Kas kummaa, työ jatkuu?

Näin tuossa vanhoja tuttuja yhtenä päivänä. Tosin eiväthän he minua "tunteneet", olenhan eronnut ainoasta oikeasta totuudesta.

Mutta asiaan. Se vai muistutti minua eräästäkin legendaarisesta vartiotornin lausahduskista.

"Apostoli Paavali toimi kristillisen lähetystyön edelläkävijänä. Hän myös laski perustuksen työlle, joka tultaisiin viemään päätökseen meidän 20. vuosisadallamme" (Vartiotorni 1.1.1989,s.12)


Työ on siis jo saatu päätökseen. Silti hyvää uutista vielä kerrotaan aivan kuten ennenkin. Mistä moinen?

Toinen asia mikä kilahti mieleeni oli juuri lopunaikojen ennustelun suosittu tapa. Eli se kun maailmanloppua ennustetaan niin enemmän kuin usein maailmanloppu on tulossa ennustajan oman elämänsä aikana. Varmasti tuhansia ennustuksia ympäri maailman on luettu varmana totuutena ja kaikki ne ovat jääneet toteutumatta.

Josta pääsemmekin siihen kysymykseen, että miksi maailmanlopulla pelottelijat luulevat aina sen oman aikansa olevan jotenkin erikoinen ja ratkaisevassa roolissa maapallon tulevaisuutta ajatellen. Miksi vt-seura ei ole koskaan tullut siihen lopputulokseen, että harmaageedoni tulee tuossa 2215? Minkä raamatullisen hyödyn ennusteiden laatijoiden on täytynyt "ymmärtää" julkistaessaan näitä pelotteita?

8

800

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nämä luvatut optiot eli

      taivaspaikat mielellään muutetaan todeksi omana elinaikana.
      Sitäpaitsi olisi hyvä muistaa, että aina on liikkeen johdossa ollut vain yksi henkilö, joka tuota loppua on julistanut.
      Nyt kun viimeisetkin mohikaanit ovat kuolleet on jäljelle jäänyt vain joukko ilman johtajaa.
      Tämä joukko ei enää välitä koska loppu tulee eikä siitä enää puhuta suu vaahdossa niinkuin ennen.
      Riittää kun vaan sanotaan että joskus se tulee, älkää sitä spekuloiko koska.

    • Markku_Meilo

      >>Mistä moinen?

      Teksti muutettiin englanninkielisiin vuosikertoihin ja CD-tallenteisiin. Syynä oli se, että kyseessä oli ainoastaan "eräiden", "joidenkin" ja "jonkun muun" liian innokas odotus, eikä Vartiotorni-lehdessä ole tuollaista mainittu

      • >> eikä Vartiotorni-lehdessä ole tuollaista mainittu
        >>

        ei tietenkään, olinpas nyt hölmö.


      • Markku_Meilo
        t-i-u-k-u kirjoitti:

        >> eikä Vartiotorni-lehdessä ole tuollaista mainittu
        >>

        ei tietenkään, olinpas nyt hölmö.

        >>... olinpas nyt hölmö.

        Näissä entisten jehovantodistajien levittämissä valheissa menee kukin aika ajoin retkuun. Entiset jehovantodistajat ovat väittäneet, että ovat omin silmin lukeneet englanninkielisen Vartiotornin tammikuun 1. päivän irtonumeron sivulta 12 seuraavaa:

        "The apostle Paul was spearheading the Christian missionary activity. He was also laying a foundation for a work that would be completed in our 20th century."

        Entiset jehovantodistajat ovat menneet epärehellisyydessään jopa niin pitkälle, että ovat skannanneet tämän vääristelemänsä osuuden Vartiotornisehteä nettiin. Kaikkea he tekevätkin epätoivossaan, sillä Vartiotorniseurahan on rehellisyyden ja avoimmuuden perikuva. Sen voi tässäkin asiassa havaita kun tarkastelee jälkipainettujen vuosikertojen ja CD-tallenteiden valossa tuota lainattua kohtaa:

        "The apostle Paul was spearheading the Christian missionary activity. He was also laying a foundation for a work that would be completed in our day."

        Näin yksinkertaisella menetelmällä on mahdollista osoittaa entisten jehovantodistajien epärehellisyys, eihän tuossa ollut mitään vihjettäkään vuosituhannen vaihteeseen.

        Suomenkielisen Vartiotorni-lehden teksti on tässä valossa ainoastaan valitettava käännösvirhe. Sen voi ymmärtää jo sitä taustaa vastaan, että nimenomaan entiset jehovantodistajat väittävät Vartiotorniseuran laskeskelleen maailmanloppuja useamman kerran. Tämä on räikeää valheellisuutta entisten jehovantodistajien taholta, Vartiotorniseura ei ole koskaan ennustellut mitään ja jos onkin, niin jokainen ennustus on täyttynyt ilman epäilyn häivää 100 % tarkkuudella.


      • taram2

        Mutta minun kohdallani liian myöhään.Se oli minulle viimeinen pisara.Annattelin vähän uskolliselle ja ymmärtäväiselle satujen kertojalle.


    • " miksi maailmanlopulla pelottelijat luulevat aina sen oman aikansa olevan jotenkin erikoinen"

      Oma arvaukseni on että asia liittyy kuoleman pelkoon: kun uskoo, että Harmagedonista elossa selviävillä on mahdollisuus elää ikuisesti kuolematta koskaan, niin on ihmillistä toivoa että kuuluisi itse noiden onnekkaiden joukkoon.

      • Lähimmäinen

        Lainaus WT luku 20 s.176 kpl.3

        3 Raamatussa ei kerrota tarkkaa aikaa, jolloin Jeesus Kristus panee täytäntöön Jehovan tuomion Saatanan asiainjärjestelmää vastaan. Jeesus sanoi: ”Siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa eikä Poika, vaan Isä.” (Markus 13:32.) Ne, jotka eivät aidosti rakasta Jehovaa, ovat taipuvaisia lykkäämään mielessään hänen päiväänsä ja keskittymään maallisiin tavoitteisiin. Mutta ne, jotka todella rakastavat Jehovaa, palvelevat häntä kokosieluisesti, tuleepa tämän pahan järjestelmän loppu sitten milloin tahansa (Psalmit 37:4; 1. Johanneksen kirje 5:3).


      • kaipaileva
        Lähimmäinen kirjoitti:

        Lainaus WT luku 20 s.176 kpl.3

        3 Raamatussa ei kerrota tarkkaa aikaa, jolloin Jeesus Kristus panee täytäntöön Jehovan tuomion Saatanan asiainjärjestelmää vastaan. Jeesus sanoi: ”Siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa eikä Poika, vaan Isä.” (Markus 13:32.) Ne, jotka eivät aidosti rakasta Jehovaa, ovat taipuvaisia lykkäämään mielessään hänen päiväänsä ja keskittymään maallisiin tavoitteisiin. Mutta ne, jotka todella rakastavat Jehovaa, palvelevat häntä kokosieluisesti, tuleepa tämän pahan järjestelmän loppu sitten milloin tahansa (Psalmit 37:4; 1. Johanneksen kirje 5:3).

        >Lainaus WT luku 20 s.176 kpl.3<

        Kovin on heikot lähdeviitteen tiedot! Mistäkähän minun pitäisi ruveta etsimään...


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      246
      2179
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      190
      1655
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1309
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1025
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      826
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      800
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      780
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      760
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      756
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe