Kekkonen oli maalaisliittolainen poliitikko, joka on esikuvana keskustan nykyiselle presidenttiehdokkaalle, Matti Vanhaselle. Vanhanen kuitenkin arvostaa myös entistä sosialidemokraattista presidenttiä, Martti Ahtisaarta, mikä minusta on varsin erikoista (vaikka ajat ovat erilaisia).
Urho Kekkonen ehti elämänsä aikana olla sekä äärioikealla, että äärivasemmalla. Hän syrjäytti valtansa vuosina entisen talonpoikaisen laillisuusperiaatteen ja loi sen tilalle omaa vallanhimoaan palvelevan K-linjan, jonka kestävänä perusprinsiippinä oli sisäpoliittisen vaikutusvallan anastaminen Neuvostoliiton avulla. Vielä emme tiedä läheskään kaikkea siitä, millaisiin vaihtosuhteisiin Kekkonen neuvostojohtajien kanssa ryhtyi saadakseen heidän vankkumattoman tukensa?
Neuvostoliiton toimeksiannot Kekkoselle puhuvat kuitenkin puolestaan: Kuuluisassa Pyjamantaskupuheessaan Kekkonen hahmottelee puolueetonta Pohjolaa, jossa Ruotsi, Tanska ja Norja muodostaisivat puoueettomuuden ytimen, ja Suomi olisi jollain merkillisellä tavalla osallisena siinä (YYA?). Ajatus sinänsä oli muita Pohjoismaita loukkaava ja halventava. Kommunistisen diktatuurin kanssa sotilasliitossa oleva Suomi kertoo naapureilleen, miten heidän pitäisi järjestää ulkopoliittinen elämänsä.
Neuvostoliitto halusi paksun puskurin todellisia länsimaita ja -demokratioita vastaan, joten Kekkonen "kapitalistisen" valtion edustajana pantiin asialle. Kekkosen myöhempi esitys "ydinaseettomasta pohjolasta" oli samaa sarjaa pyjamantaskupuheen kanssa ja röyhkeä hyökkäys ystävällistä naapuriamme Norjaa vastaan. Historia kertoo paljon Kekkosen selkärangattomuudesta, toki vain jäävuoren huipun.
Urho Kekkonen ehti elämänsä aikana olla sekä äärioikealla, että äärivasemmalla. Hän syrjäytti valtansa vuosina entisen talonpoikaisen laillisuusperiaatteen ja loi sen tilalle omaa vallanhimoaan palvelevan K-linjan, jonka kestävänä perusprinsiippinä oli sisäpoliittisen vaikutusvallan anastaminen Neuvostoliiton avulla. Vielä emme tiedä läheskään kaikkea siitä, millaisiin vaihtosuhteisiin Kekkonen neuvostojohtajien kanssa ryhtyi saadakseen heidän vankkumattoman tukensa?
Neuvostoliiton toimeksiannot Kekkoselle puhuvat kuitenkin puolestaan: Kuuluisassa Pyjamantaskupuheessaan Kekkonen hahmottelee puolueetonta Pohjolaa, jossa Ruotsi, Tanska ja Norja muodostaisivat puoueettomuuden ytimen, ja Suomi olisi jollain merkillisellä tavalla osallisena siinä (YYA?). Ajatus sinänsä oli muita Pohjoismaita loukkaava ja halventava. Kommunistisen diktatuurin kanssa sotilasliitossa oleva Suomi kertoo naapureilleen, miten heidän pitäisi järjestää ulkopoliittinen elämänsä.
Neuvostoliitto halusi paksun puskurin todellisia länsimaita ja -demokratioita vastaan, joten Kekkonen "kapitalistisen" valtion edustajana pantiin asialle. Kekkosen myöhempi esitys "ydinaseettomasta pohjolasta" oli samaa sarjaa pyjamantaskupuheen kanssa ja röyhkeä hyökkäys ystävällistä naapuriamme Norjaa vastaan. Historia kertoo paljon Kekkosen selkärangattomuudesta, toki vain jäävuoren huipun.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jo kirjoitusajankohta kertoo, että kyseessä on oma fantasiasi, huuruinen kuvitelma, joka on saatu työnnetyksi tänne vain valheellisen otsikon avulla. Sellaisista viesteistä tulisi ylläpidon tätä listaa juuri siivota.
Kekkosen uusi ulkopolitiikka, jota hän Paasikiven työtoverina oli heti sodan päätyttyä hahmottelelmassa, perustui siihen, että NL ja Suomi eivät ajautuisi uuteen tuhoisaan konfliktiin keskenään. Jos maiden välille saataisiin tällainen luottamus, voisi taloudellinen ja muu yhteistyö edistyä suotuisasti.
Paasikiven-Kekkosen linjan mukainen rauhanpolitiikka mahdollisti Porkkalan palauttamisen etuajassa, samoin Suomen jäsenyyden YK:Ssa.
Vuosikymmentä myöhemmin, silloin kuin NL taltutti sotilasliittoonsa eli Varsovan liittoon kuuluneiden maiden demokratiapyrkimyksiä, saattoi Suomi suuntautua kohti EEC-kauppasopimusta ja aktiivista Pohjoismaista yhteistyötä, mm. yhteisiä työmarkkinoita kohti. YYA-sopimus ei ollut sotilasliitto, Varsovan liitto oli.
Jos Suomessa olisi ulkopolitiikan hoito annettu sodan jälkeen taantumusoikeiston käsiin, olisi seurauksena ollut viimeistään 1960-luvun alussa sotilaallinen konflikti, pahimmillaan miehitys. Ajat kuitenkin muuttuvat, sillä jo 1970-luvulla valtaan pyrkivät taistolais-stalinistit. Heidän tahtonaan oli saada Neuvostomiehitys myös Suomeen Tsekkoslovakian tavoin.
Silmiinpistäää oli, että monet "taistolaisvesat" olivat oikeistolaisperheiden lapsia. Kun eivät heidän isänsä saaneet Kekkosen ohitse provosoiduksi neuvostomiehitystä Helsinkiin, pyysivät nämä "Baikalin lapset" sitä marxin ja leninin tunnuksissa.
Tässäkö totuudessa on sinulle liikaa kestämistä, että et saata tunnustaa Kekkosen isänmaallisuutta ja viisautta?
Vaikka elätkin menneisyydessä, tosiasiat on hyvä tunnustaa. Kekkonen meni Paasikiven linjasta ohi vasemmalta niin että roikui. Onneksi ei JKP ollut näkemässä!
Kun nyt kertoisit. Osoita nyt jokukaan ristiriita P:n ja K:n ulkopolitiikassa. Tai ehkäpä sisäpolitiikassa, kun puhut niin innolla "vasemmistolaisuudesta".
... turiset.
YYA-Oiva, punaisten vuorineuvosten käsikassara. Kirjoita nyt sinäkin jotain "objektiivista." buhahahhaa....
... -kekkoslaisempi kuin Kekkonen. Paasikivi oli niin varovainen, ettei oikein uskaltanut liittää maata YK:hon, OEEC:hen, Euroopan-Neuvostoon, Pohjoismaiden Neuvostoon ja YK:honkiin liityimme vasta -55 silloisen pääministeri Kekkosen ajaessa asiaa. Paasikivi ei uskaltanut mainitakaan suhteiden järjestämistä läntisen Euroopan integraatioihin, hän ei myöskään puhunut Suomen puolueettomuudesta.
Vasta Kekkosen presidenttikaudella alettiin järjestellä suhteita läntisiin järjestöihin, joista merkittävimpiä olivat EFTA, EEC, OEEC ja Euroopan neuvosto. Kekkonen myös keksi ryhtyä puhumaan Suomen puolueettomuudesta, jolla hän halusi ottaa etäisyyttä veli venäläiseen. Kekkonen runnasi myös ETYK:in pystyyn, joka vahvisti maailmalla käsitystä puolueettomuudestamme. ETYK:issä myös luotiin siemmen kommunistisen maailman romahdukselle, sillä ETYK lisäsi kansalisvapauksia myös kommunistimaissa.
Kekkonen loi myös aktiiviset, ns. suomettuneet, suhteet N-liittoon, jolla vahvistettiin luottamusta, jonka varjossa saatoimme rakentaa meille vielä tärkeämpiä läntisiä suhteita. Tätä aktiivista politiikkaa N-liittoon päin käytimme myös taloudellisesti hyödyksemme.
Suomen parlamentarismin lamautuminen, ulkopolitiikan käyttö sisäpolitiikan lyömäaseena, Neuvostoliiton härski puuttuminen Suomen sisäisiin asioihin, semisosialistisen maan maine lännessä jne.
On turha luoda kuvaa, että Suomi olisi kaikesta Härkösen mainitsemasta paitsi, ellei Kekkonen olisi ollut presidentti. Päin vastoin, jos olisi ollut JKP 2 tai Fagerholm presidenttinä, olisi kaikki voinut käydä nopeamminkin ja ilman tuskallista neuvostohivustusta joka asiassa. Kekkonen salli sen, koska se vahvista hänen omaa asemaansa.
Oli se aika poika, se Kekkonen. Euroopan Neuvostoonkin liitti Suomen kolme vuotta kuolemansa jälkeen!
Täällä noin asiallisesten kommenttien esittäminen on vähän kyseenalaista. Pitäisi pysyä virallisessa JSuomi yhdessä totuudessa..
Historia ei ole jossittelua. Se, että Fagerholmista ei tullut presidenttiä, johtui yksinkertaisesti siitä, että Kekkoseen luotettiin enemmän.
kirjoitettu. Useampi tutkija on sitä mieltä, että venäläisisten ja muutaman länsimaan (Ruotsi, Norja, Englanti ja Usa) arkistojen avautumisen myötä, päästään kirjoittamaan suomen historiaa Kekkosen ajalta. Yleisiä etuja oli liikaa... Ja se Kekkosen rahan roudaaminen Neuvostoliitosta... Ulkopolitiikan käyttö sisäpolitiikan välineen..Etykin tosiasialliset ajajat...Kekkonen/Karjalainen Neuvostoliitolle luovuttamat EEC sopimuksen tullitiedot.. jne... Kaikki on suhteellista..
Suomen parlamentarismi toimi sotien jälkeisinä vuosikymmeninä varsin hyvin. Kekkonen vain piti huolen siitä, että uuden sodan sanelemaa ulkopolitiikkaa eivät tannerilaiset, junnilalaiset, ehrnrootilaiset eivätkä vennmolaiset päässeet turmelemaan, hän ei päästänyt noita piirejä hallitukseen. Näiltä osin parlamentarismia voidaan katsoa loukatun, mutta kansakunnan etu oli silloin tärkeämpi kuin siisti parlamentarismi. Tosin ei tuolla joukkiolla koskaan ollutkaan parlamentissa lähelläkään enemmistöä olevaa voimaa, näin voidaan parlamentarisminkin toimineen.
Kekkonen antoi pikkuasioisaa neukuille joskus periksi, jolloin todelliset kansakunnan ydinasiat voitiin taas hoitaa. Lännessä tiedettiin hyvin, ettei Suomi lainkaan sosialistinen, monet läntisen Euroopan maat olivat sosialistisempia. Myöskin lännen vastuunalaiset poliittiset johtajat ymmärsivät tilanteen ja tukivat ja ihailivat, miten tyylikkäästi Suomi hoitaa asiasnsa. Nehän eivät olisi voineet meitä auttaa, jos neukku olisi käynyt hankalaksi, sillä olivat etupiirijaossa luovuttaneet Suomen N-liitolle.
Historiassa ei ole mitään järkeä jossitelulla. Kuitenkin voisi kuvitella, jos Paasikivi olisi jatkanut, kehityksemme ja vapautumisemme olisi ollut hitaampaa hänen varovaisuudestaan ja jäykästä mielikuvituksesta johtuen. Fagerholm olisi yrittänyt toimia Kekkosen lailla, mutta kun hänellä ei ollut sellaista kapasiteettia, olisi edistyksemme ollut hitaampaa. Fagerholmin ollessa presidenttinä, olisi ollut pieni vaara, että asevelisosialistien tannerilainen klikki olisi ylempänä mainitsemieni äärioikeistolaisine tukijoineen saattanut päästä valtaan.
Kekkosella oli tuota valtaa aivan riittävästi, että hänen olisi tarvinnut sitä vielä erikoisilla tempuilla lisätä. Hän itse ja lopulta valtaosa puolueista ja kansasta piti vain tärkeänä kansakunnan kannalta, että Kekkonen pitää maan valitussa kurssissa. Tosin se viimeinen kausi oli jo turha, terveys ei enää kestänyt.
Tosiaan olen muistanut Euroopan Neuvostoon liittymisemme väärin. Se tapahtui -89. Mutta eipä taida Kekkosen arvo siitä laskea, jos minun laskee, sillä ei ole väliä.
Liikuttavaa on uskosi demokratiaan, kun samalla kerrot ihannemaissakin olevan tuota salattua tietoa...Se kertoo siitä, että itse olet nuo hekumasi kylvänyt, kasvattanut ja korjannut!
Ajatukseni oli, että kommentoisin mahdollisia vastauksia puolilta päivin ehtooseen kääntyvää vuorokautta. Sukulaisten painostus tappoi ideani.
Huomiota herättävää vastausten nopealla silmäyksellä on niiden kahtiajakautuneisuus: Paasikiven osuutta vähätellään ja Kekkosen korostetaan. Uskoisin näiden mielipiteiden edustajien edustavan keskustan kenttää.
Paasikiven "käsivarsi"-politiikka ei elähdytä keskustalaisia, eikä oikein innoita kokoomuslaisiakaan. Historia on kuollut, joten sitä samaa......