Sehän on tärkeintä että molemmat uskomme Jeesuksen lihaksi tulleen Kristuksen, olevan Jumalan Poika, joka kuoli ristillä ja nousi kuolleista, meidän tähtemme ja sovitti meidän pahat tiemme, meidän jotka uskomme ja teemme parannuksen, ja siinä pysymme, kääntymättä oikealle tai vasemmalle. Uskotaan, eikä olla epäuskovaisia.
Olen uskoon tuloni jälkeen tutkinut Hengen johdatuksessa ja rukouksessa, enkä ole ottanut ihmisiltä tai ihmist-opeista suurempia vaikutteita, koska Herran Sana sanoo: Kirottu olkoon se, joka ihmisiin turvaa. Mutta siunattu olkoon se, joka Herraan kaikessa turvaa; ja näin olen tehnyt alusta asti, ja loppuun asti teen näin. Jos ihmisiltä olen oppia ottanut, niin olen sen koetellut Hengessä ja Totuudessa, ja pitänyt sen mikä hyvää on, ja hyljännyt sen mikä väärää on.
Enkä kuulu mihinkään maalliseen seurakuntaan, koska Herra ei ole minua sellaiseen johdattanut; koska maalliset ovat maallisia varten, ja taivaalliset taivaallisia. Maailman hengen omaavat ihmiset, etsivät elämää ja perhettä ja ystäviä tästä maailmasta, mutta minun elämäni ei ole täällä, vaan se on Herran luona ja alkaa vasta ikuisuudessa.
Minulla on ikäänkuin pieni seurakunta, koska asustelen maallisten isäni ja äitini kanssa, ja olen maallisen isäni "hoitaja", koska hänelle on muutamia aivo-infarkteja tullut, joten hän ei pystyisi yksin elämään. Molemmat näistä maallisista vanhemmistani on yhteen Jumalaan ja Kristukseen uskovaisia, enemmän tai vähemmän; joten heidän kanssa rakennun välillä ja kyselen mielipiteitä uskon asioista ja neuvon heitä sillä viisaudella ja ymmärryksellä, jonka Herra on minulle suonut.
Joten minullakin on seurakunta-yhteys. Ja sitten olen yhteydessä inter-netin kautta ihmisiin samalla tavalla uskon nimessä, kuten tämäkin sivu on sitä varten.
Ja uskostani: Minähän olen vain sitä valhetta vastaan, että Jumalalla olisi "kolme persoonaa". Kolminaisuus on siinä mielessä totta, että Isä Jumala on Henki, Poika Kristus on lihaksi tullut Jumalan Sana, eli elävä sielu, eli Ihminen. Ja kuten tiedämme Jumalan Sana on Jumala, mutta yksi Isän kanssa, koska on Isästä lähtenyt ja palannut Isän luo.
Joka on Jumalan näkyväinen kuva, ja jossa Jumala sovitti itsensä kanssa kaiken mikä on maan päällä ja kaiken mikä on taivaissa; yhdessä ruumiissa hän siis sovitti itsensä kanssa kaiken taivaissa ja maan päällä, yhdellä täydellisellä uhrilla, joka oli Ihmisen Poika ja samalla myös Isä Jumala, koska Isä asuu hänessä ja Poika Isässä, joka on kaikkialla, kaikessa, ja josta kaikki on ja jossa kaikki on; tämän takia Kristus sanoi: Isä on minua suurempi.
koska Isä on kaikkialla ja kaikessa, ja kaikki on Isästä ja asustaa Isässä, mikä luotua on. Mutta tämä ei tarkoita, että Isä Jumala Kaikkivaltias olisi "kolme persoonaa", vaan hän on yksi, eikä toista Jumalaa ole. Isä on siis kaikkien Herra. Sen takia Isän tahto onkin, että me uskomme hänen lihaksi tulleeseen Sanaansa, ainoasyntyiseen Poikaansa, koska Isä oli hänessä ja puhui ja teki omia tekojansa, jotta hän todistaisi niillä itsestään, vaikka hänen näkymätön olemuksensa, oli katoavaisen kaltaiseksi tullut. Ja sen takia Isä ei suoraa sanonut olevansa Isä tai Jumala.
Sekä myös sen takia, ettei ihmiset tekisi jumalankuvaa mistään mikä on maanpäällä tai taivaissa, koska Ihminen on Jumalan kuva. Ja sen takia, että yksin uskosta ihminen pelastuu; ei siis tiedosta. Koska tieto paaduttaa ja kuolettaa, mutta usko tekee eläväksi, koska uskossa ihminen on Jumalassa ja Jumala ihmisessä.
Ja siellä missä Jumala on, niin siellä on myös ikuinen Elämä, koska Jumalassa on Elämä. Joten ne ihmiset palvelevat kuolemaa, jotka eivät usko; koska he elävät synnissä, jonka palkka on kuolema, eikä Jumalan Henki ole heissä, vaan heissä on katoavaisen maailman henki, jolle on säädetty rajat ajoissa ja hetkissä. Jumala taas on ikuinen, eikä koskaan kuole; joten ne jotka hänessä pysyvät, eivät koskaan kuole.
Siunausta ja rauhaa

Vastaukset 2
Vanhimmat
Oletko juutalainen ? Kristittyjen Jumala ei kiroa ketään. Siis mistä olet tutkimustasi tehnyt ja kenen johdatuksella?
Juutalainen = Jumalaapelkääväinen. Vanhan-liiton aikoihin juutalaisten seurakuntavihkimys oli lihan-ympärileikkaus, mutta uudessa-liitossa se on sydämen-ympärileikkaus joka tulee uskon kautta, jonka Jumala vaikuttaa niissä, jotka ovat ottaneet hänen sanastaan vaarin ja tekevät parannuksen, johon hän antaa Voiman.
Kristityillä, juutalaisilla on sama Yksi Jumala, joka on antanut kaikkien eteen valittavaksi, joko kirouksen tai siunauksen; ja näistä ihmisen on valittava toinen ja hyljättävä toinen. Toinen on Herran puoleen kääntyminen ja parannuksen teko, ja toinen taas jumalattomalla tiellä jatkaminen, omia himoja seuraten ja maailman mukana muokkautuen yhä jumalattomammaksi.
Jumalattomien palkaksi tulee rangaistus, mutta parannuksen tehneiden palkaksi anteeksiantamus. Joten toinen on kirous ja toinen siunaus; toinen on lahjan vastaanottaminen ja toinen on sen hylkääminen; ja lahja on ikuinen Elämä, Kristuksen Jeesuksen sovitustyön kautta, ja uuden-liiton käskyn kuuliaisuuden kautta, joka on: Rakasta lähimmäistäsi, kuin itseäsi; ja rakasta Herraa Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi, siulustasi ja hengestäsi. Tämän kun teet, niin hyvin teet.
Tutkimustani olen tehnyt kirkollisten kokoamasta raamatun 33/38 painoksesta, sekä muutamista apokryfikirjoista, jotka ovat jätetyt ulkopuolelle ylhäisten ja paavien ja pappien kierouden tähden, jotta ihmiset luulisivat tämän kootun olevan ainoa totuus; vaikka se onkin kokonaisuutena Totuudesta kertovat, on se silti harhaanjohtava niille, jotka kuolleen kirjaimen mukaan vaeltavat; eli se mikä lukee on totuus näille, ja jos joku tuo julki siitä poikkeavan sanoman, niin se on heille valhetta, koska kuollut kirjain on heidän herransa.
Jumalan Pyhän Hengen johdatuksessa olen tutkinut ja kasvanut, tällä kaidalla polulla josta monet ovat poikenneet, koska he ottavat vaarin ihmisistä ja hylkäävät Herran, joka Yksin Totuus on. Nuo sielulliset ihmiset etsivät lahjoja, mutta eivät etsi sitä, jolta lahjat tulevat; ja nämä lahjat koituvat heille turmioksi, koska he eivät tunne Herraa, vaikka tuntevat niitä lahjoja, joita hän on ihmisille antanut:
*Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat! Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät. Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu.
Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka huoneensa hiekalle rakensi. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui, ja sen sortuminen oli suuri."
Ja kun Jeesus lopetti nämä puheet, olivat kansanjoukot hämmästyksissään hänen opetuksestansa, sillä hän opetti heitä niinkuin se, jolla valta on, eikä niinkuin heidän kirjanoppineensa.*
Siunausta ja rauhaa Herran Jumalan, Jeesuksen Kristuksen nimessä