Hyvää Joulua

Oikein hyvää Joulua ihan kaikille foorumilaisille ja maailman ihmisille! Toivotaan, että kuhisevasta maailmantilanteesta huolimatta rauhan sanoma saavuttaisi mahdollisimman monen ihmisen sydämen ja yhä useampi tämän pallon tallaajista kunnioittaisi toisten ihmisten henkeä, koskemattomuutta ja vapautta. Hyvät Joulut siis samanmielisille ja myös erimielisille, kiivaimmat kiistakumppanit mukaan lukien. Jatkamme keskusteluja, muistaen että voimme aina kunnioittaa toisiamme, vaikka näkemyksemme olisivat kuinka erilaiset, asiat riidelkööt, ihmiset ei :)
4220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Toivotan kanssa kaikille forumilaisille oikein hyvää ja rauhallista joulua. Vaikka meillä onkin ollut erimielisyyksiä aikaisemmin keskusteluissa, niin siirretään ne syrjään näin joulun ajaksi ja keskitytään itse joulun viettoon, sen perinteisiin ja sanomaan. Tuo viimeinen lauseesi oli erittäin hyvin sanottu. Kumpa ihmiset muistaisivat sen, että antaa asioiden riidellä eikä ihmisten. Siis keskustelkaa asioista ja olkaa asiallisesti eri mieltä. Eli erittäin hyvää ja rauhallista joulua kaikille kilteille ja myöskin ei niin kilteille kirjoittelijoille.

Äänestä

Hyvät Joulut sinullekin ja suurkiitokset siitä, että olet pitänyt foorumin tasoa yllä omalta osaltasi, pysyen aina asialinjalla ja pitäen kirjoituksesi korkeatasoisena. Siinä olisi opittavaa niin noille lukemattomille "varjo" Hitmanneillekin kummallisinen lisukkeineen kuten myös monille muille kirjoittajille, jotka asian sijasta tai sen ohessa ovat kovin herkkiä herjaamaan tai arvostelemaan, lokeroimaan tai haukkumaan itse kirjoittajia, kun eivät asia-argumentein pärjää. En muista yhtään kirjoitusta, jossa olisit alentunut kinaamaan nimimerkeistä tai haukkumaan vastakirjoittajaa. Jos sellaista on sattunut, on se harvinainen poikkeus, joka vahvistaa säännön. Kiitos siis korkeatasoisista kirjoituksistasi ja hyvää Joulua sinullekin.

Äänestä

Oikein hyvät Joulut myös sinnepäin. Yritetään jokainen jatkossakin pitää foorumin tasoa yllä omalta osaltamme, tiukasti asiassa pitäytyen ja kunnioittavasti toisiin suhtautuen. Keskustellaan siis asioista, kuten sanoit, ei toisista kirjoittajista.

Äänestä

Samoin myös sinulle. Toivottavasti jatkat ensikin vuonna foorumilla hyvien ja asiallisten kirjoitustesi sarjaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Hitman kirjoitti:

Oikein hyvää Joulua ihan kaikille foorumilaisille ja maailman ihmisille! Toivotaan, että kuhisevasta maailmantilanteesta huolimatta rauhan sanoma saavuttaisi mahdollisimman monen ihmisen sydämen ja yhä useampi tämän pallon tallaajista kunnioittaisi toisten ihmisten henkeä, koskemattomuutta ja vapautta. Hyvät Joulut siis samanmielisille ja myös erimielisille, kiivaimmat kiistakumppanit mukaan lukien. Jatkamme keskusteluja, muistaen että voimme aina kunnioittaa toisiamme, vaikka näkemyksemme olisivat kuinka erilaiset, asiat riidelkööt, ihmiset ei :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu