Väärä ihonvärikö?

On se niin väärin, kun on syntynyt valkoihoisena ja perustanut vieläpä perheen ja Suomessa.
Ja siitä kärsin " rangaistusta" nyt.
Huomasin,kun ilmottauduin työkkäriin,hoidettuani
lapseni eskari ikäiseksi kotona.
Niin ilmottauduin työn hakijaksi,ja kaikki siihen kuuluvat pareri hommat tehtiin.
No päätös tuli postiluukusta,ei makseta työttömyys korvausta,eikä työmarkkina tukea.
Syy-olet ollut poissa työmarkkinoiden käytöstä ilman pätevää syytä liian kauan.
Eli nyt täytyy vuosi olla työkkärin kirjoilla,mutta mitään tukea en saa,enkä ole oikeutettu edes työllistämis töihin vuoteen,ja olen kuullu että toiselta paikkakunnalta joutuvat sijaisia palkkaamaan,kun omassa toimistossa "ei ole sopivia työttömiä joita voitais osoittaa töihin. Toimeentulo tukea ei saa,kun asun"pankin"
talossa. Mutta menot on samat ja hieman suuremmatkin,kun lapsia vie kouluun ja eskariin,vaatteita tätyy olla,etteivät tarvitse hävetä.
Muuten en valittaisi yhtään,mutta ärsyttää...kun en ole se Suomessa porskuttava Somali!;)
13477
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Juoppo tai narkkari saisi myös. Ei kannata työllistämistöiden perään haikailla, niistä ei saa rahaa lainkaan, ainoastaan sen työmarkkinatuen minkä työtönkin saa.
Eli saman verran - en kehota olemaan epärehellinen - saa vaikka mistä.

Äänestä

Olisiko koulutus mitään? Esim oppisopimus? Lisäopintoja/uudet opinnot? Ja kai töihin nyt muutenkin pääsee jos vain työ maittaa?

Kysy työkkäristä eri vaihtoehtoja, ja itsekin voit jotain asioille tehdä...

Ei kannata solvata muita ihmisiä vain siksi että he tulevat muualta. Yhteinen planeetta tää on. Sitäpaitsi monet ulkomaalaiset tekevät mieluummin töitä kuin lahoavat kotona, mutta kappas vaan, työnantajat eivät oikein sulata sitä että et olekaan sinisilmäinen arjalainen...

Voimia sinulle elämäsi muuttamiseen, kyllä meitä on moni muukin tähän systeemiin seonneita...

Kaikki onnistuu kun vaan haluaa:)Ja sulla on sentään lapsesi:)

Värikästä syksyä!

Äänestä
  • Olen kyllä opiskellut jo kolme ammattia,ja opiskelen edelleen,silti ärsyttää veromarkoilla ja siivellä eläjät,olivatpa vaikka minkävärisiä.
    Pienen paikkakunnan asukkaana en itse pysty vaikuttamaan työn saantiin,en omista niin pitkää
    kieltä,että sortuisin "nuoleskeluun",jota myös jotkut harjoittaa.
    Mutta työn antajat voisivat suosia Suomalaisia,
    täytyyhän meidän kunnollisten kansalaisten palveluja halutessamme myös Suomalaisuus muistaa,mieluummin maksan enemmän,kun otan ulkolaisen halvemman tuotteen.
    Vai pelkääkö työllistäjät koulutettuja työntekijöitä? mene ja tiedä!
    Meno on armotonta ja väriä tulee lisää..onhan ruskakin lähellä,että silleen...kyllä vaan edelleen ärsyttää....

    Äänestä

puhut vähän,mutta asiaa!

Äänestä

Älähän tytteli höpötä asioista, joista et näytä mitään tietävän. Arvaan, ettei sinulla ei ole toimeeentulon suhteen hätäpäivää, jos olet tähänkin saakka elellyt useita vuosia tekemällä ja hoitamalla lapsukaisia.

Tiedoksesi vain, että maassa on hikiset puolimiljoonaa työtöntä, eikä kukaan tiedä kädestä suuhun elävien pätkätyöläisten määriä. Tässä porukassa on paljon ihmisiä, joilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia perheen perustamiseen, puhumattakaan vuosikausien omistautumisesta omien lasten hoitamiselle ilman, että he edes yrittäisivät löytää palkkatyötä.

Naurettavaa, että joku elintasorouva viitsii syyttää Suomen mitätöntä ulkomaalaisvähemmistöä siitä, ettei Hän h e t i halutessaan saanutkaan työttömyyskorvausta, eikä mieleistään työpaikkaa! Sinulla on todella paljon opittavaa yhteiskunnan lainalaisuuksista työelämän kiemuroista puhumattakaan. Tervetuloa todellisuuteen! Särmäsi tulevat hiotumaan.

Äänestä
  • En ole yksin onneksi köyhä,onhan meitä saman kohtalon omaavia muitakin,ja tasan tarkkaan ovat samaa mieltä kanssani näiden joidenkin hyysäämisestä ja elättämisestä ,joka oksettaa meitä edelleen..vaikkakin ihmisiä ollaan ja saman taivaan alla eletään,mutta silti.
    Taitaavat tuolla rikoslistoilla,raikauslistoilla,yms.rikollisella tiellä olla ykkösiä,sillekö pitäisi hurrata,että jes lisää vaan,kyllähän tänne mahtuu,ja tuntuu olevan niin paljon puolesta puhujia että aivan pelottaa, mihin tämä Suomemme on menossakaan???

    Äänestä

  • jopa on oikeeen suvaitsevaista..

    Äänestä

Onneksi meillä on sananvapaus,ja oma maa,vaikkei se aina siltä tunnu.
Nää jutut on varmaan niitä "säästöjä",että voimme auttaa muualta tänne tulleita,on se niin väärin kuitenkin,koska veromarkkoja on kuitenkin maksettu itse omista tuloistamme,ja toiset niitä "nauttii"..tekemättä mitään......yäk!

Äänestä

Säälittäviä nämä on-se-niin-väärin-kun-viisi-somalia-vie-Suomen-konkurssiin -piipittäjät. Niin läpinäkyvää vihan lietsontaa, että hellanduudelis sentään!!!

Äänestä
  • sääli on sairautta pahimmasta päästä.
    Silloin kun puhutaan faktoista,vedetään säälittely ja paijaus esille,se on totuus!
    ei tässä mielestäni mitään lietsota,aivan tosiasiosta puhutaan!

    Äänestä

Et sitte ajatellu tatuoittaa nahkaasi hieman mustemmaksi? Ei se sen enempää voi sattua kuin rasistinen kommentti.

Tai muuta toki Afrikkaan. Saat kokea käänteisenä olemista...

Äänestä

minäkin yksineläjänä ilman muuta "pankin" talon, jos sossu sen maksaisi.

Äänestä

Joo syystäkin tulee verrattua näihin tummempi ihoisiin. Hehän saavat elää mukavasti ja oikein innostuvat tekemään lapsia kun sosiaaliboonuksia satelee päälle.

Kyllähän asia on niin, että kyseessä on omien virkaihmistemme ja politiikoittemme mielisairas moku-ohjelma päällä.

Ymmärrän, että olet vihainen. Niin olisin minäkin, mutta koita päästä jonkin työharjoittelun tms kautta eteenpäin ja äänestä perussuomalaisia syksyn kuntavaaleissa.

Heillä sentään jokin järki on päässä. Eräiden ulkomaalaisperäisten kulttuurijoukkojen elättäminen käy kalliiksi. On käsittämätntä, että nykyään tämä sosiaaliturva on enemmän heille kuin omalle kansalle. Se on mielisairaiden toimien tulosta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Vaalea-verikkö kirjoitti:

On se niin väärin, kun on syntynyt valkoihoisena ja perustanut vieläpä perheen ja Suomessa.
Ja siitä kärsin " rangaistusta" nyt.
Huomasin,kun ilmottauduin työkkäriin,hoidettuani
lapseni eskari ikäiseksi kotona.
Niin ilmottauduin työn hakijaksi,ja kaikki siihen kuuluvat pareri hommat tehtiin.
No päätös tuli postiluukusta,ei makseta työttömyys korvausta,eikä työmarkkina tukea.
Syy-olet ollut poissa työmarkkinoiden käytöstä ilman pätevää syytä liian kauan.
Eli nyt täytyy vuosi olla työkkärin kirjoilla,mutta mitään tukea en saa,enkä ole oikeutettu edes työllistämis töihin vuoteen,ja olen kuullu että toiselta paikkakunnalta joutuvat sijaisia palkkaamaan,kun omassa toimistossa "ei ole sopivia työttömiä joita voitais osoittaa töihin. Toimeentulo tukea ei saa,kun asun"pankin"
talossa. Mutta menot on samat ja hieman suuremmatkin,kun lapsia vie kouluun ja eskariin,vaatteita tätyy olla,etteivät tarvitse hävetä.
Muuten en valittaisi yhtään,mutta ärsyttää...kun en ole se Suomessa porskuttava Somali!;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu