Ei saa jäädä lapsia.

20 Jos joku makaa setänsä vaimon kanssa, hän häpäisee setänsä. Syylliset joutuvat kantamaan vastuun synnistään. Heidät on surmattava, eikä heille saa jäädä lapsia.Kolmas Mooseksen kirja 20 20
5289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

.
Jae kuuluu tarkalleen seuraavasti:

"20. Jos joku makaa setänsä vaimon kanssa, on hän paljastanut setänsä hävyn; he joutuvat syynalaisiksi, lapsettomina he kuolkoot."

- Tässä selvästi todetaan, että sukurutsauksen tehnyt (mies) ja tämän sedän vaimo tulee (samassa luvussa jakeen 2 lopussa mainitulla tavalla) kivittää kuoliaaksi. Heidän mahdollinen yhteinen lapsihan on tuossa vaiheessa vielä tuon 'sedän vaimon' eli naisen kohdussa. Tällä tavoin toteutuu myös se, että he kumpikin kuolevat ja samoin tuo synnin hedelmänä jo kohtuun siinnyt lapsi.

Tämä muuten osoittaa myös sen, että hedelmöitynyt munasolu on jo JUMALAN SILMISSÄ LAPSI.

- - -

Aiheessa pysyäksemme:

Oletkohan tietoinen, että Suomessa on yli 30 vuoden aikana ihan LAILLISESTI surmattu abortoimalla yli 300 000 viatonta lasta, joista osa olisi jo synnyttänyt lapsia ?

Silloin väkilukumme olisi nyt noin 500 000 enempi kuin on, eikä mitään työvoimapulaa olisi.

Nyt noitten veritöitten seurauksena tänne haalitaan joidenkin todellisten pakolaisten ja apua tarvitsevien lisäksi suuret määrät monenlaisia tyhjäntoimittajia, hämärätyöntekijöitä ja ilman mitään moraalia olevia sosiaalipummeja, koska työvoimasta on jo monilla aloilla huutava pula.

Mitä mieltä itse olet, olisiko ollut viisaampaa totella Raamatun Jumalan käskyä: "Älä tapa !", kuin sallia jumalattomien (lähinnä sossujen ja vasemmistolaisten painostuksesta) lainsäätäjiemme säätää viattomien lasten murhaamiseksi vapaata aborttilakia kevytkenkäisten neitosten ehkäisykeinoksi ???


Siunausta Jeshuassa !
.

Äänestä
  • Kaikki joukolla kivittämään hip hip heijaa.

    Äänestä

  • Rutsi kirjoitti:

    Kaikki joukolla kivittämään hip hip heijaa.

    .
    ...Juuri siitä syystä meillä on suurtyöttömyys, että kansamme yllä ei lepää Jumalan siunausta noitten yli 300 000 abortoidun viattoman ihmissielun vuoksi.

    VIATTOMAN VEREN VELKA PAINAA MAATAMME !!!

    Jos kunnioittaisimme koko kansana Jumalaa ja Hänen Sanaansa, niin meillä olisi riittävästi työpaikkoja vaikka 500 000 000 suomalaiselle, koska Raamatun ilmoituksen mukaan "Jumalan siunaus rikkaaksi tekee, eikä oma vaiva siihen mitään lisää".

    Jos Jumala avaisi siunausten ikkunat maamme ylle, niin maamme tuottaisi itsestään uskomattoman ylenpalttisesti kaikkea ravintoa niin ihmisille kuin karjallekin. Toisin on nyt. Suomi on syystänsä joutunut EU:n orjuuteen ja Suomen maatalaus ajetaan alas, samoin teollisuuden työpaikat siirretään halvemman työvoiman maihin. SUOMEN TALOUS TULEE MENEMÄÄN YHÄ VAIN ALEMMAS.

    Näin noin 20 vuotta sitten unen Suomen tulevaisuudesta asuessani Göteborg'issa. Sen mukaan sekä Suomeen että Ruotsiin tulee yllättäen ankara nälänhätä ja samantien Venäjä miehittää nämä molemmat rutiköyhät pohjoismaat. Nuo seikat tulevat tapahtumaan niin nopeasti, etteivät asevoimamme ehdi reagoimaan tapahtumiin mitenkään.

    Minun oli silloin vaikea uskoa tuollaista voivan tapahtua tällaisille hyvivointiyhteiskunnille, mutta nyt se on hyvinkin mahdollista, jopa todennäköistä, valitettavasti !

    Taloutemme laskukiitoa lisää vielä se, että nyt pyritään poistamaan kaikki hengelliset
    laulut ja kristillisyyteen vähänkin vivahtava sanoma peruskouluistamme, että lapset saisivat rauhassa kasvaa kurittomuuteen ja umpipakanuuteen. VOI MITÄ PIMEYTTÄ JA TYPERYYTTÄ !!!

    On se vaan lähes uskomattoman mieletöntä, ettei Suomen kansa ja poliitikot oile oppineet mitään historiastamme, ei edes lähihistoriastamme. Kristinusko on ollut läpi vuosisatojen kantava voima nostamaan kansamme moraalittomuuden ja velttouden suosta ja nyt tuo pelastuksen sanoma poljetaan lokaan kansan omaksi turmioksi.

    Kyllä nyt on huutava tarve totisista rukoilijoista, joten liityhän vauhdilla porukkaamme !


    Siunausta Jeshuassa !
    .

    Äänestä

Lopeta jo tuo ymmärtämätön vanhan testamentin lainaamiseksi!

Jeesus täytti vanhan testamentin lain, jolloin myöskään esittämäsi kohta ei ole enää voimassa.
Olet siis noin 2000 vuotta ajastasi jäljessä.

Älä siis tulkitse mekaanisesti Raamattua.
Aloita Raamatun lukeminen Uudesta Testamentista.

Oletko henkilökohtaisesti uskossa Jeesukseen?

Usko saavutetaan näin:

1. Sano omalla suulla "Jeesus, anna kaikki syntini anteeksi"

2. Sano "Jeesus on HERRA"

3. Lue itse Uutta Testamenttia

Äänestä
  • 17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. Minä sanon teille: ellette te noudata jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Evankeliumi Matteuksen mukaan 5 17-21 Taidat uskoa Paavalia ennemmin kuin jeesusta?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


toinen mooses kirjoitti:

20 Jos joku makaa setänsä vaimon kanssa, hän häpäisee setänsä. Syylliset joutuvat kantamaan vastuun synnistään. Heidät on surmattava, eikä heille saa jäädä lapsia.Kolmas Mooseksen kirja 20 20

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu