.. jotka kirkosta eroavat tee sitä ateismin/uskonnottomuuden takia. Syitä on monia, fundamentalismista alkaen.
http://www.nakokulma.net/keskustelu/index.php?topic=9652.0
http://www.nakokulma.net/keskustelu/index.php?topic=9652.0
Eivät suinkaan kaikki ..
Fuga
8491
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
kuitenkin on se, että murretaan luterilaisen kirkon ylivalta Suomessa vihdoin viimein. Se voi tapahtua vain siten, että tarpeeksi moni eroaa siitä.
Valtiokirkkolaitos on loputtava. Sitä ennen ei kirkkoon kuulumattomat (pian 1 milj. suomalaista) ole yhdenvertaisia kansalaisia muiden kanssa.
Erosin kirkosta v.1963. Laskin päivänä muutamana paljonko kirkon propakandatoimisto on menettänyt omalta kohdaltanituloja tämän reilun neljänkymmenen vuoden aikana. Päädyin tällaiseen summaan kun 34000 euroa. Olen pitänyt suoraa yhteyttä "yläkertaan" ja säästänyt em. summan. Erotessani rippi-isäni väitti, että olin kiihoituksen uhri, kun ääneen arvostelin kirkon rahankäyttöä ja parempiosaisten tukemista. Epäilin myös, että he eivät muistaisi esirukouksissaan meitä tavallisia tallaajia. Olen ollut omasta mielestäni Taivaan Isän kanssa sopuväleissä eroamisesta huolimatta.
Valtaosa, yli 95%, kirkosta eroavista ei liity mihinkään toiseen uskontokuntaan. Tämän osoittavat sekä tilastot että evlut kirkon tutkimukset.
Ja selväähän tuo on jo ihan ajattelemalla. Suomen 2. suurin uskonnollinen liike on joko ortodoksit tai helluntailiike, molemmissa ~50000 jäsentä. Jos esim. puolet kahden viime vuoden aikana eronneista yli 50 tuhannesta olisi liittynyt noihin uskontokuntiin, olisi takuuvarmasti lehdissä kerrottu miten uskontokunta X on kasvattanut jäsenmääräänsä kymmeniä prosentteja. Tuo yli 50000 on niin paljon, ettei se "uppoa" nykyisten uskontokuntien joukkoon mitenkään.
Että se ettei kuulu mihinkään uskontokuntaan tarkoita ateismia. Itse erosin kirkosta, enkä sattumoisin kaipaa mitään uutta järjestöä tilalle joka kertoo mitä tehdä ja mihin uskoa, mutta en silti ole ateisti. ;)
Epäilemättä noinkin on, mutta silti suurin osa eroajista on hällävälistejä.
Ilmeisesti sinuakaan ei kuitenkaan voi luokitella ryhmään "tulin uskoon, erosin kirkosta"?
Elämänkatsomuksellisia asioita koko elämäni pohtineena ja lähes yhtä kauan niiden ilmenemismuotoja käytännössäkin seuranneena sanoisin, että vain harvoin on kysymys selkeästä on / off tilanteesta. Ihmisen vakaumuksen laatu ja voimakkuus vaihtelee hyvin paljon elämäntilanteesta ja kohtaloista riippuen. Tällä palstalla tunnutaan ajateltavan, että ihminen valitsee ja on sitten sen jälkeen varma. Käytäntö osoittautuu vain harvojen kohdalla sellaiseksi.
Ateistit ja pieniin pyhitysliikkeisiin kuuluvat edellyttävät ratkaisua: Kirkosta eroaminen / uskoontulo. Vain joidenkin elämään tällainen jyrkkä murros asettuu ja heidänkin kohdallaan esiintyy aikaa myöden variaatioita. Usko tai elämänkatsomus ei ole aina meidän ratkaistavissamme, myös elämä vaikuttaa ja yllättääkin joskus. Tämä selittää sen, että jotkut poukkoilevat elämänsä aikana uskontokunnasta toiseen tai kirkkoon kuulumisen ja siitä eroamisen välillä.
Itselleni sopii paremmin levollinen perusratkaisu, joka sallii mielialojen vaihtelutkin, kuin toistuvat suuret murrokset ja niihin liittyvät radikaalit käytännölliset muutokset.
En juuri muuttunut persoonana, erosin vain järjestöstä johon en koskaan ollut edes liittynyt. En ole "uskossa", tuo termi kuulostaa turhan kahelilta, pelkkä uuspakana vain. :)