Tällä palstalla käy varmaan ex-luterilaisia, siksi minua kiinnostaa, miksi erosit kyseisestä srk:sta?
Kerro se syy, liityitkö johonkin muuhun srk:n? Kiitos.
Kerro se syy, liityitkö johonkin muuhun srk:n? Kiitos.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Itseasiassa ensimmäinen kerta kun tälle palstalle osuin, satuin vain huomaamaan otsikon ja ajattelin että mennäänpä nyt sitten vastaamaan...
Erosin kirkosta 19-vuotiaana ja päätös on pitänyt, olen siihen myös tyytyväinen edelleen. Päällimmäisenä syynä itselläni ole, etten usko Jumalaan ainakaan siinä muodossa miten luterilainen kirkko sitä opettaa. Vielä vähemmän uskon kristittyyn kirkkoon instituutiona, joka itselleni ainakin on antanut hyvin tekopyhän kuvan. Olen kyllä käynyt rippikoulun ja olinpa yhtenä kesänä isosenakin. Rippikoulun jälkeen kiinnostuin uskon asioista ja kävin seurakunnan nuorten kokouksissa ja tutustuin srk-nuoriin. Sanotaan vaikka, ettei tuo aika varsinaisesti ollut kovinkaan rehellistä aikaa. Tuntui, ettei ihmiset siellä joko itsekään ottaneet noita asioita kovin vakavasti, tai sitten he uskoivat sokeasti kaiken mitä kristinuskon nimissä sanottiin; keskustelut oli kirjasta luettuja lauseita, eikä asioita ajateltu sen enempää. Ei ollut minun juttuni.
En halua kuulua kirkkoon, jonka kaikkiin opetuksiin ja toimintaan en luota/usko. Sanoin kaikkiin, siksi että tietysti Raamatussakin on asioita, jotka kannattaa ottaa omiksi ohjeikseen, kuten kultainen sääntö ja lähimmäisestä välittäminen.
En tiedä mihin uskon. Mutta USKONTOON sellaisenaan minun ainakin on hyvin vaikea uskoa. En tarvitse taakseni sitä pystyäkseni elämään. Jumalasta en tiedä, en myöskään karman laista, inkarnaatiosta, taivaasta, heövetistä. En usko kuoleman jälkeiseen elämään, ainakaann siinä muodossa miten kristinuskossa.
niin, ja vielä: Huomasin, että jätin yhden kysymyksesi vastaamatta. En erottuani luterilaisesta kirkosta ole liittynyt toiseen kirkkoon. Olen siis kai pakana:)
Erosin lut.seurakunnasta olikohan se puolisen vuotta uskoontuloni jälkeen.
Syitä esim. se, että luterilainen oppi ei mielestäni aina ollut Raamatun mukaista.
Toinen syy oli se, että lut.hengelliset tilaisuudet eivät vahvistaneet uskoa millaan lailla, pikemminkin päinvastoin.
Liityin kyllä helluntaiseurakuntaan silloin, mutta nykyisin koen jotenkin, etten ole ominta paikkaani vielä löytänyt.
Ihanne olisi löytää joku pieni Jumalaan turvaavien yhteys.
Kristinusko tuotiin suomen miekan voimalla. Usko tai kuole miekkaan! Mitä Jumalallisuutta tarvii levittää miekan voimmalla. Saatanan touhuja.
Suomessakin on valtionkirkon taholta tapettu ja tapatettu kirkon omia uskovaisia jäseniä. Jumalan käskystäkö? Saatanan touhuja sanon minä!
Useiden satojen vuosien ajan kristinusko on tappanut ja tapattunut ihmisiä ja väittää olevan Jumalan asialla kaikkine jumalattomuuksineen. Satoja vuosia euroopassakin noitavainojen verukkein tuhosivat kaikki kehittyneet kulttuurit ja tappaoivat naisia ja lapsia sekä miehiä noitina vaikka he eivät edes olleet noitia. Jos Jeesus olis elänyt vakkapa eilen niin hänetkin olis varmaan kirkko murhannut nyt noitana! Ja ilmeisesti tappoivatkin Jeesuksenkin mutta tekivät kaikkensa vierittääkseen syyn juutalaisten syyksi jota ei monikaan usko.
Raamatussa on 9 kertaa älä tapa käsky Jeesuksenkin vahvistaman. Mutta ei kertaakaan ole annettu lupaa tappaa ja tapattaa muuta kuin Jumalan omasta tahdosta ja määräyksestä!
Repikää siitä kuinka raamattua luetaan kirkossa!
Listaa vois jatkaa loputtomiin...
Jumalattomuuksillaan valtiokirkko ja kristinusko ovat itse selvästi osoittaneet rehellisesti kuka on heidän herra ja useimmat eivät sitä edes usko vaikka näkevät kaiken!!!
Siksi jätin!
Erosin Ev,lut kirkosta reilusti yli kaksikymmentävuotta sitten -
koska,....
1. - tulin Jeesukseen uskovaksi!
2. - ymmärsin epäraamatulliseksi sylivauvakasteen!
2. - naispappeus on epäraamatullinen!
4. - kirkko ei koskaan nuhtele syntisiä jäseniään!
5. - kirkko hyväksyy homot/lesbot työntekijöinään!
6. - kirkko perii pakkoveroa firmoilta, vaikka sen palveluksessa ei olisi ainuttakaan kirkon jäsentä!
7. - papiksi voi ryhtyä kuka vain vaikka ei edes uskoisi Jumalaan, kunhan vain koulutustaso on riittävä!
Tässä aluksi nämä räikeimmät seitsemän syytä miksi erosin kirkosta!
kaikista kohdista.Kaikkien kohdalla, voin itsekin sanoa, totta.
pappeuden kuuluisi toimia nykyaikana? Uudessa testamentissä ei ole oikein selviä ohjeita siitä.
Jos ajattelee esim. paavalia niin hän kieltää opettamisen naisilta mutta samalla tavalla oli naisia samassa asemassa kuin paavali opettemassa evankeliumia. Eihän evankeliumin levitys tarvitse pappeuksia.
>>Kirjoitit-
>>Eihän evankeliumin levitys tarvitse pappeuksia.
naispappeudella. Missä mielessä väärin?
ymmärsin että uskot sanasta sanaan raamatun tarinoihin ja niiden kirjoittajiin.
Oletko koskaan ajatellut että hekin olivat tavallisia ihmisiä eikä kukaan heidän kynäänsä ohjaillut muuta kuin he itse.
On totta että heidän jälkeensä tulleet ihmiset alkoivat pitää näiden miesten kynänjälkeä jumalan ohjaamana. Mutta onko niin?
Aina voidaan väittää mitä tahansa ja nyt kun tunnut uskovan että raamatun sana on jumalan sanaa niin sinäkin uskot näiden toisten miesten (naisia ei juuri heidän joukossaan suvaita) vakuutuksia ja uskotteluja.
Et uskokkaan jumalaan vaan noihin oveliin miehiin jotka ovat saaneet sinutkin ansaansa.
Uskovaisena sinua hallitaan ja viedään milloin mihinkin ilman omaa tahtoasi.
Kuitenkin jumala ympäröi meitä ilman raamatun kertomuksiakin ja paljon uskottavammin. Ei ole ketään välikäsiä jumalan ja ihmisen välillä.
Mitäs siihen sanot?
Uskovat ovat olleet ja ovat edelleenkin Jumalan luomia "tavallisia ihmisiä" joita Jumala tahtoo pelastaa pois synnin orjuudesta!
>>Kirjoitat-
>>Aina voidaan väittää mitä tahansa>Kirjoitat-
>>Et uskokkaan jumalaan vaan noihin oveliin miehiin jotka ovat saaneet sinutkin ansaansa.>Kirjoitat-
>>Uskovaisena sinua hallitaan ja viedään milloin mihinkin ilman omaa tahtoasi.>Kirjoitat-
>>Ei ole ketään välikäsiä jumalan ja ihmisen välillä.>Ilm. 19:13
"ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana".
>>Joh. 8:25
"Niin he sanoivat hänelle: "Kuka sinä olet?" Jeesus sanoi heille: "Juuri se, mitä minä puhunkin teille".
>>Kirjoitit-
>>Mitä meinasit
naispappeudella. Missä mielessä väärin?
Erosin, kun seurakuntani kirkkoherra lähetti tuomitsevan kirjeen minulle ja puolisolleni parisuhteen rekisteröimisen jälkeen.
En ole liittynyt mihinkään muuhun uskonnolliseen yhteisöön. Mikä seurakunta meidänlaisia perverssejä (= lestadiolaisten suviseurojen internetsivujen luonnehdinta homoista) huolisi jäsenikseen ?
t:timantti
löysin Jeesuksen tosi kirkon. Olen käynyt rippikoulun ja saanut sitä kautta opetusta ev.lut kirkossa, mutta kun sain tutustua Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkkoon ja sen opetuksiin, tiesin, että tämä on se oikea kirkko. Minun ei tarvinnut uskoa kenenkään toisen ihmisen väittämiin, vaan sain rukousvastauksen Jumalalta ja sitä kautta pystyin tekemään päätöksen erota ev.lut kirkosta ja liittyä MAP-kirkkoon.
Käsitykseni ev.lut kirkon vääristä opeista vahvistuvat koko ajan, mitä enemmän se menee "maailman mukana". Vauvana kastetut lapset, homouden ja naispappeuden hyväksyminen, se, että papit eivät tunne Jumalaa (toiset heistä uskovat Isä Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän hengen olevan yksi ja sama, toiset taas uskovat heidän olevan kolme erillistä), ev.lut kirkon ottamat yritysverot ovat minulle todiste siitä, että ev.lut kirkko ei ole Jumalan oma kirkko.
Toivon kaikille siunausta ja uskallusta etsiä totuutta.
vaan kysymyksessä on synkretistinen sekauskonto. Sinun olisi ollut parempi pysyä alkuperäisessä kirkossasi.
lista luterilaisen kirkon synneistä. Juuri noista syistä eroan kirkosta ja liityn johonkin muuhun kirkkoon...
Kuule Mökö, tuo sinun vastauksesi minulle on sinun oma mielipiteesi. Ihan ok, mutta minä pidän MAP-kirkkoa kristillisenä kirkkona ja mielipiteeni pidän sinun kirjoituksistasi huolimatta. Se ei ole Martti Lutherin kirkko vaan Jeesuksen Kristuksen kirkko ja siinä on vissi ero.
eivät hyväksy MAP-kirkkoa eli mormoneja kristityiksi. Se ei siis ole pelkästään minun mielipiteeni, vaan kaikkien kristittyjen mielipide. Onneksi suomi24 poisti näillä palstoilla mormonit kristinusko-nimikkeen alta.
samoin kuin se, että ainoa oikea kirkko poistetaan kristittyjen listalta suomi24 osoittaa vain sen, miten kauas monet itseään kristittynä pitävät kirkot ovat harhautuneet tosi opeista.
oli mukana muuten vaan kun muutkin ovat.
Monia kertoja aioin erota mutta aina se vain jäi tekemättä.
Sitte naloin miettiä että miksi minä rahoitan pappien ja muiden kirkon virkamiesten elämää kun se on kuitenkin minulle vapaaehtoista. Ei minunkaan elämääni kukaan rahoita jos en tee työtä.
Pappien touhuja en oikein vakavana työnä ole koskaan pitänytkään. Ja sitäpaitsi he saavat aivan kohtuuttoman korvauksen paimenena olostaan verrattuna moniin raskaan työn tekijöihin.
Olen aina ajatellut uskonasioista siten että se on vapaaehtoista ja jokaisen siihen ryhtyvän pitäisi hankkia itselleen kunnon ammatti eikä elää toisten almuilla.
Noniin sitten tuli tämä netti ja kalliit adsl-yhteydet.
Pidin tärkeämpänä adsl-liittymää kuin elättää kirkon toimihenkilöitä.
Säästyneillä kirkollisveroilla pystyn nyt maksamaan adsl-liittymäni kustannukset ja voin teillekin kirjoitella suuria totuuksiani.
Rahaa jää vieläpä muuhunkin käyttöön.
Siinä sitä on syytä kerrakseen.
sanoo vielä, minä uskon kirkkoon ja pappiin! Minä kysyn, mitä sitten kun kirkko palaa ja pappi kuolee, miten sitten heidän uskonsa käy, mihin sitten he uskovat?
RAAMATTU SANOO:USKO HERRAAN JEESUKSEEN NIIN SINÄ PELASTUT!
henk. koht. uskoon Jeesukseen Kristukseen ja näin että ev. lut kirkossa opetus ei ollut sellaista kun Raamatussa.Liityin Helluntaiseurakuntaan ja olen ja pysyn siinä.
Minulla on sellainen käsitys, että helluntailaisuus on yksi ev.lut kirkon lahko. Eikö ne helluntailaiset kuulu kuitenkin ev.lut kirkkoon ja toimi sen alaisuudessa? Jos näin on niin olet eronnut kirkosta ja liittynyt siihen jälleen. Oikaise minun käsitykseni, jos olen tässä asiassa väärässä.
niin kuin rukoilevaisuus, körttiläisyys, lestadiolaisuus, evankelisuus tai Kansalähetyksen uuspietismi eli viidesläisyys.
Helluntailaisuus on reformoidusta kirkkoperheestä eronnut, 1800-luvun lopulla Amerikassa syntynyt ja 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Suomeen rantautunut uskonnollinen liike. Siinä on piirteitä metodismista (uskonratkaisun vaatiminen) ja baptismista (kasteoppi) sekä omia erityisoppeja kuten oppi Pyhän Hengen kasteesta ja sen merkkinä kielillä puhumisesta.
Suomessa helluntailaisuus on vasta nyt organisoitumassa omaksi kirkkokunnakseen. Helluntailaisseurakunnat ovat näihin päiviin asti toimineet yhdistyspohjalta. Monet näihin "seurakuntiin" kuuluvat ovat samalla olleet myös luterilaisen kirkon jäseniä.
Helluntailaisuudella ei siis ole mitään tekemistä luterilaisuuden kanssa. Päin vastoin monet sen opit ovat vastakkaisia luterilaisille opeille. Nykyään ei vain enää eroteta luterilaisesta kirkosta tai määrätä lahkoihin hairahtuneita kirkkorangaistuksiin.
Erosin ev.lut. valtionkirkon seurakunnasta, koska olin tullut uskoon ja Jumalan armo Kristuksessa oli kirkastunut. Totesin, että luterilaisten tunnustuskirjojen oppi oli Raamatun mukainen, mutta valtionkirkko rikkoi karkeasti sitä vastaan. Uskoin siis monessa asiassa eri tavalla kuin Suomen ev.lut. kirkko opetti. En tullut hengellisesti ravituksi valtionkirkossa, vaan koin sen Raamatusta poikkeavien opetusten ja käytöntöjen vieraannuttavan minua luottamuksesta Jumalan sanaan ja vaarantavan iankaikkisen elämän. En myöskään halunnut tulla osalliseksi ev.lut. valtionkirkon synneistä, koska ymmärsin, että Raamattu varottaa jatkamasta väärin opettavien yhteydessä.
Liityin myöhemmin pienee tunnustuksensa mukaiseen luterilaiseen seurakuntaan. Kirkkokysymys ratkesi Raamatun ja luterilaisten tunnustuskirjojen mukaisesti.
>>Kirjoitit-
>>Erosin ev.lut. valtionkirkon seurakunnasta, koska olin tullut uskoon ja Jumalan armo Kristuksessa oli kirkastunut. Totesin, että luterilaisten tunnustuskirjojen oppi oli Raamatun mukainen,
Toteaisin vain, että sanoilla "kirkko" ja "seurakunta" ei asiallisesti ottaen ole mitään eroa.
Sanan varsinaisessa merkityksessä Kristuksen Kirkkoon/Seurakuntaan (Una Sancta) kuuluvat vain ja ainoastaan ne, jotka todella uskovat Raamatun Kristukseen, eikä siihen kuulu yksikään epäuskoinen. Tämä kirkko/seurakunta, joka on Kristuksen ruumis on kuitenkin ihmissilmälle näkymätön.
Se voidaan tässä maailmassa tunnistaa kuitenkin tuntomerkeistään, joista pettämättömiä ovat puhtaasti julistettu Jumalan sana ja Kristuksen asetuksen mukaisesti oikein toimitetut sakramentit, ts. kaste ja ehtoollinen. Se ei tarkoita sitä, etteikö oikeita uskovaisia voisi olla myös väärin opettavien keskuudessa, missä Kristuksen kirkon/seurakunnan tuntomerkit ilmenevät turmeltuina, sikäli kuin siellä vain on evankeliumi sen verran, että pelastava usko voi syntyä.
Kirkoiksi/seurakunniksi epävarsinaisessa merkityksessa kutsutaan myös niitä ulkonaisia yhteisöjä, joissa Kristuksen Kirkon/Seurakunnan tuntomerkit ovat käytännössä. Niiden oikeaoppisuutta ja suhdetta Kristuksen Kirkkoon/Seurakuntaan meidän tulee arvioida niiden julkisen opetuksen perusteella.
Luterilaiset tunnustuskirjat eivät ole mikään Raamatun rinnalla olevan opin lähde, vaan Raamatun opin uskontunnustus siinä missä Apostolinen, Nikean ja Athanasioksen tunnustuskin. Tunnustusten merkitys on siinä, että niiden avulla puolustetaan Raamatun oppia ja hylätään sen vastaisia harhaoppeja.
Erosin ja liityin ortodoksiseen kirkkoon, jonka olen lapsesta saakka tuntenut oikeaksi hengelliseksi kodikseni. Kirkon ei pidä mukautua tämän maailman menoon vaan pysyä uskollisena sanomalleen, joka ei yllätys yllätys, olekaan vanhentunut.
En ole vielä eronnut (syystä, jota en tässä halua mainita), mutta eropäätöksen olen tehnyt. Syitä on useita. Päällimmäisenä kirkon piirissä piilevä lähimmäisen rakkaudettomuus. Hain kirkon piiristä apua murheissani, yllättäen sainkin solvaukset niskaani. Pahoitin mieleni ja otin yhteyttä ko. kirkon virkailijan esimieheen, kirkkoherraan. Häntä ei kiinnostanut tilanteeni millään tavalla. Kiitti vain palautteesta. Vastaavanlaisia tilanteita tiedän muitakin. Jos kirkon palvelijat, edes osakin, käyttäytyy näin, katson sen vääräksi.
Toinen syy on kirkon sisäiset riidat, sekä opilliset, että käytännölliset. Mielestäni kirkon pitäisi pysyä (siis ulkoapäin katsoen) opillisesti yhdessä ratkaisussa, eikä kiermurrella ja luovia yrittäen pitää jäsenmääräänsä mahdollisimman korkealla. Näitä kysymyksiähän ovat naispappeus, homoliitot, homopapit, jne. Jokaisen papin tulisi noudattaa tätä yhtenäistä linjaa.
Olen aiemmin eronnut aviosta. Meidän paikkakunnalla papit katsovat sellaista karsaasti ja osa kieltäytyy vihkimästä uudelleen.
Ja mikä tärkeintä, Jumala siis ei katso, eikä vaadi, oletko kirkollisverosi maksanut.
En aio liittyä mihinkään muuhun kirkkokuntaa tms.
Kirkko ja sen jäsenet eivät elä raamatun ja Jeesuksen oppien mukaan. Pidän itseäni toki kristittynä.
Mielestäni kirkon pääasiallinen tehtävä olisi auttaa ihmisiä, ei järjestää jumalanpalveluksia. Jumala ei ole niin omahyväinen, että hän tarvitsisi säännöllisiä palvontamenoja kunniakseen. Kirkon tehtävänä on mennä siltojen alle ja etsiä kaikkein vähäosaisimmat, ruokkia ja vaatettaa heidät sekä antaa katto pään päälle. Sen (ja sen jäsenten)tehtävä ei ole syyllistää ihmistä, jos tämä ei kuulu kirkkoon. Jos Jeesus ilmestyisi keskuuteemme, hän kävisi ensin ajamassa ihmiset kirkoista vähäosaisimpia veljiään ja siskojaan auttamaan, riippumatta siitä, mitä uskontoa tai uskonnottomuutta nämä tunnustavat.
Lähimmässä tuttavapiirissäni kaikkein suvaitsevaisimmat ihmiset löytyvät ateisteista, jotka hyväksyvät myös kirkkoon kuuluvat lähimmäisensä.