Unitatis Redintegratio
Vatikaanin toinen kirkolliskokous
Piispa Paavali
Jumalan palvelijoiden palvelija
Yksi mitä pyhimmän kirkolliskokouksen isistä
Asian ainaiseksi muistamiseksi
Dekreetti ekumeniasta
Unitatis Redintegratio
AAS 57 (1965), sivut 76-89
1. Ykseyden palauttaminen kaikkien kristittyjen välille on yksi asioista, joista Vatikaanin toinen kirkolliskokous ensisijaisesti välittää. Herra Kristus perusti yhden ja vain yhden Kirkon. Monet kristilliset yhteisöt kuitenkin esittäytyvät Jeesuksen Kristuksen todellisina perillisinä; ne kaikki todella tunnustavat olevansa Herran seuraajia, mutta ne ovat erimielisiä ja kulkevat eri teitä, aivan kuin Kristus itse olisi jaettu (1). Tällainen hajaannus on avoimessa ristiriidassa Kristuksen tahdon kanssa, se herättää pahennusta maailmassa ja se vahingoittaa evankeliumin jokaiselle olennolle saarnaamisen mitä pyhintä toimea.
Mutta Aikojen Herra seuraa armon suunnitelmaa meidän syntisten puolesta viisaasti ja kärsivällisesti, ja viime aikoina Hän on enemmän kuin koskaan ennen nostattanut hajallaan olevia kristittyjä katumaan hajaannuksiaan ja kaipaamaan ykseyttä. Lukuisat ihmiset ovat kaikkialla tunteneet tämän armon vaikutuksen, ja myös erossa olevien veljiemme joukossa kasvaa päivä päivältä Pyhän Hengen armon voimistamana liike, kaikkien kristittyjen välisen ykseyden välille. Tähän ykseyttä tavoittelevaan liikkeeseen, jota kutsutaan ekumeeniseksi, kuuluvat ihmiset vetoavat Kolmiyhteiseen Jumalaan ja tunnustavat Jeesuksen Herraksi paitsi yksilöinä, myös järjestyneinä kokonaisuuksina. Nimittäin lähes jokainen katsoo ryhmän, jossa hän on kuullut evankeliumin, omaksi kirkokseen ja todella myös Jumalan Kirkoksi. He kaikki kuitenkin kaipaavat yhtä ja näkyvää Jumalan Kirkkoa, joskin eri tavoin - todellisesti yleismaailmallista Kirkkoa, joka on lähetetty maailmaan, jotta maailma voi kääntyä evankeliumin puoleen ja pelastua Jumalan kunniaksi.
Tämän kaiken on pyhä synodi todennut, minkä lisäksi se on jo julistanut opetuksensa Kirkosta, ja nyt kaikkien Kristuksen seuraajien välisen ykseyden palauttamista haluavana se tahtoo kertoa kaikille katolilaisille tavat ja keinot, joiden kautta he myös voivat vastata tähän armoon ja jumalalliseen kutsuun.
Luku I
Ekumenian katoliset periaatteet
2. Jumalan rakkaus meitä kohtaan on ilmoitettu siinä, että Isä on lähettänyt maailmaan ainosyntyisen Poikansa, jotta ihmiseksi tulleena Hän voisi vapahduksellaan tehdä uudelleen eläväksi koko ihmiskunnan ja yhdistää sen (2). Ennen kuin Hän uhrasi itsensä tahrattomana uhrina alttarilla, Kristus rukoili Isäänsä kaikkien Häneen uskovien puolesta: "- - että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut." (Joh. 17:21) Kirkossaan Hän asetti Eukaristian ihmeellisen sakramentin, jonka kautta Hänen Kirkkonsa ykseys sekä saa merkin että tulee todeksi. Hän antoi seuraajilleen uuden käskyn rakastaa toisiaan (3), ja lupasi Hengen, heidän Puolustajansa (4), joka Herrana ja eläväksi tekijänä pysyisi heidän kanssaan iäti.
Noustuaan ristille ja kirkastuttuaan vuodatti Herra Jeesus Henkensä lupauksensa mukaisesti, ja Hengen kautta Hän on kutsunut ja koonnut yhteen Uuden Liiton kansan, jotka ovat Kirkko, uskon, toivon ja rakkauden ykseyteen, kuten apostoli meitä opettaa: "On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi. Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste." (Ef. 4:4-5) Sillä "kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne - - sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi." (Gal. 3:27-28) Pyhä Henki, joka asuu uskovissa ja täyttää kirkon sitä halliten, saa aikaan sen uskovaisten ihmeellisen yhteyden. Hän saattaa heidät läheiseen yhteyteen Kristuksen kanssa niin, että Hän on Kirkon ykseyden alkuperuste. Armon ja tehtävien jako on niinikään Hänen työtään (5), jonka kautta hän rikastaa Jeesuksen Kristuksen Kirkkoa erilaisilla tehtävillä "varustaakseen kaikki pyhät palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen" (Ef. 4:12).
Pystyttääkseen pyhän Kirkkonsa kaikkialle maailmassa aikojen loppuun asti Kristus antoi Kahdelletoista opettamisen, hallitsemisen ja pyhittämisen tehtävän (6). Heidän joukostaan Hän valitsi Pietarin, ja tämän tunnustettua uskonsa päätti, että hänen päälleen Hän rakentaisi Kirkkonsa. Hän myös lupasi Pietarille taivasten valtakunnan avaimet (7), ja tämän tunnustettua rakkautensa antoi kaikki lampaansa hänelle vahvistettavaksi uskossa (8) ja paimennettavaksi täydellisessä yhteydessä (9). Itse Kristus Jeesus jäi ikuisiksi ajoiksi peruskiveksi (10) ja sielujemme paimeneksi (11).
Jeesus Kristus halusi myös, että apostolit ja heidän seuraajansa - piispat Pietarin seuraaja päänään - saarnaisivat uskollisesti evankeliumia, jakaisivat sakramentteja ja hallitsisivat Kirkkoa rakkaudessa. Tällä tavalla Pyhän Hengen toiminnan kautta tahtoo Kristus kansansa kasvavan, ja hän täydellistää kansansa ystävyyden ykseydessä: heidän tunnustaessaan yhden uskon, viettäessään yhdessä jumalallista palvelusta ja pysyessään Jumalan perheen veljellisessä sopusoinnussa.
Näin ollen Kirkko on Jumalan ainoa lauma; se on kuin viiri, joka on nostettu kaikkien kansojen nähtäväksi (12), sillä se palvelee koko ihmiskuntaa rauhan evankeliumin kautta (13) kulkiessaan pyhiinvaellustaan toivossa kohti päämäärää, taivaallista isänmaata (14).
Tämä on Kirkon ykseyden pyhä salaisuus, että Kristuksessa ja Kristuksen kautta Pyhä Henki antaa voimaa sen eri tehtäviin. Tällä mysteerillä on korkein esimerkkinsä ja lähteensä Kolminaisuuden Persoonien ykseydessä: Isässä ja Pojassa ja Pyhässä Hengessä, yhdessä Jumalassa.
3. Aina Jumalan yhden ja ainoan Kirkon alusta asti tapahtui eräitä hajaannuksia (15), minkä apostoli tuomitsi vahvasti (16). Mutta seuraavina vuosisatoina ilmaantui paljon vakavampia erimielisyyksiä, ja melko suuria yhteisöjä joutui eroon täydestä yhteydestä katoliseen Kirkkoon - mistä usein on syyttäminen molempien osapuolien edustajia. Näihin yhteisöihin syntyneitä lapsia, jotka kasvavat uskoen Kristukseen, ei voi syyttää eroon liittyneestä synnistä, ja katolinen Kirkko syleilee heitä veljinä kunnioituksella ja kiintymyksellä. Nimittäin Kristukseen uskovat ja oikein kastetut ihmiset ovat yhteydessä katoliseen Kirkkoon, vaikka tämä yhteys on epätäydellinen. Heidän ja katolisen Kirkon välillä eri asteisina ilmenevät erimielisyydet - opilliset tai joskus järjestykseen tai Kirkon rakenteeseen liittyvät - todella luovat monia ja joskus vakavia esteitä täydelliselle kirkolliselle yhteydelle. Ekumeeninen liike pyrkii voittamaan nämä esteet. Mutta niistäkin huolimatta on totta, että kaikki kasteessa uskon vanhurskauttamat ovat Kristuksen ruumiin jäseniä (17), ja heillä on oikeus kristityn nimeen, ja näin ollen katolisen Kirkon lapset hyväksyvät oikeutetusti heidät veljiksi (18).
Lisäksi eräät, jopa hyvin monet merkittävistä elementeistä ja lahjoista, jotka yhdessä rakentavat Kirkkoa itseään ja antavat sille elämää, voivat olla olemassa katolisen Kirkon näkyvien rajojen ulkopuolella: Jumalan kirjoitettu sana; armon elämä; usko, toivo ja rakkaus muiden Pyhän Hengen sisäisten lahjojen ohella, ja näkyviä elementtejä myös. Kaikki nämä, jotka tulevat Kristukselta ja johtavat takaisin Kristuksen luo, kuuluvat oikeutetusti Kristuksen ainoalle Kirkolle.
Meistä erotetut veljet myös käyttävät monia kristinuskon liturgisia toimia. Nämä voivat varmasti synnyttää armon elämää tavoilla, jotka vaihtelevat kunkin kirkon tai yhteisön mukaan. Näitä liturgisia toimia tulee pitää kykenevinä antamaan pääsyn pelastuksen yhteisöön.
Tästä seuraa, että erotetut kirkot (19) ja yhteisöt eivät itsessään, vaikka uskommekin niiden olevan jossain suhteissa puutteellisia, ole vailla merkittävyyttä ja tärkeyttä pelastuksen mysteerissä. Nimittäin Kristuksen Henki ei ole pidättynyt käyttämästä niitä pelastuksen välineinä, jotka saavat voimansa siitä armon ja totuuden täyteydestä, joka on uskottu Kirkolle.
Silti erotetuilla veljillämme, yksilöinä tai yhteisöinä ja kirkkoina, ei ole sitä ykseyttä, jonka Jeesus Kristus tahtoi antaa kaikille, jotka Hänen kauttaan syntyivät uudeksi yhteen ruumiiseen ja Hänen kauttaan heräsivät uuteen elämään - sitä yhteyttä, jota Pyhä Raamattu ja Kirkon ikivanha Traditio julistavat. Nimittäin vain Kristuksen katolisess Kirkossa, joka on kaikkinainen pelastuksen väline, ja vain siinä he voivat hyötyä täydellisesti pelastuksen välineistä. Me uskomme, että Herramme uskoi kaikki Uuden Liiton siunaukset yksin apostolikollegiolle, jonka pää on Pietari, pystyttääkseen maan päälle Kristuksen ainoan Ruumiin, johon kaikkien millään tavalla Jumalan kansaan kuuluvien tulisi yhdistyä täydellisesti. Vaikka tämä Jumalan kansa yhä on jäsenissään altis synnille, se kasvaa ainaisesti maanpäällisen pyhiinvaelluksensa aikana Kristuksessa ja Jumalassa, jonka lempeä viisaus ohjaa sitä Hänen salaisten suunnitelmiensa mukaan, kunnes se ilolla saapuu ikuisen kunnian täyteyteen taivaallisessa Jerusalemissa.
4. Nykyään monissa osissa maailmaa - Pyhän Hengen innoittavan armon vaikutuksesta - yritetään saavuttaa Jeesuksen Kristuksen tahtoma ykseys rukouksen, sanan ja tekojen kautta. Pyhä kirkolliskokous vetoaa kaikkiin katolisiin uskoviin, jotta he tunnistaisivat aikojen merkit ja ottaisivat aktiivisen ja älyllisen osan ekumenian työssä.
Ilmaisu "ekumeeninen liike" tarkoittaa aloitteita ja toimia, joita suunnitellaan ja toteutetaan Kirkon eri tarpeiden ja mahdollisuuksien mukaisesti kristillisen ykseyden edistämiseksi. Näitä ovat: ensiksi, jokainen yritys sellaisten ilmaisujen, tuomioiden ja tekojen välttämiseksi, jotka eivät esitä erossa olevien veljiemme tilannetta todenmukaisesti ja oikeudenmukaisesti ja siten vaikeuttavat molemminpuolisia suhteitamme heihin; toiseksi; "dialogi" siihen kykenevien asiantuntijoiden välillä eri kirkoista ja yhteisöistä. Näissä tapaamisissa, jotka järjestetään uskonnollisella hengellä, kukin selittää yhteisönsä opetusta syvemmälti ja näyttää selkeästi sen ominaispiirteet. Tällaisessa dialogissa jokainen saa oikeampaa tietoa ja oikeudenmukaisempaa arviointia kummankin yhteisön opetuksesta ja uskonnollisesta elämästä. Lisäksi tietä valmistetaan niiden väliselle yhteistoiminnalle ihmiskunnan yhteiseksi hyväksi toimimisen velvollisuudessa, jota jokainen kristillinen omatunto vaatii; ja aina kun se sallitaan, on yhteistä rukousta. Lopuksi jokainen johdetaan tutkimaan omaa uskollisuuttaan Kristuksen tahdolle, joka koskee Kirkkoa, ja sen mukaisesti ryhtymään innolla uudistuksen ja uusimisen tehtävään.
Kun katoliset uskovat ryhtyvät varovaisesti ja kärsivällisesti tällaisiin toimiin piispojensa huolellisessa ohjauksessa, he edistävät oikeutta ja totuutta, sopusointua ja yhteistyötä sekä veljellisen rakkauden ja ykseyden henkeä. Tämän tien kautta, kun täydellisen kirkollisen yhteyden vaikeudet on vähittäisesti voitettu, kokoontuvat kaikki kristityt vihdoin yhteistä Eukaristiaa juhliessaan yhteen ja ainoaan Kirkkoon siinä ykseydessä, jonka Kristus antoi Kirkolleen alusta asti. Me uskomme tämän yhteyden olevan katolisessa Kirkossa [*] jonakin, jota se ei voi koskaan menettää, ja toivomme, että se jatkaa kasvuaan aikojen loppuun asti.
On kuitenkin ilmeistä, että kun yksilöt toivovat täyttä katolista yhteyttä, heidän valmistautumisensa ja sovinnontekonsa on hanke, joka on luonnoltaan erillinen ekumeenisesta toiminnasta. Mutta näitä kahta ei voi asettaa toisiaan vastakkain, sillä molemmat johtuvat Jumalan ihmeellisistä teoista.
Katolilaisen tulee ekumeenisessa työssään olla vakuuttuneesti huolissaan erotetuista veljistään heidän puolestaan rukoillen, heitä informoiden Kirkosta ja heitä ensimmäisinä lähestyen. Mutta heidän ensisijainen velvollisuutensa on varovasti ja rehellisesti arvioida kaikkea, mitä tulee tehdä tai uudistaa katolisessa perhekunnassa itsessään, jotta sen elämä todistaisi selkeämmin ja uskollisemmin niistä opetuksista ja instituutioista, jotka ovat sille tulleet Kristukselta apostolien kautta.
Nimittäin vaikka katoliselle Kirkolle on annettu kaikki jumalallisesti ilmoitettu totuus ja armon keinot, sen jäsenet epäonnistuvat niiden mukaisesti elämisessä kaikella asiaankuuluvalla innolla, minkä vuoksi Kirkon kuvan säteily on epäselvempää erossa olevien veljiemme ja koko maailman silmissä, ja Jumalan valtakunnan kasvu viivästyy. Kaikkien katolilaisten tulee näin ollen pyrkiä kristilliseen täydellistymiseen (20) ja kunkin oman aseman mukaisesti tehdä osuutensa, että Kirkko päivä päivältä puhdistuu ja uudistuu. Nimittäin Kirkon tulee kantaa omassa ruumiissaan Jeesuksen nöyryyttä ja kuolemaa (21) siihen päivään asti, jona Kristus lahjoittaa sen itselleen kaikessa sen kunniassa ilman yhtäkään tahraa tai ryppyä (22).
Kaikkien Kirkossa tulee säilyttää ykseys olennaisissa asioissa. Mutta olkoon kaikilla vastaanottamiensa lahjojen mukaisesti oikeanlainen vapaus hengellisen elämänsä ja järjestyksensä eri muodoissa, liturgisissa riituksissaan ja jopa ilmoitetun totuuden teologisissa kehittelyissään. Kaikessa voittakoon rakkaus. Jos he pysyvät uskollisina tälle toimintatavalla, he ilmaisevat entistä paremmin Kirkon aitoa katolisuutta ja apostolisuutta.
Toisaalta katolilaisten tulee ilolla tunnustaa ja arvostaa yhteisen perintömme todellisia kristillisiä lahjoja, joita erossa olevien veljiemme keskuudesta löytyy. On oikein ja kiitoksenarvoista tunnistaa Kristuksen rikkaudet ja hyveelliset teot muiden elämässä, jotka todistavat Kristuksesta joskus jopa verensä vuodatukseen asti. Nimittäin Jumala on aina ihmeellinen teoissaan ja kaiken kiitoksen arvoinen.
Meidän ei myöskään tulisi unohtaa, että mikä tahansa, jonka Pyhän Hengen armo on erotettujen veljiemme sydämissä takonut, voi olla avuksi omassa jalostumisessamme. Mikä on oikeasti kristillistä, ei koskaan ole sen vastaista, mikä kuuluu aidosti uskoon; se voi todella aina saada aikaan Kristuksen ja Kirkon mysteerin syvemmän ilmentymän.
Kristittyjen keskinäiset hajaannukset silti estävät Kirkkoa saavuttamasta sille ominaista katolisuuden täyteyttä niissä pojissaan, jotka siitä huolimatta, että he ovat kasteen kautta siihen liitettyjä, yhä ovat erossa täydessä yhteydestä häneen. Lisäksi Kirkon itsensä on vaikeampaa ilmaista todellisessa elämässä täyttä katolisuuttaan kaikessa käyttäytymisessään.
Tämä pyhä kirkolliskokous on kiitollinen huomatessaan, että katolisten uskovien osallistuminen ekumeeniseen työhön kasvaa päivä päivältä. Se suosittelee, että piispat kaikkialla maailmassa kiihdyttäisivät tätä työtä innolla ja ohjaisivat sitä varovaisesti.
------------------------------------------------
1. Vrt. 1. Kor. 1:13.
2. Vrt. 1. Joh. 4:9; Kol. 1:18-20; Joh. 11:52.
3. Vrt. Joh. 13:34.
4. Vrt. Joh. 16:7.
5. Vrt. 1. Kor. 12:4-11.
6. Vrt. Matt. 28:18-20, minkä kanssa vrt. Joh. 20:21-23.
7. Vrt. Matt. 16:19, minkä kanssa vrt. Matt. 18:18.
8. Vrt. Luuk. 22:32.
9. Vrt. Joh. 21:15-17.
10. Vrt. Ef. 2:20.
11. Vrt. 1. Piet. 2:25;
Vatikaanin ensimmäinen kirkolliskokous:
Konstituutio Pastor Aeternus, Coll. Lac. 7, 482 a.
12. Vrt. Jes. 11:10-12.
13. Vrt. Ef. 2:17-18, minkä kanssa vrt. Mark. 16:15.
14. Vrt. 1. Piet. 1:3-9.
15. Vrt. 1. Kor. 11:18-19; Gal. 1:6-9; 1. Joh. 2:18-19.
16. Vrt. 1. Kor. 1:11-; 11:22.
17. Vrt. Firenzen kirkolliskokous, istunto VIII:
Dekreetti Exultate Deo: Mansi 31, 1055A.
18. Vrt. Pyhä Augustinus:
In Ps. 32, Enarr. II, 29: PL 36, 299.
19. Vrt. Neljäs lateraanikonsiili:
Constitutio IV: Mansi 22, 990;
Lyonin toinen kirkolliskokous:
Michaelis Palaeologin uskontunnustus: Mansi 24, 71E;
Firenzen kirkolliskokous, istunto VI:
Määritys Laetentur caeli: Mansi 31, 1026E.
20. Vrt. Jaak. 1:4; Room. 12:1-2.
21. Vrt. 2. Kor. 4:10; Fil. 2:5-8.
22. Vrt. Ef. 5:27.
------------------------------------------------
[* in Ecclesia catholica subsistere; voidaan tulkita suomeksi myös "pysyvän katolisessa Kirkossa", "saavan konkreettisen realisaation katolisessa Kirkossa" tai "esiintyvän olemuksellisesti katolisessa kirkossa"; suom. huom.]
Vatikaanin toinen kirkolliskokous
Piispa Paavali
Jumalan palvelijoiden palvelija
Yksi mitä pyhimmän kirkolliskokouksen isistä
Asian ainaiseksi muistamiseksi
Dekreetti ekumeniasta
Unitatis Redintegratio
AAS 57 (1965), sivut 76-89
1. Ykseyden palauttaminen kaikkien kristittyjen välille on yksi asioista, joista Vatikaanin toinen kirkolliskokous ensisijaisesti välittää. Herra Kristus perusti yhden ja vain yhden Kirkon. Monet kristilliset yhteisöt kuitenkin esittäytyvät Jeesuksen Kristuksen todellisina perillisinä; ne kaikki todella tunnustavat olevansa Herran seuraajia, mutta ne ovat erimielisiä ja kulkevat eri teitä, aivan kuin Kristus itse olisi jaettu (1). Tällainen hajaannus on avoimessa ristiriidassa Kristuksen tahdon kanssa, se herättää pahennusta maailmassa ja se vahingoittaa evankeliumin jokaiselle olennolle saarnaamisen mitä pyhintä toimea.
Mutta Aikojen Herra seuraa armon suunnitelmaa meidän syntisten puolesta viisaasti ja kärsivällisesti, ja viime aikoina Hän on enemmän kuin koskaan ennen nostattanut hajallaan olevia kristittyjä katumaan hajaannuksiaan ja kaipaamaan ykseyttä. Lukuisat ihmiset ovat kaikkialla tunteneet tämän armon vaikutuksen, ja myös erossa olevien veljiemme joukossa kasvaa päivä päivältä Pyhän Hengen armon voimistamana liike, kaikkien kristittyjen välisen ykseyden välille. Tähän ykseyttä tavoittelevaan liikkeeseen, jota kutsutaan ekumeeniseksi, kuuluvat ihmiset vetoavat Kolmiyhteiseen Jumalaan ja tunnustavat Jeesuksen Herraksi paitsi yksilöinä, myös järjestyneinä kokonaisuuksina. Nimittäin lähes jokainen katsoo ryhmän, jossa hän on kuullut evankeliumin, omaksi kirkokseen ja todella myös Jumalan Kirkoksi. He kaikki kuitenkin kaipaavat yhtä ja näkyvää Jumalan Kirkkoa, joskin eri tavoin - todellisesti yleismaailmallista Kirkkoa, joka on lähetetty maailmaan, jotta maailma voi kääntyä evankeliumin puoleen ja pelastua Jumalan kunniaksi.
Tämän kaiken on pyhä synodi todennut, minkä lisäksi se on jo julistanut opetuksensa Kirkosta, ja nyt kaikkien Kristuksen seuraajien välisen ykseyden palauttamista haluavana se tahtoo kertoa kaikille katolilaisille tavat ja keinot, joiden kautta he myös voivat vastata tähän armoon ja jumalalliseen kutsuun.
Luku I
Ekumenian katoliset periaatteet
2. Jumalan rakkaus meitä kohtaan on ilmoitettu siinä, että Isä on lähettänyt maailmaan ainosyntyisen Poikansa, jotta ihmiseksi tulleena Hän voisi vapahduksellaan tehdä uudelleen eläväksi koko ihmiskunnan ja yhdistää sen (2). Ennen kuin Hän uhrasi itsensä tahrattomana uhrina alttarilla, Kristus rukoili Isäänsä kaikkien Häneen uskovien puolesta: "- - että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut." (Joh. 17:21) Kirkossaan Hän asetti Eukaristian ihmeellisen sakramentin, jonka kautta Hänen Kirkkonsa ykseys sekä saa merkin että tulee todeksi. Hän antoi seuraajilleen uuden käskyn rakastaa toisiaan (3), ja lupasi Hengen, heidän Puolustajansa (4), joka Herrana ja eläväksi tekijänä pysyisi heidän kanssaan iäti.
Noustuaan ristille ja kirkastuttuaan vuodatti Herra Jeesus Henkensä lupauksensa mukaisesti, ja Hengen kautta Hän on kutsunut ja koonnut yhteen Uuden Liiton kansan, jotka ovat Kirkko, uskon, toivon ja rakkauden ykseyteen, kuten apostoli meitä opettaa: "On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi. Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste." (Ef. 4:4-5) Sillä "kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne - - sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi." (Gal. 3:27-28) Pyhä Henki, joka asuu uskovissa ja täyttää kirkon sitä halliten, saa aikaan sen uskovaisten ihmeellisen yhteyden. Hän saattaa heidät läheiseen yhteyteen Kristuksen kanssa niin, että Hän on Kirkon ykseyden alkuperuste. Armon ja tehtävien jako on niinikään Hänen työtään (5), jonka kautta hän rikastaa Jeesuksen Kristuksen Kirkkoa erilaisilla tehtävillä "varustaakseen kaikki pyhät palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen" (Ef. 4:12).
Pystyttääkseen pyhän Kirkkonsa kaikkialle maailmassa aikojen loppuun asti Kristus antoi Kahdelletoista opettamisen, hallitsemisen ja pyhittämisen tehtävän (6). Heidän joukostaan Hän valitsi Pietarin, ja tämän tunnustettua uskonsa päätti, että hänen päälleen Hän rakentaisi Kirkkonsa. Hän myös lupasi Pietarille taivasten valtakunnan avaimet (7), ja tämän tunnustettua rakkautensa antoi kaikki lampaansa hänelle vahvistettavaksi uskossa (8) ja paimennettavaksi täydellisessä yhteydessä (9). Itse Kristus Jeesus jäi ikuisiksi ajoiksi peruskiveksi (10) ja sielujemme paimeneksi (11).
Jeesus Kristus halusi myös, että apostolit ja heidän seuraajansa - piispat Pietarin seuraaja päänään - saarnaisivat uskollisesti evankeliumia, jakaisivat sakramentteja ja hallitsisivat Kirkkoa rakkaudessa. Tällä tavalla Pyhän Hengen toiminnan kautta tahtoo Kristus kansansa kasvavan, ja hän täydellistää kansansa ystävyyden ykseydessä: heidän tunnustaessaan yhden uskon, viettäessään yhdessä jumalallista palvelusta ja pysyessään Jumalan perheen veljellisessä sopusoinnussa.
Näin ollen Kirkko on Jumalan ainoa lauma; se on kuin viiri, joka on nostettu kaikkien kansojen nähtäväksi (12), sillä se palvelee koko ihmiskuntaa rauhan evankeliumin kautta (13) kulkiessaan pyhiinvaellustaan toivossa kohti päämäärää, taivaallista isänmaata (14).
Tämä on Kirkon ykseyden pyhä salaisuus, että Kristuksessa ja Kristuksen kautta Pyhä Henki antaa voimaa sen eri tehtäviin. Tällä mysteerillä on korkein esimerkkinsä ja lähteensä Kolminaisuuden Persoonien ykseydessä: Isässä ja Pojassa ja Pyhässä Hengessä, yhdessä Jumalassa.
3. Aina Jumalan yhden ja ainoan Kirkon alusta asti tapahtui eräitä hajaannuksia (15), minkä apostoli tuomitsi vahvasti (16). Mutta seuraavina vuosisatoina ilmaantui paljon vakavampia erimielisyyksiä, ja melko suuria yhteisöjä joutui eroon täydestä yhteydestä katoliseen Kirkkoon - mistä usein on syyttäminen molempien osapuolien edustajia. Näihin yhteisöihin syntyneitä lapsia, jotka kasvavat uskoen Kristukseen, ei voi syyttää eroon liittyneestä synnistä, ja katolinen Kirkko syleilee heitä veljinä kunnioituksella ja kiintymyksellä. Nimittäin Kristukseen uskovat ja oikein kastetut ihmiset ovat yhteydessä katoliseen Kirkkoon, vaikka tämä yhteys on epätäydellinen. Heidän ja katolisen Kirkon välillä eri asteisina ilmenevät erimielisyydet - opilliset tai joskus järjestykseen tai Kirkon rakenteeseen liittyvät - todella luovat monia ja joskus vakavia esteitä täydelliselle kirkolliselle yhteydelle. Ekumeeninen liike pyrkii voittamaan nämä esteet. Mutta niistäkin huolimatta on totta, että kaikki kasteessa uskon vanhurskauttamat ovat Kristuksen ruumiin jäseniä (17), ja heillä on oikeus kristityn nimeen, ja näin ollen katolisen Kirkon lapset hyväksyvät oikeutetusti heidät veljiksi (18).
Lisäksi eräät, jopa hyvin monet merkittävistä elementeistä ja lahjoista, jotka yhdessä rakentavat Kirkkoa itseään ja antavat sille elämää, voivat olla olemassa katolisen Kirkon näkyvien rajojen ulkopuolella: Jumalan kirjoitettu sana; armon elämä; usko, toivo ja rakkaus muiden Pyhän Hengen sisäisten lahjojen ohella, ja näkyviä elementtejä myös. Kaikki nämä, jotka tulevat Kristukselta ja johtavat takaisin Kristuksen luo, kuuluvat oikeutetusti Kristuksen ainoalle Kirkolle.
Meistä erotetut veljet myös käyttävät monia kristinuskon liturgisia toimia. Nämä voivat varmasti synnyttää armon elämää tavoilla, jotka vaihtelevat kunkin kirkon tai yhteisön mukaan. Näitä liturgisia toimia tulee pitää kykenevinä antamaan pääsyn pelastuksen yhteisöön.
Tästä seuraa, että erotetut kirkot (19) ja yhteisöt eivät itsessään, vaikka uskommekin niiden olevan jossain suhteissa puutteellisia, ole vailla merkittävyyttä ja tärkeyttä pelastuksen mysteerissä. Nimittäin Kristuksen Henki ei ole pidättynyt käyttämästä niitä pelastuksen välineinä, jotka saavat voimansa siitä armon ja totuuden täyteydestä, joka on uskottu Kirkolle.
Silti erotetuilla veljillämme, yksilöinä tai yhteisöinä ja kirkkoina, ei ole sitä ykseyttä, jonka Jeesus Kristus tahtoi antaa kaikille, jotka Hänen kauttaan syntyivät uudeksi yhteen ruumiiseen ja Hänen kauttaan heräsivät uuteen elämään - sitä yhteyttä, jota Pyhä Raamattu ja Kirkon ikivanha Traditio julistavat. Nimittäin vain Kristuksen katolisess Kirkossa, joka on kaikkinainen pelastuksen väline, ja vain siinä he voivat hyötyä täydellisesti pelastuksen välineistä. Me uskomme, että Herramme uskoi kaikki Uuden Liiton siunaukset yksin apostolikollegiolle, jonka pää on Pietari, pystyttääkseen maan päälle Kristuksen ainoan Ruumiin, johon kaikkien millään tavalla Jumalan kansaan kuuluvien tulisi yhdistyä täydellisesti. Vaikka tämä Jumalan kansa yhä on jäsenissään altis synnille, se kasvaa ainaisesti maanpäällisen pyhiinvaelluksensa aikana Kristuksessa ja Jumalassa, jonka lempeä viisaus ohjaa sitä Hänen salaisten suunnitelmiensa mukaan, kunnes se ilolla saapuu ikuisen kunnian täyteyteen taivaallisessa Jerusalemissa.
4. Nykyään monissa osissa maailmaa - Pyhän Hengen innoittavan armon vaikutuksesta - yritetään saavuttaa Jeesuksen Kristuksen tahtoma ykseys rukouksen, sanan ja tekojen kautta. Pyhä kirkolliskokous vetoaa kaikkiin katolisiin uskoviin, jotta he tunnistaisivat aikojen merkit ja ottaisivat aktiivisen ja älyllisen osan ekumenian työssä.
Ilmaisu "ekumeeninen liike" tarkoittaa aloitteita ja toimia, joita suunnitellaan ja toteutetaan Kirkon eri tarpeiden ja mahdollisuuksien mukaisesti kristillisen ykseyden edistämiseksi. Näitä ovat: ensiksi, jokainen yritys sellaisten ilmaisujen, tuomioiden ja tekojen välttämiseksi, jotka eivät esitä erossa olevien veljiemme tilannetta todenmukaisesti ja oikeudenmukaisesti ja siten vaikeuttavat molemminpuolisia suhteitamme heihin; toiseksi; "dialogi" siihen kykenevien asiantuntijoiden välillä eri kirkoista ja yhteisöistä. Näissä tapaamisissa, jotka järjestetään uskonnollisella hengellä, kukin selittää yhteisönsä opetusta syvemmälti ja näyttää selkeästi sen ominaispiirteet. Tällaisessa dialogissa jokainen saa oikeampaa tietoa ja oikeudenmukaisempaa arviointia kummankin yhteisön opetuksesta ja uskonnollisesta elämästä. Lisäksi tietä valmistetaan niiden väliselle yhteistoiminnalle ihmiskunnan yhteiseksi hyväksi toimimisen velvollisuudessa, jota jokainen kristillinen omatunto vaatii; ja aina kun se sallitaan, on yhteistä rukousta. Lopuksi jokainen johdetaan tutkimaan omaa uskollisuuttaan Kristuksen tahdolle, joka koskee Kirkkoa, ja sen mukaisesti ryhtymään innolla uudistuksen ja uusimisen tehtävään.
Kun katoliset uskovat ryhtyvät varovaisesti ja kärsivällisesti tällaisiin toimiin piispojensa huolellisessa ohjauksessa, he edistävät oikeutta ja totuutta, sopusointua ja yhteistyötä sekä veljellisen rakkauden ja ykseyden henkeä. Tämän tien kautta, kun täydellisen kirkollisen yhteyden vaikeudet on vähittäisesti voitettu, kokoontuvat kaikki kristityt vihdoin yhteistä Eukaristiaa juhliessaan yhteen ja ainoaan Kirkkoon siinä ykseydessä, jonka Kristus antoi Kirkolleen alusta asti. Me uskomme tämän yhteyden olevan katolisessa Kirkossa [*] jonakin, jota se ei voi koskaan menettää, ja toivomme, että se jatkaa kasvuaan aikojen loppuun asti.
On kuitenkin ilmeistä, että kun yksilöt toivovat täyttä katolista yhteyttä, heidän valmistautumisensa ja sovinnontekonsa on hanke, joka on luonnoltaan erillinen ekumeenisesta toiminnasta. Mutta näitä kahta ei voi asettaa toisiaan vastakkain, sillä molemmat johtuvat Jumalan ihmeellisistä teoista.
Katolilaisen tulee ekumeenisessa työssään olla vakuuttuneesti huolissaan erotetuista veljistään heidän puolestaan rukoillen, heitä informoiden Kirkosta ja heitä ensimmäisinä lähestyen. Mutta heidän ensisijainen velvollisuutensa on varovasti ja rehellisesti arvioida kaikkea, mitä tulee tehdä tai uudistaa katolisessa perhekunnassa itsessään, jotta sen elämä todistaisi selkeämmin ja uskollisemmin niistä opetuksista ja instituutioista, jotka ovat sille tulleet Kristukselta apostolien kautta.
Nimittäin vaikka katoliselle Kirkolle on annettu kaikki jumalallisesti ilmoitettu totuus ja armon keinot, sen jäsenet epäonnistuvat niiden mukaisesti elämisessä kaikella asiaankuuluvalla innolla, minkä vuoksi Kirkon kuvan säteily on epäselvempää erossa olevien veljiemme ja koko maailman silmissä, ja Jumalan valtakunnan kasvu viivästyy. Kaikkien katolilaisten tulee näin ollen pyrkiä kristilliseen täydellistymiseen (20) ja kunkin oman aseman mukaisesti tehdä osuutensa, että Kirkko päivä päivältä puhdistuu ja uudistuu. Nimittäin Kirkon tulee kantaa omassa ruumiissaan Jeesuksen nöyryyttä ja kuolemaa (21) siihen päivään asti, jona Kristus lahjoittaa sen itselleen kaikessa sen kunniassa ilman yhtäkään tahraa tai ryppyä (22).
Kaikkien Kirkossa tulee säilyttää ykseys olennaisissa asioissa. Mutta olkoon kaikilla vastaanottamiensa lahjojen mukaisesti oikeanlainen vapaus hengellisen elämänsä ja järjestyksensä eri muodoissa, liturgisissa riituksissaan ja jopa ilmoitetun totuuden teologisissa kehittelyissään. Kaikessa voittakoon rakkaus. Jos he pysyvät uskollisina tälle toimintatavalla, he ilmaisevat entistä paremmin Kirkon aitoa katolisuutta ja apostolisuutta.
Toisaalta katolilaisten tulee ilolla tunnustaa ja arvostaa yhteisen perintömme todellisia kristillisiä lahjoja, joita erossa olevien veljiemme keskuudesta löytyy. On oikein ja kiitoksenarvoista tunnistaa Kristuksen rikkaudet ja hyveelliset teot muiden elämässä, jotka todistavat Kristuksesta joskus jopa verensä vuodatukseen asti. Nimittäin Jumala on aina ihmeellinen teoissaan ja kaiken kiitoksen arvoinen.
Meidän ei myöskään tulisi unohtaa, että mikä tahansa, jonka Pyhän Hengen armo on erotettujen veljiemme sydämissä takonut, voi olla avuksi omassa jalostumisessamme. Mikä on oikeasti kristillistä, ei koskaan ole sen vastaista, mikä kuuluu aidosti uskoon; se voi todella aina saada aikaan Kristuksen ja Kirkon mysteerin syvemmän ilmentymän.
Kristittyjen keskinäiset hajaannukset silti estävät Kirkkoa saavuttamasta sille ominaista katolisuuden täyteyttä niissä pojissaan, jotka siitä huolimatta, että he ovat kasteen kautta siihen liitettyjä, yhä ovat erossa täydessä yhteydestä häneen. Lisäksi Kirkon itsensä on vaikeampaa ilmaista todellisessa elämässä täyttä katolisuuttaan kaikessa käyttäytymisessään.
Tämä pyhä kirkolliskokous on kiitollinen huomatessaan, että katolisten uskovien osallistuminen ekumeeniseen työhön kasvaa päivä päivältä. Se suosittelee, että piispat kaikkialla maailmassa kiihdyttäisivät tätä työtä innolla ja ohjaisivat sitä varovaisesti.
------------------------------------------------
1. Vrt. 1. Kor. 1:13.
2. Vrt. 1. Joh. 4:9; Kol. 1:18-20; Joh. 11:52.
3. Vrt. Joh. 13:34.
4. Vrt. Joh. 16:7.
5. Vrt. 1. Kor. 12:4-11.
6. Vrt. Matt. 28:18-20, minkä kanssa vrt. Joh. 20:21-23.
7. Vrt. Matt. 16:19, minkä kanssa vrt. Matt. 18:18.
8. Vrt. Luuk. 22:32.
9. Vrt. Joh. 21:15-17.
10. Vrt. Ef. 2:20.
11. Vrt. 1. Piet. 2:25;
Vatikaanin ensimmäinen kirkolliskokous:
Konstituutio Pastor Aeternus, Coll. Lac. 7, 482 a.
12. Vrt. Jes. 11:10-12.
13. Vrt. Ef. 2:17-18, minkä kanssa vrt. Mark. 16:15.
14. Vrt. 1. Piet. 1:3-9.
15. Vrt. 1. Kor. 11:18-19; Gal. 1:6-9; 1. Joh. 2:18-19.
16. Vrt. 1. Kor. 1:11-; 11:22.
17. Vrt. Firenzen kirkolliskokous, istunto VIII:
Dekreetti Exultate Deo: Mansi 31, 1055A.
18. Vrt. Pyhä Augustinus:
In Ps. 32, Enarr. II, 29: PL 36, 299.
19. Vrt. Neljäs lateraanikonsiili:
Constitutio IV: Mansi 22, 990;
Lyonin toinen kirkolliskokous:
Michaelis Palaeologin uskontunnustus: Mansi 24, 71E;
Firenzen kirkolliskokous, istunto VI:
Määritys Laetentur caeli: Mansi 31, 1026E.
20. Vrt. Jaak. 1:4; Room. 12:1-2.
21. Vrt. 2. Kor. 4:10; Fil. 2:5-8.
22. Vrt. Ef. 5:27.
------------------------------------------------
[* in Ecclesia catholica subsistere; voidaan tulkita suomeksi myös "pysyvän katolisessa Kirkossa", "saavan konkreettisen realisaation katolisessa Kirkossa" tai "esiintyvän olemuksellisesti katolisessa kirkossa"; suom. huom.]
Vastaukset 36
Vanhimmat
jo oli aikakin että dekreetti ekumeeniasta on kaikkien käsien ulottuvilla täällä internetissä. Kiitos paljon vaivoistasi, rousku. Minusta esim. katkirkkolaisten olisi tuo dokumentti lukea ajatuksella läpi, ja muidenkin jotka tahtovat ekumenian saralla porheltaa. Ehkä katkirkko tahtoisi tekstin omalla sivulleen muistuttamaan siteistä Kirkon uskoon ja kirkolliskokousten lausumiin.
...alkuperäinen, jakaantumaton ja katolinen kirkko on
ORTODOKSINEN KIRKKO.
Tervetuloa takaisin.
Luku II
Ekumenian harjoittaminen
5. Yhteyden saavuttaminen on koko Kirkon kiinnostuksenkohde, niin uskovaisten kuin paimenten. Tämä kiinnostuksenkohde ulottuu jokaiseen kunkin omien lahjojen mukaisesti, toteutettiinpa sitä sitten päivittäisessä kristillisessä elämässä tai kunkin teologisessa ja historiallisessa tutkimuksessa. Tämä kiinnostus jo itsessään paljastaa tietyn verran kaikkien kristittyjen välisestä veljeyden siteestä, ja se auttaa kohti sitä kokonaista ja täydellistä ykseyttä, jota Jumala hyvyydessään haluaa.
6. Jokainen Kirkon uudistus (23) perustuu olennaisesti kasvuun uskollisuudessa sen omaa kutsua kohtaan. Epäilemättä tämä on ykseyttä kohti kulkevan liikkeen perusta.
Kristus kutsuu Kirkon jatkuvan uudistumiseen sen vielä ollessa täällä maan päällä. Kirkko on aina sen tarpeessa siinä määrin kuin se on ihmisten instituutio täällä maan päällä. Näin ollen jos eri aikoina ja eri olosuhteissa on ollut puutteita moraalin toteuttamisessa tai kirkkojärjestyksessä tai jopa kirkon opin muotoilutavassa - mikä tulee tarkasti erottaa itse uskon deposiitista [*] - niitä voidaan ja tulee oikaista sopivalla hetkellä.
Kirkon uudistus on näin ollen merkittävän tärkeä ekumeenisesti. Tämä uudistus on jo käynnissä Kirkoon useilla elämänalueilla. Raamatulliset ja liturgiset liikkeet, Jumalan sanan saarnaaminen ja uskonnonopetus, maallikkojen apostolaatti, sääntökuntaelämän uudet muodot ja avioelämän hengellisyys sekä Kirkon sosiaalioppi ja -toiminta - kaikkia näitä tulisi pitää lupauksina ja merkkeinä ekumenian tulevasta edistymisestä.
7. Ekumeniaksi ei voi kutsua sellaista, mistä puuttuu sydämen muutos. Sillä mieltemme sisäisen elämän uudistumisesta (24), itsensäkieltämisestä ja kitsastelemattomasta rakkaudesta on peräisin ja kehittyy ykseyden halu. Siksi meidän tulisi rukoilla Pyhältä Hengeltä armoa todelliseen itsensäkieltämiseen, nöyryyteen ja jalouteen muiden palvelemisessa sekä veljellisen anteliaisuuden asennetta heitä kohtaan. Pyhä Paavali sanoo: "Minä, joka olen Herran vuoksi vankina, kehotan teitä siis elämään saamanne kutsun arvoisesti, aina nöyrinä, lempeinä ja kärsivällisinä. Auttakoon rakkaus teitä tulemaan toimeen keskenänne. Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys." (Ef. 4:1-3) Tämä vetoomus on kohdistettu erityisesti niille, jotka on pyhitetty pappisvihkimykseen juuri siksi, että Kristuksen työtä voitaisiin jatkaa. Hän "ei tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan" (Matt. 20:28).
Pyhän Johanneksen sanat pätevät synteihin ykseyttä vastaan: "Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä." (1. Joh. 1:10) Joten nöyrästi pyydämme anteeksi Jumalalta ja erotetuilta veljiltämme niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme.
Kaikkien uskovien tulisi muistaa, että mitä enemmän he yrittävät elää pyhempiä elämiä evankeliumin mukaan, sitä paremmin he edistävät kristillistä ykseyttä ja toteuttavat sitä käytännössä. Nimittäin mitä läheisempi on heidän yhteytensä Isään, Sanaan ja Henkeen, sitä syvemmin ja helpommin he voivat kasvaa keskinäisessä veljellisessä rakkaudessa.
8. Tätä sydämen muutosta ja elämän pyhyyttä tulisi kristittyjen ykseyden puolesta toimitetun julkisen ja yksityisen rukouksen ohella pitää koko ekumeenisen liikeen sieluna, ja se ansaitseekin hengellisen ekumenian nimen.
On katolilaisten keskuudessa tunnustettu tapa vedota usein siihen rukoukseen Kirkon ykseyden puolesta, jonka Pelastaja itse lähetti kuolemansa aattona Isälleen: "Että he kaikki olisivat yhtä." (Joh. 17:21)
Tietyissä erityisolosuhteissa kuten "ykseyden puolesta" määrättyjen rukousten yhteydessä ja ekumeenisten kokousten aikana on sallittua ja todellakin toivottavaa, että katolilaiset liittyvät rukouksessa erossa oleviin veljiinsä. Tällaiset yhteiset rukoukset ovat varmasti todellisen ykseyden armon saamisen tehokas keino, ja ne ilmentävät todellisesti niitä siteitä, jotka yhä kiinnittävät katolilaiset erossa oleviin veljiinsä. "Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään." (Matt. 18:20)
Silti yhteistä palvontaa [**] ei tule pitää keinona, jota tulisi mielivaltaisesti käyttää kristillisen ykseyden palauttamiseksi. On kaksi pääperiaatetta, jotka ohjaavat tällaisen yhteisen palvonnan harjoittamista: ensinnäkin Kirkon ykseydestä todistaminen ja toiseksi armonvälineiden jakaminen. Kirkon ykseydestä todistaminen mitä yleisimmin kieltää yhteisen palvonnan kristityiltä, mutta siitä saatavan armon vuoksi tämä käytäntö on joskus suositeltava. Kuljettavan tien, johon vaikuttavat asiallisesti kaikki aikaan, paikkaan ja henkilöihin liittyvät olosuhteet, päättää paikallinen piispallinen viranomainen, ellei piispainkokous ole päättänyt toisin ohjesäädöstensä kautta, tai ellei Pyhä Istuin ole tehnyt niin.
9. Meidän tulee tutustua erossa olevien veljiemme ajattelutapaan. Tämän päämäärän saavuttamiseksi on opiskelu välttämätön edellytys, ja sitä tulee harjoittaa totuuden ja hyväntahtoisuuden hengessä. Katolilaisten, joilla jo on kunnolliset pohjatiedot, tulee hankkia riittävämpää ymmärystä erotettujen veljiemme opeista, heidän historiastaan, heidän hengellisestä ja liturgisesta elämästään, heidän uskontonsa ja kulttuurinsa psykologiasta ja ja yleisestä taustastaan. Mitä arvokkaimpia tämän tarkoituksen kannalta ovat osapuolten tapaamiset, erityisesti teologisten ongelmien keskustelua varten järjestetyt, joissa kumpikin voi kohdella toista vertaisenaan edellyttäen, että niihin osallistuvat todella ovat asiantuntevia ja että heillä on piispojen hyväksyntä. Tällaisesta dialogista piirtyy yhä tarkemmin, mikä katolisen Kirkon tilanne todella on. Tällä tavalla myös erotettujen veljiemme ajattelutapaa ymmärretään paremmin ja omaa uskoamme selitetään osuvammin.
10. Pyhän teologiaa ja muita, erityisesti historiallislaatuisia tiedonhaaroja tulee opettaa ottaen asianmukaisella tavalla huomioon ekumeeninen näkökulma, jotta opetus täsmäisi tarkemmin tosiasioiden kanssa.
On mitä tärkeintä, että tulevat paimenet ja papit tulevat hallitsemaan teologian, joka on tarkasti työstetty tällä tavalla eikä poleemisesti, erityisesti niiden asianhaarojen suhteen, jotka koskevat erossa olevien veljien suhdetta katoliseen Kirkkoon.
Tämä on ensisijaisen tärkeää, koska uskovien ja sääntökuntalaisten opetus ja hengellinen kasvatus riippuu niin laajalti koulutuksesta, jonka heidän pappinsa ovat saaneet.
Lisäksi katolilaisten, jotka ovat mukana lähetystyössä samoilla alueilla kuin muut kristityt, tulisi tietää erityisesti meidän aikoinamme, mitä ongelmia ja etuja heidän apostolaatissaan juontuu ekumeenisesta liikkeestä.
11. Tapojen ja keinojen, joilla katolista uskoa ilmaistaan, ei koskaan tulisi olla esteenä dialogille veljiemme kanssa. On totta kai olennaista, että oppi tulisi esittää selkeästi kokonaisuudessaan. Mikään ei ole niin vierasta ekumenian hengelle kuin vääränlainen sovinnonhaluisuus, jossa katolisen opin puhtaudesta tingitään ja sen aito ja varma merkitys hälvennetään.
Samaan aikaan tulee katolista uskoa selittää syvällisemmin ja tarkemmin sillä tavalla ja sellaisilla sanoilla, että erossa olevat veljenne voivat myös todella ymmärtää sitä.
Lisäksi ekumeenisessa dialogissa katolisten teologien, jotka seisovat Kirkon opetuksen takana ja tutkivat pyhiä salaisuuksia erossa olevien veljien kanssa, tulee toimia rakastaen totuutta, rakkaudella ja nöyryydellä. Oppeja verratessa keskenään heidän tulisi muistaa, että katolisessa opissa on totuuksien "hierarkia", koska niiden suhteet perimmäiseen kristilliseen uskoon ovat erilaisia. Tällä tavalla aukeaa tie, jolla kaikki liikuttuvat veljesvihan yli Kristuksen sanoinkuvaamattomien rikkauksien yhä syvempään ymmärrykseen ja selkeämpään kuvailemiseen (25).
12. Tunnustakoot kaikki kristityt koko maailman edessä uskonsa kolmiyhteiseen Jumalaan, yhteen ja kolmeen lihaksitulleessa Jumalan Pojassa, Vapahtajassamme ja Herrassamme. Yhteisellä yrityksellä ja keskinäisellä kunnioituksella todistakoot he yhteisestä toivostamme, joka ei petä meitä. Näinä päivinä, kun yhteistyö sosiaalisissa asioissa on niin laajalle levinnyttä, kutsutaan kaikkia ihmisiä poikkeuksetta toimimaan yhdessä, paljon suuremmalla syyllä kaikkia niitä, jotka uskovat Jumalaan, mutta ennen kaikkea kristittyjä, koska he kantavat Kristuksen nimeä. Kristittyjen välinen yhteistyö ilmaisee elävästi sitä suhdetta, joka itse asiassa jo yhdistää heitä, ja se kuvastaa Kristuksen, palvelijan piirteitä yhä tarkempana kuvana. Tätä yhteistyötä, joka on jo alkanut monissa maissa, tulisi kehittää yhä täydellisemmäksi erityisesti alueilla, joilla vasta tapahtuu sosiaalista ja teknistä kehitystä, olipa se sitten ihmisen arvon oikeamielistä arviointia, siunauksellisen rauhan saavuttamista, evankeliumin periaatteiden soveltamista sosiaalielämään, taiteen ja tieteen edistämistä todellisessa kristillisessä hengessä tai myös eri apukeinojen käyttöä sellaisten oman aikamme koettelemusten helpottamiseksi kuin nälänhätä ja luonnonkatastrofit, lukutaidottomuus ja köyhyys, asuintilan puute ja vaurauden epätasainen jakautuminen. Kaikki Kristukseen uskovat voivat tämän yhteistyön kautta oppia tietämään toisistaan ja arvostamaan toisiaan enemmän, ja siten he kiveävät tietä kristilliselle ykseydelle.
------------------------------------------------
23. Vrt. Viides lateraanikonsiili, istunto XII:
Päättävä konstituutio: Mansi 32, 988B-C.
24. Vrt. Ef. 4:23.
25. Vrt. Ef. 3:8.
------------------------------------------------
[* alkuteksti "deposito fidei"; merkitsee ilmoitetun totuuden muodostamaa kokonaisuutta, joka kaikkien uskovien tulee hyväksyä; suom. huom.]
[** alkuteksti "communicationem in sacris"; merkitsee sakraaliyhteyttä, joka saa huippunsa yhteisessä Eukaristiassa; suom. huom.]
Hei, eikö tuo deposito fidei voisi olla uskon talletus? Muistelen joskus noin kuulleeni.
Teinosen sanakirjan mukaan depositum fidei on uskon talletus.
Käännös "uskon talletus" on sanatarkka, ja kielikuva tavoittaa merkityksensä siinä määrin kuin alkuperäinen ilmaisu. Perusajatus lienee, että kyseessä on kerran annettu ja muuttumaton ilmoitetun totuuden kokonaisuus (tai sivumerkityksinä sen lähteet tai kokonaiskuvaukset) - "uskon aarrearkku" olisi kenties toinen mahdollinen suomennos.
Asia ratkeaa varmaankin sillä, että katsotaan, minkä suomennoksen Kirkko Suomessa on valinnut käytettäväksi. Se löytyy apostolisesta konstituutiosta Fidei depositum, joka on muistaakseni katekismuksen alkulehdillä. Mutta minulla ei ole omaa kappaletta katekismuksen suomennoksesta.
Kiitos vaivannäöstäsi! Vielä kun joku katekismuksen suomennoksen omistaja tarkistaisi, käytetäänkö siellä samaa ilmaisua.
Luin tämän mielenkiintoisen dokumentin läpi. Huomioni kiinnittyi ilmauksiin: "erotetuilta veljiltämme"... "erotettujen veljiemme"..."erotettujen veljiemme". Tekstissä oli useammin ilmaus "erossa oleviin veljiinsä". Tämä jälkimmäinen muoto on entuudestaan tutumpi. Mutta näillä on tietty merkitysero. "Erotettu veli" merkitsee, että joku on erottanut hänet, mutta "erossa oleva veli" merkitsee, että veli on itse eronnut. Tältä tuntuu minun korvassani. Jos alkuteksti tosiaan antaa ymmärtää, että kyse on erotetuista veljistä, niin Rooman kirkko ottaa vastuun kirkollisesta hajaannuksesta.
"Erossa olevat veljet" on neutraali ja tähänkin asti suomennoksissa käytetty. Hyvä kun huomasit, kolme kertaa on väärä muoto päässyt tekstiin.
"Jos alkuteksti tosiaan antaa ymmärtää, että kyse on erotetuista veljistä, niin Rooman kirkko ottaa vastuun kirkollisesta hajaannuksesta".
...ja täten se vapauttaa Lutherin täysin vastuusta kirkon hajaannukseen.
Kirkon hajaannus alkoi jo kauan ennen Lutheria. Lännen "katoliset" katsokoot peiliin ja palatkoot ruotuun.
Katekismus käyttää samaa termiä kuin Teinosen sanakirja: Uskon talletus.
Katolisen tiedotuskeskuksen julkaisemassa dekreetin virallisessa suomennoksessa taas kyseinen kohta kuuluu: "Jos siis joitakin seikkoja ei tietyissä olosuhteissa ole noudatettu kyllin huolellisesti, tarkoitammepa nyt moraalia tai kirkollisia tapoja tai vieläpä sitä tapaa, jolla oppia julistetaan (tämä on tarkoin pidettävä erillään itse uskon sisällyksestä), niin laiminlyönnit on korjattava sopivana aikana oikealla ja asianmukaisella tavalla."
Luku III
Rooman Apostolisesta Istuimesta erossa olevat kirkot ja kirkolliset yhteisöt
13. Nyt käännämme huomiomme Kristuksen saumattomaan pukuun vaikuttaviin kahteen hajaannuksen päätyyppiin.
Ensimmäiset hajaannukset tapahtuivat idässä, kun Efeson ja Khalkedonin kirkolliskokousten dogmaattisia muotoiluja ei hyväksytty, ja myöhemmin, kun itäisten patriarkaattien ja Rooman Istuimen välinen kirkollinen yhteys purkautui.
Toiset hajaannukset ilmaantuivat yli neljä vuosisataa myöhemmin lännessä, ja ne syntyivät tapahtumista, joihin yleensä viitataan reformaation nimellä. Seurauksena monet yhteisöt, joko kansalliset tai tunnustukselliset, joutuivat eroon Rooman Istuimesta. Niiden joukossa, joissa katoliset perinteet ja instituutiot ovat edelleen osittain olemassa, on anglikaanisella kirkkokunnalla erityinen paikka.
Nämä eri hajaannukset eroavat toisistaan suuresti paitsi alkuperiltään, paikoiltaan ja ajoiltaan, myös uskoa ja Kirkon rakennetta koskevien kysymysten luonteen ja vakavuuden osalta. Näin ollen vähättelemättä eroja eri kristillisten ryhmien välillä ja jättämättä huomiotta niitä niiden välisiä siteitä, jotka ovat olemassa hajaannuksista huolimatta, päättää tämä pyhä kirkolliskokous ehdottaa seuraavia näkökohtia järkevää ekumeenista toimintaa varten.
I. Itäisten kirkkojen erityinen näkökohta
14. Monien vuosisatojen ajan idän ja lännen kirkot kukin kulkivat erillisiä teitään, vaikka niitä yhdisti veljellinen yhteys uskossa ja sakramentaalisessa elämässä; Rooman Istuin toimi yhteisellä myöntymyksellä ohjaajana, kun niiden välille nousi erimielisyyksiä uskoa tai järjestystä koskevissa asioissa. Muiden tärkeiden asioiden ohella kirkolliskokous iloitsee muistuttaessaan kaikkia, että idässä kukoistaa monia paikallisia kirkkoja, joiden joukossa patriarkaaliset kirkot ovat ensisijaisia, ja näistä monet ylpeinä voivat jäljittää alkuperänsä takaisin itse apostoleihin. Tästä syystä ensisijaisen tärkeä ja huolehdittu asia idän asukkaiden ja heidän paikalliskirkkojensa keskuudessa on ollut ja on yhä niiden uskon ja rakkauden perhesiteiden säilyttäminen, joiden tulisi olla olemassa sisarkirkkojen välillä.
Samoin ei tule unohtaa, että alusta asti idän kirkoilla on ollut aarteisto, josta läntinen kirkko on mittaamattomasti hyötynyt liturgisessa käytännössä, hengellisessä perinteessä ja laissa. Meidän ei myöskään tule aliarvioida sitä, että idässä pidetyt ekumeeniset kirkolliskokoukset määrittivät kristinuskon perusdogmit Kolminaisuudesta ja Jumalan Sanasta, joka tuli lihaksi Neitsyt Mariasta. Tämän uskon säilyttääkseen on näiden kirkkojen ollut kärsittävä ja ne yhä kärsivät paljon.
Apostoleiden eteenpäin siirtämä perintö vastaanotettiin eri muodoissa ja eri tavoin, niin että Kirkon aikaisimmista ajoista asti sitä selitettiin vaihtelevin tavoin eri paikoissa, mikä johtui eroista luonteissa ja elämänolosuhteissa. Ulkoisten syiden lisäksi kaikki tämä valmisti tietä päätöksille, jotka myös johtuivat rakkauden ja keskinäisen ymmärryksen puutteesta.
Tästä syystä mitä pyhin synodi vetoaa kaikkiin, mutta erityisesti niihin, jotka aikovat omistautua toivotun täydellisen yhteyden palauttamiseen idän kirkkojen ja katolisen Kirkon välille, jotta he harkitsisivat asiaankuuluvasti tätä itäisten kirkkojen alkuperän ja kasvun erityispiirrettä ja myös niiden luonteiden suhdetta, jotka saivat aikaan hajaannuksen niiden ja Rooman Istuimen välille. Heidän täytyy ottaa huomioon kaikki nämä tekijät täysin, ja kun niin tehdään, se auttaa suuresti dialogia, johon pyritään.
15. Jokainen myös tietää, millä suurella rakkaudella idän kristityt viettävät pyhää liturgiaa, erityisesti eukaristista juhlaa, Kirkon elämän lähdettä ja lupausta tulevasta kunniasta, jossa uskovat yhteydessä piispaansa pääsevät Isän Jumalan luo Pojan, lihaksitulleen Sanan kautta, joka kärsi ja on kirkastunut, ja siten Pyhän Hengen vuodatuksessa he osallistuvat mitä pyhimmän Kolminaisuuden yhteyteen tullen "osallisiksi jumalallisesta luonnosta" (2. Piet. 1:4) Näin ollen Pyhän Eukaristian viettämisen kautta kussakin näistä kirkoista rakennetaan ja kasvatetaan Jumalan Kirkkoa (26), ja konselebraation kautta niiden yhteys toisiinsa ilmentyy.
Tässä liturgisessa palveluksessa idän kristityt kunnioittavat suuresti kauniilla ylistyslauluilla Mariaa, ikuista Neitsyttä, jonka Efeson ekumeeninen kirkolliskokous julisti juhlallisesti pyhäksi Jumalanäidiksi, jotta Kristus tunnustettaisiin todella Jumalan Pojaksi ja Ihmisen Pojaksi Raamatun mukaisesti. He laulavat myös monien pyhien ylistystä, joiden joukossa on yleismaailmallisen kirkon isiä.
Vaikka nämä kirkot ovat meistä erossa, niillä on silti oikeat sakramentit ja ennen kaikkea apostolisen seuraannon kautta pappeus ja Eukaristia, jonka kautta he ovat mitä läheisimmällä tavalla meihin liitoksissa. Näin ollen tietynlaajuinen yhteinen palvonta oikeissa olosuhteissa ja Kirkon viranomaisen hyväksynnällä on paitsi mahdollista, myös suositeltavaa.
Lisäksi idästä löytyy niiden hengellisten perinteiden rikkauksia, joita ilmentää erityisesti luostarielämä. Siellä kukoisti pyhien isien kunniakkaasta ajast asti luostarihengellisyys, joka myöhemmin virtasi läntiseen maailmaan, missä se antoi lähteen latinalaisen luostarielämän nousulle ja sen siitä lähtien saamalle tuoreelle innolle. Siksi katolilaisia hartaasti kehotetaan hyödyntämään itäisten isien hengellisiä rikkauksia, jotka nostavat koko ihmisen mietiskelemään jumalallisia asioita.
Kaikkien tulisi tuntea, kunnioittaa, varjella ja vaalia itäisten kirkkojen hyvin rikasta liturgista ja hengellistä perintöä. Heidän tulee huomata, että tämä on äärimmäisen tärkeää kristillisen perinteen täyteyden uskollisen säilyttämisen ja idän ja lännen kristittyjen sovinnon aikaansaamisen kannalta.
16. Jo varhaisimmista ajoista asti idän kirkot noudattivat omia kirkollisen lain ja tapojen muotojaan, mille kirkkoisät, synodit ja jopa ekumeeniset kirkolliskokoukset hyväksyivät. Tietynlainen tapojen ja käytäntöjen monimuotoisuus ei ole este Kirkon ykseydelle, vaan se vain lisää sen loistetta ja on suureksi avuksi sen tehtävän täyttämisessä, kuten on jo todettu. Poistaakseen siis kaikki epäilyksen varjot julistaa tämä kirkolliskokous juhlallisesti, että idän kirkoilla on - unohtamatta koko Kirkon välttämätöntä ykseyttä - valta hallita itseään omien järjestystensä mukaisesti, sillä ne sopivat paremmin niiden uskovaisten luonteeseen ja ovat sitä enemmän heidän sielujensa parhaaksi. Tämän perinteellisen periaatteen täydellinen noudattaminen, jota ei käytännössä aina toteuteta, on yksi kaiken ykseyden palauttamisen olennaisista edellytyksistä.
17. Sitä, mitä äsken todettiin Kirkossa laillisesti esiintyvästä monimuotoisuudesta, tulee soveltaa myös eroihin opin teologisessa ilmaisussa. Ilmoitusta tutkiessaan itä ja länsi ovat seuranneet eri metoja ja kehittäneet eri tavalla ymmärryksensä ja tunnustuksensa Jumalan totuudesta. On siis tuskin yllättävää, että ajoittain toinen perinne on tullut lähemmäs ilmoituksen mysteerin joidenkin puolien täyttä arvostusta kuin toinen tai on ilmaissut sen paremmin. Tällaisissa tapauksissa eri teologisia ilmaisuja tulee pitää usein pikemminkin vastavuoroisesti täydentävinä kuin ristiriitaisina. Meidän täytyy tunnistaa idän kirkon autenttisesta teologisesta perinteestä se ihailtava tapa, jolla heillä on juurensa Pyhässä Raamatussa, ja kuinka näitä juuria ruokitaan ja ilmaistaan liturgisessa elämässä. He saavat voimansa myös apostolien elävästä traditiosta ja itäisten kirkkojen isien ja hengellisten kirjoittajien teoista. Näin ollen he edistävät kristillisen elämän oikeaa järjestystä ja todella kiveävät tietä täydelliselle näkymälle kristillisestä totuudesta.
Kaiken tämän hengellisen, liturgisen, järjestyksellisen ja teologisen perinnön eri traditioissaan julistaa tämä pyhä synodi kuuluvaksi Kirkon täyteen katoliseen ja apostoliseen luonteeseen. Me kiitämme Jumalaa siitä, että monet katolisen Kirkon itäiset lapset, jotka säilyttävät tämän perinnön ja tahtovat yhä uskollisemmin ja täydellisemmin ilmaista sitä elämissään, elävät jo nyt täydessä yhteydessä veljiinsä, jotka seuraavat lännen traditiota.
18. Otettuaan kaikki nämä tekijät huomioon toistaa tämä pyhä kirkolliskokous juhlallisesti aiempien kirkolliskokousten ja Rooman paavien julistuksen, jonka mukaan ykseyden ja yhteyden palauttamiseksi tai ylläpitämiseksi on välttämätöntä "ettei kannettavaksi anneta mitään muuta taakkaa kuin välttämätön" (Apt. 15:28). Kirkolliskokouksen kiihkeä tahto on, että Kirkon eri organisaatioissa ja elävissä toimissa tehtäisiin kaikki mahdollinen tämän ykseyden vähittäiseksi toteuttamiseksi erityisesti rukouksen kautta ja veljellisen dialogin kautta uskonopin kohdista ja aikamme yhä vaativammista pastoraalisista ongelmista. Samaten kirkolliskokous suosittelee katolisen Kirkon paimenille ja uskovaisille lähempien suhteiden kehittämistä niihin, jotka eivät enää elä idässä, vaan ovat kaukana kotoaan, niin että ystävällinen yhteistyö heidän kanssaan lisääntyy rakkauden hengessä ja sulkee pois kaikki vihollisuuden tai epäsovun tunteet. Jos tätä asiaa edistetään täydestä sydämestä, toivoo kirkolliskokous, että itäisen kirkon ja läntisen kirkon välinen muuri poistetaan, ja että lopulta on vain yksi lauma, joka on vakaasti kiinni Kristuksessa Jeesuksessa, kulmakivessä, joka tekee ne molemmat yhdeksi (27).
II. Erossa olevat kirkot ja kirkolliset yhteisöt lännessä
19. Suuressa mullistuksessa joka alkoi lännessä keskiajan lähestyessä loppuaan, ja myös myöhempinä aikoina, joutui kirkkoja ja kirkollisia yhteisöjä eroon Rooman Apostolisesta Istuimesta. Silti ne ovat säilyttäneet erityisen läheisen samankaltaisuuden katolisen Kirkon kanssa niiden pitkien vuosisatojen vuoksi, joina koko kristikunta eli yhdessä kirkollisessa yhteydessä.
Koska nämä kirkot ja kirkolliset yhteisöt kuitenkin ovat erilaisten alkuperiensä, oppiensa ja hengellisten elämiensä vuoksi erilaisia paitsi meistä, myös toisistaan, on niiden kaikkien kuvailu lainkaan riittävästi äärimmäisen vaikeaa; eikä meillä ole aikomusta yrittää sitä tässä yhteydessä.
Vaikka ekumeeninen liike ja toivo rauhasta katolisen Kirkon kanssa ei ole vielä saanut kaikkialla jalansijaa, toivomme, että ekumeeninen tunne ja keskinäinen arvostus lisääntyy asteittaisesti kaikkien ihmisten keskuudessa.
On kuitenkin myönnettävä, että näissä kirkoissa ja kirkollisissa yhteisöissä on tärkeitä eroja katoliseen Kirkkoon, paitsi historiallisia, sosiologisia, psykologisia ja kulttuurisia, myös ilmoitetun totuuden tulkintaan liittyviä. Ekumeenisen dialogin helpottamiseksi näistä eroista huolimatta tahdomme luetella joitakin näkökohtia, jotka voivat ja joiden todella tulisi toimia tällaisen dialoginen pohjana ja kannustimena.
20. Ajatuksemme kääntyvät ensiksi niihin kristittyihin, jotka avoimesti tunnustavat Jeesuksen Kristuksen Jumalaksi ja Herraksi ja ainoaksi Välittäjäksi Jumalan ja ihmisten välillä yhden Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen kunniaksi. Olemme todellakin tietoisia, että on olemassa huomattavia poikkeamia katolisen Kirkon opista, jotka koskevat Kristusta itseään, lihaksitullutta Jumalan Sanaa, vapahdustyötä ja siitä seuraten myös Kirkon mysteeriä ja tehtävää ja Marian roolia pelastussuunnitelmassa. Mutta iloitsemme nähdessämme, että erossa olevat veljemme katsovat Kristukseen Kirkon ykseyden lähteenä ja keskuksena. Heidän kaipuunsa yhteyteen Kristuksen kanssa innoittaa heitä etsimään yhä läheisempää yhteyttä ja todistamaaan uskostaan maailman kansoille.
21. Rakkaus ja kunnioitus Pyhää Raamattua kohtaan, jota voisi kuvailla hartaudeksi, johdattaa veljemme jatkuvaan, mietiskelevään pyhän tekstin opiskeluun. Nimittäin evankeliumi "on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille" (Room. 1:16).
Pyhää Henkeä kutsuen he etsivät juuri Raamatusta Jumalaa, kuin se puhuisi heille Kristuksessa, josta profeetat ennustivat, joka on meidän vuoksemme lihaksitullut Jumalan Sana. He mietiskelevät Raamatusta Kristuksen elämää ja sitä, mitä Jumalallinen Mestari opetti ja teki meidän pelastuksemme tähden, erityisesti Hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa salaisuuksia.
Mutta vaikka meistä erossa olevat kristityt uskovat pyhien kirjojen jumalalliseen auktoriteettiin, he ovat eri mieltä kuin me - jotkut tavalla, jotkut toisella - koskien Raamatun ja Kirkon välistä suhdetta. Nimittäin katolisen uskon mukaan Kirkon autenttisella opetusviralla on erityinen paikka Jumalan kirjoitetun sanan tulkinnassa ja saarnaamisessa.
Mutta Pyhä Raamattu toimii Jumalan mahtavassa kädessä mitä arvokkaimpana välineenä dialogityössä, jotta se ykseys saavutettaisiin, jota Pelastaja tarjoaa kaikille.
22. Aina kun kasteen sakramentti toimitetaan oikein sellaisena kuin Herramme sen asetti ja vastaanotetaan oikealla mielenlaadulla, ihminen todella liittyy ristiinnaulittuun ja kirkastettuun Kristukseen ja syntyy uudelleen osalliseksi jumalallisesta elämästä, kuten apostoli kirjoittaa: "Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista." (Kol. 2:12) (28)
Kaste näin ollen luo sakramentaalisen yhteyden siteen, joka yhdistää kaikki, jotka ovat syntyneet uudelleen sen kautta. Mutta itsessään kaste on vain alku, avaus joka kokonaisuudessaan ohjaa elämän täyteyteen Kristuksessa. Siksi kaste enteilee täyttä uskontunnustusta, täyttä liittämistä pelastusjärjestelmään sellaisena kuin Kristus sen halusi, ja lopulta täyttä sisältymistä eukaristiseen yhteyteen.
Vaikka meistä erossa olevilta kirkollisilta yhteisöiltä puuttuu sen meidän kanssamme heillä olevan kasteesta virtaavan yhteyden täyteys, ja vaikka me uskomme, etteivät ne ole säilyttäneet eukaristisen mysteerin ominaista todellisuutta täyteydessään erityisesti pappisvihkimyksen sakramentin puutteen vuoksi, ne silti muistaessaan Hänen kuolemaansa ja ylösnousemustaan Herran ehtoollisessa tunnustavat, että se merkitsee elämää yhteydessä Kristukseen, ja odottavat Hänen paluutaan kunniassa. Siksi Herran ehtoollista, muita sakramentteja, palvelusta ja kirkon tehtävää koskevan opetuksen täytyy olla dialogina iheena.
23. Näiden veljien päivittäistä kristillistä elämää ruokkii heidän uskonsa Kristukseen, ja sitä vahvistaa kasteen armo ja Jumalan sanan kuuleminen. Tämä näkyy heidän yksityisessä rukouksessaan, heidän Raamattua koskevassa mietiskelyssään, heidän kristillisessä perhe-elämässään ja Jumalaa ylistämään kokoontuneen yhteisön palveluksessa. Lisäksi heidän palveluksensa muodossa on joskus merkittäviä piirteitä siitä liturgiasta, jonka he vanhastaan kanssamme jakoivat.
Heidän uskonsa Kristukseen kantaa hedelmää ylistyksessä ja kiitoksessa niistä siunauksista, jotka he ovat saaneet Jumalan käsistä. Niiden joukossa on myös vahva käsitys oikeudesta ja todellinen rakkaus lähimmäistä kohtaan. Tämä aktiivinen usko on saanut aikaan monia organisaatioita hengellisen ja aineellisen ahdingon lievittämiseksi, nuorison koulutuksen lisäämiseksi, elämän sosiaalisten olosuhteiden parantamiseksi ja rauhan edistämiseksi kaikkialla maailmassa.
Vaikka monet kristityt ymmärtävät evankeliumin moraalisen opetuksen eri tavalla kuin katolilaiset eivätkä hyväksy samoja ratkaisuja modernin yhteiskunnan vaikeampiin ongelmiin, he silti jakavat meidän tahtomme seisoa Kristuksen sanojen takana kristillisen hyveellisyyden lähteenä ja totella apostolin käskyä: "Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Hänen kauttaan Jumalaa, Isäämme." (Kol. 3:17) Tästä syystä ekumeeninen dialogi voisi alkaa keskustelulla evankeliumin soveltamisesta moraalisiin ratkaisuihin.
24. Nyt kun olemme lyhyesti asettaneet ekumeenisen toiminnan edellytykset ja periaatteet, joilla sitä tulee ohjata, katsomme luottavaisina tulevaisuuteen. Tämä pyhä kirkolliskokous vetoaa uskoviin, jotta he pidättyisivät ylimalkaisuudesta ja epäviisaasta kiihkoilusta, jotka voivat hankaloittaa oikeaa edistystä ykseyttä kohti. Heidän ekumeenisen toimintansa tulee olla täysin ja vilpittömästi katolista, mikä tarkoittaa, että sen tulee olla uskollista totuudelle, jonka olemme vastaanottaneet apostoleilta ja kirkkoisiltä, sopusoinnussa sen uskon kanssa, jota katolinen Kirkko on aina tunnustanut, ja samalla ohjautunut sitä täyteyttä kohti, johon Herramme tahtoo Ruumiinsa kasvavan ajan kuluessa.
On tämän pyhän kirkolliskokouksen kiihkeä toive, että toimenpiteet, joihin katolisen Kirkon pojat ryhtyvät, kehittyisivät yhteydessä erossa olevien veljiemme toimenpiteisiin, ettei esteitä pantaisi jumalallisen Kaitselmuksen eteen, ja ettei ennalta omaksuttujen arvioiden annettaisi vammauttaa Pyhän Hengen tulevia innoituksia. Kirkolliskokous lisäksi tunnustaa olevansa tietoinen siitä, että ihmisvalta ja -voimavarat eivät voi saavuttaa tätä pyhää tavoitetta - kaikkien kristittyjen paluuta Kristuksen yhden ja ainoan Kirkon ykseyteen. Tämän vuoksi kirkolliskokous asettaa kaiken toivonsa Kristuksen rukoukseen Kirkon puolesta, Isän rakkauteen meitä kohtaan ja Pyhän Hengen voimaan. "Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen." (Room. 5:5)
Tämän kaiken ja jokaisen näistä asioista, jotka tässä dekreetissä on saneltu, katsovat hyväksi mitä pyhimmän kirkolliskokouksen isät. Ja me, Kristuksen meille antamalla apostolisella vallalla, sekä myös yhtenä pyhistä isistä, sen Pyhässä Hengessä hyväksymme, julistamme ja asetamme, ja minkä kirkolliskokous on näin asettanut, me määräämme julkaistavaksi Jumalan kunniaksi.
Roomassa, pyhän Pietarin istuimen ääressä marraskuun XXI päivänä vuonna MCMLXIV
Minä, PAAVALI, katolisen Kirkon piispa
[Tämän jälkeen seuraavat muiden isien allekirjoitukset.]
...nykyisen paavi Benedictus XVI:sen tapaan on luettavissa asiakirjasta "Dominus Iesus 2000", jossa todetaan, että "vain sellaisia kirkkoja, jotka ovat säilyttäneet pätevän piispuuden sekä eukaristian voi pitää aitoina paikalliskirkkoina huolimatta vajavaisesta yhteydestä Rooman kanssa". Tämä tarkoitaa suomeksi sanottuna sitä, että se merkitsee ortodoksisten kirkkojen kirkko-opillista tunnustamista.
Autuasta on kuitenkin se, että asiakirja kuitenkin tunnustaa "protestanttiset kirkot" sentään "kirkollisiksi yhteisöiksi", jotka eivät ole kirkkoja varsinaisessa mielessä.
Että tällaisia terveisiä entiseltä kardinaali Ratzingeriltä.
sinulle uutisena? ei kukaan ole luterilaisia 'kirkoksi' kutsunutkaan.
...se minulle mitenkään uutinen ollut. Onhan tuo ollut tiedossa jo pitkään. Otin sen vaan esille "Kristuksen sijaisen" ekumeenisuuteen pyrkivänä ajattelutapana, joka on erittäin hyvä esimerkki erittäin pitkälle menevästä suvaitsevaisuudesta. Se on myös muistutus siitä, mikä on katolisen kirkon virallinen ekumeeninen kanta.
Se taas on alusta asti ollut tiedossa, ettei Kristus sijaista tarvitse.
kun puhut palstalla jonka teema on katolilaisuus, olisiko aika sinunkin oppia kunnioittamaan kirkkoa, josta kerran tuntuu olevan halua jatkuvasti puhua ja motkottaa? Kristuksella on Pietarista astien ollut sijainen, Matt 16:16-.
........ ole sen asiattomampi, eikä epäkunnioittavampi kuin paavi Benedictus XVI:sen allekirjoittama asiakirja "Dominus Iesus", jossa hän "kunnioittaa" protestanttisia kirkkoja sanomalla, että "ne ovat "kirkollisia yhteisöjä" olematta kuitenkaan kirkkoja sanan varsinaisessa mielessä". Vai sanotko tätä ekumeeniseksi "hyvän tahdon eleeksi"? Sen nyt voisi vielä ymmärtää, jos tämä olisi sanottu "pronssiovien takana", mutta ei voi olla loukkaavampaa kuin se, että kyseinen asiakirja edustaa katolisen kirkon virallista kantaa.
"Kristuksella on Pietarista asti ollut sijainen, Matt 16:16-."
Kuten hyvin tiedetään ortodoksit eivät ole koskaan hyväksyneet "näitä" Rooman piispojen ylivaltapyrkimyksiä, protestanteista puhumattakaan. Se että paavi Benedictus XVI muun muassa asiakirjassa "Dominus Iesus" yrittää heilutella "taivaan avaimia" universaalisella tasolla perustuu kuviteltuun valtaan muihin kirkkoihin nähden, mutta Raamatulla sitä on turha perustella.
Matt. 16:16- ei sisällä mitään mainintaa Rooman piispan erityisasemasta suhteessa muihin kirkkoihin. Se, että Rooman piispat ovat alusta asti vaatineet itselleen erityisasemaa on puhdasta vallantavoittelua. Ei tarvitse kuin lukea paaviuden historiaa, niin siitä saa melko hyvän käsityksen. Minusta on aivan turha elätellä sitä ajatusta, että paavilla on suhteessa muihin kirkkoihin mitään hengellistä valtaa. Kristus on ainut ovi, eikä paavi sitä ovea avaimillaan sulje. Ainahan sitä voi kuvitella olevansa "Kristuksen sijainen", jolla on valta sitoa ja päästää, mutta kuvitelmaksi se jää muiden kuin katolisen kirkon osalta.
ei ole suunnattu protestanteille, vaan se selventää kirkon opetusta protestanttisten seurakuntien ja muiden sellaisten suhteesta Kristuksen kirkkoon. mielipiteesi ovat arvokkaita, mutta opettele kunnioittamaan uskoa, jonka kannattajille ensisijaisesti kirjoitat tällä foorumilla.
Raamattuviitteeni puhuu Pietarista joka oli Rooman ensimmäinen piispa. Siksi 'Pietarin virka' joka on avainten virka - ja siksi taas sijaisen jobi - on tosiaankin ihan Raamatusta, alkukirkosta ja traditiosta kotoisin. Se mitä kerettiläiset siitä ajattelevat on yhtä tyhjän kanssa.
Ymmärrän hyvin, että sinua näkökantamme loukkaa. Mutta pidätkö itse vapaakirkkoa "kirkkona sanan varsinaisessa mielessä"? Entä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoa?
Eiköhän kunnioittamiseen kuulu, että kunnioitetaan KAIKKIEN usko(nto)a eikä nosteta itseä itseriittoisesti ja kopeasti erehtymättömyyden keulakuvaksi? Minä en ole katolilainen enkä luterilainen mutta olen sitä mieltä, että näitäkin uskontoja täytyy kunnioittaa, vaikka ne ovatkin oman perinteeni ja vakaumukseni kannalta vääriä.
Se, että hartaalle luterilaiselle sanotaan, että hänen kirkkonsa ei ole kirkko eikä hänen uskontonsa ole arvokas, on sama kuin kiskaistaisiin matto ihmisen ja hänen perusarvojensa alta ja mitätöitäisiin - jopa halvennettaisiin - se, mihin tämä ehkä koko olemassaolonsa perustaa ja turvaa.
Aivan sama on, kun sanotaan, että protestanttinen pappi ei ole pappi alkuunkaan (sakramentaalisista syistä). Sehän on sama kuin julistettaisiin koko ihminen epähenkilöksi ja hänen osaamisensa, ammattitaitonsa ja -ylpeytensä sekä uskonsa vähempiarvoiseksi.
Miksi katolilaiset(kin) käyttäytyvät näin? Eikö tuo ole kaikkea muuta kuin kristillistä?
..."paavi Benedictus XVI:sen allekirjoittama asiakirja "Dominus Iesus", jossa hän "kunnioittaa" protestanttisia kirkkoja sanomalla, että "ne ovat "kirkollisia yhteisöjä" olematta kuitenkaan kirkkoja sanan varsinaisessa mielessä"."
Ystävä hyvä, kat. kirkon kanta on ylläoleva. Ei se ole Benedictuksen keksintöä. "Kirkko" sanan varsinaisessa mielessä on "katolinen kirkko", koska Kristus on sen perustanut ja lahjansa sille antanut. Ei tästä tarvitse loukkaantua. Kyllä Kristus vaikuttaa myös lut. kirkossa. Ei kat. kirkko sitä kiellä.
Rooman piispan primaatti ei ole vallan tavoittelua, vaikka on sitäkin ollut historiansa aikana. Primaattius on raamatusta löytyvä ja siitä kumpuava. Ja "avaimet" ja "sitomis- ja päästämisvalta"! Eikö niillä muka ole mitään merkitystä? K-J voisi yhtä hyvin väittää, että kun Jeesus sanoi olevansa tie, totuus ja elämä, niin ei Hän sitä kuitenkaan tarkoittanut. Kunhan löpisi omiaan. Avaimet ja sitomis- ja päästämisvalta ovat todellisuutta ja totta. Kristus antoi ne kirkolleen. Piste.
Tietääkö K-J, mitä sitomis- ja päästämisvalta tarkoittaa?
Paavi ei tietääkseni yritäkään käyttää hengellistä valtaa muihin kirkkoihin nähden. Hän käyttää Paimenen valtaansa kaikkiin ihmisiin julistamalla evankeliumia. Siinä mielessä paavi kuuluu kaikille.
Hauskaa sinänsä, että ortodoksit ajattelevat, että Kirkko on vain, ainoastaan, nimenomaan ja ikuisesti ortodoksinen kirkko. Näkemykset ovat kovin lukossa, eivätkä siinä paavin avaimet auta.
...lähtokohta on "Dominus Iesus" lisättynä vielä uniaattien "päämajan" siirolla Kiovaan, niin ei ole ihme, jos myös Venäjän patriarkan Aleksin poskia alkaa kuumentaa "ekumeeninen" puna.
..hyvin selventääkin. Benedictus XVI:sta allekirjoittama teksti asiakirjassa "Dominus Iesus" on niin koppavaa tekstiä protestanttisia kirkkoja kohtaan, ettei sellaista odottaisi "Jumalan palvelijoiden palvelijalta", joka on samalla Rooman piispa ja jonka "sanotaan" olevan Jeesuksen Kristuksen sijainen, Pyhän Pietarin seuraaja, Apostoliruhtinas ,yleismaailmallisen kirkon ylin paimen, lännen patriarkka, Italian priimas, Rooman provinssin arkkipiispa ja metropoliitta ja Vatikaanivaltion hallitsija jne.
Minä kyllä kunnioitan katolisten ja ortodoksien sekä monien muiden uskoa, mutta älä erehdy luulemaan, että katolinen kirkko on ainoa oikea Kristuksen kirkko.
"K-J voisi yhtä hyvin väittää, että kun Jeesus sanoi olevansa tie, totuus ja elämä, niin ei Hän sitä kuitenkaan tarkoittanut".
Hyvä hopsuli, K-J kun ei väitä, ettei Kristus olisi tie totuus ja elämä. Hän on sitä yksin, ei kukaan muu.
Olet sinä merkillinen hopsuli, kun minä en sinun viesteihisi loukkaannu, vaikka parhaasi mukaan puolustatkin kirkkosi virallista kantaa (kuten on hyvin ymmärrettävää) ja toteat lisäksi mm. avaintenvallasta; "Kristus antoi ne kirkolleen. Piste".
Ehdottaisin kuitenkin pilkkua.
En minä ole loukkaantunut.
Ymmärrän sinun tai muun loukkaantumisen katolisen kirkon virallisiin kannanottoihin, joihin ylempänä viittasit. Jos katsot tai tutkit asiaa katolisesta näkökulmasta ja premisseistä lähtien, syytä loukkaantumiseen ei ole. Sen enempää kuin me katolilaisetkaan loukkaannumme, kun luterilaiset tai hellarit kutsuvat meitä Saatanan synagoogaksi, harhaoppisiksi tms. "Elämä on 'laiffii'", sanoi Matti Nykänen.
Se, että katolinen kirkko on niin suora ja ehdoton kannanotoissaan ja tietoisuudessaan omasta alkuperästään, herättää muiden kirkkokuntien jäsenissä ärsyyntymistä ja kiukkua. Se on ymmärrettävää. On kuin katolilaiset nostaisivat itsensä muiden yläpuolelle. Tältähän se vaikuttaa, se on totta. Mutta - uskallan väittää - se ei kumpua itserakkaudesta, ilkeydestä, muiden aliarvioimisesta eikä muusta sellaisesta, vaan kannanottojen takana on syvä kokemus ja tietoisuus siitä, mitä katolinen kirkko on Herraltaan saanut. Kaikki on LAHJAA ja jokaisen ulottuvilla.
Kun rupesin käymään katolisessa kirkossa ja istuin informaatiokurssilla, oli kuin olisin tullut kotiin. Esi-isien ja apostoleiden meille välittämään uskoon. Sanalla sanottuna Kristuksen perustamaan kirkkoon. Samaa koen yhä. Vaikea selittää ulkopuoliselle. Kuulunee Hengen armotöihin.
Kohteliaita yritetään olla puolin ja toisin...
Lapseni ovat kuunnelleet paljon "tilkkutäkkiä", siinä on mm. laulu "una sancta pyhä yhteinen".
Nuorin lapsista kysyi mitä se tarkoittaa?
Vastasin näin; Maailmassa puhutaan että se olisi Roomalaiskatolilaisen kirkon kehoitus uskomaan ekumeeniseen, tavallaan yhteen uskoon/kirkkoon jossa on yksi ja sama jumala kaikille, juutalaisille, muslimeille, kristityille jne. siis kaikille maailman ihmisille.
Sitten jatkoin; Mutta Isin mielestä paljon vuosien mittaan Sanaa jne. tutkineena "una sancta pyhä yhteinen" mielestäni voi tarkoittaa vain ja ainoastaan Jeshuaa Kristusta Nasaretilaistä joka yksin on ainoa tie, totuus ja elämä. Ei siis mikään maailman lahko tai lohko, kirkko, moskeija, synagooga, budha, krisna, mahdi, pappi tai Maria puhumattakaan paavi voi ihmisen sielua pelastaa. Yksin Jeshua Kristus Nasaretilainen pelastaa, Isän Jumalan ainokainen Poika sovituksineen pelastaa ja niitä jotkä tähän uskoo, heitä voi sanoa Jeshuan Kristuksen Nasaretilaisen seurakuntaan kuuluviksi, morsiameksi kautta maailman sekä että sulhanen, ylkä eli Jeshua (arameaa) pian kaiken maailmassa ennalleen asettaa.
Lapseni kuuntelevat tarkasti ja tutkivat jo itse pian historian kirjoistakin miten on... Mutta näin meillä 1.1.06
Siunausta Jeshuassa!
T: EJsvP
http://galleria.suomi24.fi/Sherwood-Mediat-EJsvP
riittää se että muut otetaan vastaan kun ymmärtävät pyytää pääsyä takaisin ainoan Kristuksen perustaman Kirkon eli Katolisen Äitikirkon helmaan. Muu on vain tietämättömien pitämistä pimeydessä.
ryhdikäs ja selkeä vastaus kaikille ekumeniasta vouhottajille.
...Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen pyhille isille ja viimeisen puolen vuosisadan paaveille?
Varovainen kiitos Rouskulle malttia osoittavasta "ekumeenisesta" pohdinnasta (sulut, koska Rouskun siteeraamassa kirjoituksessa annetaan ymmärtää ettei maallikoiden pidä varomattomasti ilman piispan ym. ohjausta ryhtyä itse ekumenisoimaan asioita. Kirjoitan ekumeniasta siis lainausmerkein.)
Luin, tosin aika tuskaisesti, super-super-pitkän keskusteluavauksesi ja siitä tuli ensin hyvä ja sitten paha mieli. Paha mieli syntyi lähinnä siitä, että koko pitkä stoori näyttää sisältävän sellaisen ajatuksen ettei Katolisesta kirkosta puutu koskaan mitään, vaikka siitä lohkeaisi ja murentuisi miten paljon tahansa niitä ei-niin-täydellisessä-mielessä-kirkkoja ja -yhteisöjä. Huomaan olevani pettyneempi kuin luulinkaan jopa Vatikaanin II kirkolliskokoukseen. Tästä lähdetään, Rousku, yhteiselle taipaleelle, mutta yhdessä mennään, eikö niin? Hyvää uutta vuotta sinulle!
Mielestäni dokumentti ei sinänsä sano, että ekumeniaa tulisi tehdä vain piispojen ohjauksessa. Pikemminkin siinä puhutaan, että näin tulisi olla korkeamman tason organisoidussa toiminnassa.
Luitko vain keskustelunavauksen? Dokumenttiin sisältyy myös toinen ja kolmas luku, ne löytyvät myös tästä viestiketjusta.
En myöskään saa dokumentista sitä vaikutelmaa, että muita kirkkoja ja yhteisöjä jotenkin vähäteltäisiin tai niiden lohkeamista katolisesta Kirkosta ei pidettäisi menetyksenä. Mutta se voi johtua siitä, että tulkitsen dokumenttia paavien jälkeenpäin tekemien tulkintojen kautta. Mikään dokumentti ei kuitenkaan ole tyhjiössä oleva entiteetti, jota ei tarvitsisi tulkita jollain autenttisella tavalla.
Se on kyllä totta, että Kirkon asema on sen oman käsityksen mukaan jotain, mitä se ei voi koskaan menettää. Mutta se on minusta pikemminkin lohdullista kuin ylimielistä.
Ja hyvää uutta vuotta sinullekin! Yhdessä mennään!
Katolisen kirkon ekumenian kanssa. Joskus kasvat aikuiseksi ja opit keskustelemaan, vastaat sanoistasi kuin mies. Häirintäviestisi täyttävät mielestäni uskonrauhan rikkomisen tunnusmerkistön (ks. Suomen laki), mutta minun puolestani saavat olla, koska Jumala kuitenkin voi käyttää niitä omalla tavallaan. Ei ole mitään pahaa, mistä Jumala ei voisi johtaa hyvää.
Toivon sinulle ja kaikille parempaa Uutta vuotta.