Armeijasta

Feminismipalstan vakioaiheita on (ihmeellistä kyllä!) armeija aihe. Koska Suomen armeijan toiminnasta on niin paljon väärinkäsityksiä, oikaisen niitä nyt, näin joulun kunniaksi.

Armeijan pääasiallisin tehtävä on maan rajojen puolustaminen. Tätä päätehtävää armeija pyrkii hoitamaan niiden resussien puitteissa, jotka demokraattisesti valittu eduskunta sille myöntää. Puolustusvoimien tehtävänä ei siis ole tasa-arvon toteuttaminen. Puolustusvoimilla ei ole myöskään tarvetta lisätä kouluttettavien määrää. Puolustusmäärärahoja nähdään tarpeellisemmaksi käyttää asetekniikan nykyaikaistamiseen. Armeijan johto koostuu miehistä. Suomalainen asevelvollisuus on kansalaisten laajasti kannattama järjestelmä. Etenkään miehet (vanhemmat, oikeistolaisia arvoja kannattavat, keskustalaiset yms..) eivät ole halukkaita asevelvollisuuslakia muuttamaan.

Suomen armeija rikkoo ihmisoikeuksia lähinnä miesten keskinäisessä eriarvoisuudessa. Totaalikieltäytyjien kohtelu on sekä uskonvapauslain että laajasti ajatellen ihmisoikeuslain vastainen. Nykyisinhän ainoastaan Jehovan todistajilla on mahdollisuus saada vapautus mielipiteidensä vuoksi sekä armeijasta että siviilipalvelusta. Ihmisoikeusaktiivit ovat kiinnittäneen runsaasti huomiota tähän epäkohtaan. Puolustusvoimien johdolla ei kuitenkaan ole ollut mielenkiintoa tämänkään asiantilan korjaamiseen.

Feministit eivät ole siis Suomessa puolustusvoimien johdossa. Feministit eivät ole myöskään armeijaa perustaneet, he eivät vaikuta myöskään alokkaiden valintoihin jne... Feministit eivät myöskään ole enemmistönä myöskään eduskunnassa. Feministeillä ei -lyhyesti sanottuna- ole lainkaan tekemistä Suomen armeijan kanssa.

Suomessa on mahdollista korjata havaitsemiaan epäkohtia. Järjestäytyminen ja aktiivinen poliittinen toiminta on mahdollista jokaiselle. Riittävän kannatuksen saaminen edellyttää kuitenkin asioiden tiedostamista ja oikeisiin tahoihin vaikuttamista. Feminismipalstalla ruikuttaminen ei ole oikea toimintamalli.
1025750
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 102

Vanhimmat

Niin, Puolustsvoimathan ei kohtele yhtään sivaria tai totaalia ihmisarvon vastaisesti. Käsittääkseni asevelvollisuusasetuksen sekä muut lait jotka määräävät asepalveluksen suorittamisesta tai suorittamatto jättämisestä säätää edelleen eduskunta. Puolustusvoimien johdolle ei siis myöskään kuulu sivarien ja totaalien asemaan liittyvien ongelmien ratkaisu, jollei puolustusvoimien johdolla tässä tarkoiteta ylipäällikkö Tarjaa. Ja eipä se presidentinkään valtaoikeuksiin taida tuo asia kuulua.

Äänestä
  • Miksi te jatkuvasti valitatte asiasta juuri feminismipalstalla? Feministit ovat ottaneet asiaan kantaa ja sanoneet yleensä kannattavansa vapaaehtoisuutta - mutta asia ei ole feministien käsissä, kuten äsken todettiin. Miksette kirjoittele joihinkin miespalstoille? Jos miehistä suurin osa haluaisi asevelvollisuuden olevan vapaaehtoinen, niin silloin se sitä olisi.

    Äänestä

  • sinäkin kirjoitti:

    Miksi te jatkuvasti valitatte asiasta juuri feminismipalstalla? Feministit ovat ottaneet asiaan kantaa ja sanoneet yleensä kannattavansa vapaaehtoisuutta - mutta asia ei ole feministien käsissä, kuten äsken todettiin. Miksette kirjoittele joihinkin miespalstoille? Jos miehistä suurin osa haluaisi asevelvollisuuden olevan vapaaehtoinen, niin silloin se sitä olisi.

    Avauspuheenvuoron kirjoitti tällä kertaa nainen. Tittelityy on ilmeisesti jouluna tullut jonkinlaisiin tunnontuskiin koska halusi ryhtyä selittelemään.

    Feminismipalsta on aivan oikea areena muistuttaa sukupuolten välisen tasa-arvon kipupisteistä.

    Äänestä

  • Antsu kirjoitti:

    että feminismi ajaa sukupuolten välistä tasa-arvoa.

    Äänestä

  • myönnät, kirjoitti:

    että feminismi ajaa sukupuolten välistä tasa-arvoa.

    Kenenhän kanssa mulla on ilo "keskustella"?

    Äänestä

  • Antsu kirjoitti:

    Kenenhän kanssa mulla on ilo "keskustella"?

    kertoa oma nimi ja kenties sosiaaliturvatunnus. Kuka itse olet?

    Äänestä

  • Antsu kirjoitti:

    Kenenhän kanssa mulla on ilo "keskustella"?

    Miten olisi "aggressiivinen nainen"? Nainenhan on aggressiivinen, tai vähän päästänsä pipi, jos hän kehtaa sanoa miehelle vastaan, tai uskaltaa pistää nyrkkiä pöytään ja VAATIA jotakin. Mies kun pistää nyrkkiä pöytään ja vaatii, niin niinhän se kuuluukin olla. Paradoksaalisesti sitä kuitenkin ollaan ihmettelemässä mikseivät naiset vaadi itselleen esim palkankorotuksia. HUOH.

    Ryhtykää VAATIMAAN kaikki kiltit naiset.

    Äänestä

  • Antsu kirjoitti:

    Avauspuheenvuoron kirjoitti tällä kertaa nainen. Tittelityy on ilmeisesti jouluna tullut jonkinlaisiin tunnontuskiin koska halusi ryhtyä selittelemään.

    Feminismipalsta on aivan oikea areena muistuttaa sukupuolten välisen tasa-arvon kipupisteistä.

    Avauspuheenvuoron kirjoitti nainen saadakseen kunnollisen vastauksen kysymykseen miksi miehet feministipalstalle tulevat armeijasta kirjoittelemaan, kun heillä ei siihen vaikutusta ole. Eli...?

    Äänestä

Niin, niin ja niin. Mutta se, joka kantaa huolta sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja pyrkii edistämään sitä, ei saa unohtaa varusmiespalvelun epäkohtia.

Se, että intti on miehelle velvollisuus ja naiselle oikeus, on kiistämätön epäkohta sukupuolten välisessä tasa-arvotilanteessa.

Ja se, että feminismi haluaa sementoida nykyisen järjestelyn (siis tämän feministien mieleisen), todistaa feminismin olevan puhtaasti akkavallan asialla. Femakko tahtoo naisen olevan tasa-arvoisempi kuin mies!

Vaikutat hätääntyneeltä kirjoittaessasi, ettei armeijan tehtävä ole tasa-arvon toteuttaminen. Eipä se ole liikeyritystenkään tehtävä! Eräs YHTEISKUNNAN tehtävistä sen sijaan ON tasa-arvosta huolehtiminen, ja sekä sotaväki että bisnestä tekevät firmat ovat yhteiskunnan osia. Kenraalit tekevät juuri sen, minkä poliittiset päättäjät heillä teettävät.

Puolustusvoimien ylipäällikkyyttään yllättäen alleviivaamaan ryhtynyt Tarja Halonen, poliittinen päättäjä ja feministi, ei tietenkään petä siskoja tällaisessa asiassa. Toistaiseksi nainen siis on turvassa, velvollisuudesta vapaana, oikeudestaan nauttien. Jos olisin tasa-arvoa kannattava nainen, niin kyllä nolottaisi!

Äänestä
  • Feministit ovat ottaneet kantaa siihen, että asevelvollisuus olisi vapaaehtoista, mutta suurin osa miehistä sitä vastustaa. Mitä feministien pitäisi tehdä?
    Joskus vaikuttaa siltä, että miehet itse haluavat pitää armeijaa miehille pakollisena senkin takia, että voisivat vedota tarpeen vaatiessa siihen ja tyrmätä kaikki naisten vaatimukset tasa-arvon puolesta.

    Äänestä

  • vaikeata kirjoitti:

    Feministit ovat ottaneet kantaa siihen, että asevelvollisuus olisi vapaaehtoista, mutta suurin osa miehistä sitä vastustaa. Mitä feministien pitäisi tehdä?
    Joskus vaikuttaa siltä, että miehet itse haluavat pitää armeijaa miehille pakollisena senkin takia, että voisivat vedota tarpeen vaatiessa siihen ja tyrmätä kaikki naisten vaatimukset tasa-arvon puolesta.

    Kaikki ymmärtävät, että Antsu ei ole oikea nimeni. Mutta kun teikäläisiltä ei tiedä edes sitä väärää nimeä!

    No joo. Mitäkö feministien pitäisi tehdä? Vastaan kun kysytään: ajaa aatteensa alas ja ryhtyä tavoittelemaan aitoa tasa-arvoa! Sellaista kiintiötöntä, säälimätöntä, reilua ja konkreettista tasa-arvoa, sellaista jossa velvollisuudetkin tasattaisiin.

    Äänestä

  • Kaikkia tasa-arvoon liittyviä ongelmia ei ole feministien tarkoituskaan ratkaista. Mm. vammaiset eivät odota feministien hoitavan heidän, kiistämättä vaikeita tasa-arvo ongelmiaan, he ovat järjestyneet hoitamaan niitä itse. Omista vaikeuksistaan huolimatta.

    Miehet sitä vastoin ovat itse kannattavat asevelvollisuutta. Pitäisikö miehiä lähinnä saada tähän remottiin mukaan?

    En ole hätääntynyt enempää, kuin nolokaan. Lähinnä minua tympäsee tämä saman (yksinkertaisen) asian vatvominen täällä, tämä kun on väärä foorumi.

    Äänestä

  • Antsu kirjoitti:

    Kaikki ymmärtävät, että Antsu ei ole oikea nimeni. Mutta kun teikäläisiltä ei tiedä edes sitä väärää nimeä!

    No joo. Mitäkö feministien pitäisi tehdä? Vastaan kun kysytään: ajaa aatteensa alas ja ryhtyä tavoittelemaan aitoa tasa-arvoa! Sellaista kiintiötöntä, säälimätöntä, reilua ja konkreettista tasa-arvoa, sellaista jossa velvollisuudetkin tasattaisiin.

    Mikseivät miehet itse rupea ajamaan vapaaehtoisuutta? Miksi asevelvollisuutta ylläpitävät miehet suostuisivat edes kuulemaan naisia, koska eihän asevelvollisuus heitä koske? Kyllä sen muutoksenhalun pitäisi tulla ihan miehiltä itseltään.

    Feministit, mm. Naisasialiitto unioni on ottanut asiaan kantaa aikapäiviä sitten.

    Äänestä

  • Ensinnäkin, ratkaisu tuohon TODELLAKIN olemassa olevaan epätasa-arvoon, että miehille armeija on velvollisuus ja naisille oikeus, olisi se, että se olisi myös miehille oikeus. Ei velvollisuus. Piste. Luulen, että aika moni mies siltikin tulisi armeijan käymään, ja vaikka osa karsiutuisi pois siitä ei koituisi puolustusvoimille haittaa, päinvastoin puolustusjoukkojen ollessa jo liian suuret kuten kustannustenkin.

    Ja jos tämä ratkaisumalli ei kelpaa, niin voisitko asiallisesti kertoa miksi ei?

    Kai myönnät itsekin, että ruumiilliselta rakenteeltaan mies on suurempi ja voimakkaampi, ja nainen yleensä heikompi. Miten siis hyödyttäisi ketään naisten saaminen armeijaan sen tullessa kalliiksi ja suurimman osan miehistä olevan sitä mieltä, ettei armeija ole naisten paikka.

    Jos nyt kuvitellaan, että feministit ottaisivat kunnolla asiakseen naisten asevelsvollisuuden, niin aikamoinen haloo siitäkin kyllä nousisi. Että nytkö naisten pitäisi armeijaankin päästä, eihän ne sinne sovi, sehän hankaloittaa koko systeemin ja maksaakin vielä ei perkele.

    Äänestä

  • Antsu kirjoitti:

    Kaikki ymmärtävät, että Antsu ei ole oikea nimeni. Mutta kun teikäläisiltä ei tiedä edes sitä väärää nimeä!

    No joo. Mitäkö feministien pitäisi tehdä? Vastaan kun kysytään: ajaa aatteensa alas ja ryhtyä tavoittelemaan aitoa tasa-arvoa! Sellaista kiintiötöntä, säälimätöntä, reilua ja konkreettista tasa-arvoa, sellaista jossa velvollisuudetkin tasattaisiin.

    Saisiko tässä välissä kysyä mikä pakkomielle sinulla on nimiin? Pakko saada kaikilta jonkinlainen nimimerkki,jolla kutsua, ettei vain mene pää sekaisin. Ja eipä herralla itselläänkään aikaisemmin tainnu mitään nimimerkkiä olla, kuin muilta sitä tivasit.

    Äänestä

suomen puolustusvoimien johdossa on feministi, joka ei kuitenkaan tunnista edes sotilasarvomerkkejä .

Äänestä
  • Huom. nimellisessä johdossa, käytännöllisessä ei.

    Äänestä

Kertokaa nyt joku miksi naisten pitää olla vaatimassa jotakin miehille, mitä suurin osa miehistä itse vastustaa?

Tai miten auttaa niitä miehiä, jotka eivät halua käydä armeijaa se, että armeija olisi pakollinen myös naisille?

Tästä palstasta on ollut se hyöty, että minulla ei ollut aiemmin sen kummemmin kantaa armeija-asioihin ja nyt jos sitä kysytään niin sanon, että sen pitäisi olla vapaaehtoinen. Se taas johtuu tasan siitä, että ympäristö ts. tuntemani miehet eivät ole olleet asevelvollisuutta vastaan. Se taas, ei kerro sinänsä mitään mistään, eivät monet naisetkaan ole kovin halukkaita keskustelemaan miesten kanssa heihin itseensä kohdistuvita odotuksista, paineista ja epätasa-arvoisuuksista. Kerran otin asian esille kun olin terassilla mieheni kanssa ja samaan pöytään istui itseäni vähän vanhempia miehiä - jotain 50-vuotiaita, jotka rupesivat jotain armeija-asioista puhumaan. Minun ehdotukseni vapaaehtoisuudesta tyrmättiin täysin.

Äänestä

Mitä sanoit asevelvollisuuden vapaaehtoisuudesta ja totaalikieltäytyjen kohtelusta, siitä olen samaa mieltä.

Mitä totesit siitä, että miehet ovat "itse" luoneet armeijan eivätkä tahdo siitä luopua: ensinnäkin yleistät kaikki miehet samaksi massaksi. Toiseksi: riippuu keneltä kysyy; jos kysyt 5-kymppiseltä, niin varmaan näin on. Kolmanneksi: naiset omaksuvat aivan samanlaiset mielipiteet (kenties miestensä vaikutuksesta), eli ei asiasta voi pelkästään miehiä syyttää.

Mikä tekee nykyisestä järjestelmästä erityisen epäoikeudenmukaisen on nimenomaan se, että feministit ovat ("tasa-arvon nimissä"?) halunneet naisille oikeuden suorittaa armeija. Eivät siis velvollisuutta vaan oikeuden. Miehet on samanaikaisesti tavallaan unohdettu. Nyt tilanne on se, että militaristihenkinen nainen voi simputtaa pasifistisesti suuntaunutta asevelvollista. Todella irvokasta! On suoranainen ihme, että suurempi osa miehistä ei valitse siviilipalvelusta. He ansaitsevat hatunnoston.

Lisäksi minua ärsyttää se, että miespuolisten kirjoittajien pitää täällä muistuttaa tuosta armeijasta. Se on kieltämättä vähän noloa. Eivätkö naiset nyt itse ymmärrä, että he ovat etuoikeutettuja? Jos feministit haluavat tasa-arvoa, niin eikö heidän pitäisi VAATIA itselleen asevelvollisuutta?
Rusinat kelpaa muttei koko pulla :)

Lopuksi haluan vielä mainita, että kirjoitukseni Israelista tasa-arvon mallimaana ei ollut tarkoitettu "haudanvakavasti" otettavaksi.

Ja jos tämä aihe ei muuten miellytä, niin voidaan keskustella muustakin..

Äänestä
  • ette mene vaatimaan niiltä 50-vuotiailta sitä, että armeija olisi vapaaehtoinen? Miksi tällä asialla läiskitte feministejä päähän? - he sentään kannattavat jo vapaaehtoisuutta. Ihan hölmöä. Miten feministit voivat vaatia miesten puolesta sitä mitä enemmistö miehistä vastustaa?

    Miksi feministien pitäisi VAATIA myös naisille pakollista asevelvollisuutta? Miten se auttaa niitä miehiä, jotka asevelvollisuudesta haluaisivat luopua?

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    ette mene vaatimaan niiltä 50-vuotiailta sitä, että armeija olisi vapaaehtoinen? Miksi tällä asialla läiskitte feministejä päähän? - he sentään kannattavat jo vapaaehtoisuutta. Ihan hölmöä. Miten feministit voivat vaatia miesten puolesta sitä mitä enemmistö miehistä vastustaa?

    kannattaa seksinostokieltolakiakin, vaikka suurin osa miehistä, ja naisista, sitä vastustaa.

    Äänestä

  • "Mitä sanoit asevelvollisuuden vapaaehtoisuudesta ja totaalikieltäytyjen kohtelusta, siitä olen samaa mieltä."

    Ensin myönnät, että olet samaa mieltä ihmisoikesurikkomuksista ja sitten olisit halukas niitä lisäämään pakottamalla myös naiset armeijaan, jolloin ne ihmisoikeusrikkomukset lisääntyisivät. Logiikka? Miksi miehen pitäisi olla normi? Miksi ei tavoitella sitä mikä tilanne on naisilla?

    Äänestä

  • No, tässä jotain tietoa naisten aseoikeudesta:

    "Naisten vapaaehtoinen asepalvelus lanseerattiin kymmenen vuotta sitten vilkkaan tasa-arvokeskustelun jälkeen ja naisten invaasio kasarmeille nähtiin monella taholla positiivisena syötteenä niin armeijalaitoksen uudistumiselle kuin naisten ja miesten yhteiskunnallisen tasa-arvon edistymiselle. Kukaan ei kuitenkaan edelleenkään jaksa tai uskalla käydä keskustelua siitä, onko vain miehiä koskeva asevelvollisuus jollain tavalla sukupuolten välistä tasa-arvoa edistävää. No, Kääriäisen mielestä se on. ”Yleinen asevelvollisuus on osaltaan tehnyt Suomen yhdeksi tasa-arvoisuuden kärkimaista maailmassa”, hän toteaa Soininvaaralle ja Vihreälle langalle suunnatussa kolumnissaan. "
    -Johanna Sumuvuoren nettisivuilta

    "Puolustusvoimien ja yleisen asevelvollisuuden perusta luotiin itsenäisyyden ensimmäisellä vuosikymmenellä. Asevelvollisuus säädettiin koskemaan tuolloin vain miehiä. Tältä pohjalta syntyikin sanonta "miesten koulu". Viime sotien aikana naisten rooli oli merkittävä. He tukivat maanpuolustusta niin sotatoimialueella kuin kotirintamalla ja sotateollisuudessa. "
    "Marraskuussa 1990 tehdyssä haastattelututkimuksessa ilmeni, että puolet vastanneista oli valmiita antamaan naisille mahdollisuuden saada sotilasammatillista koulutusta ja edetä sotilasuralla samalla tavalla kuin miehet. Marraskuussa 1992 tehty uusi tutkimus osoitti asenteiden muuttuneen entistä myönteisemmäksi. Nyt jo 68 % vastanneista kannatti naisten vapaaehtoista asepalvelusta. Naisten ja miesten mielipiteissä ei tutkimuksen mukaan ollut merkittäviä eroja. "

    "Eräiden lausunnonantajien mielestä ehdotus tähtäsi "väärään tasa-arvoon". Naisten mukanaoloa puolustusvoimissa ei heidän mielestään olisi pitänyt edistää"
    -Seppo Kääriäinen

    Ehkä nämä lukemalla meille selviää kaksi asiaa. Ensinnäkin, sodan aikana myös naiset osallistuvat maanpuolustukseen, toisin kuin monet täällä ovat väittäneet.
    Toisekseen, naisten asevelvollisuudelle ei ole kovin otolliset lähtökohdat. 10 vuotta sitten keskusteltiin siitä pitäisikö naisten yleensäkään saada oikeutta käydä armeijaa. En usko, että tuolloinkaan ensimmäisten naisten käydessä armeijan siihen käytännössä kasarmeilla kovin suopeasti suhtauduttiin, miksi siis nyt?Asenteella "naiset ovat vain tiellä".

    Epäoikeudenmukaista nykyisessä asevelvollisuudessa on ainoastaan se, että se on kaikille miehille velvollisuus. Mutta kuten moneen kertaan tällä palstalla sanottu, se ei ole meidän asiamme. Naisten asevelvollisuus heikentäisi Suomen puolustusvoimia, kustannusten noustessa, miksi siis tavoittelisimme tätä? Sokeasti pelkän tasa-arvon takia seurauksista huolimatta? Sen hyödyttämättä KETÄÄN millään tapaa?

    Feministit kannattavat tasa-arvoa, mutta ajavat pääasiallisesti vain naisten oikeuksia. Suomen puolustusvoimien toteutumisessa on epäkohta. Ratkaisu siihen olisi vapaaehtoisuus. Siihen taas ei meillä ole vaikutusta. Se kuuluu miesten vaikutusalueeseen; jos et ole tyytyväinen nykyiseen muotoon, tee asialle jotain!

    Äänestä

  • on tämä kirjoitti:

    "Mitä sanoit asevelvollisuuden vapaaehtoisuudesta ja totaalikieltäytyjen kohtelusta, siitä olen samaa mieltä."

    Ensin myönnät, että olet samaa mieltä ihmisoikesurikkomuksista ja sitten olisit halukas niitä lisäämään pakottamalla myös naiset armeijaan, jolloin ne ihmisoikeusrikkomukset lisääntyisivät. Logiikka? Miksi miehen pitäisi olla normi? Miksi ei tavoitella sitä mikä tilanne on naisilla?

    Juuri näin!:)
    Tässä on ytimekkäästi kaikki se mitä asiasta halusin sanoa.

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    ette mene vaatimaan niiltä 50-vuotiailta sitä, että armeija olisi vapaaehtoinen? Miksi tällä asialla läiskitte feministejä päähän? - he sentään kannattavat jo vapaaehtoisuutta. Ihan hölmöä. Miten feministit voivat vaatia miesten puolesta sitä mitä enemmistö miehistä vastustaa?

    Miksi feministien pitäisi VAATIA myös naisille pakollista asevelvollisuutta? Miten se auttaa niitä miehiä, jotka asevelvollisuudesta haluaisivat luopua?

    "Miksi feministien pitäisi VAATIA myös naisille pakollista asevelvollisuutta? Miten se auttaa niitä miehiä, jotka asevelvollisuudesta haluaisivat luopua?"

    Minä en vaadi, että feministit vaatisivat sitä; heidän pitäisi itse vaatia sitä :)

    Lähinnä kai johdonmukaisuuden vuoksi.
    On asioita, joissa miehillä on enemmän rasitetta yhteiskunnassa. Tasa-arvo ei ole automaattisesti sitä, että lisätään naisten oikeuksia.
    Myös miehet ovat kokeneet ennakkoluuloja ja syrjintää. Miesten tasa-arvossa on paljon korjattavaa, yhtään väheksymättä palkkaeroja, joiden korjaamista naisasianaiset ajavat.

    Tämä armeija on noussut esille varmaan juuri siksi, että tämänhetkinen lainsäädäntö ei näe siinä mitään ongelmia.
    Tilannetta voi verrata kenties siihen aikaan, jolloin mies määräsi LAKISÄÄTEISESTI vaimonsa omaisuudesta.

    Totta tietysti, että asia on viimekädessä aivan muiden kuin feministien päätettävissä.
    Kenties nykyistä suurempi vapaaehtoisuus tai täydellinen vapaaehtoisuus toteutuukin joskus.
    Se on minunkin mielestäni paras vaihtoehto.

    Äänestä

  • flammableheart kirjoitti:

    No, tässä jotain tietoa naisten aseoikeudesta:

    "Naisten vapaaehtoinen asepalvelus lanseerattiin kymmenen vuotta sitten vilkkaan tasa-arvokeskustelun jälkeen ja naisten invaasio kasarmeille nähtiin monella taholla positiivisena syötteenä niin armeijalaitoksen uudistumiselle kuin naisten ja miesten yhteiskunnallisen tasa-arvon edistymiselle. Kukaan ei kuitenkaan edelleenkään jaksa tai uskalla käydä keskustelua siitä, onko vain miehiä koskeva asevelvollisuus jollain tavalla sukupuolten välistä tasa-arvoa edistävää. No, Kääriäisen mielestä se on. ”Yleinen asevelvollisuus on osaltaan tehnyt Suomen yhdeksi tasa-arvoisuuden kärkimaista maailmassa”, hän toteaa Soininvaaralle ja Vihreälle langalle suunnatussa kolumnissaan. "
    -Johanna Sumuvuoren nettisivuilta

    "Puolustusvoimien ja yleisen asevelvollisuuden perusta luotiin itsenäisyyden ensimmäisellä vuosikymmenellä. Asevelvollisuus säädettiin koskemaan tuolloin vain miehiä. Tältä pohjalta syntyikin sanonta "miesten koulu". Viime sotien aikana naisten rooli oli merkittävä. He tukivat maanpuolustusta niin sotatoimialueella kuin kotirintamalla ja sotateollisuudessa. "
    "Marraskuussa 1990 tehdyssä haastattelututkimuksessa ilmeni, että puolet vastanneista oli valmiita antamaan naisille mahdollisuuden saada sotilasammatillista koulutusta ja edetä sotilasuralla samalla tavalla kuin miehet. Marraskuussa 1992 tehty uusi tutkimus osoitti asenteiden muuttuneen entistä myönteisemmäksi. Nyt jo 68 % vastanneista kannatti naisten vapaaehtoista asepalvelusta. Naisten ja miesten mielipiteissä ei tutkimuksen mukaan ollut merkittäviä eroja. "

    "Eräiden lausunnonantajien mielestä ehdotus tähtäsi "väärään tasa-arvoon". Naisten mukanaoloa puolustusvoimissa ei heidän mielestään olisi pitänyt edistää"
    -Seppo Kääriäinen

    Ehkä nämä lukemalla meille selviää kaksi asiaa. Ensinnäkin, sodan aikana myös naiset osallistuvat maanpuolustukseen, toisin kuin monet täällä ovat väittäneet.
    Toisekseen, naisten asevelvollisuudelle ei ole kovin otolliset lähtökohdat. 10 vuotta sitten keskusteltiin siitä pitäisikö naisten yleensäkään saada oikeutta käydä armeijaa. En usko, että tuolloinkaan ensimmäisten naisten käydessä armeijan siihen käytännössä kasarmeilla kovin suopeasti suhtauduttiin, miksi siis nyt?Asenteella "naiset ovat vain tiellä".

    Epäoikeudenmukaista nykyisessä asevelvollisuudessa on ainoastaan se, että se on kaikille miehille velvollisuus. Mutta kuten moneen kertaan tällä palstalla sanottu, se ei ole meidän asiamme. Naisten asevelvollisuus heikentäisi Suomen puolustusvoimia, kustannusten noustessa, miksi siis tavoittelisimme tätä? Sokeasti pelkän tasa-arvon takia seurauksista huolimatta? Sen hyödyttämättä KETÄÄN millään tapaa?

    Feministit kannattavat tasa-arvoa, mutta ajavat pääasiallisesti vain naisten oikeuksia. Suomen puolustusvoimien toteutumisessa on epäkohta. Ratkaisu siihen olisi vapaaehtoisuus. Siihen taas ei meillä ole vaikutusta. Se kuuluu miesten vaikutusalueeseen; jos et ole tyytyväinen nykyiseen muotoon, tee asialle jotain!

    "Mutta kuten moneen kertaan tällä palstalla sanottu, se ei ole meidän asiamme."

    "Suomen puolustusvoimien toteutumisessa on epäkohta. Ratkaisu siihen olisi vapaaehtoisuus. Siihen taas ei meillä ole vaikutusta. Se kuuluu miesten vaikutusalueeseen; jos et ole tyytyväinen nykyiseen muotoon, tee asialle jotain!"

    Sanot ajavasi tasa-arvoa, mutta kuitenkin samaan hengenvetoon toteat, ettei ainoa Suomen lainsäädännössä oleva sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyvä epäkohta ole kuitenkaan mitenkään sinun asiasi. Ja itse et tietenkään huomaa tässä mitään ristiriitaa?

    Taas yksi osoitus siitä, kuinka se feministeille on aina se oma etu ainoa jota ajetaan. Puhutte näillä ristiriitaisuuksilla itsenne pussiin jatkuvasti. Eikö teitä edes hävetä jatkuva valehteleminen? Taitaa käsitteet omatunto ja rehellisyys olla täysin vieraita...

    Äänestä

  • tutkitusti kirjoitti:

    kannattaa seksinostokieltolakiakin, vaikka suurin osa miehistä, ja naisista, sitä vastustaa.

    Miten tämä nyt liittyy tähän armeijakeskusteluun???

    Äänestä

6kk:n intti on lopulta pieni riesa. eikä niiden, jotka eivät siidä pidä, kannata muutenkaan jäädä suomeen homehtumaan.

suosittelen brasiliaa.

Äänestä
  • mielenkiinnosta kysyisin, että mitkä ovat tänä päivänä armeijan ja sivarin kestot?

    Minun aikoinani erik.koulutus oli 11 kk. ja se lyhyempi 8 kk.

    Ja vieläkö aukkiin voi "joutua"?

    Äänestä

  • Homo erectus kirjoitti:

    mielenkiinnosta kysyisin, että mitkä ovat tänä päivänä armeijan ja sivarin kestot?

    Minun aikoinani erik.koulutus oli 11 kk. ja se lyhyempi 8 kk.

    Ja vieläkö aukkiin voi "joutua"?

    6/9/12kk vs. 13kk sivari.

    aukkiin varmaan voi _joutua_ jos ei ole kovin kekseliäs. sit se on se ylimääräinen 6kk pois elämästä. säälittävää aivopesua.

    Äänestä

..jos miehet kokevat asevelvollisuuden tasa-arvon vastaisena, niin totta helvatussa aihe kuuluu palstalle sikäli mikäli palsta ei ole suljettu palsta "vain naisille" tarkoitettu niin kuin ne lukuisat kanan kuvalla varustetut kopit reaalimaailmassa..

..palstan perusteella olen saanut mielikuvan, että feministeillä pitäisi olla tekemistä armeijan kanssa eikä vain odottaa valmista, jos kriisi tulee, olisihan ihan kiva kuulla, mikä feministin rooli olisi erilaisissa kriisitilanteissa..

..ja ilman feministejäkö naiset ovat vapaaehtoisina armeijassa nykyään, eikö tämä olekaan feministien aikaansaannos..??

Äänestä

"Suomen armeija rikkoo ihmisoikeuksia lähinnä miesten keskinäisessä eriarvoisuudessa."

Vain toista sukupuolta koskeva asevelvollisuus on sukupuolten tasa-arvon vastainen.

Äänestä
  • Kansainvälisten sopimusten mukaisesti, asevelvollisuus voi koskea ainoastaan miehiä. Useimmissa maissa näin myös on. Pakollinen armeija myös naisille on erittäin poikkeuksellinen. Se ei ole siis tasa-arvon vastainen. Tasa-arvo -kuten tiedät- on myös sopimuksen varainen asia. Totaalikieltäytyjien kohtelu on sopimusten vastaista, nimenomaan uskonnovapaulakien ja siviilipalvelusajan pituuden vuoksi, pituus on rangaistuksen luonteinen.

    Äänestä

tehtävä ei todellakaan ole tasa-arvon maahanluonti tms. Mutta ei ole myöskään yritysmaailman. Sen tavoite on tuottaa tuotteita ja tehdä niillä voittoa. Suomen yhteiskunta verottaa yhtiöitä yhteisöveroin, alvein jne. ja sen päälle se ottaa ison osan sen työntekijöiden (siis johto mukaan lukien) palkasta eli jos yrityksen kulut työntekijästä on vaikka 5000€ jää työntekijälle jotain 2000€, erotus menee yhteiskunnalle.

Näitä rahoja sitten jaetaan pitkin poikin sinne tänne eri juttuihin. Yhteiskunta tasa-arvoistaa sitä kautta tässä maassa jo melkein liikakin, ja tästä syystä alkaa olla kulutukseen menevä rahan osuus pieni ja toisaalta suuret sivukulut estävät palvelualoilla työpaikkoja ja samalla siis palvelujen tuottamista. Heti kun keksittiin että yksityisilläkin voisi olla oikeus verovähennyksiin tiettyjen palvelujen kohdalla tietyllä summalla on sillä heti tuotettu maahan lisää palveluelinkeinoja. Näitä suoraan ihmisten käyttämiä palveluja saadaan näin todellista tarvetta vastaavaksi ilman että joku perhanan virkamieskoneisto on siellä välissä säätämässä.

Kannattaa miettiä mitä on todella hyvinvointi ja mikä on todella tasa-arvoa. Vaikka katsoisi maailmaa feminististen silmälasien läpi...

Äänestä

Asejärjestelmät monimutkaistuvat jatkuvasti. Sotilaslentokoneet ja -laivat ovat jo ammattilaisilla miehitetty. Maavoimat tulee perässä. Reserviläisten kyky selviytyä nopeasti alkavasta sodasta käyttäen uusia asejärjestelmiä ovat rajalliset. Jos kenraalit saisivat valita, kaikki olisivat ammattilaisia. Mutta rahat eivät riitä. Nykyjärjestelmä on kompromissi rahan ja halujen suhteen.

Miehet ovat parempia armeijan tarpeisiin. Jaksavat kantaa varusteita pitempään, osaavat paremmin hahmottaa taistelukentän olosuhteita, osaavat paremmin käyttä teknisiä aseita. Naisilla olisi käyttöä lähinnä sisähommissa. Eli paras panos/tuottosuhde saadaan miehillä. Naisten tapattaminen rintamalla vain tasa-arvon takia ei ole kenekään etu. Me miehet ymmärrämme paremmuutemme ja kannamme vastuumme.

ote sotilasvalasta ..

Joukkoa, johon kuulun, sekä paikkaani siinä, en jätä missään tilanteessa, vaan niin kauan kuin minussa voimia on, suoritan saamani tehtävän loppuun.

Äänestä

Kirjoituksesi oli ytimekäs "joulusaarna" palstan ikuisuusaiheen tiimoilta.

Mikä on armeija-aiheen prioriteetti feministien ja muiden naisten ajatuksissa?

Olemmeko me naiset siis ottamassa vastuun koko yhteiskunnasta? Ovatko antifeministit ja muut miehet valmiit tarjoamaan sen meille? Oireet ainakin jälkimmäisestä ovat näkyvissä. Tosin en nytkään malttanut olla olematta hieman sarkastinen...

Äänestä
  • Feministit eivät armeija aihetta kovinkaan paljon ole pohdiskelleet. Vapaehtoisuuteen perustuvista kutsunnoista on joskus ollut jonkinlainen julkilausuma. Asia on hautautunut jonnekin, lähinnä sen kohtaaman vastustuksen vuoksi.

    Vaikea on nähdä tätä antifeministien logiikkaa. Feministien vaikutusvallasta jaksetaan kantaa huolta, toisaalta kun vaikutusvaltaa ei ole, siitä se vasta meteli nousee. Olisivatko feministit, kuin puberteetti-ikäisten äidit, aina väärässä ja kuitenkin omnipotentin tuntuisia?

    Sarkasmi sopii sinulle.

    Äänestä

  • old_profile_16943 kirjoitti:

    Feministit eivät armeija aihetta kovinkaan paljon ole pohdiskelleet. Vapaehtoisuuteen perustuvista kutsunnoista on joskus ollut jonkinlainen julkilausuma. Asia on hautautunut jonnekin, lähinnä sen kohtaaman vastustuksen vuoksi.

    Vaikea on nähdä tätä antifeministien logiikkaa. Feministien vaikutusvallasta jaksetaan kantaa huolta, toisaalta kun vaikutusvaltaa ei ole, siitä se vasta meteli nousee. Olisivatko feministit, kuin puberteetti-ikäisten äidit, aina väärässä ja kuitenkin omnipotentin tuntuisia?

    Sarkasmi sopii sinulle.

    Poliitikot, lainsäädännöstä päättävät, eivät näytä olevan kiinnostuneita asevelvollisuusarmeijan suuremmista muutoksista tai siitä luopumisesta palkka-armeijan hyväksi. Radikaaleja uudistuksia haluavat eivät pontevasti ryhmity järjestötasoiseen tiedotukseen ja painostukseen, joka ajan myötä vaikuttaisi yleiseen mielipideilmastoon sekä kohdistuisi puolueorganisaatioihin ja sitä kautta muotoutuisi lakien muuttamispaineeksi.

    Alati hämmästyn sitä intoa, millä jotkut tyrkyttävät feminismille jonkinlaista "superideologian" asemaa, tehtäväkenttää ja vastuuta.

    Onko kaikkien - antifeministienkin - viimeinen toivo feminismissä?

    Äänestä

  • no mutta totta kai teidän on jatkossa otettava vastuuta myös maanpuolustuksesta ja siihen liittyvistä asioista. miksi se tulisi säilyttää vain miehillä? rusinaa vai pullaa? vaikka mitä jauhaisit, sille ei enää ole mitään perustetta.

    odotettavissa on asiaan täysin liittymätön kommentti.

    Äänestä

  • aatos kirjoitti:

    no mutta totta kai teidän on jatkossa otettava vastuuta myös maanpuolustuksesta ja siihen liittyvistä asioista. miksi se tulisi säilyttää vain miehillä? rusinaa vai pullaa? vaikka mitä jauhaisit, sille ei enää ole mitään perustetta.

    odotettavissa on asiaan täysin liittymätön kommentti.

    Varmastikaan emme ole vähemmän lainkuuliaista väkeä kuin ei-feministit.

    Äänestä

  • Hertha kirjoitti:

    rusinat pullasta.

    Äänestä

  • aatos kirjoitti:

    rusinat pullasta.

    Onko lain noudattaminen "rusinat pullasta"?

    Äänestä

  • Hertha kirjoitti:

    Poliitikot, lainsäädännöstä päättävät, eivät näytä olevan kiinnostuneita asevelvollisuusarmeijan suuremmista muutoksista tai siitä luopumisesta palkka-armeijan hyväksi. Radikaaleja uudistuksia haluavat eivät pontevasti ryhmity järjestötasoiseen tiedotukseen ja painostukseen, joka ajan myötä vaikuttaisi yleiseen mielipideilmastoon sekä kohdistuisi puolueorganisaatioihin ja sitä kautta muotoutuisi lakien muuttamispaineeksi.

    Alati hämmästyn sitä intoa, millä jotkut tyrkyttävät feminismille jonkinlaista "superideologian" asemaa, tehtäväkenttää ja vastuuta.

    Onko kaikkien - antifeministienkin - viimeinen toivo feminismissä?

    Vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen ehdottaminen oisi, nykyisessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä, poliittinen itsemurha. Ymmärettäväst kiinnostusta ei löydy. Nato keskustelukin osoittaa kuinka tulenaroista asioista on kyse. Natoon liittyminen lopettaisi nykyisen malliset kutsunnat heti. Puolustusmäärärahoja ei voi nostaa aivan älyttömiin. Lähinnä kyse on siitä, että varsinkin vanhemmat mehet näkevät oman maan puolustamisen niin tärkeänä arvona, etteivät ole siitä halukkaita luopumaan. Toisaalta myös sotaveteraanien perinnön kunnioittaminen on tässä takana.

    Kyllä minäkin olen aivan ymmyrkäisenä seurannut tätä nykyistä keskustelua. Feministien vallan suuruus on lyönyt hämmästyksen sormen ällistyksen suuhun. Olen mykistynyt, etenkin nämä salaliittoteoriat on hyvin kiehtovia...

    Äänestä

  • Hertha kirjoitti:

    Onko lain noudattaminen "rusinat pullasta"?

    ymmärryksesi on valikoivaa, ja keskustelu siis hedelmätöntä. feministit kiljuvat tasa-arvon perään kohdissa, joissa se heille parhaiten toimii, ja jotka jopa tuovat naisille etuoikeuksia. siis itseasiassa vähentävät tasa-arvoa.

    nyt miestä saa lain voimalla nöyryyttää 6 - 12 kk. tasa-arvon nimissä naisille olisi saatava vastaava lainvoimainen nöyryytysjakso.

    Kuvitellaanpa, että Suomessa olisi myös naisia koskeva yleinen asevelvollisuus, joka ulottuisi 29. ikävuoteen saakka.

    Vaikka nykyään synnytetään vanhempana kuin ennen, silti on sangen yleistä saada lapsi - useitakin lapsia - alle 29 vuoden iässä. Monista syistä synnyttäjät ovat yksinhuoltajia jo heti vauvan synnyttyä, tai ainakin joidenkin vuosien kuluttua. Joskin asevelvollinen voisi saada lykkäystä raskauden/synnytyksen takia 29. ikävuoteen saakka, ajallaan hänen kuitenkin olisi suoritettava asepalveluksensa. Lastenhoidon järjestely olisi kiintoisaa... Vapautusta asepalveluksesta kuitenkaan ei olisi lasten takia, sehän olisi epätasa-arvoa miesten suhteen. Eiväthän hekään saa vapautusta lasten takia. Takavuosina tosin luin oikein julkisen huomion saaneesta tapauksesta, jolloin mies olisi halunnut vapautuksen aspalveluksesta yksinhuoltajuuden takia. Muistaakseni siihen aluksi ei myönnytty. En tiedä, kuinka perheen loppujen lopuksi kävi.

    Jos laki olisi oikein jyrkkä, se vaatisi aborttia naiselta, joka hankkiutuu raskaaksi parahultaisesti juuri silloin, kun pitäisi viimeistään suorittaa asevelvollisuus. Jos asevelvollisuuden suorittamisikä venytettäisiin vaikkapa 45. ikävuoteen, harva armeijaan joutuva varmaan olisi raskaana. Iän pitäisi tasa-arvon vuoksi olla sama myös miehille. Oikeastaan kokeilemisen arvoinen, nykyaikaiseen monimuotoiseen yhteiskuntaan sopiva ratkaisu. Fyysisen kunnon vaatimuksia voisi 35 vuotta vanhemmilta asevelvollisilta (naisilta ja miehiltä tasapuolisesti) alentaa.

    Mikäli aselvelvollinen nainen, jolla on lapsia, elää parisuhteessa tai lapsen/lasten isä on tiedossa, isä olisi velvollinen huolehtimaan lapsista naisen asevelvollisuuden ajan. Jos molemmat vanhemmat joutuisivat suorittamaan asevelvollsiuuden yhtä aikaa, arvonnalla (tasapuolista!) ratkaistaisiin, kumpi menee armeijaan ensin.

    Tässä nyt ei pitkäveteisyyden välttämiseksi puututa päivähoitokustannuksiin, varuskuntien materiaalikustannuksiin, tilajärjestelyihin, armeijan palkkakustannuksiin..

    Oletko tietoinen lainsäädäntöprosessista?

    Tälläinen esittämäsi uudistus olisi tosiaan välttämätön. Suomessa kun on rahaa, kuin roskaa. Puoluksestakin voidaan jonkin verran tinkiä, näkyviä uhkia ei juuri nyt ole. Sotaa käymättömässä maassa kannattaa maanpuolustukseen todella satsata rahaa, etenkin kun törsääminen tapahtuu tasa-arvon nimissä.

    Taloudellinen ja järkevä vapaaehtoisuuteen perustuva systeemi ei sovi, sen ovat jo nämä palstamme visionistit meille opettaneet. Kiitos, kun toit realistisen vaihtoehdon pohdittavaksi, varsinkin näin joulun aikaan. Syntymän juhla ja sitä rataa...

    Äänestä

  • Hertha kirjoitti:

    Oletko tietoinen lainsäädäntöprosessista?

    nyt taas skitsoilet? onko se pää varmasti käyty tutkituttamassa.

    asia ei liity lainsäädäntöprosessiin pätkääkään. jos feministien mielestä on ok, että miehiä syrjitään, ei heillä pitäisi olla mitään sanottavaa naisten syrjimisestä tai alistamisesta.

    Jos säädetään laki naisten asevelvollisuudesta, naiset noudattavat lakia. Mikseivät noudattaisi?

    Äänestä

  • Hertha kirjoitti:

    Jos säädetään laki naisten asevelvollisuudesta, naiset noudattavat lakia. Mikseivät noudattaisi?

    siis, miksei feministien mielestä lakia pitäisi jo säätää? miksei sen puolesta kampanjoida?

    kaikkeen muuhun turhaan kyllä kiinnitetään huomiota, mutta ei tajuta sitä, että naisten ja miesten tasa-arvon saavuttamiseksi heidät olisi ensin saatava tasa-arvoisiksi myös lain edessä. samalla voitaisiin lopettaa se iänikuinen jankuttaminen asepalveluksen eriarvoistavasta vaikutuksesta.

    todellisuudessa feministit kuitenkin haluavat tasa-arvoisemmiksi, kuin miehet, eikä tämä lainsäädännöllinen epäkohta kiinnosta heitä. se vie koko touhulta uskottavuuden.

    Oletko tullut ajatelleeksikaan, mitä rasitteita naisten lakisääteinen asevelvollisuus nykyisenlaisessa yhteiskunnassa miehille toisi? Jos nyt ei henkisiä rasitteita (miehethän ovat henkisesti rautaa ja terästä), niin ainakin taloudellisia ja henkilökohtaista vapautta koskevia?

    mitä. ei mitään.

    mitä taloudellisia (jotka eivät jo koske miehiä)? mitä henkilökohtaista vapautta koskevia (jotka eivät jo koske miehiä)?

    yksi feministien teesi lisää: pihistäminen on sallittua, kun siitä kärsivät vain miehet.

    esimerkiksi kirjoitukseni "Kun ajatukset sikiävät".

    Vain esimerkiksi.

    Kehotan toki ajattelemaan ihan itse.

    Äänestä

  • Hertha kirjoitti:

    esimerkiksi kirjoitukseni "Kun ajatukset sikiävät".

    Vain esimerkiksi.

    Kehotan toki ajattelemaan ihan itse.

    niin niin. kun miesten tasa-arvoa ajetaan, niin yhtäkkiä kustannuksista tulee ongelma. sen ymmärsin ja sehän oli pointti. kiitos että varmistit tämän feministien sinänsä erittäin epätasa-arvoisen agendan.

    miksei naisten asevelvollisuus ole vaikkapa israelissa ongelma?

    " Tässä nyt ei pitkäveteisyyden välttämiseksi puututa päivähoitokustannuksiin, varuskuntien materiaalikustannuksiin, tilajärjestelyihin, armeijan palkkakustannuksiin."

    ne ovat käytännössä samat, oli palveluksessa mies tai nainen.

    muuta ajateltavaa tässä ei ole. samalla tavalla jo nyt miehet joutuvat järjestelemään elämäänsä siten, että asepalvelus ja kertausharjoitukset on otettu huomioon.

    kyllä naisen elämä näyttää olevan helppoa. aina on oikeassa, ja vaikka ei ole, niin aina voi jankuttaa kunnes vastapuoli kyllästyy logiikan puutteeseen.

    Älä kyllästy logiikan puuteeseesi - sitä voi kehittää!

    Äänestä

  • Hertha kirjoitti:

    Älä kyllästy logiikan puuteeseesi - sitä voi kehittää!

    kiihdy. missä logiikkani on puuteelinen? miksi tätä puuteelisuutta pitäisi kehittää? onko se jokin naisten juttu?

    et pysty osoittamaan aukkoa logiikassani. sitä ei ole. sinä keksit sen. mutta pelaa vain omien sääntöjesi puitteissa. sinulla on ihan ihka oma logiikkasi. eikös olekin surkeaa kuitenkin, että mikään muu kuin sinä ei toimi sen mukaan? ja jotkut satunnaiset typerykset.

    Eikö sinulla edes OLE logiikkaa?

    Joulunlämpöiset myötätunnon terveiset.

    Äänestä

  • Hertha kirjoitti:

    Eikö sinulla edes OLE logiikkaa?

    Joulunlämpöiset myötätunnon terveiset.

    mikä on se looginen päättelyketju, jolla tulit tuohon lopputulokseen? ymmärrän kyllä, että sinun on vaikea kuvata oma transkendentiaalilogiikkasi reaalimaailman konseptein, mutta yritä edes.

    taas teesi: nainen häviää väittelyn -> nainen julistaa olevansa kuitenkin oikeassa.

    Äänestä

  • Hertha kirjoitti:

    Eikö sinulla edes OLE logiikkaa?

    Joulunlämpöiset myötätunnon terveiset.

    jos jokin asia on puutteellinen, se ei tarkoita, ettei sitä ole.

    Äänestä

Pahus kun tuli aikoinaan hankittua elämä! Nyt joutuu usein jättämään hyvät nettidebatit kesken mokoman arkitodellisuuden vuoksi. Juuri niin kävi Antsulle eilen.

Mutta olihan minulla asiaakin. Suomen puolustaminen, se perinteinen maa- ja merialueen ja ilmatilan koskemattomuudesta huolehtiminen, täytyy jo lähitulevaisuudessa siirtää ammattilaisille. Massiivista reserviä, johon kai itsekin vielä kuulun, on todella vaikea pitää iskukykyisenä näin mitättömällä harjoittelulla ja kertaamisella.

Se ammattiarmeija on tietysti suhteellisen pieni porukka, mutta sitäkin paremmin motivoitunut, varustettu ja harjoitettu. Ja sitten asian ydin: armeijaan hakeudutaan, ei määrätä. Intti on siis yksi mahdollisuus muiden alojen joukossa - miehille ja naisille. Eikä tarvita edes sukupuolikiintiöitä, hakuprosessin läpäiseminen riittää.

Äänestä
  • Totta -näinhän asioiden tulisi olla jo nyt. Pieni, taitava, iskukykyinen joukko, joka olisi motivoitunut.

    Suomessa on vielä niin paljon ihmisiä, jotka muistavat viime sodat, siksi vapaaehtoista asevelvollisuutta ei ole mahdollista saavuttaa aivan heti. Veteraanien työn kunnioittaminen tulee aika arvokkaaksi, ehkä se on kuitenkin sen arvoista?

    " Vapaus ei ole mitään jonka toinen voi antaa; Ihmiset ottavat vapautensa, ja he ovat niin vapaita, kuin haluavat olla".
    James Baldwin

    Äänestä

  • Naiset eivät lähde vapaaehtoisesti amattiarmeijaan
    eivätkä mihinkään muuhunkaan armeijaan.

    Äänestä

  • old_profile_16943 kirjoitti:

    Totta -näinhän asioiden tulisi olla jo nyt. Pieni, taitava, iskukykyinen joukko, joka olisi motivoitunut.

    Suomessa on vielä niin paljon ihmisiä, jotka muistavat viime sodat, siksi vapaaehtoista asevelvollisuutta ei ole mahdollista saavuttaa aivan heti. Veteraanien työn kunnioittaminen tulee aika arvokkaaksi, ehkä se on kuitenkin sen arvoista?

    " Vapaus ei ole mitään jonka toinen voi antaa; Ihmiset ottavat vapautensa, ja he ovat niin vapaita, kuin haluavat olla".
    James Baldwin

    Pieni taitava iskukykyinen joukko, mikä olisikaan
    sen jälkeen helpompaa kuin miehittää Suomi.

    Äänestä

  • armeijassa kirjoitti:

    Naiset eivät lähde vapaaehtoisesti amattiarmeijaan
    eivätkä mihinkään muuhunkaan armeijaan.

    Minulla sattuu olemaan aivan toisenlainen käsitys. Varusmiehinä ja kouluttajina heitä on tälläkin hetkellä, YK-joukoista puhumattakaan.

    Antsulla oli viime harjoituksessa ilo osallistua kovapanosammuntoihin erittäin kiinnostavan vänrikin seurassa. Pasmat meinasivat kyllä kersantti Antsulla seota, kun tämä viestiupseeri poterosta varsin vaimealla, suorastaan ujolla äänellä kyseli, että "voisiko joku tulla" vuorostaan kuuntelemaan radioliikennettä. No, aikansa kutakin. Silloin muinoin miesten armeijassa upseerit eivät todellakaan esittäneet alaisilleen kainoja toivomuksia.

    Onhan heitä jokunen, ei heistä saa puolta armeijaa, ei neljäsosa armeijaa, ei kahdeksasosa
    armeijaa, ei 1/16 osa armeijaa eikä eses 1/32
    osa armeijaa. Mutta onhan heitä tietysti eri tehtävissä.

    Äänestä

  • "Se ammattiarmeija on tietysti suhteellisen pieni porukka, mutta sitäkin paremmin motivoitunut, varustettu ja harjoitettu. Ja sitten asian ydin: armeijaan hakeudutaan, ei määrätä. Intti on siis yksi mahdollisuus muiden alojen joukossa - miehille ja naisille. Eikä tarvita edes sukupuolikiintiöitä, hakuprosessin läpäiseminen riittää."

    Tämän ajatuksen kannalla minäkin olen. Voi olla, että sitä ei laajemmin kannateta, mutta "ytimeltään" sen ajatus on mielestäni oikeampi kuin pakkoarmeijan. Armeija voisi hyvin olla kaikille vapaaehtoinen ja valinta tapahtuisi soveltuvuustestein. Pakko johonkin on harvoin kestävä ja hyvä ratkaisu.

    Äänestä

  • mez-o kirjoitti:

    "Se ammattiarmeija on tietysti suhteellisen pieni porukka, mutta sitäkin paremmin motivoitunut, varustettu ja harjoitettu. Ja sitten asian ydin: armeijaan hakeudutaan, ei määrätä. Intti on siis yksi mahdollisuus muiden alojen joukossa - miehille ja naisille. Eikä tarvita edes sukupuolikiintiöitä, hakuprosessin läpäiseminen riittää."

    ...

    "suhteellisen pieni porukka"

    Paljonkohan, sata, 500 vai 3000.
    Mikä on suhteellisen pieni porukka?
    Olisiko Suomi helppo miehittää jos amattiarmeija on vain pieni söpö porukka?
    Olisko siinä porukassa vain silmänlumeeksi asti naisia ehkä 50 kpl.

    Äänestä

  • porukka kirjoitti:

    Tämä ei enää ole sukupuolikysymys, mutta muuten tarpeellinen lisäys.

    Seuraavaa sotaa ei enää voitetakaan tuhansien miesten voimin metsässä hiihtelemällä. Seuraava sota voitetaan todennäköisemmin monitoreja valvomoissa tarkkailemalla sekä hiirtä ja näppäimistöä käyttäen. Mitä teknisemmäksi maailma (ja armeija) muuttuu, sitä heikommat mahdollisuudet on ylläpitää satatuhantista reserviä - siis sellaista jolla todella olisi sotilaallista merkitystä. Antsu huomasi tämän varsinkin viimeksi kertausharjoituksessa: olin kerta kaikkiaan pihalla aselajin kehityksestä. Jokainen saa kaikin mokomin hiihtää siviilissäkin - helpompaakin se on kuin intin hikilaudoilla!

    Suhteellisen suuri maa-alue ja suhteellisen pieni väestö ovat maanpuolustamisen kannalta tietysti paha yhtälö. Ratkaisu voisi olla strateginen liittosuhde siihen... siihen... mikäs se nyt olikaan tämä N:llä alkava lyhenne... se organisaatio johon poliitikkojen mielestä ei ole syytä tunkea mukaan.

    Minä en näe sodassa mitään söpöjä elementtejä. En edes armeijan kokoonpanossa. Näetkö sinä?

    Onhan selvää, jos lähdetään vapaehtoisuuden periaatteesta, niin armeijaan valikoituisi ilmeisen motivoitunutta joukkoa. Armeijan koon ja pääluvun päättäköön siihen asiaan perehtyneet.

    Niinhän se on, että Nato suhteesta ei Suomessa edes keskustella, niin että kansakin tietäisi mitä
    se maksaa, mihin se velvoittaa ja mitä turvatakuut käytänössä tarkoittavat.

    Äänestä

  • mez-o kirjoitti:

    Minä en näe sodassa mitään söpöjä elementtejä. En edes armeijan kokoonpanossa. Näetkö sinä?

    Onhan selvää, jos lähdetään vapaehtoisuuden periaatteesta, niin armeijaan valikoituisi ilmeisen motivoitunutta joukkoa. Armeijan koon ja pääluvun päättäköön siihen asiaan perehtyneet.

    Armeijan päätarkoituksena on ennalta estää sotia. Suojella kansalaisiaan ulkovaltioiden uhilta jo olemassaolollaan. Vai keksitkö, jonkun käyttökelpoisen toisen keinon?

    Vapaaehtoiset ovat aina motivoituneimpia kuin pakotetut.

    Jos tasa-arvosta puhutaan, niin se koskee myös naisten sotilaallisuutta.

    Äänestä

  • itsestä kirjoitti:

    "Armeijan päätarkoituksena on ennalta estää sotia. Suojella kansalaisiaan ulkovaltioiden uhilta jo olemassaolollaan."

    Näinhän armeijan ja samalla sotimisen tarpeellisuus oikeutetaan.

    Mutta idealistinen mielipide: Jos tasa-arvo valtioiden sisällä ja niiden välillä totutuisi, vihollista ei olisi (esim. Pohjola). Seuraa että armeijat ja sodat kävisivät tarpeettomaksi.

    Ihmisten tasa-arvo voi ehkä olla teoriassa mahdollista, mutta ei käytänössä.
    Esim. EU on jo nyt sopivan riitainen.

    Äänestä

Miksi kaytat adjektiivia "ruikuttaa"..?

Kylla kai iso tytto ymmartaa, miksi ja miten ollaan tultu siihen tulokseen etta taalla on "ruikutusta"?

Äänestä

Miksi noin pitkä kirjoitus. Olisit suoraan
kertonut mielipiteesi, joka on; meitä feministejä ei kiinnosta maanpuolustus. Se on miesten töitä.
Mutta ajamme muuten tasa-arvoa, varsinkin meitä
kiinostavissa ja hyödyntävissä asioissa.
Itseasiassa ei muissa asioissa.

Äänestä

Entäs peruskoulu, liittyykö se mitenkään feminismiin? Siitäkin päätetään eduskunnassa. Silti feministi nostavat tavan takaa äläkän siitä, että opettajat(joista suuri osa naisia) suosii poikai ja ylläpitää sukupuolirooleja.

Jos alkaa vaikuttamaan yhteiskunnallisesti, ei riitä "yhden asian liikkeessä" pitäytyminen. Pitää myös pystyä ottamaan kantaa muihinkin kysymyksiin. Eikä pelkästään siltä pohjalta, että ois kiva, kun armeijaa ei ole, kun se kuitenkin on

Äänestä
  • "Silti feministi nostavat tavan takaa äläkän siitä, että opettajat(joista suuri osa naisia) suosii poikai ja ylläpitää sukupuolirooleja".

    Eiköhän peruskoulun tilasta älämölöä pidä muut, kuin feministit. Lähinnä poikien kelkasta putoamisesta huolestuneet ovat äänessä ja syystäkin.

    Äänestä

  • old_profile_16943 kirjoitti:

    "Silti feministi nostavat tavan takaa äläkän siitä, että opettajat(joista suuri osa naisia) suosii poikai ja ylläpitää sukupuolirooleja".

    Eiköhän peruskoulun tilasta älämölöä pidä muut, kuin feministit. Lähinnä poikien kelkasta putoamisesta huolestuneet ovat äänessä ja syystäkin.

    Totta, sehän ei ole feministien asia hoitaa poikalasten pärjäämistä. Muuten kyllä peruskoulun "tasa-arvosta" ollaan kiinostuneita.

    Äänestä

  • feministi-opettajia kirjoitti:

    Totta, sehän ei ole feministien asia hoitaa poikalasten pärjäämistä. Muuten kyllä peruskoulun "tasa-arvosta" ollaan kiinostuneita.

    Tassa "sukupuolisodassa", jopa vankiloihin voisi teettaa jonkunlaisen "punaisen kirjan" miten vangit ovat joutuneet tilateeseensa koska "ovat miehia".

    Asioista toiseen, ja "asioista toiseen", on muistettava miten oikea kielellinen palapeli, oli sitten kyseessa marxilaisuus, oikeistolaisuus, freudilaisuus tai feminismi, uppoaa simppeleihin.

    Siis kun kysymyksessa on pyrkimys ohjaamaan ihmisia kielen kasin.

    Tervetuloa sotaan, heh heh...

    Äänestä

veljes valveil' on.

Ilmeisesti tästä armeija asiasta ei päästä yksimielisyyteen ennen kuin sinne menee kaikki tai sinne ei mene kukaan. Valitettavasti nykymaailman reaaliteetit ovat sellaiset, että jonkun sinne on mentävä. Perinteinen jako, että miehet menevät perustuu - ainakin feministien mielestä- vanhentuneisiin käsityksiin siitä, että nainen hoitaa kodin sekä lapset ja mies näitä sitten varjelee kaikelta pahalta. Nykynainenhan suojelee siinä missä mieskin.

Puolustusvelvollisuudesta vapautuksen saaminenkin on varsin moninainen asia. Ks velvollisuus tulisi niiden hoitaa keitä se koskee ja jotka ovat siihen kykeneviä niin sielullisesti (eli henkisesti) ja fyysisesti. Huomattavan paljonhan on armeija nostanut rimaa ja kotia pääsee nykyisin varsin helposti. Siviilipalvelukseenkaan ei tarvitse kuin ilmoittautua. Itse en ehkä täysin voi ymmärtää sitä, että jos jokin velvollisuus on eikä sitä halua täyttää niin sillä ei olisi jotain seuraamuksia. Onhan meillä velvollisuuksia pilvin pimein ja mikäli näitä lyöt laimin on aina jotain seuraamuksia kuten sakkoa tai jopa linnaa.

Asia joka miehiä tuntuu eniten kalvavan tässä aiheessa on se, että kun feministi sanoo olevansa tasa-arvon lippulaiva ja pioneeri ei heitä kuitenkaan kiinnosta se seikka, että juuri ehkä asevelvollisuus on räikeä esimerkki siitä miten sukupuolen perusteella annetaan eri velvollisuuksia. Se onko kyseessä varsinaisesti epätasa-arvo niin on eri asia. Joidenkin mielestä on epätasa-arvoista se, että naiselle ei ole velvollisuutta eikä näin ollen oikeutta puolustaa maataan aseellisesti. Joillekin maan puolustus on vielä nimittäin kunniakysymys eikä ikävä velvollisuus.

Lisäksi kolikossa on vielä sellainen puoli, että oikeasti maanpuolustusvelvollisuus on jokaisella. Se ei siis välttämättä tarkoita aseellisia tehtäviä vaan esim ammuksien, aseiden, muonien tms valmistamista. Maanpuolustusvelvollisuuteen liittyy erilaisia ilmianto, paljastus jne asioita. Myös haavoittuneista on jonkun huolehdittava. Tuohan lankeaa kätevästi sivareille sekä naisille. Lisäksi on koko joukko miehiä, jotka nykyisten työtehtäviensä vuoksi saavat konfliktin sattuessa vapautuksen aseellisesta puolustamisesta, koska heidän ammattitaitoaan tarvitaan muualla. Sikäli siis puhuttaessa maanpuolustusvelvollisuudesta olemme kovin ylimalkaisia asian kanssa.

Äänestä
  • Olen kanssasi monesta asiasta samaa mieltä.

    Ymmärrän, jopa eräiden miesten ärtymyksen, siitä etteivät feministit ole ajamassa pakollista asevelvollisuutta kaikille. Sitä minun on vaikea ymmärtää, ettei vapaaehtoisuuden kannatus ole tämän suurempaa. Osa miehistä ja naisistakin olisi valmis suorittamaan asevelvollisuutensa vapaaehtoisena. Diabeetikoilla on vasta viime aikoina ollut mahdollisuus armeijaan hakeutua. Aiemmin he ovat saaneet ilman muuta vapautuksen. Vapaaehtoisia diabeetikoita on hakeutunut niin runsaasti, että oli pakko suorittaa karsintaa. Suomalaisten miesten ja naisten enemmistö suhtautuu velvollisuuksiinsa vakavasti ja kuten sanot, se on myös kunniakysymys.

    Se mikä minua "femakkona" tässä vaivaa, on se että tästä on tullut feminismipalstan ikuisuusongelma. Viesti toisesnsa perään, korostaa tätä eriarvoisuutta. Vaihtoehtoja ei asevelvollisuuspakolle halutakaan nähdä.

    Konfliktin sattuessa olisi hyvä, että nykyaikainen tekniikka olisi optimaallisessa käytössä. Hyvin harjoitettu reserviläisten joukko olisi saanut ajanmukaisen koulutuksen tehtäviinsä. Nythän reselviläisten koulutukseen ei ole varaa panostaa,heidän suuren määränsä vuoksi.

    Nykyaikainen sota käydään luultavasti pitkittyessään kaupunkisotana, näitä malleja on nähty liiankin kanssa. Sotaa ei siis helposti pääse pakoon, kaikkien on siihen jollakin tavalla osallistuttava. Suomen sotien perintönä meillä on vahva luottamus siihen, että ihmiset ovat valmiita velvollisuutensa hoitamaan myös maanpuolustustuksessa.

    Totaalikieltäytyjien ja siviilipalvelusmiesten ongemaa ei vapaaehtoisuuden myötä enää olisi.

    Natoon liittymisen suurimpia käytännön esteitä on, ettei suomalaisten varusmiesten pakolliseen palveluun kuulu, kuin omien rajojen puolustaminen. Natoon liittyessa maanpuolustusvelvollisuus olisi myös omien rajojen ulkopuolella. Asevelvollisuuspakon ollessa voimassa, Natoon liittyminen ei tule kysymykseenkään. Puolustusvoimat huolehtii ainoastaan omista alueistaan. Vapaaehtoisista ja osittain palkkaarmeijasta koostuva miehistö voitaisiin lähtetää myös muualle sotimaan. Tämähän on se varsinainen syy, joka Nato keskustelussa hiertää.

    Rauhanturvaajat ovat vapaaehtoisesti mukana jo nyt.

    Äänestä

  • Aseet ja armeijat pois, niillä ei ole koskaan missään saatu mitään hyvää aikaan. On väärin että sivarit ja naiset hoitavat haavoittuneita. Naiset eivät saisi parsia edes sukkia sotilaille. naisten tulisi kääntää katseensa muualle aina kun univormupukuisia miehiä jossain marssii. Naisten ei tulisi kunnioittaa heitä millään tavalla. Naisten tulisi hylätä väkivalta kokonaan. Naisten tulisi olla sodankieltäjiä. Myös miesten tulisi tajuta että sota on ohi.

    Äänestä

  • old_profile_16943 kirjoitti:

    Olen kanssasi monesta asiasta samaa mieltä.

    Ymmärrän, jopa eräiden miesten ärtymyksen, siitä etteivät feministit ole ajamassa pakollista asevelvollisuutta kaikille. Sitä minun on vaikea ymmärtää, ettei vapaaehtoisuuden kannatus ole tämän suurempaa. Osa miehistä ja naisistakin olisi valmis suorittamaan asevelvollisuutensa vapaaehtoisena. Diabeetikoilla on vasta viime aikoina ollut mahdollisuus armeijaan hakeutua. Aiemmin he ovat saaneet ilman muuta vapautuksen. Vapaaehtoisia diabeetikoita on hakeutunut niin runsaasti, että oli pakko suorittaa karsintaa. Suomalaisten miesten ja naisten enemmistö suhtautuu velvollisuuksiinsa vakavasti ja kuten sanot, se on myös kunniakysymys.

    Se mikä minua "femakkona" tässä vaivaa, on se että tästä on tullut feminismipalstan ikuisuusongelma. Viesti toisesnsa perään, korostaa tätä eriarvoisuutta. Vaihtoehtoja ei asevelvollisuuspakolle halutakaan nähdä.

    Konfliktin sattuessa olisi hyvä, että nykyaikainen tekniikka olisi optimaallisessa käytössä. Hyvin harjoitettu reserviläisten joukko olisi saanut ajanmukaisen koulutuksen tehtäviinsä. Nythän reselviläisten koulutukseen ei ole varaa panostaa,heidän suuren määränsä vuoksi.

    Nykyaikainen sota käydään luultavasti pitkittyessään kaupunkisotana, näitä malleja on nähty liiankin kanssa. Sotaa ei siis helposti pääse pakoon, kaikkien on siihen jollakin tavalla osallistuttava. Suomen sotien perintönä meillä on vahva luottamus siihen, että ihmiset ovat valmiita velvollisuutensa hoitamaan myös maanpuolustustuksessa.

    Totaalikieltäytyjien ja siviilipalvelusmiesten ongemaa ei vapaaehtoisuuden myötä enää olisi.

    Natoon liittymisen suurimpia käytännön esteitä on, ettei suomalaisten varusmiesten pakolliseen palveluun kuulu, kuin omien rajojen puolustaminen. Natoon liittyessa maanpuolustusvelvollisuus olisi myös omien rajojen ulkopuolella. Asevelvollisuuspakon ollessa voimassa, Natoon liittyminen ei tule kysymykseenkään. Puolustusvoimat huolehtii ainoastaan omista alueistaan. Vapaaehtoisista ja osittain palkkaarmeijasta koostuva miehistö voitaisiin lähtetää myös muualle sotimaan. Tämähän on se varsinainen syy, joka Nato keskustelussa hiertää.

    Rauhanturvaajat ovat vapaaehtoisesti mukana jo nyt.

    "Sitä minun on vaikea ymmärtää, ettei vapaaehtoisuuden kannatus ole tämän suurempaa. Osa miehistä ja naisistakin olisi valmis suorittamaan asevelvollisuutensa vapaaehtoisena."

    Onkohan tästä armeijan vapaehtoisuuskysymyksestä tehty koskaan mielipidekyselyä? Voi sanoa että esimerkiksi omassa tuttavapiirissäni lähes jokainen kannattaa vapaehtoista armeijakäytäntöä. Oma inhottava epäluuloni kohdistuu mediaan ja sen taustalla oleviin valtakoneistoihin jotka eivät katsele hyvällä tätä edistyksellistä kysymystä.

    On pakollisen asevelvollisuuden kannatuksesta kyselyjä tehty. Nykymallista asevelvollisuutta kannataa selkeä enemmistö. Muistaakseni luku oli reilusti päälle 60%. Etenkin vanhemmat miehet ja maasuedulla asuvat ovat nykyisen mallin kannattajia.

    Äänestä

  • mez-o kirjoitti:

    "Sitä minun on vaikea ymmärtää, ettei vapaaehtoisuuden kannatus ole tämän suurempaa. Osa miehistä ja naisistakin olisi valmis suorittamaan asevelvollisuutensa vapaaehtoisena."

    Onkohan tästä armeijan vapaehtoisuuskysymyksestä tehty koskaan mielipidekyselyä? Voi sanoa että esimerkiksi omassa tuttavapiirissäni lähes jokainen kannattaa vapaehtoista armeijakäytäntöä. Oma inhottava epäluuloni kohdistuu mediaan ja sen taustalla oleviin valtakoneistoihin jotka eivät katsele hyvällä tätä edistyksellistä kysymystä.

    "Selvä enemmistö suomalaisista haluaa säilyttää yleisen asevelvollisuuden, jossa lähes kaikki miehet kustakin ikäluokasta käyvät armeijan.

    Vapaaehtoisuuteen perustuvaa asepalvelusta kannattaa vain vajaa viidennes eli 19 prosenttia, kun nykykäytännön säilyttäisi 77 prosenttia.

    Tiedot selviävät tuoreesta HS-Gallupista.

    Tutkimuksen taustalla on keskustelu siitä, pitäisikö Suomessakin luopua yleisestä asevelvollisuudesta. Euroopassa yleinen asevelvollisuus on enää muutamassa maassa, useimmissa sotilaskoulutusta saa pieni osa ikäluokasta.

    Tutkimuksessa kysyttiin seuraavaa: "Suomessa miesten asepalvelus perustuu yleiseen asevelvollisuuteen. On ehdotettu, että yleisestä asevelvollisuudesta siirrytään järjestelmään, jossa selvästi nykyistä pienempi osa asevelvollisuusikäisistä suorittaa asepalveluksen. Käytännössä tällöin suurin osa sotilaallisen koulutuksen saaneista olisi vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeutuvia. Pitäisikö nykyinen yleinen asevelvollisuus säilyttää vai siirtyä järjestelmään, jossa nykyistä pienempi osa miehistä suorittaa asepalveluksen?"

    Vaikka nykyjärjestelmän suosio onkin koko kansan keskuudessa vankka, vaihtelevat kannatusprosentit, kun vastaajia jaotellaan iän tai puoluekannan mukaan.

    Nykyjärjestelmää kannattavat voimakkaimmin yli 65-vuotiaat ja keskustaa äänestävät. Vapaaehtoinen asepalvelus taas kerää enemmän suosiota 15-24-vuotiaiden sekä vihreitä ja vasemmistoliittoa äänestävien keskuudessa.

    Kaikissa näissäkin ryhmissä yli puolet kuitenkin kannattaa yleistä asevelvollisuutta.

    Ammatilla sen sijaan ei ole mielipiteeseen kovinkaan suurta vaikutusta, jos opiskelijoita ei huomioida. Opiskelijoista 63 prosenttia kannattaa yleistä asevelvollisuutta ja 29 prosenttia vapaaehtoisuuteen pohjautuvaa armeijaa.

    Muissa ammattiryhmissä yleisen asevelvollisuuden puolustajat ovat selkeä enemmistö. Työväestössä ja ylemmissä toimihenkilöissä puolustajia on 77 prosenttia ja alemmissa toimihenkilöissä 78 prosenttia.

    Kolmessa ammattiryhmässä yleisen asevelvollisuuden kannatus kohosi yli 80 prosentin. Viljelijöistä kannattajia oli tasan 80 prosenttia, yrittäjistä 82 prosenttia ja eläkeläisistä 84 prosenttia.

    Erot ovat pieniä myös eri puolilla Suomea. Nykyjärjestelmän suosio kuitenkin kasvaa, mitä kauemmas pääkaupunkiseudulta mennään. Pohjois-Suomessa yleisen asevelvollisuuden säilyttäisi 81 prosenttia, Länsi-Suomessa 79, Itä-Suomessa 78, Etelä-Suomessa 76 ja Uudellamaalla 74 prosenttia.

    Asuinpaikkakunnan koollakaan ei ole juuri vaikutusta. Suurinta kannatusta nykyjärjestelmä saa maaseudulla ja taajamissa, mutta kaupungeissakin nykyisen kannalla on kolme neljästä ja pääkaupunkiseudullakin 71 prosenttia.

    Töissäololla sen sijaan näyttää olevan vaikutusta mielipiteisiin. Eläkeläisistä yleistä asevelvollisuutta kannattaa 78 prosenttia ja töissä olevista 77. Työttömistä yleisen asevelvollisuuden haluaisi säilyttää 64 prosenttia, mikä on suurin piirtein sama osuus kuin opiskelijoista. "

    --------------------------------------------------------------------------------

    Äänestä

  • hs-gallup kirjoitti:

    Ennakkoluuloni hälvenit sen veegen. Nappaanpa nuo tiedot tuosta omiin arkistoihini vastaisen ja vertailun varalle.

    Äänestä

  • old_profile_16943 kirjoitti:

    Olen kanssasi monesta asiasta samaa mieltä.

    Ymmärrän, jopa eräiden miesten ärtymyksen, siitä etteivät feministit ole ajamassa pakollista asevelvollisuutta kaikille. Sitä minun on vaikea ymmärtää, ettei vapaaehtoisuuden kannatus ole tämän suurempaa. Osa miehistä ja naisistakin olisi valmis suorittamaan asevelvollisuutensa vapaaehtoisena. Diabeetikoilla on vasta viime aikoina ollut mahdollisuus armeijaan hakeutua. Aiemmin he ovat saaneet ilman muuta vapautuksen. Vapaaehtoisia diabeetikoita on hakeutunut niin runsaasti, että oli pakko suorittaa karsintaa. Suomalaisten miesten ja naisten enemmistö suhtautuu velvollisuuksiinsa vakavasti ja kuten sanot, se on myös kunniakysymys.

    Se mikä minua "femakkona" tässä vaivaa, on se että tästä on tullut feminismipalstan ikuisuusongelma. Viesti toisesnsa perään, korostaa tätä eriarvoisuutta. Vaihtoehtoja ei asevelvollisuuspakolle halutakaan nähdä.

    Konfliktin sattuessa olisi hyvä, että nykyaikainen tekniikka olisi optimaallisessa käytössä. Hyvin harjoitettu reserviläisten joukko olisi saanut ajanmukaisen koulutuksen tehtäviinsä. Nythän reselviläisten koulutukseen ei ole varaa panostaa,heidän suuren määränsä vuoksi.

    Nykyaikainen sota käydään luultavasti pitkittyessään kaupunkisotana, näitä malleja on nähty liiankin kanssa. Sotaa ei siis helposti pääse pakoon, kaikkien on siihen jollakin tavalla osallistuttava. Suomen sotien perintönä meillä on vahva luottamus siihen, että ihmiset ovat valmiita velvollisuutensa hoitamaan myös maanpuolustustuksessa.

    Totaalikieltäytyjien ja siviilipalvelusmiesten ongemaa ei vapaaehtoisuuden myötä enää olisi.

    Natoon liittymisen suurimpia käytännön esteitä on, ettei suomalaisten varusmiesten pakolliseen palveluun kuulu, kuin omien rajojen puolustaminen. Natoon liittyessa maanpuolustusvelvollisuus olisi myös omien rajojen ulkopuolella. Asevelvollisuuspakon ollessa voimassa, Natoon liittyminen ei tule kysymykseenkään. Puolustusvoimat huolehtii ainoastaan omista alueistaan. Vapaaehtoisista ja osittain palkkaarmeijasta koostuva miehistö voitaisiin lähtetää myös muualle sotimaan. Tämähän on se varsinainen syy, joka Nato keskustelussa hiertää.

    Rauhanturvaajat ovat vapaaehtoisesti mukana jo nyt.

    Feministeille varusmies/naispalvelu käy, jos se on vapaaehtoista. Tarkoittanee myös sitä, että
    voi lopettaa varusmies/naispalveluksen, jos se ei huvita, niinkuin tällä hetkellä naiset voivat armeijassa tehdä. Pakolliseen varusnaispalve-
    luun he eivät tietenkään suostu.

    Tästä voi tehdä sen päätelmän, että feministejä
    ei kiinnosta tasa-arvoinen velvollisuus maanpuolustuksessa. Mutta muissa heille miel-
    lekkäissä asioissa tasa-arvo käy valikoiden.

    Äänestä

Armeijan pääasiallinen tehtävä tosiaan on rajojen puolustaminen (tai oikeammin Suomen kansan puolustaminen), mutta armeija on kuitenkin osa yhteiskuntaa. Ja mielestäni (tasa-arvon kannattaja kun olen) yhteiskunnan tulisi pyrkiä siihen, että sekä oikeudet, että velvollisuudet lain edessä ovat kaikille kansalaisille samat sukupuoleen, rotuun, uskontoon, varallisuuteen ja yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta.

Tuon sinun logiikkasi voisi yleistää myös esim. koululaitokseen; "koululaitoksen tehtävänä ei ole tasa-arvon toteuttaminen vaan kouluttaminen". Tai vaikkapa työelämään; "työelämän tehtävänä ei ole tasa-arvon toteuttaminen vaan hyödykkeiden tuottaminen". Jotta yhteiskunta olisi tasa-arvoinen, on tasa-arvon toteuttamisen oltava jokaisen yhteiskunnan osa-alueen (yksi) tehtävä. Tästä toki säätää Suomen kansan valitsema eduskunta, eikä yksittäisten laitosten palkattu johto. Sinun logiikkasi perusteella koko tasa-arvolainsäädäntö joutaisi romukoppaan, siellä kun mm. puhutaan tasa-arvosta työpaikoilla, eikä ilmeisesti kuitenkaan työpaikkojen pääasiallinen tehtävä ole tasa-arvon edistäminen.

Itse olen joskus osallistunut "armeijakeskusteluun" myös feministipalstalla, ja syy siihen on varsin selkeä. En pidä valehtelemisesta enkä valehtelijoista. Feministit jaksavat joka käänteessä korostaa, että he eivät suinkaan ole pelkästään naisten asialla, vaan he ajavat tasa-arvoa sukupuolten välille. Minusta tämä on törkeä valhe. En ole yhdenkään feministin/feministijärjestön itse asiassa kuullut todella vastustavan nykyistä asepalveluskäytäntöä (ylimalkaiset kommentit asiasta suoraan kysyttäessä tyyliin, "kyllähän minusta voitaisiin siirtyä vaikka vapaaehtoisuuteen pohjautuvaan järjestelmään, mutta eipä sitä näytä kukaan haluavan" eivät todellakaan ole asian todellista ajamista). Ja kyseessä kuitenkin on ainoa asia, jonka puitteissa meillä Suomessa on oikein lakiin kirjattu sukupuolten erilaisista yhteiskunnallisista velvollisuuksista. Ilmeisesti feministien käsitys tasa-arvosta poikkeaa omastani sitten oikein radikaalisti? Ks. minun käsitykseni tasa-arvosta ensimmäisessä kappaleessa, nythän tuo ei todellakaan toteudu.

Yksi syy siihen, miksi tämän ”armeija-asian” niin törkeäksi epäkohdaksi näen (ja miksi myös feministejä tästä syytän) on se tapa, jolla Suomeen ajettiin naisten vapaaehtoinen asepalvelus. Tämähän lähti erilaisten naisasialiikkeiden/feministien ajatuksista liikkeelle koko homma. Perustelu oli se, että oli epätasa-arvoista kun naisilla oli yksi uravaihtoehto (ammattisotilaan) vähemmän kuin miehillä. Niinpä tämän ”epätasa-arvokohdan” korjaamiseksi säädettiin laki, jonka mukaan edelleen miesten on pakko suorittaa joko asepalvelus tai siviilipalvelus vankeustuomion uhalla, mutta naiset saavat halutessaan mennä armeijaan/siviilipalvelukseen (mutta ei ole pakko). Lisäksi naiset saavat keskeyttää kyseisen palveluksen suorittamisen tietyn ajan sisällä, jota mahdollisuutta miehillä ei ole. Ja tämä uudistus siis oli olevinaan korjaus epätasa-arvoisuuteen sukupuolten välillä! Olenko todella ainoa, joka näkee tässä räikeän ristiriidan, jollaista ei oikeusvaltion lainsäädännössä tulisi olla? Tiedän toki, että on ainakin iso liuta (nuoria) miehiä, jotka näkevät asiat kanssani samoin (miehetkin alkavat pikkuhiljaa herätä siihen, ettei tasa-arvo todellakaan tarkoita vain naisten aseman jatkuvaa parantamista, sorry vain feministit), mutta kysymys oli osoitettu lähinnä naisille ja etenkin feministeille.

Armeija toki rikkoo edellä määrittelemääni tasa-arvoa vastaan räikeästi muutenkin kuin vain sukupuolten välillä. Uskonnon perusteella voi saada käytännössä automaattisesti vapautuksen palveluksesta (ainakin jehovan todistajat), samoin asuinpaikan perusteella (Ahvenanmaa) ja myös ammatti voi tuoda käytännössä vapautuksen (esim. monet urheilijat käyvät kasarmilla lähinnä syömässä ja nukkumassa, ja harjoittavat siinä ohessa ammattiaan kutakuinkin häiriöttä). Tämä ei ole oikein. Minäkin kuvittelin vielä armeijan käydessäni ja muutama vuosi sen jälkeenkin, että meillä todella on tasa-arvoinen oikeusvaltio, jossa ihmisiä ei aseteta lain edessä eri kasteihin sukupuolen, ammatin tai uskonnon perusteella. Ajattelin sellaisen olevan vain kehittymättömien ”banaanivaltioiden” toimintaa, mutta sittemmin ovat suomut silmiltä pudonneet. Toki Suomi on monessa mielessä tasa-arvon kärkimaita, mutta kaukana todellisesta tasa-arvosta ollaan täälläkin. Eikä valitettavasti tunnu olevan riittävästi edes halua asioiden korjaamiseksi. Nyky-Suomen suurin ongelma on ongelmien lakaiseminen maton alle; mistään ei saisi puhua suoraan. Ja tietenkin tämä törkeä aivopesu, jolla meitä ohjataan uskomaan, että tämän tasa-arvon ihmemaan ainoa epäkohta on miesten ja naisten väliset palkkaerot (joka sekään ei ole ihan yksioikoinen kysymys todellisuudessa).

Tiedän jo, millaisia vastauksia tulen tähän viestiin saamaan (jos täältä edes löytyy niin valveutuneita kansalaisia, että jaksavat näinkin pitkän sepustuksen lukea). Naiset tulevat selittämään, kuinka miehen velvollisuus on käydä armeija, koska nainen kuitenkin edelleenkin hoitaa synnytyksen. Totta kyllä, että naiset hoitavat yhä edelleenkin synnytyksen, mutta 1) synnytys on vapaaehtoinen toimenpide (nykyään), jonka vertaaminen laissa säädettyyn velvollisuuteen osoittaa täydellistä logiikan puutetta (jopa suorastaan typeryyttä) ja 2) muistakaan biologisista eroavaisuuksista ei ole säädetty yhteiskunnallisia helpotuksia (mm. miesten keskimäärin seitsemän vuotta lyhyempi elinikä, suurempi alttius monille taudeille jne.) ja eri eroavaisuuksien arvottaminen olisikin käytännössä mahdoton tehtävä (kuinka monta synnytystä vastaa yksi vähennetty elinvuosi, montako parranajoa vastaa yhdet kuukautiset, kumpi on ikävämpi rintasyöpä vai eturauhassyöpä jne.?).

Toinen ryhmä, joka tulee vastaamaan, ovat sekä miehet, että naiset, jotka käyvät syyttämään minua epämiehekkäästä kitinästä ja käskevät minua vain suorittamaan velvollisuuteni kitisemättä ”kuin mies”. Teille tiedoksi, olen asevelvollisuuden suorittanut ja ”lusin” siellä ihan vapaaehtoisesti (velvollisuudentunnosta) sen kaikkein pisimmän mahdollisen ajan. Joten oma lehmä ei ole ojassa. Puolustan vain sitä mitä pidän oikeana. Ja tietenkin vastustan kaikkea epäloogisuutta. Mikäli todellakin tavoitteena on tasa-arvoinen yhteiskunta, on nykyisen kaltainen asevelvollisuusjärjestelmä pahin epäkohta kyseisen tavoitteen tiellä (mikäli tasa-arvoisen yhteiskunnan määritelmänä pitää edes suunnilleen samaa kuin olen tuossa edellä kuvannut). Tällöin kyseisen epäkohdan vastustamisen tulisi olla jokaisen tasa-arvoa ajavan henkilön (erittäin tärkeä) tehtävä. Eipä se sitä tosin ainakaan feministeille näytä olevan, joten heidän ajatusmaailmastaan voi vetää vain kaksi loogista johtopäätöstä:
1)   Joko heidän käsityksensä tasa-arvosta yhteiskunnassa poikkeaa radikaalisti omastani (ks. edellä määrittelemäni). Jos näin on, niin olisin erittäin kiinnostunut kuulemaan, mikä se on?
2)   Tai feministit ovat törkeitä valehtelijoita, jotka ajavat vain omaa etuaan.

Siinäpä lyhyesti minun näkemyksiäni tasa-arvosta, armeijasta, feministeistä ja näiden asioiden keskinäisistä suhteista. Asiallisia vastauksia (etenkin feministeiltä) odottelen…

Äänestä
  • Onneksi olkoon. Todella hyvä ja kantaa ottava kirjoitus.

    Äänestä

  • Turhaan kuitenkin niputat kaikki naiset ja feministit saman ajatuksen taakse. Mielipiteet feministienkin kesken voivat erota asiasta riippuen. Tässäkin viestiketjussa monet feministit ja miehet kannattavat vapaehtoista armeijaa kaikille.

    Äänestä

  • "Yksi syy siihen, miksi tämän ”armeija-asian” niin törkeäksi epäkohdaksi näen (ja miksi myös feministejä tästä syytän) on se tapa, jolla Suomeen ajettiin naisten vapaaehtoinen asepalvelus. Tämähän lähti erilaisten naisasialiikkeiden/feministien ajatuksista liikkeelle koko homma. Perustelu oli se, että oli epätasa-arvoista kun naisilla oli yksi uravaihtoehto (ammattisotilaan) vähemmän kuin miehillä."

    Onko noin? Olin itse aika nuori silloin kun tuosta päätettiin, ja en seurannut asiasta käytyä keskustelua kovin paljoa. Olen kuitenkin myöhemmin saanut sellaisen käsityksen että suuri osa feministeistä vastusti naisten asepalvelusta. Kuulemma feministien (ei varmaan kaikkien mutta monen) mielestä naisten asepalvelus oli "väärää tasa-arvoa", miehen asettamista normiksi ja yhteiskunnan militarisointia. Eli olivat samoilla linjoilla armeijanvastustajien kanssa: naisia ei pidä päästää armeijaan vaan miehetkin pitää saada sieltä pois. Muistaakseni Tarja Halonenkin myönsi olleensa vastahakoinen, mutta muuttaneensa mieltään sittemmin. (Kyllä kai kun ei sovi karkottaa potentiaalisia äänestäjiä...)

    Jos edellä sanomani on totta, niin en ymmärrä kyseisiä feministejä: kannattavat muka tasa-arvoa tai ainakin naisasiaa, mutta katsovat voivansa päättää mikä on naisille sopivaa tai mitä muut naiset tarvitsevat. Nykyinen tilanne on epäoikeudenmukainen ja se pitää korjata, mutta olen silti iloinen että naiset pääsevät edes vapaaehtoisina. Intin kieltäminen naisilta ei auttaisi kuitenkaan palvelukseen pakotettuja miehiä.

    Äänestä

  • ,,,.. kirjoitti:

    "Yksi syy siihen, miksi tämän ”armeija-asian” niin törkeäksi epäkohdaksi näen (ja miksi myös feministejä tästä syytän) on se tapa, jolla Suomeen ajettiin naisten vapaaehtoinen asepalvelus. Tämähän lähti erilaisten naisasialiikkeiden/feministien ajatuksista liikkeelle koko homma. Perustelu oli se, että oli epätasa-arvoista kun naisilla oli yksi uravaihtoehto (ammattisotilaan) vähemmän kuin miehillä."

    Onko noin? Olin itse aika nuori silloin kun tuosta päätettiin, ja en seurannut asiasta käytyä keskustelua kovin paljoa. Olen kuitenkin myöhemmin saanut sellaisen käsityksen että suuri osa feministeistä vastusti naisten asepalvelusta. Kuulemma feministien (ei varmaan kaikkien mutta monen) mielestä naisten asepalvelus oli "väärää tasa-arvoa", miehen asettamista normiksi ja yhteiskunnan militarisointia. Eli olivat samoilla linjoilla armeijanvastustajien kanssa: naisia ei pidä päästää armeijaan vaan miehetkin pitää saada sieltä pois. Muistaakseni Tarja Halonenkin myönsi olleensa vastahakoinen, mutta muuttaneensa mieltään sittemmin. (Kyllä kai kun ei sovi karkottaa potentiaalisia äänestäjiä...)

    Jos edellä sanomani on totta, niin en ymmärrä kyseisiä feministejä: kannattavat muka tasa-arvoa tai ainakin naisasiaa, mutta katsovat voivansa päättää mikä on naisille sopivaa tai mitä muut naiset tarvitsevat. Nykyinen tilanne on epäoikeudenmukainen ja se pitää korjata, mutta olen silti iloinen että naiset pääsevät edes vapaaehtoisina. Intin kieltäminen naisilta ei auttaisi kuitenkaan palvelukseen pakotettuja miehiä.

    "Intin kieltäminen naisilta ei auttaisi kuitenkaan palvelukseen pakotettuja miehiä."

    Entä jos miesvihaaja-feministi käskyttää apinan raivolla siellä miespuolisia alokkaita kostaakseen miehille? (Itse työntäisin kyllä haarukan silmään moiselle :)
    Eikö sellaisten poissaanti helpottaisi miesten oloa?

    Lisäksi voi olla että naiset vievät paikkoja miehiltä esim. huolto-, viesti- ja lääkintäpuolelta, jolloin näihin tehtäviin halukkaat miehet eivät niihin pääse.

    Äänestä

  • vaikea sanoa kirjoitti:

    Päättäkää nyt herrajumala mitä te pojat oikein haluatte. Naiset armeijaan mutta niille ei saa antaa tehtäviä!

    Äänestä

  • miehiltä!!! kirjoitti:

    Päättäkää nyt herrajumala mitä te pojat oikein haluatte. Naiset armeijaan mutta niille ei saa antaa tehtäviä!

    vapaaehtoinen nainen ei saa viedä asevelvollisen paikkoja. Eikö ymmärrys toimi?

    tilanne on eri jos molemmat asevelvollisia tai molemmat vapaaehtoisia.

    Äänestä

  • 90106 kirjoitti:

    vapaaehtoinen nainen ei saa viedä asevelvollisen paikkoja. Eikö ymmärrys toimi?

    tilanne on eri jos molemmat asevelvollisia tai molemmat vapaaehtoisia.

    Vapaehtoisuudesta kaikille tässä nyt on ollut viimeksi puhetta.

    Äänestä

  • ei toimi kirjoitti:

    Vapaehtoisuudesta kaikille tässä nyt on ollut viimeksi puhetta.

    asia, jota kommentoin oli siis se, että pitäisikö naisten vapaaeht. palvelus poistaa kunnes palvelu on vapaaehtoinen molemmille sukupuolille.

    Joku kirjoittaja oli esittänyt, että tämä ei auttaisi miesten asemaa kuitenkaan.
    Kritiikkini kohdistui tuohon väitteeseen kun pohdin, että onko siellä armeijassa miestenvihaaja-vapaaehtoisia kiusaamassa, nöyryyttämässä ja simputtamassa miespuolisia alokkaita. Eli onko vapaaehtoinen kukkoilija (vai pitäisikö sanoa "kanailija") tekemässä kiusaa "pakkoarmeijan" kävijälle?

    Toinen asia, jota pohdin oli se, että viekö naiset paikkoja niiltä miehiltä, jotka haluavat ns. kevyempään aselajiin kuten huoltoon tai esikuntapuolelle. Tämäkin olisi mielestäni väärin, sillä silloin nainen käyttää etuoikeuttaan vielä räikeämmin väärin.

    Mielestäni armeijassa ei pitäis olla naisia niin kauan kun se ei ole vapaaehtoinen kaikille.
    Toisaalta tietysti voidaan ajatella, että naiset tavallaan paikkaavat siviilipalveksen suorittajia ym. Mene ja tiedä.

    Äänestä

  • 090105 kirjoitti:

    Paskanko väliä sille asevelvolliselle on sillä onko se kiusaaja "miestenvihaaja-feministi" vai ihan vaan se tyypillinen ihmistenvihaaja (tiedät kai nämä kaikkia halveksivat omahyväiset äijät joiden mielestä johtajakoulutuksen tarkoitus on päästää heidät kukkoilemaan)? Satuitko tietämään, että hyvin harva asepalvelukseen menevä nainen on miestenvihaaja? Menemme sinne saamaan sotilaskoulutusta eikä kiusaamaan miehiä. (Jos joku on miestenvihaaja niin eiköhän noin miesvaltaiseen paikkaan lähteminen viittaisi ennemmin masokistiseen kuin sadistiseen luonteeseen.)

    Tuosta toisesta kohdasta sen verran ettei Suomen armeijassa ole miesten ja naisten töitä. Naiset ei valtaa joukolla huollon tehtäviä vaan naisia on tykistössä, jalkaväessä, ylipäänsä lähes kaikissa aselajeissa.

    Ajattelepa, olisiko 10 vuotta sitten millään mennyt läpi lakiesitys kaikkia naisia koskevasta asevelvollisuudesta? Pelkään pahoin ettei olisi, kun ajattelee kuinka paljon epäiltiin vapaaehtoistenkin naisten soveltuvuutta armeijaan. Kun nyt edes vapaaehtoisia naisia otetaan inttiin, on helpompi osoittaa ettei nainen ole automaattisesti sukupuolensa perusteella kykenemätön sotilaalliseen maanpuolustukseen, ja siksi naisetkin voidaan velvoittaa siihen.

    "Paskanko väliä sille asevelvolliselle on sillä onko se kiusaaja "miestenvihaaja-feministi" vai ihan vaan se tyypillinen ihmistenvihaaja"

    Kyllä sillä ainakin minulle olisi merkitystä.

    No, toivottavasti olet oikeassa siinä mitä kirjoitit.

    Äänestä

  • ,,,.. kirjoitti:

    Paskanko väliä sille asevelvolliselle on sillä onko se kiusaaja "miestenvihaaja-feministi" vai ihan vaan se tyypillinen ihmistenvihaaja (tiedät kai nämä kaikkia halveksivat omahyväiset äijät joiden mielestä johtajakoulutuksen tarkoitus on päästää heidät kukkoilemaan)? Satuitko tietämään, että hyvin harva asepalvelukseen menevä nainen on miestenvihaaja? Menemme sinne saamaan sotilaskoulutusta eikä kiusaamaan miehiä. (Jos joku on miestenvihaaja niin eiköhän noin miesvaltaiseen paikkaan lähteminen viittaisi ennemmin masokistiseen kuin sadistiseen luonteeseen.)

    Tuosta toisesta kohdasta sen verran ettei Suomen armeijassa ole miesten ja naisten töitä. Naiset ei valtaa joukolla huollon tehtäviä vaan naisia on tykistössä, jalkaväessä, ylipäänsä lähes kaikissa aselajeissa.

    Ajattelepa, olisiko 10 vuotta sitten millään mennyt läpi lakiesitys kaikkia naisia koskevasta asevelvollisuudesta? Pelkään pahoin ettei olisi, kun ajattelee kuinka paljon epäiltiin vapaaehtoistenkin naisten soveltuvuutta armeijaan. Kun nyt edes vapaaehtoisia naisia otetaan inttiin, on helpompi osoittaa ettei nainen ole automaattisesti sukupuolensa perusteella kykenemätön sotilaalliseen maanpuolustukseen, ja siksi naisetkin voidaan velvoittaa siihen.

    Sinä olet siis sellainen intin käynyt nainen?
    Kritiikkini ei kohdistunut sinuun (ainakaan jos et kiusannut siellä miehiä) vaan tuohon systeemiin yleensä. Tavallaan kyllä arvostankin päätöstäsi, käytit vain hyväksesi uutta mahdollisuutta.
    Ajattelin nyt tilaisuuden tullen samalla kysellä muutamaa käytännön juttua :) (tiedän ettei kuulu tälle palstalle!) mutta miten tuollaiset käytännön asiat eli onko teillä esim. yhteiset tuvat miesten kanssa? Oliko siellä mitään "säpinää" sukupuolten välillä? :) Entä onko teillä se r**ku-puku kuin miehillä?? :)
    Joo, näitä olen vaan joskus huvikseni miettinyt.

    Äänestä

  • 090106 kirjoitti:

    Joo, olen käynyt intin. Enkä kiusannut miehiä :) Laivoilla on kuulemma yhteismajoitus ja tietenkin leireillä oltiin samoissa teltoissa, mutta yleensä kasarmilla on naisten tuvat erikseen. Tästäkin tehtiin joskus (harvoin) poikkeuksia esim. kun yksikössä ei ollut kuin yksi nainen eikä ollut tilaa järjestää omaa tupaa. "Säpinöistä" kuuli joskus juoruja mutta aika harvinaista oli että jotain olis oikeasti tapahtunut. Varusteet on melkein täysin samat kuin miehillä, poikkeuksena lähinnä uimapuku. Eli oli samanlaiset runkkupuvut ja kalsaritkin. Jälkimmäisiä ei tullut kovin paljon käytettyä, varmaan helppo ymmärtää miksi :)

    Äänestä

Niin ja setäkin on vielä kenraalli. Kyllä siinä kokemusta on kerrakseen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 81 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Tittelityy kirjoitti:

Feminismipalstan vakioaiheita on (ihmeellistä kyllä!) armeija aihe. Koska Suomen armeijan toiminnasta on niin paljon väärinkäsityksiä, oikaisen niitä nyt, näin joulun kunniaksi.

Armeijan pääasiallisin tehtävä on maan rajojen puolustaminen. Tätä päätehtävää armeija pyrkii hoitamaan niiden resussien puitteissa, jotka demokraattisesti valittu eduskunta sille myöntää. Puolustusvoimien tehtävänä ei siis ole tasa-arvon toteuttaminen. Puolustusvoimilla ei ole myöskään tarvetta lisätä kouluttettavien määrää. Puolustusmäärärahoja nähdään tarpeellisemmaksi käyttää asetekniikan nykyaikaistamiseen. Armeijan johto koostuu miehistä. Suomalainen asevelvollisuus on kansalaisten laajasti kannattama järjestelmä. Etenkään miehet (vanhemmat, oikeistolaisia arvoja kannattavat, keskustalaiset yms..) eivät ole halukkaita asevelvollisuuslakia muuttamaan.

Suomen armeija rikkoo ihmisoikeuksia lähinnä miesten keskinäisessä eriarvoisuudessa. Totaalikieltäytyjien kohtelu on sekä uskonvapauslain että laajasti ajatellen ihmisoikeuslain vastainen. Nykyisinhän ainoastaan Jehovan todistajilla on mahdollisuus saada vapautus mielipiteidensä vuoksi sekä armeijasta että siviilipalvelusta. Ihmisoikeusaktiivit ovat kiinnittäneen runsaasti huomiota tähän epäkohtaan. Puolustusvoimien johdolla ei kuitenkaan ole ollut mielenkiintoa tämänkään asiantilan korjaamiseen.

Feministit eivät ole siis Suomessa puolustusvoimien johdossa. Feministit eivät ole myöskään armeijaa perustaneet, he eivät vaikuta myöskään alokkaiden valintoihin jne... Feministit eivät myöskään ole enemmistönä myöskään eduskunnassa. Feministeillä ei -lyhyesti sanottuna- ole lainkaan tekemistä Suomen armeijan kanssa.

Suomessa on mahdollista korjata havaitsemiaan epäkohtia. Järjestäytyminen ja aktiivinen poliittinen toiminta on mahdollista jokaiselle. Riittävän kannatuksen saaminen edellyttää kuitenkin asioiden tiedostamista ja oikeisiin tahoihin vaikuttamista. Feminismipalstalla ruikuttaminen ei ole oikea toimintamalli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu