Luin juuri, että Espanjassa sisällissotaa ennen ja sen aikana oli anarkistiyhteisöjä, joissa kaikki tekivät työtä yhteisön hyväksi, siellä ei käytetty rahaa. Kaikilla oli valta. Tietääkö kukaan lisää.
Espanjan anarkistiyhteisöt 30-luvulla
Juanita
6817
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Liittyen lähinnä anarkismin historiaan laitan oheen linkin tällä palstalle aiemmin ilmestyneeseen kirjoitukseen, joka on mielestäni sangen ansiokas:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000106&posting=22000000012650364
Kirjoituksesta löytää etenkin historiallista informaatiota. Kovin syvälle luotaavan yksityiskohtaiseksi se ei kuitenkaan mene, koska asioita käsitellään kovin laajasti. Suosittelen informaation etsimistä hakemalla esimerkiksi seuraavia: CNT (Espanjaan vuonna 1911 perustettu anarkosyndikalistinen ammattiliitto), FAI (liiton aseellinen siipi vuodesta 1927 lähtien) ja yleensä asioita, jotka liittyvät anarkosyndikalismiin. Tässä on viisaus.
Sinullle kiitos, erityisesti Espanjan sisällissotaa koskevasta osuudesta. Espanjan sisällissota ja anarkismi on kiehtonut minua jostain syystä aina. Sain intoa kiinnostukseni tielle. Jos siinä voi mm. lähdetiedoin tms. auttaa, olisin hyvilläni.
Oheisessa linkissä vastataan - ainakin "pintaa raaputtaen" - eräisiin olennaisiin anarkismia koskeviin kysymyksiin:
http://www.gmu.edu/departments/economics/bcaplan/anarfaq.htm
Mitä Espanjan tapaukseen tulee, niin jotain voinen karkeasti suomentaen tähän tiivistelläkin:
Vasemmistoanarkistit tapaavat viitata Espanjan sisällissodan aikaisiin kommuuneihin esittäessään esimerkkejä toimintakykyisestä anarkistisesta yhteiskunnasta. Anarkokapitalistiset kriitikot - muista puhumattakaan - ovat luonnollisesti "hieman" eri mieltä seuraavista Espanjan tapauksen väitetyistä ilmiöistä: anarkistiset poliittiset järjestöt olivat ja pysyivät kapinan ajan demokraattisina; suurin osa anarkistialueiden väestöstä tuki omasta tahdostaan anarkistiliikettä; työläiset hallitsivat tehtaita ja liikkeitä sen sijaan, että olisivat olleet anarkistijohtajien alaisia; maanviljelyskollektiivit perustuivat laajaan vapaaehtoisuuteen ja pienviljelijöitä ei juuri painostettu liittymään. Näistä asioista ollaan siis kutakuinkin täydellisesti eri mieltä, riippuen siitä, kuka asiaa esittää.
Bryan Caplanin kirjoittamasta asiaa laajalti ruotivasta historiallisesta, taloudellisesta ja filosofisesta analyysistä liitän oheen seuraavan linkin:
http://www.gmu.edu/departments/economics/bcaplan/spain.htm
Tiivistettynä: anarkistinen kollektivisointi toimi hyvin ja huonosti, niin teollisilla paikkakunnilla kuin maaseudullakin; loppuaikoina osan anarkistisista yhteisöistä murskasi irvokkaasti liittolaisensa - kommunistit, Stalinin Neuvostoliiton tuella.
Viestiketjun alussa mainitsemasi rahan käyttämättömyys liittyi lähinnä maaseudun kollektiiveihin. Näissä maa, rakennukset, koneet, karja ja kuljetusvälineet kollektivisoitiin. Joidenkin erityisten ammatinedustajien tapauksissa nämä taasen itse tulivat harjoittamaan yleishyödyllisesti ammattejansa kollektiivisen järjestelmän osana. Palkatun työvoiman käyttöä muutenkin kiellettiin. Ruokaa, vaatteita ja muita perustarpeita varastoitiin ikäänkuin kunnallisvarastoon tarpeeseen ammennettaviksi ja ulkopuolelle kaupattavaksi. Useissa kollektiiveissa luovuttiin kokonaan rahan käytöstä kollektiivin sisäisessä toiminnassa.
Näiden kollektiivien tapauksessa tapahtui myös merkittävän esimerkillisesti yhteiskunnan alhaalta ylöspäin rakentaminen - anarkistien hallinnoimassa Aragonissa meni vain kuukausi, että noin 450 kollektiivia muodosti "Aragonin aluepuolustusneuvoston".
Epäesimerkillistä oli se, että kollektivisointien yhteydessä uutta järjestelmää pelkäävät, ilmeisen epävapaaehtoiset kollektivisoitumaan, pakenivat yhdistyneiden kollektiivien militanttien tieltä tai näiden painostamina. Ja sangen vittumaiselta vaikutti varmasti alkoholin, tupakan - ja jopa kahvin - kieltäminen joissain kollektiiveissä. Huonoissa esimerkeissä kollektiivien "anarkistinen vapaus" oli ikäänkuin orwellilaista vapautta.
Kaikkine heikkouksineenkin anarkistiset kollektiivit olivat kuitenkin omavaraisia ja niiden jäsenet periaatteessa keskenään tasa-arvoisia. "Kukin tuottaa kykynsä mukaan ja kuluttaa tarpeensa mukaan", kuului tämän tasa-arvon periaate. Jotkut voisivat väittää myös, että korruptio oli tässä järjestelmässä kovin minimaalista.
Aihetta löytyy kovaankin kritiikkiin:
Yhteisöt eivät olleet välttämättä keskenään yhtään tasa-arvoisia, mikä korostui etenkin teollisuudessa ja siinä, että sen ulkopuolella olleet eivät välttämättä päässeet osallisiksi teollisuuden "omistajatyöläisten" töiden hedelmistä. "Produktiivisen" yhteiskunnan ulkopuoliset saattoivat jäädä todella ulkopuolisiksi. Oli tapauksia, joissa nimellisesti sosialistisesti suuntautuneet ihmiset toimivat itsekkäästi, hämmästyttävällä innolla omien periaatteidensa vastaisesti. Eikä heitä tästä voitu moittia.
Anarkismin kohtaloksi koituikin Natsi-Saksen tukeman Francon fasistien järjestäytyneen väkivaltakoneiston sekä muka-liittolaisten kommunistien selkäänpuukotuksen ohella liikkeen itse itselleen muodostamat dilemmat, jotka voisi karkeasti ilmaista täten: "kapitalistinen anarkismi" ja "sosialistinen valtioituminen". Anarkosyndikalistisen liikkeenhän piti tarjota vaihtoehtoja kapitalismille ja valtiolle. Kävikin niin, että entisen tehtaanjohtajan sijaan oli useita johtajia, jotka saattoivat olla epäpäteviäkin, ja jotka saattoivat tehdä vain sen verran töitä kuin itse halusivat kerätäkseen sen verran rahaa kuin itselleen halusivat. Voitonjaon suhteen muutos ei liittynyt välttämättä muuhun kuin siihen, keiden kesken voitto jaettiin. Läsnä oli sosialismin kapitalismissa kritisoimat ilmiöt: kilpailu, ahneus ja epätasa-arvo. Näiden vastaisia ilmiöitä iskostamaan olisi tarvittu valtionkaltaista tahoa, joka taas ei olisi voinut anarkistisiin periaatteisiin soveltua. Olisi tarvittu jonkinlainen valtion korvaava yksikkö, täysin uudelleenmääritelty "valtio", joidenkin anarkististen teoreettikkojenkin esille ottama federalistinen liitto.
Summa summarum: mietittäessä potentiaalista, nykyisestä poikkeavaa tapaa järjestää yhteiskunta, Espanjan tapauksesta voitaisiin oppia muutakin kuin se, mitä ei pidä tehdä. Anarkistista tilaa edeltäneeseen tilaan nähden joillain yhteiskunnallisilla saroilla löydettiin täysin uusia tapoja tehdä asiat. Jotkut olivat mielekkäämpiä, jotkut toteuttivat paremmin tiettyjä periaatteita - ja jotkut olivat vain samaa paskaa kuin ennenkin, mutta eri paketissa. Espanjassa ilmennyt anarkismi nähdään vain huonona asiana niissä piireissä, joissa ei arvosteta demokratialle ominaisia tasa-arvoa ja vapautta niin korkealle kuin sitä, että on järjestelmällisen verran selkeitä, alistavia ja alisteisia hierarkioita ja "joku", joka "määrää kaapin paikan". Hyviä puolia löydetään varmasti "liberaaleissa" vasemmistolaisissa - ja ehkäpä jopa vihreissäkin - piireissä.
Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.
Oikeastaan koko aate "keksittiin" Ukrainassa vallankumouksen jälkeen, Ukraina liittyi Neuvostoliittoon 1923 ja Bolsevikit tajusi etteivät saa aluetta hallintaansa ilman "kovia" otteita.
Keksittiin NEP talous uudistus jonka yhteydessä tapettiin nälkään 10 miljoonaa Uktrainalaista ja tehtiin loppu samalla Anarkistisesta yhteiskunnasta, loput anarkisteista pakeni länteen ja lopulta osa niistä Espanjaan jossa yrittivät uudestaan.
Fasistit ja Kommunistit tekivät niistä selvää siellä ...
Trotski joka oli Anarkistien varsinainen johtaja pakeni Meksikoon, jossa Venäläiset agentit sen löydettyään lopulta surmasivat ...
Ilmeisesti kumminkin Fidelin ja Che Cueveraan ideologiassa on jotain jäljellä tästä vanhasta aatteesta, mutta eiköhän se pikkuhiljaa ala olla jo ohi.
Oikeastaan ei. Oikeastaan koko aatetta ei "keksitty" Ukrainassa vallankumouksen jälkeen. Ja oikeastaan Ukraina ei liittynyt Neuvostoliittoon vuonna 1923. Ja oikeastaan NEP ei sinänsä näännyttänyt nälkään kymmentä miljoonaa ukrainalaista ja tehnyt loppua anarkistisesta yhteiskunnasta.
Espanjan tapauksessahan anarkistista liikehdintää synnyttänyt anarkosyndikalistinen ammattiliitto, CNT, perustettiin jo 1911. Samalla vuosikymmenellä samankaltaista, osittain anarkosyndikalistisen ammattiliitonkin moottoroimaa liikehdintää, esiintyi muun muassa Yhdysvalloissa ensimmäisen maailmansodan aikaan, kun suomalais- ja irlantilaisperäiset kaivostyöläiset nousivat vastarintaan. Eli aatetta todellakaan ei "keksitty" Ukrainassa vallankumouksen jälkeen.
Ukrainan "liittyminen" Neuvostoliittoon taasen on aivan oma lukunsa. Ensinnäkään se ei liittynyt, vaan väkivalloin liitettiin. Tapahtumaketjun juuret voidaan vetää esimerkiksi ensimmäisen maailmansodan loppuun, kun vallankumouksen jälkeen bolshevistisen Venäjän hallitus allekirjoitti vuoden 1918 alussa Brest-Litovskin rauhansopimuksen "keskusvaltojen" - näihin kuuluivat Saksa, Itävalta-Unkari, Ottomaanien valtakunta (Turkki) ja Bulgaria - kanssa. Tässä yhteydessä luovutettiin "keskusvalloille" laajoja alueita, kuten Ukraina. Ukrainan väestön valtaosapa ei tahtonut elää uusien valtiaiden alla ja alkoi kapinoida. Partisaanitoimintaa johtamaan tuli muiden muassa tsaarinvastaisesta toiminnasta 1910 vankilaan heitetty, bolshevikkien vallankumouksen yhteydessä vapauttama Nestor Makhno. Ukrainan sekamelskassa hänen porukkansa tunnettiin koko ukrainalaisessa väripaletissa "mustina", johtuen anarkistien mustasta lipusta.
"Musta armeija" taisteli "keskusvaltojen" edustajien lisäksi Venäjän vastavallankumouksellisia "valkoisia" sekä antisemitistisiä pogromeja vastaan. Alueilla, joilla "mustat" onnistuivat muut kukistamaan, he pyrkivät lakkauttamaan kapitalismin ja valtion. Perustettiin tilalle korvaavia rakenteita, kyläkokouksia, kommuuneja ja vapaita neuvostoja. Maa ja tehtaat takavarikoitiin ja pantiin täytäntöön itsehallinnollisuutta. Maaliskuussa 1918 päihitettiin saksalaiset, itävaltalaiset, ukrainalaiset nationalistit ja suuria osia Venäjän "valkoisesta" armeijasta. Ja tästä alkoi anarkistisen yhteiskunnan kehitystaival Ukrainassa, joka kesti marraskuusta 1918 kesäkuuhun 1919.
Anarkistiryhmien liiton ensimmäisen kokouksen satoa: epäluulo kaikkia puolueita kohtaan, kaikenlaisen diktatuurin vastustaminen, valtion kieltäminen, "siirtymäkausien" ja "proletariaatin diktatuurin vastustaminen, työläisten itsehallinto vapaiden työneuvostojen kautta. Talous järjestettiin Kropotkinin teorioiden mukaisesti, urbaanien yhteisöjen ja maaseutuyhteisöjen vapaaseen vaihtoon perustuen. Koulutus taasen järjestettiin 1909 ilman mitään syytä teloitetun espanjalaisen Francisco Ferrerin, vapaa-ajattelijan, anarkistin ja opettajan, periaatteisiin nojaten - tämäkin osaltaan syö nimimerkin "koko aate" kirjoitukselta sen olematonta "pohjaa". Ferrerin ideoiden tukijat perustivat kouluja myös Yhdysvaltoihin. Näitä kutsuttiin "moderneiksi kouluiksi".
Kun mietitään täten järjestynyttä yhteiskuntaa Ukrainassa, poikkesi se melko selkeästi bolshevikkien näkemyksen mukaisesta. Olivathan bolshevistit todellakin liitossa anarkistien kanssa "valkoisia" vastaan, mutta liitto rakoili pahasti. Otetaanpa esimerkiksi Trotski. Toisin kuin nimimerkki "koko aate" esittää, Trotski ei todellakaan ollut "anarkistien johtaja". Hän lähetti selkeän ohjeen pidättää jokainen anarkistien "kongressin" jäsen. Ja sitten hän jopa julisti, että olisi parempi luovuttaa koko Ukraina "valkoisille" kuin antaa makhnovismin levitä. "Punaiset" painostivatkin "mustia" jatkuvasti, mutta osapuolet tekivät tarvittaessa keskenään aselepoja, kuten lokakuussa 1920, kun molempien joukot olivat lähellä "valkoisten" asemia. Makhnon jouko auttoivat puna-armeijaa lyömään "valkoiset" lopullisesti Krimiltä - ja "palkkioksi" kommunistit keskittyivät taas Makhnon jahtaamiseen. Anarkistisen Ukrainan tarina oli päättynyt.
Lenin oli määrännyt kaikki anarkistiset aktivistit pidätettäviksi ja oikeuden eteen saatettaviksi. Makhno joukkoineen vastusti kykyjensä mukaan, mutta vuonna 1923 hän joutui viimein lähtemään maanpakoon, Romanian ja Puolan kautta hän saapui Pariisiin vuonna 1926.
Ja mitä tapaukseen NEP tulee, niin tämähän otettiin käytäntöön maaliskuussa 1921. NEP, uusi talouspolitiikka, otettiin käyttöön sen tähden, että sen edeltäjä, "sotakommunismi", oli epäonnistunut tekele. Tämä tiputti kaiken tuottavuuden paljon maailmansotaa edeltänyttä tasoa alemmaksi. Esimerkiksi kuparintuotanto oli enää 1,7 prosenttia maailmansotaa edeltäneestä. NEPiä selittääkseen Lenin tokaisi: "Emme ole tarpeeksi sivistyneitä sosialismiin." Tässä piili taustalla vallitseva tilanne, jossa Venäjä oli vähän kaupungistunut, olemattoman teollinen, maatalouteen pohjautuva yhteiskunta. Täten se ei täyttänyt varsinaiseen sosialismiin vaadittavia taloudellisia kriteerejä.
Venäjällä sallittiin joissain määrin yksityisomistusta NEPin aikana. Ja maatalous muuttui olennaisesti - sen sijaan, että keskushallinto olisi vienyt kaikki maatalouden ylijäämät ilman kompensaatiota, viljelijät saivat myydä sen. Maanviljelyksen tuotanto kasvoi lopulta jopa vallankumousta edeltäneeseen aikaan, mutta NEP kohtasi ongelmia muilla saroilla. Kun maanviljelyssektori oli riippuvainen pienistä perhetiloista, raskas teollisuus, pankit ja taloudelliset instituutiot olivat valtion omistuksessa ja sen johtamina. Kun hallituksella ei ollut minkäänlaista teollistamissuunnitelmaa, syntyi epätasapaino, jossa maataloussektori kasvoi paljon teollisuutta nopeammin. Tavallaan mentiin siis vielä kauemmas sosialismin edellytyksestä, teollistumisesta. Ja samalla, pitääkseen tulonsa riittävinä, teollisuus myi tuotteensa yhä kalliimmalla - ja maataloustuotteiden hinta romahti. Tilanne kulminoitui vuoden 1923 "saksikriisiin". Trotski keksi tämän nimityksen "saksien muotoisesta" hinta-aika-kuvaajasta.
"Saksikriisissä" maanviljelijät rupesivat panttaamaan ylijäämiensä myyntiä, parempia hintoja odotellessaan, tai myivät niitä "NEP-miehille" - kauppiaille ja välittäjille. Jotkut palasivat tukiaisviljelyyn. Hallitus määräsi kiinteitä hintoja "saksiefektin" torjumiseksi. Silti pelättiin, että nälänhätä puhkeaisi.
NEP jatkoi porskutteluaan vielä Leninin kuoleman jälkeenkin, mutta vuonna 1928 Stalin lakkautti sen. Seuraava tapahtumaketju toi Neuvostoliiton alueella aikaisemmin kokemattoman määrän pakkokollektivisointia, "puhdistuksia", nälänhätää ja pakkosiirtoja. Seurannut aikakausi toi myös aivan uudessa mittakaavassa nykyäänkin huulilla olevat "gulagit". Verukkeita oli monia, muun muassaa teollistaminen. Siinä onnistuttiinkin - ja juuri teollistumisensa takia Neuvostoliitto onnistui pitämään pintansa Saksaa vastaan toisessa maailmansodassa. Tietenkin sen olisi voinut jotenkin muutenkin toteuttaa, mutta Stalin toimi omalla tyylillänsä, jossa kymmenet miljoonat "omat" eivät merkinneet mitään.
Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.
Pääsin nyt vasta lukemaan mielenkiintoiset ja asiatietoihin perustuvat kirjoituksesi. Historiantuntemuksesi on todella ällistyttävä. Anarkismi ja kommunismi ovat aivan eri asioita. En hyväksy siksi Che Quevaraa anarkisti-idoliksi, vaikka jotkut niin kuvittelevatkin.
Mitä sitten on anarkismi nykyään. Löyhiä liittoja maailman rahavaltaa vastaan, mielenosoituksia, yleistä rähinöintiä, henklökohtaista vakaumusta, jossa etsitään omaa vapautta yhteiskunnan säännöistä.