Älä luota kehenkään!

mitä tästä opimme?

Sattuipa näin:
Yhtenä aamuna mulle sattui vahinko kerrostaloni pihassa. Olin lähdössä autolla töihin kun joku älykääpiö oli jättänyt autonsa poikittain keskelle pihaa jolloin en sitä huomannut koska en kiireessä ehtinyt raapia auton ikkunoita kunnolla. Autojen puskurit osuivat toisiinsa ja molempiin tuli lommot. Kaikki ovat sitä mieltä että se on minun syyni. No vakuutuksestahan se menee mutta otin asian silti todella raskaasti. No, sitten kerroin tästä siskolleni ja kun tutulla kauppiaalla käyn ruokaa ostamassa niin hänelle taisin mainita. No eihän siinä mitään, mutta kun veljeni käy samalla kauppiaalla niin sitä kautta sitten hänkin sai tietää. Ja kun molemmat sisarukseni ovat armottomia juorukelloja niin kohta äiti ja isäkin tietävät ja siitä show alkaa kun koko suku tietää. He vain ovat semmoisia että pitää puhua aina muiden asioista, ei koskaan mainita omia kuulumisia. Vieläpä kun kaikki pitävät mua paskana kuskina niin saavat lisää vettä myllyyn tästä, ihan niinkuin minä olisin ainut jolle sattuu vahinkoja.

Mitä tästä opimme?
-Raavi aina auton ikkunat kunnolla puhtaiksi kun lähdet liikkeelle.
-Älä koskaan hätiköi tai hosu kiireessä vaan ota rauhallisesti.
-Älä puhu asioistasi edes kauppiaalle tai muullekaan puolitutulle tai mieti ainakin TARKKAAN mitä kerrot omista asioistasi ja kenelle.

2

614

Äänestä

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sattuuhan sitä...

      Isäni on elämänsä aikana ajanut autolla paljon. No kauan kauan sitten eräänä kesänä hän kaupan parkkipaikalla lähti peruuttamalla ruudusta ja poks osui toisen auton kylkeen.

      No olisihan hänen pitänyt taakseen katsoa, mutta tosi asiassa kuka olettaa että joku jättää edes hetken kauppareissun ajaksi autonsa parkiin keskelle parkkipaikan ajoväylää.

      Kun vahinko on sattunut eipä siinä enää voi mitään muuta kuin harmitella. oli vain pakko vastata kun tunsin niin suurta myötätuntoa, omistan nimittäin vielä saman kaltaisen suvun joka on kaiken tietävinään paremmin toisten asioista.

    • tenula

      ei ollut mikään raskaampi rikos ;)

      On muuten olemassa helppo kikka ,millä välttyy uteliaitten juoruilta:pidä oma pääsi kiinni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      145
      1145
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      118
      1032
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      214
      770
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      765
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      63
      715
    6. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      25
      706
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      696
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      612
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      588
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      57
      541
    Aihe