta ihmisiltä kerjättävä sympatia-avustus ainakaan mene pedofiilien tukemiseen Toivonlinnassa, eihän.
-Oskari Salosen säätiö voi paksusti.
-Kymmenykset on palautus, ei aneoppi.
-Raamatun käännöksen teki yksityinen henkilö, eikä adventtikirkolla ole vastuuta siitä mitä he kirjapainossaan painavat.
-Paaville on muutkin antaneet kultamitalleja, ja varsinkin kun kyseessä oli yksityinen henkilö, niin asiasta ei saisi mainita.
-Vanhukset ovat vapaaehtoisesti antaneet osakeasuntonsa lahjoituksena adventtikirkolle ja sen jälkeen mielellään menneet paikalliseen vanhainkotiin. Nurmikotiin he eivät olisi menneet heiniä syömään ja toisten fariseusvanhapiikojen kiusattavaksi.
-Pääkonferenssilla on ihan oikeasti valta yli ihmisen omantunnon. Tai jos tuo ei kuulosta järkevältä, niin asia on otettu irti asiayhteydestään. Tai jotain muuta sellaista.
-Adventistiteologit eivät ole leipäpappeja. Eivätkä matkustele seurakuntalaisten varoilla ympäri maailmaa. Matkakustannukset he hankkivat rehellisesti hakkaamalla halkoja, ja naisteologit pesemällä vanhusten perseitä vuodeosastoilla. (ihan oikeesti, on niin raskasta hommaa tuo vanhusten hoitaminen, ettei siihen olisi yhdestäkään miesteologistanne)
-Lauantai tervehdyksissään he eivät enää korosta yhtä käskyä, vaan miehekkäästi tervehdyksenä kätellellessään lainaavat muitakin käskyjä, kuin hyvää sapattia. Esim: Älä tee huorin, älä tapa, älä himoitse, älä sano väärä todistusta, kunnioita isääsi ja äitiäsi jne.
-Adventtikansa on todellakin jäännös. Samanlaisen jäännöksen löysin löysin juuri jääkaapin perukoilta, oli aika tummanpuhuva.
Ennenkaikkia onnittelut Jarlaulle, Annulle, Henelalle, Konnalle, Tammukselle, Johannes1, kolmelle-ellenille, laintauluille, Timo pinkille, Kai A-oluelle ja moneelle muulle addiktiokirkon jäsenelle, jos jaksoitte lukea tänne asti. Yleensähän te ette lue kuin pari riviä raamattua ja muiden kirjoituksia, elleniä menee parikymmentätuhatta sivua.
Oikein tekopyhää joulua teille fariseukset. Syökää soijanakkoja, ituja ja papuja niin jaklsatte armonvuonna 2006 taas väitellä harhaopeistanne täällä Suomi-24.llä.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei se ollut mitenkään outoa tekstiä, sillä tätähän täällä on se aika jauhettu, jonka olen täällä käynyt. Ja huom. luin sen kokonaan.
Eihän meillä tarvitse erimielisyyksiä olla: sinä uskot tavallasi ja minä omalla tavallani, ja Jumala on vanhurskas tuomarimme, kun se aika kummankin kohdalla koittaa.
Mutta jos minä olen fariseus, sinun pitäisi olla publikaani, mutta kuinkahan onkaan?
Mitä publikaani sanoi? Jumala, ole minulle syntiselle armollinen. (Luuk. 18:13)
Mitä sinä sanoit? Sinä luettelit pitkät rivit sitä, mitä sinä et ollut, joten taidan uskoakin toisin päin. Näin ainakin minä rivien välistä ymmärsin.
Sanoit kuin tuo fariseus: Jumala, minä kiitän sinua, etten ole niinkuin nuo muut ihmiset(adventistit), enkä myöskään niinkuin tuo publikaani(syntinen).
Minä tunnen rikokseni, ja tiedän, etten missään tapauksessa voisi mennä Jumalan eteen ilman Vapahtajaa. Olen syntinen, mutta voin silti tulla Jumalan ja Jeesuksen eteen sellaisena kuin olen, virheineni puutteineni, ja hän rakastaa minua juuri sellaisenaan.
Kiitos siitä hänelle, ja minun puolestani sovitaan, että jätetään nuo "vinoilutkin" joulun
aikana ja korotetaan Kristusta Vapahtajanamme jä hänen työtään meidän puolestamme.
Mutta vielä lisäksi: Hyvää sapattia!
Kaikenlainen ongittelu ei kuulu Hyvääbn Juolutunnelmaan. Todellinen Juoluhenki asuu todellisen kristityn sydämessä. Erimielisyydet ovat Tietämättömyyden satoa, siksi todelliset
uskovat ymmärtävät myös kanssa matkustajiaan.
Todellinen Joulu rauha on saavutettu, Kun jätetään ongittelevat sanat pois joulurauhaa häiritsemästä. Jokaisen tulisi saadä Joulun Herra asumaan todella sydämiin joka päiväksi eikä vain Jouluksi. Todellinen kristitty Rakastaa lähimäisiään rotuun ja säätyyn katsomatta. Tutkistele itseäsi hyvä kirjoittaja
onko sinulla Todellinen Rakkaus sydämmessäsi
lähimmäistäsi kohtaan. Onko sinulla vielä vain vihan aallot Kristustakin kohtaan. Rakasta
vihamiestäsi niinkuin itseäsi. Tällaisen neuvon on Elämän herra Jeesus Kristus vapahtaja meille antanut.
Minulla on ystäviä monesta uskonsuunnasta.Emme syyttele emmekä käännyttele toisiamme.RUKOILEMME yhdessä. Raamatussa sanotaan että Pyhä Henki Jeesuksen edustaja on puolustaja Vihollinen taas on veljien syyttäjä. Ja kaikki mitä tahdotte toisten tekevän teille tehkää te samoin heille. Ja minkä olemme tehneet yhdellekin vähimmistä veljistä sen olemme tehneet Jeesukselle. Peräänkuulutan kanssaihmisten kunnioitusta. Toivottavasti meistä ei löydy veljien syytäjän henkeä. Hengen hedelmiä ovat RAKKAUS,ILO,RAUHA PITKÄMIELISYYS,HYVYYS KÄRSIVÄLLISYYS,YSTÄVÄLLISYYS,ITSENSÄ HILLITSEMINEN.Saakoon Pyhä Henki Vuotaa yllemme ja lahjoitaa edes hitusen näitä ominaisuuksia.
Eroa toisiin tuotte, ette samaa kuin muut raamattua näkevät. Salakavalaa mukautua uskovien pariin vetämään heitä ellenismiin. Puhutte noin klassisesti krstinopin mukaan, mutta ellenismiin pohjautuvaa on adventismi. Joten turha sinun on näytää mustaa valkoiseksi. Oikein on sanoutua irti hahrhaopista ja tulla uskoon. Kulttiliike joka on perustettu 1800 luvulla kuvitelee että tästä *kaikki* alkoi ja *valo* tuli ellenin kautta tietoisuuteen. On Harhaa!
Rauhoitu ystävä. Jumalan Pyhä-Henki voi sinutkin eheyhtää ja poistaa katkeruutesi. Joulurauhaa=adventin rauhaa ihmiselle.
"Sovitaanko erimielisyydet jouluksi?"
Ja muina päivinä lyöt muita kuin vierasta sikaa, vain siksi että he ovat erilaisia kuin sinä olet?
Esitit oikein selvästi millainen teeskentelijä ja fariseus sinä itse olet.
Jos todella haluat rakentaa sovintoa, rakennat sitä vuoden jokaisena päivänä, ei vain jouluna.
Sovitaan vaan, onhan joulurauha julistettu kaikille!
Jatketaan rakentavassa hengessä taas ensi vuonna!
Ehkäpä Herra antaa mielenmuutoksen itse kullekkin ja laittaa meidät jokaisen peilin eteen. Kaikkihan me kuitenkin olemme pois poikenneet Hänestä jotenkin.Ei ole ketään joka ei tekisi syntiä, ei yhden yhtäkään! Herra armahtakoon meitä ja toivon Hänen armorikasta toisen adventin odotusta myös sinulle!