heavy on

Näin se käsittääkseni on. Sitä minä vain ihmettelen että miten ihmeessä kukaan ei noteraa sitä, että näillä sivuilla mainostetaan Nihgtwish-yhtyeen levyä?
8416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Suksi sinä hihhuli helvettiin!

Äänestä

harhaa vaan

Äänestä

saatanasta.

Tämän kertoi minulle juuri itse Pyhä Henki.

Äänestä

Heavy ei itsessään ole pahaa, vaan on raskas sointuinen musiikkilaji. On maku kysymys mistä musiikkilajista pitää. Lähtökohdiltaan on ajateltava että kaikki rakentava ja sointuva musiikki on Jumalan lahjaa. Pahaksi asian tekee jos musiikkilajin ottaa käyttöön julistaakseen pimeyden sanomaa ja sillä asialla liikutaan.

Liikutaan nyt musiikki makuasioissa. Ei kannata liittää asioihin ikäviä piirteitä.

Room.14:14 "Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään; vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, sille se on epäpyhää."

Äänestä
  • Aivan totta. Ja metalli voi olla myös kristillistä: esim. Resurrection bandin musiikki etenee kuin höyryveturi, sisältää evankelioivat sanat ja sen kautta on vuosikymmenien aikana tullut uskoon pikkukaupungin verran ihmisiä. Ja Resun keikoilla pidetään todistuspuheenvuoroja ja esitetään kutsu antaa elämänsä Jeesukselle.

    Jerusalem -yhtye puolestaan on sankariheviä parhaasta päästä, eikä sen sanoma jätä epäselväksi, että Jeesus on Herra. Lisäksi monet metallin liepeillä liikkuneet gospelbändit kuten Petra ym. ovat selkeän kristillisiä. Ns. maallinen hevikin on paikoitellen uskovalle sopivaa. Vaikea on löytää esim. Nightwishin kopiobiisistä Walking in the air kovin paljon saatanallista. Moni kristitty kuuntelee sitä joka joulu. Alkuperäisversiona tv 2:n lähettämän Lumiukko -piirroselokuvan tunnussävelenä.

    Äänestä

  • Baskeri. kirjoitti:

    Aivan totta. Ja metalli voi olla myös kristillistä: esim. Resurrection bandin musiikki etenee kuin höyryveturi, sisältää evankelioivat sanat ja sen kautta on vuosikymmenien aikana tullut uskoon pikkukaupungin verran ihmisiä. Ja Resun keikoilla pidetään todistuspuheenvuoroja ja esitetään kutsu antaa elämänsä Jeesukselle.

    Jerusalem -yhtye puolestaan on sankariheviä parhaasta päästä, eikä sen sanoma jätä epäselväksi, että Jeesus on Herra. Lisäksi monet metallin liepeillä liikkuneet gospelbändit kuten Petra ym. ovat selkeän kristillisiä. Ns. maallinen hevikin on paikoitellen uskovalle sopivaa. Vaikea on löytää esim. Nightwishin kopiobiisistä Walking in the air kovin paljon saatanallista. Moni kristitty kuuntelee sitä joka joulu. Alkuperäisversiona tv 2:n lähettämän Lumiukko -piirroselokuvan tunnussävelenä.

    Mitäs mieltä olet bändistä Whithin Temptationin tyylistä? Voitkos sitä suvaita? Ainakin minusta se on taidetta ja erittäin kaunista musiikkia kuunnella.

    Äänestä

  • Uskovainen mies kirjoitti:

    Mitäs mieltä olet bändistä Whithin Temptationin tyylistä? Voitkos sitä suvaita? Ainakin minusta se on taidetta ja erittäin kaunista musiikkia kuunnella.

    En ole enää nykyisin jaksanut juuri kuunnella uudempaa musikkia, enkä ole tuotakaan bändiä kuunnellut. Parhaat rockvuodet ovat jo ohi. 1500 levyä on tullut hankittua, ja ne ovat vieläkin hyllyssä, vaikka jäävätkin nykyään vähälle käytölle.

    Äänestä

vitsi tämä koko mun heitto tossa alussa,,,

Äänestä

Kommentoi aloitusta


saatanasta kirjoitti:

Näin se käsittääkseni on. Sitä minä vain ihmettelen että miten ihmeessä kukaan ei noteraa sitä, että näillä sivuilla mainostetaan Nihgtwish-yhtyeen levyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu